Part 7

"Ei, luulen, että paikallinen poliisi selvitti sen asian. Minä olen tullut keskustelemaan kanssanne, koska olen kuullut, että tällä Malpasilla on jonkinlaista vihaa teitä kohtaan. Sanotte, ettette tunne häntä?"

"En ole koskaan nähnyt häntä, niin etten voi sanoa teille, tunnenko hänet vai en. Varmaa on, etten tunne ketään, jonka nimi on Malpas. Ettekö tahdo istuutua ja haluatteko ryypyn?"

Dick kieltäytyi ryypystä, mutta veti esiin tuolin, ja toinen seurasi hänen esimerkkiään.

"Mikä saa teidät luulemaan, että Malpasilla on kaunaa minua kohtaan?" kysyi Lacy. "Hyvin todennäköistä on, että hänellä on sitä, koska tein valituksen häntä vastaan, niinkuin nähtävästi tiedätte. Hän oli niin äänekäs naapuri, että häiritsi minun untani."

"Millaista ääntä sieltä kuului?"

"Vasaroimista, enimmäkseen. Kuului aivan siltä, kuin hän olisi kolkuttanut seinään, vaikka on mahdollista, että olen erehtynyt ja että oli luultavampaa, että hän naulasi kiinni pakkilaatikoita..."

"Ettekö ole koskaan nähnyt häntä?"

"En koskaan."

"Ettekö ole saanut mitään kuvausta hänestä, jonka perusteella voisitte edes suunnilleen arvata hänet joksikuksi henkilöksi, jonka tunsitte EteläAfrikassa?"

"Ei, en tiedä ketään sellaista", sanoi Lacy Marshalt pudistaen päätään. "Minulla on tietysti vihollisia: on mahdotonta saavuttaa minkään verran menestystä saamatta kintereilleen näitä vastenmielisiä lisäkkeitä."

Dick mietti hetkisen. Hän ei ollut varma, oliko viisasta suhtautua miljoonamieheen täydellisellä luottamuksella, mutta hän päätti silläkin uhalla, että siitä myöhemmin aiheutuisi hänelle paljonkin harmia, kertoa Marshaltille kaiken, mitä tiesi.

"Malpas on palkannut jonkun, tai aikoo palkata jonkun tekemään teille kiusaa ja aiheuttamaan teille luonteeltaan vähäpätöistä häiriötä. Niinpä olen esimerkiksi saanut sen vaikutelman, että se juopunut nainen, joka tuli tänne muutamia päiviä sitten, oli hänen lähettämänsä."

"Nainen?" Marshaltin kulmakarvat laskeutuivat alemmaksi. "En ole koskaan kuullut mistään tänne tulleesta juopuneesta naisesta."

Hän nousi ylös nopeasti ja soitti kelloa, ja Tonger tuli sisään melkein heti.

"Kapteeni Shannon sanoo, että joku juopunut nainen on muutamia päiviä sitten käynyt tässä talossa ja aiheuttanut jonkinlaista häiriötä. Et ole kertonut siitä minulle mitään."

"Kerronko teille kaiken?" kysyi Tonger ikävystyneestä "Eräs nainen kävi täällä todellakin, ja hän oli todellakin öljytty."

"Öljytty?"

"Tarkoitan voideltu, tai, käyttääkseni kansanomaista sanontatapaa, humalassa. Olipa siinä nainen! Hän lensi halliin ja lensi jälleen ulos hyvin nopeasti. Hän sanoi olevansa mrs Lidderley Fourteen Streamsista..."

Dick Shannon katsoi Marshaltia Tongerin puhuessa ja näki hänen kasvojensa käyvän harmaiksi.

XVI

Shannon yrittää Malpasin luokse.

"Mrs Lidderley!" sanoi Marshalt hitaasti. "Millainen nainen hän oli?"

"Hän oli pieni olento." Tongerin silmät olivat kiintyneet hajamielisen näköisinä salapoliisiin. "Mutta voimia hänellä totisesti oli!"

Marshaltilta pääsi helpotuksen huokaus.

"Pienikö? Silloin hän oli petturi. Luultavasti hän tunsi Lidderleyt. Viimeksi, kun sain tietoja Etelä-Afrikasta, oli mrs Lidderley hyvin sairas." Hän katsoi tiukasti palvelijaansa. "Sinähän tunsit Lidderleyt, Tonger?"

"En tuntenut mrs Lidderleytä. Se vanhapoika meni naimisiin sen jälkeen, kuin olimme lähteneet Kapkaupungista", sanoi Tonger, "jos se on Julius Lidderley, ketä tarkoitatte. Joka tapauksessa heitin sen naisen ulos."

"Kysyitkö hänen osoitettaan — missä hän asui?"

"Kuka minä olen, että kysyisin jonkun juopuneen naisen osoitetta?" kysyi Tonger otsaansa rypistäen. "Ei, Lacy..."

"Mr Marshalt, tuhat tulimmaista!" karjaisi toinen.. "Kuinka monta kertaa minun täytyy sanoa sinulle, Tonger?"

"Se pujahti ulos", sanoi toinen hämmentymättä.

"Seuraa sitten sen esimerkkiä", murisi Lacy Marshalt ja paukahdutti oven kiinni palvelijansa perästä, joka ei osannut osoittaa hänelle asiaankuuluvaa kunnioitusta.

"Tuo mies raivostuttaa minut äärimmäisyyksiin saakka", sanoi hän. "Hän on ollut palveluksessani niin monia vuosia, ja on kylläkin totta, että me olimme 'Lacy' ja 'Jim' toisillemme entisaikaan, ja se tekee asian vaikeammaksi. Minusta tuntuu kauhean typerältä, kun minun täytyy vaatia häntä osoittamaan minulle hieman kohteliaisuutta, mutta te näette itse, kuinka tavattoman nolostuttava tuo vilkas mr Tonger voi olla."

Dick nauroi. Hän oli ollut näytelmän huvitettuna katselijana. Tonger oli tyyppi, jonka hän oli tavannut aikaisemmin toisissa talouksissa — lempikoira, jota kellään ei ole sydäntä hävittää sen ikävistä ominaisuuksista huolimatta.

"Mitä Malpasiin tulee", jatkoi Marshalt, "niin minä en tiedä hänestä mitään. Hän voi olla, ja luultavasti onkin, joku, jonka liikavarpaille minä olen astunut johonkin aikaan elämässäni, mutta jos minun on palautettava mieleeni kaikki siihen luokkaan kuuluvat henkilöt, niin saisin epäillä ainakin sataa ihmistä! Tiedättekö ehkä, millainen hän on näöltään?"

"En ainakaan niin paljoa, että voisitte hänet siitä tuntea", sanoi Dick. "Ainoa asia, minkä tiedän, on, että hän on vanhahko mies ja hyvin ruma ja että hän antoi eräälle kabarettilaulajattarelle tehtäväksi häiritä teitä, mikä tehtävä minusta tuskin näytti maksavan vaivaa, jollei teillä ole jotakin erikoista vastenmielisyyttä kabarettilaulajattaria kohtaan."

Lacy Marshalt asteli edestakaisin suuressa salongissa kädet selän takana ja leuka rintaa vastaan painettuna.

"Koko asia on minusta selittämätön", sanoi hän ottaen uutiset vastaan kylmäverisemmin, kuin Dick oli odottanut, "ja voin vain kuvitella, että olen joskus kauan sitten loukannut Malpasia niin kovin, ettei hän voi antaa sitä anteeksi. Miksi ette mene hänen puheilleen, kapteeni Shannon?" kysyi hän ja lisäsi nopeasti: "On rohkeata minun puoleltani tehdä teille ehdotuksia! Mutta olen utelias saamaan selville, kuka tämä herrasmies on."

Mutta Dick Shannon oli jo omasta puolestaan tehnyt päätöksen käydä katsomassa salaperäistä mr Malpasia, joten Marshaltin ehdotus oli tarpeeton.

Tonger oli odottamassa hallissa, kun hän tuli ulos, ja avasi hänelle ulko-oven.

"Tuleeko joku joutumaan pinteeseen?" kysyi hän hilpeästi. "Meillä on keittäjätär, jota ilman voisimme olla. Tulkaa jonakin päivänä maistamaan hänen piirakoltaan!"

Dick meni ulos Portman Squarelle nauraa hykertäen. Hän kulki viereisen talon ovelle ja katseli kiiltäviä ikkunoita. Tämä ei ollut hänen ensimmäinen käyntinsä kummallisen mr Malpasin asunnolla, mutta hän ei ollut koskaan ennen pyrkinyt keskustelemaan tämän kanssa. Hän etsi soittokelloa, ei löytänyt sitä ja koputti ovea. Ei kuulunut mitään vastausta. Hän koputti lujemmin ja hätkähti, kun aivan hänen korvansa vierestä kuuluva ääni kysyi: "Kuka siellä?"

Hän katseli ympärilleen ymmällään. Ketään ei näkynyt kahtakymmentä metriä lähempänä, mutta kuitenkin tuo ääni... Ja sitten hän huomasi sisäänkäytävän pylväässä olevan, ristikon peittämän aukon ja löysi arvoituksen ratkaisun. Tämän ristikon takana oli kovaääninen puhelin.

"Minä olen kapteeni Richard Shannon Scotland Yardista ja tahtoisin puhutella mr Malpasia", sanoi hän kohdistaen sanansa näkymättömään kojeeseen.

"Ette saa!" murisi ääni, ja Dick kuuli heikon raksahduksen.

Dick koputti uudelleen, mutta vaikka hän odotti viisi minuuttia, ei mikään ääni puhunut hänelle enää pylväästä, ja ovi ei antanut perään hänen koettaessaan työntää sen auki. Täytyi olla jokin keino päästä kosketuksiin tämän miehen kanssa, ja hänen ensimmäisenä tehtävänään oli tutkia puhelinluettelo. Malpas-nimistä henkilöä ei kuitenkaan esiintynyt Portman Squaren asukkaiden joukossa, ja hän palasi asuntoonsa jonkin verran nolostuneena. Päivä ei kuitenkaan ollut kulunut tuloksettomasti. Hän oli tavannut Repaleprinsessan — ei enää repaleisena — ja tiesi, mistä tämä oli löydettävissä. Dick Shannon oli päättänyt, että hän löytyisi, ja löytyisi niin usein, kuin hän voisi käydä hänen luonaan sopivaisuussääntöjä loukkaamatta.

XVII.

Tonger avustaa.

Harvat palvelijat saivat nauttia sellaista vapautta ja mukavuutta kuin Jim Tonger. Portman Squaren varrella olevan talon ylin kerros oli hänen käytettävänään. Siellä hänellä oli makuuhuone, arkihuone ja kylpyhuone, jotka hänen antelias isäntänsä oli erikoisesti järjestänyt häntä varten, ja siellä hänen oli tapana viettää pitkät ajat iltaisin suorittaen loppumattomia matemaattisia laskelmia pienen rulettipöydän avulla; sillä Tonger oli omistanut suuremman osan joutilasta aikaansa tehdäkseen täydelliseksi järjestelmän, joka jonakin päivänä tulisi herättämään kauhua ja hämmästystä Monte Carlon pelipankin johtajien sydämissä.

Hän oli toisenlaisissa toimissa tänä iltana, kun kello oven yläpuolella kilisi läpitunkevasti, ja hän meni ulos huoneesta kiireisesti lukiten oven jälkeensä ja astui Lacy Marshaltin eteen tämän odottaessa häntä lukuhuoneessaan suuremmalla kiireellä, kuin tämä herrasmies oli kuvitellutkaan.

"Missä hemmetissä sinä olet ollut?" murisi Lacy.

"Te soititte minua minun huoneestani — joten minun on täytynyt olla huoneessani. Olin pelaamassa yksinpeliä", sanoi Tonger. "Olen iloinen, että kutsuitte minua, sillä olen yrittänyt kolmekymmentä kertaa enkä ole onnistunut. Se merkitsee minulle huonoa onnea. Oletteko koskaan huomannut, Lacy, että jos ette saa yksinpeliä onnistumaan, niin teiltä ei onnistu mikään? Muistan päivän ennen sitä, kun löysin en timanttialueen Hape-joen varrelta, sain menemään erään 'paholaisen' pasianssin tasan kuusi kertaa perätysten..."

"Pyydän sinua päästämään mrs Eltonin sisään kello seitsemän ja neljäkymmentäviisi", keskeytti Marshalt. "Hän tulee ajaen omaa autoaan. Odota häntä takaovella ja vie hänen autonsa Albert Hallin luo: siellä on konsertti tänä iltana. Sijoita se toisten autojen joukkoon, ja kun esitys on ohi, tuo auto suoraan takaisin takaovelle."

Tonger vihelsi.

"Hieman vaarallista, eikö olekin, sen kirjeen jälkeen, jonka Elton kirjoitti teille?"

Marshaltin kulmat menivät ryppyyn.

"Mitä sinä tiedät Eltonin minulle kirjoittamasta kirjeestä?" kysyi hän käskevästi.

"Te jätitte sen esille; en voinut olla lukematta sitä", sanoi palvelija levollisesti.

"Kaukana siitä, että olisin jättänyt sen esille, panin sen kirjoituspöytäni laatikkoon. Luultavasti otit sen sieltä ja luit?"

"On samantekevää, kuinka näin sen — minä näin sen", sanoi Tonger, "ja sanon teille, että se on vaarallista! Ette kai tahtone joutua esiintymään osallisena missään oikeusjutussa?"

"Sinun esiintyessäsi todistajana!" pisteli toinen.

Tonger kohautti kapeita hartioitaan.

"Te tiedätte, etten minä koskaan tulisi todistamaan teitä vastaan, Lacy", sanoi hän. "Se ei ole minun tapaistani. Mutta jos joku Eltonin tapainen mies kirjoittaisi minulle, että jos minä tapaisin vielä hänen vaimoaan, niin hän ampuisi minut, niin enpä luule, että enää välittäisin uusista tapaamisista."

"Mrs Eltonin ja minun on keskusteltava erinäisistä liikeasioista", sanoi Marshalt lyhyesti. "Asia on niin, että pyydän sinua olemaan pihaportilla neljännestä vailla kahdeksan. Heti, kun mrs Elton astuu ulos autostaan, sinä nouset hänen paikalleen ja ajat pois."

Mies nyökkäsi.

"Niin että, jos häntä seurataan ja pidetään silmällä, auto on Albert Hallin luona todistamassa, että hän on ollut siellä koko ajan!" sanoi hän ihaillen. "Kuinka terävää! Lacy, mitä se pollari tahtoi?"

"En ymmärrä sinun katumurrettasi. Mitä 'pollari' merkitsee?"

"Puhun siitä salapoliisista. Noudatan luonnollisesti sen maan puhetapaa, jossa elän. Toivon, että olisimme New Yorkissa", sanoi hän kaihoisasti; "kieli on siellä paljon rikkaampaa".

Mr Marshalt nyrpisti suutaan.

"Hän tuli kyselemään siitä hullusta miehestä viereisessä talossa", sanoi hän. "Nähtävästi hän on viholliseni."

"Kukapa ei sitä olisi, Lacy?" kysyi toinen huokaisten. "Mitä te olette tehnyt _hänelle_?"

"En tiedä. Minulla ei ole aavistustakaan, kuka hän on, eikä se asia vaivaa minua ensinkään, vakuutan sinulle", sanoi Marshalt huolettomasti. "Minkä vuoksi sinä luulit hänen tulleen?"

"Mrs Eltonin takia", sanoi toinen levollisesti. "Hän on varas, samaten Elton; kaikki sen tietävät. Ette voi koskettaa pikeä — ainakaan tämänlaista pikeä — saamatta käsiänne mustiksi, niin mustiksi, ettei mikään patenttipuhdistusainekaan voi saada niitä puhtaiksi."

Hiljaisuus.

"Luultavasti Elton on varas, mutta mrs Elton on aivan viaton..."

"Niin viaton", keskeytti Tonger, "että enkelit kääntyvät syrjäkaduille, jottei heidän tarvitsisi tuntea itseään mitättömiksi, kun kohtaavat hänet".

Marshalt pidätti huulilleen kohonneen vihaisen vastauksen.

"Tämä riittää", sanoi hän lyhyesti ja sitten, kun Tonger oli menemässä, odottamattoman sopuisasti: "Syön päivällistä kotona huomenna, ja jos minulla on vain onnea, niin saan jokseenkin mielenkiintoisen vieraan."

"Kuka se naishenkilö on?" kysyi Tonger osoittaen erikoista harrastusta asiaan.

"En sanonut, että se oli naishenkilö."

"Ei ole mitään muuta lajia mielenkiintoisia vieraita", sanoi Tonger levollisesti. "Oletteko löytänyt sen tytön?" kysyi hän äkkiä. "Sen tytön, jota etsimään te palkkasitte sen yksityisetsivän?"

Marshalt hätkähti.

"Kuinka sinä sen tiesit?"

"Olen ihmeellinen arvaaja. Onko hän oleva huomisten tanssiaisten kaunotar?"

"Toivon hänen tulevan päivällisille. Ja, sivumennen sanoen, sinun ei tarvitse olla niin paljon näkyvillä tässä tapauksessa, ystäväni. Tahdon, että sisäkkö on enemmän esillä ja pitää huolen tarjoilusta."

"Siten herättäen luottamusta nuoren ja typerän tytön sydämessä", sanoi Tonger. "Selvä on, isäntä. Mihin aikaan se nainen tulee tänä iltana?"

"Mrs Elton tulee neljännestä vailla kahdeksan, olen sen sinulle jo sanonut. Ja tahtoisin sinun hänestä puhuessasi käyttävän näitä sanoja. 'Se nainen' ei kuulu hyvältä minun korvissani."

"Olette liian herkkätunteinen, Lacy, vain se teitä vaivaa", oli kamaripalvelijan lähtölaukaus.

Hän oli odottamassa pimeällä takapihalla, kun pieni auto tuli hypähdellen mukulakivillä ja seisahtui töksähtäen oven eteen. Hän auttoi solakan, hunnutetun matkustajan ulos autosta eikä, vastoin tapaansa, puhunut hänelle sanaakaan, vaan asettui hänen paikalleen autoon ja ohjasi sen takakatua pitkin Baker Streetille.

Kun hän tuli pääkadulle, huomasivat hänen terävät silmänsä erään tähystelijän seisovan Portman Squaren kulmassa, ja hän irvisti itsekseen. Se oli voinut olla jonkin siihen paikkaan satunnaisesti sovitun tapaamisen toinen osallinen, mutta miehen kärsivällisessä asennossa oli jotakin, joka johti mieleen yksityisetsivän. Mahdollisesti mr Elton ei ollut täysin varma siitä, että hänen uhkauksellaan olisi toivottu vaikutus.

Kello yksitoista hän ajoi ulos Albert Hallin luona odottavien autojen falangista ja lähti nopeasti kotimatkalle. Melkein samassa, kuin hän pysähdytti auton N:on 551 takaportille, aukeni ovi, ja Dora Elton tuli ulos.

"Näittekö ketään?" kysyi hän matalalla äänellä. "Ketään, jonka tunsitte?"

"En, rouva", sanoi Tonger, ja sitten: "En luule, että tekisin tätä enää, jos olisin teidän sijassanne."

Mrs Elton ei vastannut mitään, vaan livahti autoon ja istuutui ohjauspyörän ääreen, mutta Tonger seisoi paikallaan pitäen kätensä avonaisella ovella.

"On eräitä asioita, jotka eivät maksa vaivaa, rouva, ja tämä on yksi niistä."

"Sulkekaa ovi", sanoi mrs Elton lyhyesti, ja Tonger totteli ja seurasi silmillään autoa, kunnes sen punaiset takalyhdyt kääntyivät kadun kulman ympäri. Sitten hän palasi isäntänsä luo.

Lacy Marshalt oli lukuhuoneessaan, missä hän seisoi takkavalkean edessä syvissä ajatuksissa.

"Tarvitsetteko minua vielä?"

Marshalt pudisti päätään.

"Luuletteko olleenne viisas, Lacy?"

Toinen nosti silmänsä ylös nopeasti.

"Mitä tarkoitat?"

"Luuletteko olevan viisasta lentää päin sallimuksen silmiä naisen takia, josta ette välitä kovinkaan paljoa, jollen käsitä teitä väärin?"

Tongerin odottaman vihaisen vastauksen sijaan Lacy nauroi.

"On olemassa sellainen seikka kuin kielletyn haluaminen sen vuoksi, että se _on_ kiellettyä", sanoi hän. "Nämä asiat eivät ole oikein maukkaita ilman vaaran antamaa suolaa."

"En aio moittia teitä, Lacy", sanoi Tonger, "sillä jokaisella on omat ajatuksensa siitä, mikä maksaa vaivan. Mutta Elton on sitä lajia, joka ampuu. Te voitte nauraa! Minä tunnen suunsoittajat ja tiedän täsmälleen, miltä Eltonista tuntuu, koska olen itse tuntenut samaa."

"Mene ulos!" sähisi toinen, ja Tonger meni kiirettä pitämättä.

Lacy Marshaltin lukuhuone ja makuuhuone olivat ensimmäisessä kerroksessa, ja ne olivat erotetut talon muusta osasta ovella, joka katkaisi käytävän kahteen osaan ja antoi hänelle sen täydellisen yksinäisyyden, jota hänen erikoinen luonteensa vaati. Oli hetkiä, jolloin hän oli täydellisesti luoksepääsemätön, ja Tonger oli terävä huomaamaan tämän erikoisen mielialan oireet ja kyllin viisas jättämään entisen ystävänsä rauhaan niin kauaksi, kunnes kohtaus oli mennyt ohitse.

Hän palasi huoneeseensa jatkamaan keskenjäänyttä pasianssipeliään, joka ei tahtonut mennä tasan.

Kun Dora Elton tuli kotiin, näki hän, että hänen miehensä, joka oli ollut ulkona päivällistä syömässä, oli palannut ennen häntä.

"No, oliko keskustelunne tyydyttävä?" kysyi hän iloisesti astuessaan sisään salonkiin.

Martin katsahti ylös sohvalta, jolla oli pitkällään, ja pudisti päätään melkein huomaamattomasti.

"Ei, meidän täytynee sulkea koko laitos. Klein vaatii liian suurta osuutta ja uhkaa poliisilla, jollei hänen ehtoihinsa suostuta. Siitä minä en paljoakaan välitä." Hän imi sikariaan ajattelevaisesti. "Mutta Pont Streetin varrella olevaa pelihuoneistoa en tahtoisi sulkea, koska se tuottaa säännöllisesti paljon rahaa ja koska siellä käy sellaisia vieraita, että rehellinen peli on siellä edullista." Hän katsoi kelloaan. "Odotan Bob Stanfordia. Tahdotko tavata hänet? Hän palaa Italiasta."

Dora oli parhaillaan ottamassa savuketta uuninreunakkeella olevasta hopearasiasta.

"Se on minusta samantekevää", sanoi hän välinpitämättömästi. "Haluatko sinä kahdenkeskistä keskustelua?"

"En", sanoi toinen vähän mietittyään. "Näin Audreyn tänä iltana."

"Missä?" Dora katsoi häneen hämmästyneenä.

"Hän oli syömässä päivällistä Carlton Grillissä."

Tulitikku, joka oli menossa kohti savuketta, pysähtyi puoliväliin.

"Kenen kanssa?"

"Shannonin — ja hyvin hilpeästi. Sinun ei tarvitse olla peloissasi. Audrey ei ole sellainen tyttö, joka antaisi sinut ilmi."

"En ajatellut sitä."

"Ehkä olit pahoillasi siitä, että hänen oli sopimatonta syödä päivällistä ilman kaitsijaa; ja jos siellä oli kaitsija, niin minä en nähnyt häntä", arveli Bunny.

Dora loi häneen nopean, epäluuloisen silmäyksen.

"Pidän sinusta kaikkein vähimmin, kun olet naurettava", sanoi hän. "Oliko hän — hyvin puettu?" Martin nyökkäsi.

"Mahdollisimman hyvinvoivan näköinen neitonen." Ja hän lisäsi epäjohdonmukaisesti: "En ollut koskaan kuvitellut, että hän olisi niin kaunis. Shannon tuskin irroitti silmiään hänestä."

"Ilmeisesti sinä tulit hurmatuksi myöskin", sanoi Dora hymyillen hieman. "Minä nautin konsertista tavattomasti, Bunny. Kessler oli ihmeellinen. En tavallisesti pidä viulutaiteilijoista..."

"Kessler ei esiintynyt", sanoi Martin tyynesti, samalla kuin puhalsi suustaan savupilven. Hän ei katsonut Doraan. "Hän oli vilustunut eikä kyennyt esiintymään — asiasta ilmoitettiin iltalehdissä: ihmettelen, ettet nähnyt sitä."

Vain hetkiseksi Dora menetti tasapainonsa. "En erota toista viulutaiteilijaa toisesta", sanoi hän huolettomasti. "Joka tapauksessa se mies, joka esiintyi hänen sijastaan, soittaa loistavasti."

"Luultavasti Manz", nyökkäsi Martin.

Dora tunsi huojennusta kuullessaan ovikellon soivan. Kuinka typerä hän oli ollutkaan, kun ei ollut ottanut täydellisesti selkoa taiteilijoista, jotka olivat esiintyneet tänä iltana! Tonger olisi voinut olla konsertissa ja tehdä hänelle selkoa ohjelmasta.

Big Bill Stanford tuli sisään, hyvin väsyneen näköisenä, sillä hän oli viettänyt kolmekymmentäkuusi tuntia junassa tultuaan suoraan Roomasta. Hän alkoi kertoa ilman valmisteluja.

"Kreivitär lähtee torstaina. Hän keskeyttää matkansa Pariisissa ja saapuu tänne tiistai-iltana. Minulla on valokuvat tiarasta ja helminauhasta. Luulen, että jäljitelmät niistä molemmista voidaan valmistaa vähemmässä kuin viikossa, ja jos voimme tehdä sen, niin loppu käy helposti. Stigman on päässyt hyviin väleihin palvelijattaren kanssa..."

"Luulin, ettemme aikoneet enää puuttua tällaisiin yrityksiin?" sanoi Dora äreästi.

"Minä en aiokaan puuttua", murisi hänen miehensä. "Me olemme mukana vain sivullisina; ja, Bob, jos tuot yhdenkin helmen tähän taloon, isken pääsi palasiksi!"

"Olenko minä mikään hullu?" kysyi kookas mies ylenkatseellisesti. "Antoiko viime yritys ehkä niin hyvät tulokset? Ei, kiitoksia! Tähän taloon ei tule pienintäkään palaa niistä platinaketjuista. Se tulee sujumaan helposti, Elton."

"Minä en tahdo olla missään tekemisissä sen kanssa", keskeytti Dora. "Bunny, miksi emme voi lopettaa kokonaan tätä arvotonta varastamista? Se tekee minusta hermostuneen hylyn. Minä vihaan sitä!"

Martin katsoi häneen.

"Miksipä emme voisi?" kysyi hän laiskasti. "Mitä on kymmenen tuhatta sinulle ja minulle? Me voisimme elää ilman tällaista työtä!"

"Minä voisin joka tapauksessa", mutisi Dora.

"Kuinka? Neulallasiko? Tai mahdollisesti antamalla pianotunteja musikaaliselle porvaristolle? Tai ehkä taiteellasi! Olen unohtanut, kuinka paljon sinä ansaitsit viikossa, kun minä ajauduin sinun tiellesi."

Dora käänsi silmänsä pois hänestä puristaen huulensa lujasti yhteen.

"Oliko sitä kolme puntaa vai neljä puntaa viikossa?" jatkoi Martin. "Muistan sen olleen jonkin satumaisen summan. Et pitänyt erikoisen suurta väliä siitä, kuinka pääsit mukaan suurelliseen elämään ja suuriin rahoihin käsiksi.",

"Voisit keskustella tästä, kun olemme kahdenkesken", sanoi Dora viitaten loukkaantuneena silmillään Bill Stanfordiin.

"Bill tietää kaikki. Olen tuntenut Williamin kauemmin kuin Doran, ja hän on yleensä pelannut hieman suorempaa peliä."

Dora hypähti ylös tuoliltaan kasvot vihasta valkoisina.

"Kuinka uskallat sanoa niin!" raivosi hän. "Olen seisonut vierelläsi kaikenlaisessa säässä! Sinä uskottelet jättäväsi menneet asiat sikseen, ja sitten sinä heität ilkeät epäluulosi minulle vasten kasvoja. Onko se _sinun_ käsityksesi suoran pelin pelaamisesta?"

Martin ei vastannut, vaan katsoi mietiskellen vaimoonsa.

"Olen pahoillani", sanoi hän vihdoin ilman erikoisempaa sydämellisyyttä. "Sinä näet, kuinka järjetöntä on puhua arvottomasta varastamisesta. Ei ole mitään muuta lajia. Minä olen varas luonnostani, ja minulla on siihen ammattiin tavallista suuremmat taipumukset. Kuuluu siltä, kuin olisin typerän kerskaileva, mutta totta on, kun sanon, että olen taitavin murtovaras Lontoossa. Ei ole sellaista taloa, johon en voisi päästä sisälle tai josta en päästi ulos. Voin kiivetä pitkin paljaita seiniä — mutta ei ole välttämätöntä, että ryhtyisin siihen. Pidän parempana hienoa varastamista, joka on oikeata varastamista. Olen varastamalla hankkinut sinulle hyvinvoinnin, ja myöskin vihkisormuksesi hinta saatiin varastamalla. Ajattele sitä!"

Dora oli jo sanomaisillaan jotakin, mutta muutti mielensä ja poistui huoneesta sanaakaan sanomatta.

Hän oli jo vuoteessa, kun Martin tuli huoneeseen, ja oli nukkuvinaan. Hän näki Martinin kokoavan pyjamansa, aamutakkinsa ja tohvelinsa ja menevän ulos sulkien oven hiljaa jälkeensä, minkä jälkeen hän kuuli toisen makuuhuoneen oven aukenevan ja sulkeutuvan. Dora nousi äkkiä istumaan vuoteessaan kauhu sydämessään. Martin Elton ei ollut koskaan aikaisemmin tehnyt sitä.

XVII.

Lacylla on vieraita.

Audrey Bedford sai oudolla käsialalla kirjoitetun kirjeen. Hän repäisi auki kuoren luullen, ettei siinä ollut muuta kuin jokin niistä taiteellisista ilmoituskorteista, joita aina lähetellään hotellien vieraille. Sensijaan hän löysi kirjeen.