Chapter 1

Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm.

Fredrika Runeberg.

Kirj. Aleksandra Gripenberg.

Teoksesta "Finska Kvinnor på olika arbetsomräden"

(Suom. Hilda Käkikoski.)

Ensimmäisen kerran julkaistu vuonna 1904.

Kaitselmus johti niin että meidän suuren kansallisrunoilijamme rinnalla oli nainen, joka on ansainnut Suomen naisten katoamattoman kiitollisuuden. Johan Ludvig Runeberg on runoilijana herättänyt henkiin Suomen kansassa selvästi tajutun isänmaanrakkauden. Hänen puolisonsa, Fredrika Runeberg, on ensimmäinen, joka meidän maassamme on julkisesti puhunut naisen puolesta ja tuonut esiin hänen elämäänsä ahdistavat epäkohdat. Jalouden kultaloisteessa hänen nimensä säteilee kahdeksannentoista vuosisadan keskivaiheilta. Mutta näihin asti häntä on melkein yksinomaan kuvattu suuren miehen puolisona. Ja kuitenkin hänen rikas henkensä, hänen eheä persoonallisuutensa, hänen hieno, hehkuva runoilijahenkensä herättävät siksi suurta mielenkiintoa, että ne kyllä oikeuttaisivat Fredrika Runebergin oman itsensäkin vuoksi saamaan sijan meidän sivistyshistoriassamme.

Suotakoon nuoremman sukupolven hellävaroen kohottaa sitä verhoa, joka tähän asti on kätkenyt meiltä paljon, mikä koskee hänen elämäänsä ja toimintaansa. Voidaksemme rakastaa ja kunnioittaa jotain henkilöä, täytyy meidän häntä tuntea. Näiden rivien kirjoittamiseen on antanut aihetta toivo, että nykyään elävälle sukupolvelle valmistettaisiin ilo omistaa Fredrika Runebergin muistolle kiitollinen ihailu ja rakkaus. Ihmisen elämä on niinkuin hiekkajyvänen miljoonien muiden joukossa. Kuinka helposti se unhottuu? Siitä syystä on hyvä ajoissa koota muistoja, niin kauan kuin vielä elää edes joku aikalainen, joka on ollut persoonallisessa yhteydessä sen henkilön kanssa, jonka kuvaa tahdotaan tallentaa.

* * * * *

Fredrika Charlotta Tengström syntyi Pietarsaaressa syysk. 1 p:nä 1807. Hänen isänsä oli tullinhoitaja, sittemmin hallituskonseljin kamreeri, Karl Fredrik Tengström. Äiti oli Anna Margaretha Bergbom. Hänen lapsuutensa päiviä synkistytti sairaus, joka teki hänen alkuaankin suljetun luonteensa vielä enemmän sulkeutuneeksi[1]. Perheessä ei ollut hänen ikäisiään lapsia leikkitovereiksi, ja sen johdosta Fredrika oppi tavattoman aikaisin lukemaan. Joku oli opettanut 4-vuotiaalle kirjaimet ja sitten hän omin päin rupesi tavailemaan arkkipiispa Tengströmin "Läseöfningar för mina barn"-nimistä lastenkirjaa. Kun Fredrika oli oppinut puhtaasti lukemaan sisältä, annettiin hänelle katekismus käteen, ja kuusivuotiaana hän jo osasi Möllerin katekismuksen ulkoa. Pikkulasten koulussa, johon Fredrika sitten pantiin, ei hänellä siis ollut mitään tehtävää, koska hän jo ennestään osasi, sisäluvun ja katekismuksen, ja tällaisessa koulussa ei muuta opetettu.

[1] _J. E. Strömborg_: Biografiska anteckningar om Johan Ludvig Runeberg.

Seitsenvuotiaana Fredrika rupesi lukemaan Karl-veljensä johdolla, joka veli oli hyvin omituinen, mutta lahjakas nuorukainen. Opetustapa oli varsin kummallinen: Saksan ja Ranskan oppiminen kävi siten että kaksi ensimmäistä vuotta luettiin yksinomaan kielioppia, sitten sai oppilas omin päin ruveta kääntämään ja kuulustelussa tehdä selkoa sanoista y. m. Hän, kuten muutkin sen ajan tytöt, sai käyttää paljon aikaa vierasten kielten oppimiseen. Muihin tiedon haaroihin ei luotu suurtakaan huomiota.

Fredrikan kivulloisuus oli syynä siihen että vanhemmat lähettivät hänet 13-vuotiaana Raaheen, siinä toivossa, että ilmanmuutos häntä vahvistaisi. Siellä hän asui enonsa, kruununvouti Bergbomin luona, jonka iloisessa lapsilaumassa tehtiin monta hauskaa kepposta. Siellä hän myöskin sai lukea; opettajana oli vanhin serkku, joka oli saanut kasvatuksensa Tukholmassa.

Siihen aikaan eivät Fredrikan vanhemmat enää asuneet Pietarsaaressa. V. 1809 oli isä tullut hallituskonseljin raha-asiaintoimituskunnan kamreeriksi ja perhe oli muuttanut Turkuun. Kun Fredrika palasi Raahesta sinne, poikkesi hän Pietarsaareen. Sukulainen kun oli, kävi hän Runebergin perheessäkin ja näki silloin ensi kerran vastaisen puolisonsa.

Tästä kohtauksesta kertoo Z. Topelius: -- "Kun Fredrika Tengström äitinsä kanssa saapui Runebergille, oli Johan Ludvig, siihen aikaan pitkä lukiolais-roikale, juuri palannut kalastusretkeltä. Vankka voileipä kädessä hän seisoi ruokasalissa päivettyneenä, avojaloin, tukka pörrössä ja puku pahanpäiväisesti tahrattuna. Kauhukseen kuuli hän äidin porstuassa ottavan vastaan vieraita; hänellä ei ollut pakenemisen mahdollisuutta, sillä vierasten täytyi kulkea ruokasalin kautta vierashuoneeseen ja ruokasalista ei ollut ovea muualle kuin porstuaan ja vierashuoneeseen. Säikähtyneenä hän pujahti erään oven taakse piiloon. Mutta nuorukainen ei tullut ajatelleeksi että hänen paljaat jalkansa saattavat näkyä oven alta. Hetken päästä kuuluikin makea nauru: vieraat olivat heti huoneeseen astuessaan keksineet karkulaisen, joka kutsuttiin tervehtämään. Avojaloin ja hämillään Johan Ludvig näinmuodoin tutustui tulevaan puolisoonsa."

Fredrika kävi nyt jonkun aikaa Turussa erästä koulua, jonka johtajattarena oli muuan rouva nimeltä Johnsson, ja jossa opetettiin saksankielellä. Muutaman kuukauden kuluttua hän muutettiin toiseen Turun kouluun, tuohon aikanaan hyvin kiitettyyn Salmbergin pensionaattiin, jota hän kävi vuoden. Hänen opettajansa, rouva Anna Salmberg, oli merikapteenin leski ja syntyään englantilainen. Kaikki aikalaiset, jotka hänestä puhuvat, sanovat häntä sivistyneeksi ja rikaslahjaiseksi naiseksi, johonka oppilaat hartaasti kiintyivät. Fredrikakin oli hänen läheisessä ystävyydessään ja vielä monta vuotta koulusta lähdettyäänkin jatkoi kirjevaihtoa hänen kanssaan. Tässäkin oppilaitoksessa luotiin päähuomio vieraihin kieliin. Siitä Fredrika sai sellaisen kielitaidon, että hän luki sujuvasti ranskaa, saksaa ja englannin kieltä, vieläpä lukiessaan ilman vähintäkään vaikeutta suoraa päätä käänsi vieraskielisen kappaleen ruotsiksi. Näin ollen oli aivan luonnollista, että hän, 16-vuotiaana koulun päätettyään, sai aina olla ääneenlukijana silloin kuin perhe oli koolla.

Kodissa noudatettiin ajan tavan mukaan ankaraa järjestystä ja kaikkien täytyi iltaan kello seitsemään asti ahkerasti tehdä työtä kodin hyväksi ja kello 9 oli jokaisen määrä olla levolla, kynttilät sammutettuina. Tällaisissa oloissa ei Fredrikalla ollut paljon aikaa lukemiseen, piirustukseen, vesimaalaukseen, sametille maalaamiseen, tekokukkien valmistukseen y. m. tehtäviin, joihin hänellä oli suuri taipumus. Maalaamiseen hän tavallisesti käytti sunnuntai-iltapäiviä.

Isän kuoltua 1824 tapahtui perheessä monellaisia muutoksia. M. m. luotiin Fredrikan taipumuksiin oikeutettua huomiota, sillä hän alkoi saada tuloja akvarelleistaan ja samettimaalauksistaan. Täten hän ansaitsi kaikki rahat omiin tarpeihinsa, vieläpä kokosi pienen pääomankin, 400 riikintaaleria, joilla sitten morsiamena hankki itselleen kapiota. M. m. oli hän maalannut rullakaihtimet kaikkiin arkkipiispan ikkunoihin. Mutta siihen aikaan ei pidetty oikein sopivana että "säätyläisnainen" ansaitsi rahaa omalla työllään; siitä syystä Fredrikan töitä täytyi myödä aivan salaa.

Strömborg mainitsee biograafisissa muistiinpanoissaan, joista ylläolevat tiedot ovat otetut, että Fredrika nuoruudessaan yhä edelleen oli yhtä hiljainen ja itseensä sulkeutunut kuin lapsenakin. Hänen vanhin sisarensa Carolina, naimisissa professori Bergbomin ja sitten toisen kerran professori Tengströmin kanssa, oli kaunis ja yleiseen suosittu. Häntä Fredrika suuresti ihaili, ja jos hän sai jonkun kauniin vaatekappaleen tahi koristuksen, niin hän heti oli valmis antamaan sen sisarelleen, joka hilpeällä ja herttaisella luonteellaan herätti kaikkialla iloa ja vilkkautta.

Fredrika taas karttoi seuraa ja usein, kun oli vieraskutsut tahi tanssiaiset, täytyi äidin nuhteilla taivuttaa hänet menemään muitten nuorten joukkoon. Lukeminen oli jo pienestä pitäin hänen hupaisin ajanviettonsa ja hän kirjoitti runoja jo koulua käydessään; mutta nuo mieliharrastuksensa hän kaikesta päättäen koetti pitää muilta salassa. Sittenkin ympäristö sai niistä joskus vihiä. Eräs aikalainen kertoo että hän 15-vuotiaana, kun arkkipiispa Tengströmillä oli Paraisissa kutsut, omaistensa hämmästykseksi luki kaikkien kuullen oman sepittämänsä kertomuksen. Hänellä kun oli ääneenlukeminen ikäänkuin virkana kodissa, oli hän tottunut lukemaan tavattoman nopeasti, joten hän kerkisi lukea paljon. Valitettavasti oli hänen kasvatuksensa, vaikka se olikin paljoa parempi kuin muitten sen ajan tyttöjen, kuitenkin niin puutteellinen ettei hän lukenut sanottavasti muuta kuin kaunokirjallisuutta. Kenties se painostava tunne, että tietämättömyys oli hänen omaa kehitystään ehkäissyt, on syynä siihen että hän sittemmin niin hartaasti ja vakuuttavasti vaatii perusteellisempaa kasvatusta tytöille. Omaan kokemukseen perustuu nähtävästi myöskin se lämpö ja into, jolla hän myöhemmin koetti sanoin ja töin ahdistaa tuota työn halveksimisesta johtuvaa väärää käsitystä, ett'ei sivistyneen naisen muka sovi tehdä työtä _palkan edestä_.

Turun palon jälkeen rouva Tengström tyttärensä kanssa muutti luonnonihanaan Paraisten pitäjääseen, jonne vähitellen muitakin sukulaisia kerääntyi. Siellä hän yhä useammin tapasi sukulaisensa Johan Ludvig Runeberginkin. He olivat tosin jo ennestäänkin tutut, mutta täällä Runeberg vasta varsinaisesti alkoi Fredrikaa lähestyä. Kesäisin nuorisoparvi teki vähä väliä veneretkiä luonnonihaniin paikkoihin, talvisin pidettiin kirjallisia iltaseuroja, joissa luettiin jonkun läsnäolijan tilaisuutta varten sepittämä runo tai kirjoitus tahi myöskin joku uudemman kirjallisuuden tuote, joista siihen aikaan oli suuri puute; välihetkinä iloisesti juteltiin ja leikittiin. Muut nuoret tavallisesti jättivät Fredrikan ja Runebergin kahden kesken, sillä heiltä, joita kumpaisiakin viehätti kirjalliset kysymykset, ei koskaan keskusteluaineita puuttunut. Todistuksena siitä harvinaisen vilkkaasta harrastuksesta, jolla Fredrika seurasi aikansa kaunokirjallisuutta, mainitaan että hän jo v. 1827 oli lukenut Ossianin laulut Macphersonin englanninkielisenä käännöksenä ja esitti niistä suuren osan ruotsiksi Runebergille.

Tältä ajalta on tallella kirjeitä, jotka Fredrika on kirjoittanut eräälle Salmbergin koulun aikaiselle ystävälleen, kirjailija Augusta Lundahlille, joka sittemmin tunnetaan rovasti Walleniuksen puolisona. Nämä kirjeet kuuluvat erääseen kokoelmaan, joka on hyväntahtoisesti annettu näiden rivien kirjoittajan käytettäväksi. Kirjeet, -- jotka enimmäkseen ovat ranskankielisiä -- luovat hauskan kuvan siitä iloisesta nuoruuden elämästä, jota Fredrika siihen aikaan vietti.

Aikaisimmassa kirjeessä (v:lta 1826) hän hartaasti pyytää ystäväänsä saapumaan Turkuun juhlaksi, jota toivottiin vietettävän keisari Nikolain kruunauksen johdosta, ja tilaa "8 luotia hyvin valaistua villalankaa Finlaysonilta, schawletiksi", jommoisen hän (Fredrika) näki eräässä klubissa talvella ja josta hän sanoo; että "aina siitä pitäin on kilpailtu ken saisi hankituksi itselleen sellaisen". Toisessa, samana vuonna kirjoitetussa kirjeessä hän kertoo Helsingin matkastaan ja laskee leikkiä seikkailuistaan siellä, nimittäen itseään "cousine de campagne'"ksi (maanmoukaksi). Kirjeestä huomaa, että ihmiset nyt jo olivat alkaneet pitää häntä ja Runebergia ikäänkuin toisilleen kuuluvina, sillä hän sanoo: "ei minulla ole aavistustakaan kuka voisi olla serkkuni Runebergin morsian". Kaikki nämä 1826 kirjoitetut kirjeet ilmaisevat tavallista suurempaa leikillisyyttä ja elämäniloa. Mutta niissäkin toisinaan ilmenee tuo Fredrikan luonteen alakuloisuus ja hänen tyytymättömyytensä omaan itseensä. Niinpä hän esim. riemuitessaan ystävänsä Turkuun ja Paraisiin tulosta ei uskalla antautua ilon valtaan, vaan huudahtaa toivottomasti: "minä en kuitenkaan voi uskoa että se on totta, minä en uskalla toivoa". "Car cela aurait trop de plaisir pour moi." (Se olisi liian suuri ilo minulle.)

Syksyllä 1828 hän muutti äitinsä kanssa Helsinkiin. Hän haikeasti kaipasi kauniita Paraisten maisemia ja pelkäsi olevansa kaupungissa ikäänkuin häkkiin suljettuna. "Moi, je suis tout à fait folle des vues belles." (Minä kun olen aivan hurjasti ihastunut kauniisiin näköaloihin.) Samana kesänä hän oli ollut paljon Runebergin seurassa ja luultavaa on, että he silloin olivat tulleet selville toistensa tunteista. Joulukuun 12 päivänä samana vuonna he menivät julkikihloihin. Strömborg kertoo, ett'ei Tengströmin perheen vanha uskollinen palvelija Lisette pitänyt tuota Runebergin kanssa solmittua liittoa Fredrikalle edullisena, koska sulhasella ei ollut mitään omaisuutta. Kun häntä kehotettiin toistaiseksi pitämään kihlausta salaisuutena, kerrotaan vanhuksen äreästi vastanneen: "ei minun ole tapana puhua pahaa herrasväestäni".

Kihlaus kesti vuosikausia. Runeberg luki koko ajan ahkerasti, ja sanotaan, että hänen osaksi tuli kiittää morsiantaan tutkintojen hyvistä tuloksista, sillä Fredrika nousi klo 4 aamuisin ylös keittämään kahvia sulhaselleen, Runeberg oli, näet, halunnut kahvia näin varhain aamusella arvellen että se antaisi työlle nopeampaa vauhtia. Palvelija kun oli vanha ja mukavuutta rakastava, otti morsian kahvinkeiton omaksi tehtäväkseen. Runeberg, näet, asui viimeiset ajat tulevan anoppinsa kanssa samassa talossa.

V. 1830 Runeberg nimitettiin kaunopuheisuuden dosentiksi yliopistoon ja seuraavana vuonna hän vietti häänsä Fredrika Tengströmin kanssa. Fredrika kirjoittaa tapauksesta ystävälleen Augusta Lundahlille helmik. 14 p:nä 1831:[1]

[1] Ennen julkaistu Strömborgin usein mainitussa teoksessa.

-- "Allekirjoituksesta huomaat sen minkä luullakseni jo ennenkin olet kuullut, että minä olen muuttanut nimeä ja joutunut uusiin oloihin. Tammik. 21 päivä oli meidän hääpäivämme. Ainoastaan lähimmät sukulaisemme olivat häihin kutsutut. Sekä Runeberg että minä olimme toivoneet että tuo päivä vietettäisiin kaikin puolin yksinkertaisesti. Sen mukaan olin puettukin. Ehkä sinua huvittaa kuulla minkälainen puku minulla oli? Valkoiset silkkisarssikengät ja silkkisukat, silkkisarssinen hame, joka oli päällystetty hohtoharsolla. Siinä ei ollut muuta koristusta, kuin pieni silkkikierre polven kohdalla. Uumille oli köytetty pitkä hohtoharsovyöhyt, jonka päät riippuivat, kaulassa rypytetty pitsi, liivissä ja hihoissa ei minkäänlaisia ryppyjä eikä koristuksia, ainoastaan pitsikalvostimet, kaulassa valkoiset vahahelmet, jotka olivat kiinnitetyt soljella, päässä kruunu ja seppel, jossa oli eternellejä koristeena. Muuten ei mitään koristuksia tukassa. Kukkavihko kiinnitettynä hameeseen ja toinen olkapäällä. Nyt olet nähnyt morsiamen! Hauskempi sinun olisi, jos voisin kuvata häitten jälkeistä päivää, jolloin useimmat häävieraat ja muutamat Runebergin ystävät (joukossa sellaisiakin, jotka eivät olleet mukana häissä) tulivat jo aamusella meille, ja kun koko päivä oli vietetty puhellen, nauraen ja laulaen, erottiin iltasella. Oli tosiaankin hauska alottaa uusi elämänsä noin, läheisten omaisten ja ystäväin piirissä, kesken vilkkaan ilon ja leikkipuheitten. Onpa kuin jos vieraaseen paikkakuntaan muuttaneita ensimmäisenä päivänä tervehtisi kaunis ilma."

Strömborg kertoo, että vastanaineitten koti oli hyvin yksinkertainen. Samassa talossa, jossa rouva Tengström asui, oli pieni kylkirakennus, josta vuokrattiin kaksi huonetta. Niitä oli ennen käytetty puusepän työpajaksi. Nuori morsian paperoitsi itse seinät ja maalasi paperin. Huutokaupasta ostettiin tarpeellisimmat huonekalut, jotka Fredrika yhdessä Fredrik-veljensä kanssa sitten puhdisti ja korjaili. Lattialle, johon vuosien kuluessa oli syöpynyt nokea, liimaa ja vernissaa, pantiin peitteeksi matot. Hellän käden kaunistamina nuo vaatimattomat huoneet näyttivät hyvin somilta. Talouskaluja ei ollut muuta kuin kaikkein välttämättömimmät. Niinpä oli nuorella rouvalla ainoastaan puoli tusinaa mataloita lautasia ja sama määrä syviä.

Jotenkin samaan aikaan, kuin Runeberg meni naimisiin, joutui hän jäseneksi tuohon tunnettuun Lauantaiseuraan, joka niin suuresti vaikutti sekä hänen että hänen vaimonsa kehitykseen. Seuraan kuului joukko nuoria miehiä, jotka melkein kaikki sitten tavataan Suomen miesten valiojoukossa, kirjallisuuden ja tieteen edustajina. Näistä miehistä mainittakoon Runebergin rinnalla Johan Jakob Nervander, Johan Jakob Nordström, Johan Vilhelm Snellman, Fredrik Cygnaeus y. m. Tämä "seura" kokoontui jäsenien kodeissa vuorottain. Kokouksissa vaihdettiin ajatuksia, etenkin kirjallisuudesta, esitettiin uudempaa ruotsalaista kirjallisuutta ja keskusteltiin siitä johtuvista kysymyksistä. Vihdoin tavataan Lauantaiseurassa naisiakin, vaikka heitä ei liene ollut monta. Heidän joukossaan oli Augusta Lundahl, joka silloin tällöin oleskeli Helsingissä. Runeberg ja hänen puolisonsa olivat kumpainenkin kiintyneet häneen ja kutsuivat häntä tavallisesti lempinimellä "Hebeksi".

Kuinka kehittävästi Fredrikaan vaikutti seurustelu noitten etevien miesten kanssa, sen kyllä käsitämme. Näyttää siltä kuin hän jo alusta pitäin olisi jossain määrin ottanut osaa miehensä töihin ja henkisiin harrastuksiin. Ainakin huomaa sen Strömborgin muistiinpanoista, joissa m. m. mainitaan, että hän usein miehensä puolesta luki kaunokirjallisia teoksia, etenkin uusinta kirjallisuutta ja sitten esitti hänelle sisällyksen pääpiirteet, siten säästääksensä hänen kallista aikaansa. Aikaa voittain Runeberg ainoastaan tällä tavoin seurasi aikansa kirjallisuutta, etenkin ruotsalaista.

Avioliiton kolmantena vuotena rouva Runebergia kohtasi suuri suru. Hänen ensimmäinen lapsensa, pieni tyttönen, kuoli. Matkustettuaan miehensä kanssa Tampereelle neiti Lundahlia tervehtämään ja käytyänsä Kyröskoskea ihailemassa, palasi hän taas Helsinkiin, jossa pieni koti nyt tuntui tyhjältä ja autiolta. Hän kirjoittaa tästä ystävälleen syysk. 10 p:nä 1833:

-- "Autiolta ja tyhjältä tuntuu kotiin tullessa, mutta olen koettanut ahkerassa työssä etsiä virkistystä, ja kiitos Jumalan, sitä eletään sentään, päivä menee, toinen tulee. Täydellistä onnen autuutta ei saakaan toivoa täällä maan päällä, se saattaisi meidät unhottamaan että olemme ihmisiä, ja minä onnellinen, miksi vaikeroitsisin sitä että osa onnestani otettiin pois, kun olin äärettömän rikas. Minullahan on vielä niin paljon, paljon, kunpahan vaan oppisin kärsivällisesti ajattelemaan, että, minulla oli vielä enemmän ja että sillä, joka antoi, oli myöskin oikeus ottaa.

-- -- Kuinka minä ikävöin Kyröskoskea. Kun ajattelen, että se tänäkin hetkenä kuohuu ja kiiruhtaa eteenpäin samoin kuin sinä päivänä, jolloin me siellä olimme, ja että se samalla tavalla pauhaa ja rientää vielä silloinkin, kuin lukemattomat sukupolvet ovat meidän ja jälkeentulevaistemme haudoilla astelleet, ja että ne, jotka ennen meitä ovat sitä katselleet, ovat täältä hävinneet, uudet sukupolvet ovat sen kuohuntaa kuullen syntyneet ja taas kadonneet, mutta _se_ on paikallaan, äärettömässä ikuisessa vaihtelussa -- silloin päätäni huimaa. Mutta minä tahdon tulla sinne vielä kerran, minä en muista sitä niin kuin tahtoisin. Sellainen, mikä minuun oikein syvästi vaikuttaa, valtaa mieleni niin että olen kykenemätön vastaanottamaan kuvia, jotka voisivat mielessäni säilyä. Minä tahtoisin nähdä sen vielä kerran, voidakseni todella sen _nähdä_!"

Samalla kuin Fredrika kirjallisuutta lukemalla välillisesti auttoi miestään, rupesi hän suoranaisestikin ottamaan osaa hänen työhönsä kirjoittamalla Morgonbladiin, jota Runeberg toimitti v. 1832--37. Hän mainitsee siitä leikillisesti eräässä kirjeessä ystävälleen: -- "Runeberg valittaa ja vaikeroi, ettei hänellä ole mitään lehteen pantavaksi ja siitä syystä yksin minunkin täytyy auttaa sitä raukkaa." Hänen varhaisimpia kynäntuotteitaan Morgonbladissa on "Den unga nunnan"-(Nuori nunna)-niminen novelli. Se julkaistiin lehdessä v. 1833 ja on kirjoitettu samaan tyyliin kuin Mellinin historialliset novellit. Luonnollista oli että hän, tehden työtä Runebergin vertaisen suuren runoilijan rinnalla, aikana, jolloin "kirjallisia naisia" kohtaan singahutettiin purevia pistopuheita, piti perin vähäpätöisenä omaa kirjailijalahjaansa. Hän mainitseekin kirjeissään siitä vain ikäänkuin leikillä. Tuntuu, kuin hän tahtoisi itseltään sekä muilta kätkeä, että hänen kirjalliseen toimintaansa on muitakin vaikuttimia, kuin halu auttaa miestään.

-- -- "Me vietimme -- kirjoittaa hän tammik. 13 p:nä 34 -- jouluillan --s:llä. Siellä oli paljon joululahjoja -- -- ja runoja summittain. Kesken kaiken minun täytyy kertoa että eräs rouvasihminen, kun hän oli kuullut että varsinkin meillä Kruununhakalaisilla, oli ollut paljon runoja, oli sanonut: "No, kummakos tuo, jos heillä runoja on, kun eivät pitkinä Jumalan päivinä tee muuta kuin kirjoittavat runoja niin monta kuin heitä on!!!!" Minä lienen "tuskin koskaan nähnyt tuota rouvasihmistä, joka näkyy saaneen niin tarkat tiedot siitä mitä me teemme. Onpa sekin vallan hullunkurista, että minä olen saanut kantaa niin monen runosynnit."

Kesän 1834 Runebergit viettivät Haiharan talossa Tampereen lähellä. Muuttopuuhat tuottivat rouva Runebergille suurta hauskuutta, sillä hän ajatteli ilolla yhdessä oloa ystävänsä kanssa. Augusta Lundahl asui, näet, Tampereella. Maalisk. 12 p:nä --34 hän kirjoittaa: -- "Saatpa nähdä, että me aijomme elää kuten lintu oksalla, huolehtimatta olosta ja elämästä, ottaen päivän sellaisena kuin se kulloinkin tulee. -- -- Runeberg miehenä ja vasta äsken jätettyään ylioppilasvuodet, eli oikeammin sanoen: eläen vielä opiskelevan elämää, osaa kyllä ottaa päivän semmoisena kuin se on, ja enpä minäkään ole siinä kohden aivan tottumaton, ja olen pitänyt sitä hauskana, kun on näin eletty huvin vuoksi ja siedettävänä, kun siihen on hätä pakottanut, kuten oli laita muutamia viikkoja Turun palon jälkeen, jolloin minulla ei esim. muutamiin viikkoihin ollut yhtenäkään yönä muita sänkyvaatteita, kuin joku vaatemytty tai pieni tyyny pään alla, ja kun meistä melkein tuntui, kuin olisimme tehneet syntiä kerran, kun meillä, ostettuamme lihaa eräältä talonpojalta, oli päivällispöydässä lihaa ja lientä, kun kaikki muut olivat tyytyväisiä, jos saivat perunoita ja leipää. Tuommoisella elämällä oli viehättävätkin puolensa, ja se mikä oli kauheata, ei enää järkähyttänyt mieltä, kun siihen tottui ja kun ei toinen ollut kurjemmassa tilassa kuin toinenkaan.

-- -- Jos siellä paikkakunnalla sattuisi olemaan joku tytön tynkä, niin hän olisi omansa Iriksen[1] virkaan. -- -- Ei hätää, vaikka minun täytyisikin ottaa osalleni hienommat keittiötoimet. -- -- Toivon etteivät nuo puuhat ole ylen monimutkaisia. -- -- Saammeko sänkyvaatteita myöskin? Ei siinä tarvitse untuvatyynyjä, mutta jos talonväellä on edes jotain, niin on hyvä." -- --

[1] Iris oli jumalien sanansaattaja muinaisessa Roomassa. Tässä palvelija. Suoment. muist.

Samana talvena rouva Runeberg oli alkanut lukea suomea, -- yritys, joka siihen aikaan oli aivan tavaton herrasnaiselle. Painatamme tähän otteen kirjeestä ystävälle, joka kirje todistaa hänen lämmintä myötätuntoisuuttaan vasta heränneitä kansallisia harrastuksia kohtaan: -- "Lönnrot on nyt täällä. Hän on tullut toimittamaan ja painattamaan suurta kokoelmaa runoja, jotka hän on kerännyt Arkangelin tienoilta. Hänellä kuuluu olevan useita mythologisia runoja, joiden avulla hän sanoo Suomalaisten jumaluustaruston esiintyvän tutkijalle paljoa selvemmin ja täydellisemmin, kuin mitä Skandinaavian jumaluustarusto on saatu tutkituksi Eddan avulla. Eilen, jolloin en edes vielä tietänyt että hän oli tullut kaupunkiin, tuli tohtori Lindfors hänen kanssaan minun luokseni ja sanoi minulle: "tässä saan esittää tohtori Lönnrotin, jota niin hartaasti olette toivonut näkevänne." Saattanet arvata että jouduin hämilleni; kaikeksi onneksi en sentään kokonansa kadottanut mielenmalttiani. Onpa tosiaan hauska tutustua häneen. Hän on puolittain luvannut Runebergille tulevansa kesällä Haiharaan. -- Lönnrotista puhuttaessa johtuu mieleeni Suomen lukeminen. Minä opettelen suomea, se on, minä luen suomea sanakirjan avulla. Se käy hitaasti, etenkin kun Renvallin sanakirjasta ei ole suurtakaan apua sille, joka ei osaa latinaa." --