Part 40
[106] Munkin ensimmäinen painos ilmestyi 1795; British Museumin kirjastosta en ole löytänyt tälle vuodelle merkittyä painosta, vaan on vanhin siellä v:lta 1796. Englannin kustantajat panivat usein tuotteisiinsa, jos ne ilmestyivät loppupuolella vuotta — Munkki tosin ilmestyi kesällä — seuraavan vuosiluvun, ja niin on luultavasti tässäkin tapahtunut. Lewisin kustantaja J. Bell julkaisi Munkista v:n 1796:n nimiin kaksi painosta, toisen oktaavi- ja toisen kvartokokoa. Samana vuonna julkaistiin Waterfordissa kolmas painos, varustettuna tekijän muotokuvalla. Neljännen painoksen julkaisi Bell 1798, ja siitä tekijä poisti loukkaavimmat kohdat. V. 1820 (painovuosi ei aivan varma) julkaistiin Aberdeenissa jälleen uusi painos. Uusimmista on tiedossani 1904 ilmestynyt, E.A. Bakerin toimittama, 1906 Gibbins & Co:n ja 1924 Brentano's Ltd:n julkaisema painos. Dean & Monday julkaisi (1820?) siitä osan nimeltä Raymond and Agnes, or the Bleeding Nun of the Castle of Lindenberg, josta ilmestyi toinen painos 1841 sarjassa "IV. Hazlitt the Younger: The Romancist's and Novelist's Library". Eräs Mr. Forley muodosti Raymondia ja Agnesta koskevasta osasta "a grand and interesting ballet", kuten käy selville teoksesta Memoirs of Mrs. Crouch, including a Retrospect of the Stage, 1806 (II osa, s. 257); musiikin oli säveltänyt eräs Mr. Reeve. Toinen kaksinäytöksinen näytelmäsovitus Raymondin ja Agneksen tarinasta julkaistiin sarjassa Cumberland's British Theatre, 38:ntena numerona, nimellä Raymond and Agnes, the Travellers benighted, or the Bleeding Nun of Lindenberg. _J. Boadenin_ draama Aurelio and Miranda perustuu Munkkiin (_Crouch_, s. 303). — Amerikassa on Munkista julkaistu kaksi painosta, vv. 1877 ja 1884 (_Rentsch_. s. 104). — Saksaksi Munkki ilmestyi 1797-8 Leipzigissä (kääntäjä _F. v. Oertel_); nimellä Mathilde von Villanegas oder der weibliche Faust 1799 Berlinissä; nimellä Der Mönch oder die siegende Tugend 1806 Magdeburgissa; ja nimellä Der Mönch. Eine schauerlich abentheuerliche Geschichte, 1810 Hampurissa. — Ranskaksi Munkki ilmestyi 1797, kääntäjinä neljä henkilöä: _Deschamps, Desprez, Benoist ja Lamare_ (Rentsch. s. 103). Br. Museumin luettelo mainitsee toisenkin käännöksen samalta vuodelta, sekä uusia painoksia vuosilta 1803, 1807, 1819, 1834, 1838 ja 1849 (_Leone de Waillyn_ tekemä uusi käännös, kuvitettu). Sarjassa Nouvelles et contes extraits des meilleurs écrivains du XVIIIe siècle, Paris 1884, ilmestyi _E. Ploërtin_ tekemä lyhennys nimeltä Le moine incestueux. _M.C. Cammaille-Saint-Aubin ja C. Ribié_ muodostivat sen 1798 näytelmäksi nimeltä Le Moine. _Scribe ja Germain Delavigne_ tekivät vv. 1852-53 Vertavuotavan nunnan tarinasta viisinäytöksisen oopperalibreton La nonne sanglante, jonka _Gounod_ sävelsi; se esitettiin lokak. 18 p. 1854. Gounod oli ottanut säveltääkseen sen vasta sitten, kun monet muut säveltäjät, m.m. _Berlioz_, olivat pitäneet sitä mahdottomana. (Ritter.) _Prosper Mérimée_ on muodostanut teoksensa Une femme est un diable Munkin mukaan. (_Fernand Baldensperger_: Le Moine de Lewis dans la littérature française; Journal of Comparative Literature I, s. 201, New York 1903; maininnut _Otto Hoffmann_: Studien zum englischen Schauerroman, 1915.) Munkki Ranskassa, katso ennen mainittu _Killenin_ teos. — Espanjaksi Munkki ilmestyi vapaana käännöksenä 1822 nimellä El Fraile, o historica del padre Ambrosio y de la bella Antonia. — Ruotsiksi Munkki ilmestyi vv. 1800-1804 ja 1874. Sen käänsivät ranskasta _Anders Karlsson af Kullberg_ ja rouva _Ulrika Carolina Widström_, todennäköisesti viimemainittu suuremmaksi osaksi.
Nämä tiedot Munkkia koskevasta bibliografiasta ovat tarkoitetut vain viittaukseksi siitä, kuinka laajaa huomiota romaani on herättänyt, eivätkä pyri olemaan täydellisiä.
[107] _J.G. Lockhart_: _The Life of Sir Walter Scott_, X osa, s. 98.
[108] _Byronin_ päiväkirja, jouluk. 6 p. 1813. _Thomas Moore_: The Works of Lord Byron, 1835, II, ss. 295-296. Sama, VII, s. 241, alahuomautus Lewisistä. Byronin kirjeenvaihto oli laaja, ja sisältää paljon tietoja hänen ystävistään. Hänen ja Lewisin suhteesta esittämiäni tietoja voi Mooren julkaisun lisäksi tarkistaa _Rowland E. Protheron_ suuresta Byron-painoksesta: The Works of Lord Byron. A new, revised and enlarged edition, with illustrations. Letters and Journals, I-VI, 1898-1901, joka on varustettu selittävillä alahuomautuksilla. — Uusin julkaisu: _John Murray_: Lord Byron's Correspondence chiefly with Lady Melbourne, Mr. Hobhouse, the Hon. Douglas Kinnaird and P.B. Shelley, I-II, 1922.
[109] Helmik. 23 p. 1798. Life I, ss. 155-158.
[110] _Lockhart_, II, ss. 7-12.
[111] _Byronin_ päiväkirja, s. 285 (_Moore_).
[112] _Byron_: Detached Thoughts.
[113] Life I, s 196. _Monthly Mirror_, syysk. 1798.
[114] _Genest_: Some Account of the English Stage, VII, ss. 332-333..
[115] Sheridan and His Times, by an Octogenarian (William Earle), 1859, II osa, s. 242. Sheridaniana, 1826, s. 169. Bon-Mots of Sydney Smith and R. Br. Sheridan, by _Walter Jerrold_, 1904. "Yli kukkuloiden kauas pois" — Over the hills and far away, kirjoittaja _George Farquhar_ (1678-1707); _Gosse:_ The History of Eight. C.L., s. 72.
[116] Memoirs of the Life of John Philip Kemble, Esq., including a History of the Stage, from the time of Garrick to the present period. By _James Boaden_, Esq... Lontoo 1825, II osa, s. 206. The Kembles, an Account of the Kemble Family, including the Lives of Mrs. Siddons, and her Brother John Philip Kemble. By _Percy Fitzgerald_. I osa s. 345. The Journal of _Sir Walter Scott_, 1890, s. 95. Linnan haamun ja yleensä Lewisin osuudesta Drury Lanen ohjelmistoon en huomaa mitään mainintaa _Mrs. Oliphantin_ Sheridan-elämäkerrassa (1883), joka tosin onkin sangen lyhyt (kuuluu sarjaan English Men of Letters), enkä liioin _Walter Sichelin_ laajassa kaksiosaisessa Sheridan-teoksessa (1909). Sen II osassa, ss. 275-276, tekijä kertoo, kuinka _William Ireland_, eräs Chattertonin tapainen väärentäjä, sai keväällä 1796 uskotelluksi Sheridanille, että hän oli löytänyt ennen tuntemattoman Shakespearen näytelmän nimeltä Vortigern ja Rowena; näytelmä esitettiinkin, mutta yleisö olikin terävämpi Shakespearen tuntija kuin Sheridan ja vihelsi sekä näytelmän että sen tekijän ulos. Tästä näytelmästä (huhtikuusta 1796) tekijä siirtyy puhumaan Sheridanin silloin heränneestä harrastuksesta Kotzebuea kohtaan ja kertoo Mrs. Siddonsin esiintymisestä tämän kappaleessa _Vieras_ (The Stranger) 1798. Tällä välillä esitetystä Linnan haamusta, jonka menestyksestä kaikki todistukset ovat yksimielisiä ja joka juuri oli omiaan kääntämään Sheridanin huomion yleisön keskuudessa vallalle päässeeseen makusuuntaan, ei ole sanaakaan, mikä on merkittävä teokselle puutteellisuudeksi.
[117] Reminiscences of Mikael Kelly, of the King's Theatre, and Theatre Royal Drury Lane, including a Period of nearly Half a Century; With Original Anecdotes of Many Distinguished Persons, Political, Literary, and Musical. Lontoo 1826, II osa, s. 140.
[118] Siteerannut _Helene Richter_.
[119] Genest.
[120] Muistutus eräässä Ivanhoen painoksessa, nähtävänä m.m. Everyman's L:ssa.
[121] The Monthly Mirror, 1798, V osa, s. 106.
[122] Kotzebuen osuus Englannin teatteriin tänä aikana on hyvin kuvaava sille tasolle, jolle Garrickin suuri teatteri oli vaipunut. Kunnia hänen ensimmäisestä esittämisestään englantilaiselle yleisölle tulee Sheridanille, joka, kuten sanottu, otti _Vieraan_ (The Stranger — Menschenhass und Reue) "Madame Druryn" ohjelmistoon 1798. Siitä ilmestyi kaikkiaan kolme käännöstä, joista Benjamin Thompsonin tekemä hyväksyttiin. Muut, tärkeimmät, englanniksi käännetyt ja esitetyt Kotzebuen kappaleet olivat:
Kind der Liebe, oder: der Strassenräuber aus kindlicher Liebe = Lover's Vows, 1799. Kääntäjä _Mrs. Inchbald_. Der Witwe und das Reitpferd = Horse and Widow. Der Graf von Burgund = Count of Burgundy. Spanier in Peru oder Rotla's Tod = Pizarro. Der Opfertod = Family Distress. Armut und Edelsinn = Poverty and Nobleness of Mind. Das Schreibepult, oder die Gefahren der Jugend = The Wise Man of the East. Johanna von Montfaucon = Johanna of M. Der Wildfang = Of Age to-morrow. La Peyrouse = La Pérouse. Eduard in Schottland oder die Nacht eines Flüchtlings = The Wanderer; or the Rights of Hospitaiity. Epigramm = The Blind Boy.
Graf Benjowsky oder die Verschwörung auf Kamtschatka = Kamtschatka, or, the Slave's Tribute. Die Sonnenjungfrau = The Virgin of the Sun. Blind geladen = How to die for love. Rehbock, oder die schuldlosen Schuldbexvussten = The Poachers.
Sheridanin Pizarro, jota hän oli vapaasti muodostellut läheskään noudattamatta alkuperäistä, oli korkeasti isänmaallinen näytelmä, jonka kärki ja komeat vapaustiraadit oli tähdätty ranskalaisia ja Napoleonia vastaan. Yleisö, jota Abukirin merivoitto juuri näinä aikoina elähdytti, otti sen vastaan aivan rajattomalla innostuksella. Sitä ei kuitenkaan esitetty niin monta kertaa kuin Linnan haamua. Pizarro pysyi kauan Lontoon teatterien ohjelmistossa — se esitettiin vielä niin myöhään kuin 1856. Sellaiset saksalais-ystävät kuin William Taylor ja muut pitivät Kotzebuea yhtenä Saksan suurimmista draamallisista kirjailijoista, ja onkin hänen maineensa ollut myöhään viime vuosisadalle saakka suurempi Englannissa kuin kotimaassaan. Goethe sensijaan sai tyytyä pienempään maineeseen sekä kotimaassaan että varsinkin Englannissa. (_Walter Sellier_: Kotzebue in England, 1901.) _Thackerayn_ romaani Pendennis opettaa ymmärtämään näiden vuosikymmenien teatterioloja Englannissa.
[123] "On otaksuttu Sheridanin saaneen aiheensa Sir Oliverin paluuseen oman äitinsä kertomuksesta 'Sidney Biddulph'. Mitä tuohon aiheeseen tulee, olisi hän yhtä hyvin voinut saada sen sadasta muusta kertomuksesta". (_Mrs. Oliphant_: Sheridan, s. 99.) "Setä Amerikasta" oli todellakin liian vanha näytelmäkeino, että Sheridanin olisi tarvinnut sitä mistään lainata. Tämä tieto uudistuu aina Sheridanin Juorukoulun kohdalla ja on kuvaava esimerkki niistä sattumalta ja perustelematta syntyneistä klisheistä, joita kirjallisuuden historiassa on paljon.
[124] Nimeä voi jonkin verran selittää sekin, että oli olemassa Richard Cumberlandin näytelmä The West Indian. Porvarilliseen murheeseen ja tunteellisuuteen oli syynä Saksan matka ja Kotzebue.
[125] _Lockhart_, II, ss. 7-12.
[126] Diary of Thomas Moore, IV, s. 333.
[127] _Walter Scott_: Essay on Imitations of the Ancient Ballad, 1830. Poetical Works, 1833, IV osa, ss. 80-83. Siinä julkaistuista Lewisin kirjeistä näkyy, että hän on m.m. antanut Scottille sangen perinpohjaista opetusta loppusointujen käytössä. "En epäile saavani teitä vakuutetuksi siitä, ettei huono loppusointu ole tosiasiallisesti mikään loppusointu ollenkaan". Lockhart kertoo (II, ss. 7-12), ettei Lewisin osoittamista huonoista soinnuista, skotlantilaisuuksista y.m. ole painetuissa kappaleissa juuri mitään jäljellä, joten Scott siis käytti saamaansa opetusta hyväkseen.
[128] _Scottin_ saksalaisuusharrastuksesta olivat tuloksena seuraavat käännökset: _Bürger_: William and Helen, mukaelma _Taylorin_ Lenore käännöksestä, jonka oli kuullut lausuttavan; Der Wilde Jäger; _Iffland_: Mündel; _Baho_: Otto von Wittelsbach; _Meier_: Fürst von Strömberg; _Schubart_: Abschiedstag; _Goethe_: Klaggesang von der edlen Frauen des Asan Aga; Frederick and Alice (Der untreue Knabe); Götz von Berlichingen; _Tschudi_: Schlacht von Sempach; _Veit Weber_: Die heilige Vehme = The House of Aspen; _Uhland_: The Noble Moringer. (_Ludwig Karl Roesel_: Die litterarischen und persönlichen Beziehungen Sir Walter Scott's zu Goethe, 1901.)
[129] Tiedot Ihmetarinoiden alkupainoksista ovat _Henry Morleyn_ esipuheesta 1887 julkaistuun painokseen Tales of Terror and Wonder. Se on toimitettu Br. Museumissa olevan kappaleen mukaan, josta kuitenkin oli poissa neljä lehteä; kun mistään ei voitu löytää täydellistä kappaletta, jäi Morleyn painos yhtä alkuperäisessä ollutta runoa vaille. Mikä tuo puuttuva ballaadi oli, olisi käynyt selville _Robert Southeyn_ teoksista (Poetical Works_, 1847), sillä runon St. Patrick's Purgatory_ yhteydessä on Southeyn oma huomautus: Published (1801) in the Tales of Wonder. Southey kertoo kirjoittaneensa tuon runon jo 1798; Lewis ei tietänyt sitä hänen omakseen. Muuten on teoksen sisältö seuraava:
Ballaadi _Vieras_ (The Stranger), jonka Lewis määrittelee "normannitarinaksi", on ilmeisesti ainakin hänen mukailemansa, sillä siinä tuntuu vaikutteita Otranton linnasta, jonka Manfred, tässä Adelan ankara isä St. Aubin (Udolphon mysterioissa esiintyvät nimet Adeline ja St. Aubert), kieltää tyttärensä nuorelta Theodorelta, lopuksi myrkyttäen tämän. Kuten Romeossa ja Juliassa Adela kuolee rakastettunsa rinnoille. _Hrim Thor_, eli talven kuningas (—, or the Winter King) on aiheeltaan skandinaviseen tarustoon kuuluva, mutta Lewisin omintakeisesti kertoma; sisältönä on romantikkoja miellyttänyt kuvaus valhehaamuisen vuorenpeikon valtaan joutuvasta neidosta, runorakenteessa on Lenoren ratsastustahti, ja loppukäänteenä on naivi huomautus, ettei neitojen tule uskoa jokaisen vieraan kauniita sanoja. Ballaadissa _Vaeltaja_ (The Wanderer of the Wold), jota Lewis sanoo "vanhaksi englantilaiseksi tarinaksi", esiintyy aihe kahden veljen rakastumisesta samaan neitoon ja neidon petollisuudesta molempia kohtaan. _Gonzalvo_ ilmoitetaan ylimalkaan espanjalaiseksi ballaadiksi, ja _Albert of Werdendorff_ eli keskiyön syleily (— or the Midnight Embrace) "saksalaiseksi tarinaksi", todistaen kuitenkin molemmat liian läheisesti Lewisin erikoistyylistä ollakseen mitään suoranaisia käännöksiä. _Donalblaynen neito_ (The Maid of Donalblayne) on "skotlantilainen", _Valencian pyhiinvaeltaja_ (The Pilgrim of Valencia) "espanjalainen", ja _Wintonin harmaa munkki_ (The Grey Friar of Winton) "englantilainen" ballaadi. Täten valikoiden ja vapaasti luistavin anapestisäkein uudelleen kertoen Lewis sommitteli "kauhutarinansa", tapansa mukaan jättäen lukijan epätietoiseksi siitä, mikä oli se varsinainen lähde, josta hän ballaadinsa otti, ja kuinka paljon niissä oli vierasta ja hänen omaansa. Kokoelmansa toisessa osassa hän on tarkempi, ilmoittaen useiden kohdalla lähteen, mistä se on saatu ja mikä taas on hänen omaansa. Näitä jälkimmäisiä olisivat siis: _Bothwellin kaunis Jane_ (Bothwell's Bonny Jane); _Osric Leijona_ (— the Lion), johon on kuitenkin liitetty se lisämuistutus, että sittenkuin tekijä oli sen kirjoittanut, hän oli nähnyt muutaman ranskalaisen ballaadin, joka jonkinverran muistutti siitä; (Munkissa julkaistu) _Alonzo Urhoollinen_ ja sen parodia _Giles Jollup_ (— the Grave and Brown Sally Green), johon viimemainittuun hän tunnustaa saaneensa vaikutelmia eräästä sanomalehdessä olleesta parodiasta; _Pilvikuningas_ (The Cloud King); _Merimiehen tarina_ (The Sailor's Tale); _Ruhtinatar ja orja_ (The Princess and the Slave); _Kaunis kultasormus_ (The Gay Gold Ring, ei "The Gray Gold King", kuten Richter ilmoittaa) ja _Julma valkoinen nainen_ (The Grim White Woman). Mutta tarkemmin näitäkin tarkastellessa huomaa, että "Kaunis kultasormus", johon Lewis loppuun liittämässään huomautuksessa sanoo saaneensa aiheen "joltakin kreikkalaiselta kirjailijalta", jonka nimen hän muka oli unohtanut, onkin yksinkertaisesti muunnos ja Vertavuotavan nunnan vaikutelmista syntynyt mukaelma Goethen runosta _Korinthin morsian_ (Die Braut von Korintti); Lewisin "kreikkalainen kirjailija" on Korinth-nimestä johtunut, hyvin kaukaa kaartava viittaus alkuperäiseen lähteeseen. Lisäksi hän julkaisi siinä useita käännöksiä _J. G. v. Herderin_ kokoelmasta _Kansojen ääniä lauluissa_ (Stimmen der Völker in Lieder). Niitä ovat: _Elverin kukkula_ (Elver's Hoh — Elvershöhe); alkuperäinen on ensimmäisen persoonan kertomus ihanasta unestaan taikavuorella — Lewisillä ritari Algamoren kuvaus; kun alkuperäisessä haltijatar kehoittaa: _Steh' auf du muntrer Jüngling, auf!_, sanoo Lewis teatterimaisesti: _Arise, thou gallant young warrior, arise!_ Lewis ei voi käännöksissäänkään vapautua pöyhkeän ja teennäisen ritariballaadin tyylistä, vaan muuttaa esim. yllämainitun runon keveät, nelisäkeiset, kansanlaulua muistuttavat värssyt raskaiksi kahdeksansäkeisiksi, joista alkuperäisen huolettomuus, iloisen nuorukaisen kauniin unen utuisuus, on kokonaan kadonnut. Herderin kokoelmasta ovat lisäksi lähtöisin: _Angantyrin miekka_ (The Sxvord of Angantyr — Zaubergespräche Angantyrs und Hervors), jonka Lewis on muodostanut vapaasti oman makunsa mukaan, samalla menettäen siitä muinaisskandinavialaisten runojen jylhän kaiun; _Kuningas Hakonin kuolinlaulu_ (King Hakon's Deathsong — König Hako's Todesgesang); _Keijukaiskuninkaan tytär_ (The Erl-kings Daughter — Erlkönigs Tochter); ja _Vetehinen_ (The Water-king — Der Wassermann), käännetyt yleensä vapaasti, jopa vain mukaillen. Yleensä Lewis ei pannut huolta runojen alkuperäisen hengen ja värin säilyttämiseen, vaan koetti pakoittaa ne kaikki melkeinpä hyvällä tahi pahalla sen ylimalkaisen kaavan ja käsityksen mukaiseksi, mikä hänellä romanttisesta ballaadista oli. Kokoelman käännöksistä on vielä mainittava Goethen _Keijukaiskuningas_ (The Erl-king — Erlkönig) ja _Kalastaja_ (The Fisherman — Der Fischer), jotka ovat tarkempia ja myös onnistuneempiakin. Scott antoi kokoelmaan alkuperäiset runonsa _Tulen kuningas_ (The Fire King), _Glenfilas_ ja _Juhannusaatto_ (Eve of St. John), sekä käännöksensä G. A. Bürgerin _Villistä metsästäjästä_ (The Wild Huntsman — Der Wilde Jäger) ja Goethen Claudine von Villabellasta otetun Frederick ja Alice nimisen ballaadin. Scottin ystävä J. Leyden ja näytelmäkirjailija G. Colman Jr. julkaisivat siinä myöskin runonsa kumpikin. Eräät parodiat ja vanhat, tunnetut ballaadit täydentävät lopuksi tämän eriskummallisen kokoelman, jolla ei saata sanoa olevan runollista arvoa.
Lewis, kuten yllä on sanottu, ilmoittelee lähteitään hyvin epäselvästi. Vaikka se esim. skandinavialais-aiheisissa runoissa on ollut Herderin kokoelma, hän välttää mainitsemasta sitä, ilmoittaen sen sijaan samat lähteet, joita Herder on käyttänyt. Niinpä hän ilmoittaa saaneensa Hervorin "Hick'in" kokoelmasta _Thesaurus Linguarum Septentrionalium_, joka on ollut Herderinkin lähteenä. Tämän kokoelman tekijä ei kuitenkaan ole "Hick", kuten Lewis sitä tuntematta hätiköiden kirjoittaa, vaan "Hickes". Useat ballaadinsa hän sanoo saaneensa tanskalaisesta kokoelmasta _Kaempe-viser_, mutta on välittäjänä tässäkin ollut Herder, jonka lähteitä tuokin kokoelma oli. Tämä "Kaempe-viser" tarkoittaa _Peder Syvin_ Köpenhaminassa 1695 julkaisemaa teosta _Et Hundrede udvalde Danske viser, förögede med det andet Hundrede_, jossa on alkupohjana jo 1591 ilmestynyt _Anders Sörensen Vedelin_ julkaisu _100 udvalgte Danske Viser_. (Frank Edgar Farley: Scandinavian Influences in the English Romantic Movement, Boston, 1903; Lewis ss. 57-58, 86-88, 177-178; sivulla 238 on seuraava tiedonanto: "M.G. Lewis julkaisi molemmat Grayn norjalais-oodit Ihmetarinoissaan". Nämä olisivat siis olleet _The Fatal Sisters_ ja _The Descent of Odin_, mutta ei niitä ainakaan Morleyn painoksessa ole.) Katso myös _J. Viktor Johanssonin_ tutkimusta _Den förromantiska balladen i Sverge_ (Göteborgs högskolas årsskrift, 1912).
[130] The Edinburgh Review, 1803, I, ss. 314-315. Kirjoittaja on tunnettu älypää _Sydney Smith_.
[131] Life I, s. 228.
[132] Life I, s. 223.
[133] Life I, s. 229 (kirje tammik. 13 p. 1803).
[134] Life I, s. 234.
[135] Life I, s. 358.
[136] The Journal of Sir Walter Scott, 1890, I, s. 7 (marrask. 22 p. 1825).
[137] _John Russell_: Memoirs, Journal and Correspondence of Thomas Moore, 1853. III, ss. 43-46.
[138] _Russell_ II, ss. 55-56 (Kirje E.F. Daltonille marrask. 23 p. 1814.)
[139] _Russell_, VIII, ss. 43-50. Lewisin sanoista päättäen — "lupasitte antaa minulle runollisen romaaninne ensi puoliskon korjausarkit" — oli kysymyksessä jonkin Mooren teoksen painattaminen; vaikea on kuitenkin päättää, mikä se olisi ollut, sillä Anakreon oli ilmestynyt 1800 ja Poems by Thomas Little 1801; 1803 Moore meni Bermudassaarille, julkaisten seuraavan teoksensa vasta 1806. Lewisin määritelmä (poetical romance) sopisi Laila Rookhiin, joka kuitenkin ilmestyi vasta 1817.
[140] _Moore_: Byron, IV, s. 47 (kirje Mr. Murraylle).
[141] _Edward Dowden_: The Life of Percy Bysshe Shelley, II, ss. 37-38. _J.A. Symonds_: Shelley, 1922, s. 90.
[142] _Symonds_, ss. 18-19: "Hänen mielirunoilijansa ... olivat Munkki Lewis ja Southey, hänen mieliproosakirjansa Mrs. Radcliffen ja Godwinin romaanit". — _Dowden_, I, s. 42: "Hänen poikaikään kuuluvaa intohimoansa romanttiseen, salamyhkäiseen ja kauheaan tyydyttivät esim. M.G. Lewisin ballaadit, joiden epäaito soinnuntahti helposti miellytti korvaa".
[143] Kirja, jota he lukivat, oli Fantasmorgiana, ou recueil d'histoires d'apparitions, de spectres, revenans etc. Traduit de l'Allemand par un amateur. Paris 1812. (_Maria Vohl_: Die Romane und Novellen der Mary Shelley, 1913.)
[144] Lewisin molemmat sisaret.
[145] Nämä tiedot ovat Baron-Wilsonin usein mainitusta elämäkerrasta.
[146] _Russell_, VIII, ss. 43-50. (_Lewisin_ kirjeet _Moorelle_ marrask. 19 p. 1802 ja marrask. 9 p. 1803).
[147] Br. Museumin luetteloissa on Lewisin nimen alle merkitty seuraava teos: Königsmark ryöväri eli Böhmin kauhu, johon on liitetty Rosenbergin ja Adelaiden sekä heidän orpotyttärensä liikuttava tarina (Koenigsmark the Robber, or the Terror of Bohemia, in which is included the affecting history of Rosenberg and Adelaide and their orphan daughter). Lewisillä ei kuitenkaan ole mitään osuutta tähän kirjaan, vaan on sen toimittanut englanniksi jostakin saksalaisesta rosvoromaanista eräs _Mr. Sarrat_, "a man of very great abilities; he is known in the literary world as the author of a New Survey of London, Koenigsmark the Robber, a romance, in one volume, The Life of Buonaparte; and he has also translated a novel from the French, called The Three Monks, dedicated to M.G. Lewis, Esq." (Memoirs of Mrs. Crouch, II, s. 311).
[148] Saksalaisen rosvoromantiikan laajuudesta antanee seuraava _Müller-Fraureuthin_ kirjasta Die Ritter- und Räuberromane (1894) poimimani nimiluettelo jonkinmoisen käsityksen: