Part 4

ISÄNTÄ

Kirjaanhan tämä neiti tahtoo panna nämä asiat, eihän hän muuten...

ANNA

Mutta minä en tahdo, että minun elämäni pannaan mihinkään kirjoihin. Se on minun... (Pormestarinnalle.) Sinä olet sinä, Hulda, alituisesti vaaninut minun teitäni. Mitä minä sinuun kuulun? Minä en tahdo, että elämäni paljastetaan maailmalle. Minä olen sen kalliisti ostanut. Se on minun, minun, minun... (Miehelleen.) Ja sinäkin... Sinä lyöttäydyt näiden vieraiden seuraan ja kerrot minusta ja...

ISÄNTÄ

Enhän minä mitään, jollet sinä tahdo. Mutta eihän siinä meidän elämässämme ole mitään salaamista.

PORMESTARINNA

Tämäpä on kaunista! Minä tuon kuuluisan kirjailijan sinun kotiisi ja näin sinä kohtelet häntä. Kyllä minä tämän muistan...

ANNA

Minä olen väsynyt, väsynyt kaikkeen!

TATTARA

Minä valitan todella, että olemme teitä häirinneet...

PORMESTARINNA

Hyvä, rakas neiti Tattara, älkäähän toki — tieteellistä tarkoitusta vartenhan te...

TATTARA

Kirjallista tarkoitusta varten ..

ANNA

Nimittäkää sitä miksi tahdotte, mutta päästäkää minut siitä.

ISÄNTÄ

Sinä et nyt ymmärrä, että tämä neiti kirjoittaa kirjoja. (Anna menee makuusuojaan, isäntä seuraa.)

PORMESTARINNA

Kuinka hän uskaltaa? Minulle! Onko hän unohtanut, että minä voin hänet tuhota...

TATTARA

Ei, ei, ei, älkää tehkö sitä...

PORMESTARINNA

Jaa, jos hän suututtaa minua. Ja kuinka hän kohtelee teitä! Kuinka minä voinkaan pyytää teiltä anteeksi.

TATTARA

Mutta päinvastoin. Tällainen kohtaus oli minulle erittäin intresantti. Erittäin.

PORMESTARINNA

Minua ilahduttaa, jos niin on. Mutta minulle se oli loukkaus, jota en anna anteeksi! Hyvästi, hyvät herrasväet.

ISÄNTÄ tulee makuuhuoneesta.

Joko nyt on sellainen kiire...

PORMESTARINNA

Ja sitä isäntä vielä kysyy.

TATTARA

Pyydän teitä sanomaan rouvalle, että olen hyvin pahoillani, että me...

PORMESTARINNA

Ei kannata!

ISÄNTÄ

Kyllä se siitä taas rauhoittuu. (Pormestarinna ja Tattara lähtevät. Anna tulee makuuhuoneesta.) Mutta jo sinä olet! Hän on nyt pormestarin rouva eikä häntä käy suututtaminen niinkuin ennen, kun hän oli köyhä tyttö. Kunniahan se vain oli meille, että hän toi sen neidin ja jos se olisi kirjoittanut meistä kirjoihinsa.

ANNA

Meidän kurjasta elämästämme! Ah sinua. Ja sinun kanssasi minun pitäisi elää.

ISÄNTÄ

Niinä aikoina, joista minä kerroin, ei se vain ollut kurjaa. Niinä vuosina, jotka olet ollut täällä Iltan kanssa, se kyllä on voinut olla.

ANNA

Petätkö sinä itseäsi tieten tahtoen? Vai oletko sinä todella näin sokea?

ISÄNTÄ

Kysy vain keneltä tahansa, niin ei meidän silloisessa elämässämme ollut nuhtelemisen syytä.

ANNA nauraa sairaasti.

Tuo vieras ihminen lateli sinulle miten minä parissa kuukaudessa olin muuttunut niin, ettei minua voinut tuntea. Etkö sinä sitä nähnyt? Eivätkö ihmiset sitä sinulle sanoneet?

ISÄNTÄ

Tiedäthän sinä, että se oli lapsen syy. Parin vuoden perästä olit pulskempi kuin Siuroniemellä tyttönä olitkaan.

ANNA

Kun sinä kerrankin katselisit tätä asiaa pohjaan asti.

ISÄNTÄ

Sinä kyllä tiedät mitä minä olen sinulta pyytänyt ja aina pyydän.

ANNA hätääntyneenä.

Ilta pitää huolta siitä. Hän menee naimisiin.

ISÄNTÄ

Hän ei elä kauan.

ANNA kipeästi.

Ja sen sinä paiskaat vasten kasvojani. Sen sinä äsken sanoit vieraille. Etkö sinä ensinkään käsitä miten sinä satutat minuun.

ISÄNTÄ

Etkö sinä sitten tiedä kuinka surkea minulle aina on ollut sellainen pihamaa, jolla eivät lapset leiki!

ANNA

Voi hyvä Jumala, odota nyt että Ilta kasvaa suureksi.

ISÄNTÄ

Hänen kasvamistaan ei kukaan tiedä.

ANNA

Lääkärikin jo uskoo hänen täydelliseen paranemiseensa.

ISÄNTÄ

No niin — tätä asiaa et sinä tahdo katsoa pohjaan saakka. Ja nyt kai minun on lähdettävä pankkiin, ennenkuin se suljetaan.

Isäntä lähtee. Anna koppasee kirjan käteensä ja koettaa turhaan lukea.

ANNA itsekseen.

Mitenkä minä olen tällainen? (Kiskaisee auki keittiön oven, puhuu sinne.) Mimmi, kummoisia ne olivat kaikki ne minun yhdeksän siskoani, jotka kuolivat pieninä?

MIMMI

Mitäs emäntä nyt niistä muistelee!

ANNA

Olivatko ne hyviä, sävyisiä ja tottelevaisia? Minäkö yksin olin hurja ja hillitön?

MIMMI

Olihan ne iloisia niinkuin lapset ovat. Tai taisivathan ehkä olla vähän hiljaisempia kuin emäntä.

ANNA

Niillä on nyt kultakruunut ja valkeat vaatteet — minä varmaankaan en olisi saanut, vaikka olisin kuollutkin.

MIMMI

Mitäs emäntä nyt sellaisia puhuu. Onko emäntä ollut kipeä tai onko ollut jotakin ikävää?

ANNA

Jos minä yrittäisin mennä vähän levolle. (Sulkee keittiön oven.)

EMÄNTÄ oveltaan.

Mitäs teillä oli isännän kanssa?

ANNA

Ai äiti, en minä ymmärrä kuinka minä jaksan.

EMÄNTÄ

Äskenhän kaikki näytti niin hyvältä. Mikäs teille nyt tuli?

ANNA

En minä ymmärrä miten nämä kuusitoista vuotta ovat kuluneet.

EMÄNTÄ

Etkö sinä tiedä miksi isäntä on nyt toisen näköinen sekä sinun että Iltan silmissä?

ANNA

En. Sitähän minä juuri itseltäni kysyn.

EMÄNTÄ

Te olette seurustelleet tuon Leväsen kanssa.

ANNA

Ja mitä se voi vaikuttaa?

EMÄNTÄ

Hän on hieno herra.

Emäntä vetäytyy pitkäkseen vuoteeseensa. Kuuluu vain hänen pitkä huokauksensa. Anna kiertää mietteissään huonetta.

Mutta seurustelinhan minä ennen niiden meidän kesäasukkaiden kanssa.

EMÄNTÄ

Sinä olit lapsi silloin. Sinä olit liian lapsi naimisiin mennessäsikin...

ANNA

Mitä te päästitte minut Siuroniemeltä!

EMÄNTÄ

Sinä tahdoit, etkö sitä muista. Sinulla oli silloin niin oma tahto, ettei sitä mikään taivuttanut. Sinä olit mielestäsi niin vanha silloin, vaikka olit kahdeksantoista.

ANNA

Mikä siinä onkin, että minä nyt monta kertaa olen mielestäni nuorempi?

EMÄNTÄ

Sinun elämäsi alkoi liian aikaiseen... Vedäpä se ovi kiinni, sieltä niin vetää. (Anna menee emännän huoneeseen, vetää oven kiinni. Heikki ja Ilta tulevat.)

ILTA

No, tule nyt vain sateensuojaan. Eihän sinulla ole edes sateenvarjoa.

HEIKKI

Mutta eipä hän ole kotona.

ILTA

Saat uskoa kun sanon, ettei siitä matkasta tule mitään. Äiti kertoi minulle koko teidän suunnitelmanne ja suostui jäämään kotiin. Passikin on tässä, minä voin repiä sen rikki minä hetkenä tahdon.

HEIKKI

Anna tänne... Mitä tuo nyt on.

ILTA

Se on sitä, että minä olen tämän passin herra ja teen sille mitä tahdon.

HEIKKI

Puhutaan järkeä nyt. Me olimme äidin kanssa pari tuntia sitten selvillä kaikesta, minä olen tilannut liput ja...

ILTA

Mutta minä en tahdo ulkomaille.

HEIKKI

Ilta kulta, mitä sinä mahdat luulla ulkomaiden olevan: tulinen pätsi ehkä, jossa ihmiset poltetaan elävältä. Etkö sinä todella tiedä miten kehittävää on päästä näkemään uusia oloja, uusia ihmisiä. Sadat ja tuhannet nuoret kadehtivat sinulta tällaista mahdollisuutta. Ole nyt edes hiukan järkevä.

ILTA

Pyydätkö sinä minua siksi, että saisit äidin mukaan?

HEIKKI

Kuinka niin?

ILTA

Välitätkö sinä yhtään minusta?

HEIKKI

Mutta pikku Ilta, mistä sinä johdut sellaisiin kysymyksiin. Totta kai minä sinusta pidän. Mutta mikset sinä antaisi äidin lähteä matkalle, jota hän koko talven on suunnitellut?

ILTA

Minun tietämättäni.

HEIKKI

Eihän lapsille kaikkea puhuta. Nyt kun sinä olet tullut täysikasvaneeksi, sait heti tietää.

ILTA

Sarkoila ei voi olla ilman emäntää.

HEIKKI

Yhdestä kesästä on kysymys. Olettehan te olleet täällä paljon pitempiä aikoja ja Sarkoila on tullut toimeen.

ILTA

Voi sinua, et tiedä edes mikä ero on talven ja kesän välillä. Emme milloinkaan ole olleet kesää poissa. Miten kävisi puutarhan, miten karjan, miten heinänteon... voi, voi sinua!

HEIKKI

Onhan isäntä kotona ja se mainio taloudenhoitajatar ja voudit ja karjakot — eivätkö ne nyt voi olla kahta valppaammat, jotta emäntä yhden kesän saa levätä? Vai onko isäntä pannut vastaan?

ILTA

Ei. Minä vain. Minä en tahdo. Ja äiti kuulee minua. Minä olen suuri herra äitiin nähden.

HEIKKI

Eikö »suuri herra» nyt vähän kuulisi minuakin! Ajattele kuinka yksin minä olen elänyt elämäni, en minä ole leikkinyt niinkuin muut lapset, ei minulla ole ollut isää eikä äitiä. Ulkomaillekin olen aina matkustanut yksin...

ILTA

Mutta minä vien sinut meidän karjatarhaan. Te saatte äidin kanssa istua portailla. Minä lypsän tyttöjen kanssa. Aurinko laskee...

HEIKKI

Ja minä istutan sinut laivan kannelle. Saat syöttää lokkeja. Ne seuraavat usein laivaa... Ne ovat niin suuria ja valkoisia...

ILTA

Tahdotko sitten mieluummin heinäniitylle — sinnehän herrasväet aina menevät! No niin, on komea heinäpouta, takki pois vain ja työhön, herra maisteri...!

HEIKKI

Olenko minä koskaan pyytänyt sinulta mitään? Nyt minä pyydän.

ILTA

Mutta mahdottomuuksia.

HEIKKI

Anna nyt tänne tuo passi.

ILTA

Pahastutko minulle?

HEIKKI

En, jos tottelet.

ILTA

Välitätkö sinä edes vähän minusta?

HEIKKI

Oikein paljon, jos menet katsomaan onko äiti kotona, että saan puhua hänelle.

ILTA

Etkö sinä nyt jaksa viettää pientä hetkeä minun kanssani?

HEIKKI

Minun täytyy panna asiat kuntoon. Eihän minun pitänyt tänne tullakaan.

ILTA

Lähde sitten, jollet voi viihtyä.

HEIKKI

Kuinka hullunkurinen sinä olet tänään. Ei sinun puheistasi saa mitään tolkkua. Jahka äiti on esiintynyt toivon että hänellä on minulle vapaa hetki.

ILTA

Aina äiti ja äiti ja äiti!

HEIKKI

Hänestähän kaikki riippuu.

ILTA

Minusta kaikki riippuu! Hakisit vain minun suosiotani.

HEIKKI

Sinä olet tänään niin itsepintainen ja taipumaton, ettei sinua saa mihinkään. (Nauraa.)

ILTA

Anna nyt edes kätesi.

HEIKKI

No tuossa.

ILTA

Kun et sinä antanut sitä itsestäsi.

HEIKKI

Olisinhan minä antanut jos olisin tietänyt siitä olevan sinulle iloa.

ILTA

Eikö sinulle ensinkään?

HEIKKI

Totta kai.

ILTA

Kuinka sinä olet hyvä, kuinka sinusta pidän!

Heikki riistäytyy irti, lähtee. Ilta jää kuin huumaantuneena yksinään puhelemaan, puoleksi itkien. Hetken perästä tulee Anna.

ILTA

Oih, kuinka minä olen onnellinen... Kuinka sinä olet kaunis, Heikki, kuinka minä sinusta pidän. Ja sinäkin pidät hiukkasen minusta...

ANNA

Kuka täällä kävi?

ILTA

Eikö totta, äiti, hän on niin hyvä ja kaunis. Mitä ne kaikki muut ovat hänen rinnallaan. Minä pidän hänestä niin äärettömästi. Pidäthän sinäkin, äiti!

ANNA kovasti.

Mitä sinä teet, tyttö? Tiedätkö mitä sinä teet? Se on jotakin perin sopimatonta. Sinä olet jo suuri tyttö etkä saa puhua tuolla lailla. Minä kiellän sinua sitä tekemästä. Sinä et saa ajatella niin, et puhua niin.

ILTA

Äiti... mitä minä sitten olen tehnyt?

ANNA

Sen sinä tiedät tunnossasi. Älä koetakaan puolustautua. Minä olen nähnyt sinun sisääsi. Tästä täytyy tulla loppu!

ILTA

Äiti, sinä rakastat häntä! Sinä rakastat häntä.

ANNA

Mitä sinä puhut, tyttö?

ILTA

Sinä et pidä isästä... se on totta mitä ihmiset ovat sanoneet. Sinä pidät hänestä.

ANNA

Mitä sinä puhut, tyttö? Vaikene, vaikene, vaikene... (Unohtaen Iltan läsnäolon.) Kuinka se olisi mahdollista? Minä olen vanha ihminen, minä voisin olla hänen äitinsä... Mahdotonta, mahdotonta, mahdotonta! Koko talven hän on käynyt täällä ja minä olen ollut siitä niin iloinen. Tuossa on hän istunut, me olemme puhelleet kuin hyvät ystävät. Hän on niin viisas, niin hieno, hänelle voi puhua kaikki... Hän on niin nuori, hän voisi olla poikani. Tämä on rumaa, tämä on iljettävää. Tämä ei voi olla totta, tämä ei saa olla totta. Minä en tahdo, en tahdo, en tahdo!

Ilta istuu avuttomana, kyyristyneenä sohvankulmaan. Anna kiertää epätoivoissaan permantoa.

Esirippu.

III NÄYTÖS.

Sama huone. Kaikki pakattuna laatikkoihin ja kirstuihin. Huonekalut seisovat kolkkoina siellä täällä, osittain niinimattojen peittäminä. Sohvalle tehty vuode. On ilta. Sataa. Mimmi ja Siuroniemen emäntä juovat kahvia. Lehvät ovat maljakossa pöydällä, kahvipannu näkyvissä.

MIMMI

Paras olikin, että aikoinaan siirsivät juhlansa katon alle.

EMÄNTÄ

Niin kyllä. Mutta mahtaako niillä olla väkeäkään, kun näin sataa.

MIMMI

Näkyi sinne sentään menneen. Mikähän sen meidän Annan oikein on?

EMÄNTÄ

Kyllä se taas tasaantuu, jahka pääsee kotiin.

MIMMI

Näkisin minä sen maisterin, niin löisin siltä kintut poikki.

EMÄNTÄ

Ei niissä puheissa ole perää.

MIMMI

Kyllähän minä meidän Annan tiedän, mutta kuka ne sellaiset herrat takaa.

EMÄNTÄ

Ukkonen taitaa taas lähestyä.

MIMMI

Pitää panna kiinni pellit.

Ilta tulee makuuhuoneesta, asettuu ikkunan eteen.

EMÄNTÄ

Älä nyt seiso siinä, kun noin iskee valkeata.

ILTA

Mitä minä siitä. Kun ukkonen minut tappaisikin.

EMÄNTÄ

Kuka sillä lailla puhuu.

ILTA

Kuinka Sarkoilan päällä salamoi. Nyt minun omenankukkani menevät.

MIMMI

Ja ne puut kun olivat koreassa kukassa. Ei nyt tänä vuonna tule omenia.

EMÄNTÄ

Se siitä tuli, kun oli niin kuuma päivä.

ILTA

Kuuma päivä tosiaan!

MIMMI

Mikäs sen Iltan nyt on? Jos pelottaa nukkua makuuhuoneessa, niin panee tuohon isännän vuoteelle. Eikä suinkaan kukaan nyt tällaisella ilmalla lähde huviretkelle.

ILTA

Kyllä kai ne muut lähtevät, mutta en minä lähde.

EMÄNTÄ

Se on oikein se. Saa nähdä koska sieltä juhlilta ruvetaan tulemaan.

ILTA

Mitä kello onkaan? Kyllä kai minä sentään menen.

EMÄNTÄ

Et sinä mihinkään mene.

MIMMI

Pannaan nyt tähän sohvalle. (Peittää Iltaa.) Minä lähden sitten siivoamaan kellaria. (Ottaa lyhdyn keittiön pöydältä, lähtee.)

ILTA

Mummo... eikö isä teistä ole kovin muuttunut tänä talvena?

EMÄNTÄ

Kuinka niin? Ei vain minusta.

ILTA

Kuinka minusta sitten? Hän on niin lihonut ja tullut niin punaiseksi. Eikä hänen äänensäkään ollut tällainen.

EMÄNTÄ

Isä raukka — vai on hän sinustakin muuttunut.

ILTA

Kenestä muusta sitten?

EMÄNTÄ

Äidistäsi.

ILTA

Äidistä!

EMÄNTÄ

Niin, samalla lailla kuin sinusta. Kyllä isä on ennallaan, mutta sinä ja äiti olette täällä kaupungissa käyneet niin hienoiksi. Hienossa seurassa.

ILTA

Hienossa seurassa.

EMÄNTÄ

Älä nyt sitä haudo. Ehkä sinä tuletkin tänne laulamaan mummolle.

ILTA

Olisinpa minäkin mummon kuolleiden lasten joukossa.

EMÄNTÄ

Kyllä se tietää koska se kutsuu kotiin. Nuku nyt sitten siinä, lapsi. (Menee huoneeseensa. Hetkisen perästä Heikki.)

HEIKKI

Ei ketään... ovet auki... Kas vain, Ilta. Nukutko sinä?

ILTA sävähtäen istumaan.

En... Sinä!

HEIKKI

Missä äiti on?

ILTA

Arpajaisissa.

HEIKKI

Sanoivat siellä, että hän jo oli lähtenyt. Siellä oli niin kauheasti väkeä, minulla oli niin huono paikka. En mitenkään päässyt häntä lähelle... Oletko sairas, pikku Ilta?

ILTA

Kuinka hyvä että sinä tulit. Olen siitä niin iloinen.

HEIKKI

Oletko sairas?

ILTA

En.

HEIKKI

Lähtisinkö minä häntä hakemaan.

ILTA

Älä mene. Älä jätä minua yksin.

HEIKKI

Pelkäätkö sinä? Mitä sinä pelkäät? Johan ukkonenkin on ohi. Ja vanha emäntähän nukkuu tässä vieressä.

ILTA

Kuule, lähdetään maailmalle me kahden.

HEIKKI

Neiti laskee leikkiä...

ILTA

En. Minä tarkoitan kovin vakavasti.

HEIKKI

Mikä päähänpisto tämä nyt sitten on? Entä puutarhat ja lehmät ja kaikki Sarkoilan muut ihmeet!

ILTA

Ne eivät enää ole minun.

HEIKKI

Tui, tui, tui — nyt en minä ymmärrä yhtään mitään.

ILTA

Älä pilkkaa...

HEIKKI

Sitten sinä kai sallit äidinkin tulla mukaan?

ILTA

Ei äiti voi tulla. Etkö sinä tahdo lähteä minun kanssani?

HEIKKI

Mitä me kaksi siellä tekisimme?

ILTA

Samaa mitä me kolme. Näyttäisit minulle museoita ja mitä kaikkea sinun piti näyttää äidille ja minulle.

HEIKKI

Mitä huvia sinulla olisi niistä. Puhutaan nyt järkevästi. Mitä täällä oikein on tapahtunut?

ILTA

Niin paljon.

HEIKKI

Enkö minä voisi saada tietää niitä?

ILTA

Ehkä sitten joskus, jos lähdet minun kanssani kauas pois...

HEIKKI

Niin, ajattele kuinka hauskaa meillä olisi: minä istuisin kaiken päivää kirjastossa — sinä huoneessasi, sinä joka et ole viitsinyt edes kieltä oppia.

ILTA

Voisinhan minä vielä oppia.

HEIKKI

Ei, minä lähden nyt takaisin palokunnantalolle. Äidin on ikäväkin tulla kotiin yksin.

ILTA

Ei hän ole yksin. Isä on hänen kanssaan.

HEIKKI

Menivätkö he yhdessä?

ILTA

Tietysti.

HEIKKI

Mutta nyt istuu isäsi muutamien isäntien kanssa yhdessä syömässä illallista Rantapaviljongin parvekkeella.

ILTA

Mistä sinä sen tiedät? Ethän sinä tunne isää.

HEIKKI

Minä astuin siitä juuri erään toverini kanssa ohi ja hän sanoi minulle. Hänellä oli vaaleat, ruudulliset vaatteet ja kirjava kaulaliina. Sellainen komea mies... punaposkinen.

ILTA lamassa.

Lähde sinä sitten vain noutamaan äitiä.

HEIKKI

Onkohan hänellä sadetakkiakaan. No, hyvästi siksi...

ILTA

Kuule...

HEIKKI

No...?

ILTA

Sinä... sinä...

HEIKKI

Mitähän tärkeää sieltä tuleekaan?

ILTA

Sinä rakastat siis sinäkin äitiä.

HEIKKI

Mitä... mitä sinä sanoit?

ILTA

Sinä rakastat siis sinäkin äitiä.

HEIKKI

Kuule Ilta... sellaisista asioista ei sovi laskea leikkiä...

ILTA

Minä en laske leikkiä. Sinä rakastat äitiäni.

HEIKKI

Hyvä Jumala, mitä sinä sanot! Äitisihän on naimisissa. Kuinka sinä sillä lailla voit loukata häntä.

ILTA

Hän rakastaa hänkin sinua.

HEIKKI

Mitä sinä sanot, mitä sinä sanot! Kuinka sinä sellaista ajattelet? Mitä tämä kaikki nyt on olevinaan? En minä enää tiedä näenkö unta vai olenko valveilla.

ILTA

Vai oli se teille molemmille uutta.

HEIKKI

Sinä hourit, tyttö... Mitä sinä sitä sanoitkaan. Etten minä olisi sitä kuullut...!

ILTA

Ja sinä luulet, että se olisi voinut jäädä teille salaan!

HEIKKI

Mistä minä tiedän! En tiedä mitään, en ymmärrä mitään! Mitä minä nyt teen, mitä minä nyt teen!

ILTA

Mihin sinä lähdet?

HEIKKI

En tiedä.

ILTA

Siellä sataa niin kovasti.

HEIKKI

Mitä minä tässä seison? Mitä minä enää täällä teen? Pois, pois tästä talosta... pois omasta itsestäni!

ILTA

Voi miksi minä sen sanoin, miksi minä sen sanoin! Kuinka minä olen tullut häijyksi. Vielä tänä aamuna minä soin hyvää kaikille ihmisille — nyt...!

HEIKKI

Muistotkin pois, kaikki pois... sillä kaikki on varastettua!... Vihko on vielä minulla. Jahka minä olen tuonut sen, olen irti, irti kaikesta! (Lähtee.)

ILTA

Irti, irti kaikesta!

Tyrskähtää itkuun, hoippuu sitten kuin paeten, makuuhuoneeseen. Hetkisen perästä tulee Anna kiihtyneenä. Hän ravistaa märän sadetakin yltään eteisen naulaan, paiskaa kirjan pöydälle, etsii katseillaan Iltaa ja vetää vihdoin syrjään makuuhuoneen verhot.

ANNA kuiskaa.

Nukutko? Jumalan kiitos! (Kävelee edestakaisin salissa.) Olenko minä minä? Voiko minulle vielä jotakin tapahtua? Ja mitä kaikkea minun edessäni vielä on? (Hiipii uudelleen makuuhuoneen ovelle.) Jumalan kiitos. (Avaa vierashuoneen oven.) Nukutteko te, äiti?

EMÄNTÄ

Vai joko sinä olet kotona? No, olikos siellä väkeä?

ANNA

Miten Ilta jaksaa? Onko hän kaiken aikaa nukkunut?

EMÄNTÄ

Kyllä hän vastikään oli ylhäällä. Täällä kävi joku. Taisi olla Levänen.

ANNA

Mitä hän täältä haki...! Ettei Iltalle vain olisi tullut mitään. Mitä te sanotte siihen, äiti, jos me Iltan kanssa vielä tänä yönä lähtisimme Sarkoilaan. Tavarat saisivat tulla perästäpäin. Ja isäntä koska tahtoo.

EMÄNTÄ

Kuka sinne nyt lähtee yön selkään.

ANNA

Kesäinen yö!

EMÄNTÄ

Olisihan se ihmistenkin silmissä niin outoa.

ANNA

Mitä ihmisistä! En minä tiedä miksi minua niin pelottaa, ettemme ikinä pääse Sarkoilaan.

EMÄNTÄ

Kyllä Sarkoila pysyy paikoillaan.

ANNA

Ettei ukkonen sytyttäisi sitä — tai lopettaisi meitä.

EMÄNTÄ

Jumala varjelkoon.

ANNA

Niin, Jumala varjelkoon! (Itsekseen.) Jos hän enää voi minua varjella. (Menee Iltan ovelle.) Ethän sinä nukukaan, lapseni.

ILTA oudon tyynenä.

En.

ANNA

Kuinka sinä voit? Tule tänne, äidin ainoa lapsi, tule! Kuinka sinun nyt on?

ILTA

Kyllä minun on hyvä.

ANNA

Ei sinun ole hyvä. Voi, mitä äiti tekisi? Tule nyt taas iloiseksi, lapseni. Etkö ymmärrä mihin hätään äiti muuten joutuu. Mitä sinä sanoisit, jos heti lähtisimme kotiin, Sarkoilaan? Ethän sinä kumminkaan jaksaisi mennä huviretkelle. Te saatte sitten Sarkoilassa huvitella niin paljon kuin ikinä tahdotte. Voithan sinä äidin tähden tehdä sen uhrauksen. Me emme tarvitse edes ajomiestä, osaammehan me ajaa, sinä ja minä. Älä tuijota noin, lapseni. Miksi sinä sen teet? Sano mikä sinun on, sano nyt, kun äiti rukoilee.

ILTA

En minä itsekään tiedä. Kylmä.

ANNA

Onko sinun kylmä? Pane tämä huivi ympärillesi. Teemmekö tulta? Meillä on vielä puita. Tai jos äiti keittää sinulle jotakin lämmintä. (Peittää Iltan sohvalle ja rientää keittiöön.)

PORMESTARINNA tulee kuohuksissaan.

Hoi, eikö täällä ole ketään? No, sinä. Eikö äiti vielä ole tullut?

ANNA tulee hätäisesti keittiöstä, kädessä palava kynttilä, jonka laskee pöydälle.

Mikä nyt on? Sinä näet että Ilta on kipeä.

PORMESTARINNA

Sinä olet kauniisti käyttäytynyt vierastamme kohtaan, sinä! Ensin et täällä suvainnut antaa vastausta, saisiko hän huomenna tulla teille. Ja kun hän iltamassa tuli sinua puhuttelemaan, et ollut kuulevinasi — karkasit vain pois.

ANNA

Minä olin niin levoton Iltasta. Sain muutenkin odottaa vuoroani.

PORMESTARINNA

Saisinko minä sitten nyt vihdoin tietää, pääseekö neiti Tattara teidän rattaillanne Sarkoilaan? Tai voimmehan ottaa kestikievarikyydinkin, kun vain tiedämme, ettei häntä ajeta pois talosta.

ANNA

Se ei nyt käy päinsä. Ehkä toisen kerran.

PORMESTARINNA

Toisen kerran! Koska sinä luulet hänen toisen kerran tulevan näille maille?

ANNA

Yleisöhän oli niin haltioissaan. Kai hän tulee.

PORMESTARINNA

On se nyt merkillistä, ettet sinä taivu. Minä olen tässä tullut antaneeksi lupauksen ja tahtoisin pitää sen.

ANNA

Kuulethan, ettei se nyt käy.

PORMESTARINNA

Älä ärsytä minua.

ANNA

Älä sinäkään minua. Kai minä saan määrätä keitä haluan vieraiksi kotiini, keitä en... Suo anteeksi, ehkä sinä nyt lähdet, minulla on matkakiireitä.

PORMESTARINNA

Sinä taidat odottaa jotakin.

ANNA

Miestäni.

PORMESTARINNA

Häntä saat odottaa vielä hyvän hetken. Hän istuu kaikessa rauhassa Rantapaviljongissa syömässä illallista. Tietää kai, että sinä saat lohdutusta toiselta taholta.

ANNA

Jätä minut nyt. Muuten saamme molemmat katua.

PORMESTARINNA

Mitä sinä luulet minun katuvan?

ANNA

Oih, ainahan meillä ihmisillä on jotakin kaduttavaa. Ja paljonkin. Onko jo parempi, lapseni?

PORMESTARINNA

Kyllä se lapsi nyt on rakas. Kyllä sitä nyt hellitään. Mutta kerran...

ANNA

Älä nyt viitsi. Jos se vieras nyt välttämättä tahtoo, niin tulkoon Sarkoilaan ja kirjoittakoon meistä kirjoihinsa.

PORMESTARINNA

Vai tulkoon! Vai jo saa tulla. Entä jollen minä enää tahdo.

ANNA

Ole sitten tahtomatta. Tee ihan mitä haluat, kunhan nyt vain lähdet kotiin...

PORMESTARINNA

Entä jos minulla on yhtä ja toista kysyttävää, entä jollen minä ole ymmärtänyt sinun käytöstäsi moneen aikaan ja haluan selvitystä...

ANNA

Ehkä miehesi voi auttaa sinua. Hän ymmärtää minua paremmin. Koeta kysyä häneltä...

PORMESTARINNA kiihtymistään kiihtyen.

Pyydän saada kysyä, mitä miehelläni on tekemistä minun ja sinun välisten asioiden kanssa...

ANNA

Ei tietysti mitään, ei mitään...

PORMESTARINNA

Mitä sinä sitten tarkoitat? Nyt minä sinut ymmärrän: sinä jatkat yhä rumaa peliäsi... ties miten olet jatkanutkin täällä kaiken aikaa. Ehkä sinä yhä vielä olet viekoitellut häntä kotoa, minun ja lasten luota...

ANNA

Minä vakuutan, minä en...

PORMESTARINNA

Ja minun pitäisi sinua uskoa...

ANNA

Pitääkö sinun sitten tehdä lapseni sairaaksi noilla kauheilla jutuilla? Sinulla on monta lasta, minulla vain tämä yksi — pitääkö sinun nyt hänen kuullensa sanoa tämä kaikki...

PORMESTARINNA

Pitää! Että hän kerrankin kuulisi minkälainen äiti hänellä on.

ANNA

Lähdetään, lapseni, tuonne viereiseen huoneeseen. Et sinä saa levätä täällä.

PORMESTARINNA

Ei, Ilta, kuule sinä kerran mikä ihminen tämä äitisi on. Kun sinä synnyit, häpesi hän sinua niin, ettei tahtonut voida ensimmäistä huutoasi kuulla...

ANNA

Jumalan tähden, etkö sinä voi...

PORMESTARINNA

Sillä hän ei ollut ottanut isääsi rakkaudesta.

ANNA

Ilta, lapseni, kuuntele tyynesti. Minä selitän sinulle kaikki ja sinä ymmärrät kaikki...

PORMESTARINNA

Kun sinä olit parin päivän vanha...

ANNA

Sinulla ei ole oikeutta kajota näihin asioihin! Sinä olit tunkeutunut talooni ja sait tietää asioita, joita ei...

PORMESTARINNA

Sinä oli parin päivän vanha, kun äitisi yritti sinut kuristaa. Kuristaa niinkuin minkäkin kissanpojan...!

ANNA nauraa kaameasti.

No niin, nyt sinä olet saanut sen sanotuksi. Onko mielesi nyt hyvä! Vai vieläkö tiedät jotakin... Se on totta, Ilta lapseni. Minä olin kuin suunniltani...

PORMESTARINNA