Part 14
Fredrika kävi myöskin Piemont'in valtioministerin, kreivi Cavour'in luona, jonka ystävällinen ja tasainen olento voitti kirjailijan mieltymyksen yhtä suuressa määrässä kuin sitä ennen hänen nerokas, ponteva valtiohoitonsa oli tehnyt. Ennenkuin Fredrika erosi hänestä, kehoitti hän häntä toimittamaan valtakunnan perintölakiin muutoksen, joka naiselle sallisi saman perintöoikeuden kuin miehelle, johon Cavour lie vastannut, että mainittu muutos olikin oikeuden vaatimus. Neljä vuotta myöhemmin, kun Fredrika Bremer palasi takaisin Palestinasta ja Kreikasta, oli tämä etevä valtiomies päivää ennen kuollut, kansansa kaipaamana.
Genuasta meni Fredrika Pisa'han, jonka kaltevaa tornia hän vertaa kadulla kompastuneesen ihmiseen, joka paraikaa nousee ylös, ja jossa hän jonkun aikaa seurustelee erään naiskirjailijan kanssa, tunnettu isänmaallisesta mielestään ja kansanvapautta harrastavista kirjoituksistaan. Oleskeltuaan vielä Florenz'issa asettuu hän joulun aikaan Roomaan. Kirjailijan ikä ja tännekin levinnyt maine avasi hänelle täälläkin ovet kaikkiin paikkoihin, kaikkiin tilaisuuksiin, tiedemiesten, runolijain ja valtiomiesten luoksi.
Valtavan vaikutuksen häneen näkyy tehneen Rooman katakombit ja vieläkin enemmän tuo katholisen kirkon rohkea ja kaikkiin oloihin sekä yksityisten ihmisten koko maailmankatsantoon ulottuva valta ja voima. Minne hän menee, missä liikkuu: kadulla, perheissä, huveissa, kansanjuhlissa, kokouksissa, niin joka taholta tulee hänelle vastaan katholisuutta. Ja katholinen uskontunnustus ei Fredrika Bremeriä miellytä, etenkään ei sen välitys-aatteet ja niistä seuraavat erehdykset ja paheet.
Mutta katholisen kirkon isännät, paavista alkaen, tekevät ahkeraa työtä saadakseen häntä kääntymään. Fredrika kyllä antautuukin pitkiin väitteihin heidän kanssaan, mutta ilman tyydyttäviä seurauksia paavilaisuudelle. Hän saapi luvan käydä Pio Nono'nkin [Pius IX] puheilla, saapi kunnian ensin kolmasti niiata hänen edessään ja sitten suudella häntä kädelle, mutta ei sekään vaikuta. Laimiinlyömättä mitään tilaisuutta, missä kath. kirkon opinperusteet taitaisivat hänelle paremmin selvetä, menee hän kuuntelemaan, miten vastakääntyneitä otetaan sen yhteyteen ja kuinka nuoria naisia vihitään nunniksi ja kiinnitetään luostarielämän palvelukseen. Antaapa itsensä sulkea erääsen nunnaluostariin oikein opetettavaksi, jolloin kaikki hänen katholiset ystävänsä yhtyvät ennustamaan hänelle perinpohjaista kääntymystä, sillä "Sacré Coeur" -kunnan helmasta ei ole vielä kukaan protestanttina palannut. Aamusta iltaan häntä pidetäänkin tutkinnoissa ja saarnoissa, joille ei varmaankaan "tuli- eikä vedenkoetus voisi vetää vertoja, mutta", kirjoittaa Fredrika, "pahempana protestanttina sieltä tulin, kuin olin sinne mennessäni."
Toukokuussa v. 1858 jättää kirjailija Rooman ja tulee Neapeliin. Vesuviolla on silloin paraikaa mahtava purkaus, joka antaa kirjailijalle syytä synkkiin ajatuksiin ja kysymyksiin. Nähtyänsä Schweiz'issä Goldau-laakson hävityksen jäljet [jossa liki 5000 ihmistä oli menettänyt henkensä] oli hän kirjoittanut: "Laakso vuorilohkoineen ja maavanukkeineen on plastillinen saarna niille luonnonpalvelijoille, joille luonto on pelkkää sopusointua ja korkeimpana ilmauksena luojan hyvyydestä ja viisaudesta. — — Ja jollei tämän laakson toisella puolen olisi toista ihanampaa, niin ei meillä olisikaan hyvä luoja ja isällinen Jumala. Mutta mitä _luonto_ meille ilmoittaa tuosta toisesta Goldausta?" Sokean luonnonvoiman näkee hän nyt jälleen sankarina ja ihmiset sivuseikkoina, kun hän katselee tuota hävittävää tulensyöksyä, joka niin monelta tuhannelta on hengen temmaissut.
ITÄMAINEN MATKA. VÄLIMEREN YLI.
Neapelista käydään Ischia'n saarella, sitten Sorrento'ssa ja myöhemmin salmen yli Siciliaan. Jo Genua'ssa oli kirjailijan pariin yhtynyt eräs nuori, taiteen opinnoita harjoittava nainen, joka kaipasi matkatoveria ja jonka Fredrika otti suojaansa; Neapelissa liittyi heihin saksalainen neitonen ja vähä myöhemmin taas itävaltalainen matkustaja väkevämpää sukupuolta. Nämä kaksi jälkimäistä kutovat nyt kirjailijan matkakuvauksiin pitkän romanilangan, joka sitten päättyy avioliiton aukaisemattomassa solmussa. — Siciliasta, jossa Fredrika asemoitsee useissa paikoissa ja kertoo paitsi monia kohtia sen historiasta, asukkaiden elinkeinoista ja sivistyksestä, matkustaa hän Maltalle. Täällä on aikomus viipyä ainoastaan muutamia päiviä, mutta päivät muuttuvat viikoiksi, niin hyvin viihtyy Fredrika saarella. Hän tapaakin siellä useampia pohjoismaalaisia, ja vaikka hän tulee sinne outona matkustajana, huomaa hän pian ympärillänsä ystävällisiä ihmisiä, joiden vieraanvaraisuus ja seura lämmittää hänen sydäntään. Myötätuulessa, mutta kovassa merenkuohussa astuu hän täältä Egyptiä ja Palestinaa kohti purjehtivaan höyrylaivaan. Hän kirjoittaa muutamia tuntia sitä ennen:
ITÄMAINEN MATKA. PALESTINASSA.
"En aio sanoa sinulle, lukijani, mitä oikeastaan lähden Egyptissä ja Palestinassa katsoakseni, taikka mikä minua oikeastaan houkuttelee koettelemaan niin suuria vaikeuksia ja vaaroja, joita minun kaltaiseni yksinäisen matkustajan eteen täytyy tulla seuduilla, joilla en tunne tapoja enkä kieltä; en voi sitä sanoa, sillä en sitä itsekään tarkoin tiedä; sen vaan tiedän — että sinne minun täytyy. — — Meri kuohuu ja syöksee peloittavana, mutta minä lähden. Jumalanpelvolla ja tyhmänrohkeudella tässä maailmassa kuitenkin pääsee eteenpäin. Tottahan Pyramidien ja Palestinan tähden pitää uskaltaa kamppailus uskottomain kanssa!"
Matka kävikin hyvin, mutta Aleksandrian satamaan tullessa tapahtui kuitenkin jotain, joka ei täysin vastannut kirjailijan viimeistä vakuutusta. Ilmoitettiin näet laivalle että polttorutto kävi kaupungissa, jonka vuoksi päällikkyyden, sääntöjä noudattaen, täytyi kieltää maalle astuminen ja matkustaa eteenpäin. Koko päivän viettää Fredrika laivan yläkannella, katsellen, kartta kädessä, Egyptin muistorikkaita rannikoita Välimeren siintävän taivaan alla, pahoilla mielin ettei saanut maalle astua.
Vaan kuta likemmäksi he ehtivät Palestinan rantoja, sitä enemmän nuo pettyneet toiveet poistuvat uusien, vielä voimakkaimpien tieltä. Laiva laskee Jaffa'n -satamaan, jossa matkustajat nousevat maalle, ja erään venäläisen ruhtinattaren ja hänen seurueensa sekä muuan tiedemiehen parissa matkustaa kirjailija ratsastaen Jerusalemiin, ensin Saron'in tasangon yli ja sitten ylämaata nousten palmupuistoihin kätkettyjen pienten kyläin läpi, kunnes pysähtyvät pyhään kaupunkiin, 3000 jalkaa ylempänä meren pintaa. Lukijalle annetaan nyt kuvaus ei ainoastaan nykyisen kaupungin rakennuksista, sen pimeistä, kapeista ja epätasaisista kaduista, joilla kirjava ihmisjoukko kömpelöine kameleinensa ja laiskoine aaseinensa hitaasti liikkuu, vaan myöskin itämaalaisten kodeista ja perhe-elämästä. Europalaisten lähettiläiden toimesta tulee kirjailija näet esitellyksi useille eteville suuren profetan uskolaisille ja joutuu sen kautta kanssakäyntiin heidän taloissaan. Hän kutsutaan pitoihin heidän haremiin, joissa hän istuu korkeain rouvain parissa tuttavallisesti puhellen ja nauttien heidän lihaherkkujaan, joita naiset sormillaan, irroittivat paistista ja samalla välikappaleella kantavat hänen eteensä.
Kaikki pyhät paikat Jerusalemissa katsotaan: Zion'in vuorelta, jossa on matkustajille rakennettu asunnoita ja ravintoloita, Morian kummulle, muinoin Salomonin temppelin, mutta nykyaikana turkkilaisten moskéan sijalle, Kedron'in kuivaneen puron poikki Gethsemane'hen ja ylös Öljymäelle, josta katsojan silmälle aukeaa Kedron'in, Gehennan ja Jehosaphat'in laaksot, kauniita olivipuistoja, ja etelässä Judean erämaa etäälle Kuollut mereen saakka, jonka pinta kaukaa siintää. — Käynti Jordanilla ja Kuollut meren rannoilla muutamien europalaisten seurassa antaa kirjailijalle mitä rikkaimpia kertoma-aiheita. Katsastaen vireällä arabialaisella juoksijalla alimaiden, vuoririnteiden, notkojen ja salojen kapeita polkuja, väliin palmujen viileässä varjossa, väliin kukkaisilla ruohopenkerillä, ihantelee matkustaja luonnon rikkautta, muistellen kaikkia niitä ihmeellisiä tapauksia, joita muinaisuuden historia näille tienoille sijoittelee. Pyhiinvaeltajia menee ja tulee, eikä paljon puutu, ettei Fredrikakin heidän kanssansa anna itseänsä kastaa pyhään virtaan. Mutta sen sijaan noukkii hän sen rannoilta maan omituisia kukkasia talteen pantaviksi ja maistelee Kuollutmeren katkeraa, pahanmakuista vettä.
Kesäkuussa palaa hän takaisin Jaffaan, mutta tekee sieltä vaarallisen matkan Nazaret iin, Tiberiaan ja muihin pyhiin paikkoihin Genezaret'in ympärillä. Vasten niiden varoituksia ja neuvoja, jotka tunsivat seudun luotettamattomuuden ja beduinijoukkojen rosvoukset, ratsasti Fredrika päiväkausia asumattomien tienoitten läpi ainoastaan yhden kuljettajan seurassa. Hän sai kyllä kärsiä vilua ja kuumuutta vuorottain, sadetta, myrskyjä ja ukkosenilmoja; maata siistittömissä huoneissa, jotka vilisivät kaikenmoisia itikoita, ja tyytyä sopimattomaan ruokaan, mutta ei se häntä lannistanut. Hän tahtoi nähdä ne seudut ja paikat, joissa Jesus oli asunut ja opettanut, ja hän näki ne.
ITÄMAALAINEN SIVISTYSKANTA. NAISEN TILA JA ASEMA.
Kaikkialla missä hän matkustaa, koettaa hän tutustua itämaalaisten kansain oloihin, heidän sivistyskantaansa ja käsityksiinsä, Palestinassa samaten kuin sitten matkallansa Vähässä Aasiassa ja toisella puolen salmea, europanpuolisessa Turkissa. Senvuoksi hän nytkin käypi kaikissa jumalanpalveluksissa, juhlamenoissa, julkisissa laitoksissa ja haremeissa. Suurimman esteen näiden kansain nousemiseen tapaa Fredrika Bremer heidän uskonnollisissa käsitteissään, vaimon alennustilassa ja pappien vaikutuksessa. Haremeissa puheli hän usein naisien kanssa heidän tilastaan, kysellen heidän mieltään siitä ja muista asioista. Syvästi kävi heidän tilansa Fredrika Bremeriä sydämelle, eikä voinutkaan muuta. Nähdä oma sukupuolensa, järjellä ja inhimillisillä tunteilla lahjoitettuja olennoita suljettuina häkkiin kuin luontokappaleet, ilman mahdollisuutta mihinkään oppiin, ilman mahdollisuutta pääsemään muun maailman yhteyteen, pidettyinä ainoastaan leikkikaluina ja ihmiskunnan lisäyttämisen välikappaleina, täytyi murtaa hänen mieltään. Hän sanoo itämaan naisesta:
"Jos heitä kasvatettaisiin vapauteen ja kristinuskoon, nousisivat he Europan sivistyneimpäin naisten rinnalle. Sitä suurempi synti kun heitä pakoitetaan koristeltuun alennukseen, häväistykseen ja henkiseen vankeuteen, ja sitä oikeampi ja paremmin ansaittu on se rangaistus, mikä kohtaa kansaa sellaista, joka ei ymmärrä kunnioittaa naista, ihmiskunnan äitiä. Ja mikä on rangaistus? Se on se, että sellainen kansa kokonaisuudessaan auttamatta alentuu häväistykseen ja tappioon. Sillä kuinka voisivat nämä vaimot, nämä ihmismadot, kasvattaa vapaata, itsetietoista, korkeampaan tarkoitukseen pyrkivää kansaa? Missä perhe taipuu väkivallan alle ja perheenisä yksinvaltiaana hallitsee, ja missä vaimo alentuu miehensä palvelijana hänen hyötyänsä ja huvitustansa ylläpitämään, siellä pian koko kansa saapi kumartua yksinvaltaisuuden alle ja siten orjuuteen ja kuolemaan — jollei se kykene kahlehtivaa koteloansa särkemään. Ja ensimäinen askel tälle tielle olisi naisen vapauttaminen ja perhe-elämän koroittaminen. Siinä kaikkien itämaalaisten kansojen hengen kysymys." Kaksikymmentä vuotta sen jälkeen kuin nämä sanat kirjoitettiin, saamme lukea saman ajatuksen alennetun vaimon kostosta Carl Snoilskyn runossa, "Österländskan", jossa hän antaa alennukseen pakotetun vaimon sanoa itämaan miehelle:
"Du dåre, som förbjöd oss Att också äga själar, Till straff vi frie männer Ej föda mer, men trälar."
"Mutta naisen oma sielukin elää vielä ummessa", jatkaa Fredrika toisessa paikassa, "ja jos kohta monet heistä, niinkuin etenkin Konstantinopolissa on laita, huokailevat pois haremista europalaisen naisen asemalle, niin on tuo heidän halunsa vielä lapsen mielen kaltainen, joka pyytää vedessä kimaltelevaa kuun kuvaa omakseen. He tahtovat kuulla soittoa ja seurustella europalaisten herrain kanssa, siinä kaikki, tunnustavat lapsellisesti monet heistä. Naisen vapautta jalommassa merkityksessä käsittävät he yhtä vähän kuin heidän isäntänsä. Ainoa keino naisen ja koko kansan nousemiseen on siinä, että he kääntyvät kristinuskoon. Monivaimoisuus tosin asiain pakosta vähentyy, ja yksi toinen ylimys panee myös tyttärensä oppimaan vähä ranskaa ja soittamaan pianoa, mutta siihen kaikki päättyy. Turkkilaisen uskon mukaan tulee naisen aina "jäädä peiton alle", tuntemattomaksi. Ainoastaan tietämättömyyden ja pakonalaisuuden turvissa naista pitäen luulee Turkin mies voivansa varjella häntä ja itseänsä häpeästä."
Palattuaan suurilta päivällisiltä, jotka korkeasukuinen, sivistynyt turkkilainen oli pannut toimeen haremissaan kuudellekymmenelle naiselle ja joissa Fredrika Bremer oli kutsuttuna vieraana, sanoo hän taas:
"Sitä seuraa, sitä virvoittavaa kumppania, sitä ystävää, jonka mies kotonaan tarvitsisi, sitä puolisoa, joka tekisi hänelle kotinsa rakkaimmaksi paikaksi maan päällä, joka voisi osallistua hänen yrityksiinsä ja vahvistaa häntä hänen lepohetkillään, sitä ei hänellä ole eikä hän milloinkaan saa, yhtä vähän kuin mikään mahometilainen. Kenen on syy? Hyviä taipumuksia ei näiltä vaimoilta puutu, sen tiedän. Mutta valoa, vapautta, kasvattavaa hoitoa, jalompia tarkoituksia kuin maalliset nautinnot ja Muhammedin paradisi — sitä he puuttuvat, siinä on syy."
Kirjailija muistuttaa sen ohessa kuinka juuri itämaiden suuret ja viisaat miehet, luokitusjärjestyksensä kautta, jota he kaikki harvoilla poikkeuksilla ovat ylläpitäneet, ovat estäneet vapauden ja itsenäisyyden aatteen kehittymisen, joten ei nainen itsekään huomaa kahleitansa. Kiinalla on ollut monta etevää ja mainiota naista, sanoo hän, mutta kuitenkin ovat tyttölasten murhat ja monivaimoisuus julkisia ja jokapäiväisiä tapoja. Osottaakseen kuinka ahdasmielisiä ja kaikkia korkeampia aatteita vailla eteväinkin naisten mietteet itämaan kansoissa ovat, kertoo Fredrika Bremer, mitä oppinut kiinalainen nainen sanoo eräässä teoksessaan, joka oli aiottu keisarin vastaiselle puolisolle:
"Meille kuuluu ihmiskunnassa kaikista äärimmäinen tila, määrätty nöyrimpiä askareita varten", sanotaan siinä. " Ennen muinoin kun syntyi tyttölapsi, pantiin se alas maahan ja sai maata niin siinä kolme vuorokautta ilman kenenkään siihen koskematta. Vasta kolmantena päivänä sai se hoitoa. Silloin otti isä sen käsivarsilleen ja piti sitä hiljaa ja ääneti esi-isäin kuvien alla, siten lapsensa heille omistaen. Sen vuoksi tulee nuorten tyttöjen muistaa, mihin he ovat luodut, eikä ylpeillä, vaan pysyä kuuliaisina asemallaan, vakuutettuina etteivät mihinkään kykene ilman apua, ja tehdä tehtävänsä pitämättä mitään niistä raskaana."
"Ainoastaan varjona ja kaikuna olkoon nainen taloudessa. Ja niinkuin ei varjolla ole mitään omaa muotoa eikä kaiulla omaa ääntä, ei pidä vaimollakaan oleman, ainoastaan sokea tottelevaisuus miestä ja hänen omaisiansa kohtaan voipi suojella häntä nuhteista." — Kumpiko sitten näistä kahdesta on surkuteltavampi, vaimoko, josta tehdään nolla, vai mies, joka sen nollan saapi? kysyy kirjailija, mutta sillä tavalla opetettiin idässä samaan aikaan, kuin kristinoppi lännessä levitti yhdenvertaisuuden uutta oppia ihmisille.
ITÄMAINEN MATKA. TURKISSA JA KREIKASSA.
Oltuansa Rhodolla, Smyrnassa, Mythiléne'llä oli Fredrika Dardanellien ja Marmorameren yli saapunut Konstantinopeliin, josta hän, jonkun aikaa sen seutuvilla kuljettuaan, ohjaa matkansa "siihen maahan, jonka kansa ensin toteutti vapaan kansalaisen ja vapaan valtion aatteen, — ei korkeimmassa merkityksessään, mutta kuitenkin oikeaan päin — maahan, joka on synnyttänyt Solonin, Lykurgon, Sokrateen, Perikleen."
Oltuansa jonkun aikaa Athenassa ja maan saaristossa kirjoittaa hän:
"Vaikutus, jonka elämä ja esineet täällä herättävät minussa, peloittaa minua tänne pitemmältä jäämästä; pelkäänpä että tämän kirkkaan olympo-taivaan alla ja niissä herkullisissa nautinnoissa, joita täällä aisteille tarjotaan, voisin, jollen unhoittaa, kuitenkin heikommin tuntea sen tarkoituksen ja sen mielen elämästä, jonka eteen jumalihminen eli, kuoli ja kuolleista nousi. Jotka eivät kärsi väkeviä viinejä, heidän ei pidä niitä käyttää. Sen vuoksi Kreikan pian jätän ja palajan pohjoiseen kotiini, jonka pilvinen taivas ja pitkät talvet eivät viettele liiaksi hurmaavan kauniina pitämään tätä maallista elämää. "Ja vähä sen jälkeen: "Sinua kiitän taivaallinen isäni, tänä 58 syntymäpäivänäni, kun tunnen sieluni ja mieleni nuoremmaksi ja toiveellisemmaksi kuin nuoruuteni päivinä."
Mutta tuo Kreikan taivas ja luonto oli voimallisempi kuin kirjailijan aikomus. Jo syyskuun alussa piti hänen alkaa kotimatkaansa Ruotsiin, mutta hän viipyi Kreikassa — liki kaksi vuotta. Kuningattaren hovisaarnaajan Hansen'in ja hänen rouvansa tarjoomuksesta ja seurassa matkustaa Fredrika Naupliassa, samannimisen lahdekkeen perällä. Korinthossa, Arkadiassa ja muinaisessa Spartassa. Vanhat muistomerkit, luonto ja maan nykytila olivat matkueen tarkoituksena. Suurin osa tietä tehdään ratsastaen, usein vaivalla ja vaaralla, mutta hevosen seljässä istuminen on Fredrikalle aivan mieleen, ja hän sanoo itse nauraen, että siihenpä hän lieneekin luotu. Palattuaan takaisin Athenaan lähtee hän jonkun ajan perästä uudelle matkalle ja nyt Arkipelagin saarille: Eubea, Paros, Naxos, Delos, suuremmat ja pienemmät, muistoinensa, taruinensa. Taas Athenaan ja uudelleen ulos länteen ja etelään päin, mantereella. Kuningas Otto ja hänen kuningattarensa Amalia osottivat Fredrikalle suosiotansa monella tavalla: hän oli useampia kertoja kutsuttu hoviin, ja hänen matkaansa varten Arkipelagin saaristossa määräsi kuningas hänelle oman huvilaivansa, joka useamman viikon kuluessa vei häntä saarelta saarelle, hauskassa seurassa kaupungin etevimpien miesten ja naisten kanssa.
Muinainen ja nykyinen Kreikka oli hänen edessään. Muinainen Kreikka muistomerkkiensä, tarujensa ja historiansa kautta, nykyinen Kreikka kansansa tapojen, yhteiskunnallisen järjestyksensä ja laitostensa kautta. Kumpaiseenkin hän matkakertomuksissaan saattaa lukijan. Niinkuin hän koko sielullansa ja mielellänsä ottaa osaa tämän maan ja kansan elämään, sen muinaiseen kunniaan ja sen nykyiseen taisteluun, niin hän kuvauksessaankin panee koko sielunsa ja mielensä lukijan eteen. Ei mikään niin vähäpätöistä, ettei se hänen huomiotansa herätä, ei mikään niin korkeaa, ei mikään niin alhaista, ettei se hänen sydäntänsä koskisi. Ihmiselämä moninaisuudessaan, semmoisena kuin matkustaja sen on todellisuudessa käsittänyt, sen nousu ja lasku, sen myrskyt ja sen tyveneet tulee meitä hänen matkakertomuksissaan vastaan. Mutta niitä täytyy itse lukea, voidakseen niistä ottaa tyydyttävää tietoa ja vaikutusta. Ainoastaan muutamasta kohdasta tahdomme lainata kirjailijan sanoja ja ajatuksia.
Vaikkei Fredrika Bremer, niinkuin tiedämme, suosinut katholista kirkkoa sen opissa eikä voinut hyväksyä sen pintapuolisia menoja, kiittää hän usein tämän kirkon vaikutuksessa sitä puolta, jolla se on kääntynyt yhteiskunnan köyhien ja turvattomien avuksi. Kreikassakin niinkuin ennen Italiassa tapaa hän melkein kaikki armeliaisuuden laitokset: lasten ja vanhain hoitohuoneet, köyhäinhuoneet, sairashuoneet katholisuuden helmassa, sen varoilla perustettuina ja sen voimasta vaikuttavina. Ja hän siunaa tätä vaikutusta, huomauttaen kuinka paljon protestanttisilla kirkkokunnilla olisi tässä kohden katholisuudelta opittavaa.
Kreikan maa ja kansa muuten saavuttaa Fredrikan mieltymyksen, etenkin heidän jäntevä vapauden taistelunsa Turkkia vastaan. Hän kiittää heidän lujaa kansallistunnettaan, heidän kauppaneroansa, heidän kunnioitusta perhettä kohtaan ja maakansan ahkeruutta, josta jälkimäisestä hän sanoo, että se ei ole hädän pakosta syntynyttä, vaan luonnollista työhalua. Mutta vielä tärkeämpänä perustuksena kansalliselle hyveelle ja onnelle mainitsee hän Kreikassa perheen pyhyyden. "En ole tavannut yhtäkään Kreikassa pitemmän aikaa asunutta muukalaista, joka ei perhe-elämästä täällä antaisi sitä todistusta, että se on suuressa määrässä siveellistä ja paraimmassa merkityksessä patriarkallista. Vaikka lain mukaan aviopuolisolla on sangen helppo saada ero, tapaa Kreikassa ani harvoin eroitettuja puolisoja, taikka laittomia yhdistyksiä. Aviollinen yhteiselämä näkyy kansalle olevan luonnollinen tila, sen vuoksi harvassa löytyy vanhempia naimattomia naisia. Naimattomat pojat ja veljet sen sijaan pitävät kiitettävää huolta äideistänsä ja ala-ikäisistä siskoistansa, jos perheen-isä kuolee. Uskonnollinen ja kansallinen tapa häntä käskee siihen. Naineet miehet taas pitäisi oleman mitä parhaita aviopuolisoja."
Naisista uudessa Kreikassa arvelee kirjailija, että niillä olisi paljon oppimista saksalaisilta, englantilaisilta, ranskalaisilta sisariltaan, etenkin mitä koskee naisen kehitystä tyttärenä ja äitinä. Hänen asemansa on vielä ylehensä joutavan asema, ja kasvatus on laimiinlyöty. Suurin osa ylimysten, korkeain virkamiesten ja keskisäädyn tyttäristä viettävät aikansa työttömyydessä, ja laiskuudessa isänsä kodissa siihen asti kuin omaistensa toimesta joutuvat naimisiin. Siinä että tyytymättömyyttä on alkanut herätä ja kuulua julkisuudessakin, luulee Fredrika Bremer voivansa löytää takeita siitä että asiat parempaan päin käyvät. Julkiset opetus- ja kasvatuslaitokset kyllä olivat järjestetyt länsimaalaiseen malliin — ja me tiedämme, mimmoisia ne olivat. Että tyttöjen kasvatus ylipäänsä käsitetään kokonaan pintapuolisesti, on Fredrikalle selvä, mutta myös se, että "Kreikan miehet ja naiset yhä selvemmin alkavat käsittämään perusteellisemman ja vankemman naissivistyksen tarvetta".
ITÄMAINEN MATKA. SPITALISTEN LUONA.