Bolshevismi ja olot Venäjällä

Part 3

Chapter 32,757 wordsPublic domain

Paikallisten järjestöjen käsiin on keskitetty myöskin mahdollisimman suuri itsehallinto- ja toimeenpanovalta. Kun länsimaissa toimeenpanoelimet ovat kokonaan erillisiä valitsijain järjestöistä, yleensä valitsijain välittömästä vallasta, on Neuvosto-Venäjällä asia toisin. Näiden paikallisten järjestöjen rinnalla ovat kyllä ylempien orgaanien komissaarit, mutta heille kuuluu, ainakin teoreettisesti, vain yleisetujen valvominen. Niinpä esim. tehtaan tuotannon järjestelystä, sen kansantalousteknillisestä puolesta määrää komissaari. Mutta kaikki tehtaan ja työläisten suhdetta koskevat asiat ovat yleisten lakien puitteissa työväen järjestön määrättävissä. Se valvoo kaiken n.s. sosialipoliittisen puolen, määrää -- ainakin toisten tietojen mukaan -- työläisten ottamisesta ja erottamisesta j.n.e. Toisten tietojen mukaan ei tämä jälkimmäinen seikka kuitenkaan ole selvä.

Edustajien valtuudet kylä- ja kaupunkineuvostoissa kestävät kolme kuukautta. Ylempiin neuvostoihin valittujen edustajien valtuudet päättyvät tosiasiallisesti samalla kun näiden istunnotkin. Toimeenpanevan keskuskomitean jäsenen valtuudet kestävät luonnollisestikin puoli vuotta.

Valitsevalla järjestöllä on milloin hyvänsä oikeus kutsua edustajansa pois neuvostosta tai muusta edustuksesta ja valita uusi.

Mitä voitaisiin sanoa teoreettisesti tällaisen valtiosäännön luonteesta ja vaikutuksesta?

Se käsittelee kansaa järjestöinä. Sillä saattaa voimakkaiden johtajain käsissä olla mahtava vaikutus. Sen avulla voidaan joukot saada kulkemaan nuottien mukaan.

Sen sijaan näyttää tämä valtiosääntö teoreettisesti katsoen, mitä tulee korkeimman vallan käyttöön, lainsäädäntöön y.m.s., erinomaisen harvainvaltaiselta. Ensiksikin valitaan edustajat korkeampiin elimiin välillisesti, jopa muutamiin kaksin-, kolminkerroin välillisesti. Tämä johtaa siihen, että ne voidaan pitää "puhtaina", s.o. niihin voidaan valita vain yhden puolueen edustajia, jos tämä puolue pääsee vain väliasteissa enemmistöön. Ajatelkaamme, että meidän kunnanvaltuustomme valitsisivat kokouksissaan eduskunnan. Jos jollakulla puolueella olisi jokseenkin kaikissa kunnanvaltuustoissa pieni enemmistö, voisi se panna eduskunnan kokoon puhtaasti omista puoluelaisistaan. Jos vielä kunnanvaltuustojenkin vaali olisi joidenkuiden epämääräisten paikallisten järjestöjen vallassa, niin olisi sen puolueen, jolla on aineellista voimaa, verrattain helppo saada enemmistö kunnanvaltuustoissa. Näin näyttää asia olleen ainakin alkuaikoina Venäjän paikallisissa neuvostoissa. Mutta vielä toinen tärkeä seikka. Jos meikäläinen edusmies toimii niin, että hän menettää valitsijainsa luottamuksen, niin voivat valitsijat ilmaista mielipiteensä yksinkertaisesti olemalla äänestämättä häntä tulevissa vaaleissa. Mutta ajatelkaamme millaisia suunnattomia ponnistuksia täytyisi valitsijain tehdä ja millainen koneisto olisi pantava liikkeelle, jos Venäjän toimeenpanevasta keskuskomiteasta, joka vastaa eduskuntaa, tahdottaisiin valtiosäännön oikeutta käyttäen "kutsua takaisin" joku edustaja, tai estää hänen uudelleen valitsemisensa. Tätä varten täytyisi saada enemmistö asian puolelle tuhatpäisessä kongressissa, joka edustaa koko maata. Tämä taas ei ole teoreettisesti varmaa muuten, kuin että alueneuvostoissa saadaan enemmistö asian puolelle, ja tämä taas vaatii enemmistön paikallisneuvostoissa. Saadakseen tahtonsa läpi, pitäisi edustajaan tyytymättömäin saada syntymään liike koko maassa ja edustajia valitessa olisi tämä seikka pidettävä ratkaisevana ja jätettävä muut näkökohdat syrjään. Tuntuu siltä, kuin tämä kaikki olisi käytännössä mahdotonta. Korkeimmat elimet ovat siis jokseenkin täydellisesti turvatut valitsijain välittömältä vaikutukselta. Valitsijain yritys saada mielipiteensä sähköaallot tuntumaan keskuskomiteaan saakka on jokseenkin yhtä vaikeata kuin sähköttäminen täältä Marsiin -- varsinkin kun vielä kokoontumis- ja sanavapaus on niin rajoitettu, kuin se Venäjällä on ollut. Sen sijaan voidaan ylhäältä päin vaikuttaa sangen helposti alaspäin, mieluisia edustajia valituttamalla j.n.e. Tämä valtiosääntö johtaa siis vaikutukset ylhäältä alaspäin, mutta ei juuri alhaalta ylöspäin. Se on diktatuurikoneisto. Kerran vallan saavuttanutta ryhmää on sen puitteissa yleensä sangen vaikeata syöstä vallasta. Ja vähemmistöjen vaikutuksen se tukahduttaa kokonaan. Sen mukaan kuin näin teoreettisesti voi asiaa arvostella, pitäisi yksihenkisillä listoilla valittu parlamentti olla paljon herkempi valitsijain tulkki kuin tämä neuvostojärjestelmä. Sen sijaan lienee neuvostojärjestelmän puitteissa mahdollinen tuntuva paikallisen itsehallinnon vapaus ja teoreettisesti katsoen on myöskin kaikenlainen toimeenpano- ja valvontaoikeus laajentanut valitsijain valtaa. Mutta näillä aloilla ovat taasen käytännölliset seuraukset paikallisten neuvostojen vallasta olleet niin onnettomat, että bolshevikijohtajat ovat jo aikoja sitten aloittaneet taistelun sitä vastaan.

Jo ennen, ennenkuin valtiosääntö heinäkuussa 1918 hyväksyttiin, oli käyty ankaraa taistelua neuvostojen vallasta.

Erityisen komitean johtomies _Peters_ (tätä henkilöä kai tarkoitettiin nimityksellä "mustamaalari", joka kierteli meikäläisessäkin lehdistössä) on esittänyt tämän taistelun vaiheita norjalaiselle sosialistille _Michael Puntervoldille_ seuraavaan tapaan: (Sanomalehtiselostus Puntervoldin kirjasta "Leninin maassa". Itse teosta en ole onnistunut saamaan käsiini.) "Ensimäinen näytös vallankumouksen läheisin aika -- oli taistelua rosvolaumoja vastaan. Rappiolle joutuneet sotilaat olivat muodostaneet järjestettyjä rosvolaumoja, jotka käyttivät anarkistien taistelutapoja. Moskovassa olivat 'anarkistit', kuten he nimittivätkin itseään, oivaltaneet saavuttaa jonkunlaisen kansanomaisuuden siten, että he jakoivat osan rosvoamastaan omaisuudesta köyhille. Sittemmin kuitenkin miehitettiin rosvolauman pääkortteri kokonaan ja pakotettiin heidät tykkitulella antautumaan. 500 vangitusta ammuttiin kuitenkin ainoastaan 2. Me haluamme nimittäin", selitti Peters, "poliittisista syistä osottaa mahdollisimman suurta lempeyttä, koska vangitut olivat toimineet anarkismin poliittisen lipun varjossa".

Punainen terrori on kuitenkin ensi sijassa suunnattu vastavallankumouksellisia kohtaan -- ja näille ei suinkaan ole osoitettu liiallista lempeyttä. Peters nimittää tätä taistelua "toiseksi näytökseksi" ja Puntervold kuvailee hänen lausuntoaan seuraavasti:

"Vastavallankumouksellinen liike bolshevikeja vastaan alkoi saada yhä kireämpiä muotoja, ja pian keksittiinkin kokonainen järjestö, jonka johtajana oli sosialivallankumouksellinen Sawinkow... Kaikki bolshevisminvastaiset puolueet, menshevikejä lukuun ottamatta, olivat tässä vastakumoushankkeessa mukana. Liikkeen sieluina olivat kyllä oikeistososialivallankumoukselliset. Joukko neuvoston omia virkamiehiä, jotka olivat sekaantuneet kapinahankkeisiin, olivat ensimmäiset ammutut. Sitten keksittiin vastakumouksellinen hallitus Kasanissa, jonka piti ottaa valta käsiinsä bolshevikien kukistuttua. Me vangitsimme 100 tsaarivallan aikuista upseeria Moskovassa ja 80 Kasanissa, näistä ammuttiin 50-60...

"Kolmas näytös vallankumouksen kehityksessä alkoi, kun vihollisen vastakumouksellisten joukot alkoivat liikehtiä eri rintamilla. Porvarit alkoivat tällöin tulla rohkeammiksi. Meidän täytyi nyt tehdä voimakaita vastavetoja. Kasanissa harjotettiin runsaasti terroria ja nyt joudumme joukkoterrorin aikaan. Pääkomitea ei vastaakaan näistä teoista. Joukkoteloituksia toimittivat kansanjoukot itse, Leniniä ja Uritskia vastaan tehtyjen murhayritysten jälkeen. Joukkojen katkeruus oli niin painostava, että Pietarin neuvoston täytyi antaa joukoille myöten. Kahtena yönä ammuttiin Pietarin vankiloissa 500 vangittua vastavallankumouksellista. Me annoimme Moskovasta määräyksen lopettaa joukkoteloitukset sekä Pietarissa että ympäristöllä."

Mutta myöskin itse neuvosto-orgaanien piirissä kävi taistelu ylivallasta _bolshevikien ja sosialivaliankumouksellisten_ kesken. Heinäkuun alussa pidetyssä neuvostokongressissa olivat sosialivallankumoukselliset enemmistönä. Ja Paquet kertoo, että tiedettiin heidän valmistelevan vaikeuksia bolshevikeille. He tahtoivat rikkoa hinnalla millä hyvänsä Brest-Litowskin rauhan. _Maria Spiridonowa_ viittaili tuossa kongressissa puheessaan "ihmeeseen", joka on tapahtuva. Ja samoina hetkinä tapahtuikin Saksan lähettilään Mirbachin murha. Kaksi erityisen komitean sosialivallankumouksellista jäsentä tunkeutui väärällä passilla huoneeseen ja ampui hänet. Tällöin oli tilanne bolshevikeille hyvin kriitillinen. Kaikkinainen hajaannus jatkui yhä. Mitään erikoisen innostunutta bolshevikien kannatusta ei ollut. Sekasorto ja alituiset kapinat ympäri maata olivat pahimmillaan. _Kossowsky_ luettelee 16 mielenosoituskokousta, lakkoa ja avointa kapinaa eri puolilta maata kevään ja kesän kuluessa 1918.

Suunnattomia ryöstöjä tehtiin elokuussa Moskovassa ainakin 5 kpl. Työttömyysavustuskassa, 400,000 ruplaa, ryöstettiin 15. elokuuta Moskovan vilkasliikkeisimmällä paikalla. Osuuskuntien keskuskassasta ryöstettiin 5 milj. ruplaa. Kurskin aseman kassa, 1 1/2 milj. ruplaa, ryöstettiin kadulla, kun sitä kuljetettiin pääkassaan. Itse sotakomissariaatista ryöstettiin yöllä 19. elok. vasten kassa. Vasemmistososialivallankumouksellisten puoluekassa niinikään (Paquet). Gawronsky luettelee suuren joukon kavalluksia ja väärennyksiä, jotka hän on poiminut Neuvosto-Venäjän lehdistöstä, lopuksi tapahtui komissari Uritskin murha Pietarissa ja murhayritys Leniniä vastaan Moskovassa. Yleensä nämä murhat ja muut tihuteot pantiin "vastavallankumouksellisten" ja eritoten sosialivallankumouksellisten tilille. Mitenkä yksityisten tapausten laita lieneekin -- se ainakin on varmaa, että bolshevikien vastustajat aikoivat "sisäisellä" rintamalla toimien tehdä heidän hallituksensa mahdottomaksi. Tuolloin Mirbachin murhan jälkeen piti sosialivallankumouksellisten nähtävästi alkaa päärynnäkkö. Mutta bolshevikit taistelivat, kuten Paquet sanoo, niinkuin jalopeurat. Häikäilemättä he asestivat korkeimmilla paikoilla olevien talojen katot ja ullakot Moskovassa, vangitsivat sosialivallankumouksellisten johtajat, hajoittivat puolueen ja kukistivat aseelliset kapinaan nousseet joukot. Kaikkialla rekisteröitiin upseerit ja 15,000 à 20,000 epäiltyä upseeria suljettiin keskitysleireihin (Paquet). Vallankumoustribunalit ja erikoiskomiteat tekivät työtä, tuomitsivat ja teloittivat vastavallankumouksellisia keinottelijoita ja saboteeraavia. Ei ole tiedossa kuinka paljon tämä sisäinen "rauhoitus" on maksanut ihmishenkiä. Edellä mainitsin jo Petersin Puntervoldille ilmoittamia numeroita.

Jatkan tässä Punterwoldin kuvausta:

"Kysyin Petersiltä, onko tsaari ammuttu. -- On. Se tapahtui sotakomitean määräyksestä, koska hänen poistamistaan pidettiin välttämättömänä vallankumouksen jatkuvalle menestykselle. (Sotakomiteaan kuului 30 miestä, mukana Lenin, Trotski, Peters y.m.) Useimmat tsaariperheen jäsenistä, joukossa myöskin perintöruhtinas, ja useimmat tsaarin ministereistä ovat ammutut." [Tästä on myöhemmin ollut sanomalehdissä eriäviä tietoja.]

Kaikkiaan arveli Peters noin 6000 vastakumouksellista teloitetun. Hän oli saanut ilmoitukset 26 piiristä ja oli näissä teloitettujen lukumäärä 4300. 10 piiristä tiedot puuttuvat, mutta arveli hän kaikkiaan murhatun, kuten sanottu, 6000 henkeä. Peters arveli, että näistä noin 60 prosenttia on pahantekijöitä. Loput olivat poliittisia rikollisia.

Saadakseni joitakin tietoja muiltakin kuin komitean jäseniltä, kertoo Puntervold, etsin käsiini menshevikien johtajan _Martowin_. Tämä selitti, että ainakin 10,000-15,000 teloitusta oli jo siihen mennessä toimitettu. "Kaikkiaan on ollut yli 500 teloituskomiteaa, eikä niistä yksikään ole ollut työttömänä." -- Pietarissa yksinään on ainakin 1,500 vastakumouksellista ammuttu. Petarin kumouksellisten komitea on itse tunnustanut, että sen toimesta yksistään elokuussa 1918 (joukkoteloituksen aikana) teloitettiin yli 800 ihmistä. Lisäksi on huomattava, että sotakomitean toimesta myöskin jatkuvasti toimeenpantiin teloituksia. -- Heinäkuussa 1918 surmattiin Jaroslavissa kaupungin valloituksen jälkeen niinikään yli 800 henkilöä. Pensan kuvemementissa tapahtuneen talonpoikaiskapinan kukistamisen jälkeen teloitettiin noin 600 vastakumouksellista.

Tammikuun loppuun mennessä 1919 toimi siis 500 paikalliskomiteaa ja 36 piirikomiteaa, jotka jokainen toimeenpanivat teloituksia. Näin Puntervold.

Prof. _Goode_ ilmoittaa epämääräisesti vallankumoustribunalien tuominneen kuolemaan n. 3000. Erikoisten komiteain toimeenpanemista teloituksista hän ei puhu mitään.

Luku 6000 näkyy esiintyvän usein ulkomaalaisissa tiedonannoissa.

Kun sosialivallankumoukselliset kärsivät tappion tällä "sisäisellä rintamalla", siirtyivät he kuuluisan johtajansa _Sawinkowin_ johdolla tsekkoslovakien rintaman taa ja alkoivat järjestää Siperian oloja.

Tällöin (tai oikeastaan jo kevättalvella 1918) alkoi Trotski luoda vakinaista puna-armeijaa. Myöhemmällä kesällä Paquet ilmoittaa sen lukumäärän 400,000:ksi mieheksi. Kun tuli tieto Bulgarian romahduksesta ja vallankumouksesta Itävalta-Unkarissa, osoitti Lenin toimeenpanevalle keskuskomitealle kirjelmän, jossa hän vaati puna-armeijan mieslukua lisättäväksi 3 miljoonaan, jotta se voisi Keski-Europan työläisten kanssa taistella ententen inperialisteja vastaan. Näihin aikoihin suunniteltiin, Paquet:n kertoman mukaan, Berliniä jo Europan neuvostovallan pääkaupungiksi. Trotski puuhasikin armeijansa kanssa väsymättä. Paquet kertoo, että hän hävisi joskus kuukausmääriksi päivän politiikasta, niin että syntyi juttuja hänen vangitsemisestaan. Hän matkusteli junassansa, agiteerasi, järjesti, moitti ja tuomitsi. Opettelipa lentämäänkin. Ja jo viime vuoden alussa lienee puna-armeijan miesluku ollut miljoonan vaiheilla (m.m. Nörregaard'in mukaan), pikemmin yli kuin alle. Ja kuri ja järjestys oli luotu. Bolshevikit olivat voittaneet toistaiseksi pulakautensa. Neuvostovallan vuosipäivänä marraskuussa 1918 lausui Lenin Paquet'n mukaan: "Meillä on nyt kova aallonkäynti. Olemme kenties huomenna aallon harjalla ja ylihuomenna aallon laaksossa; mutta me emme huku nyt enään."

Mutta varmaa on, että tuskinpa bolshevikit olisivat selviytyneet ilman saksalaisten myötävaikutusta. Ainoastaan se seikka, että he jaksoivat säilyttää välinsä Saksan kanssa rikkoutumattomina, pelasti heidät. Jos sosialivallankumouksellisten olisi onnistunut rikkoa Brestin rauha, niinkuin he yrittivät, niin kehitys olisi saanut -- jollei juuri kokonaan toista suuntaa, niin ainakin toisen muodon. Myöhempää taistelua Koltshakia, Denikiniä ja Judenitshia vastaan auttoi kaksi seikkaa: sisärintama ja näiden kenraalien taantumuksellisuus. Sosialivallankumoukselliset olivat esim. Siperiassa järjestäneet verrattain hyvän kansanvaltaisen järjestyksen. Mutta Koltshak kaappasi vallan, muodosti sotilasdiktatuurin -- ja kaikki meni lopulta viimeiseen sekamelskaan.

Useiden silminnäkijäin kuvaukset ovat viime aikoina olleet yhtäpitäviä siinä, että Neuvosto-Venäjällä nyt vallitsee verrattain hyvä ulkonainen järjestys ja että se sotilaallisesti on verrattain vahva.

Mutta tämä kaikki on saavutettu siten, että on suuressa määrin poikettu pois alkuperäisen bolshevistisen ohjelman puitteista. Niinpä ensiksikin: puna-armeija on aivan toista kuin "asestettu kansa". Se ei ole mikään proletaarimiliisi, vaan vakinainen sotajoukko. Sen johdossa ovat, niinkuin tiedot ovat tienneet kertoa, monet tsaarinaikaiset upseerit.

Kuvaava on Viron sosialidemokraattien johtajan K. Astin lausunto, jonka hän antoi Viron ja Neuvosto-Venäjän rauhanneuvottelujen aikana. Hän kirjoitti m.m.: "Vanhat kenraalit, entisen sotakamarillan edustajat, jotka alussa suhtautuivat bolshevikeihin suurella pidättyväisyydeilä, ovat nyttemmin omaksuneet kokonaan uuden katsantokannan. Hyvillä mielin he astuvat nyt bolshevikien sotaväkeen saaden siellä heti merkityksellisiä toimia. Ja koskapa he ovat suuria mestareita kasarmimaisen sotilashengen synnyttämisessä, vahvistavat he liittymisellään moninkertaisesti Neuvosto-Venäjän sotilaallista voimaa ja syventävät sitä juopaa, minkä neuvostomilitarismi jo ennestään on luonut sotilas- ja sivilisäädyn välille." Äskettäinhän on kerrottu, että m.m. joukkojensa säälimättömästä tuhoamisesta kuulu kenraali Brusilow olisi puna-armeijan ylimpiä päälliköitä -- ellei suorastaan ylin. Ellen väärin muista, piti hänen toiselta puolen olla niiden kenraalien joukossa, joiden ampumisesta aikaisemmin kierteli sanomalehdissä yksityiskohtainen kuvaus. Kumpiko tieto on totta tai onko kumpikaan?

Teollisuustuotanto ja sen tuotteiden jako on se ala, jolla bolshevikit ovat johdonmukaisimmin koettaneet toteuttaa ohjelmaansa. Millä menestyksellä? Että teollisuustuotanto ja tavarain jakelu on huonolla tolalla, sitä ei ole epäilemistä. Mutta missä määrin se on järjestelmän syy, sitä on vaikea tosiasioihin perustuen: ratkaista.

Esitettäköön tässä muutamia tietoja asiain tilasta.

Ensinnäkin bolshevikien oman tilaston mukaan tuotanto 1918 muodostui seuraavaksi (Hischberg, Bolschewismus s. 77.):

VARASTO, TUOTANTO JA VÄHIN TARVITTAVA MÄÄRÄ. MILJOONAA PUUTAA.

1918 Vuodelta käytet- Vähin Tavara 1917 jäänyt tävissä tarvit- yhteiskunn. Lisäys oleva tava Puuttui varasto. 1918 varasto. määrä. Kivihiiltä ja antrasiittiä 0 45.6 45.6 210.0 164.9 = 78.9 % Naftaa 20.0 123.0 143.0 343.0 200.0 = 58.2 % Puu (milj. kuut.) 0 9 9.9 15.6 6.6 = 42.3 % Raakametalli 15.0 10 25.0 210.0 185.0 = 88.1 % Liinaa 10.9 12.6 22 7 Yli tarpeen 15 Villaa 1.6 0.1 1.7 4.1 2.4 = 58.6 % Kutomatuotteita (milj. arshinaa) 0 1.4 1.4 2.8 1.4 = 50 % Turkiksia 4.6 4.2 9.0 12.0 3.0 = 25 % Kalosseja (milj. paria) 0 16.0 16.0 30.0 l4.0 = 46 % Sokeri 2.3 3.0 5.3 64.8 59.5 = 91.1 % Tee 0.6 0 0.6 1.07 1.37 = 69.5 % Kahvi ja kakao 0.25 0 0.25 0.90 0.65 = 72.2 % Riisi 0 0 12.6 12.6 = 100% Tupakka ja sikaarit (milj. venäl. naulaa) 6.4 6.4 7.9 1.5 = 18.9 % Tulitikkuja (1000 laatikkoa) 50.0 50.0 590.0 2820.0 2230.0 = 79.9 % Suolaa 2.0 58.0 60.0 64.0 4.0 = 0.3 % Kalaa 0 10.0 10.0 32.4 22.4 = 69.8 %

Kuten näkyy, on yhteiskunnallistutettu koneisto tuottanut enimmäkseen vain pienen murto-osan kulutukseen tarvittavasta vähimmästä määrästä.

Prof. _I.V. Isajeff_ on "Economistissa" (1919 vuoden elok. s. 235) julkaissut arvostelun, joka perustuu numerotietoihin. Otan siitä tähän muutamia tietoja.

Yksistään sentrotekstilissä, eli tekstiliteollisuuden keskuksessa, oli 1918 tarkkailua varten 6,000 virkamiestä. Saapuvien asiain luku oli päivittäin keskimäärin 500, lähtevien 207. Yksi sihteeri käsitteli päivittäin keskimäärin 10 tulevaa ja 4 lähtevää asiaa, yksi konekirjoittajatar 2 lähtevää asiaa. 1918 vuoden toisella puoliskolla tarvitsi sentrotekstili yhteensä 1,349,619,000 ruplaa etulainaa ja kuitenkin valmistettiin tavaroita vain 143,716,000 ruplan arvosta, siis tuskin 10 %. Heinäkuussa sai työmies 6,000 ruplaa kuussa, vaikka maksimipalkka oli määrätty 3,000 ruplaksi. Tämän saman ilmiön toteaa myöskin Heikel sekä vielä joku muu. Tämä tapahtuu siten, että jos jonkun esineen valmistamiseen menee 3 tuntia, niin merkitsee tehtaan johto sen 6 tunniksi. Työtehon alenemista osoittavat seuraavat luvut, jotka ovat otetut erikoiskomitean kertomuksesta (tammik. 1919): Työläisten lukumäärä Moskovan rautatiekonepajassa oli 1916 1192; 1917 1179; 1918 1772. Arviolaskun mukaan valmisti yhtä rautatievaunua, joka konepajassa valmistettiin, 1916 0.44, 1917 13.2 ja 1918 41.5 työläistä. Komitea arvelee työtehon alenemisen syiksi elintarvevaikeuksia, väärää vapaus-käsitettä työmiehillä, työmiesten osanottoa kaikenlaisiin komiteoihin j.n.e. Hiilentuotannossa oli tuotanto työläistä kohti kuukaudessa 1916 614 puutaa, 1917 448 puutaa ja 1918 242 puutaa. Normaalimäärä on 750 puutaa. Niiden tavaroiden arvo, jotka työläinen valmisti 8-tuntisessa työpäivässä ja ottaen 1916 vuoden hinnat perusteeksi, oli 1916 100, 1917 75 ja 1918 40 %. Työtehon alennus vaihtelee eri aloilla 20-68 %. Näin Isajeff.

Otan vielä seuraavat otteet _Gawronskyn_ lukuisista Neuvosto-Venäjän lehdistä ja virallisista kertomuksista poimimista tiedoista. (On huomattava, että G:n kirja on ilmestynyt alkupuolella vuotta 1919 ja "nyt" tarkoittaa siis sitä aikaa.)

_Moskovan piirin metalliteollisuus_:

Jo 1/IV 1918 suljettiin 211 rekisteröidystä tehtaasta 79 s.o. 38 %, ja jälelle jääneissäkin on tuotanto suuresti alentunut. Työläisten lukumäärä on alentunut 60 %:lla.

_Tekstititeollisuudessa_ suljettiin lokakuussa 1918 161 liikettä, s.o. 18 %.

_Sementtiteollisuus_: 14 tehtaasta, jotka ovat Neuvosto-Venäjän rajojen sisällä, ei ainoakaan ole käynnissä.

_Kummiteollisuus_: Ylimmän kansantalousneuvoston julkisen tiedonannon mukaan työskenteli tällä alalla vielä joitakin aikoja siten 32,000 työläistä. Nyt vain 7,500.

_Naftateollisuutta_ kuvasi naftateollisuustyöläisten kongressi seuraavasti: Naftateollisuuden asema on sangen surullinen. Polttoaineita ei ole, petrolia riittää ainoastaan helmikuuhun. Nafta-destilleerauksessa uhkaa ankara työttömyys puuttuvan raaka-aineen takia.

Gawronsky osoittaa, että sellainenkin teollisuus, jolla on kaikki tarpeensa saatavissa, on lamassa. "Taloudellinen elämä" niminen lehti (11, 12) on kirjoittanut: "Teollisuutemme nykyinen tila voidaan ilmaista sanalla romahdus."

Bolsheviki-johtajat ovat itse lausuneet, mikä tähän kaikkeen oli suurena syynä. _Trotski_ lausuu puheessaan 28.III.1918 ("Arbeit, Disziplin und Ordnung"), tosin pääasiassa armeijaa tarkoittaen: "Mistä kehittyy mielivalta, epäjärjestys ja suora kunniattomuuskin? Suoraan sanoen siitä, että määrääville paikoille on joutunut ihmisiä, jotka eivät niitä pysty hallitsemaan." Hän sanoo, että itse ministeriöissäkin oli tovereita, jotka työskentelevät vain 4-5 tuntia, eikä sitäkään aikaa kunnolla.

Eräässä kohdassa hän lausuu:

"Valitut kolleegiot, jotka ovat kokoonpantuja kyllä työväenluokan parhaista edustajista, mutta joilta puuttuu välttämätön teknillinen asiantuntemus, eivät voi korvata ainuttakaan teknikkoa, joka on käynyt läpi ammattikoulun ja tietää miten erikoisasioissa on meneteltävä. Ylitsekuohuva toverillisuus, joka meillä on kaikilla aloilla huomattavissa, osoittautuu kyllä aivan luonnolliseksi vastavaikutukseksi nuoren vallankumouksellisen, äskettäin sorretussa asemassa olleen luokan taholta, joka poistaa äskeisten käskijäin, herrojen ja komentajain yksilöllispersoonallisen aloiteoikeuden ja asettaa kaikkialla sijaan valittuja edustajiansa. Tämä on, sanon, aivan luonnollinen ja pohjaltaan aivan terve vallankumousilmiö. Mutta tämä ei ole köyhälistöluokan taloudellisen rakennustyön viimeinen sana. Seuraavan askeleen tulee johtaa toverillisuuden rajoitukseen, työväenluokan terveeseen pelastavaan itserajoitukseen, niin että työväenluokka tietää, missä työläisten valitsemain edustajain on lausuttava ratkaiseva sana, missä taasen on välttämätöntä antaa tilaa teknikoille, spesialisteille, joilla on määrättyjä tietoja, joille voidaan asettaa suurempi vastuu ja jotka ovat asetettavat valppaan poliittisen valvonnan alaisiksi. Mutta on välttämätöntä jättää ammattimiehille vapaan toiminnan, vapaan luomisen mahdollisuus, koska kukaan vähänkään kykenevä lahjakas ammattimies ei voi toimia alallaan, jos hän on alistettu erikoistyössään kolleegiumin alaiseksi, joka ei tätä alaa tunne."

Kuvaava on kulkulaitoskomissarin Krassinin "Prawdassa" julkaisema käsky. Otan tähän kohtia siitä.