Part 9

Valtiovarainhoitaja oli samaa mieltä. Hän osoitti, kuinka tavattomasti Hänen Majesteettinsa tulot olivat vähentyneet teidän elatuksenne vaatimista kulungeista, jotka muodostuisivat pian sietämättömän suuriksi. Hänen mielestään ei valtiosihteerin ehdotus, että teiltä piti puhkaista silmät, suinkaan tätä haittaa poistanut, vaan voi tehdä sen entistä vaikeammaksi, mikä nähdään siitä, että kun eräiltä linnuilta riistetään näkö, ne senjälkeen syövät entistä enemmän ja lihovat nopeammin. Koska Pyhä Majesteetti ja Konseljin jäsenet, teidän tuomarinne, omantuntonsa nojalla varmasti pitivät teitä vikapäänä, oli valtiovarainhoitajan mielestä riittävä syy tuomita teidät kuolemaan lain tarkan kirjaimen vaatimia muodollisia todistuksia kysymättä.

Mutta Hänen Keisarillinen Majesteettinsa, joka ehdottomasti vastusti kuolemanrangaistusta, suvaitsi armollisesti lausua, että koska Konselji piti silmienne puhkaisemista liian lievänä rangaistuksena, sopi määrätä lisäksi jotakin muuta. Ystävänne valtiosihteeri pyysi nyt jälleen nöyrimmästi puheenvuoroa vastatakseen siihen, mitä valtiovarainhoitaja oli lausunut Hänen Majesteetilleen teidän elatuksestanne koituvista suurista kulungeista. Hän huomautti, että hänen ylhäisyytensä, joka yksin hallitsi Keisarin tuloja, voi helposti suoriutua siitä vaikeudesta vähin erin supistamalla elatukseksenne säädettyä määrää. Niin meneteltäessä te muuttuisitte riittävän ravinnon puutteessa heikoksi ja hervottomaksi, teiltä häviäisi ruokahalu, ja te kuihtuisitte ja kuolisitte muutamassa kuukaudessa. Ruumiistanne lähtevä löyhkä ei sekään olisi niin vaarallinen, kun olisitte menettänyt enemmän kuin puolen painostanne, ja teidän kuoltuanne voi viisi- tai kuusituhatta Hänen Majesteettinsa alamaista parin kolmen päivän kuluessa leikata lihan irti luistanne, kuljettaa sen pois rattailla ja haudata etäisiin paikkoihin, jotta rutonvaara varmasti välttyisi. Luuranko voitiin säilyttää jälkimaailmalle ihailtavaksi muistomerkiksi.

Valtiosihteerin suuren ystävällisyyden vuoksi asia niinmuodoin päättyi kompromissiin. Tehtiin luja sopimus, että vähittäin tapahtuvaa nälkään näännyttämistä koskeva suunnitelma pidettäisiin salaisuutena, kun sitävastoin se päätös, että silmänne oli puhkaistava, otettiin pöytäkirjaan. Erimielisyyttä ilmaisi ainoastaan amiraali Bolgolam, joka on Keisarinnan sokea välikappale ja jota viimeksimainittu aina yllyttää vaatimaan teidän kuolettamista, koska hänen mielessään elää alinomainen kauna teitä kohtaan sen katalan ja laittoman menetelmän vuoksi, jota käytitte sammuttaessanne hänen huoneistossaan puhjennutta tulipaloa.

Kolmen päivän kuluessa lähetetään ystävänne valtiosihteeri luoksenne lukemaan julki syytösartiklat ja ilmoittamaan teille Hänen Majesteettinsa ja Konseljin suurta lempeyttä, jonka vaikutuksesta teidät on tuomittu ainoastaan näön menetykseen. Hänen Majesteettinsa uskoo varmaan, että alistutte kiitollisesti ja nöyrästi tähän tuomioon. Kaksikymmentä Hänen Majesteettinsa kirurgia tulee olemaan läsnä ja valvomaan leikkauksen kunnollista suoritusta. Se tapahtuu siten, että teidän maassa maatessanne ammutaan kärkeviä nuolia silmäteriinne.

Jätän oman älynne asiaksi päättää, mitä tahdotte tehdä, ja epäluulojen välttämiseksi poistun heti yhtä salaisesti kuin tulin.

Hänen Ylhäisyytensä lähti, ja minä jäin yksin, mieli epäilysten ja hämmingin vallassa.

Tämä ruhtinas ja hänen ministerinsä ovat ottaneet käytäntöön sen tavan (siinä suhteessa, mikäli minulle vakuutettiin, suuresti eroten entisten aikojen pitämyksistä), että Keisari, korkeimman tuomioistuimen julistettua jonkin julman tuomion hallitsijan kostonhimon tai jonkun suosikin kataluuden tyydytykseksi, aina pitää puheen koko valtioneuvostolle tähdentäen suurta laupeuttaan ja lempeyttään ominaisuuksina, jotka koko maailma tuntee ja tunnustaa. Tämä puhe tehtiin kohta tiettäväksi koko valtakunnassa, ja mikään ei herättänyt asukkaiden mielissä niin suurta pelonkauhua kuin nämä Hänen Majesteettinsa lempeyden vakuutukset, sillä oli havaittu, että mitä laajemmat ja tehokkaammat ylistyspuheet olivat, sitä epäinhimillisempi oli rangaistus ja sitä viattomampi rangaistuksen kärsijä. Minun täytyy puolestani tunnustaa, että koska syntyperäni enempää kuin kasvatuksenikaan ei ollut suinkaan määrännyt minua hovilaiseksi, kykenin arvostelemaan näitä seikkoja niin huonosti, etten keksinyt tässä tuomiossa minkäänlaista lempeyttä, vaan pidin sitä (kenties erehtyen) pikemmin ankarana kuin lempeänä. Toisinaan ajattelin anoa asian laillista tutkimista, sillä vaikka en voinutkaan kieltää niitä seikkoja, joihin syytöskirjelmän eri artikloissa viitattiin, toivoin kuitenkin voitavan ottaa huomioon eräitä lieventäviä näkökohtia. Mutta kun olin eläessäni tutkinut useitakin valtiollisten syytösjuttujen pöytäkirjoja ja aina havainnut asian johtuvan siihen päätökseen, jota tuomarit pitivät soveliaana, en uskaltanut luottaa niin vaaralliseen keinoon näissä kriitillisissä olosuhteissa ja niin mahtavien vihamiesten toimiessa vastustajinani. Kerran ajattelin aivan vakavasti ryhtyä vastarintaan, sillä vapaana ollessani kykeni valtakunnan koko sotavoima tuskin minua kukistamaan, ja minä voin helposti kivittää kaupungin soraläjäksi. Luovuin kuitenkin kohta kauhistuneena tästä suunnitelmasta, koska mieleeni muistui Keisarille vannomani vala, hänen minulle osoittamansa suosio ja häneltä saamani _nardacin_ korkea arvonimi. En ollut myöskään ehtinyt oppimaan hovilaisten kiitollisuuskäsitteitä voidakseni vakuuttaa itselleni, että Hänen Majesteettinsa nykyiset väkivaltaisuudet vapauttivat minut kaikista aikaisemmista velvoituksistani.

Vihdoin tein päätöksen, josta luultavasti saan osakseni moitetta, vieläpä syystäkin, sillä tunnustan olevani kiitollisuudenvelassa omalle äkkipikaisuudelleni ja vaillinaiselle kokemukselle siitä, että silmäni ovat vielä tallella ja että niinmuodoin olen vielä vapaa; jos näet olisin silloin tuntenut ruhtinaiden ja ministerien luonnonlaadun, jota olen myöhemmin tutkinut useissa hoveissa, sekä heidän tapansa käsitellä rikoksellisia, joiden rikkomukset ovat vähäisemmät kuin minun, olisin iloiten ja auliisti alistunut niin lievään rangaistukseen. Nuoruusiän malttamattomuus ja Hänen Keisarillisen Majesteettinsa antama lupa käydä tervehtimässä Blefuscun keisaria sai minut käyttämään tilaisuutta hyväkseni. Ennenkuin kolme päivää oli kulunut, lähetin ystävälleni valtiosihteerille kirjeen, jossa ilmoitin aikovani lähteä Blefuscuun samana aamuna, saamani luvan nojalla. Odottamatta hänen vastaustaan lähdin sitten sille puolelle saarta, missä laivastomme oli ankkurissa. Otin suuren sotalaivan, sidoin nuoran sen keulaan, nostin ankkurit, riisuuduin ja sijoitin vaatteeni (sekä kainalossa kuljettamani peitteen) alukseen, jota sitten vedin jäljessäni osalta kahlaten, osalta uiden, kunnes saavuin Blefuscun kuninkaalliseen satamaan, missä väki oli jo kauan minua odottanut. Minulle annettiin myötä kaksi opasta, jotka johdattivat minut samannimiseen maan pääkaupunkiin. Minä kannoin oppaitani kädessäni, kunnes ehdimme kahdensadan kyynärän päähän kaupungin portista, pyysin sitten heitä ilmoittamaan tuloni jollekin sihteerille ja sanomaan, että odotin Hänen Majesteettinsa määräyksiä. Tunnin kuluttua saapui vastaus, että Hänen Majesteettinsa, seurassaan kuninkaallisen huoneen jäsenet ja hovin korkeat virkamiehet, oli tulossa minua vastaanottamaan. Minä kuljin vielä sata kyynärää eteenpäin. Keisari ja hänen seuralaisensa astuivat satulasta, Keisarinna ja hovinaiset vaunuistaan, ja minun oli mahdoton havaita heissä minkäänlaista pelkoa tai huolestumista. Sitten panin pitkäkseni maahan suudellakseni Hänen Majesteettinsa ja Keisarinnan kättä. Sanoin Hänen Majesteetilleen saapuneeni lupaukseni mukaan ja herrani Keisarin luvalla saadakseni kunnian kohdata niin mahtavan hallitsijan ja tarjota hänen käytettäväkseen kaikki sellaiset palvelukset, joihin kykenin ja jotka eivät rikkoneet velvollisuuttani omaa ruhtinastani kohtaan. En maininnut sanaakaan epäsuosioon joutumisesta, koska en ollut vielä saanut siitä mitään virallista tietoa ja voin siis olla olevinani aivan tietämätön mistään sellaisista suunnitelmista. Minulla ei ollut myöskään syytä otaksua Keisarin ilmaisevan salaisuutta, kun en enää ollut hänen vallassaan; mutta aivan pian havaitsin siinä kohden erehtyneeni.

En tahdo väsyttää lukijaa yksityiskohtaisesti kertomalla, kuinka minut otettiin vastaan tässä hovissa; mainitsen vain, että vastaanotto oli täysin sellaisen suuren ruhtinaan vieraanvaraisuuden arvoinen. Kuvailematta jääkööt myös ne vaikeudet, joita asunnon ja vuoteen puutteesta koitui; minun näet täytyi maata maassa, peitteeseeni kääriytyneenä.

KAHDEKSAS LUKU

Tekijä pääsee onnellisen sattuman nojalla lähtemään Blefuscusta ja palaa erinäisiä vaikeuksia koettuaan onnellisesti syntymämaahansa.

Oltuani maassa kolme päivää lähdin uteliaisuuden ajamana saaren koillisrannalle ja näin merellä, suunnilleen puolen meripenikulman päässä, jonkin kumoutunutta venhettä muistuttavan esineen. Riisuin kenkäni ja sukkani, kahlasin pari-kolmesataa kyynärää merelle päin ja havaitsin nousuveden kuljettavan esinettä yhä lähemmäksi. Sitten huomasin aivan selvästi, että se oli venhe, ja otaksuin myrskyn temmanneen sen irti jostakin aluksesta. Palasin heti kaupunkiin ja pyysin Hänen Keisarillista Majesteettiansa lainaamaan kaksikymmentä jäljelläolevan laivaston suurinta alusta sekä kolmetuhatta merimiestä vara-amiraalin johtamina. Laivasto kiersi saarta minun kulkiessani suorinta tietä paikalle, jossa olin venheen nähnyt. Perille tultuani havaitsin sen ajautuneen vieläkin lähemmäksi. Merimiehillä oli varalla köysiä, jotka olin ennakolta punonut riittävän vahvoiksi. Laivojen saavuttua riisuuduin ja kahlasin, kunnes tulin suunnilleen sadan kyynärän päähän venheestä. Sitten minun täytyi uida saavuttaakseni sen. Merimiehet heittivät minulle nuoran, jonka kiinnitin venheen kokassa olevaan reikään; toinen pää sidottiin erääseen sotalaivaan. Kohta havaitsin kuitenkin työni sangen hyödyttömäksi, sillä kun en pohjannut, en voinut mitään tehdä. Senvuoksi minun täytyi uida venheen jäljessä ja tyrkätä sitä toisella kädellä eteenpäin niin usein kuin voin, ja vuoksiveden auttaessa pääsin etenemään sen verran, että aloin hädin tuskin pohjata, leuka vedenpinnan yläpuolelle kurkotettuna. Lepäsin pari kolme minuuttia ja puukkasin sitten jälleen venhettä kerran toisensa jälkeen, kunnes olin vedessä vain kainaloita myöten. Siten suoritettuani työn vaivalloisimman osan otin erääseen alukseen sijoitetut touvit ja kiinnitin ne ensin venheeseen ja sitten yhdeksään niistä aluksista, jotka oli jätetty käytettävikseni. Tuuli oli suotuisa, laivat hinasivat ja minä työnsin, kunnes tulimme neljänkymmenen kyynärän päähän rannasta. Minä odotin luodeveden aikaan asti, kuljin sitten kuivin jaloin venheen luo, sain kahden tuhannen köysillä ja väkipyörillä varustetun miehen avulla käännetyksi sen kölilleen ja havaitsin sen vain vähän vioittuneeksi.

En nyt tahdo rasittaa lukijaani kuvailemalla kaikkia niitä vaikeuksia, joita minun täytyi voittaa, ennenkuin sain eräänlaisten kymmenen päivän kuluessa valmistamieni airojen avulla kuljetetuksi venheen Blefuscun kuninkaalliseen satamaan, jonne saapuessani kerääntyi valtava ihmisjoukko ankaran ihmettelyn vallassa katselemaan sellaista suunnatonta alusta. Minä sanoin Keisarille, että onnellinen sattuma oli ajanut tämän venheen luokseni kuljettamaan minut johonkin paikkaan, josta voin palata syntymämaahani, ja pyysin Hänen Majesteetiltaan valtuutta sen varustamiseen tarvittavien aineiden hankkimiseksi sekä lupaa poistua maasta. Ystävällisesti kehoiteltuaan minua jäämään hallitsija suvaitsikin suostua pyyntööni.

Olin kaiken aikaa ollut kovin ihmeissäni, kun en ollut kuullut Keisarimme lähettäneen Blefuscun hoviin mitään minua koskevaa noottia. Myöhemmin sain yksityisesti tietää, että Hänen Keisarillinen Majesteettinsa, joka ei aavistanutkaan minun tietävän mitään aikomuksistaan, luuli minun lähteneen Blefuscuun täyttääkseni lupaukseni ja hänen antamansa luvan nojalla, jonka koko Hovi hyvin tiesi, ja otaksui, että palaisin parin päivän kuluttua suoritettuani kunnioittavan vierailuni. Lopulta viipymiseni kuitenkin alkoi häntä huolestuttaa, hän neuvotteli valtiovarainhoitajan ja toisten salajuoneen kuuluvien henkilöiden kanssa, ja sitten lähetettiin matkaan eräs korkea-arvoinen henkilö, mukanaan syytösartiklaini jäljennös. Lähettiläs sai tehtäväkseen esittää Blefuscun hallitsijalle, kuinka erinomaisen lempeä hänen herransa oli tyytyessään rankaisemaan minua ainoastaan näön menetyksellä, kuinka olin paennut oikeutta ja että minulta, ellen palaisi kahden tunnin kuluessa, otettaisiin pois _nardacin_ arvonimi ja minut julistettaisiin maanpetturiksi. Lähettiläs lisäsi vielä herransa edellyttävän, että hänen veljensä, Blefuscun keisari, molempien valtakuntien välillä vallitsevan rauhan ja ystävyyden säilyttämiseksi, käskisi toimittaa minut takaisin Lilliputiin, kädet ja jalat sidottuina, kavaltajana rangaistavaksi.

Kolme päivää asiaa harkittuaan Blefuscun Keisari lähetti vastauksen, johon sisältyi paljon kohteliaisuuksia ja anteeksipyyntöjä. Hän huomautti, että mitä tuli siihen, että minut oli lähetettävä sidottuna, hänen korkea veljensä varmaan tiesi asian mahdottomaksi; että vaikka olinkin riistänyt häneltä laivaston, hän sittenkin oli minulle suuressa kiitollisuudenvelassa rauhaa solmittaessa tekemistäni lukuisista hyvistä palveluksista. Hän lisäsi, että molemmat majesteetit voivat aivan pian olla rauhalliset; minä näet olin löytänyt rannikolta valtavan suuren aluksen, joka kannatti minut ja jonka hän oli käskenyt avustuksellani ja johdollani saattaa kuntoon, joten hän siis toivoi molempien valtakuntien muutaman viikon kuluttua vapautuvan tästä sietämättömästä rasituksesta.

Tämän vastauksen saatuaan lähettiläs palasi Lilliputiin, ja Blefuscun hallitsija kertoi sitten minulle kaikki, mitä oli tapahtunut, samalla tarjoten (tosin kaikkein ankarimman vaitiolovelvollisuuden ehdolla) armollista suojelustaan, jos jäisin hänen palvelukseensa. Vaikka uskoin hänen ehdotuksensa vilpittömäksi, päätin kuitenkin, mikäli suinkin mahdollista, olla enää milloinkaan luottamatta ruhtinaisiin ja ministereihin. Asianmukaisesti kiitettyäni häntä suopeasta ehdotuksesta pyysin nöyrästi anteeksi, etten voinut tarjoukseen suostua. Sanoin hänelle, että koska kerran sattuma, hyvä tai huono, oli ohjannut venheen luokseni, tahdoin mieluummin uskaltautua valtamerelle kuin olla riidanaiheena kahden niin mahtavan hallitsijan välillä. Keisari ei näyttänytkään siitä pahastuvan, ja myöhemmin sain sattumalta kuulla, että hän itse ja useimmat hänen ministerinsä olivat erittäin iloiset päätöksestäni.

Nämä seikat saivat minut pyrkimään matkaan hiukan aikaisemmin kuin olin aikonut, ja hovi, joka kärsimättömänä odotti lähtöäni, avusti minua erittäin auliisti. Viisisataa työmiestä määrättiin valmistamaan ohjeitteni mukaan kahta purjetta venheeseeni latomalla päälletysten kolmetoista sarkaa karkeinta palttinaa. Minulla itselläni oli vaivalloinen työ valmistaessani touvia ja köysiä punomalla yhteen kaksi- tai kolmekymmentä heidän paksuinta köyttänsä. Ankkuriksi kelpasi iso kivi, jonka satuin pitkien etsintöjen jälkeen löytämään rannasta. Minä sain kolmensadan lehmän talin venheeni voitelemista ja muita tarkoituksia varten. Minä näin uskomattoman suurta vaivaa kaataessani muutamia kookkaimpia rakennuspuita valmistaakseni niistä airot ja mastoja, mutta tässä työssä olivat minulle sentään suureksi avuksi Hänen Majesteettinsa laivanrakentajat, jotka höyläsivät teokseni sileiksi, kun olin saanut ne hahmolleen.

Suunnilleen kuukauden kuluttua, kun kaikki oli valmista, lähetin Hänen Majesteettilleen sanan, että odotin hänen määräystään ja pyysin päästä sanomaan hyvästi. Keisari ja Kuninkaallinen Huone tulivat ulos palatsista; minä paneuduin pitkäkseni maahan suutelemaan Keisarin kättä, jonka hän, samoinkuin Keisarinna ja nuoret prinssit ja prinsessat, erittäin armollisesti minulle ojensi. Hänen Majestettinsa lahjoitti minulle viisikymmentä kukkaroa, joissa kussakin oli kaksisataa _sprugia_, sekä luonnolliseen kokoon maalatun muotokuvansa, jonka heti pistin toiseen käsineeseeni, jottei se mitenkään vahingoittuisi. Lähtööni liittyi niin ylen paljon juhlamenoja, etten tahdo nyt niitä kaikkia kuvailemalla lukijaani väsyttää.

Minä otin eväikseni sata häränruhoa ja kolmesataa lammasta sekä vastaavan määrän leipää ja juomia, ja lisäksi valmista ruokaa niin paljon kuin neljäsataa kokkia ehti keittämään ja paistamaan. Otin vielä mukaani kuusi lehmää ja kaksi sonnia ja yhtä monta uuhta ja pässiä, kaikki elävinä, aikoen kuljettaa ne mukanani syntymämaahani ja antaa rodun siellä jatkua. Voidakseni elättää niitä venheessäni olin varustanut matkaan ison heinätaakan ja jauhopussin. Olisin mielelläni ottanut matkaani vielä tusinan verran maan asujaimia, mutta siihen Keisari ei missään tapauksessa suostunut. Kaikki taskuni tutkittiin erittäin tarkoin, ja Keisari vannotti minua vielä kunniasanaani vedoten, etten kuljettaisi pois yhtäkään hänen alamaistaan, en siinäkään tapauksessa, että he itse siihen suostuisivat ja sitä haluaisivat.

Siten kaikin puolin parhaani mukaan varustauduttuani nostin purjeet syyskuun 24 p:nä 1701, kuuden aikaan aamulla. Purjehdittuani suunnilleen neljä peninkulmaa pohjoiseen kaakkoistuulessa sain kello kuuden aikaan iltapuolella näkyviini pienen saaren noin puolen peninkulman päässä luoteessa. Jatkoin matkaani ja laskin ankkurin asumattomalta näyttävän saaren suojanpuoliseen rantaan. Sitten virkistin itseäni hiukan ja menin levolle. Minä nukuin hyvin ja arviolta ainakin kuusi tuntia, sillä kaksi tuntia heräämiseni jälkeen havaitsin päivän koittavan. Yö oli kirkas. Aamiaiseni nautin ennen auringonnousua, ja tuulen ollessa suotuisa nostin ankkurin ja purjehdin samaan suuntaan kuin edellisenä päivänä, taskukompassi opastajanani. Tarkoitukseni oli mikäli mahdollista saavuttaa jokin niistä saarista, joiden otaksuin sijaitsevan Van Diemenin maan koillispuolella. Tämän päivän kuluessa en kumminkaan nähnyt mitään, mutta seuraavana päivänä, suunnilleen kolmen aikaan iltapuolella, kun olin oman arvioni mukaan ehtinyt noin kahdenkymmenen neljän peninkulman päähän Blefuscusta, sain näkyviini purjeen, joka liikkui kaakkoiseen; minä ohjasin suoraan itään. Minä preijasin, mutta en saanut mitään vastausta. Huomasin kuitenkin saavuttavani sitä, sillä tuuli alkoi tyyntyä. Nostin täydet purjeet, ja puolen tunnin kuluttua alus havaitsi minut, kohotti Englannin lipun ja laukaisi tykin. Mahdoton on kuvailla iloa, jota tunsin saadessani toivoa näkeväni jälleen rakkaan syntymämaani ja sinne jättämäni kalliit omaiset. Alus vähensi purjeita, ja minä tulin sen kupeelle viiden ja kuuden välillä iltapuolella, syyskuun 26 p:nä. Englannin värien näkeminen sai sydämeni ilosta sykähtelemään. Minä pistin lehmäni ja lampaani taskuun ja nousin alukseen, mukanani kaikki vähät evääni. Alus oli englantilainen kauppalaiva, joka palasi Japanista Pohjois- ja Etelämeren tietä; sen kapteeni, Deptfordista kotoisin oleva mr John Biddle, oli erittäin sivistynyt mies ja erinomainen purjehtija. Me olimme nyt kolmenkymmenen asteen kohdalla eteläistä leveyttä. Laivassa oli noin viisikymmentä miestä, ja minä kohtasin heidän joukossaan erään vanhan kumppanin, Peter Williamsin, joka suositteli minua kapteenille. Tämä herrasmies kohteli minua ystävällisesti ja halusi kuulla, mistä viimeksi tulin ja minne olin menossa. Minä kerroin hänelle asian muutamin sanoin, mutta hän luuli minun hourivan ja otaksui kokemieni vaarojen hämmentäneen järkeni. Mutta kun vedin esiin taskustani mustat nautani ja lampaani, hän ne nähtyään ja kovin ihmeteltyään uskoi minun puhuneen täyttä totta. Sitten näytin hänelle Blefuscun Keisarilta saamani kultarahat, Hänen Majesteettinsa luonnolliseen kokoon maalatun muotokuvan ja muutamia muita sen maan erikoisuuksia. Lahjoitin hänelle kaksi kukkaroa, joissa kummassakin oli kaksisataa _sprugia_, ja lupasin Englantiin saavuttua lahjoittaa hänelle lehmän ja tiineen emälampaan.

En väsytä lukijaani yksityiskohtaisesti kertomalla tästä matkasta, joka yleensä sujui erittäin onnellisesti. Me saavuimme Downsiin huhtikuun 13 p:nä 1702. Ainoa onneton sattuma oli, että rotat laivassa söivät minulta lampaan; löysin sen luut eräästä nurkasta, paljaiksi kaluttuina. Muun karjani minä kuljetin onnellisesti maihin ja päästin laitumelle nurmikolle Greenwichin luona, missä hieno ruohonnukka näytti maistuvan niistä erinomaisen hyvältä, vaikka olin pelännyt käyvän aivan toisin. Minun olisi tuskin onnistunut säilyttää niitä elossa niin pitkän matkan aikana, ellei kapteeni olisi antanut minulle muutamia parhaita laivakorppujansa, jotka jauhoksi murennettuina ja veteen sekoitettuina olivat elukkaini alinomaisena ravintona. Englannissa viettämänäni lyhyenä aikana hankin itselleni huomattavat tulot näyttämällä karjaani ylhäisille henkilöille ja muillekin, ja ennenkuin lähdin toiselle retkelle, möin ne kuudestasadasta punnasta. Viimeksi matkoiltani palattuani havaitsin rodun melkoisesti lisääntyneen, erittäinkin lampaiden, ja minä toivon siitä koituvan hyötyä kutomateollisuudelle, koska niiden villa on erinomaisen hienoa.

Minä viivyin vaimoni ja lasteni luona vain kaksi kuukautta; sammumaton haluni päästä näkemään vieraita maita ei sallinut minun jäädä pitemmäksi ajaksi. Vaimolleni jätin tuhatviisisataa puntaa ja sijoitin hänet asumaan hyvään taloon Redriffiin. Muun omaisuuteni otin mukaani, osittain rahana, osittain tavaroina, toivoen voivani lisätä varallisuuttani. Vanhin setäni John oli jättänyt minulle perinnöksi lähellä Eppingiä sijaitsevan maatilan, joka tuotti vuosittain suunnilleen kolmekymmentä puntaa, ja sitäpaitsi olin vuokrannut pitkäksi aikaa Fetter-Lanessa sijaitsevan Mustan Härän ravintolan, josta hyödyin paljoa enemmän, joten minun ei tarvinnut pelätä perheeni joutuvan kunnan elätettäväksi. Poikani Johnny, joka oli saanut setänsä nimen, kävi latinakoulua ja oli taipuisa lapsi. Tyttäreni Betty (joka nyt on hyvissä naimisissa ja monen lapsen äiti) oppi silloin parhaillaan neulomaan. Kummallakin taholla vuodatettiin kyyneliä, kun sanoin hyvästi vaimolleni, pojalleni ja tyttärelleni ja lähdin _Seikkailijaan_, kolmensadan tonnin vetoiseen kauppa-alukseen, jonka määräpaikkana oli Surat ja komentajana kapteeni John Nicholas Liverpoolista. Mutta kertomus tästä kuuluu Retkieni toiseen osaan.

TOINEN OSA

MATKA BROBDINGNAGIIN

ENSIMMÄINEN LUKU

Ankaran myrskyn kuvaus. Isovenhe lähetetään noutamaan vettä, ja tekijä lähtee mukana tutustuakseen maahan. Hän jää rannalle, eräs maan asujain sieppaa hänet ja vie maanviljelijän taloon. Hänen vastaanottonsa ja erinäisiä siellä sattuneita seikkailuja. Maan asukkaita kuvaillaan.