Part 9

Tässä muutamia ehdotuksia. Ehdotus, että valurauta vietäisiin valimosta konetehtaaseen poikkiraiteita myöten, säästi kuljetusosastolla seitsemänkymmenen miehen työn. Ennen oli seitsemäntoista miestä -- ja silloin oli tuotanto pienempää -- puhdistamassa valutavaraa, mikä oli raskasta ja ikävää työtä. Eräs työmies teki yksinkertaisen luonnoksen erikoiskoneeksi tätä varten. Aatetta kehitettiin ja kone rakennettiin. Nyt aikaansaa neljä miestä monta vertaa enemmän kuin seitsemäntoista -- ja työ on helppoa. Erään umpinaisen kangen vaihtaminen onttoon eräässä vaununalustan osassa aiheutti heti noin puolen miljoonan säästön vuodessa, vaikka tuotanto oli pienempi kuin nykyään. Erinäisten putkien tekeminen sileästä pellistä tavallisen viertämisen sijasta aikaansai vielä suunnattomamman säästön.

Erään käyttörattaan vanha valmistustapa käsitti neljä tointa ja kulutti kaksitoista prosenttia teräksestä hukkaan. Me käytämme enimmän osan tällaisista jätteistä ja aikaa myöten tulemme käyttämään ne kaikki, mutta se ei ole mikään syy olla koettamatta vähentää jätteitä -- se seikka, että kaikki tuhlaus ei sisällä suoranaista tappiota, ei millään tavoin puolusta tuhlausta. Eräs työmies keksi uuden, sangen yksinkertaisen tekotavan käyttörattaalle, niin että jätemäärä teki vain yhden prosentin. Vipuakseli jälleen tarvitsee lämpökäsittelyä pinnan kovettamiseksi; akselit tulivat lämpöuunista hiukan vääntyneinä, ja aina vuoteen 1918 käytimme seitsemääneljättä miestä yksinomaan niitä oikomassa. Monet työmiehistämme kokeilivat vuoden ajan ja laativat vihdoin uudenlaatuisen uunin, jossa akselit eivät hevin päässeet koukistumaan. Vuonna 1921, jolloin tuotanto oli paljoa suurempi kuin 1918, käytimme vain kahdeksaa miestä koko tähän työhön.

Ja sitten me pyrimme poistamaan ammattitaidon tarpeellisuuden mistä ja kenen työstä tahansa. Entisen ajan koneseppä oli erikoistuntija. Hänen täytyi arvioida oikea lämpömäärä. Oli aina kysymys, onnistuuko asia vai ei. On ihme, että se niin usein onnistui. Lämpökäsittely teräksen karaisemisessa on perin tärkeä -- on tarkoin tiedettävä oikea lämpömäärä, jota tulee käyttää. Tätä ei voi oppia tottumuksesta. Se täytyy mitata. Me panimme toimeen järjestelmän, jonka mukaan uunin ääressä olevalla työmiehellä ei ole mitään tekemistä lämpö-asteen määräämisen kanssa. Hän ei näe pyrometriä -- lämpömäärän säätökojetta. Värilliset sähkölamput antavat hänelle merkkejä.

Mitään konettamme ei koskaan ole rakennettu umpimähkään. Aate on ensin yksityiskohtaisesti koeteltu, ennenkuin mitään tehdään. Joskus laaditaan puusta malli tai piirretään koneosat luonnollisessa koossa mustalle taululle. Me emme ole sidottuja mihinkään edeltäjiin, mutta emme jätä mitään sattuman varaan, emmekä vielä ole rakentaneet ainoatakaan konetta, joka ei tee sitä työtä, jota varten se on suunniteltu. Noin yhdeksänkymmentä prosenttia kaikista kokeistamme on onnistunut.

Kaikki se asiantuntemus, joka valmistuksessa on kehitetty, on miestemme ansiota. Luulenpa, että jos miehet saavat tuntea itsensä vapaiksi ja tietävät tekevänsä hyötyä, he panevat aina kaikki lahjansa ja kaiken tarmonsa vähäisimpäänkin tehtävään.

VIII luku.

KONEEN HIRMUVALTA.

Työn toistuminen -- samain asiain yhä uudelleen ja uudelleen tekeminen samalla tavalla -- on eräänlaisille ihmisille kauhistuttava näköala. Niin se on minullekin. Minä en voi päiviä pääksytysten tehdä yhtä ja samaa, mutta onpa toisia, ja luulenpa voivani sanoa heidän olevan enemmistönä, joille yhtämittainen toistelu ei sisällä mitään kauhistavaa. Päinvastoin on ajatustyö eräille ihmisille vastenmielistä. Heidän ihanteensa on työ, jossa luovan vaiston ei tarvitse ilmetä. Työtä, joka vaatii sekä aivoja että lihaksia, ei juuri etsitä, mutta me tarvitsemme aina ihmisiä, jotka pitävät työstä sen vuoksi, että siinä on vaikeuksia. Ikäväkseni on minun todettava, että keskinkertainen työmies mieluimmin tahtoo työtä, joka ei ole ruumiillisesti erin rasittavaa, ja ennen kaikkea työtä, jossa ei tarvitse ajatella. Ne, jotka ovat saaneet luovan lahjakkuuden ja kammovat yksitoikkoisuutta, ovat taipuvaiset luulemaan, että toiset ovat luodut samalla tavoin kuin hekin, ja säälivät sen vuoksi syvästi työmiestä, jonka päivästä toiseen täytyy tehdä yhtä samaa työtä.

Useimmissa ammateissa työ on toistumista. Liikemies saa tottumuksen, jota hän hyvin tarkasti noudattaa; pankinjohtajan työ on melkein pelkkää tottumusta ja samoin on laita pankin muunkin henkilökunnan. Voipa todella sanoa, että useimpiin tarkoituksiin ja useimmille ihmisille on jonkinlaisen tottumuksen hankkiminen ja liikkeiden tekeminen toisteluksi välttämätöntä, muuten ei asianomainen tule aikaansaaneeksi kylliksi voidakseen elää ponnistuksillaan. Mutta ei ole mitään syytä kahlehtia luovaa voimaa yksitoikkoiseen työhön, sillä kaikkialla tarvitaan miehiä, jotka voivat luoda ja järjestää. Kykenevältä mieheltä ei milloinkaan puutu paikkoja, mutta myönnettävä on, että pyrkimys kehittymiseen ei ole yleinen tarve, ja siinäkin, missä pyrkimystä on, puuttuu rohkeutta ja kestävyyttä. Ihminen ei tule taitavaksi ammatissaan ainoastaan sitä toivomalla.

On aivan liian monta olettamusta siitä, mitä ihmisluonnon tulisi olla, ja liian vähän tutkimuksia siitä, mitä se on. Pidetään selvänä, että kaikki luova työ kuuluu mielikuvituksen maailmaan. Me puhumme luovista taiteilijoista, kun on kysymys musiikista, maalauksesta ja muusta semmoisesta. Me tunnumme rajoittavan luovan voiman vain senlaatuiseen tuotantoon, jota pannaan näytteille taidekokoelmissa, soitetaan konserttisaleissa tai muulla tavoin tuodaan näkyviin, missä joutilaita ja omahyväisiä ihmisiä on koolla ihailemassa toinen toisensa sivistystasoa. Mutta jos ihminen pyrkii todelliseen luovaan työhön, annettakoon hänen silloin päästä alalle, jossa vallitsevat ääntä, muotoa ja väriä korkeammat lait, nimittäin persoonallisuuden lait. Me tarvitsemme taiteilijoita, jotka voivat oikein muovata inhimilliset olot teollisuudessa, teollisen menetelmän mestareita -- sekä tuottajan että tuotteen kannalta. Me tarvitsemme miehiä, jotka voivat saada muovatuksi valtiollisesta, yhteiskunnallisesta, teollisesta ja moraalisesta ainesmassasta tervettä ja eheää kokonaisuutta. Me olemme liian paljon rajoittaneet luovaa voimaa ja käyttäneet sitä halpoihin tarkoituksiin. Nyt me tarvitsemme ihmisiä, jotka voivat luoda muotoja kaikelle, mikä tässä elämässä on oikeata ja hyvää ja toivomisen arvoista. Hyvät tarkoitusperät voidaan hyvinajatelluilla työmuodoilla toteuttaa käytännöllisesti. Työntekijän elämänehtoja ei voida parantaa antamalla hänelle vähemmän tehtävää, vaan auttamalla häntä aikaansaamaan enemmän. Jos maailma kohdistaa huomionsa, harrastuksensa ja tarmonsa pyrkimyksiin ihmisten aseman parantamiseksi, niin voi tämän myös käytännössä aikaansaada. Sellaiset pyrkimykset tulevat olemaan pysyväisiä -- ja ne tulevat olemaan mitä kannattavimpia sekä humaaniselta että rahalliselta kannalta. Tämä polvi tarvitsee lujaa uskoa siihen, että oikeudenmukaisuutta ja inhimillisyyttä on teollisuuslaitoksissa mahdollista käytännössä noudattaa. Ellemme voi näitä hyveitä soveltaa, olisi todella paras hävittää teollisuus, sillä ilman niitä ovat teollisuuden päivät lasketut. Mutta me voimme niitä soveltaa ja tulemme sen tekemään.

Ellei ihminen voi ansaita toimeentuloansa ilman koneiden apua, eikö silloin ole edullisempaa ylläpitää koneita, vaikka niiden hoito vaatii yksitoikkoista työtä? Ja onko hänen ennemmin annettava nähdä nälkää? Eikö ole parempi auttaa häntä hyvään toimeentuloon? Vai onko hän onnellisempi nälkää nähdessään? Jos hän on onnellisempi käyttäessään konetta vähemmässä määrässä kuin se kykenee toimittamaan, niin onko hän silloin onnellisempi tuottaessaan vähemmän ja sen johdosta saadessaan pienemmän määrän tämän maailman hyvyyttä palkakseen?

En ole milloinkaan pystynyt ymmärtämään, että työn toistuminen millään tavoin vahingoittaisi ihmistä. Olen kuullut sanottavan, että se kuolettaa sekä sielun että ruumiin, mutta minun tutkimusteni tulos ei ole laisinkaan sellainen. Oli kerran tapaus, että yhden työmiehen oli melkein koko päivä poljettava erästä konetta. Hän luuli, että tämä liike tekisi hänet vinoksi, mutta lääkärintutkimus osoitti, että niin ei ollut laita. Hänet siirrettiin kuitenkin toiseen työhön, joka kysyi toisia lihasryhmiä. Muutamien viikkojen päästä hän pyysi päästä takaisin entiseen työhönsä. Tuntuu hyvin otaksuttavalta, että kahdeksantuntinen yksipuolinen lihastyö aiheuttaa ruumiiseen säännöttömyyksiä, mutta meillä ei milloinkaan ole ollut semmoista kokemusta. Kun työmiehet itse pyytävät työn vaihdosta, suostumme aina heidän pyyntöönsä, ja vaihtelisimme heitä säännöllisestikin -- se kävisi aivan hyvin laatuun -- jos he vain itse niin haluaisivat. Mutta he eivät halua muutoksia, joita he eivät itse ehdota. Joskus on työ todella niin yksitoikkoista, että tuskin saattaa ymmärtää, kuinka ihminen ajan pitkään voi sitä sietää. Yksitoikkoisin tehtävä koko tehtaassa on luultavasti se, että työmies onkii teräskoukulla ylös erään hammasrattaan, kastaa sen öljysäiliöön ja laskee sitten koriin. Liike on aina sama, eikä työ vaadi enempää lihasvoimaa kuin älyäkään. Miehellä ei oikeastaan ole muuta tekemistä kuin että hän hiljaa liikuttelee käsiänsä edestakaisin. Mutta tätä hän on tehnyt kahdeksan pitkää vuotta. Hän on säästänyt ja tallettanut rahansa, niin että hänellä on nyt noin neljäkymmentätuhatta dollaria -- ja hän kieltäytyy itsepäisesti siirtymästä muuhun työhön!

Tarkinkaan tutkimus ei ole osoittanut, että ainoankaan työmiehen äly olisi työn kautta heikentynyt tai turmeltunut. Ken ei pidä yksitoikkoisesta työstä, hänen ei ole pakko sitä jatkaa. Työ on kullakin osastolla luokiteltu viihtyisyyden, ja sen taitomäärän mukaan, mitä tarvitaan luokissa A. B. ja C, ja kussakin luokassa on kymmentä jopa kolmeakymmentä erilaatuista tointa. Työhönottotoimistosta tulee työmies suoraan luokkaan C. Kun hän on jonkin verran harjaantunut, siirretään hänet B-luokkaan ja sieltä A-luokkaan. Sitten on hänen vallassaan ruveta valmistamaan työkaluja, päästä tarkastusmieheksi tai jäädä tehdastyöhön, jos se on hänestä mieluisampaa.

Ei ketään työnhakijaa hyljätä ruumiinrakenteensa vuoksi. Tämä määräys astui voimaan 12 p:nä tammikuuta 1914, samalla kertaa kuin minimipalkat määrättiin viideksi dollariksi päivässä ja työaika kahdeksaksi tunniksi. Siitä seurasi myöskin, että ketään ei eroteta hänen ruumiillisen tilansa vuoksi, ellei ollut kysymys jostakin tarttuvasta taudista. Jos teollisuuslaitos tahtoo täyttää tehtävänsä, tulee sen palveluksessa olevain minun mielestäni osoittaa suunnilleen samaa suhteiden erilaisuutta kuin yhteiskuntaelämän yleensä. Meillä on aina joukossamme vaivaisia ja ontuvia. Näitä ihmisiä, joiden ei katsota pystyvän työhön, pidetään jalomielisesti yhteiskunnan suojatteina ja heitä elätetään säälistä. Joskushan tällaista armeliaisuutta täytyy osoittaa, esimerkiksi kun on kysymys idiooteista, mutta sellaiset tapaukset ovat hyvin harvinaisia, ja niiden monien erilaatuisten töiden joukossa, joita meidän yhtiössämme tehdään, olemme nähneet mahdolliseksi -- tuottoisa työ yhä perustana -- toimittaa työtä melkein kenelle tahansa. Sillä paikalla, mihin sokea ja raajarikko katsotaan soveliaaksi, suorittaa hän yhtä hyvän työn ja saa saman palkan kuin se, joka on terve ja vammaton. Me emme erikseen poimi itsellemme raajarikkoja -- mutta olemme käytännössä todistaneet, että he kykenevät ansaitsemaan täyden palkan.

Olisi aivan vastoin kantaamme ja pyrintöämme, jos ottaisimme työhön ketään hänen vajavaisuutensa vuoksi, maksaisimme pienemmän palkan ja tyytyisimme huonompaan työtulokseen. Se olisi kyllä suoranaista avustustointa, mutta väärällä tavalla. Paras tapa aina on panna heidät sellaiseen työhön, jossa he voivat olla aivan tasa-arvoisia toisten, terveruumiisten kanssa. Minä en luota paljon tämän maailman armeliaisuuteen, s.o. armeliaisuuteen lahjojen muodossa. Varmaa on, että liiketointa ja armeliaisuutta ei voi yhdistää. Tehtaan tarkoitus on tuotteiden valmistaminen ja se palvelee yhteiskuntaa huonosti, ellei se hoida tuotantoa parhaan kykynsä mukaan. Me olemme aivan liian kärkkäitä tutkimatta olettamaan, että se, jolla on kaikki ruumiintoiminnat tallella, suorittaa kaikkinaiset työt paremmin kuin se, jolla on joku vamma. Perehtyäkseni näihin asioihin luokitin tehdastyön, otin selvää, oliko se keveää, keskulaista vai raskasta, oliko se kuivaa vai kosteaa ja jälkimmäisessä tapauksessa minkä nesteen aiheutuksesta, oliko se puhdasta vai tahraista, oliko se lähellä uunia tai tulisijaa. Otin selvää, minkälaatuinen ilma oli, tarvitsiko työläisen käyttää yhtä kättä vai molempia, seisoiko hän vai istuiko työssään, oliko hänen ympärillään hiljaista vai meluisaa, vaatiko työ suurta tarkkuutta, oliko valo keinotekoinen vai ei. Niinikään täytyi minun tietää, kuinka monta koneosaa työmiesten kätten kautta kulki tunnissa, paljonko ainekset painoivat ja kuinka suuri sen jännitys oli työmieheen. Kävi ilmi, että tehtaassa oli 7,882 eri laatua töitä. Näistä luokitettiin 949 raskaaksi työksi, joka vaati voimakkaita, pystyviä ja ruumiillisesti terveitä miehiä; 3,338 vaati keskivoimaisia miehiä, mutta jäljelläolevat 3,595 työlajia eivät vaatineet mitään ruumiillista ponnistusta, jotenka näitä töitä saattoivat suorittaa heikot miehet, jopa naisetkin ja vanhemmat lapset. Helpoimmat työt myöskin luokiteltiin saadaksemme selville, kuinka moni niistä vaatii kaikkien ruumiintoimintojen täyttä käyttöä. Me havaitsimme tällöin, että 670 työtä saattoivat hoitaa jalattomat raajarikot ja 2,637 sellaiset, joilla oli yksi jalka. Oli kahta lajia työtä kädettömille, 715 lajia niille, joilla oli vain toinen käsivarsi, ja kymmentä lajia sokeille. Niinpä 7,882 työlajista oli siis 4,034 sellaisia, jotka eivät vaatineet vammatonta ruumista. Tämä merkitsee, että kehittynyt teollisuus voi tarjota hyvinpalkattua työtä suuremmalle keskimäärälle ihmisiä kuin tavallisesti mikään normaalinen yhdyskunta. Jos tehdastyö yleensä eriteltäisiin samalla tavalla kuin meillä on tehty, voidaan tosin tulla erilaisiin tuloksiin, mutta minä olen varma, että jos työ oikein jaettaisiin -- silmälläpitäen sitä, mikä on taloudellisinta -- ei olisi ollenkaan puutetta sellaisista paikoista, joissa ruumiillisesti vajavaiset voivat suorittaa kunnollista työtä ja ansaita säällisen palkan. On taloudellista tuhlausta, että raajarikkoja pidetään ainoastaan yhteiskunnan turvatteina ja heidät pannaan punomaan koppaa tai tekemään muuta vähän tuottavaa näpertelyä -- ei siinä mielessä, että sillä hankittaisiin heille toimeentulo, vaan ainoastaan siksi, että heistä suoriuduttaisiin helpoimmalla tavalla.

Kun työhönottotoimisto on ottanut vastaan jonkun työmiehen, kuuluu meidän periaatteisiimme, että hänet pannaan sellaiseen työhön, johon hän soveltuu. Ellei hän voi hoitaa sitä tai ei viihdy siinä, saa hän kortin siirto-osastolle, ja kun hänen asiansa on tutkittu, hankitaan hänelle jotain muuta työtä, joka paremmin sopii hänen taipumuksilleen. Ruumiillisen keskitason alapuolella olevat miehet ovat yhtä hyviä työntekijöitä kuin ne, jotka ovat tämän tason yläpuolella. Olipa esimerkiksi muuan sokea, joka sai paikan varastossa, missä hänen tuli lukea pultteja ja ruuvimuttereita. Kaksi tervettä miestä oli siellä ennen häntä. Parin päivän kuluttua ilmoitti päällysmies, että nuo kaksi työkykyistä voitaisiin siirtää jollekin toiselle osastolle, sokea kun kerkisi suorittamaan sekä omansa että noiden molempien toisten työn.

Voimme mennä vielä pitemmälle. Yleensä pidetään selvänä, että kun joku työmies on vahingoittunut, on hän pois luvusta ja hänen tulee saada sairasapua. Mutta ainahan on aika, jolloin hän on toipilaana, varsinkin luunmurtumissa, jolloin vahingoittunut on kyllin voimakas voidakseen tehdä työtä ja myöskin halukas saamaan työtä, sillä suurinkaan mahdollinen tapaturma-avustus ei koskaan voi olla niin suuri kuin työpalkka. Jos niin olisi laita, tulisi siitä liikeyritykselle lisäveroitus, ja tämä veroitus tulisi tuntumaan tavaran hinnan kohoamisessa. Ostettaisiin vähemmän, mikä vuorostaan merkitsisi pienempiä työmahdollisuuksia. Tämä on välttämätön seuraus, joka tulee pitää muistissa.

Me olemme kokeilleet toipilailla, joiden oli pakko pysyä vuoteessa, mutta saattoivat istua. Musta öljykangas levitettiin vuoteiden yli ja toipilaat kiersivät muttereita kiinni pieniin pultteihin. Tämä työ on tehtävä käsin, ja meidän tehtaassamme on viisitoista jopa kaksikymmentä miestä siinä toimessa. Sairaalassa olevat miehet saattoivat tehdä sen työn yhtä hyvin kuin tehtaassa olevat ja saivat säännöllisen palkkansa. Luulenpa heidän tuotantonsa todella nousseen kahtakymmentä prosenttia suuremmaksikin tavallista tehtaassa saavutettua määrää. Ei kenenkään tarvinnut tehdä työtä, ellei hän itse tahtonut, mutta kaikki halusivat. Siten ei aika käynyt pitkäksi. He nukkuivat paremmin, ruokahalu kasvoi ja paraneminen edistyi nopeammin.

Kuuromykkiä ei tarvitse sijoittaa mihinkään erityiseen luokkaan, he täyttävät paikkansa sadan prosentin teholla. Tuberkelitautiset -- niitä on tavallisesti tuhatkunta -- työskentelivät enimmäkseen ainesjätteiden talteenpano-osastolla. Ne, joiden sairautta pidetään tarttuvana, työskentelevät yhdessä erikoisesti rakennetussa vajassa. Useimmilla heistä on työnsä ulkona raikkaassa ilmassa.

Viimeksi toimitetussa työmiesten erittelyssä oli 9,563 alle keskitason. Näistä oli 123:lla käsivarsi, kyynärvarsi tai käsi vialla tai poisleikattu. Yksi oli aivan kädetön. Neljä oli umpisokeaa, 207 silmäpuolta ja 253 vähänäköistä. 37 oli kuuromykkää, 60 kaatuvatautista, 4 jalatonta ja 234 yksijalkaista. Muilla oli vähäpätöisempiä ruumiinvikoja.

Se aika, joka tarvittiin eri toimiin harjaantumiseen, oli suunnilleen seuraava:

Kolmeviidettä prosenttia kaikesta työstä ei vaadi enempää kuin päivän harjoituksen; kuusineljättä prosenttia päivästä viikkoon; kuusi prosenttia viikosta kahteen viikkoon; neljätoista prosenttia kuukaudesta vuoteen ja yksi prosentti vuodesta aina kuuteen vuoteen. Tämän viimeisen laadun työt vaativat suurta taitavuutta -- kuten työkalujen valmistaminen ja leimain leikkaaminen.

Mieskuria ylläpidetään hyvin ankarasti, mutta mitään pikkumaisia ohjesääntöjä ei ole. Mielivaltaisen erottamisen vääryyttä me vältämme jättämällä erottamisoikeuden työhönottotoimiston päällikölle, ja hän käyttää sangen harvoin tätä oikeutta. Vuonna 1919 laadittiin viimeinen tilasto. Sinä vuonna vaihtui 30,125 työmiestä. Näistä oli 10,334 ilmoittamatta ollut työstä poissa kauemmin kuin kymmenen päivää ja senvuoksi pyyhitty pois kirjoista; 3,702 jätti tehtaan joko siksi, etteivät olleet tyytyväisiä työhönsä, tai siksi, että pyysivät siirtoa ilmoittamatta mitään syytä; 38 sai mennä, kun kieltäytyivät opiskelemasta englanninkieltä sitä tarkoitusta varten perustetussa koulussa; 108 työmiestä otti sotamiehen pestin ja noin 3,000 siirrettiin muihin osastoihin. Jokseenkin yhtä monta matkusti kotiansa, antautui maanviljelykseen tai meni kauppa-alalle. Kahdeksanyhdeksättä naista erotettiin, koska heidän miehillään oli toimi -- me emme käytä naimisissa olevia naisia, joiden miehillä on työtä. Koko määrästä sai ainoastaan kahdeksankymmentä eron ilman muuta, ja syyt olivat: eksyttävistä tiedonannoista 56, kasvatusosastomme määräyksestä 20 ja soveltumattomuudesta 4.

Me vaadimme, että työmiehet tekevät, mitä heille käsketään. Koko järjestö on niin erikoistettu ja toinen osasto niin riippuvainen toisesta, ettemme hetkeäkään voisi ajatella antaa työmiesten toimia omin päinsä. Ilman sangen ankaraa kuria olisi meillä suunnaton sekamelska. Työmiehet on otettu tekemään mahdollisimman suuren työmäärän ja he saavat mahdollisimman hyvän palkan. Jos jokainen työmies saisi noudattaa omaa päätänsä, kärsisi siitä tuotanto ja siis myöskin maksu. Joka ei pidä meidän työtavastamme, on vapaa lähtemään pois. Yhtiö tahtoo kohdella työmiehiänsä puolueettomasti ja oikeudenmukaisesti, ja luonnollisesti vaatii sekä päällysmiesten että johtajien etu, että heidän osastoiltaan erotetaan niin vähän kuin mahdollista. Jos työmiestä on kohdeltu väärin, on hänellä täysi oikeus valittaa. Vääryyttä on mahdoton välttää, sillä ihmiset eivät aina ole oikeamielisiä toisiaan kohtaan. Syntinen luonto voittaa tuontuostakin hyvän tahdon. Päällysmiehet eivät aina ymmärrä meidän aatteitamme tai he väärinkäsittävät ne, mutta yhtiön pyrkimykset ovat sellaiset kuin tässä olen esittänyt, ja me käytämme kaikkia keinoja tehdäksemme tarkoituksemme ymmärretyksi.

Luvattomaan poissaoloon nähden on välttämätöntä olla hyvin ankara. Työmies ei saa tulla ja mennä kuinka haluaa; hän voi aina pyytää lomaa päällysmieheltä, mutta jos hän on ilmoittamatta poissa, tutkitaan hänen palattuaan hänen poissaolonsa syytä ja asia lykätään joskus lääketieteellisen osaston käsiteltäväksi. Jos hänellä on ollut pätevä syy, saa hän jälleen ryhtyä työhönsä; muussa tapauksessa hänet erotetaan. Kun työmies otetaan palvelukseen, merkitään kirjaan vain hänen nimensä, osoitteensa ja syntymävuotensa, onko hän naimisissa vai naimaton, kuinka monta omaista hänellä on huollettavana, onko hän ennen ollut Ford-yhtiön palveluksessa sekä hänen näkö- ja kuulokykynsä. Hänelle ei tehdä mitään kysymyksiä hänen entisestä työstään, mutta meillä on lappu "paremman edistymisen mahdollisuuksia varten", johon työmies, jos hän ennen on ollut jossakin ammatissa, ilmoittaa mikä tämä ammatti oli. Sillä tavoin saatamme erikoisammattilaisia tarvitessamme saada niitä suoraan tehtaasta. Tämä onkin yksi niitä teitä, joka auttaa työkalujen tekijöitä ja valajia ylenemään. Kerran tarvitsin sveitsiläistä kelloseppää. Pengottiin korttijärjestelmäämme ja löytyi todellakin yksi -- hän hoiti porakonetta. Toisen kerran tarvittiin taitavaa tiilenlyöjää tulenkestäviä tiilejä varten. Hänet löysimme myöskin erään porakoneen äärestä, mutta hän on nyt tarkastusmies.

Persoonallisiin kosketuksiin ei oikeastaan juuri milloinkaan jouduta. Työmies menee kotiansa, kun hän on päivätyönsä päättänyt, ja tehtaalla ei ole mitään seurusteluhuoneustoa. Mutta me koetamme noudattaa oikeutta ja ehkäistä pikkumaisten henkilöiden puuhia. Meillä on niin monta eri osastoa, että tehdas on melkein kuin oma maailmansa, jossa kukin voi löytää paikkansa. Otetaan esimerkiksi tappelut. Joillakuilla on tappelunhalu veressä, ja tavallisesti semmoinen mies heti erotetaan. Mutta se ei luullakseni tappelupukaria paranna -- hän joutuu vain pois meidän näköpiiristämme. Senvuoksi ovat päällysmiehet tulleet aika kekseliäiksi määrätessään rangaistuksia, jotka eivät riistä mitään miehen perheeltä eivätkä vie aikaa tehtaalta.

Sekä työmiehen että työn kannalta ovat puhtaat, hyvin valaistut ja hyvin tuuletetut huoneet ehdottoman tarpeelliset. Meidän koneemme ovat sijoitetut hyvin liki toisiaan, ja jokaisella lattiapinnan neliöjalalla on tietenkin sama osuus yleiskustannuksissa. Muutoin saa kuluttaja maksaa sekä suuremmat kustannukset yleensä, että ylimääräiset siirtokustannukset, jotka ovat seurauksena, jos koneet ovat vain kuusikin tuumaa kauempana toisistaan kuin on välttämätöntä. Joka työssä me laskemme täsmälleen, kuinka suuren pinta-alan työmies tarvitsee itselleen. Häntä ei saa ehkäistä -- sillä se olisi tuhlausta. Mutta jos hän ja hänen koneensa ottavat enemmän tilaa kuin on aivan tarpeellista, niin on sekin tuhlausta. Tämän vuoksi seisonevat meidän koneemme tiheämmässä kuin missään muussa maailman tehtaassa. Sivustakatsojasta voi kukaties näyttää, että ne seisovat aivan päällekkäin, mutta kaikki on järkiperäisesti laskettu, jokaisella työmiehellä ja jokaisella koneella on tilaa joka tuuma, minkä ne tarvitsevat, mutta ei myöskään yhtään ylimääräistä tuumaa eikä ainakaan kokonaista jalkaa. Tarkoitus ei ole käyttää meidän tehdaslaitoksiamme kansanpuistoina. Mutta ahdas tila vaatii suurimman määrän ilmanvaihtoa ja varokeinoja.