Part 3

Bielgeschrey. No, hyvä herra! Elkäätte laskeko itseänne niin halpa-arvoiseksi. Näettehän siitäkin, että olen teidät valinnut, mitä minä teistä ajattelen. Olisin kyllä saattanut antaa tyttäreni korkeampaan säätyyn, mutta kun minä katson ainoastaan siveyteen ja ahkeruuteen, niin olen ottanut teidät ennemmin kuin useita muita arvollisia kosijoita.

Leander, Kiitän syvimmässä nöyryydessä.

Bielgeschrey. Malttakaa vähä! Minä kirjoitan muutamille ystävilleni maalle, ja velvollisuuteni mukaan ilmoitan heille, että minun tyttäreni menee avioliittoon herran kanssa tänä iltana. Siihen ei tarvita kuin joku rivi.

Leander. Mielenne mukaan, armias herra!

Bielgeschrey (kirjoittajille). Mihinkä asti te pääsittekään, miehet? Lue viimeiset sanat, Lauri Läkkinen.

Lauri. Viimeinen oli Claudatur.

Bielgeschrey. Tuhat täytinen, mitä minä siitä tulen tietämään?

Lauri. Minä tyhmä erehdyin, herra! Viimeksi oli: Olen siinä vakuutuksessa, että -- -- --

Bielgeschrey. Te olisitte niin hyvä ja tulisitte saapuville sinä aikana -- komma -- Oletteko kirjoittaneet? (He kertovat taas). Olen ainiaan _votre très-humble ja très-obéissant serviteur_.

Pernilla. Herra, tuota viimeistä latinaanne en minä osaa kirjoittaa.

Bielgeschrey. No, katso sitte perään miten muut ensin tavaavat. (Luullen Oldsurta vävykseen). Nyt tästälähin kutsunette minua apeksenne, ja minä kutsun teitä pojakseni; sillä se on nyt välillämme päätetty asia, sitä vaan puuttuu, että itse puhuttelette tytärtäni.

Oldsur. Suosiollinen herra, en minä ole -- -- --

Bielgeschrey. Sellaista puhetta en tahdo enää kuulla; te kutsutte minua apeksenne.

Oldsur. Teidän armiaisuutenne olisi hyvä ja kuuntelisi -- -- --

Bielgeschrey. Antakaa nyt noiden sievistyspuhetten jäädä sikseen ja kutsukaa minua apeksenne.

Oldsur. Ei, herra erehtyy. En minä se ole, joka on saava herran tyttären. Minun nimeni on Joonas.

Bielgeschrey. No, anteeksi! Minulla on niin paljo asioita päässäni.

Oldsur. Minä olen Joonas Korsitsin poika, sen oikean kosijan arvoton nepaa, isän puolelta. Minä olen mato hänen rinnallansa kirjuri- ja luvunlaskukeinossa. Häneltä minä olen oppinut ja minä suutelen tomua hänen jalkainsa alta siitä mitä minä ymmärrän puukhollarin keinossa. Ei mun pitäisi kiittää häntä, koska olen hänen nepaansa isäni puolelta, mutta sen saatan sanoa, että harvat ovat hänen vertaisiaan kaikellaisissa luvunlaskuissa, ja niinkuin on lasku, jota kutsutaan: _Regula detri_, niin on hän keksinyt uuden laskun, joka kutsutaan: _Regula Petri_.

Bielgeschrey. Minulle on mieluista, että olette hänen orpanansa. Jos nuorin tyttäreni olisi mieskuntoinen, voisi kentiesi teidän kahden välillä tulla jotakin. (Oldsur kumartelee kaapien jaloillaan lattiaa), Pernilla! Käske Leonoran tulla tänne. Pyrkikää nyt itse tyttäreni suosioon. Ensin oli se hänelle kummallista, että tahdoin antaa hänen puukhollarille, mutta nyt kuulen hänen tulleen parempiin ajatuksiin. Vaikka minulla olisi kymmenen tytärtä, antaisin ne kaikki puukhollareille.

Leander. Kiitän puukhollari-viran puolesta.

Oldsur. Kiitän myös viran puolesta.

Kolmas kohtaus.

Leonora. Entiset.

Bielgeschrey. Noh, tyttäreni! (Kirjoittajille). Menkää, te kirjoitusmiehet, nyt konttoriin, verratkaa siellä kirjeet toisiinsa ja pankaa ne sineettiin. Sitte saatte tietää päällekirjoitukset. (He lähtevät pois, katsovat kyniään ja pistävät ne korvainsa taakse). Minä olen mielihyvilläni, tyttäreni! että sinä olet tullut parempiin ajatuksiin, että sinä olet heittänyt toisen rakkauden pois mielestäsi, ja taivut minun tahtooni. Nuoret neidot katsovat vaan ulkomuotoa, ja siksi juoksevat omaan turmioonsa. Minä olen valinnut tämän nuoren miehen vävykseni, joka taidollaan saattaa kunniallisesti sinua elättää, jos ei hänellä mitään olisikaan.

Leonora. Rakas pappa! Minä rukoilen nöyrimmästi, ett'ette muistele entisiä. Sittemmin olen miettinyt mikä synti se on kun tehdään vanhempain tahtoa vastaan. Mies on minulle mieleksi, ja olen tyytyvä siihen, jonka rakas isäni on valinnut, niinkuin kyllä tiedän isäni ei minuun kuuluvissa asioissa muuta päättävän kuin mikä on omaksi hyödykseni ja onnekseni.

Bielgeschrey. Sinä, lapseni, olet ollut minulle kovin rakas, että minä naittaisin sinun sille, jonka kanssa et sinä tulisi onnelliseksi. Niin menkää nyt pois tuumaamaan keskenänne.

Leander. Suloisimmasti rakkain neitsy ja minulle tuleva morsian! Muistellessani omain ansioini mitättömyyttä ja tyhjyyttä ja kuitenkin ollessani niin suuressa arvossa teidän rakkaan isänne ajatusten pääkirjassa, ovat kaikki minun aistimeni menemäisillään perikatoon ja tekemäisillään kassahäviön. Nolla, se on tyhjän merkki, mutta kun ykkönen pannaan sen viereen, tulee siitä kohta jotakin. Minä olen arvotoin, ainoastaan ykkönen, joka ei merkitse mitään; mutta kun minun ykköseni mitättömyys tulee neitsyen nollan lisäksi -- -- --? (Oldsur survasee häntä selkään). Minä puhun pääni tässä poikki, ihana neito! Minä olen ainoastaan nolla, joka ei merkitse mitään. Mutta neitsyen ykkösen kanssa kun minun nollani yhdistetään, sitte siitä kohta jotakin tulee.

Leonora. Herra! te laskette itsellenne liian vähän arvoa.

Leander. Minä kiitän teitä velvollisesti.

Oldsur. Pekka! tässä on sormus, jonka isä laittoi meille neitsyelle annettavaksi.

Leander. Oikein, Joonas. Isäni käski sanoa nöyrimmän _salutem_, ja pyysi neitsyen ottamaan tämän sormuksen käsistäni rakkauden merkiksi.

Leonora. Minä otan sen vastaan ja kiitän lempeimmästi.

Leander. Älköön sitä luettako miksikään aamulahjaksi, ihana neito! Se on vaan vähäinen rakkauden merkki, jota ensin tavan mukaan näytetään, ja on sama tapa saanut siitä alkunsa, että juurikuin sormus on ymmyrkäinen, ja sillä ei ole alkua eikä loppua, niin -- -- --

Bielgeschrey. Malttakaa vähä, lapsukaiset! Minä panen pääni panttiin siitä, että ruoka kiehuu yli kyökissä.

(Juoksee ulos).

Pernilla. Ha, ha, ha! Voi tuhannen lempo, kun te menettelette hyvästi!

Oldsur. Muutamissa asioissa on kuitenkin käynyt takaperin herralle, niinkuin siinä, että riikinkukko pöyhistelee jalkojaan katsoessaan ja että neito on nolla.

Leander. Miten sinä luulet minun muistavani kaikkea tätä joutavuutta.

Leonora. Voi! Meneehän se hyvästi kyllä. Nyt minä olen kihlattu teidän kanssanne, rakas Leander, aivan isäni näkösällä. Mutta voi!

Pernilla. Aina teillä, mamseli, on edessä tuo mutta! Antakaa minun pitää huolta lopusta.

Leander. Mutta kun nyt se oikea puukhollari tulee!

Pernilla. Mutta jos nyt taivas putoaa alas! Antakaa vaan minun vallita! teillä ei ole muuta tekemistä kuin seurata minun käskyjäni. Minä olen päällikkö ja te muut olette alamaiset, joiden ei tule pitää puhetta. Mutta tuolla tulee herra takasin.

Bielgeschrey (tulee takasin). Se on valetta, Anni, älä sinä väitä sitä vastaan, minkä minä näen paremmin. Näitä talrikkia ei ole kirkastettu tuhalla. Niitä on kihnattu hiedalla, ja juuri siksi, että minä olen sen niin usein kieltänyt! Jos minulla olisi aikaa tutkia astioita ja lusikoita, olen varma, ett'eivät ne näytä ollenkaan paremmilta; mutta minä olen ihminen; enhän minäkään voi tehdä enempää kuin mihin ihmisen voimat riittävät. Eihän minulla ole silmiä takapäässä; minulla on ainoastaan kaksi kättä, enkä minä saata olla kymmenessä paikassa samalla kertaa. Jos kuitenkin kerrankaan eläessäni olisin niin onnellinen, että voisin sanoa itselleni: mene nyt hyvin huoletonna maata tahi ruualle, nyt tänäpäivänä ei ole enää mitään tekemistä. Mutta semmoista aikaa ei tule koskaan; sillä minun toimitukseni ovat ikäänkuin lumipallo; jota enemmän sitä vierittää eteenpäin, sitä isommaksi se kasvaa. Mutta mitä näillä vierailla ihmisillä on täällä tekemistä, Pernilla? Olisiko teillä, herrat, minun kanssani puhumista.

Leander ja Oldsur. Olisi.

Pernilla. Noh, herra, onhan se teidän vävynne.

Bielgeschrey. Oikein. Suokaa anteeksi; minä unhotan välistä itseni toimituksissani. No, rakas vävyni, oletteko te tyytyvä kauppaan, ja näettekö tyttärelläni olevan sellaiset omaisuudet, että hän saattaa taivuttaa teitä rakkauteen?

Leander. Voi, minä olen niin rakastunut, että tuskin jaloillani voin seisoa.

Bielgeschrey. Se on hyvä. Teidän häänne vietetään jo tänä iltana. (Kihlatut kumartelevat). Pernilla! Minkä ajan luulet parhaaksi?

Pernilla. Herra ei suinkaan, minun ymmärtääkseni, saa aikaa ennenkuin kello kuusi illalla; sillä nämä viisi kirjettä pitää ensin kääriä kiini, panna sineettiin ja päällekirjoittaa. Ei se koskaan tapahdu, ettei siihen tule mitään väliin, jota ei ole ajateltukaan; herrallahan on aina se onni.

Bielgeschrey. Älähän muuta sano, Pernilla! Niin, rakas vävyni, te tulette siis, muutamien sukulaisten parissa, kello kuuden aikana illalla. Minä puolestani en tänne muuten muita tahdo, kuin veljeni Leonardin ja notarion. Mutta, rakas vävyni! tahtoisin mielelläni neuvotella teidän kanssanne muutamasta pienestä rätingistä, joka minusta näyttää vaikealta.

Pernilla. Voi herra! jättäkää semmoiset asiat toiseen kertaan. Nythän tällä miehellä on muutakin ajattelemista.

Bielgeschrey. Se on kyllä totta, mutta tässä olisi vaan vähäinen kysymys, jonka sellainen mies, joka on niin taitava luvunlasku-keinossa, kuin hän, kohta saattaa selittää minulle mieleksi.

Pernilla. Minä en ole koskaan herraa vastaan, mutta tähän en minä saata suostua, että herra tahtoo vaivata rätingeillä sitä, joka on tullut kosioimaan hänen tytärtänsä.

Bielgeschrey. Ole joutavoimatta! Mitä se on hänenmoiselle? Rätinki on tämmöinen: mies myypi kymmenen tynnyriä rukiita tasapää-mitalla kahteenkymmeneen riksiin, kuinka paljoa suuremmaksi nousisi hinta, jos jyvät myytäisiin kukkurapäämitalla.

Pernilla. Voi herra! tuolla ovat taas muut kanat hypänneet mustan kanan päälle ja ovat nyt sitä tappamassa.

Bielgeschrey. Voi! eikö se ole hirmuista?

(Juoksee ulos).

Leander. Voi Pernilla! me olemme pulassa.

Oldsur. Hitto korjatkoon häntä tuosta tasapää- ja kukkurapää-mitasta.

Leander. Minä en taida laskea viiteenkään asti, Ja minun pitää nyt tehdä sellainen näyte luvunlaskussa.

Leonora. Siinä sen nyt näet, Pernilla, miten käypi, ja että ne keinot -- -- --

Pernilla. Suu kiinni ja antakaa minun miettiä rauhassa! -- -- pötkikää matkoillenne!

Leander. Mutta emmekö siitä tule luulon alaisiksi.

Pernilla. Pian ulos! muuta keinoa tässä kiireessä ei ole.

Leonora. Mutta, Pernilla -- -- --

Pernilla. Menkää ulos kaikki, ja te pärisijä myös.

(Kaikki menevät ulos).

Neljäs kohtaus.

Bielgeschrey. Pernilla.

Bielgeschrey. Hän tahtoi minua luuloitella, ettei yksikään muista ollut koskenut mustaan kanaan.

Pernilla. Voi herra! näinhän minä omilla silmilläni akkunasta kuinka muut kanat sitä hakkasivat. Mutta se piika on sama siinä niinkuin muussakin asiassa. Jos en minä nytkään olisi estänyt häntä, niin olisi tullut suuri vahinko.

Bielgeschrey. Mikä se oli.

Pernilla. Älkää luulko, että minä sitä sanon herralle, jos ei herra lupaa olla vaiti.

Bielgeschrey. No, min'en nosta siitä elämätä, sano se heti minulle.

Pernilla. Eilen löysin minä herran liinavaatteiden luettelokirjan kyökistä; sen oli tuo lemmon piikakutjale saanut käsiinsä ja yritti sen päällä leikkaamaan lohta.

Bielgeschrey. En, siitä en saata olla vaiti; sillä siitä olisi tullut minulle suuri vahinko.

Pernilla. Koska herra ei saata pitää lupaustansa, niin en usko häntä enää koskaan.

Bielgeschrey. Ei, Pernilla; minun täytyy saada hänet käsiini. Sepä vasta ryökäle.

Pernilla. Voi herra! Minä pyydän nöyrimmästi; hän laskeusi polvilleen ja rukoili minua itkein, etten minä häntä ilmoittaisi, mutta minä en hänelle luvannut sitä, ennenkuin hän vannoen vakuutti minulle ei enää koskaan koskevansa herran kirjoituskaluihin.

Bielgeschrey. Joka koskee minun papereihini, se koskee minun silmäterääni.

Pernilla. Herra älköön panko niin pahaksi! Hän on tästä tapauksesta oppiva toiste olemaan varovaisempana.

Bielgeschrey. Jos minulta varastetaan rahaa, niin sen voisin kärsiä, mutta jos minun paperini otetaan, niin on se juurikuin sieluni otettaisiin ruumiista.

Pernilla. Minä vakuutan herraa, ett'ei vähintäkään ole kadonnut eikä hämmentynyt paikaltaan; sillä minä katsoin kohta tarkasti kaikkein perään.

Bielgeschrey. Minä olen siis vaiti tällä kertaa sinun tähtesi. Mutta tästä lähin ei saa minun konttoriini tulla kukaan muu ihminen kuin sinä. Mutta mihin vävyni joutui?

Pernilla. Ottihan herra siitä jäähyväiset, ja käski hänen tulla takasin kello viiden aikana.

Bielgeschrey. Se on tosi, Pernilla. Minulta unehtuu toinen asia toisen tähden. Luuletko sinä minun muistavani, olenko syönyt päivällistä tänään?

Pernilla. Ette, herra! Ruoka on valmiina pöydällä,

Bielgeschrey. No jospa menen syömään pikimmältään.

(Menee sisälle).

Pernilla. Näin päästiin tästä kiusauksesta.

Viides kohtaus.

Oldsur. Pernilla.

Oldsur (palvelijana). Voi saakeli, Pernilla! mihinkä kiusaukseen se pani meidät rätingillään tasapää- ja kukkurapää-mitasta.

Pernilla. Mutta minä sain hänen unhottamaan sekä tasa- että kukkurapään ja kiedoin hänen talousasiain jupakkaan.

Oldsur. Mutta mitä se sanoi, kun näki meidän menneen pois.

Pernilla. Minä sain hänen uskomaan, että hän itse oli ottanut teiltä hyvästi. Minä saan hänen unhottamaan mitä hyvänsä, kun vaan sekoitan hänet toimituksiin.

Oldsur. Kyllä, saakeli vieköön, minä laitan hänelle kyllin askaroimista.

Pernilla. Se onkin hyvin tarpeellista, muuten olemme pahassa pulassa. Puolen tiiman perästä on puukhollari täällä. Mutta tuolta tulee herra. Mene syrjään ja tule heti tänne Leanderin kirjeen kanssa.

(Oldsur menee).

Kuudes kohtaus.

Bielgeschrey. Pernilla.

Pernilla. Joko siis herra nyt on syönyt?

Bielgeschrey. Eihän minulla ole koskaan aikaa syödä tarpeekseni, Pernilla! Juokse kirjoittajain tykö ja kysy, ovatko saaneet kirjeet käärityiksi.

Pernilla. Tässä tulee palvelija ja kohtaa minun juuri ovessa, tuoden kirjettä herralle.

(Oldsur antaa kirjeen ja menee takasin).

Bielgeschrey. Pernilla! kun joku tulee ja tahtoo minua puhutella, niin sano, että tahdot kysyä olenko kotona. Niinhän kaikki palvelijat tekevät mahtavain taloissa.

Pernilla. Muutamat ovat niin hävyttömät, että tukkeuvat suoraan sisälle. Mutta koska herra niin tahtonee, älköön myöskään kurkistelko sieltä akkunasta, niinkuin herralla on tapana. Sillä tuonoin näki joku mies herran akkunassa, ja tavaten minun kadulla, sanoi: "tervehdi herraasi ja sano, että kun hän vasta menee ulos, niin ottakoon päänsä mukaansa; sillä pään minä näin akkunassa". Muutamilla saattaa olla tärkeitä asioita, herra, eivätkä saata sanoa palvelijoille mitä tahtovat.

Bielgeschrey. Se on kyllä totta, mitä sanot, mutta minun täytyy lukea tämä kirje. (Lukee). Lempo vieköön! Mitä tuhannen täytistä tämä on? Tuo Leander, joka oli täällä aamulla, kirjoittaa minulle, että koska hän on kuullut, että minä olen antanut toiselle tyttäreni, joka enneltään on kihlauksissa hänen kanssansa, kuten hän sanoi saavansa toteen useista tyttäreni kirjeistä, joissa hän valalla vannoen velvoittaa itsensä rakastamaan häntä eikä ketään muuta, niin ei minun pidä ottaa pahakseni, jos hän panee viimeistä kihlausta vastaan, ja vetää asiansa maan oikeuden eteen, lain tuomittavaksi.

Pernilla. Noh, mitä se on? Nyt purkaa mamseli taas hänen kanssansa, sanoen sellaiseen kihlaukseen ei olevan isän suostumusta, ja kun hän sellaista suostumusta ei ole ennättänyt saada, niin menee asia itsestään mitättömäksi. Kuitenkin on herralle hyvin harmittava seikka tulla sekaunneeksi käräjä-asiaan; vaikka sillä voitatte, menee teiltä kumminkin hyvä joukko aikaa hukkaan.

Bielgeschrey. Minä tulen hulluksi tätä ajatellessani. Mitä sinä neuvot minua tässä tekemään?

Pernilla. Minä neuvoisin herraa ensin kirjoittamaan hänelle ja nuhtelemaan häntä tavattomasta aikeesta ja pelottamaan häntä aloittamasta käräjänkäyntiä, ja sitten neuvottelemaan hyvän asian-ajajan kanssa.

Bielgeschrey. Pane palvelija kohta noutamaan asian-ajajaa.

Pernilla. Heti kohta; sillä aikaa kirjoittakoon herra kirjeen valmiiksi.

Bielgeschrey. Voi minua ihmis parkaa! minä hukun aivan toimituksiin.

(Istuu kirjoittamaan).

Pernilla (hiljaan). Kyllä käypi hyvästi. Mutta tässä pitää tulla vielä usiampia puuhia lisäksi; sillä tuskaukset ja minun keinoni vaikuttavat niin paljo, että, kun se oikia kosija tulee, hänellä ei ole halua eikä tilaa puhumaan hänen kanssansa. Tulkoon nyt kosija milloin tahtoo; hänen täytyy herran läsnäollessa tulla kihlatuksi emännöitsijä Madlenan kanssa. Leander ja Oldsur eivät sitä käsitä, miksikä minä toimitan tätä kaksinkertaista naimista. Ne eivät tiedä Madlenan luvanneen minulle viisikymmentä riksiä, jos minä saan herran laittamaan hänelle miehen. Ja se ei voi tapahtua muussa kuin tämmöisessä tilassa; sillä herralla ei ole muuten siihen koskaan aikaa.

Bielgeschrey. Tänne ei saa muita tulla sisälle kuin asian-ajaja ja parran-ajaja, sillä viimeinkin on minun saaminen partani ajetuksi, koska tänne tulee vieraita illalla, jos en muuten tahdo lykätä häitä toistaseksi.

Pernilla. En minä kehoittaisi herraa häitä viivyttämään, koska se toinen huijari käyttää kaikkia keinojaan niitä estääksensä.

Bielgeschrey. Kyllä se on niinkuin sanot. Tänä iltana sen täytyy tapahtua, vaikka minulla on hyvin vähä aikaa, mutta älä päästä ketään sisälle, että minä saan rauhassa kirjeeni kirjoitetuksi.

Pernilla. En ketään muita kuin asian-ajajan, parran-ajajan ja kosiomiehen.

Bielgeschrey. Sehän tulee vasta illalla?

Pernilla. Minusta näytti, että herra käski sen tulla tänne takasin puolenpäivän jälkeen.

Bielgeschrey. Sitä minä en muista, siinä minä tein hullusti.

Pernilla. Eihän se estä herraa; saapihan se sill'aikaa puhua mamselin kanssa. Kyliähän minä sanon syitä herran edestä.

Bielgeschrey. Niin saanen siis kirjoittaa kirjeeni.

Pernilla (hiljaan). Tulkoon nyt herra puukhollari, milloin tahtoo, minulla on voitto käsissä. (Roikutetaan). Mutta nyt kolkutetaan, jopa luulen että se on hän.

Seitsemäs kohtaus.

Oikea puukhollari. Pernilla. Bielgeschrey.

Puukhollari. Minä tulen tänne puheen jälkeen, isäni Eerik Matinpojan ja herra Bielgeschreyn välillä, teitä tytärtä, kaunista mamselia kosioimaau.

Pernilla. Te erehdytte, herra puukhollari, minä olen piika, mamseli saapi kohta kunnian tulla tänne.

Puukhollari. Se on minulle kunniaksi ja hänelle häpeäksi. Mutta enkö minä saisi ensin puhutella herraa!

Pernilla. Voi, ette! Herra istuu tuskauttavissa toimituksissaan, jotka tänä päivänä ovat estäneet häntä syömästä ja juomasta; hän on käskenyt minun anoa anteeksi hänen edestänsä. Asia on herran puolelta aivan valmis. Se vaan puuttuu, että herra itse puhuttelee mamselia. Käykö herran pikkuisen odottaa, niin mamseli hetikohta on täällä. Voi! herra rukkani pelkään minä vieläkin kerran nääntyvän toimituksiinsa.

Kahdeksas kohtaus.

Madlena (koreaksi vaatetettuna). Henrikka. Puukhollari. Bielgeschrey.

Puukhollari. Minä olen tullut tänne, kaunis mamseli, sen puheen jälkeen, jota on herra Bielgeschreyn ja minun rakkaan isäni välillä, pyytämään teitä kaikessa siveydessä ja säädyllisyydessä minun aviovaimokseni, ja kysymään teiltä, tahdotteko ottaa minun aviomieheksenne.

Madlena (kumartaen). Minä sanon tuhansia kiitoksia.

Puukhollari. Minä pyydän siis nöyrimmästi, ettette halveksisi ottaa tätä sormusta aamulahjaksi.

Madlena. Minä sanon tuhansia kiitoksia. Ettekö tahdo istua, enkelini!

Puukhollari. Ei, kiitoksia, kaunis mamseli! minä seison mieluisammin.

Madlena. Ah, minä rukoilen, että käytte istumaan, enkelini!

(He istuvat).

Bielgeschrey. Pernilla! kuka se tuo on, joka siinä puhuu?

Pernilla. Se on kosiomies, joka puhuu mamselin kanssa, hyvä herra.

Bielgeschrey. Se on hyvä, lapseni! laske leikkiä rakkaasi kanssa siksi kun minä olen saanut kirjeeni kirjoitetuksi.

Puukhollari. Sanottakoon avioliitosta mitä tahansa, niin on siinä erinomaista taivaallista johdatusta. Minä olen usein nähnyt vaimopuolen unissani, samanlaisen ja samanmuotoisen kuin mamseli on, niin että siitä saatan käsittää, että näin kauan sitten on määrätty tuolla ylhäällä.

Pernilla (hiljaan). Hyi häpeä! Juurikuin se olisi muuta kuin rahaa, jota sinä tarkoitat saadaksesi.

Madlena. Voi, onko se mahdollista? Totisesti on minun käynyt samalla lailla. Sillä kerran kun seisoin ja rukoilin hyvää naimista, jota kerskaamatta, olen useinkin tehnyt -- sillä liiaksi usein ei sitä tosiaan tule luetuksi, -- tulipa eteeni miespuoli, joka oli ihan -- aivan minun enkelini näköinen.

Puukhollari. Anteeksi, kulta mamselini! Saanko suudella?

Madlena. Minä sanon tuhansia kiitoksia.

Bielgeschrey. Pernilla, kuka se on, joka siellä puhuu?

Pernilla. Herra, se on ylkämies, joka puhuu mamselin kanssa.

Bielgeschrey. Hyvä, hyvä; tuumitelkaa rakkaasti keskenänne, lapsukaiset, siksi kuin saan kirjeeni valmiiksi.

Puukhollari. Saanko kysyä mamseli-kultaseltani, kuinka vanha te olette?

Madlena. Muutamat pahat ihmiset ovat levittäneet sen huhun, että minä olisin neljänkymmenen vuoden vanha; mutta en totisesti olekaan kolmeakymmentä vuotta vanhempi.

Puukhollari. Niin olemme siis saman ikäiset.

Madlena. Voi, sepä on suloista! Vertaisten ilot paraimmat.

Puukhollari. Ei sitä pitäisi naida, ennenkuin kolmenkymmenen vuoden vanhana.

Madlena. On mar' se aivan oikein; sillä kun lapset naivat toisensa, niin talouden pidosta ei tule mitään.

Bielgeschrey. Kuka se on, joka siellä puhuu?

Pernilla. Se on ylkämies, joka puhuu kultansa kanssa.

Bielgeschrey. Koht'ikään olen luonanne, lapsi-rakkaani! Minulla on ainoastaan muutamia riviä jälellä.

Pernilla (hiljaan). Hyvänen aisa! Täytyypä taas keksiä jotakin uutta keinoa? (Kovasti). Herra! Ettekö haluaisi mennä mamselin sänkykamariin, niin voisitte puhua vapaammasti, ettekä olisi herralle esteenä?

Puukhollari. Aivan oikein. Niin saatamme tehdä.

(He menevät).

Pernilla. Hyvänen aika! Näen herran kirjoittaneen loppuun: nyt minä rykäsen Oldsurille, se on merkkinä.

(Hän rykäsee).

Yhdeksäs kohtaus.

Oldsur (asian-ajajana). Bielgeschrey. Pernilla.

Oldsur. Minä kuulin herran haluavan saada asian-ajajaa.

Bielgeschrey. Niin! Sekö olette, jonka tykö lähetin palvelijani?

Oldsur. En, herra. Se mies ei ole koskaan puolenpäivän jälkeen ihmisten puhutettavana.

Bielgeschrey. Juopiko se sitten.

Oldsur. Niin, herra! Mutta älkää kertoko sanojani.

Bielgeschrey. Pernilla! miksi sinä sitte panit palvelijani menemään semmoisen tykö?

Pernilla. En minä tietänyt, herra, että hän juopi. Mutta se on hyvä että tämä mies on tullut sen sijaan.

Oldsur. Minulla on käymistä siinä talossa. Ja kuultuani herran tarvitseman puolustajaa, otin rohkeudeksi tulla tänne.

Bielgeschrey. No, kiitos siitä!

Oldsur. Saatanko olla minään apuna?

Bielgeschrey. Minulla on teidän kanssanne konsuleeraamista.

Oldsur. Se sana konsuleerata merkitsee kahtakin seikkaa. Se merkitsee sekä antaa hyviä neuvoja, latinaksi _consulere alicui_, kuin myös: pyytää hyviä neuvoja, latinaksi _consulere aliquem_.

Bielgeschrey. Hoh! minä luulen, että teillä oppineilla on päässä koiran luita longallaan. En minä käskettänyt teitä tänne neuvomaan minulle sana-oppia tai ortographiaa, vaan -- -- --

Oldsur. Hyvä herra! Puheemme ei koske sana-oppiin; herra sekoittaa sana-opin lause-opin tai syntaxin kanssa. _Orthographia est ars vocabula recte scribendi_, se on taito tai tiede kirjoittaa sanat oikein, joka on sellaista seikkaa, johon minä en ole sekaunut, vaan minä olen ainoastaan oikaisnut herran puheentapaa, _non orthographiam, sed phrases corrigo_.

Bielgeschrey. Anteeksi! ett'en ollenkaan ole käskettänyt teitä tänne. Te saatte mennä milloin tahdotte; sillä minulla on muuta tekemistä kuin kuluttaa päivääni lörpötyksillä.

Oldsur. Lääkärit ja asian-ajajat ovat mielellään apuna, mutta niitten luvalliset säännöt sanovat myös, että jokainen askel, jonka ottavat, vaatii maksun.

Bielgeschrey. Pitääkö minun maksaa teille siitä, että lörpötyksillä menetätte minulta hyvän ja kalliin ajan?

Oldsur. No, mitä te herra, sitte tahdotte?

Bielgeschrey. Minä olisin tahtonut teiltä neuvoa muutamista artikeleista.