Part 3
Kuinkahan tästä nyt valmistutaan huomisillaksi?
MIMMI
Otetaan yö lisäksi, jollei päivä riitä. (Menee keittiöön.)
ANNA
Voi, voi, kyllä minä niistä pidän!
EMÄNTÄ
Olet ihan karvoissa.
ANNA
Miksen minä pääse irti? Mikä minua täällä pitelee?
EMÄNTÄ
Talo.
ANNA
Olenko minä hullu, hullu, hullu!
MIMMI tuo kimpun vasta-auenneita koivunlehviä, ojentaa Annalle.
Pistin mukaan mäestä, kun emäntä niistä niin pitää.
ANNA upottaa kasvonsa lehviin. Oi voi!
EMÄNTÄ
Ala, Mimmi, sitten vain ottaa alas uutimia ja panna pois tavaroita. Tai jos ensin keittäisit kahvia, niin on isännälle valmiina.
MIMMI alkaa touhuten kulkea keittiön ja salin välillä.
Isäntä kutsutti jo maanantaiksi puutarhanlaittajat. Ja sinne vedettiin jos mitä lajia maata. Emäntää vain odotetaan...
Anna on painanut päänsä lehviin, nyyhkyttää ääneensä.
Esirippu.
TOINEN NÄYTÖS.
Sama huone kuin ensimmäisessä näytöksessä. Uutimet poissa, huonekaluja muuttokunnossa. Lehvät maljakossa, kahvivehkeet pöydällä. Emäntä istuu keinutuolissa peukalojaan pyöritellen. Anna ja Minimi järjestelevät tavaroita. Suuri, uusi matka-arkku permannolla.
MIMMI
... Ei isäntä ottanut kuuleviin korviinkaan. »Se on meidän emännän haka eikä siihen kosketa.» Ja niine hyvineen saivat tukkiherrat mennä.
EMÄNTÄ
Taitavat jo olla lahoja sisältä ne hongat.
ANNA
Joissa ei ole yhtään kuivaa oksaa!
MIMMI
Vaikka kepilläkin lyö, niin ovat niin tiiviit että ikinäs. Ei niitä senpuolesta tarvitse myydä.
ANNA
Tottahan marjapensaiden juuret tulivat hoidettua?
MIMMI
Kyllä ne koettivat. Vouti kovin ihmetteli, kun ei emäntää kuulunut käymään niinkuin ennen. Minä sitten kahvitin miehet. Kaikki ne sitä päivittelivät, että miksei emäntä tule katsomaan puistoaan.
ANNA
Minulla oli kai täällä silloin jotakin hommaa, etten voinut päästä. Kuinka karjakko nyt on ollut?
MIMMI
Sekös odottaa emäntää kotiin. Ei se ole maistanut »Ei viedä lehmiä Takamaahan ennenkuin emäntä on nähnyt karjan», se sanoi. Ja sitä on pesty ja suittu.
ANNA
Niinkuin en minä olisi päässyt Takamaahan!
EMÄNTÄ
Ei nyt vielä ole ruohoakaan.
MIMMI
Olisi sitä ollut nuorelle karjalle. Sehän on niin väkevää näin keväällä. Pyhäkoulua lapset kanssa kovasti kysyvät. »Koska emäntä tulee» ja »koskas Ilta tulee»? »Ja tuokos ne niitä uusia laulukirjoja?» Niin ne kysyvät, että niistä on ihan pääsemättömissä. Ne olisivat tahtoneet kokoontua jo ensi pyhänä, mutta minä sanoin, ettei vielä ennen kuin emäntä antaa sanan.
Ilta ja Lempi törmäävät sisään.
ILTA
Äiti, kun et sinä tullutkaan! Voi, voi kuinka vahinko. Se oli niin juhlallista.
LEMPI
Johtajatar itse piti meille puheen.
ILTA
Me itkimme kaikki.
LEMPI
Ilta on paras matematiikassa. Hän sai...
ILTA
Arvaapas, äiti, mitä minä sain. Et saa sanoa, Lempi. Kymmenen! Niin, uskotkos sitä. Tule nyt katsomaan. Mutta Mimmi, päivää, Mimmi kulta.
MIMMI
Terveisiä Sarkoilasta.
ILTA
Kiitoksia. No voi, voi, kun taas näkee sen Mimmin!
MIMMI
Kun ei Iltakaan yhtään ole käynyt kotona.
ILTA
Kyllähän minä olisin tullut, mutta äiti on ollut niin varovainen, etten rasittuisi. Eihän karja vielä ole lähetetty Takamaahan?
MIMMI
Ei. Lähetetään vasta kun emännät ovat sen nähneet.
ILTA
Ja mitäs siellä nyt on tehty?
MIMMI
Perunoita päästiin panemasta... Mutta Iltapas on laihtunut.
ILTA
Kyllä minä taas lihonkin, kun saan kaiken kaupunkilaisuuden päältäni.
LEMPI
Sinä olet paljon kauniimpi näin.
ANNA sulkee Iltan syliinsä.
Jumalan kiitos, että se nyt on ohi.
ILTA
Mitä äiti siitä sanoo?
ANNA
Kyllä äiti on iloissaan.
LEMPI
Laulussa me saimme molemmat kymmenen.
ILTA
Mutta kielissä minä olen mahdoton. Saksassa tuli kuutonen että helähti. Ei minuun ole edes sekään tarttunut, että äiti on lukenut saksaa.
EMÄNTÄ
Mitä siinä on uskonnossa?
ILTA
Ai mummo, mummolle pitää näyttää! Kahdeksan se nyt niin huonoa ole.
MIMMI
Jokos isäntä näki todistuksen?
ILTA
Totta kai! Se oli niin kauhean hauskaa, kun minä äkkäsin isän ovella.
LEMPI
Kun tämä Ilta ihan karkasi käsivarteeni ja oli huudahtamaisillaan.
EMÄNTÄ
Minne isäntä jäi?
ILTA
Meni kauppoihin. Ja tiedättekö, kun ne isän kesävaatteet ovat niin rumat, niin rumat. En minä yhtään muistanut, että ne ovat sellaiset. Ja kaulaliina — minä sanoin hänelle suoraa päätä, että hänen pitää ostaa toinen.
ANNA nauraa omituisesti.
Olisit varmuuden vuoksi mennyt itse mukaan...
ILTA
Kuinka niin?
ANNA
Että olisit saanut mieleisesi...
ILTA
Minä läksin lennossa näyttämään todistustani sinulle ja mummolle.
ANNA
Oikein, lapseni, oikein...
EMÄNTÄ
Toki isäntä ne sellaiset osaa ostaa. Mitä kaikista turhista,
LEMPI
Ei se ole ensinkään helppoa. Meidän äiti ostaa kaikki isän vaatteet ja kravatit.
ILTA
Ja kerran kun minä olin teillä, näin kuinka sinun äitisi sitoi kravatin isäsi kaulaan.
LEMPI
Niinhän äiti aina on tehnyt. He ovat niin rakkaat keskenään. (Nauravat, menevät syrjään ja kuiskailevat.)
EMÄNTÄ
Kuuletko nyt kuinka isäntä on hyvä sinulle. Kyllä sinä vain saat kiittää Jumalaa sellaisesta miehestä.
ANNA
Älkää puhuko, äiti. Minulle olisi paljon helpompi, jos hän olisi minulle paha, minua inhottaa hänen huolenpitonsa, minua iljettää hänen hyvyytensä. Minä en käsitä, miten voin hänet tavata.
ILTA
Äiti, mummo... tiedättekö... sanonko minä?
LEMPI
Et saa, sehän on salaisuus! Jos Tirri saa tietää, että minä olen kertonut, niin hän nylkee minut...
ILTA
Kuinka hän saisi sen tietää... Oletko hullu vallan! Ei suinkaan mummo juokse sitä kertomaan eikä äiti liioin...
LEMPI
No ei, mutta...
ILTA
Me saamme yöllä serenadin. Ajattele, äiti. Minä ja Lempi! Mutta hyvät ihmiset, kuinka te tänään olette surullisia. Olihan minun todistukseni hyvä... tai parempi kuin se on ollut... ettekä kuitenkaan...
ANNA
Minä iloitsen niin, lapsi. Mutta huomista matkaa varten on paljon tekemistä.
ILTA
Ethän sinä mitään tee — kävelet vain ja seisoskelet.
ANNA hätääntyen.
Teenhän minä sentään. En minä työttä ole, minä ajattelen...
ILTA
Pahastuitko, äiti, minulle! Tiedäthän sinä kuinka sinusta pidän.
ANNA
Pidätkö oikein paljon? Voitko äidin tähden luopuakin jostakin...?
ILTA
Älä nyt ole lapsellinen... eihän tässä ole mistään raskaista uhreista kysymys... Etkö tahtoisi, että minä saisin serenadin? Siitäkö?
LEMPI
Minä saan kanssa. Monet tytöt meidän luokalta saavat. Tirri... minun serkkuni Tauno Tenhola pitää Iltalle.
ANNA
Sehän on kovin ystävällistä. Ja niin kaunista herätä lauluun.
EMÄNTÄ
Onko hän Tenholan poikia?
LEMPI
On.
EMÄNTÄ
Onko se se, joka lukee papiksi?
LEMPI
On. Hyvä poika se on.
EMÄNTÄ
Sehän on mukavaa, että lukee papiksi.
ILTA
Mutta minä en hänestä pidä. Minä en huoli kenestäkään. Minä menen Sarkoilaan.
ANNA
Älä ole tyhmä, kultaseni. Kuka sen on sanonut, että sinun täytyisi pitää Tauno Tenholasta?
ILTA
Pojat pitävät aina serenadin tytöille joista pitävät.
LEMPI
Kysy nyt, Ilta, sitä asiaa.
ILTA
En minä nyt.
LEMPI
Mutta Ilta... Täti, Iltan piti pyytää tädiltä jotakin.
ILTA
Et saa puhua...
ANNA
Mitä, lapseni?
ILTA
Jollet sinä suostu.
ANNA
Jos se vain on mahdollista.
ILTA
Ei se ole ensinkään vaikeaa. Emme vaadi mitään ihmeellisiä ruokia eikä valmistuksia. Voimme tanssia vaikka uudessa ladossa. Niin, sitä minä tarkoitan, että meidän luokka tekisi huviretken meille kotiin nyt kesällä.
LEMPI
Ja illalla tanssittaisiin. Aijai kuinka se olisi hauskaa.
ILTA
Niin, ja lato koristettaisiin koivuilla! Lempi tulisi aikaisemmin auttamaan ja Heikki on luvannut tulla. Ethän sinä kiellä! Äiti — sinä et koskaan ole kieltänyt kun minä oikein olen pyytänyt — miksi sinä nyt kiellät?
ANNA
Enhän minä ole sanonut mitään. Katso — ei voi päättää mitään vielä. Me puhumme asiasta illalla. Rakas lapsi... voi tulla yhtä tai toista. Mutta miksi sinä noin tuijotat. Ilta, mikä sinulle tuli? Rakas lapsi, saathan sinä pyytää toverisi, äiti suostuu... Ilta!
LEMPI
Hän pyörtyy, hän pyörtyy...
ANNA
Tuokaa vettä, tuokaa kylmä kääre otsalle... Voi äidin ainoa lapsi, äidin kulta, oletko sinä noin heikko... Eihän äiti mitään tarkoittanut. Kas noin, onko jo parempi? Onhan!
LEMPI
Kuule, täti antaa meidän tulla Sarkoilaan ja minä tulen aikaisemmin ja me leivomme yhdessä ja panemme maisteri Leväsen kanssa koivut latoon... Ja kirjavia lyhtyjä...
ANNA
Niin, niin teemme. Onko jo hyvä — sano äidille!
LEMPI
Kyllä se menee ohi. Näin se oli silloin koulussakin.
ANNA
Koulussa? Mitä siellä oli?
LEMPI
Ai.. — niin...
ANNA
Mitä koulussa tapahtui?
LEMPI
Ilta pyörtyi niinkuin nytkin.
ANNA
Ettekä te ole minulle sanoneet mitään. Koska se oli?
LEMPI
Tässä talvella...
ANNA
Ettekä te ole sanoneet minulle mitään! Mitä silloin sitten oli tapahtunut?... Sinun täytyy sanoa se minulle.
LEMPI
Ilta kielsi.
ANNA
Sinun täytyy sanoa se minulle.
LEMPI
Joku oli puhunut, ettei täti pidä isännästä...
ANNA
Ettei täti pidä isännästä... Ilta, lapseni, kyllä äiti pitää... Kyllä äiti koettaa olla sinulle oikein hyvä. Tule nyt vain terveeksi ja rauhoitu kokonaan. Ja nyt me alamme panna kokoon tavaroita.
LEMPI
Noin äkkiä se parani silloin koulussakin... Hyvästi nyt ja kiitoksia. Minä tulen sitten ottamaan sinut huviretkelle.
Lähtee.
ILTA
Äiti, oletko sinä minulle suora?
ANNA
Kyllä, kun sinä nyt tulet suureksi ja ymmärrät... Minä kerron sinulle kaikki: minä aioin lähteä sinun kanssasi ulkomaille. Mutta me jäämme kotiin, kun et sinä tahdo. Äiti luuli, että ulkomaanmatka tekisi sinullekin hyvää, mutta nyt äiti uskoo, että paranet kotona. Me lähdemme kotiin niin pian kuin suinkin. Siellä kukkii puutarha. Me otamme haltuumme karjan, me kaksi. Kuinka meille tulee hauskaa!
ILTA
Äiti... onko se...
ANNA
Mitä, lapseni?
ILTA
Onko se totta mitä ne sanovat?
ANNA
Mikä, lapsi kultani?
ILTA
Ettet sinä pidä...?
ANNA
Ei se ole totta... Kuka sen sanoikaan? Kyllä äiti pitää, saat nähdä vain.
ILTA
Mutta minä en kestä sitä, jollet sinä nyt puhu totta.
ANNA
Kuinka en minä puhuisi... Saat nähdä vain...
MIMMI tulee keittiöstä.
En minä löydä niinimattoja, jotka ovat olleet peilien ympärillä.
ANNA
Täytyy kauppiaalta ostaa. Ne ovat jo hävinneet ne vanhat.
MIMMI
Ja sen minä sanon, ettei niistä makseta yhtään penniä. Ne se saa antaa ilman, kun sieltä ostetaan aina.
ANNA
Voudin täytyy sitten kääriä ne hyvin... Iltan sohvaan minun pitää ostaa uusi päällinen. Menemmekö yhdessä ostamaan, lapseni...?
MIMMI
Eihän se ensinkään ole niin huono, kyllä se vielä menettelee...
Viittaa Annan mukaansa keittiöön.
ILTA
Mummo...
EMÄNTÄ
Mitä, lapseni?
ILTA
Pidittehän te vaarista?
EMÄNTÄ
Tottakai.
ILTA
Pitivätkö kaikki naineet ihmiset ennen toisistaan?
EMÄNTÄ
Kun se askel oli otettu, niin pidettiin.
Kuuluu askelia eteisestä.
ILTA huutaa hätääntyneenä keittiöön.
Äiti, isä tulee.
Anna tulee huoneeseen ja menee tyttärensä katseen hypnotisoimana isäntää vastaan.
ISÄNTÄ kantaen suuria kääröjä, joille etsii paikkaa.
Päivää. Terveisiä Sarkoilasta.
ANNA
Kiitoksia.
ILTA
Kylläpä te olitte kauan, isä. Ja mitä kaikkea te olettekaan ostanut!
ISÄNTÄ kättelee vanhaa emäntää.
Päivää. Ja terveisiä.
EMÄNTÄ
Jumal'antakoon. Kiitoksia vain.
ANNA Iltan katseen alla
Mitä kuuluu?
ISÄNTÄ
Ei liiemmäisiä. Lämmintä. Taitaa tulla ukkonen.
EMÄNTÄ
Kyllä nyt on aikainen kevät.
ISÄNTÄ
Niin on, ettei minun muistinaikanani.
EMÄNTÄ
Olihan sinä vuonna kun teidän häänne olivat, kanssa näin aikainen kevät. Kun te silloin ensimmäisenä kuulutussunnuntaina ajoitte kotiin kirkosta, oli jo niin vettä jäällä, että kaikki huusivat teille, että menette jäihin. Mutta tämä Annakos hyppäsi reen perästä kuskille ja otti ohjakset ja niin sitä mentiin, että vain lainehti ja vettä tuli reki puolilleen.
ILTA
Te olisitte voineet hukkua!
ANNA
Mutta mitä sinä nyt olet tuonut sellaiset määrät?
ISÄNTÄ
Vähän kesävarustuksia vain. Eiköhän ne viimekesäiset liene kuluneet. Ja Iltahan nyt on täysikasvaneiden kirjoissa.
ILTA
Mutta isä kulta, millaisen kaulaliinan ostitte!
ISÄNTÄ
Mikä tätä vaivaa? Puoli kolmatta markkaa panin menemään ja puotineiti lupasi parhaan antaa.
EMÄNTÄ
Koreahan se on.
ILTA
Katsoisit kummoisia Heikki käyttää. Aina sellaisia... että niitä tuskin näkee.
ISÄNTÄ nauraa.
Jollei näe, niin olisi ilman sitten. Mitä sellaisella tekee, jota ei näe? Kukas se Heikki onkaan?
ILTA
Ettekö te tiedä kuka Heikki on? Vaikka minä niin monta kertaa olen telefonissa puhunut?
ISÄNTÄ
En ole tullut panneeksi mieleen. Onkos se se kauppiaan puotipoika?
ILTA
Isä! Heikkihän on äidin opettaja... Oppinut herra, joka on matkustanut paljon. Maisteri Levänen.
ANNA
Sinä tiesit varsin hyvin, ketä Ilta tarkoitti... Minä... minä tarkoitan vain, että kun näen isän kasvoista, että hän tietää, niin hän voisi sen myöntää. Emmekö nyt katsoisi mitä isä on tuonut?
ISÄNTÄ
Mistä minä voin tietää, että Heikki on yks' sama kuin maisteri Levänen? Hänestä taas kyllä olen kuullut! — liiaksikin.
ANNA
Mitä hänestä sitten on voinut kuulua? Onko se niin kumma, jos minä tahdon vähän sivistyä, kun käyn sivistyneiden ihmisten vaatteissa.
ISÄNTÄ
Kyllä sinulla vain pitäisi olla sivistystä. Koulunkäynythän sinä olet ja jo lapsena sinä leikit niiden teidän kesävieraiden lasten kanssa, ja niillähän sinä asuit silloinkin, kun kävit neulomakoulua Helsingissä. Ja nehän ne vasta hienoja olivatkin. Oikein aatelisia...
EMÄNTÄ
Mukavia ihmisiä ne olivat.
ANNA
Ja ylpeitä. Sehän sanoi minulle suoraan se pikku neiti, että »mamma sanoo, että Annan olisi pitänyt saada herra».
Nauraa.
EMÄNTÄ
Mitä lapsen puheista.
ISÄNTÄ
Enhän minä niistä välittänytkään. Sanon vain, että kyllä Anna olisi kelvannut ilman saksantuntejakin.
ANNA
Ja siellä kotona on kaikki hyvin? Ja karjakkokin kuuluu olleen oikein ihmisiksi.
ISÄNTÄ
Minä sitä kovistin tässä tuonnoin. Ei se ole uskaltanut.
ILTA
Sehän lupasi äidille heittää juomiset.
ISÄNTÄ
Ja niiden lupaukset! Pelko ne kurissa pitää!
ILTA avaa kääröjä.
Ja tällainen joukko kankaita! Tule nyt, äiti, katsomaan. Mihin nämä oikein ovat? Ai, minun sohvalleni...
ISÄNTÄ
Sopiihan niitä käyttää mihin vain. Hameiksikin minä niitä...
ILTA
Mutta ovatko nämä hamekankaita?
ISÄNTÄ
Mitä ne sitten olisivat. Tottapahan se puotineiti tiesi mitä antoi. Oikein uusmuotisia sen oli määrä antaa. Enkä minä hintoja kysellyt.
EMÄNTÄ
Ovathan ne niin koreita.
ANNA
Ovathan ne. Samettia!... Mihin sitä käytetään? Onko se huonekalukangasta?
ISÄNTÄ
Se on puvuksi sinulle. Se kuuluu nykyään olevan muodissa. Sitä oli ostettu pormestarinnallekin... Eivät näy olevan teille mieleen. Pannaan pois sitten... ja annetaan vaikka piioille. Kyllä niille kelpaa.
EMÄNTÄ
Jo te nyt olette joutavia. Kangas kuin kangas. Ei sitä ennen aikaan väreihin katsottu.
ISÄNTÄ
Se on sitä, kun on täällä kaiken talvea katseltu niitä hienoja kaulaliinoja.
ILTA
Isä, isä kulta, te ette tiedä kuinka Heikki on hyvä. Jahka te hänet näette, niin te pidätte hänestä niin että...
ANNA
Ei, nämä kankaat ovat oikein kauniita. Tästä minä teen jokapäiväisen. Ja tätä on niin paljon, että sinullekin tulee. Tästä minä saan paremman. Ja tästä tulee sinulle... En minä ymmärrä mikä minun äsken oli. Minä katselin näitä tavaroita jotenkin... väärältä puolelta. Älkää olko niin ihmeissänne. Ettekö te tiedä, että asioita voidaan katsoa niin monelta eri puolelta.
ISÄNTÄ
Niin kyllä — monelta eri puolelta.
Kiusallinen vaitiolo.
EMÄNTÄ
Kuinkas sitten muuten on jaksettu?
ISÄNTÄ
Kiitoksia vain kysymästä: onhan tuossa menty. Emännän jalat taitavat aina vain olla huonot.
EMÄNTÄ
Niinhän ne ovat. Eikä niihin tohtorit mitään tiedä. Mutta mikäs minun on, kun on Jumala siunannut tuota maallista omaisuutta, niin että elän näin työttäkin. Istuskelen vain ja odotan hetkeä, milloin kutsutaan kotiin.
ANNA
Ja omenapuut kukkivat?
ISÄNTÄ
Niinhän ne kukkivat.
ANNA
Ja lehmät viedään sitten maanantaina?
ISÄNTÄ
Taitavat viedä.
Ilta tulee äkkiä Annan luo, kiertää kätensä hänen kaulaansa ja purskahtaa itkuun.
ANNA
Mitä nyt, lapsi? Sinähän näet miten kaikki käy hyvin... Sinä et saa kiihtyä, et saa kiihtyä, et saa itkeä. Huviretkikin on illalla. Sinun täytyy panna levolle, että jaksat sinne. (Isännälle.) Onko sinulla täällä paljonkin asioita? Emmekö voi lähteä heti aamulla?
ISÄNTÄ
Eihän minulla ole muuta sen kuin pistäydyn pankkiin, ja pitihän minun illalla tavata niitä isäntiä. Ja sitten kai olisi ostettava ruuan puolta, kun tulee se retkikunta katsomaan koneita turvepehkusuolla.
ANNA
Tämä ei sitten ole sama kuin viime vuonna?
ISÄNTÄ
Ei. Niille pitäisi kai tarjota päivällistä. En minä niitä kokkien asioita ymmärrä, mutta ajattelin, että eiköhän pitäne ostaa siikaa ja lohta ja ehkä muutakin.
ANNA
Ostetaan.
ISÄNTÄ
Tässä olisi sitten alkuun.
Panee pöydälle 100 mk setelin.
EMÄNTÄ
Ohoh... olipa siinä rahaa.
ANNA
Mitäs sinä — onhan minulla täällä.
ISÄNTÄ
Niin, omia rahojasi. Eiväthän ne minun rahani kelvanneet.
ANNA
Mitäpä kelpaamisista. Ykskaikki olivatpa sinun tai minun. Yhteistähän se on.
ILTA pyyhkii kasvonsa, kirkastuu, karkaa äitinsä kaulaan.
Nyt minä lähden kävelemään. Tytöt lupasivat lähteä tähän aikaan...
ANNA
Niin, lähde sinä... Mutta mitä te luulette minun lausunnastani tulevan! Ja se vieras neitikin on täällä.
ILTA
Vähät hänestä, minäpä en ensinkään välitä hänestä. Sellaisten puutarhojen tekijä! Isä, ettehän te enää siitä äskeisestä...!
ISÄNTÄ
Mitäs minä...
ILTA
Mummo, tuonko minä Lempin tänne, että laulamme...
EMÄNTÄ
Älä sinä huoli. Minä lähden tästä lepuuttamaan jäseniäni, kun ei ne siedä istumistakaan kauan.
ILTA
No niin, mummo, me tulemme sitten kesällä Siuroniemelle ja laulamme teille päiväkaudet...
Ottaa hattunsa, lähtee hyräillen. Emäntä menee huoneeseensa.
ANNA
Ehkä minäkin sitten lähden lukemaan runoani ja sinä menet pankkiin, vai kuinka?
ISÄNTÄ
Kukas ne sitten ostaa ne ruokatavarat?
ANNA
Jaa niin, kyllähän minä. Montakos niitä vieraita tulee?
ISÄNTÄ
Voi niitä tulla kolmeenkymmeneen. Ehkä otettaisiin kokki, ettei sinulle tule niin paljon... Pidetään niitä nyt pulskasti...
ANNA
Kyllähän me Mimmin kanssa tulemme aikaan ilman kokkiakin...
Äänettömyys.
ISÄNTÄ
Oletpa sinä täällä käynyt koreaksi!
ANNA ilostuen.
Eipä sitä ihminen iän kanssa paljoa koreammaksi käy. Aina se on rumenemaan päin.
ISÄNTÄ
Viekää nyt sitten Iltan kanssa ne kankaat neulottaviksi, että teillä on mitä panette päällenne.
ANNA
Miksei. Vaikka olenhan minä jo tullut teettäneeksi yhtä ja toista.
ISÄNTÄ
Saa sitä olla vähän enemmänkin.
ANNA
Siitä metsästäkö sitä rahaa nyt on tullut?
ISÄNTÄ
Maksoivat viikon alussa loput. Hyvä hinta siitä tuli, ei sitä voi valittaa. (On lähdössä, mutta hautoo jotakin.) Onkos teillä sitten yösijaa minulle täällä — vai menenkös kievariin?
ANNA
Eihän niitä näin viimeisenä yönä taida olla kehuttavia yösijoja kenellekään. Mutta eiköhän niistä sovittane.
Isäntä luo Annaan merkitsevän katseen.
ANNA seisoo pingoittuneen päättävänä eikä katso häneen. Miehensä mentyä karkaa hän kuin paeten makuuhuoneeseen. Siellä hän painaa pään käden varaan ja kuiskaa kuin kuumeessa.
Mikä minulle on tullut? Kuusitoista vuotta tätä on kestänyt ja minä olen jaksanut. Miksi nyt näyttää aivan mahdottomalta? (Vaikeroi hetkisen.) Ei, minun täytyy minun täytyy!
Astelee edestakaisin, koettaa lukea runoa. Pormestarinna, neiti Tattara ja isäntä tulevat meluten sisään. Anna vetää verhoja eteen niin etteivät he näe häntä.
PORMESTARINNA
Mutta isäntä oli juuri ulos lähdössä.
ISÄNTÄ
Ei se mitään, ei se mitään. Vielä minä ehdin.
TATTARA
Rouva Sarkoila ei ole kotona?
ISÄNTÄ
Kyllä se vastikään oli tässä. Minä menen paikalla häntä hakemaan.
PORMESTARINNA katsellen ympärilleen.
Ehkä hän on mennyt panemaan kokoon tavaroita. Antaa hänen vain olla hommissaan. Isäntä voi aivan yhtä hyvin sanoa meille mitä me haluamme tietää.
ISÄNTÄ
No, jos minä voin...
PORMESTARINNA
Ei Anna ole mitään puhunut?
ISÄNTÄ
Ei ole. Hän on ollut niin muuttopuuhissaan.
PORMESTARINNA
Mutta herranen aika kuinka se isäntä on tullut nuoreksi siellä Sarkoilassa yksikseen!
ISÄNTÄ
Mitä se pormestarinna nyt... Minä vastikään sanoin Annalle samat sanat. Hän on nuortunut täällä yksinään.
PORMESTARINNA nauraa.
Te näytätte nuortuvan kun olette erossa! Leikki sijansa saa, hyvä isäntä. (Viattomana.) Anna on täällä ottanut tunteja. Hänellä on ollut hyvin hauska opettaja.
ISÄNTÄ
Olisihan hän tullut aikaan ilman niitä tuntejakin.
PORMESTARINNA
Niinkös isäntä ajattelee!
TATTARA
Taitaa isäntä siitä maisterista saada kelpo vävypojan.
ISÄNTÄ nauraa.
Iltahan on lapsi vielä. Ja kuka tietää jääkö eloonkaan. Kovin hän on heikontunut.
PORMESTARINNA
Mitä isäntä nyt sellaisia. Minusta hän on niin terveen näköinen. Vastasi minulle tänään niin topakasti, että pois tieltä. Mutta kyllä minä uskallan olla toista mieltä kuin meidän arvoisa kirjailijattaremme ja juhlapuhujamme: ei maisteri täällä käy Iltan tähden...
TATTARA
Mutta me unohdamme ihan asiamme ja isännän kiire...
PORMESTARINNA
Niin, kuulkaas isäntä, tämä neiti Tattara on, niinkuin isäntä tietää, kirjailija, Suomen suurin naiskirjailija ja nyt hän tarvitsisi kirjallisia töitänsä varten jotakin vanhaa taloa niinkuin Sarkoila, jossa on taittokatto...
ISÄNTÄ
Kyllähän siellä on sellainen...
TATTARA
Niin, minä suunnittelen paraikaa teosta, johon tarvitsen taustaa.
ISÄNTÄ
Jaa taustaa... Mutta en minä tiedä onko siellä mitään taustaa — vai... Pitäisikö se tuotaman tänne?
TATTARA
Isäntä ei ymmärrä minua. Saan juuri tuosta vanhasta talosta taustan, kunhan vain näen sen.
ISÄNTÄ
Kyllähän sen saa nähdä.
PORMESTARINNA
Ja sitten isäntä kertoo tälle neidille vähän vanhoja asioita... Ehkä jotain omasta elämästäänkin. Kummoista oli teidän lapsuudessanne ja kuinka te elitte Sarkoilassa...
ISÄNTÄ
Niinhän me vain elimme niinkuin muissakin taloissa...
PORMESTARINNA
Kummoista oli esimerkiksi teidän häissänne?
ISÄNTÄ nauraa.
Eikös pormestarinna itse ollut niissä häissä?
PORMESTARINNA
En. Kyllä minut kutsuttiin. Mutta enhän minä päässyt. — Minä olin silloin köyhä tyttö ja elätin koko perhettä. En minä silloin...
TATTARA
Niin, kummoiset ne häät olivatkaan?
ISÄNTÄ
Pulskat häät ne olivat niinkuin ennen aikaan pidettiin. Viikko niitä juotiin.
TATTARA
Ja paljon oli väkeä.
ISÄNTÄ
Pariin sataan henkeen.
PORMESTARINNA
Ja morsian oli iloinen ja onnellinen?
ISÄNTÄ
Olihan se ja tanssasi kovasti. Minäkin tanssasin siihen aikaan.
PORMESTARINNA
Mutta mistä mahtoi johtua, että emäntä sitten Sarkoilassa niin äkkiä kuihtui? Kun kesällä tulin teillä käymään, en tahtonut häntä tuntea. Silmät olivat kuopilla ja hän oli niin vanhentunut, että hirvitti...
ISÄNTÄ
Kuka hänet tietää. Mutta parin vuoden perästä oli hän taas niin pulska, että kelpasi katsella.
PORMESTARINNA
Niin oli, niin oli. Mutta juuri silloin teidän naimisiin mentyä. Minä olen sitä aina miettinyt. Olisikohan Anna pitänyt jostakin toisesta...?
TATTARA
Mutta isännällähän oli kiire pankkiin. Jos minä pääsen isännän rattaille, niin ehkä isäntä sitten kertoo...
PORMESTARINNA
Siihen aikaan huhuttiin siitä nuoresta ylioppilaastakin, joka oli kesää Siuroniemellä.
ISÄNTÄ
Taisi se Annaa katsella, koska sen äiti sellaista kyytiä lähetti sen pois. Mutta ei Anna häntä. Annallahan oli kosijoita jos kuinka paljon.
PORMESTARINNA
Olihan niitä, kyllähän se kuultiin, mutta kuka ties jos hän kuitenkin olisi ollut syynä.
TATTARA
Mutta älkää nyt, hyvä pormestarinna, kiusatko isäntää.
PORMESTARINNA
Kiusaanko minä isäntää? Enhän! Enhän minä uteliaisuuttani kysy. Tämähän on tieteellistä tarkoitusta varten. Sitähän tarvitaan painettaviin teoksiin. Taustaa. Ymmärtäähän isäntä sen.
ISÄNTÄ
Kyllähän minä sen, ja miksenkäs minä kertoisi mitä minä tiedän.
TATTARA
Mutta ei minun omatuntoni salli tässä nyt vaivata. Jahka minä pääsen isännän rattaille, niin ehkä isäntä sitten kertoo...
ANNA astuu esiin.
Niille rattaille ei enää mahdu, sillä niillä istun minä mieheni ja lapseni kanssa.
PORMESTARINNA
Anna! Sinä olet istunut kotona ja kuunnellut!
ANNA
Kai minä saan istua omassa kodissani missä tahdon ja kuunnella mitä tahdon...
TATTARA
Tietysti, hyvä rouva... Me olemme todella olleet hyvin epähienoja ja tunkeilevia. Olen hyvin pahoillani... suokaa anteeksi...