Chapter 2
Lisätäksensä hiukan niukkoja tulojaan oli Runeberg 1832 vuokrannut suuremman huoneuston ja ottanut poikia täyshoitoon. Luonnollista on, että se lisäsi hänen vaimonsa työtä ja toi hänelle paljon huolia. Z. Topelius, joka oli Runebergillä täyshoidossa, kertoo tästä Strömborgin muistiinpanoissa:
-- "Rouva Fredrika Runeberg oli 27 vuoden ijässä kalpea nuori rouva, jolla oli kauniit, sielukkaat silmät ja pitkä tumma tukka arkioloissa koruttomasti käännetty ylöspäin korvien kohdalta, samaten kuin vanhuuden päivinäkin. -- -- Hän oli väsyneen näköinen, hiljainen ja ujo, paitsi silloin kuin hän läheisten ystäväin piirissä innostui tahi sai tilaisuuden älykkäällä, henkevällä tavallaan ottaa osaa vilkkaaseen keskusteluun. Vaikka en koskaan kuullut hänen valittavan tai lausuvan tyytymätöntä sanaa, tuntui minusta, kuin hän olisi kantanut raskasta, vierasta kuormaa. -- -- Harva, joka silloin näki hänet niin heikkohermoisena ja hentona terveydeltään, olisi voinut aavistaa, että hänestä sittemmin tulisi kuuden vahvan pojan äiti ja että hän itse, kestäen koettelemuksia, joiden painon alle moni voimakkaampi henkilö on sortunut, olisi elänyt 72:teen ikävuoteensa." --
Että rouva Runebergin sielussa piilevä alakuloisuus juuri tähän aikaan tavallista enemmän ilmeni, sitä todistavat hänen kirjeensä. -- -- "Minä itse tunnen, että on ikäänkuin kävisin harmaassa raskaassa sumussa, joka verhoaa koko sisällisen olemukseni, pyrkiipä se joskus herättämään synkkiä aavistuksiakin, en ole lainkaan entiselläni."
Tämän surumielisyyden syyt lienevät kyllä selvät. Vaikka hän ei missään sitä suorastaan mainitse, saatamme pitää varmana, että hänessä heräsi entistä kiihkeämpi innostus opintoihin ja kirjallisiin toimiin juuri näinä vuosina, jolloin hänellä oli vähimmin aikaa sammuttaa tätä henkensä janoa. Useitten täyshoitolaisten ohessa hänellä oli luonansa nato, joskus kaksikin, ja selvää on, ett'ei vähävaraisen perheen emännällä, jonka tuli pitää huolta näin monesta perheenjäsenestä, ollut aikaa eikä tilaisuutta kirjalliseen työhön, ei ainakaan entisaikaan, jolloin kaikki tarpeet valmistettiin kotona. Mutta samalla kuin hänen aikansa hupeni taloustoimissa, kehitti häntä seurustelu miehensä ja hänen ystäviensä kanssa Lauantaiseurassa. Emme siis oudoksu kuullessamme, että hän valitti "rikkaan hengen alakuloisuutta ja kaihoa siitä, että häneltä puuttuu kykyä", ja että tämä valitus kävi sitä haikeammaksi, mitä läheisemmin hän liittyi aikansa nerokkaimpiin henkiin.
Lisäksi hänen terveytensä oli hyvin horjuva, ja kuulo vuosi vuodelta huononi. Kuinka urhokkaasti hän kantoi nuo koettelemukset ja kuinka lujasti ja hellästi hän samalla oli liittynyt mieheensä, sitä todistaa m. m. kirje, joka on päivätty helmik. 15 p:nä --38.
-- -- "Minun korvaparkani ovat ottaneet heittäytyäkseen melkein liian kuuroiksi. Mieleeni johtuu juuri ajatus, että ne varmaankin ovat ruvenneet harrastamaan pietismiä ja alkavat itsekseen tuumailla kuinka ne saisivat hankituksi omalle vähäpätöiselle itselleen tyynen ja rauhallisen elämän, ajattelematta että niiden velvollisuus olisi olla hyödyllisinä jäseninä minun ruumiissani, joka ei ollenkaan olisi tyytyväinen, jos jokainen jäsen rupeisi huolehtimaan vaan omia asioitaan, omaa tilintekoaan, omaa pientä ylpeyttään j. n. e. Tästä johtuu mieleeni, mitä sinä viime kirjeesi lopussa mainitset. Tämä meidän aikamme herättää niin usein tärkeitä kysymyksiä, että ne pyrkivät esille yksin naistenkin kirjeissä. No, miksei? Tahtoisin, että nuo _kadotetut, jotka menevät suoraa tietä turmioon_, kuten Runeberg hyvinkin usein heistä sanoo, sovittaen pietisteihin heidän oman lempilauseensa (vaikka ei tuolla ylpeydellä, joka pitäisi kadotettuina kaikkia niitä, jotka eivät vaella juuri meidän tietämme, kuten _he_ tekevät) -- niin tahtoisinpa toki, että joku heistä kerran saisi kuulla Runebergin puhuvan siitä asiasta, kun hän on oikein (niin, minun täytyy käyttää tuota sanaa) "haltioissaan". Mutta mitäpä se auttaisi; siihen joka tahallaan tekeytyy kuuroksi, ei mikään vaikuta. Kirkas ja valoisa, aivan kuin katselisin suoraan Jumalan kasvoihin, on minusta meidän uskontomme koko ihanuudessaan ja rakkauden runsaudessa, kun kuulen hänen näin puhuvan, ja tummien, vähäpätöisten tomuhiukkasten lailla haihtuvat nuo onnettomat opit, jotka perustuvat Raamatun sanan vääriin selityksiin.
-- -- Nyt vasta olen oppinut oikein ja täydellisesti käsittämään, kuinka kallisarvoinen minulle on mieheni. Mikä valo, mikä itseänsä ja maailmaa käsittävä henki hänessä asuu! Ihanata on nähdä, kuinka hän hajottaa kaikki sumut, karkoittaa kaiken epäröimisen, kuinka kaikki selvenee ja kirkastuu hänen puhuessaan jokaiselle, jolla vaan on korvat kuulla."
Epäilemättä tämä miehen henkielämää ymmärtävä rakkaus sulostutti rouva Runebergin arkielämän, joka muuten oli niin täynnä työtä ja huolia. V. 1835 suotiin puolisoille suuri ilo: heille syntyi poika. Vaikka rouva Runebergin velvollisuudet täten lisääntyivät, näyttää hänellä kuitenkin olleen aikaa auttaa miestänsä sanomalehtityössä. Hänen kirjoituksistaan v. 1835--36 mainittakoon "Det värsta" (Pahin kaikista)-niminen runo, neljä nimiarvoitusta ja joukko käännöksiä ranskan, englannin ja saksankielestä. Rouva Runebergin kirjeet todistavat, että hän miehensä kanssa ahkerasti seurasi uutta kirjallisuutta. Siitä hän vähä väliä puhuu kirjeissään, mainiten mielenkiinnolla äsken ilmestyneitä teoksia ja lausuen niistä mielipiteensä.
-- -- "Oletko nähnyt von Braunin runoja? Merkillistä, että ne ovat saaneet osakseen niin lyhyen ja ylenkatseellisen passituksen Litteraturtidning'issä. Meidän mielestämme hän on juuri paraita, jotka näinä vuosina ovat esiintyneet. Hän ainakin koettaa käydä omaa tietänsä eikä haikaile ja vetistele muiden mukaan, kuten nykyään on yleisenä tapana." --
Tällaisia, virkeätä kirjallista harrastusta todistavia lausuntoja on kirjeissä kesken sukkelia sanasutkauksia ja hauskoja arkielämän kuvauksia.
Jouluk. 10 p. --34.
-- -- Minun täytyy myöntää, että minä puolestani en voi olla ylpeilemättä siitä, että meidän sukuun kuuluu kolme miestä, joiden muistoa on kunnioitettu kuten Porthanin, Chydeniuksen ja Tengströmin (piispan). Omituista, lapsellista on asiata lähemmin ajatellessa, tällainen ylpeys, mais c'est plus fort que mois, (se on minua vahvempi) sanoi rouva Salmberg. -- --
-- -- Minä lähetän sinulle pienen pöntön puolukkapäärynöitä, jotka minä syksyllä keitin. -- -- Minä muistelen että sinä sanoit niistä pitäväsi, kunpahan ne nyt olisivat sinusta hyvänmakuisia! Katteeksi on pantu puolukoita, jotta ne suojelisivat päärynöitä, ne kun ovat pahoja homehtumaan; nuo puolukat sinun täytyy kuoria pois. Olisin halusta lähettänyt kilohailiakin, mutta minulla ei ole koko syksynä ollut edes kunnia nähdä, vielä vähemmin maistaa sitä laatua tavaraa; tänä vuonna on kilohailimaailmassa varmaankin ollut kova katovuosi." -- --
Syksyllä 1836 Runebergille syntyi toinen poika, ja sen jälkeen äiti oli kauan sairas ja heikko. Seuraavana vuonna toukokuussa tapahtui muutto Porvooseen, jonne Runeberg, kuten tiedetään, tuli lyseon lehtoriksi, ja jossa perhe asui hänen kuolemaansa asti. Rouva Runeberg kaipasi suuresti pääkaupunkiin jäänyttä rakasta ystäväpiiriä. Alussa häntä ei laisinkaan miellyttänyt uusi olinpaikka.
--- "Meidän elämämme menee täällä tavallista yksitoikkoista menoaan", kirjoittaa hän ystävälleen. -- -- "Herrat vierailevat innokkaasti keskenään, mutta heidän ja naisten välille "on suuri juopa kiinnitetty". Kyllä minusta olisi mieluista muuttaa takaisin Helsinkiin." --
Kesäisin perhe oleskeli Kroksnäs'issä, joka paikka pian tuli rouva Runebergille rakkaaksi. Suuresti hänen mieltänsä myöskin näkyy virkistäneen matka, jonka hän teki vuotta jälkeen Porvooseen muuttamisen. Käytiin Punkaharjulla, Imatralla, Savonlinnassa, Sortavalassa y. m. paikoissa. Hän kirjoittaa tästä:
-- -- "Monet paikkakunnat, joiden kautta matkustimme, saattoivat meitä ajattelemaan, että ulkomaalaiset eivät ole aivan väärässä kuvatessaan Suomea autioksi ja sivistyksen puutteessa olevaksi maaksi. Näki ikäviä seutuja, jotka eivät olleet samallaisia kuin Hämeen ja Pohjanmaan viljelemättömät maisemat ja vielä vähemmin ne muistuttivat viljeltyjä ja siistiä rannikkoseutujamme. Ei maanviljelystä, siellä täällä vain joku viheliäinen kaski; asujamet ovat siinä määrin kaskenpoltolla raastaneet ja hävittäneet maan, ett'ei silmänkantamalla useinkaan näe muuta kuin jonkun kitukasvuisen puunvesan, joka on vaivoin päässyt maasta nousemaan, mutta ei ennätä puolta kyynärää korkeammaksi, ennenkuin se uudelleen poltetaan poroksi. Imatran näimme, mutta se ei varmaankaan esiintynyt loistossaan; siinä sanottiin olevan tavattoman vähän vettä. Mutta tuskinpa se koskaan voinee kauneudessa kilpailla Kyröskosken kanssa, ei ainakaan nyt. Runebergin mielestä se oli kuin myllynränni, jättiläisten rakentama tosin, mutta sittenkin myllynränni. -- -- Luonnon ihmeen, vähän huomatun, mutta verrattoman ihanan olemme nähneet; se on tuo niin sanottu Punkaharju lähellä Savonlinnaa. Anna anteeksi, Hebe kulta, mutta sitä täytyy Hämeen harjujen sanoa "sedäksi"!
Hänen sisällisen ja ulkonaisen elämänsä vaiheita lähinnä seuraavina vuosina kuvaavat parhaiten Augusta Lundahlille kirjoitetut kirjeet. Siitä syystä painatamme tähän niistä muutamia otteita:
Ilman päivämäärää.
-- «Taaskin vuosi kulunut loppuun. -- -- Olkoon alkava vuosi sinulle runsaan ilon vuosi, joka kuljettaa kintereillään pitkän rivin iloisia tovereita, eli oikeastaan jälkeläisiä, sillä saattaahan melkein sanoa, että jokainen uusi vuosi syntyy edellisen sylistä. Toivotan sinulle tyyneyttä, iloa ja rauhaa, johon sekaantukoon huolia niin vähän kuin mahdollista, mutta en minä ymmärrä "rauhan valkoisia kyyhkynsiipiä" tahi muuta tuollaista kiiltokorua, jommoista vast'ikään luin eräässä kirjeessä. Sinun täytyy pitää hyvänäsi -- minun arkipuheluni paperille pantuna.
Syysk. 20 p. --37.
-- -- Sinä et voi kuvitella, kuinka minä täällä elän erilläni muusta maailmasta, sinä käsität, että minä tarkoitan kirjallista maailmaa, sillä tieteellinen ja valtiollinen maailma minua huvittaa niin vähän, että minä en edes luo silmäystä sanomalehtiinkään, jotka kuitenkin näissä asioissa voisivat auttaa minua pääsemään tuosta minun täydellisestä tietämättömyydestäni ajan tapausten suhteen. -- -- Tämän paikkakunnan elämää en vielä voi sanottavasti arvostella -- -- mutta tuota viihtymyksen tunnetta, joka syntyy siitä, ett'ei tarvitse valita sanojaan, koska tietää olevansa varma siitä, etteivät toiset ymmärrä väärin -- sitä minä suuresti kaipaan, kun vielä lisäksi kuulun niihin ihmisiin, joiden aina on ollut vaikea seurustella vierasten kanssa. -- --
Viihtyykö Runeberg vai ei, sitä minun on vaikea sanoa. Luonnollista on, että hän kaipaa paljon, ja käsittääkseen kuinka paljon kaivattavaa hänellä on, täytyy tuntea kuinka sielustaan ja sydämmestään hän oli kiintynyt siihen todellakin harvinaisen sivistyttävään ja sivistyneeseen henkeen, joka vallitsi niissä nuorissa miehissä, joiden kanssa hän Helsingissä seurusteli. Mutta samalla hän on siinä kohden onnellinen, että kaikki ihmiset ja kaikki harrastukset herättävät hänessä mielenkiintoa. Hän sanoi kerran minulle: -- -- "Minusta tuntuu kuin voisin kirjoittaa täällä paljon, minulla on mielessäni niin paljon valmista, jota tahtoisin kirjoittaa ja sinä tiedät, etten minä koskaan kirjoita kesällä vaan ainoastaan talvella -- ja elämä täällä, onhan sekin tavallaan talvea." En kuitenkaan luule, että me kumpainenkaan olemme oikeastaan kärsineet siitä, mitä ikäväksi sanotaan. Kotini on hauska, lapset ovat yleensä olleet terveitä ja kilttejä, minulla puolestani on ollut niin tyyni ja iloinen aika, että se epäilemättä on elämäni valokohtia.
Toukok. 15 p. --38.
-- -- Siellä oli tänä iltana mamseli ***, tuo kaunis, Runebergin "Hannan" ilmeinen kaksoissisar. Ihana kuin enkeli, suloinen, hieman vallaton, sanomattoman sulava liikkeissään. Joka ainoa liike ilmaisee: "oi, kuinka hauska on olla kaunis", -- mutta niin suloisella ja lapsellisen luontevalla tavalla, ettei se vähääkään loukkaa. Hän on, kuten sanottu, Hannan ilmeinen kuva. Minä pidän niin paljon hänestä, tahtoisin pitää hänet luonani saadakseni hyväillä häntä. Hän muistuttaa vähän Azourasta, mutta enemmän Hannaa."
Marrask. 11 p:nä --38 päivätty kirje päättyy sanoihin: -- "Runeberg istuu omassa huoneessaan valvomassa muutamia koulupoikia, jotka -- kuten tavallista sunnuntaisin -- ovat suorittamassa jälkeenistuntoaan." --
Tammik. 24 p:nä --39 hän kertoo pienen pojan syntymästä.
-- --- "Runeberg olisi ollut taipuvainen antamaan hänelle Jonaksen nimen Almqvistin mukaan." -- Asia kun ratkaistiin arvalla, joutui "Jonas" tappiolle.
Hänen terveytensä oli yhä edelleen heikko. Tammik. 4 p:nä --41 hän kirjoittaa:
-- -- "Koko minun sisällinen olemukseni on niin lamassa, ett'ei mikään voi oikein innostuttaa minua. Usein tahtoisin itkeä tietämättä mistä syystä. Se on kiittämättömyyttä ihmisessä, joka elää niin onnellisissa oloissa kuin minä, mutta neljän kuukauden vankeus vuoteessa, se jo yksinänsä lamauttaa mieltä, etenkin kun sen lisänä vielä on tuo suunnaton raukeus ja voimien vähyys, joka minua vaivaa. Musiikkia en ensinkään jaksa kuulla, se rasittaa minua niin, että muutaman minuutin kuluttua olen aivan sairas."
Tammik. 11 p:nä --41.
-- "Kesken kaiken -- -- mitä sinä ajattelet "Murgronan"-nimisestä julkaisusta? Naiskirjailijat näkyvät olevan samaa laatua kuin laulajattaret: ne, jotka johonkin kelpaavat, antavat ihmisten pyytää itseään loppumattomiin asti ja pysyvät sittenkin ääneti ja ne, jotka ovat kaikkein kehnoimpia, laulaa laklattavat ihmisten pyytämättä, silloinkin kuin heidän pitäisi olla vaiti.
-- -- Minun "Nunnani"[1]? Se on Morgonbladet'issa v. 1833, eikä olisi koskaan joutunut sinne eikä mihinkään muuhunkaan lehteen, ellei Runeberg olisi tarvinnut palstantäytettä. Minä siihen aikaan autin häntä tekemällä käännöksiä sanomalehteen, ja niin hän tuli panneeksi siihen pari pikku novelliakin, jotka minä silloin kirjoitin sovittaen pituuden sen mukaan, kuin sanomalehden palstat vaativat. Luulenpa sinulle siitä joskus maininneeni; tuskinpa sinä muuten olisit kuullut, että minä sen olen kirjoittanut? Sillä luulen että Runeberg on ainoa, joka siitä tietää. Toivoisin myöskin, ett'et sinä siitä kenellekään mainitsisi.
[1] Tarkoittaa tuota ennen mainitsemaamme "Den unga nunnan"-nimistä novellia.
--- -- Minä elän hiljaista elämääni, en voi enkä tahdo herättää mitään huomiota, vaikka joskus huvikseni olen viskannut jonkun kuvan paperille, varsinkin tätä nykyä entistä useammin, seuraelämä kun minun kuurouteni takia on kadottanut niin paljon viehätystään ja minun täytyy jollain tavoin ilmaista mitä mielessäni liikkuu. Harmaa pussini on minun yleisöni, joskus, mutta ani harvoin, Runeberg, useimmin "minun kirjalliset tuotteeni nielee oikein ahmimalla vilkas yleisö" -- takkavalkea, tahi melkein yhtä vilkas -- pikku poikieni kädet, jotka tekevät niistä kukkoja, mausterasioita, ukkoja ja rouvia." -- --
Kesäk. 21 p:nä --43.
-- -- "Heti kun terveysveden juonti on päättynyt, panee Hebe nelijalkaiset siipensä liikkeelle ja lentää suoraa tietä Kroksnäs'in pilkulliseen saliin -- -- taikka myöskin -- -- pyhään Porvoon kaupunkiin. -- -- Kunhan saan edeltäkäsin tietää tulostasi, niin järjestelen töitäni vähän pois tieltä saadakseni hiukan kömpiä ulos siitä kuoresta, jonka taloustoimet ja tuhannet nuppineulahuolet kutovat perheen emännän ympärille. -- -- Oletko lukenut Aimé Martin'in kirjaa "Perheen emäntien kasvatuksesta"? Minä parhaillaan sitä luen. -- -- Ranskalainen on aina ranskalainen, olkoon hän nimeltään S:t Julien, Lamartine tai mikä tahansa, olkoon hän tuntematon tahi maan kuulu, luontoaan hän ei muuta. Joskus tämä Aimé Martin sentään on varsin kaunis. -- --
-- -- -- Kynä heiluu kädessäni kuin riepu, ja ajatukset putoilevat paperille repaleina, mutta sittenkään en saa lopettaneeksi. Minä luulen että tuo niin sanottu _hitaus_ on sitä laatua, että kun kappale kerta on pantu liikkeeseen, niin se ei voi pysähtyä, ellei joku este pakota sitä pysähtymään. Sinä et voi kuvitella, mikä ajatusten laiskuus minua tällä haavaa vaivaa ja mikä rentomielisyys ja löyhyys on saanut valtaansa koko minun olentoni." -- --
Saatuansa tiedon Augusta Lundahlin kihlauksesta Pirkkalan rovastin, Walleniuksen kanssa, kirjoittaa rouva Runeberg jouluk. 15 p:nä --43:
-- -- "Me siis emme enää koskaan saa nähdä _Augusta Lundahl_ia luonamme! Kantakoon sitten Augusta uutta nimeänsä ilolla! -- -- Niin, tervetuloa säätyyn, minulla vanhana papinmuorina on täysi syy sinua tervehtää!" --
Helmik. 8 p:nä --44.
-- -- "Varmaankin kuluu pitkä aika, ennenkuin minä totun sinun uuteen nimeesi, joka epäilemättä sinun korvissasi kuuluu varsin tutulta, mutta ei ole helppo _kuvitella_ henkilöä uusissa oloissa, paljoa helpompi on tottua _näkemään_ häntä niissä. Nyt minä alan _odottaa_ kirjettä sinulta. Kun on ollut koko kuukauden naituna, lienee jo toki aika ruveta muistelemaan vanhoja ystäviä. Minä sanon _koko kuukauden_, sillä merkillistä on, kuinka pitkiltä ensimmäiset viikot jonkun tärkeän tapauksen jälkeen tuntuvat. Minä muistan, kuinka minusta kaksi viikkoa häittemme jälkeen tuntui kummalliselta ajatella, että avioliittomme oli kestänyt ainoastaan kaksi viikkoa. Tosiaankin, minä luulen, etteivät nämä kolmetoista vuotta nyt muistellessa tunnu paljoa pitemmiltä."
Huhtik. 15 p:nä --45.
-- -- "Minä olen jotensakin reipas ja hyvissä voimissa, saattaisinpa melkein sanoa että olen "ehompana entistäni", kuten Lemminkäinen. -- -- Älä sentään usko että olen mikään jyrkkä Fennomaani, vaikka tulinkin maininneeksi Lemminkäisen, mutta olen juuri tänä iltana lukenut suomea, ja vielä päälle päätteeksi Kalevalaa. Meitä on täällä muutamia, jotka kokoonnumme jonkun kerran viikossa lukemaan ja puhumaan suomea. Puhuminen on tosin useastikin pelkkää hutiloimista, mutta lukeminen, se käy hyvää vauhtia. Tänä iltana yhdeksän lehteä. Muistatko että minä ennen uurastin suomen lukemisessa? Helpompaa suomenkieltä minä jo alan ymmärtää, mutta Kalevalaa lukiessa täytyy tuon tuostakin turvautua Castrénin käännökseen. Minua hiukan harmittaa se että ihmiset luulevat meidän harrastavan asiaa muka _muodin_ vuoksi (minkä muun nimityksen minä sille antaisin?), mutta tämä meidän seuramme ei ole mikään hetken päähänpisto: se päätettiin perustaa jo kaksi vuotta sitten. Jos voisi olla jotakin, joka herättäisi minussa inhoa suomea kohtaan, niin sen tekisi tosiaan tuo riita ja melu, joka on aivan liiaksi vastenmielistä, juuri Saima-lehden tapaista. On tosiaankin ikävätä nähdä miten asiata, jonka itse on sydämmessään säilyttänyt pyhänä ja kalliina, toiset melulla ja hälinällä kuljettavat kansanjoukossa ikäänkuin huomiota herättävänä näytelmänä, päivän polttavan kiistan aiheena; ja varsinkin silloin kuin ei tuosta kaikesta voi olla muuta seurausta kuin se että melu turmelee sen asian, jota huutajat tahtoivat edistää, kuten nyt on laita. Mutta huutamalla ei tähän aikaan edes hajoteta Jerikon muureja, vielä vähemmin sillä häthätää rakennetaan mitään suurta ja kaunista, sellaista, jonka Jumalan käden turvissa täytyy hiljaisesti kasvaa vuosisatojen vieriessä."
Toukok. 12 p:nä --46.
-- "Sattumatta vanhoja kirjeitä järjestellessäni tulin lukeneeksi useita sinun entisaikaisia kirjeitäsi; sydämmeni lämpeni, mieleni valtasi sellainen kaipaus, että minun täytyi heittää kesken kaikki tehtävät ja kirjoittaa sinulle. Muinaisten aikojen muistot elpyivät, näin, miten me yhdessä istuimme suuressa keinutuolissa ja tuskin uskalsimme mennä sulkemaan ovea, joka oli auki pimeään kamariin, sillaikaa kuin Runeberg saattoi kotiin sinun veljeäsi, johon äskeiset keskustelut hengistä ja kummituksista olivat tehneet yhtä syvän vaikutuksen kuin meihinkin, ja hän ei sen vuoksi uskaltanut yksin mennä hautausmaan ohitse. -- --
-- -- Kukapa tämän maailman vaivat välttänee? Valitettavasti täytyy melkein aina poissa olevia ystäviä ja omaisia muistellessa olla varma siitä, että heitä paraikaa painaa joku huoli. -- --
-- -- Ah, kuinka minä kaipaan _ilmaa_. Koko talveen en ole jaksanut monta kertaa mennä ulkopuolelle oman pihan porttia. Seuraelämästä olen aivan vieraantunut ja omituiselta tuntuu, että taas vähitellen saan ruveta ihmisiä näkemään. -- -- Täytyy kuitenkin varoa, ett'ei tulisi niin kokonaan sulkeutuneeksi lastenkamariinsa, ett'ei vihdoin enää osaa iloita omista lapsistaankaan. Olen nähnyt tuollaisia erakkoäitejä, ja sekään ei kelpaa. Mutta tunnustaa täytyy, että ihmisten joukkoon meneminen kysyy oikeata tahdon ponnistusta." -- --
Vähitellen perheen lapsiparvi lisääntyi. Miltä rouva Runebergistä tuntuivat äidin ilot ja tuskat, sitä todistaa seuraavat hänen sanansa sen johdosta että hänen ystävälleen oli syntynyt pieni tyttö: --
Syysk. 6 p:nä 1850.
-- -- "Ah sinua onnellista, joka olet niin pitkälle päässyt, minä olen tuollainen raukka, joka, niin usein kuin olenkin sen kestänyt, kuitenkin joka kerta odotan tuota kovaa hetkeä pelvolla ja kauhulla, jota on mahdoton hillitä, ja joka hirmun henkenä minua ahdistaa ja katkeroittaa joka ainoan hetkeni."
Toukok. 24 p:nä --56.
-- -- "Iloiseksi tulin, kun tunsin päällekirjoituksesta sinun käsialasi. Kirjeesi saapuessa olin paraikaa sitronakiiseliä vatkaamassa enkä saattanut jättää työtä kesken, vaikka minulla oli palava halu päästä kirjettäsi lukemaan. -- -- Se jolla, kuten minulla, jo ennestään on niin paljon työtä ja huolia, että huomaa olevansa kykenemätön täyttämään edes vähäistä osaa velvollisuuksistaan, ei oikeastaan toivoisi lapsilauman lisääntyvän, varsinkaan, jos on, kuten minä, aina koko tuon pitkän odotusajan niin perin sairas ja kykenemätön olemaan liikkeellä, -- -- raukea, laiska, -- sietämätön yhdellä sanalla sanottuna. Mutta siitä huolimatta nuo pikku lapsukaiset ovat kuitenkin niin äärettömän rakkaita, ettemme millään ehdolla tahtoisi heitä kadottaa, kuin meillä kerran ne on." -- --
Samassa kirjeessä hän kirjoittaa jokapäiväisestä elämästään: -- -- "Minä elän enimmäkseen kodissani, jossa minä mielestäni olen vähän samallainen kuin "entinen eukko", joka makasi pöydän alla päissään ja vaikeroitsi: "tässä minun täytyy rehkiä ja reuhtoa enkä sittenkään pääse paikaltani hievahtamaan". Minä kyllä koetan parhaani perään ahertaa askareissa, mutta sittenkin minusta tuntuu, kuin en koskaan saisi töitäni tehdyksi, uusia ilmestyy ennenkuin minä ennätän saada edelliset pois tieltä. Muutamia vuosia on kaikki kynäleikki ollut kokonaan karkoitettuna, mutta minä kaipasin sitä tosiaan liian paljon, enemmän kuin kunnolla kykenin kestämään, ja oikeastaan Runebergin kehotuksista minä taas olen joskus, silloin tällöin jonakin yksinäisenä sunnuntai-iltana vähän kirjoittaa tuhertanut. Se on minulle kuitenkin virkistyksenä, sillä miten onkaan, sitä tulee aivan liian Marttamaiseksi, ellei koskaan saa jakaa ajatuksiaan muille ihmisille, ja minä varsinkin vajoan hyvin helposti yksipuolisiin Martan huoliin huonon kuuloni tähden, joka estää minua hankkimasta sisälliselle olemukselleni vapaata ilmanvaihtoa edes seuraelämässä." -- --
Yhä edelleen ystävykset vaihtavat ajatuksia kirjallisista kysymyksistä. M. m. rouva Runeberg kirjoittaa kesäk. 15 p:nä --52:
"Minä vihaan tuota ranskalaisten muotiin saattamaa hakkelusta, jommoiseksi he muodostavat kaiken, mitä he kirjoittavat: olivat asiat miten tahansa kiinteässä yhteydessä keskenään, niin pitää ne sittenkin silvottaman pieniksi mureniksi ja sirotettaman hajalleen esim. näin:
Minä läksin ulos kävelemään.
Ulkona oli kevät.
Augusta lienee varmaan ollut hieman kevään kaltainen.
Luultavasti, koska hän johtui niin elävästi mieleeni.
Minun täytyi ajatuksissani vähän puhella hänen kanssaan, j. n. e. -- --
Herttaisella hyväntahtoisuudella ja hieman leikillisesti hän kuvaa heikkoa terveyttään ja siitä johtuvia hankaluuksia. -- --
-- "Minä olen kankea ja hyvin lihava ja väsyn vähä väliä, sillä minun on perin vaikea oppia muistamaan, että minä olen vanha ja kömpelö ja koetan vielä joskus olla toimessa niinkuin ennenkin, mutta minun täytyy pian lakata, koska on mahdoton jatkaa, ja sitten minä olen jäykkä ja nolo perästäpäin." -- --