Chapter 7
TOINEN HAUDANKAIVAJA. Hirsipuuntekijä, sillä hänen rakennuksensa kestää kauemmin kuin tuhatmäärä asukkaita.
ENS. HAUDANKAIVAJA. Se ei totisesti ollut tyhmä sukkeluus. Hirsipuu tekee hyvää; vaan miten se tekee hyvää? Se tekee hyvää niille, jotka pahoin tekevät. Nyt teit sinä pahoin sanoessasi, että hirsipuu on lujempaa tekoa kuin kirkko; siis tekisi hirsipuu sinulle hyvää. Vielä kerran, ja joutuun!
TOINEN HAUDANKAIVAJA. Ken rakentaa lujempaa kuin muurari, laivanveistäjä ja salvomies?
ENS. HAUDANKAIVAJA. Niin, sano se, niin saat joutopäivän.
TOINEN HAUDANKAIVAJA. Kyllä maarin minä sen voin sanoa.
ENS. HAUDANKAIVAJA. Joutuun siis!
TOINEN HAUDANKAIVAJA. En, saakeli soikoon, en voi.
(Hamlet Ja Horatio tulevat etäältä.)
ENS. HAUDANKAIVAJA. Älä sillä kauemmin aivojasi vaivaa: tyhmää aasia ei saa piiskallakaan joutumaan. Mutta kun joku sinulta täst'edes kysyy saman kysymyksen, niin vastaa: haudankaivaja; ne rakennukset, jotka hän rakentaa, ne kestävät viimeiseen tuomioon. Kuulehan, meneppäs kapakkaan ja tuo minulle pullo viinaa.
(Toinen haudankaivaja menee.)
ENS. HAUDANKAIVAJA (kaivaa ja laulaa).
Kun nuor' olin, lemmin ja lemmin vaan, Se aik' oli herttainen; Ei ollut rattoa päällä maan, Jota verrata lempehen.
HAMLET. Onko tuo mies tunnoton työlleen, koska laulaen hautaa kaivaa?
HORATIO. Tottumus on karkaissut hänen luontonsa.
HAMLET. Niin kyllä: työttömän käsissä hienoin tunne.
ENS. HAUDANKAIVAJA (laulaa).
Vaan vanhuus varkain valtas mun, Kiinn' iski kynsillään Ja vei mun toiseen seutuhun, Sit' en varrota tiennytkään.
(Heittää haudasta pääkallon.)
HAMLET. Tuossakin pääkallossa on joskus kieli ollut ja laulutaito; ja kuinka tuo lurjus mättää sen maahan, ikäänkuin olisi se Kainin leukaluu, ensimmäisen murhamiehen! Se saattaa olla jonkun valtioviisaan pää, jolle tuo pöllö nyt virkavaltaansa näyttää, miehen, joka mielellään olisi Jumalankin peijannut, eikö niin?
HORATIO. Saattaa olla.
HAMLET. Tai jonkun hovimiehen, joka voisi sanoa: "Hyvää huomenta, armas prinssi! Kuinka voitte, prinssi hyvä?" Se saattaa olla se ja se armollinen herra, joka ylistää sen ja sen armollisen herran hevosta kerjätäkseen sitä itselleen, eikö niin?
HORATIO. Niin, prinssi hyvä.
HAMLET. Niin, aivan niin. Ja nyt se on rouva Matosen hallussa, posket kuopallaan, ja saa leuoilleen unilukkarin lapiosta. Tässä on sievä muutos tapahtunut, kunhan vaan meillä olisi kykyä sitä älytä. Senkö vuoksi noita luita on vaivoin kasvatettu, että ihmiset niillä saisivat keiliä nakella? Minun luitani kivistää, kun sitä ajattelen.
ENS. HAUDANKAIVAJA (laulaa).
Ja lapio ja kirves vaan Ja mekko liinainen Ja hauta, johon lasketaan, On parhaiks moisellen.
(Heittää haudasta toisen pääkallon.)
HAMLET. Tuossa on toinen. Miksi se ei ole saattanut olla jonkun lakimiehen? Missä ovat nyt hänen mutkansa ja juonensa, hänen asianhaaransa, välipuheensa ja konnankoukkunsa? Kuinka sallii hän nyt, että tuo raakalainen iskee häntä kalloon likaisella lapiolla, eikä haasta häntä oikeuteen väkivallantyöstä? Hm! -- Tuo mies oli kenties aikoinaan suuri tilan-ostaja, jolla oli kiinnitykset, takuut, panttikirjat, päätökset ja vahvistukset. Tuoko se nyt päätöksien päätös ja vahvistuksien vahvistus, että hän on saanut vahvan pääkallonsa täyteen vahvaa multaa? Eikö hänen kahdenkertaiset takuumiehensä voi taata hälle suurempaa osaa hänen ostomaistaan kuin kahden välikirjan levyisen ja pituisen maapalstan. Pelkät hänen maanlunastuskirjansa tuskin mahtuisivat tuohon kirstuun, ja eikö omistajalla itsellään pitäisi olla suurempi tila? Mitä?
HORATIO. Ei rahtuakaan suurempaa.
HAMLET. Eikö pärmäpaperia tehdä lampaannahasta?
HORATIO. Tehdään, ja vasikannahasta myös.
HAMLET. Lampaita ne ovat ja vasikoita, jotka sellaisiin turvautuvat. Tahdon puhutella tuota miestä. -- Kuules, mies! Kenen se on hauta?
ENS. HAUDANKAIVAJA. Omani, herra.
(Laulaa.)
Ja hauta, johon lasketaan, On parhaiks moisellen.
HAMLET. Sen uskon, että se omasi on; panethan siinä omiasi.
ENS. HAUDANKAIVAJA. Te omianne panette, senvuoksi olisittekin omanne siihen. Mitä minuun tulee, en pane omiani, ja kuitenkin on se omani.
HAMLET. Omiasihan panet, kun sanot, että se on omasi: hauta on kuolleita eikä eläviä varten; siis panit omiasi.
ENS. HAUDANKAIVAJA. Sepä ihka eläväinen valhe; sen viskaan tuoreeltaan takaisin.
HAMLET. Kelle miehelle tuota kaivat?
ENS. HAUDANKAIVAJA. En kenellekään miehelle.
HAMLET. Kelle naiselle sitten?
ENS. HAUDANKAIVAJA. En naiselle liioin.
HAMLET. Ken siihen sitten haudataan?
ENS. HAUDANKAIVAJA. Eräs, joka oli nainen, vaan joka nyt on, Herran nimessä, kuollut.
HAMLET. Mikä julkea viisastelija! Tuota täytyy kirjasta puhutella, muuten hän kompasanoillaan solmii meidät. Totta totisesti, Horatio! näinä kolmena vuonna olen huomannut maailman tulleen niin rikkiviisaaksi, että talonpojan varvas pyrkii hovimiehen kantapäitä niin lähelle, että se repii rikki tämän paleltunaiset. -- Kuinka kauan olet haudankaivajana ollut?
ENS. HAUDANKAIVAJA. Kaikista vuoden päivistä tulin siihen virkaan ihan samana päivänä, jolloin entinen Hamlet kuninkaamme voitti Fortinbrasin.
HAMLET. Kuinka paljon aikaa on siitä?
ENS. HAUDANKAIVAJA. Ettekö sitä tiedä? Sen tietää joka hupsukin. Se oli samana päivänä, jolloin nuori Hamlet syntyi, hän, joka nyt on hullu ja Englantiin lähetetty.
HAMLET. Todellakin! Miksi hän Englantiin lähetettiin?
ENS. HAUDANKAIVAJA. He, senvuoksi, että hän oli hullu; siellä hänen pitäisi saada järkensä takaisin, ja jos ei hän sitä saa, niin viisi siitä siellä.
HAMLET. Miksi niin?
ENS. HAUDANKAIVAJA. Siellä ei sitä hänessä huomata; siellä ovat kaikki yhtä hulluja kuin hän.
HAMLET. Kuinka hän tuli hulluksi?
ENS. HAUDANKAIVAJA. Kummallisella tavalla, sanotaan.
HAMLET. Miten kummallisella?
ENS. HAUDANKAIVAJA. Totta totisesti, ihan sillä tavalla, että kadotti järkensä.
HAMLET. Missä juuri?
ENS. HAUDANKAIVAJA. Juuri täällä Tanskassa. Olen ollut haudankaivajana täällä, poikana ja miehenä, kolmekymmentä vuotta.
HAMLET. Kuinka kauan ihminen saattaa maassa maata, ennenkuin mätänee?
ENS. HAUDANKAIVAJA. No, jos ei hän jo ole mätä ennen kuoltuaan -- niinkuin niitä nykyaikoina on monta kupansyömää, jotka tuskin kestävät arkkuun panna -- niin voi hän säilyä noin kahdeksan tai yhdeksän vuotta; parkkikarvari kestää hyvin yhdeksän vuotta.
HAMLET. Miksi hän kauemmin kuin muut?
ENS. HAUDANKAIVAJA. Siksi, että hänen nahkansa on työssä niin parkittu, että se kestää pitkän ajan vettyä; ja tuo vesi se turmelee hiton lailla noita saakelin ruumiita. Kas, tässä on pääkallo, joka on jo kolmekolmatta vuotta maassa maannut.
HAMLET. Kenen se oli?
ENS. HAUDANKAIVAJA. Saakelin lystillisen veitikan. Kenenkä luulette sen olleen?
HAMLET. En tiedä minä.
ENS. HAUDANKAIVAJA. Lempo vieköön sitä hullunkurista riivattua! Hän kaatoi kerran pullollisen renskaa pääni päälle. Tämä samainen kallo oli Yorrickin pääkallo, kuninkaan hovinarrin.
HAMLET. Tuoko?
ENS. HAUDANKAIVAJA. Juuri sama.
HAMLET. Näytäppäs sitä. (Ottaa pääkallon.) Voi, Yorrick parka! -- Minä tunsin hänet, Horatio: äärettömän sukkela, erinomaisen leikillinen mies; hän on selässään minua kantanut senkin tuhannen kertaa; ja nyt, kuinka kuvitustani kauhistaa! mieltäni oikein kääntää. Tuossa riippuivat huulet, joita olen suudellut en tiedä kuinka monesti. Missä ovat nyt sinun kompasi, sinun kujeesi, sinun laulusi, sinun säkenöitsevät kokkapuheesi, jotka saivat koko pöytäseuran nauruun purskahtamaan? Ja nyt eikö yhtäkään jäljellä, jolla voisit ivata omaa irvikuvaasi? Aivanko kutistunut? Mene nyt armon kamariin, sano hänelle, että vaikka hän tuuman paksulta maalaisi poskensa, tuollaisen muodon hän lopulta saapi; koeta, saatko häntä nauramaan. -- Ole hyvä, Horatio, sano minulle yksi asia.
HORATIO. Mikä, prinssi hyvä?
HAMLET. Luuletko, että Aleksanteri oli maassa tuon näköinen?
HORATIO. Oli aivan.
HAMLET. Ja haisiko noin? Hyi! (Viskaa pääkallon maahan.)
HORATIO. Aivan noin, prinssi hyvä.
HAMLET. Voi, Horatio, kuinka halpoihin tarkoituksiin meitä voipi käyttää! Eikö voisi mielikuvitus seurata Aleksanterin jalon tomun muuttumista, kunnes tapaisi hänet jonkun tapinreiän tulppana?
HORATIO. Se olisi liian tarkkaa, sellainen tarkastelu.
HAMLET. Ei, totisesti, ei niin vähääkään; se ei olisi muuta kuin kaikessa siivoudessa seurata sitä johtoa, johon todenmukaisuus viittaa; esimerkiksi tähän suuntaan: Aleksanteri kuoli, Aleksanteri haudattiin, Aleksanteri muuttui tomuksi, tomu on maata, maasta tehdään savea, ja miks'ei sillä savella, joksi hän on muuttunut, voisi tukkia oluttynnyrin suuta?
Ylevä Caesar kuoli, maaksi muuttui Ja reiän tukkeeks tuulta vastaan juuttui; Hän, joka säikähdytti maailmaa, Nyt talven myrskyjä saa vastustaa!
Vait! syrjään! -- Tuossa tulee kuningas.
(Pappeja y.m. tulee juhlasaatossa: Ophelian ruumis, jota seuraa Laertes ja surujoukko; kuningas, kuningatar, heidän seuralaisensa, y.m.)
Ja kuningatar, koko hovikunta. He ketä saattavat noin puolin menoin? Tuo varmaan epätoivoss' itse surmaans' On etsinyt. Hän säätyhenki oli. Nyt piiloon hetkeks, tarkkaamaan.
(Vetäytyy Horation kanssa syrjään.)
LAERTES. Ja mitä Menoja muita?
HAMLET. Tuo se on Laertes, Ylevä nuorukainen; tarkkaa!
LAERTES. Mitä Menoja muita?
PAPPI. Hautajaiset teimme Niin komeiksi kuin voimme; kuolintapa Ol' epäiltävä; jos ei mahtikäsky Ois järjestystä muuttanut, hän maata Ois saanut vihkimättömässä maassa Viimeiseen päivään; rukousten sijaan Ois piitä, soraa, santaa peitteeks syösty: Nyt on hän neitseellisen seppeleensä Ja kukkasia tielleen, hautakellot Ja juhlasaaton saanut.
LAERTES. Ja siinäkö on kaikki?
PAPPI. Siinä kaikki. Se hautajaisten häväistystä oisi, Jos sielunmessun sais hän niinkuin rauhass' Erinneet henget.
LAERTES. Hautaan hänet pankaa! Povesta puhtaast', ihanasta nouskoot Heleät orvokit! -- Sa, saita pappi, Tulessa parut, siskoni kun enkel' On Luojan luona.
HAMLET. Mitä! Opheliako?
KUNINGATAR. Suloista suloiselle! Hyvästi! (Kylvää kukkasia.) Sua Hamletini puolisoksi toivoin; Koristaa aioin morsiusvuodettas, En näin sun hautaas peittää, armas impi.
LAERTES. Oi, kolme kertaa kymmenittäin tulkoon Kirous kolmikertainen sen päähän, Jonk' ilkityöt sun kirkkaan järkes ryösti! -- Heretkää multaa luomasta, siks kunnes Hänt' olen vielä kerran syleillyt. (Juoksee hautaan.) Nyt mullan peittoon elävä ja kuollut! Ja kumpu luokaa vuoreks korkeammaks Kuin vanha Pelion ja sinertävä Olympon huippu!
HAMLET (astuu esiin). Ken se, jonka murhe! Noin pöyhkeilee, ja jonka tuskanhuuto Lumoopi tähdet, että seisahtuvat Ja peljästyen kuuntelevat? Tässä On Tanskan Hamlet.
(Juoksee hautaan.)
LAERTES. Periköön sun horna!
(Painii hänen kanssaan.)
HAMLET. Et kauniisti sa rukoillut. Ma pyydän, Pois kurkustani sormes hellitä; Näet, vaikk'en ole kiukkuinen ja hurja, Minussa sentään vaarallist' on hiukan, Jot' ois paras karttaa sun. Pois kätes!
KUNINGAS. Erottakaa nuo miehet.
KUNINGATAR. Hamlet! Hamlet!
KAIKKI. Oi, hyvät herrat, --
HORATIO. Tyyntykäätte, prinssi!
(Muutamat seuralaisista erottavat heidät; he astuvat ulos haudasta.)
HAMLET. Tuost' ottelen niin kauan hänen kanssaan, Kuin räpyttää voin silmäluomiani.
KUNINGATAR. Mist', armas poika?
HAMLET. Opheliaa lemmin. Ei sadantuhannenkaan veljen lemmet Kaikk' yhteensä mun rakkauteni määrää Voi vastata. -- Mit' aiot hyväksensä Nyt tehdä?
KUNINGAS. Hän on järjiltään, Laertes.
KUNINGATAR. Heretkää, Herran tähden!
HAMLET. Hitto olkoon! Mit' aiot tehdä? Sano! Itkeäkö? Tapella? paastota? vai tukkaas raastaa? Nil-virran juoda? niellä jättiliskon? Min olen myötä. -- Parkumaanko tulit? Hypitkö hautaan kiusan? Elävältä Jos aiot hautaantua hänen kanssaan, Niin minä myöskin. Vuoristako haastat? Tuhannen tuhat auran-alaa anna Päällemme luoda, kunnes kohoo kumpu Tuliseen ilmakehään, ja sen rinnall' On Ossa vaan kuin ruuppa! Sa jos kerskaat, Niin kerskaan minäkin.
KUNINGATAR. Tuo hulluutt' on. Noin hetken raivoo hän, mut pian lauhtuu Ja lepää raukeena kuin naaraskyyhky, Kun poikasparin kullankarvaisen Se hautonut on eloon.
HAMLET. Kuulkaa, herra; Mi syynä, että näin mua kohtelette? Teit' aina rakastin. Mut mitä siitä! Vaikk' koittais Herkuleskin parastaan, Ain' ulvoo koira, naukuu kissa vaan.
(Menee.)
KUNINGAS. Horatio hyvä, vaari hänest' ota. -- (Horatio menee.) (Laerteelle.) Tuo eilis-illan puhe vahvistakoon Sun malttamustas; heti toimeen käymme. -- Pojalles vahti laita, hyvä Gertrud. Elävän patsaan saakoon tämä hauta. Me kohta levollisen hetken saamme; Siks kärsimällä kaikki kantakaamme.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Sali linnassa. (Hamlet ja Horatio tulevat.)
HAMLET. Sen verran siitä. Toiseen kohtaan nyt; -- Viel' onko muistissasi kaikki seikat?
HORATIO. Niit' enkö muistaisi ma, prinssi hyvä?
HAMLET. Sydämmessäni taiston tapaist' oli, En saanut unta; pahemp' oli olla Kuin kapinoivan jalkapuussa. Nopsaan, -- Ja kiitos nopsuuden, se osoittaapi Ett' usein varomattomuus on hyödyks, Kun syvät tuumat raukee; siitä näemme, Ett' aikehemme Luoja muovaileepi, Jos kuinka niitä telsommekin, --
HORATIO. Varmaan.
HAMLET. Kojusta riensin, Levätti yllä; pimeässä heitä Hapuillen etsin; löysin mitä hain; Paketin sieppasin ja hiljaa hiivin Taas huoneeseeni. Tuosta rohkaistunna Pelossa tavat unhotin ja mursin Kuninkaan kirjeen auki. Mitä näin? -- Oi, kuningas, sa konna! -- Suoran käskyn, Monilla eri syillä höystetyn, Jotk' etuj' Englannin ja Tanskan koski, -- Ja, huh! kuin hirmuista, jos eloon jäisin! -- Ett' oiti, nähtyä ja viipymättä, -- Ei kirveen hiomiseen aikaa suotu, -- Mun pääni poikki lyötäis.
HORATIO. Mitä kuulen?
HAMLET. Tuoss' ompi käsky; lue, jahka joudat. Tahdotko kuulla, mitä sitten tein?
HORATIO. Niin, kertokaa, ma pyydän.
HAMLET. Näin kiedottuna konnanpauloihin, -- Ajuni vielä proloogiin ei päässyt, Kun alkoivat jo näytelmän, -- ma istuin, Tein uuden käskyn, kirjoitin sen puhtaaks. Kuin muutkin valtaviisaat pidin muinoin Käs'alan kauniin halpana ja koitin Unohtaa koko taidon; vaan nyt oli Se oiva hyödyks. Tahdotko sa tietää, Kuin kirjoitin ma?
HORATIO. Tahdon, prinssi hyvä.
HAMLET. Kiivaimman vaatimuksen kuninkaalta, -- Jos Englanti on taattu lääniläinen, Jos rakkaus heidän välillänsä kukkii Kuin palmupuu, jos rauhan tähkäseppel On ystävyyden välitteenä heillä, Ja aasin kuorman muita jos'ia, -- Ett', tämän nähtyään ja luettuaan, Arvelematta hän ja oiti tuojain Päät poikki lyöttäis, ilman ripitystä Ja armoa.
HORATIO. Kuin sinettiin sen saitte?
HAMLET. Niin, sekin oli Luojan sallimaa: Isäni sinetti mull' oli myötä, Joss' ompi Tanskan vaakuna. Nyt kirjeen Tuon toisen muotoon taitoin, varustin sen Nimellä, lukitsin ja paikoillensa Taas vein sen. Vaihdokast' ei tunnettu. Niin huomis-aamuna ol' ottelumme, Ja mitä sitten seurasi, sen tiedät.
HORATIO. Näin Rosencrantz ja Gyldenstern saa surman.
HAMLET. Niin, miksi pyrkivät he tähän toimeen? He eivät tuntoani vaivaa: kuoppaan He putosivat omaan kaivamaansa. Kun suuret ottelee, ei kehnon hyvä Tulisten miekantutkaimien väliin Päätänsä pistää.
HORATIO. Mikä kuningas!
HAMLET. Kuin luulet, onko aikani nyt tullut? Isäni murhas, äitini hän raiskas; Hän kuninkuuden toiveet multa ryösti; Hän omaa henkeäni ansaan pyysi Noin kavalasti. -- Soimaisiko tunto, Jos hälle kostais käsi tää? Ja eikö Kirottu synti antaa kauemmin Tuon ruumiinmadon jäytää sisustaamme?
HORATIO. Hän pian Englannist' on tiedon saapa, Kuink' ovat toimet siellä päättyneet.
HAMLET. Niin kyllä; mutta mun on väliaika; Ja hetken laskutyö on ihmis-elo. Se vaan mua huolettaa, Horatio hyvä, Ett' olen Laertesta loukannut; Näet, hänen asiansa mulle näyttää Omani kuvan. Anteeks tahdon pyytää; Mut hänen tuskiensa korska kuohu Noin hurjaan intoon sai mun.
HORATIO. Vait! Ken tulee?
(Osrick tulee.)
OSRICK. Terve tultuanne, teidän armonne, takaisin Tanskaan!
HAMLET. Kiitän nöyrimmästi. -- Tunnetko tuota vesikärpästä?
HORATIO. En, hyvä prinssi.
HAMLET. Sitä rikkaampi olet armosta, sillä rikos on tuntea häntä. Hänellä on paljon maata, viljavaa maata; kun eläin tulee eläinten käskijäksi, niin muutetaan hänen seimensä kuninkaan ruokapöytään. Hän on naakka, vaan niinkuin sanoin, ylen rikas lantatavarasta.
OSRICK. Armahin prinssi, jos teidän armonne joutaa kuulemaan, olisi minulla teille pieni ilmoitus kuninkaalta.
HAMLET. Panen kaikki henkeni voimat sen kuulemiseen.[18] Teidän lakkinne ei ole paikoillaan; sen paikka on päässä.
OSRICK. Kiitoksia, teidän armonne, nyt on sangen lämmin.
HAMLET. Ei, uskokaa pois, nyt on sangen kylmä; tuuli on pohjoisessa.
OSRICK. Tavallisen kylmä, niin tosiaankin.
HAMLET. Mutta minusta on nyt kuitenkin sangen vari ja lämmin, minun luonnolleni.
OSRICK. Suurimmassa määrässä, teidän armonne; sangen vari nyt on, -- niinkuin -- en voi sanoa kuin. -- Mutta, prinssi hyvä, hänen majesteettinsa on käskenyt minua ilmoittamaan teille, että hän on lyönyt suuren vedon teidän päästänne. Hyvä herra, asia on näin --
HAMLET. Muistakaa, olkaa niin hyvä, --
(Hamlet pakottaa häntä panemaan lakin päähänsä.)
OSRICK. Ei, toden totta, katson vaan omaa mukavuuttani, jos suvaitsette. Hyvä prinssi, tänne on äskettäin tullut hoviin Laertes; uskokaa minua, täysi ritari, mainioimmilla omituisuuksilla varustettu, hieno käytös ja loistava ulkomuoto; puhuaksemme hänestä aistikkaasti, on hän kaikkien ritaristapojen mallikartta ja aikataulu, sillä hänessä löydätte yhdistettynä kaikki, mitä ylimys konsanaan toivoisi nähdä.
HAMLET. Teidän kuvauksestanne hän ei laisinkaan tule vahingolle; vaikka kyllä tiedän, että, jos hänestä kalukirjaa pitäisimme, se panisi muistonkin laskutaidon pyörälle ja vaaruisi sinne tänne hänen nopean lentonsa vuoksi. Mutta, täydellisen ylistyksen nimessä, luulen hänen olevan sangen laajalaatuisen hengen ja hänen näkymättömän taitonsa niin harvinaista ja kallista lajia, että, puhuakseni totuuden kieltä, hänen vertaisensa on vaan hänen peilinsä, ja joka pyrkii häntä seuraamaan, on hänen varjonsa, ei mitään muuta.
OSRICK. Teidän armonne arvostelee häntä sangen nuhteettomasti.
HAMLET. Mutta asia, hyvä herra? Miksi tuota ylimystä sokaisemme karkealla hengellämme?
OSRICK. Mitä, prinssi hyvä?
HORATIO. Eikö ole mahdollista muunlaisella puheella ymmärtää toisiansa? -- Te, herra, varmaankin voinette?
HAMLET. Mikä tarkoitus, kun tuon aatelismiehen mainitsitte?
OSRICK. Laerteenko?
HORATIO. Hänen kukkaronsa on jo tyhjä: kaikki kultaiset sanat on kulutettu.
HAMLET. Niin, juuri hänet.
OSRICK. Tiedän, ett'ette ole tietämätön --
HAMLET. Hyvä, jos sen tietäisitte; vaikka totta puhuen, se tietonne ei minua suuresti kunnioittaisi. -- No, hyvä.
OSRICK. Ette ole tietämätön, kuinka erinomainen Laertes on --
HAMLET. Sitä en rohkene myöntää, jotta en väittäisi itseäni hänen vertaisekseen; toista oikein tunteakseen täytyy tuntea oma itsensä.
OSRICK. Tarkoitan aseen käyttämisessä; tunnustuksesta päättäen, jota hänelle myönnetään, hän on siinä taidossa verraton.
HAMLET. Mitä asetta hän käyttää?
OSRICK. Miekkaa ja kalpaa.
HAMLET. Siinähän kaksi asetta; mut olkoon menneeksi.
OSRICK. Kuningas on hänen kanssaan lyönyt vetoa kuusi Barbarian oritta, jota vastaan hän on pannut kaupalle kuusi Ranskan miekkaa ynnä tarpeineen, niinkuin suolivöineen, olkavöineen y.m. Kolmet noista valjaista ovat todellakin sangen suloiset silmille, sangen sopivat kahvoihin, valjaat mitä maukkaimmat ja sangen jaloa aatetta.
HAMLET. Mitä te valjaiksi nimitätte?
HORATIO. Tiesin kyllä teidän kaipaavanne selityksiä tullaksenne asian perille.
OSRICK. Valjaat, hyvä prinssi, ovat yhtä kuin olkavyöt.
HAMLET. Se sana olisi ollut asianmukainen, jos voisimme kantaa tykkiä kupeellamme; siksi olkoon olkavyöt kylläksi. Vaan eteenpäin: kuutta Barbarian oritta vastaan kuusi Ranskan miekkaa tarpeineen sekä kolmet jaloaatteiset valjaat. Sepä ranskalainen veto tanskalaista vastaan! Miksi tuo on pantu kaupalle, kuten te sitä nimitätte?
OSRICK. Kuningas, näette, on pannut vetoa, näette, että kahdessatoista hyökkäyksessä hänen ja teidän välillänne hän ei ehdi kolmea iskua edelle; hän on pannut kaksitoista yhdeksää vastaan; koetus olisi suoraa päätä tehtävä, jos teidän armonne suvaitsee vastata asiasta.
HAMLET. Mitä, jos minä vastaan kieltämällä?
OSRICK. Tarkoitin sanoa, jos teidän armonne tahtoo panna oman persoonansa koetukselle.
HAMLET. Minä käyskelen täällä salissa; jos hänen majesteettinsa suvaitsee, niin on nyt se päivän aika, jolloin levähdän. Toimittakaa miekkoja; jos nuorta ritaria haluttaa ja kuningas pysyy päätöksessään, niin tahdon ma voittaa hänen puolestaan, jos voin; jos en, niin minulle siitä ei muuta jää kuin häpeä ja ylimääräiset iskut.
OSRICK. Toimitanko hänelle asian näillä sanoilla?
HAMLET. Niin, siihen suuntaan; koristukset voitte panna omasta päästä.
OSRICK. Sulkeun nöyrimmästi teidän armonne suosioon.
HAMLET. Samoin, samoin. (Osrick menee.) -- Hän tekee oikein, kun itse puolestaan puhuu, muuten ei yksikään kieli hänen tähtensä liikahtaisi.
HORATIO. Se hyyppä juoksi pesästään munankuori päässä.
HAMLET. Hän kursasteli äitinsä rintoja, jo ennenkuin imi niitä. Näin on hän -- ja moni muukin samaa parvea, johon meidän kurja aikakautemme on niin narrimaisesti ihastunut, -- vain oppinut ajan käytösparren ja pintapuolisen puhetavan, jonkinlaisen kuohuvan sekasotkun, joka auttaa heitä kaikkein tyhmimmissä ja sukkelimmissa keskusteluissa; mutta puhallappa niihin koetteeksi, niin räjähtävät vesikellot rikki.
(Eräs hovimies tulee.)
HOVIMIES. Herra prinssi, hänen majesteettinsa lähetti teille terveisiä nuoren Osrickin kautta, joka toi takaisin sen sanoman, että te odotatte häntä täällä salissa. Hän lähetti minut kysymään, oletteko yhä vielä halukas miekkailemaan Laerteen kanssa vai tahdotteko viivytystä.
HAMLET. Pysyn lujana päätöksissäni; ne noudattavat kuninkaan mieltä. Jos hänen sopii, niin sopii minunkin, nyt tai milloin hyvänsä toiste, sillä ehdolla, että olen niin taipuva kuin nyt.
HOVIMIES. Kuningas, kuningatar ja kaikki ovat tulossa tänne.
HAMLET. Hyvä!
HOVIMIES. Kuningatar toivoo, että Laerteelle sanoisitte jonkun ystävällisen sanan, ennenkuin taisteluun ryhdytte.
HAMLET. Hänen neuvonsa on hyvä.
(Hovimies menee.)
HORATIO. Te hukkaatte, prinssi hyvä, tämän vedon.
HAMLET. Sitä en usko. Siitä aikain, kun hän Ranskanmaalle lähti, olen käyttänyt yhtämittaista harjoitusta; minä voitan tämän epätasaisen vedon. Mutta et usko, kuinka tuskaiselta tuntuu tässä sydämmen kohdalla; vaan se ei tiedä mitään.
HORATIO. Älkää sitä sanoko, prinssi hyvä.
HAMLET. Pelkkää lorua! Se on vaan jonkunlainen paha aavistus, joka, kenties, naista huolestuttaisi.
HORATIO. Jos luontonne jotakin kammoo, niin noudattakaa sitä. Minä peruutan heidän tulonsa ja sanon, ett'ei teillä ole halua.
HAMLET. Älä ollenkaan; minä halveksin taikoja. Varpusenkin putoaminen on erityinen Luojan sallimus. Jos se nyt tapahtuu, niin se ei tapahdu vasta; jos ei se vasta tapahdu, niin tapahtuu se nyt; jos ei se nyt tapahdu, niin tapahtuu se kuitenkin vasta. Valmiina oleminen on pääasia. Koska ei kenellekään jää hyötyä siitä, mitä hän jälkeensä jättää, niin mitäpä siitä, vaikka hän sen ennen aikojaankin jättää. -- Tulkoon mitä tulee.
(Kuningas, kuningatar, Laertes, hoviherroja, Osrick ja palvelijoita, kantaen miekkoja, tulee.)
KUNINGAS. Tule, Hamlet, tämän käden sulle annan.
(Kuningas laskee Laerteen käden Hamletin käteen.)