Part 2

GAD (juo). Kiitos oluesta! Mutta rauhaa, joka saataisiin Tanskan valtaan alistumalla, en toivo. (Astuu jälleen akkunaan, josta valo hänen kasvoilleen sädehtii.) Jatkuva taistelu on meille elinasia. Me puolustamme uskoamme, vapauttamme, ihmisarvoamme. Uskoamme! Kuningas tahtoo vanhentuneiden ja mädäntyneiden kaavojen voimassa pitämistä; meillä on halu avata edes yksi kirkon himmeistä akkunoista. Vapauttamme! Tanskassa ei ole vapautta, ja me kadottaisimme omamme. Kansa, joka on kahleensa katkonut, joka ei enää kule kumarassa ikeen alla, vaan pystyisin päin katsoo ylhäistä valoa kohden; kansa, joka ei ole oppinut ainoastaan ajattelemaan, vaan myöskin ajatuksensa lausumaan, kansa, joka voi kärsiä äärettömän paljon, joka mieluummin uhraa sydänverensä kuin hylkää synnyinmaansa — ojentaisiko se vapaaehtoisesti kätensä Tanskan kuninkaan kahlehdittavaksi. alentuisiko se tieten ja tahtoen kurjiksi kuormajuhdiksi ja halvaksi vaihtotavaraksi, jollaisia hänen omat alamaisensa ovat? Sillä kuka meistä ei tietäisi, että tanskalainen linnanherra, joka seuraa kuninkaansa esimerkkiä, kernaasti antaa kolme talonpoikaa kelvottomasta metsästyskoirasta. — Puolustamme ihmisoikeuksiamme! Meidän maassamme suojelee laki ja oikeus kaikkia. Niin on ollut ikimuistoisista ajoista saakka. Kuka meistä ei muistaisi sitä jaloa laamannia, joka rohkeasti oikaisi kuningastaan ja sai koko kansan puolelleen. Tämä ei ole ainoa tapaus lajiaan. Niin voi tapahtua milloin hyvänsä. Ja voi silloin Tanskan kuninkaita, kun Ruotsin kansa vie heidät tilille! Varmaankin he silloin pakenevat oikeuspaikkaa.

Toistan siis sanani. Meidän pitää jatkaa taistelua. Onhan kunniallinen kuolema häpeällistä elämää parempi. Ettekö tiedä, että tanskalaiset polveutuvat ryöväreistä, varkaista ja pahantekijöistä? Vihan ja kateuden jäytäminä haluavat he kaikkien kansojen häviötä ja ovat sentähden kammotut kaikkialla koko maailmassa. Voisin todistaa sanani heidän oman, Waldemarien aikana eläneen historioitsijansa Saxon lausunnoilla sekä omilla havainnoillani, joita olen tehnyt vieraissa maissa matkustellessani. Mutta teille pitäisi se muutenkin olla selvä. Kysykääpä omalta kokemukseltanne! Teidän, herra Sten Kristerinpoika, joka nyt innolla ajatte kuningas Kristianin asiaa, pitäisi tuntea, kuinka tanskalaiset palveluksenne maksavat. Vanhan Sten herran aikana te toisten kanssa kutsuitte maahan kuningas Hannun ja kaunistitte hänen päänsä Ruotsin kruunulla. Palkinnoksi rosvosi kuningas teidän mainiot lohivetenne Elfkarlebyssä.

STEN KRISTERINP. (keskeyttäen). Ajat ovat siitä muuttuneet.

GAD. Mutta eivät tanskalaiset. Kuinka on tapahtunut Suomessa? Tämän tuhatjärvisen maan rantamat ovat täynnä heidän hävitysmerkkejään. Pyhän Henrikin pyhättö Auran rannalla on häväisty, sen kalleudet ryöstetty. Hätäviestit leviävät sieltä, kertoen viattomien kärsimyksistä, kyyneleistä, verivirroista. Voi tätä hallitsijaa! Voi näitä päälliköitä! He tuhoavat kansaa, joka muita Ruotsin valtakunnan asukkaita uskollisimmin on säilyttänyt kuningatar Margaretan unioniaatteita... Minä vihaan tanskalaisia. Niin tekee jokainen rehellinen Ruotsin mies. (Hyvä-huutoja akkunan takaa.) Ja kun te, piispat ja ritarit, haluatte päästä minun seurastani, niin minäkin nyt kernaasti jätän teidät. Sillä teissä on tanskalainen haju, jota rajattomasti inhoan. Ketä ei lätäkkö-ilma miellytä, hän seuratkoon! (Menee kiivaasti. Kauppiaat, paitse Buskman ja Grön, seuraavat. Ulkoa kuuluu riemuhuutoja.)

STEN KRISTERINP. (kiivaasti). Pyhän Bodvidin parran nimessä! Tätä me siedämme!

KNUT ESKILINP. Hävyttömin solvaus! Hän saattaa siitä ylpeillä.

STEN KRISTERINP. Sen saatoit kuulla, Trolle.

TROLLE. Sen itse kuulit.

KRISTER PENTINP. Sen kuulimme kaikki. Arvoisat piispatkin.

INGEMAR. Sen olemme usein kuulleet.

MATIAS. Mutta emme enää monesti kuule.

KRISTER PENTINP. Jos emme surmaa koiraa, kyllä se haukkuu.

TROLLE. Hän on Sturelle kaikki kaikessa, kansalle uusi Engelbrekt.

MATIAS. Mutta Roomasta tulevaa iskua hän ei kestä.

KAIKKI YLIMYKSET. Roomasta!

MATIAS. Hänen pyhyytensä ei ole vahvistanut Linköpingin kapitulin vaalia. Hemming Gad ei ole laillinen piispa.

TROLLE. Ei ole. Mutta hän käyttää piispan tulot.

INGEMAR. Sotaan.

MATIAS. Se on estettävä.

STEN KRISTERINP. (halveksien). Estäkää!

MATIAS. Sen tekee panna.

KAIKKI. Panna!

MATIAS (Trollelle). Poikanne, arkkidiakoni Kustaa, on vielä Roomassa?

TROLLE. On.

MATIAS. Hän on edelleen kardinaalien ja pyhän isän suosiossa?

TROLLE. On.

MATIAS. Ja vihaa Sturea?

TROLLE. Kiivaimmasti.

MATIAS. Ja on kuninkaan ystävä?

TROLLE. Mitä hartain.

MATIAS. Te kirjoitatte hänelle usein?

TROLLE. Paremmin en voisi taitoani käyttää. MATIAS.

Teidän on heti kirjoitettava hänelle.

TROLLE. Kirjeenviejä voi jo tänään Bergqvarasta lähteä.

MATIAS. Hyvä. Kirjoittakaa arkkidiakonille, että hänen on käyttäen hyväkseen kardinaalien apua, toimitettava hänen pyhyytensä tietoon, että Sturen suosikki Hemming Gad pinoaa rikoksia rikosten päälle, niin että niiden mitta jo pitäisi olla täysi, joten tämä itsetekoinen piispa ja jumalaton mies olisi pannaan pantava, hiippakunnan hoidosta, viran tarjoamien etujen nauttimisesta ja koko seurakunnasta erotettava. Lukuun ottamatta hänen monia hengellisiä hairahduksiaan, joista pahin on se, että hän on lausunut paljon ilkeitä ja häpäiseviä sanoja paavillisesta pyhyydestä, on hän aina ollut kiivas kuninkaan, oman oikean herransa vastustaja. Hän menettelee niinkuin viikinki eikä niinkuin hengen mies. Hän on häpeäksi koko kristikunnalle. Ilmoittakaa samalla, että toivomukseenne yhtyvät kaikki Ruotsin oikeat piispat ja vapaasukuiset miehet, joita electuksen röyhkeys ja omavaltaisuus on loukannut.

TROLLE. Kirjoitan. Pyhä Sebastiankaan ei voi Hemming Gadin päätä panna-iskulta suojella.

KNUT ESKILINP. Pyhä Sebastian on kadottanut arvonsa ja niin tekee pannannekin, jos Sture ottaa Gadin suojelukseensa.

MATIAS. Pyhää isää vastaan? Sitä ei hän tee.

STEN KRISTERINP. Sille asialle ei ole vielä kukko laulanut.

MATIAS. Minä kyllä taivutan nuoren kukon. Nyt lähdemme. Te, herra ritari, kirjoitatte arkkidiakonille Roomaan, veli Ingemar Sturelle.

TROLLE ja INGEMAR. Niin, niin.

STEN KRISTERINP. Ja minä olen lähettänyt sanani kuninkaalle. Viimeiseksi teihin yhdyin; ensiksi teen suurimman uhrin. Minun isäni poika ei rakasta empimistä.

TROLLE (haarikkaan tarttuen). Pyhän Sigfridin kunniaksi. (Juovat.)

MATIAS (Buskmanille). Kiitos veljestöllenne. Toivomme pysyvän rauhan pian palaavan.

BUSKMAN. (Kumartaa vastaukseksi.)

YLIMYKSET (lähtevät. Grön antaa heille aseet).

BUSKMAN (ottaa haarikan ja katsoo sen pohjaan). Sääli emsiläistä oluttamme!

Sille asialle ei ole vielä kukko laulanut.

TOINEN NÄYTÖS.

Ensimäinen kuvaelma.

Sali Tukholman linnassa. Ovia perällä Ja molemmilla puolilla, katsojasta oikealla suuri uuni, jonka kupeissa Sturen vaakuna (yö ja päivä), samalla puolella pöytä ja tuoliryhmä, vasemmalla kattotuoli ja raheja. Perällä raheja seinustalla. Varhainen aamu. Kattokruunussa ja pöydällä palavat vahakynttilät.

Sten Sture ja piispa Matias tulevat oikealta. Matiaalla on kädessä paavin pannakirje Gadia vastaan.

STURE (mielenliikutuksella). Se on minulle mahdotonta, teidän armonne.

MATIAS. Ei, herra, se ei saa olla mahdotonta.

STURE. Kuinka hylkäisin miehen, joka meitä kaikkia voimallisemmin on isänmaan puolesta taistellut? Jos on vaaran hetkellä miekkaa heilutettava tahi joukon epäröidessä sanan voimaan turvauduttava, kuka silloin on herra eleotuksen vertainen?

MATIAS. Niin häikäilemätön ei ole kenkään.

STURE. Hän on urhoollinen.

MATIAS. Pilkatessaan häjyllä kielellään virkaveljiään ja aatelia.

STURE. Kansaa ja sen etua puolustaessaan.

MATIAS. Häntä suosimalla ette saa Ruotsiin yksimielisyyttä Hänen pyhyytensä, arkkipiispa ja koko kirkko teitä siitä syyttää. Kädessäni on pannakirja, joka lankeaa raskaasti Hemming Gadin hartioille. Ellei hän sen alle nöyrry, jos hän saa teiltä kannatusta ja tukea tuomiokapituliltaan, singahtaa pyhän Pietarin istuimelta salama Linköpingin tuomiokapitulia, hiippakuntaa, teitä, koko Ruotsia vastaan.

STURE. Hemming Gad oli isäni ystävä ja tuki. Minua on hän ohjannut pienestä saakka. Hänen sanansa ovat povessani isänmaanrakkauden liekin sytyttäneet. Minä kunnioitan, rakastan häntä.

MATIAS. Ne ovat omia tunteitanne. Ovatko ne teistä tärkeämpiä kuin isänmaan etu. Toisin punnitsi iso-isänne, jalo Niilo-herra, jonka luontoiseksi teitä kehutaan.

STURE. Hän oli rahvaan ystävä. Jokainen rahvaan ystävä oli hänen ystävänsä. Sellainen on electus.

MATIAS. Hän on pahin este, joka pidättää aatelin ja hengellisen säädyn valtaanne kannattamasta. Aateli vihaa häntä. Electus näet kiihoittaa talonpoikia. Hengelliset häntä kammovat, koska hän lonkkaa pyhän säädyn arvoa. Nyt kohtaa häntä panna. Silloin tulee hän koko kristikunnan kammoksi. Jokainen hurskas kristitty väistyy hänen tieltään. Pakoittaisitteko te meidät työskentelemään yhdessä tuon kirotun ja jumalattoman miehen kanssa? Jos pakoitatte...

STURE. Ei! Älkää uhatko, arvoisa isä! Kunniani ja kilpeni kautta, silloin en voi vaatimukseenne suostua. Jos hylkään electuksen, mitä turvaa on minulle teistä, kirkkoruhtinaat ja ritarit? Minkälainen on teidän apunne? Siitä on todistus pöydälläni, piispa Ingemarin kirje. Hän kieltäytyy täyttämästä velvollisuuttaan minua ja kruunua kohtaan. Kujeen sisällys ei liene teille tuntematon?

MATIAS. Ei ole. Mutta Ingemar on nyt valmis repimään kirjeen. Hän anoo anteeksi ja täyttää kaikki teidän herruutenne käskyt, kun ette kohoa kirkkoa vastaan.

STURE. Siis Hemmingillä ostan Ingemarin! Huono kauppa!

MATIAS. Ingemarinko vain? Koko kirkon. Se on mahtava voima. Sekä aatelin. Siis älkää epäröikö! Toisella puolella on jumalaton mies, toisella hengellinen ja maallinen ylimystö. Te olette nuori, kokematon ruhtinas —

STURE. Enkä saisi hylätä koeteltua ystävää.

MATIAS. Ette saa syöksyä vaaraan, joka on helposti kartettavissa. Onko eduksi joutua pyhän isän epäsuosioon? Salliiko sen omatuntonne? Salliiko sen Ruotsin etu? Kuningas Kristian pitäisi erittäin ansiokkaana tekona hyökätä paavillisen kuurian valtuuttamana kurittamaan Ruotsin valtionhoitajaa, joka halveksii apostolisen istuimen käskyjä.

STURE. Tanskalaiset joukot on täältä usein karkoitettu.

MATIAS. Se on maksanut verta. Kuinka suureksi tulisikaan veritulva silloin, kun tanskalaisten valloitushimoa kiihdyttäisi hänen pyhyytensä lupaus ja käsky.

STURE. Ryhtyisikö hänen pyhyytensä sellaiseen keinoon?

MATIAS. Aivan vannaan. Niistä susista, jotka pohjoismaissa hävittävät Pietarin kaitsettavaksi uskottua laumaa, on Gad kaikkein pahin. Kun kerettiläisyys kohottaa Saksassa julkisesti päätään, ei pyhä isä voi jättää electusta Ruotsissa hävitystään jatkamaan, häväisemään ja pilkkaamaan pyhää säätyä.

STURE. Missä on hän sen oppinut? Paavi Aleksanterin hovissa.

MATIAS. Sitä vaarallisempana Leo X häntä pitää. Electuksen pilkka kohoaa paavillista kuuriaa vastaan, jonka loisto on niin suuri, että jaloimmatkin ruhtinaat sen nähtyään kasvonsa kätkevät.

STURE. Minä kunnioitan syvästi paavillista istuinta. Alttiimpaa palvelijaa sillä tuskin on. Mutta tämä vaatimus on raskas.

MATIAS. Ajatelkaa! Pyhän Pietarin seuraajalla on taivaan avaimet Mutta hän on maallisten valtakuntainkin ylin ohjaaja. Hän voi otsanne kuninkaan kruunulla kaunistaa; mutta hän voi siihen painaa myöskin ijäisen kirouksen leiman. Kummanko valitsette? Se on nyt ratkaistava.

STURE. Äh, eihän minulla ole valinnan varaa. Minun täytyy totella pyhän isän tahtoa. Jumala ja pyhä Eerik antakoot sen tapahtua Ruotsin onneksi!

MATIAS. Kiitos, poikani! Iloitsen päätöksestänne. Kirkko ja Ruotsin valtakunnan neuvosto on siitä iloitseva.

PALVELIJA (perältä tullen). Hänen armonsa piispa Ingemar sekä valta-neuvokset Erik Trolle ja Knut Eskilinpoika.

MATIAS (Sturelle). Vexiön piispan kirje! Minä otan vastaan piispan ja ritarit.

STURE. En näe muuta keinoa. (Poistuu raskain askelin oikealle).

MATIAS (katsoo kauan hänen jälkeensä ja astuu sitten rohkeasti piispa Ingemaria, Erik Trollea ja Knut Eskilinpoikaa vastaan).

TROLLE. Mitä mieltä on Sture?

MATIAS. Hän on nuotassamme. Täytyy vain tarpoa, ettei kala pakene. Piispa Ingemarin on anteeksi pyydettävä ja revittävä kirjeensä, jonka Sture hänelle nyt tuo.

INGEMAR. Kernaasti, yhteisen asiamme hyväksi.

KNUT ESKILINP. Mutta Hemming Gad voi repiä nuotan. Hän on leijona mieleltään.

MATIAS. Säätynsä häväistys.

INGEMAR. On ainoastaan sotilas.

MATIAS. Se ei ole hänen suurin vikansa.

TROLLE. Irstaisuudesta kuulin häntä moitittavan.

MATIAS. Se on heikkouden synti. Electus ei anna hänen pyhyydellensä paaville eikä kirkonruhtinaille ja prelaateille niille kuuluvaa arvoa. Kuninkaista puhuu hän kuin tavallisista ihmisistä. Eikä hän tee mitään eroa suurisukuisten ja rahvaan välillä; antaapa hän vielä etusijan halvalle alhaisolle.

TROLLE. Sillä hän on jo kirouksen ansainnut.

MATIAS. Valtionhoitajan suurin rikos on ollut tämän tuomitun syntisen suosiminen. Eikä voi häpeämättä ajatella, että meitä on pahoitettu hänen kanssaan toimimaan. Siksi sanoin Sturelle, että niin ei saa enää tapahtua.

INGEMAR. Siinä, arvoisa veli, teitte oikein. Kadotuksen tulikivijärven on Gad ansainnut.

KNUT ESKILINP. Voitte iloita, arvoisat isät; pian hän sinne pääsee.

MATIAS. Tämä jumalansa unhottanut mies paljastaa maailman pilkattavaksi hengellisen säädyn harha-askeleet, vaikka unhotuksen huntu olisi niiden päälle rakkaudella levitettävä.

KNUT ESKILINP. (pilkalla). Mikä kuoleman synti!

MATIAS. Niin on, herra ritari. Vai onko teistä oikea se käsitys, että hänen pyhyytensä paavi; kirkonruhtinaat ja prelaatit, kaikki kuninkaat, suurmiehet, porvarit ja talonpojat, yksinpä kerjäläisetkin syöpäläisten täyttämissä ryysyissään ovat saman arvoisia? Kaikki muka ihmisiä eikä mitään muuta.

KNUT ESKILINP. Ei toki, arvoisa isä, en sitä hyväksy.

MATIAS. Se on yhteiskunnalle vaarallista.

KNUT ESKILINP. Ruotsin rahvaan ylpeys on ilmankin suuri.

TROLLE. Sitä ovat valtionhoitajatkin mairitelleet.

MATIAS. Mutta ei kuningas.

TROLLE. Niin. Hänen asiaansa me ajamme.

KNUT ESKILINP. Ja omaamme.

MATIAS. Sten Kristerinpoika ei tulle kokoukseemme.

TROLLE. Hän pelkää Sturea ja odottaa kuningas Kristiania.

KNUT ESKILINP. Hänessä kylvömme on itänyt.

VALTIONHOITAJA, ERIK JUHANANP. VAASA, MAUNU GREN ja JAAKKO KURKI (saapuvat oikealta. Valtionhoitaja menee kattotuolin luo ja viittaa herroja istumaan ja istuu sitten itsekin, jolloin Kurki jää seisomaan hänen vasemmalle puolelleen. Piispat istuvat pöydän luo valtionhoitajan vastapäätä, muut ylimykset sivuraiteille.)

INGEMAR (lähestyen Matiaan kuiskauksen jälkeen valtionhoitajaa). Ellen erehdy, on minun kirjeeni..

STURE. Niin on, arvoisa isä.

INGEMAR. Väli Vexiöstä Tukholmaan on pitkä. Sinne on saapunut vääriä viestejä teidän herruutenne aikeista. Ne ovat minut eksyttäneet tekoon, jota kadun. Kun loukkauskivi, joka on erottanut kirkonmiehet teistä, nyt poistuu, olen valmis palvelemaan teidän herruutenne käskyjä siinä määrässä kuin voimani ja pyhän kirkon etu sallivat. Muuta hyvitystä, kuin tämän tunnustuksen, ette vaatine vanhalta kirkonpalvelijalta?

STURE. En, arvoisa isä. Kun ojennan teille kirjeenne, on sen muisto minulta unhottunut. (Ojentaa kirjeen Ingemarille.)

INGEMAR (repäisten kirjeen). Hävitköön näin kaikki erimielisyys Ruotsin valtionhoitajan ja kirkon väliltä!

STURE. Piispa Matias tehköön selvän kokouksemme tarkoituksesta.

MATIAS (nousten). Se olisi hänen armonsa arkkipiispan asia. Mutta kun pyhimykset eivät ole suoneet hänelle voimaa tänne saapua, teen minä sen hänen edustajanaan.

Pyhän istuimen tietoon Roomassa on tullut se väärä ja turmeleva tapa, jolla tohtori Hemming Gad, ilman pyhän isän virkavahvistusta hoitaa Linköpingin hiippakuntaa, ja monet solvaukset, joita hän on lausunut ei ainoastaan hengellistä säätyä ja maallisia ylimyksiä, vaan myöskin hänen pyhyyttään paavia vastaan. Siksi on hänen pyhyytensä ankarimman pannan uhalla käskenyt, että electuksen on erottava piispan virasta ja kaikesta vaikutuksesta hiippakunnassa.

ERIK VAASA. Hän ei ole hiippakuntaansa juuri koskenutkaan.

MATIAS. Mutta hän on kantanut piispan tulot.

MAUNU GREN. Niillä puolustaakseen isänmaata.

TROLLE (nousten). Olen tiennyt, että kuninkaallisen vallan puute on Ruotsissa suuri. Mutta en muistanut, ettei meillä ole niin pitkiin aikoihin kuningasta ollut, että hänen lyömänsä ritarit jo ovat ehtineet kuolla. Nyt sen muistan, kun kuulen asemiesten valtakunnan neuvostossa puhuvan.

MAUNU GREN (kiivaasti). Minä olen ylimys niinkuin tekin, vaikken ole kylliksi vanha, että olisin ehtinyt Juutinmaan kuninkaan jaloissa ryömiä. Mutta kernaasti suon muille sen kunnian, jonka isänmaallisen miehen tuomitseminen tuottaa. (Menee kiivaasti ulos peräovesta.)

STURE. Heimolaisellani on kiivas veri, arvoisat isät ja ritarit. Asiaan ryhtyen asettaa hänen pyhyytensä tahto neuvoston vaikeaan asemaan.

INGEMAR. Miksi olisi vaikea seurata pyhää kanoonia?

TROLLE. Ei minusta.

KNUT ESKILINP. Eikä minusta.

MATIAS. Ei suinkaan minustakaan.

ERIK VAASA. Eihän neuvosto voine päättää electusta kuulematta. Onko häntä kutsuttu?

STURE. On.

MATIAS. Poissaolo todistaa kovakorvaisuutta.

PALVELIJA (peräovesta tullen). Tohtori Hemming Gad.

STURE. Tulkoon! Me odotamme.

GAD (saapuu). Pyydän anteeksi viipymistäni. Kun sain teidän herruutenne käskyn, kuulin, että tanskalainen rosvojoukko oli hyökännyt Skånesta Värendiin. Aprikoimatta kumpaistako on ensin kuuleminen, teidän herruutenne käskyä vaiko velvollisuutta suojella rauhallista rahvasta, riensin sinne, torjuin tanskalaisen joukon ja olen nyt ratsastanut tänne läpi yön. Kun nämä arvoisat piispat ja ritarit ovat ehtineet minua ennen, eivät heidän juominkinsa viime yönä ole kovin myöhään kestäneet.

MATIAS. Piispa Ingemar ja minä vietimme yömme hartauden harjoituksilla harmaa-veljesten luostarissa.

GAD. Sittenhän täällä on pyhyyttä runsaasti. Toivon, että yöllinen ratsastukseni luetaan siihen pieneksi lisäksi.

MATIAS. Herra electus, nyt ei ole pilanteon aika eikä paikka.

GAD. Siis luopukaa tästä pilanteostanne, hyvät herrat.

STURE. Olemme kutsuneet teidät neuvoston kokoukseen ikävän asian vuoksi.

GAD. Minä koetan sitten pitää huolta, ettei täällä ole ikävä.

STURE. Piispa Matias tehköön selkoa hänen pyhyytensä määräyksistä!

GAD. Säästäkäämme se vaiva arvoisalta isältä. Satun ne tietämään. Pyhän Pietarin sijainen on saanut sen käsityksen, että Hemming Gadin on jäätävä taivaan portin ulkopuolelle. Mutta se on erehdys, hyvät herrat. Piispan virassa ei ole kukaan, apostolisesta istuimesta alkaen, tehnyt sen vähemmän syntiä kuin minä.

MATIAS. Teidän rikoksenne ovat liian julkeat, että niitä voisitte peittää.

GAD. Niinkö? Kun te olette ne huomanneet, tulee siis tämä parannusyrityskin teidän puoleltanne. Huolenpito minun autuudestani lisää teidän ansionne monenkertaiseksi. Kun te sen jaatte näille vapaasukuisille herroille, toivon ettei oma osanne jää kovin vähäksi.

MATIAS. Teidän röyhkeytenne ja turmiollisen toimintanne ehkäiseminen on epäilemättä Jumalalle ja pyhimyksille otollinen teko. Ja meillä kirkonmiehillä on erityinen ilo, kun neuvosto ja valtionhoitaja ovat tässä asiassa yksimieliset hänen pyhyytensä paavin kanssa.

GAD. Minulla ei varmaankaan ole syytä epäillä hänen armonsa sanoja?

STURE (kaikkien häneen tarkasti katsoessa). Te olette kirkon mies, siis kirkon tuomion alainen.

GAD. Mitä on Ruotsin valtionhoitajalla ja neuvostolla tekemistä kirkon tuomion kanssa?

MATIAS. Tuomiotaan täytäntöön pannessa käyttää pyhä kirkko maallisen vallan apua.

GAD. Ymmärrän. Ruotsin valtionhoitaja, suurmiehet ja piispat, kaikki yksin tuumin, tahtovat siis minun paatuneen sydämeni taivuttaa ijäistä autuutta ajattelemaan. Tämä minua yksin tarkoittava huolenpito ajalla, jolloin Ruotsin itsenäisyys on kovin uhattu, on minulle erinomaisen suuri kunnia, ja siitä lausun kiitokseni teille, hengelliset isät ja maalliset mahtajat. Mutta sallikaa kysyä, millä olen tämän ansainnut?

STURE. Sen tietää hänen pyhyytensä.

GAD. Että teidän herruutennekin sen tietäisi, sanon sen teille. Olen Ruotsin vapauttamiseksi taistellut sanalla sekä miekalla kenties enemmän kuin kukaan muu. Kaksikymmentä vuotta sain minä paavin hovissa ehkäistyksi kaikki juonet, joita Tanskan kuningas ahneiden prelaattien avulla siellä kutoi vanhaa Sten herraa vastaan. Isänne aikana taistelin lakkaamatta maalla ja merellä kirottuja tanskalaisia vastaan; samoin olen tehnyt teidän aikananne. Vaikka minun on pitänyt ulvoa susien kanssa, etten joutuisi susien saaliiksi, en ole kuitenkaan koskaan omaa etuani katsonut. Ensimäinen Sture sai Linköpingin tuomiokapitulin valitsemaan minut piispakseen. Koska tunnen paljon piispaparkoja, mutta tuskin yhtään oikeata piispaa, niin ajattelin, ettei piispan viitta minunkaan jumalattomilla hartioillani kovin turmeltuisi. Enkä minä sitä ole usein kantanutkaan. Tuomiokapituli on hoitanut viran; mutta minua ovat piispan tulot auttaneet taistelemaan isänmaani vihollisia vastaan.

MATIAS. Olette siis kirkon pyhää omaisuutta väärinkäyttänyt.

GAD. Koska en ole sillä edistänyt teidän puolueenne asiaa. Koska olen Tanskan kuninkaan kiivaimpia vihamiehiä. Mutta hänellä on ystäviä Ruotsin suurmiesten joukossa. Te, herra valtionhoitaja, ette niitä nytkään tarvitse kaukaa etsiä. Omat edut ovat heille isänmaan etuja kalliimmat. Pettäen teidät Juudaan suunannolla ovat he liittyneet yhteen minua kukistaakseen. Se ei, viiden haavan nimessä, ole näihin saakka ollut helppo tehtävä. Ympärilläni on ollut urhokkaita sotamiehiä, takanani Ruotsin rahvas.

TROLLE. Jota te olette aina kiihoittanut.

GAD. Ja jota te tahdotte orjuuttaa ja juhdaksi alentaa.

KNUT ESKILINP. Mitä se muuta on kuin orjakarja?

STURE. Tanskassa, mutta ei Ruotsissa.

KNUT ESKILINP. Hyvää tekee ruotsalaisillekin ryömiä ikeen alla. Kyllä he jaksavat sen, minkä tanskalaisetkin.

GAD. He eivät jaksa. Ennenkuin he siihen tottuvat, kadotatte te, korkeat herrat, höyhentöyhtönne ja nämä arvoisat isät kymmenyksensä ja lihavat vatsansa.

MATIAS. Nyt ei ole kysymys Ruotsin rahvaasta, vaan teistä, electus.

GAD. Me olemme lähetysten kuin uhrilipas ja piispan pussi. Rahvaan tähden ei minuun uskallettu koskea. Silloin nämä älykkäät päät keksivät, ettei minua oltu vielä Roomassa virkaani vahvistettu. Sieltä päin oli siis isku annettava. Pannajulistus on kyllä meidän päivinämme kuin pivollinen olutta, joka on viikkokauden ollut avonaisessa astiassa..

MATIAS. Sen sanoo piispa!

GAD. Joka ei ole saanut paavin vahvistusta ja jota vastaan tähdättyä pannakirjaa te, arvoisa isä, niin suurella tyytyväisyydellä kädessänne puristatte... (Valtionhoitajalle,) Tämä oluttilkka on pitkällä matkalla vielä enemmän väljähtynyt. Onko mahdollista, että teidän herruutenne rupeaa sitä tynnörissään voimistuttamaan? Suodaanko näille katalille liittolaisille niin suuri voiton ilo? Enkö olisi voinut aikoja sitten viskata pois miekkaani, kääntyä heihin ja sanoa: Minä voin hoitaa hiippakuntani niin kuin kuka hyvänsä. Voin olla yhtä hyvä piispa kuin tekin. Voin keritä lampaitani ja lihoittaa itseäni laumani ihralla. Voin kulkea mässäten luostarista luostariin, pitää yhtä abbedissojen sekä nunnien kanssa sekä ottaa jälleen juhlatiloissa korkeasti pyhän ryhdin ja kantaa juhlasaatossa hostiaa...

MATIAS (kiivaasti). Salliiko Ruotsin vallan päämies, että pyhää säätyä ja pyhiä toimituksia hänen läsnäollessaan näin törkeästi häväistään?

INGEMAR. Minä kysyn sitä samaa?

ERIK TROLLE ja KNUT ESKILINP. Me kysymme sitä samaa?

GAD. Teille, piispat ja ritarit, olen antanut suolaa vatsanne mukaan. Valtionhoitajalle voin tehdä saman kysymyksen kuin tekin.

MATIAS. Me odotamme valtionhoitajan vastausta.

ERIK VAASA. Jos minun sanani voisi jotain vaikuttaa, antaisin sen herra electuksen hyväksi.

STURE. Sen tiedän, jalo sukulaiseni. Mutta minä en voi syöstä Ruotsia alttiiksi siihen vaaraan, joka olisi odotettavissa, jos asettautuisimme pyhän isän tahtoa vastaan. Ja täytyy minun kieltää tohtori Hemmingiltä kannatukseni, niin totta kuin minua auttakoon Jumala ja pyhä Eerikki-kuningas.