Part 8

Heidän käsityksensä vanhempien ja lasten keskinäisistä suhteista on mitä suurimmassa määrässä meidän käsityskannastamme eroava. Koska näet eri sukupuolien yhtymys perustuu suvun jatkamista ja lisäämistä tarkoittavaan suureen luonnonlakiin, ovat lilliputilaiset ehdottomasti sitä mieltä, että miehet ja naiset yhtyvät samoinkuin muutkin eläimet aistillisten vaikuttimien vuoksi ja että heidän sikiöilleen osoittamansa hellyys johtuu samasta luonnollisesta alkusyystä. Niinpä he eivät missään tapauksessa myönnä lapsen olevan kiitollisuudenvelassa isälleen, joka on hänet siittänyt, tai äidilleen, joka on hänet synnyttänyt, koska siittäminen ja synnyttäminen, kun otamme huomioon ihmiselämän kurjuuden, ei ole sinänsä mikään hyvätyö eivätkä sitä ole sellaiseksi tarkoittaneet lapsen vanhemmat, joiden ajatukset askartelivat lemmenyhtymyksen aikana aivan toisissa asioissa. Näiden ja toisten samanlaisten päätelmien nojalla he ovat sitä mieltä, että lasten kasvattaminen olisi kaikkein vähimmin uskottava vanhempien asiaksi. Senvuoksi on jokaisessa kaupungissa julkisia kasvatuslaitoksia, joihin kaikkien vanhempien, mökkiläisiä ja työmiehiä lukuunottamatta, tulee lähettää sekä poika- että tyttölapsensa hoidettaviksi ja kasvatettaviksi niiden ehdittyä kahdenkymmenen kuukauden ikään, jolloin heidän otaksutaan alkavan jotakin oppia. Koulut ovat erilaisia, eri säätyjen mukaisia ja molempia sukupuolia varten. Heillä on opettajia, jotka osaavat taitavasti varustaa lapsia heidän vanhempiensa säätyä ja heidän omia kykyjään ja taipumuksiaan vastaavaan asemaan elämässä. Kerron tässä ensin hiukan poikien ja sitten tyttöjen kasvatuslaitoksista.

Aatelisten ja muuten ylhäistä sukua olevien poikien kasvatuslaitoksissa toimivat kasvattajina vakavat ja korkeastioppineet professorit ja heidän apulaisensa. Lasten ravinto ja vaatteet ovat yksinkertaiset ja koruttomat. Heitä kasvatetaan kunnian, oikeudellisuuden, rohkeuden, vaatimattomuuden, lempeyden, uskonnollisuuden ja isänmaanrakkauden periaatteiden mukaan. He askartelevat aina jossakin työssä, lukuunottamatta varsin lyhyitä ateria- ja makuuaikoja sekä kahta huvittelutuntia, jotka käytetään ruumiinharjoituksiin. Heitä pukevat miespalvelijat, kunnes ovat ehtineet neljän vuoden ikään, jolloin heidän tulee alkaa itse pukeutua, olivatpa kuinka ylhäisiä tahansa. Naispalvelijat, joiden ikä vastaa meidän viittäkymmentä vuottamme, suorittavat vain kaikkein halvimmat tehtävät. Lasten ei sallita keskustella palvelijoiden kanssa. He huvittelevat pienemmissä tai suuremmissa ryhmissä, mutta aina jonkun professorin tai hänen apulaisensa läsnäollessa. Siten he säästyvät niiltä varhaisilta mielettömyyden ja paheen vaikutelmilta, joiden alaisina meidän lapsemme ovat. Vanhemmat saavat nähdä heidät ainoastaan kahdesti vuodessa; vierailu saa kestää korkeintaan puoli tuntia. Heillä on lupa suudella lapsiaan tullessaan ja lähtiessään, mutta sellaisessa tilaisuudessa aina läsnäoleva professori ei salli heidän kuiskuttelevan, ei käyttävän sukoilevia sanoja eikä tuovan lapsille lahjaksi leluja, makeisia tai muuta sellaista.

Perhekunnan lapsen hoitamisesta ja kasvattamisesta suoritettavan maksun perivät laiminlyönnin sattuessa Keisarin virkamiehet.

Tavallisten kansalaisten, kauppiasten, liikkeenharjoittajien ja käsityöläisten lasten kasvatuslaitokset on järjestetty suhteellisesti samoin, mutta eri ammatteihin määrätyt lapset joutuvat oppiin yhdentoista vuoden ikäisinä, ylhäisempien henkilöiden lasten jatkaessa koulunkäyntiään viidenteentoista ikävuoteen, joka vastaa yhtäkolmatta meidän oloissamme. Ankara valvonta kuitenkin lieventyy asteittaisesti viimeisten kolmen vuoden kuluessa.

Toisissa kasvatuslaitoksissa kasvatetaan nuoria jalosukuisia tyttöjä suunnilleen samoinkuin poikia omissa laitoksissaan. Tyttöjä pukevat säädylliset naispalvelijat, mutta aina professorin tai apulaisen läsnäollessa, kunnes tulevat viiden vuoden ikäisiksi, jolloin alkavat pukeutua omin neuvoin. Jos havaitaan jonkun hoitajattaren uskaltavan kertoa tytöille säikyttäviä tai typeriä juttuja tai niitä hullutuksia, joita meikäläiset lapsenpiiat yleensä kertovat, niin hän joutuu juoksemaan vitsottuna kolmesti kaupungin ympäri, hänet suljetaan vuodeksi vankeuteen ja karkoitetaan eliniäkseen maan autioimpaan seutuun. Senvuoksi nuoret naiset siellä häpeävät pelkuruutta ja typeryyttä samoinkuin miehet ja halveksivat kaikkia henkilökohtaisia koristeita, häveliäisyyttä ja puhtautta lukuunottamatta. En myöskään huomannut kasvatuksessa mitään muuta heidän sukupuolestaan johtuvaa eroa kuin sen, etteivät tyttöjen ruumiinharjoitukset olleet yhtä ankarat, että heitä hiukan perehdytettiin kotoisen elämän tehtäviin ja että heille jaettu opillinen sivistys oli rajoitetumpi. Lilliputilaisten periaatteena näet on, että korkeampien säätyluokkien vaimon tulee aina olla järkevä ja miellyttävä kumppani, koska hän ei voi olla aina nuori. Tyttöjen ehdittyä kahdentoista vuoden ikään, jolloin he saavat mennä naimisiin, heidän vanhempansa tai holhoojansa noutavat heidät kotiin mitä sydämellisimmin kiittäen professoreita, ja silloin nähdään usein kyyneliä nuoren neidon ja hänen toveriensa silmissä.

Alempien säätyluokkien tyttöjen kasvatuslaitoksissa lapsia perehdytetään kaikenlaisiin heidän sukupuoleensa ja yhteiskunnalliseen asemaansa soveltuviin toimiin. Ne, jotka antautuvat johonkin käsityöammattiin, joutuvat oppiin yhdeksän vuoden ikäisinä, toiset jäävät kasvatuslaitokseen, kunnes ovat täyttäneet kolmetoista.

Vähäpätöisemmät perhekunnat, joilla on lapsia näissä kasvatuslaitoksissa, ovat velvolliset mahdollisimman vähäisen vuotuisen maksun lisäksi jättämään laitoksen taloudenhoitajalle kuukausittain vähäisen osan tuloistaan lapsen tiliin, ja siitä syystä laki rajoittaa kaikkien vanhempien kulutusta. Lilliputissa näet pidetään vääryyden huippuna, jos ihmiset vain omia intohimojansa totellen saattavat lapsia maailmaan ja jättävät niiden ylläpidosta johtuvan taakan yhteiskunnan kannettavaksi. Ylhäisten henkilöiden tulee antaa vakuus siitä, että jokaista lasta varten varataan määrätty, säädynmukainen summa. Näitä rahastoja hoidetaan aina säästäväisesti ja mitä täsmällisintä oikeudenmukaisuutta noudattaen.

Mökkiläiset ja työläiset saavat pitää lapsensa kotonaan, sillä koska heidän tehtävänään on vain muokata ja viljellä maata, ei heidän kasvatuksensa ole yleiseltä näkökannalta kovinkaan tärkeä. Vanhoista ja sairaista pitävät huolen hoitolat, sillä kerjääminen on tässä maassa tuntematon ammatti.

Uteliasta lukijaa kenties huvittaa kuulla jotakin kotoisista oloistani ja elämäntavastani sinä yhdeksän kuukauden ja kolmentoista päivän aikana, jonka tässä maassa vietin. Ollen luonnostani kätevyyteen taipuva ja nyt sitäpaitsi olosuhteitten siihen pakottama olin valmistanut hallitsijan puiston suurimmista puista itselleni sangen mukavan pöydän ja tuolin. Kaksisataa ompelijatarta oli ompelemassa minulle paitoja ja sänky- ja pöytäliinoja vahvimmasta ja karkeimmasta kankaasta, mitä voivat saada käsiinsä. Sittenkin heidän täytyi tikata useita sarkoja päälletysten, sillä vahvin laji oli tuskin harsopalttinaa vahvempaa. Heidän kutomuksensa on tavallisesti kolmen tuuman levyinen ja kolmen jalan pituinen. Ompelijat ottivat minusta mittaa maatessani pitkänäni maassa. Eräs sijoittui niskalleni, toinen keskelle säärtäni, kumpikin pidellen kiinni lujasti jännitetystä nauhasta kolmannen mitatessa nauhaa tuumanpituisella kyynäräkepillä. Sitten he mittasivat, oikean peukaloni eivätkä muuta kaivanneetkaan, sillä matemaattisesti laskemalla, että peukalon ympärysmitta kahdennettuna on ranteen ympärys, josta saman arvion mukaan saadaan kaulan ja vyötäryksen mitta, sekä käyttämällä apunaan vanhaa paitaani, jonka levitin heidän eteensä maahan malliksi, he valmistivat minulle täsmälleen sopivat alusvaatteet. Kolmesataa räätäliä oli samaten työssä tehdäkseen minulle vaatteita, mutta heillä oli toinen keino mitan ottamiseen. Minä painuin polvilleni, ja he kohottivat maasta tikapuut niskaani vasten. Tikapuita pitkin kapusi ylös eräs heistä, joka laski luotinauhan kauluksestani maahan siten tarkoin mitaten takkini pituuden; vyötärykseni ja käsivarteni minä mittasin itse. Valmiiksi tultuaan (ne valmistettiin minun luonani, koska heidän omiin taloihinsa, tilavimpiinkaan, ei olisi mahtunut sellaista vaatteen paljoutta) vaatetukseni muistutti Englannin naisten tilkkumattoja, se vain erona, että minun tilkkuni olivat kaikki yhdenväriset.

Minulla oli kolmesataa kokkia, jotka valmistivat ruokani asuntoni läheisyyteen rakennetuissa pienissä mukavissa tuvissa, missä asustivat perheineen. Kukin heistä valmisti kaksi pientä kulhollista. Minä otin käteeni kaksikymmentä tarjoilijaa ja sijoitin heidät pöydälle; maassa oli vielä satakunta, toisilla käsissään ruokakulhoja, toisilla viiniä ja muita juomia sisältäviä astioita olallaan, ja tarjoilijat hinasivat aineita ylös toivomusteni mukaan erittäin älykkään laitteen avulla, käyttämällä köyttä, niinkuin Euroopassa nostetaan sankoa kaivosta. Jokaiseen heidän kulhoonsa sisältyi hyvä suupala, ja tynnyri heidän juomaansa oli kunnon siemaus. Heidän lampaanlihansa ei vedä vertoja meikäläiselle, mutta häränliha on erinomaista. Toisinaan sain niin suuren pihvin, että täytyi leikata se kolmeksi kappaleeksi; mutta sellainen tapaus oli harvinainen. Palvelijani olivat ihmeissään, kun näkivät minun syövän paistin luineen päivineen, niinkuin meidän maassamme syödään kiurun jalka. Heidän hanhensa ja kalkkunansa minä tavallisesti söin yhtenä suupalana, ja tunnustaa täytyy, että ne ovat paljoa paremmat kuin meikäläiset. Heidän pienempiä lintujaan voin ottaa veitseni nokkaan pari-kolmekymmentä kerrallaan.

Hänen Keisarillinen Majesteettinsa, joka tietenkin oli kuullut elämäntavoistani, lausui toivovansa, että hän itse, hänen korkea Puolisonsa sekä keisarillisen huoneen prinssit ja prinsessat saisivat ilon (kuten hän suvaitsi sanoa) nauttia päivällistä seurassani. He tulivatkin, ja minä sijoitin heidät pöydälleni nojatuoleihin, suoraan minua vastapäätä, ja heidän palveluskuntansa heidän läheisyyteensä. Valtiovarainhoitaja Flimnap oli hänkin läsnä valkoisine sauvoineen, ja minä havaitsin hänen tavan takaa katsahtavan itseeni happamin ilmein. En ollut kumminkaan sitä ollenkaan huomaavinani, vaan söin tavallista enemmän ollakseni kunniaksi rakkaalle isänmaalleni ja herättääkseni hovissa ihastusta. Minulla on eräitä persoonallisia syitä otaksua Keisarin vierailun antaneen Flimnapille tilaisuutta järkyttää asemaani hallitsijan luona. Tämä minsteri oli aina ollut salainen vihamieheni, vaikka hän ulkonaisessa käytöksessään oli minua kohtaan sukoilevampi kuin hänen yrmeä luonnonlaatunsa yleensä salli. Hän huomautti Keisarille, että valtion rahasto oli melkein tyhjä, että hänen oli pakko lainata rahoja, joista vaadittiin korkea korko, ettei valtionobligatioista maksettu enempää kuin yhdeksän prosenttia alle nimellisarvon, että minä sanalla sanoen olin tullut maksamaan Hänen Majesteetilleen enemmän kuin puolitoista miljoonaa _sprugia_ (heidän suurin kultarahansa, suunnilleen katinkultaliuskeen vahvuinen) ja että kaiken tämän vuoksi olisi viisainta, jos Keisari ensimmäisessä tarjoutuvassa tilaisuudessa toimittaisi minut pois.

Tässä havaitsen velvollisuudekseni puolustaa erään erinomaisen naisen mainetta, joka joutui viattomasti kärsimään minun tähteni. Valtiovarainhoitajan päähän pälkähti olla mustasukkainen vaimolleen, koska muutamat pahat kielet olivat kertoneet hänen Armonsa intohimoisesti kiintyneen minun persoonaani; ja joitakin aikoja hälistiin hovissa, että rouva oli kerran käynyt salaa asunnossani. Tämän juorun minä julistan mitä juhlallisimmin kaikkein inhoittavammaksi parjaukseksi, joka ei perustu mihinkään muuhun kuin siihen, että hänen Armonsa suvaitsi kaikin tavoin osoittaa minulle viatonta luottamusta ja ystävyyttään. Totta on, että hän kävi usein luonani, mutta aina julkisesti ja tuoden mukanaan vaunuissa kolme muuta henkilöä, tavallisesti sisarensa, nuoren tyttärensä ja jonkun hyvän tuttavan; mutta useat muut hovinaiset menettelivät samoin. Vetoan vielä palvelijoihini, joilta sopii tiedustella, näkivätkö he milloinkaan ovellani vaunuja tietämättä, keitä niissä istui. Palvelijaini ilmoittaessa vieraita saapuneen minä tavallisesti lähdin heti ovelle, tervehdin kohteliaasti, otin erittäin varovasti käteeni vaunut ja kaksi hevosta (jos näet saavuttiin kuusivaljakolla, riisui ajomies aina neljä valjaista) ja asetin ne pöydälle, jonka reunaan olin sijoittanut siirrettävän, viiden tuuman korkuisen kaiteen onnettomuustapausten välttämiseksi. Usein minulla oli neljät täydet vaunut pöydälläni yhtaikaa. Minä istuin nojatuolissani ja taivutin päätäni heidän puoleensa keskustelukseni heidän kanssaan, ja minun seurustellessani jonkin vaunukunnan kanssa ajomiehet ajelivat toisia hiljalleen pitkin pöytää. Sellaisissa keskusteluissa minä vietin useita erittäin hupaisia iltoja. Mutta uskallan väittää, ettei valtionvarainhoitaja eivätkä hänen molemmat ilmiantajansa (mainitsen tässä heidän nimensä, jotta saavat itse vastata teoistaan) Clustril ja Drunlo, kykene todistamaan yhdenkään henkilön milloinkaan saapuneen luokseni _incognito_, lukuunottamatta valtiosihteeri Reldresalia, joka oli lähetetty luokseni Hänen Keisarillisen Majesteettinsa nimenomaisesta käskystä, kuten olen jo edellä kertonut. En olisi käsitellyt tätä yksityisseikkaa näin laajasti, ellei se olisi läheisesti koskenut jalon naisen mainetta, omasta maineestani puhumatta, vaikka minulla olikin silloin kunnia olla _nardac_, joka valtionvarainhoitaja itse ei ole. Tietäähän näet koko maailma, että hän oli silloin vain _glumglum_, joka on astetta alempi arvo, niinkuin Englannissa markiisi herttuaan verrattuna, joskin myönnän, että hän oli minua korkeampi virka-asemansa nojalla. Nämä väärät juorut, jotka tulivat myöhemmin tietooni sattuman nojalla, jota en katso tässä soveliaaksi mainita, saivat valtiovarainhoitajan Flimnapin osoittamaan rouvalleen äkäisiä ilmeitä ja minulle sitäkin pahempia, ja vaikka hänen harhaluulonsa vihdoin hälvennettiin ja puolisoiden hyvä sopu palautui, menetin sittenkin kerrassaan hänen luottamuksensa ja havaitsin, että asemani Keisarinkin luona huonontui erittäin nopeasti; Keisari näet noudatti liian suuressa määrässä tämän suosikkinsa neuvoja.

SEITSEMÄS LUKU

Tekijä, jolle ilmoitetaan häntä aiottavan syyttää maankavalluksesta, pakenee Blefuscuun. Kuinka hänet otetaan siellä vastaan.

Ennenkuin käyn tekemään selkoa siitä, miten tästä valtakunnasta poistuin, lienee paikallaan kertoa lukijalle salajuonesta, jota oli jo kaksi kuukautta punottu minua vastaan.

Minä olin siihen asti ollut ikäni kaiken perehtymätön hovielämään, johon en kelvannutkaan, koska yhteiskunnallinen asemani oli liian alhainen. Tosin olin kuullut ja lukenut verrattain paljon suurten ruhtinaiden ja ministerien mielenlaadusta, mutta en olisi voinut aavistaakaan näkeväni niistä johtuvia ylen kamalia vaikutuksia niin kaukaisessa maassa, jota luulin haluttavan aivan toisenlaisten periaatteiden mukaan kuin Euroopan valtakuntia.

Olin parhaillaan valmistumassa lähtemään vierailukäynnilleni Blefuscun keisarin luo, kun eräs huomattava hovilainen (jolle olin tehnyt hyviä palveluksia hänen jouduttuaan Keisarillisen Majesteetin kaikkein suurimpaan epäsuosioon) saapui taloni ovelle suljetuissa vaunuissa aivan salaisesti yön aikaan ja pyysi päästä puheilleni nimeään mainitsematta. Kantajat lähetettiin pois, ja minä pistin vaunut ja niissä istuvan Korkeuden nuttuni taskuun. Sitten annoin luotettavalle palvelijalleni määräyksen sanoa, että olin pahoinvoipa ja jo mennyt levolle, suljin taloni oven, sijoitin vaunut pöydälleni, niinkuin ainakin, ja istuuduin itse sen viereen. Kun olimme vaihtaneet tavanmukaiset tervehdykset, havaitsin hänen Korkeutensa kasvoissa erinomaisen huolestumisen ilmeen ja kysyin, mistä se johtui. Hän pyysi minua kärsivällisesti kuuntelemaan asiaa, joka koski erittäin läheisesti kunniaani ja henkeäni. Hänen esityksensä sisältö oli seuraavanlainen; minä näet merkitsin sen muistiin heti hänen lähdettyään.

Teidän tulee tietää, sanoi hän, että erinäisiä konseljin jäseniä on äskettäin kutsuttu koolle teidän tähtenne mitä suurimmassa salaisuudessa ja että Hänen Majesteettinsa on vasta kaksi päivää sitten tehnyt lopullisen päätöksensä.

Te olette hyvinkin selvillä siitä, että Skyresh Bolgolam (_galbet_ eli valtakunnan amiraali) on aina tänne saapumisestanne saakka ollut leppymätön vihamiehenne. Hänen alkuperäisiä syitänsä minä en tunne, mutta hänen vihansa on suuressa määrin tuimentunut teidän Blefuscun-retkellä saavuttamanne suuren voiton johdosta, joka on himmentänyt hänen amiraali-mainettansa. Tämä korkea herra ja hänen kerällään Flimnap, valtiovarojenhoitaja, jonka mustasukkaisuudesta johtuva vihamielisyys teitä kohtaan on yleisesti tunnettu, kenraali Limtoc, kamariherra Lalcon ja oikeusministeri Balmuff ovat sepittäneet syytösartikloita, joissa viaksenne luetaan maanpetos ja muita kuolemalla rangaistavia rikoksia.

Tämä esipuhe sai minut niin kärsimättömäksi, että omat ansioni ja viattomuuteni hyvin tietäen aioin keskeyttää vieraani esityksen; mutta hän pyysi minua vaikenemaan ja jatkoi sitten:

Kiitollisena minulle tekemistänne palveluksista olen hankkinut täyden tiedon koko asiasta ja jäljennöksen syytösartikloista uskaltaen siten henkeni teidän hyväksenne.

SYYTÖSARTIKLAT

_Quinbus Flestviniä eli Vuori-Ihmistä vastaan_.

I ARTIKLA.

Vaikka Hänen Keisarillisen Majesteettinsa Calin Deffar Plunen hallituksen aikana annettu määräys nimenomaisesti säätää, että jokainen keisarillisen palatsin alueella vettänsä erittävä henkilö on katsottava vikapääksi valtiorikokseen, on mainittu Quinbus Flestrin siitä huolimatta selvästi sanottua lakia rikkonut, sen tekosyyn nojalla, että tahtoi sammuttaa Hänen Majesteettinsa kaikkein kalleimman Keisarillisen Puolison huoneistossa puhjennutta tulipaloa, on rohjennut ilkeämielisesti, kavalasti ja pirullisesti menetellen, virtsaansa laskemalla sammuttaa sanotun tulipalon mainitusta sanotun keisarillisen palatsin alueella sijaitsevasta huoneistosta, vastoin vallitsevaa säädöstä jne., vastoin kuuliaisuusvelvollisuutta jne.

II ARTIKLA.

Että sanottu Quinbus Flestrin, tuotuaan Blefuscun keisarillisen laivaston Hallitsijamme satamaan ja saatuaan Hänen Keisarilliselta Majesteetiltaan käskyn vallata kaikki mainitun Blefuscun keisarikunnan muutkin laivat, kukistaa tämän keisarikunnan alusmaaksi, jota hallitsisi täältä sinne lähetettävä Varakuningas, sekä hävittää ja teloittaa niin hyvin kaikki tylppäpäät maanpakolaiset kuin myöskin kaikki muut tämän keisarikunnan asujaimet, mikäli he eivät olleet valmiit heti luopumaan tylppäpäiden kerettiläisestä opista, että hän, sanottu Flestrin, esiintyen uskottomana kavaltajana Hänen Kaikkeinarmollisinta, Suurivaltaisinta Keisarillista Majesteettiansa vastaan on anonut päästä vapautetuksi sanotusta palveluksesta tekosyyksi ilmoittaen, ettei tahtonut väkivalloin painostaa viattomien ihmisten omiatuntoja eikä hävittää heidän vapauttansa.

III ARTIKLA.

Että eräiden lähettiläiden saavuttua Blefuscun hovista Hänen Majesteettinsa hoviin neuvottelemaan rauhasta, hän, sanottu Flestrin, kavalan petturin tavalla auttoi, suosi, rohkaisi ja huvitti mainittuja lähettiläitä, hyvin tietäen, että heidän herransa ja Ruhtinaansa oli vielä vähän aikaa sitten Hänen Keisarillisen Majesteettinsa ilmeinen vihollinen ja avoimessa sodassa mainittua korkeata Majesteettia vastaan.

IV ARTIKLA.

Että mainittu Quinbus Flestrin, vastoin uskollisen alamaisen velvollisuutta, nyt valmistautuu Blefuscun hoviin ja valtakuntaan tehtävälle matkalle, johon on saanut Hänen Keisarilliselta Majesteetiltaan ainoastaan suullisen luvan, ja aikoo mainitun luvansaannin varjolla väärämielisesti ja petollisesti lähteä sanotulle matkalle niinmuodoin auttaakseen, rohkaistakseen ja suosiakseen Blefuscun keisaria, joka on aikaisemmin ollut Hänen Keisarillisen Majesteettinsa ilmeinen vihollinen ja käynyt avointa sotaa Hänen Korkeuttansa vastaan.

On vielä eräitä toisiakin syytösartikloja, mutta yllämainitut, joiden yhteenvedon olen teille esittänyt, ovat tärkeimmät.

Tunnustettava on, että Hänen Majesteettinsa erinäisissä tätä syytöstä koskevissa keskusteluissa monella muotoa osoitti suurta lempeyttänsä useasti huomauttaen hänelle tekemistänne palveluksista ja kokien saattaa rikkomuksianne lievempään valoon. Valtiovarainhoitaja ja valtakunnan amiraali sitävastoin vaativat, että teidät oli kuoletettava mitä tuskallisimmalla ja häpeällisimmällä kuolemalla, nimittäin sytyttämällä talonne tuleen yön aikana, ja kenraalin piti tuoda asuntonne läheisyyteen kaksikymmentätuhatta miestä, jotka olivat valmiit ampumaan kasvoihinne ja käsiinne myrkytettyjä nuolia. Muutamien palvelijainne piti saada salainen käsky sivellä paitoihinne myrkyllistä nestettä, joka saisi teidät aivan pian repimään oman lihanne ja heittämään henkenne mitä kamalimmissa tuskissa. Kenraali kannatti samaa mielipidettä, joten enemmistö oli pitkät ajat teitä vastaan. Mutta Hänen Majesteettinsa, joka oli päättänyt säästää henkenne, mikäli se suinkin kävi päinsä, sai vihdoin ylikamariherran puolelleen.

Sen jälkeen Keisari kehoitti yksityisasioiden ylisihteeriä Reldresalia, joka oli aina osoittautunut todelliseksi ystäväksenne, lausumaan mielipiteensä. Hän tekikin sen, samalla todistaen häntä koskevan hyvän käsityksenne oikeutetuksi. Hän myönsi, että rikoksenne olivat suuret, mutta huomautti samalla, että oli sentään syytä lempeyteen, joka on mitä kiitettävin hyve hallitsijassa ja josta Hänen Majesteettinsa oli tullut oikeudenmukaisesti kuuluisaksi. Hän sanoi, että teidän ja hänen välillään vallitseva ystävyys oli niin yleisesti tunnettu, että kunnioitettavin kokous voi pitää häntä puolueellisena, mutta tahtoi kuitenkin saamansa käskyn mukaisesti ilmaista mielipiteensä. Hänen alamainen ajatuksensa oli, että jos Hänen Majesteettinsa, ottaen huomioon palveluksenne ja noudattaen omaa lempeätä mielenlaatuansa, suvaitsi säästää henkenne ja käskeä vain puhkaista molemmat silmänne, niin siten menetellen oikeuden vaatimukset tulisivat jossakin määrin tyydytetyiksi ja koko maailma ihailisi Keisarin lempeyttä sekä niiden henkilöiden moitteetonta ja jalomielistä menettelyä, joilla on kunnia olla hänen neuvonantajinaan. Hän huomautti, ettei silmien menetys tulisi vähentämään ruumiillisia voimianne, joilla te voisitte edelleenkin hyödyttää Hänen Majesteettiansa, että sokeus vain lisää rohkeutta salaamalla meiltä vaaran ja että näkönne menettämisen pelko oli pahiten haitannut toimintaanne silloinkin, kun olitte vallannut vihollisen laivastoa. Hänen mielestään riitti, jos katselitte asioita ministerien silmillä, koska siten menettelevät suurimmat ruhtinaatkin.

Tämä ehdotus herätti koko konseljissa mitä suurinta tyytymättömyyttä. Bolgolam, amiraali, ei kyennyt hillitsemään itseään, vaan nousi kiukuissaan seisomaan ja sanoi ihmettelevänsä, kuinka ylisihteeri uskalsi puoltaa maankavaltajan hengen säästämistä, huomautti, että tekemänne palvelukset olivat kaikkien totisten poliittisten periaatteiden mukaan rikostenne raskauttavin seikka, että te, joka olitte voinut sammuttaa tulipalon laskemalla virtsanne Hänen Majesteettinsa Keisarinnan huoneistoon (amiraali mainitsi tämän kauhistuneena), voitte toisella kertaa saada siten aikaan vedenpaisumuksen, joka hukuttaisi koko palatsin; että samaa voimaa, jonka avulla olitte kyennyt tuomaan haltuumme vihollisen laivaston, voitiin ensimmäisen tyytymättömyyden puuskan sattuessa käyttää kuljettamaan laivastoa takaisin ja että hänellä oli hyvät syyt otaksua teidän syvimmässä sydämmessänne kuuluvan tylppäpäihin. Koska kavallus aina kytee sydämessä, ennenkuin ilmenee avoimena rikoksena, hän syytti teitä niinmuodoin maanpetoksesta ja vaati teille kuolemanrangaistusta.