Part 5
Sinä olit jo ihan sinisenä, kun sinut saatiin äitisi kynsistä. Mitäs nyt sanot äidistäsi?
ILTA
Nauran.
PORMESTARINNA
Vai naurat!
ILTA
Luulin minä sitä pahemmaksikin.
ANNA
Kuinka sinä olet järkevä, lapseni, kun otat sen niin tyynesti. Jumalan kiitos! Kaikki sinä ymmärrät kun kuulet. Minä en ole aikaisemmin kertonut, kun olet ollut lapsi.
PORMESTARINNA
Vai olet sinä jo noin paatunut.
ILTA
Niinkuin täti näkee.
PORMESTARINNA
Sinä näyt olevan äitisi tytär.
ANNA
Nyt sinä kai voit jättää meidät. Me lähdemme Iltan kanssa läpi yön kotiin ja huomenna sopii neiti Tattaran ajaa isännän rinnalla Sarkoilaan.
ILTA
Äitini tytär! (Nauraa.)
ANNA
Älä naura noin, lapseni.
PORMESTARINNA vahingoniloisena.
Taidan saada rauhassa lähteä. (Säikähtäen.) Taisi koskea kipeämmin kuin osasin uskoa. (Menee.)
ANNA
Älä naura, älä naura. Minä toimitan heti hevosen valjaisiin, että pääsemme tästä kauheasta kaupungista.
ILTA
Mikset sinä kuristanutkin minua silloin!
ANNA
Puhutko sinä minulle sillä lailla. Minä olin silloin niin onneton, niin sairas, etten tietänyt mitä tein. Matkalla selitän sinulle kaikki.
ILTA
Vielä sinä tapat minut.
ANNA
Kuinka armoton sinä olet! Ei, sinä olet sairas sinäkin. Mutta koeta, lapseni, pysyä reippaana.
LEMPI kadulta.
Ilta hoi! Minä olen täällä. Joko sinä olet valmis?
ANNA
Tule sisään, Lempi. Katsos nyt: Ilta ei voi oikein hyvin. (Menee keittiöön.)
LEMPI
Hyvänen aika kuinka sinä olet valkoinen. Kyllä se menee ohitse, kun pääset ulos. Minä en voinut olla kertomatta pojille, että me kesällä saamme tanssia. Ja tiedätkö, he tulivat niin kauhean iloisiksi, etteivät tahtoneet pysyä missään. Minun täytyy vain nyt oppia ne uudet tanssit.
ILTA
Jos sinä tietäisit, kuinka minä olen onneton!
LEMPI
Mitä ihmettä! Sinä, joka olet niin kaunis ja rikas ja... Mitä sitten on tapahtunut? Lähdetään nyt, niin kerrot minulle matkalla.
ILTA
En minä jaksaisi lähteä. Mutta mitä minä täälläkään teen. Mitä minä teen missään.
LEMPI
Mitä hulluja sinä puhut! Lähde pois nyt, se vain virkistää sinua. Sadekin on lakannut. (Kuiskaa.) Tirri odottaa meitä tuolla kulmassa...
ILTA
En minä sitten.
LEMPI
Poika parka kun on niin rakastunut!
ILTA
Älä huoli, Lempi.
Anna tulee.
LEMPI
Eiköhän Iltalle vain mahtaisi tehdä hyvää lähteä meidän mukaamme.
ANNA
Minä jo käskin valjastaa, mutta jos sinusta tuntuu että jaksat, niin lähde vain huviretkelle. Jos menet vähäksi aikaa. Koetteeksi.
LEMPI
Tule pois. Minä saatan sinut sitten kotiin.
ANNA
Ja sinä soitat jos Ilta väsyisi, niin minä tulen noutamaan hänet. Oletko nyt oikein ymmärtäväinen, lapseni, että äiti saa olla levollinen? (Lähtevät. Anna käväisee keittiön eteisen ovella ja huutaa pihamaalle.) Mimmi sanoo talonmiehelle, kun hän tulee, ettei tarvitsekaan valjastaa. (Palaa, avaa ikkunan. Hengittää lehvien lemua ulkoa, seisoo siinä kädet ristissä.) Jumala, armahda meitä... (Äkkiä tervehtii Heikki kadulta. Anna kavahtaa.)
HEIKKI
Pyydän anteeksi... Tämä vihko oli joutunut minulle. En tahtonut lähettää sitä postissa.
ANNA
Tehkää hyvin.
HEIKKI
Ehken minä...
ANNA
Kyllä te voitte tulla.
HEIKKI
Eikö ketään muita ole kotona?
ANNA
Ei. Minä vain tahdoin... Ei minulla ole mitään asiaa. Tai onhan minulla: ulkomaanmatkastani ei voi tulla mitään. Minulla on velvollisuuksia miestäni ja kotiani kohtaan. Toivon että Ilta voi parantua kotona.
HEIKKI
Minä ymmärrän...
ANNA
Ja te?
HEIKKI
Minä lähden. Kaikki on jo kunnossa.
ANNA
Sehän on hauskaa. Toivon että te oikein paljon hyödytte matkastanne.
HEIKKI
Kiitos... Ja minä... että te voitte hyvin Sarkoilassa. Enkä minä sitten...
ANNA
Kuinka ihanaa nyt on ulkona!
HEIKKI
Kaikki lemuaa sateen jäljeltä.
ANNA
Ihmisen pitäisi henkeä pidättäen nauttia tästä ajasta, jolloin lehti puhkeaa. Se on niin lyhyt.
HEIKKI
Se on niin lyhyt.
He seisovat kumpikin ikkunansa ääressä, loitolla toisistaan, mutta joka sana vaikuttaa kuin hyväily.
ANNA
Toivon kaikesta sydämestäni, että tulette onnelliseksi.
HEIKKI
En minä osaa sanoa mitä tahtoisin... Hyvästi.
ANNA
Hyvästi.
Ojentavat toisilleen kätensä silmiin katsomatta. Heikki lähtee, Anna vetäytyy pois ikkunasta, purskahtaa itkuun. Hetkisen perästä tulee isäntä.
ISÄNTÄ hyväntuulisena.
Tuokos se nyt oli?
ANNA
Kuka?
ISÄNTÄ
Joka tuli vastaan.
ANNA
Mistä minä voin tietää kuka tuli sinua vastaan.
ISÄNTÄ
No kun se tuli täältä teidän rapusta.
ANNA
Maisteri Levänen kävi täällä.
ISÄNTÄ
Sitähän minä juuri, että sellainenko se nyt oli. Ei niin minkään näköinen. Ja tuota ne nyt on niin puhuneet... En minä milloinkaan ole niihin juttuihin uskonut... Joko pannaan maata?
ANNA
Pane sinä vain. Minulla on vielä vähän tekemistä. Ja sitten odotan Iltaa.
ISÄNTÄ
Missäs Ilta sitten on?
ANNA
Huviretkellä toveriensa ja opettajiensa kanssa.
ISÄNTÄ
Vai niin vai, tiesin minä tuon, niin en olisi pitänyt niin kiirettä.
ANNA
Voithan sinä lähteä takaisin.
ISÄNTÄ
Mistäs minä miehet enää kiinni otan. Ja minä maksoin jo kaikki. Se olikin vähän mukavaa, kun me sinne tultiin, minä ja Punttalan isäntä, niin viereisessä pöydässä istuu neljä faaria ja fröökynät kantaa niille niin ihmeesti syötävää ja juotavaa. Me emme Punttalan isännän kanssa huomanneet yhtään keitä he olivat, puhuttiin vain kaikista asioista. Yhtäkkiä joku lyö minua olalle ja se olikin Peusa, itse Antti Peusa, ja lihonut se oli niin, etten olisi tuntenut. Siinä sitä sitten ilo nousi niin ettei muistettu koko arpajaisiin. Pantiin pöydät yhteen ja huudettiin fröökynät passaamaan... Ja ajatteles, siinä sakissa oli akronoomi Peranteri. Ja kun se rupesi tarjoamaan meille kruununoritta Sarkoilaan. Sanoi, että yhdessä voitaisiin lähteä ostamaan ja kolmeentuhanteen asti saa nousta. Sillä hinnalla pitäisi sentään jo saada. Että mitäs sinä siitä sanot? Tommilan pappa jo rupesi puhumaan, että jos hän möisi sen Linturinsa, joka Turun kilpa-ajoissa juoksi toisen palkinnon. Mutta se voi vielä hyvästi juosta ensimmäisen, se on vasta niin nuori. Se se kelpaisi Sarkoilan trillojen eteen... Mikset sinä sano mitään?
ANNA
Kyllä ne entiset kelpaa minulle. Tarvinnenko niitäkään.
ISÄNTÄ
Punttala on taas ollut metsäkaupoissa. Kuuluvat metsät vain olevan nousemaan päin. Vaikka möisimme vielä toisen lohkon. Ja sitten, kuules, kyllä vanhan emännän nyt pitäisi muuttaa rahat meidän pankkiin. Puhuivat minulle päivällä herrat, että enkö minä nyt saisi eukon päätä kääntymään. Se on aika raha se 100.000. Ja se hyödyttää nyt toista puoluetta. Kyllä se eukko pitää saada siihen suostumaan.
ANNA
Voithan sinä koettaa. Mutta eihän vanhan ihmisen näätä niin käännetä.
ISÄNTÄ
Kun maksavat puoli prosenttia enemmän. Se on jo summa. Eukko sanoo, että hänellä on yllinkyllin. Mutta antaisi sen rahan vaikka meille taikka Iltalle.
ANNA
Panisit nyt nukkumaan.
ISÄNTÄ
Tule pois sinäkin... Kyllähän me kuulemme kun Ilta tulee.
ANNA
Ei, ei! Minulla on työtä.
ISÄNTÄ
No niin, mikäs hätä minullakaan on tässä. (Ottaa takin yltään, heittäytyy sohvalle, tupakoi siinä lojuen.) Laittaisit nyt yksintein sen mustan silkkihameen, jonka kankaan minä toin. Tommilan emäntä kuuluu olevan ihan viimeisillään, että sinne kai pitää mennä hautajaisiin, kun ollaan niinkuin vanhaa sukua... Helkkarin lyhyt tämä sohva. Minä menen sinun sänkyysi.
ANNA
Ei, sinne sinä et mene!
ISÄNTÄ
No, mikäs nyt tuli? Johan se oli sovittu.
ANNA
Olethan sinä ennenkin saanut yhden yön kulumaan tuossa. Jollet tyydy siihen, saat mennä kestikievariin.
ISÄNTÄ
Vai siinä sitä taas ollaan. Minä jo luulin... ymmärsin sitten ihan väärin. Mutta etkö sinä ajattele, että minunkin kärsivällisyyteni joskus voi loppua.
ANNA
Hyvä on. Se saakin loppua. Minä tahdon päästi irti sinusta.
ISÄNTÄ
Mitäs sinä nyt sanoit?
ANNA
Minä tahdon irti sinusta — etkö kuullut!
ISÄNTÄ
No, no... ei nyt hätäillä.
ANNA
Vielä tänään keskipäivällä päätin seurata sinua Sarkoilaan ja pysyä emäntänä niinkuin tähänkin asti. Mutta nyt minä tunnen etten jaksa. En jaksa.
ISÄNTÄ
Mitä sinä sitten rupesit minun emännäkseni?
ANNA
Niin, mitä! Siinähän se minun käsittämätön syntini oli. Mutta enkö minä jo ole tarpeeksi kärsinyt...
ISÄNTÄ
Entä minä — minkätähden minun sitten on kuusitoista vuotta pitänyt kärsiä sinun syntisi takia?
ANNA
Olithan sinä minun kanssarikolliseni: sinä tiesit minkätähden otin sinut.
ISÄNTÄ
En tiedä mistään rikoksesta vielä tänäkään päivänä.
ANNA
Mitä sinä nyt sanot! Sataan kertaan olen ne kaikki selittänyt.
ISÄNTÄ
Etpä ikään olekaan. Antaisit nyt sitten kerran kuulla.
ANNA
No niin, aletaan sitten ja selitetään juurtajaksain. Minä olin tyttönä Siuroniemellä ja Sarkoilan naapurinpoika osti talon sieltä likeltä ja hän minulle ensin puhui Sarkoilan isännästä.
ISÄNTÄ
Jos puhuttiin minusta, niin kyllä puhuttiin sinustakin. Sinä annoit sulhasillesi ensin toivoa ja heläytit sitten rukkaset...
ANNA
Ne kosivat rahojani ja se oli niille oikein. Sarkoilan isännästä tiedettiin, että hän joi ja hummasi...
ISÄNTÄ
Ei niistä toinen puolikaan ollut totta.
ANNA
Kun minä tulin Sarkoilaan, olivat portinpielukset kaikki lovilla, kun juovuspäissänne olitte ajaneet kiinni. Ja kuistinkorvassa näytettiin kiveä, johon Tommilan poika oli kaatunut kuoliaaksi, ja...
ISÄNTÄ
Ei hän humalassa ollut. Pimeässä kaatui.
ANNA
Korttia lyötiin...
ISÄNTÄ
Korttia lyötiin siihen aikaan pappilassakin. Se oli sen ajan tapa.
ANNA
Mutta Sarkoilan isäntä ei käynyt kosimaan Siuroniemen tytärtä niinkuin kaikki poikamiehet niillä mailla ja se ihmetytti minua.
ISÄNTÄ
Ja silloin sinun piti saada pauloihisi minutkin.
ANNA
Hänestä kerrottiin, ettei hän välittänyt naisista. Se oli minulle uutta. Minun rupesi tekemään mieli nähdä sitä miestä. Laulujuhlilla täällä samassa kaupungissa sinut sitten näytettiin minulle.
ISÄNTÄ
Noh?
ANNA
Sinä olit aran ja ränstyneen näköinen niinkuin juopottelevat miehet ovat. Ja mikä päähänpisto minulle lieneekään tullut, mutta leikilläni sanoin minä pormestarinnalle ja muille tytöille: minä otan hänet ja teen hänestä miehen!
ISÄNTÄ
En minä nyt sennäköinen ollut.
ANNA
Minun silmissäni sinä olit. Mutta siinä samassa menin minä kestikievariin, otin hevosen ja käskin ajaa Sarkoilaan. Siellä minä sitten ypöyksin kuljin talonkatsojaisissa. Silloin ei ollut paljon nurmea metsässä, mutta siellä kulki jo Sarkoilan karja. Minä luulin niitä lehmiä joidenkin mökkiläisten lehmiksi, niin takkuisia ne olivat...
ISÄNTÄ
Eihän siihen aikaan ollut tällaista karjanhoitoa. Lehmät pantiin metsään heti kun lumi suli.
ANNA
Kyytimies tiesi, että Sarkoilan karjaa keväällä nostettiin...
ISÄNTÄ
Se oli valhe. Siitä minä voisin haastaa sen miehen käräjiin koska tahansa.
ANNA
Minä katsoin pihamaalle aidan takaa. Portti kiikotti toisella saranallaan. Pihalla retuutti koira jotakin luuta eikä edes haukkunut...
ISÄNTÄ
Mikä lie ollut kulkukoira. Eihän meillä siihen aikaan ollut koiraa.
ANNA
Kissa suikahti peloissaan pihan poikki, ikäänkuin ei koskaan olisi nähnyt ihmisiä. Sitten minä menin joen rannalle. En koskaan ollut nähnyt jokea. Se teki minuun syvän vaikutuksen. Sitten siihen tuli pieni lapsi. Sillä ei ollut yllä kuin likainen paita...
ISÄNTÄ
Oli kai renkien lapsia.
ANNA
... se oli niin kurja itsekin. Se kaatui ja rupesi itkemään. Ei kukaan kuullut eikä kukaan tullut. Lapsi olisi saanut mennä jokeen. Minä lähestyin sitä, mutta se rupesi huutamaan vielä enemmän ja meni pakoon ja hävisi ränstyneiden rakennusten taakse. Mutta minusta tuntui siltä kuin koko talo olisi itkenyt ja valittanut tuon lapsen itkussa. Niin hyljätyltä tuntui talo, niin ilman rakkautta se kitui. Minun tuli niin äärettömän sääli, minä huomasin, ettei minua ensinkään tarvittu Siuroniemellä, missä kaikki oli niin hyvässä järjestyksessä. Minä päätin voittaa Sarkoilan isännän.
ISÄNTÄ
Ja seuraavana päivänä siellä laulujuhlilla sinä tulit ja sinä sanoit suoraan, että eikö ruvettaisi yhdessä pitämään taloa.
ANNA
Minä sanoin sinulle rehellisesti kuinka asia oli, että nain talon, en sinua.
ISÄNTÄ
Siinä ei ollut mitään eroa.
ANNA
Siinä se juuri olikin kaiken pahan alku. Minä tutustuin taloon, minä kiinnyin siihen, minä tein työtä, minä penkosin joka mökin, minä kokosin lapset pyhäkouluun. Mutta sinä loittonit loittonemistasi. Minä aloin jo silloin, kun me hääsaatossa ajoimme noita neljää penikulmaa Siuroniemeltä Sarkoilaan, huomata, ettei minulla ollut mitään sinulle puhumista.
ISÄNTÄ
Silloin laulujuhlilla sinulla kyllä oli puhumista. Sinä olit niin simasuuna, että...
ANNA
Olinhan minä päättänyt voittaa sinut enkä minä ymmärtänyt, että se kävisi niin helposti.
ISÄNTÄ
Olihan se jotakin, kun se tyttö, jota ei kukaan saanut, itse tuli kauppaamaan itseään minulle. Ihan minua ujostutti, kun sinä juhlapuheiden aikana puhuit ja nauroit. Kaikki ihmiset katselivat meihin. Mutta sinä vain puhuit ja nauroit ja minä olin lopulta kuin lumottu. Etkö muista?
ANNA
Muistan. Mikä hulluus minua lieneekään sinä päivänä riivannut.
ISÄNTÄ
Kyllä minäkin huomasin kuinka sinä sitten muutuit. Ja luuletko sinä että sitä oli hauska kuulla, kun ihmiset lakkaamatta huusivat sinun laihtumistasi, niinkuin minä olisin kiusannut sinua nälällä.
ANNA
Kärsimystä se on ollut sinullekin, ymmärränhän minä sen. Mutta olenhan minä tehnyt hiukan hyötyäkin, onhan Sarkoila nyt mallitalo. Ja olethan sinä nyt mies, jota kaikki kunnioittavat.
ISÄNTÄ
Yhtä et ole antanut: poikaa, joka perisi talon...
ANNA
Joko taas! Tiedäthän sinä minun syyni. Minun olisi vain paljon aikaisemmin pitänyt sanoa mitä nyt sanon: päästä minut vapaaksi ja etsi toinen.
ISÄNTÄ
Vai pitäisi minun tässä ruveta ihmisten pilkaksi...
ANNA
Minä en jaksa enää.
ISÄNTÄ
No, kun nyt on jaksanut kuusitoista vuotta, niin...
ANNA
Onhan sitä siinäkin. En tiedä... mutta en jaksa enää...
ISÄNTÄ
Etkö tiedä? Ehkä se herra sen tietäisi, se joka äsken tuli täältä. Ihmisten puheissa on ehkä sittenkin perää.
ANNA
Sekä on että ei.
ISÄNTÄ
Vai niin, vai. Vai olet sinä sittenkin pettänyt minua. Saisit vain olla kiitollinen, jos vielä huolin sinut kattoni alle.
ANNA
Enhän minä tahdo kattosi alle. Pois minä tahdon.
ISÄNTÄ
Mennäksesi yhteen hänen kanssaan! Ties miten jo olette eläneet.
ANNA
En puolusta itseäni: hän on ainoa mies, jota olen ihaillut, kunnioittanut ja — ehkä rakastanut.
ISÄNTÄ
Ja sinuun olen minä uskonut ja luottanut. Sinun kotiintuloasi valmistettiin Sarkoilassa kuin juhlaa...
ANNA
Hänen valossaan minä vasta näin kuka sinä olet.
ISÄNTÄ
Niin, ainahan se talonpoika näkyy herran valossa. Mutta muista sinä, etten minä sinua pyytänyt: itse sinä minua kosit, itse viekoittelit minut itsellesi...
ANNA
Niin tein, niin tein. Siksi minun kai nyt on viekotteleminen itseni irti...
ISÄNTÄ
Mutta minäpä en päästä sinua. Sinä pysyt minun vaimonani ja mitä et anna vapaaehtoisesti, sen otan minä väkisin.
ANNA
Sitä et sinä koskaan uskalla.
ISÄNTÄ
Ketä minä pelkäisin! Vai eikö minulla ole siihen oikeutta, saakeli soikoon...
ANNA
Jollet sinä hyvällä anna minulle vapautta, otan sen väkisin.
ISÄNTÄ
Sepä nähdään...
ANNA
Sinä luulet ettei minulla ole keinoja, minä vaikka...
ISÄNTÄ uhkaavana.
Kyllä on keinoja minullakin. Odota sinä, odota sinä...
Ilta on tullut sisään ja hetkisen jäykkänä kauhusta kuunnellut keskustelua. Äkkiä pääsee häneltä parahdus ja hän kaatuu maahan kuolleena.
ANNA
Mitä se oli? Herra Jumala, Ilta! Lapseni, lapseni, koskiko se niin kovasti! Se ei ollut mitään. Äiti tekee kaikki mitä isä tahtoo... Ilta, herää, mikä sinulle tuli? Herra Jumala, hän kuolee. Sinä et saa kuolla, äiti ei voi elää ilman sinua. Antti, tule auttamaan. (Nostavat Iltan sohvalle.) Nouda lääkäri, soita. Tuo vettä! Ilta lapseni, sinä paranet, tämä menee ohitse... Mikset sinä liiku? Antti, äiti, auttakaa Jumalan tähden. Avaa silmäsi, lapseni! Katso, äiti on tässä eikä rakasta mitään muuta maailmassa kuin sinua... Miksette soita lääkärille... Auttakaa, auttakaa!
ISÄNTÄ
Se on turhaa. Näethän sinä, että hän on kuollut.
ANNA
Ei! Minä en tahdo sitä. Lääkärin pitää tulla! Ilta, katso, äiti on tässä ja me lähdemme huomisaamuna kotiin... Mutta tämähän on mahdotonta, sillä juuri äskenhän hän meni ulos. Lähdetään kotiin, lapseni, lähdetään.
ISÄNTÄ
Turhaan sinä enää päätät lähteä kotiin.
EMÄNTÄ joka huudot kuultuaan, yötamineissaan on tullut sisään.
Voi, Herra siunatkoon, Herra siunatkoon. Mitenkä se tapahtui...?
ANNA parkaisee.
Minä sen tein. Minä hänet tapoin. Minä tapoin ainoan lapseni. Koko päivän näin minä hänen hätänsä.... mutta minä ajattelin vain itseäni ja kuristin häntä kurkusta, niinkuin silloin kerran... Nyt olen kadotettu ja tuomittu ja se on minulle oikein, kaikki minä olen ansainnut...
ISÄNTÄ
Ole hiljemmällä. Ihmiset pysähtyvät kuuntelemaan.
ANNA
Kuulkoot, tietäkööt... Minä olen tappanut ainoan lapseni. Ilta, Ilta, etkö sinä voi antaa anteeksi tätä viimeistä kertaa? Et! Sillä sinä annoit niin monta kertaa pitkin päivää ja uskoit minuun ja minä petin sinut.. Aijai minun päätäni, minun päätäni!
EMÄNTÄ
Älä lapseni, älä lapseni, Jumala on armollinen...
Äkkiä alkaa ikkunan alta kuulua askelia ja miesäänistä laulua: »Sua tervehdin».
ANNA
Ilta, ne laulavat sinulle, lapsi. Herää! Kuule, on kevät ja lehvät puhkeavat. Katso näitä, ne ovat kotoa! Kuule ne laulavat niin kauniisti... (Parkaisee.) Ei, minähän olen hänet tappanut, hän ei kuule enää koskaan. Lakatkoot, lakatkoot...
ISÄNTÄ avaa ikkunan
Kiitoksia vain herroille. Mutta Ilta ei enää kuule. Hän on muuttanut muille maille. Hän on kuollut.
Kadulta kuuluu toistettuna »Kuollut...? Miten...? Koska...? mahdotonta!» Isäntä vastaa päätään nyökyttämällä. Sitten häipyvät askeleet. Anna tuijottaa eteensä ja painelee päätään ikäänkuin ei mitään käsittäisi. Emäntä asettuu tuolille kädet ristissä ja huojuttaa siinä ruumistaan, hiljaa rukoillen itsekseen. Isäntä seisoo yhä ikkunan ääressä. Kadulta kuuluu kiireisiä askeleita. Heikki tulee. Isäntä puhuttelee häntä ikkunasta.
ISÄNTÄ pidättäen vihaansa.
Aikooko herra tänne?
HEIKKI hätääntyneenä.
Onko se totta? Ne tulivat vastaan ja kertoivat. Eihän se voi olla mahdollista.
ISÄNTÄ
Herra tulee vain katsomaan.
ANNA joka on herännyt kuullessaan Heikin äänen ja jännittyneenä seurannut puhetta.
Älkää päästäkö häntä tänne. Hän ei saa tulla!...
HEIKKI tulee ja seisoo hetkisen ääneti.
Hänhän hengittää... hänhän rukoilee.
ISÄNTÄ
Tietääkö herra kenen syy tämä kaikki on? Teidän.
HEIKKI
Minun?
ISÄNTÄ
Niin, juuri teidän.
HEIKKI
En ole sitä tahtonut, en...
ANNA
Ei se ole hänen syynsä. Minä yksin, minä yksin olen rikollinen! Minä tahdon yksin kantaa syyn... Tappakaa minut, haudatkaa minut hänen kanssaan. Minä en enää voi elää! Ymmärrättehän te, etten minä voi elää!
EMÄNTÄ
Rauhoitu, lapsi... Jumala rakastaa sinua, kun sinua kasvattaa. Ilta on hyvässä tallessa...
Isäntä seisoo ikkunan ääressä, pyyhkäisee kyyneleen silmästään. Anna vaikeroi hiljaa. Heikki poistuu lamaantuneena, vanha emäntä istuu kädet ristissä.
EMÄNTÄ veisaa hiljaa, särkynein äänin:
»Onpa taivaassa tallella lapsillekin, Kun he Herrassa kuolevat vaan, Kultakruunut ja valkeat vaattehetkin, Harput, joilla he soittelevat...»
Ulkona valkenee kevätaamu. Yksinäinen lintu alkaa livertää.
Esirippu.