Part 2
Mitäpä sitä ulkomailla. Ah, kun taas pääsisikin! Kun kevät tulee, niin minua täällä kotona oikein tukahuttaa... Ja sitten ulkomaalaiset ystäväni aina kirjoittavat ja pyytävät... Minulla on intresantteja tuttavuuksia. Seurustelen sangen hienoissa piireissä... Jos te tahdotte, maisteri, voin antaa teillekin suosituksia.
HEIKKI
Kiitoksia. Minä seurustelen aina vain kirjastoissa.
TATTARA
Se on tyhmää. Lähtekääpä minun kanssani, niin näytän teille ihmisiä!
HEIKKI
Minä lähden ehkä jo huomenaamulla.
PORMESTARINNA
Tosiaanko!
TATTARA
Ohoo! Ja istutte tässä noin tyynenä. En minä sitten pääse! Minun täytyy vielä pitää juhlapuheet parissa laulujuhlassa ja esitelmiä kursseissa ja ties mitä...
PORMESTARINNA
Voi, voi, mahtaa se olla ihanaa, kun noin voi innostuttaa tuhansia...
TATTARA
Sen asian on niin ja näin. Eivät nykyajan ihmiset kuuntele puheita... Toimeenpanijat tarvitsevat vain nimen ohjelmaansa... yltäkylläisten ihmisten houkutukseksi.
PORMESTARINNA
Ei, neiti, nyt te erehdytte. Esimerkiksi me täällä, kyllä me tarvitsimme itse ihmistä... persoonaa.
TATTARA
Suoraan sanoen: jollen saisi aiheita esitelmämatkoiltani, en kuluttaisi itseäni. Mutta ihminen huvittaa minua äärettömästi, minä tutustun ihmisiin — mitään intresantimpaa ei ole.
PORMESTARINNA
Sitten olen tuonut teidät oikeaan paikkaan: rouva Sarkoila on intresantti. Eikö olekin, maisteri?
HEIKKI
Niin... kyllä kai.
Annan askeleet kuuluvat eteisestä.
PORMESTARINNA
Mutta nyt... nyt hän tulee. Vihdoinkin, Anna! Me olemme täällä kesken kiireidemme jo odottaneet pitkän aikaa. Tässä esitän sinulle nyt Marja-Liisa Tattaran, »Verenkarvaisen puutarhan» tekijän.
ANNA hermostustaan hilliten.
Ikävä että tulin viipyneeksi...
TATTARA
Hauska tutustua. Pormestarinna on teistä kertonut niin paljon.
ANNA
Tehkää hyvin ja istukaa. Minun täytyy laittaa kuntoon tyttäreni, että hän pääsee tutkintoonsa. Neiti on kai ensi kertaa paikkakunnallamme?
TATTARA
Olen, mutta ystävättärenne on kertonut minulle niin paljon, että tunnen olot jo jokseenkin.
ILTA joka on tullut keittiöstä.
Missä sinä, äiti, näin viivyit?
ANNA
Hss, kultaseni. En tahtonut löytää sopivaa väriä. Tule nyt...
Aikovat makuusuojaan.
PORMESTARINNA joka näkee nauhan Annan kädessä.
Etkö voisi sitoa nauhaa täällä, niin mekin saisimme olla seurassanne? Meillä ei ole paljon aikaa enää...
ANNA
No niin, lapseni, seiso siinä sitten. Sinä olet vähän kiihtynyt. Mikä sinun on?
ILTA
Kun minä odotin sinua niin.
HEIKKI
Me jo yritimme tulla levottomiksi.
ANNA
Ettei Ilta ehtisi tutkintoon...?
PORMESTARINNA
Minä tässä juuri sanoin, että niinhän maisteri on teille kuin perheen jäsen.
HEIKKI
Minä olen tietysti ollut hyvin kiitollinen, kun olen tavannut perheen, jossa olen voinut käydä.
PORMESTARINNA
Kyllähän te olisitte tavannut sellaisia perheitä useampiakin.
HEIKKI
Minä olen jo niin vieraantunut tältä paikkakunnalta.
ANNA kiinnittäessään nauharuusuja Iltan pukuun
Mutta seisopa hiljaa nyt, lapseni.
ILTA
Kun sinä pistit minua.
PORMESTARINNA
Se tietää vain hyvää. Sinua kohtaa tuossa puvussa jokin suuri onni. Vaikka joutuisit kihloihin.
ILTA
Äiti, nämä vieraat tahtovat tietää mitä sinä pidät »Verenkarvaisesta puutarhasta».
PORMESTARINNA
Niin, minä olin aivan unohtaa...
TATTARA
Olisipa hauska kuulla...
ANNA
Sitä on vaikea sanoa näin äkkiä.
PORMESTARINNA
Tekeekö Aronsilmä oikein?
ANNA
Minä, totta puhuen, en niin tarkkaan muista kirjaa, että...
TATTARA
Sitä kirjaa on ymmärretty väärin...
PORMESTARINNA
Kuinka sellaisen kirjan voi unohtaa! No niin, sankaritar Aronsilmä on miehensä Karhunkämmenen poissaollessa ollut suhteissa useampaankin ritariin. Miehen palatessa tunnustaa hän rakastavansa ritari Rohkeamieltä ja jättää miehensä ja lapsensa ja seuraa ritaria. Tekeekö hän oikein?
ANNA
Tekee tietysti, kun ei enää rakasta miestään.
TATTARA
Minua ilahuttaa, että te, hyvä rouva, katselette asiaa näin terveesti. Minä olen hyvin ankara näissä asioissa: kun rakkaus loppuu, on suorastaan epäsiveellistä asua saman katon alla.
PORMESTARINNA
Mitä mieltä maisteri on?
HEIKKI
Minun täytyy pysytellä syrjässä keskustelusta. En tunne kirjaa enkä näitä asioita.
PORMESTARINNA
Rakkauden asioita — ettekö ensinkään?
ILTA kiivaana.
Aronsilmällä ei ollut oikeutta lähteä miehensä luota. Hänen miehensä oli kelpo mies ja piti hänestä. Ja heidän lapsensa...! Aronsilmällä ei ollut oikeutta lähteä. Hän ei silloin ajatellut muuta kuin itseään.
ANNA
Älä kiihdy, lapsi, älä...
PORMESTARINNA
Kas vain — pikku Ilta on muodostanut itselleen mielipiteen...
TATTARA
Mutta neiti... mikä teidän mielestänne — minä puhun teille nyt kuin täysikasvaneelle ihmiselle — sitten on pantava perustaksi yhdyselämälle...?
ILTA
Velvollisuudentunto.
ANNA
Mutta miksi sinä olet niin kiihdyksissä?
TATTARA
Niin voitte puhua te, joka ette ole elämässä mitään kokenut...
ILTA
Äiti, muistatko sinä voudin väet?
ANNA
Te näette pikku tyttäressäni kypsyneitä ajatuksia... Me olemme aina olleet kuin hyvät toverit, siksi hän on kypsynyt vähän ennen aikaansa.
ILTA
Enkö minä jo valmistu, äiti?
ANNA
Heti, heti. Oletko syönyt...? Anteeksi nyt tämä kiire. Talo on hajoamistilassa. Me muutamme täältä huomisaamuna.
TATTARA
On hyvin epäkohteliasta tulla näin...
PORMESTARINNA
Minä tahdoin vain näyttää rakkaalle vieraallemme jonkin kodin kaupungissa...
TATTARA
Minulle on tietysti hyvin hauskaa tutustua seutuihin ja ihmisiin — ennen kaikkea ihmisiin.
ANNA
Jos te tahdotte tutustua johonkin tyypillisesti paikkakunnalliseen, niin on kai minun kotini viimeinen. Me olemme tyttäreni kanssa asuneet täällä hänen kouluaikansa, mutta kotimme on... (Hätkähtää.)
PORMESTARINNA
Sarkoila. Minä olen kyllä kertonut rakkaalle vieraallemme. Ennen maailmassa tämä Anna aina hullutteli, että hän naikin talon. Muistatko, Anna?
ANNA hermostuneena.
Siellä on hyvin kaunista. Kyllä sitä taloa voi rakastaa. Ja mitä paikkaa tahansa, missä elää ja tekee työtä.
ILTA
Ohoh, äiti, ei mitään muuta kuin sitä yhtä vain! Niin minäkin tekisin: naisin talon...
PORMESTARINNA
Sinun ei tarvitse naida taloa, onhan se sinulla! Eikä ottaa mitään kaupanpäällisiä!
ILTA
Ottaa mitä...? Mitä täti sanoi?
ANNA
Mutta Ilta, lapseni, älä ole noin ärtyisä. Nythän sinä oletkin valmis.
Katselee häntä hellästi.
TATTARA
Allerliebst... Allerliebst!
ANNA
Minä en ehdi alkuun. Mutta tulen niin pian kuin vain voin...
ILTA
Tietääkö täti, että sellaista miestä kuin minun isäni ei ole toista! Hän on niin hyvä, niin reipas, niin...
PORMESTARINNA
Mutta kuka sitä on kieltänyt. Hän on aivan mainio mies.
ANNA
Lähde nyt, lapsi, ettet myöhästy. Voiko äiti olla levollinen?
TATTARA
Minä toivon, että saan nähdä neidin vielä. Tahtoisin selvittää teille Aronsilmän ja Karhunkämmenen välejä, tahtoisin, että te ymmärtäisitte, miksi Aronsilmän täytyi jättää miehensä...
ILTA
Minä olen ajatellut sitä asiaa ja keskustellut siitä tyttöjen kanssa — ei minun mielipiteeni muutu...
Niiaa, lähtee. Anna seuraa, syleillen häntä ovella.
TATTARA
Hän on mainio!
PORMESTARINNA kuiskaamalla.
Te ette vielä tunne äitiä... Ja Sarkoila, se on vanha herraskartano, sellainen taittokattoinen rakennus ja suuri puutarha. Ja kummittelee. Sellaisen talon voi naida.
ANNA karkottaen luotaan kuin pahaa unta.
Mutta minähän en vielä ole syönyt... Sallittehan että...
PORMESTARINNA
Totta kai... vai et sinä vielä ole syönyt. Me lähdemme myöskin heti.
HEIKKI
Te pyysitte minutkin aamiaiselle...
ANNA
Eikö Ilta tarjonnut teille?
HEIKKI
Me odotimme emäntää...
ANNA
Mutta tehkää hyvin. Voi, voi... Eikö äitikään vielä ole saanut ruokaa!
HEIKKI
Häntä ei ensinkään ole näkynyt.
Menee keittiöön.
ANNA
Äiti raukka, olisiko hän nyt saanut unta. Hän kun ei voi nukkua öisin.
Menee vierashuoneeseen.
PORMESTARINNA
Ja tämän Annan kotitalo, Siuroniemi, on toinen ihmeellinen talo. Vanha emäntä elää vielä, hän kuuluu olevan täällä käymässä. Anna perii kaikki.
TATTARA
Tämä on erinomainen sattuma. Minä tarvitsisin juuri tällä hetkellä tällaista taloa. Minulla on hyvä aihe. Mutta sen pitäisi saada taustaa. Jos minä ehtisin käydä Sarkoilassa. Huominen aamupäivähän on vapaa.
PORMESTARINNA
He lähtevät aamulla. Minä ehdotan.
TATTARA
Mutta voiko sitä?
PORMESTARINNA
Minä voin mitä tahdon! Niin, niin, tämä Anna oli tyttönä hurja. Tanssi ja ratsasti ja oli miesten kanssa kilpa-ajoissakin. Isä oli suuri hevosmies. Ja kosijoita kävi likeltä ja kaukaa. Minunkin mieheni... Minä kerron sen teille kirjailijana... Tuskin hän on häntä vieläkään unohtanut.
TATTARA
Minä näkisin mielelläni hänen miehensä!
PORMESTARINNA
Hän tulee tänne arpajaisiin.
TATTARA
He eivät ole onnellisia?
PORMESTARINNA
Eivät.
TATTARA
Ja te luulette, että se on tämän maisterin syy...?
PORMESTARINNA
Siltä näyttää.
TATTARA
Hän pitää tyttärestä. Heillähän oli niin hellä kohtaus.
PORMESTARINNA
Minä näin sen ihmeekseni. Mutta olisiko koko kaupunki voinut erehtyä?
Anna ja vanha emäntä tulevat.
EMÄNTÄ
Päivää. Mitäs pormestarinnalle kuuluu?
PORMESTARINNA
Hauska nähdä emäntää. Siitä onkin aikoja... Tämä on meidän juhlapuhujamme, neiti Tattara.
TATTARA
Päivää.
EMÄNTÄ
Jumal'antakoon.
PORMESTARINNA
Ja emännän jalat ovat vain samanlaisina?
EMÄNTÄ
Niin, ei suinkaan ne parane. Mutta jos tohtorit tietäisivät jotakin lievikettä. Sentähdennän tämä tyttäreni tahtoi minut tänne. Mutta mitäs tohtorit — ihmisiä ne on nekin.
TATTARA
Mikäs emäntää vaivaa?
EMÄNTÄ
Se vanhojen tauti vain, se kleini eli reumatismi eli miksi ne sitä sanovat. Se on jo ollut minussa niin kauan. Siitä kun isäntä kuoli ja minä myin talon.
TATTARA
Se mahtaa olla kovin raskasta.
EMÄNTÄ
Ei minun sovi valittaa. Minä olen saanut maallista omaisuutta niin että voin olla sairaanakin...
PORMESTARINNA
Onhan se hyvä, kun voi sen niin ottaa.
EMÄNTÄ
Ihminen potkii tutkainta vastaan. Ei se auta. Sitten kun hän oppii tyytymään Jumalan tahtoon, tulee hänen helpompi olla.
TATTARA
Niin, niin.
ANNA keittiöstä.
Tulkaa nyt, äiti.
Emäntä kammertaa hitaasti keittiöön.
PORMESTARINNA
Kuule, Anna, neiti Tattara näkisi niin mielellään tuollaisen vanhan herraskartanon. Eikö hänen huomisaamuna sopisi lähteä Sarkoilaan teidän kanssanne ja sitten palata juhlaan?
ANNA
Huomenna...?
PORMESTARINNA
Mikä se tunnin matka nyt on.
ANNA
Puolentoista.
PORMESTARINNA
Etkö muista sitä matkaa, kun ajoimme sen viidessäkymmenessä minuutissa...
ANNA
Minä ajoin silloin hiukan hurjasti.
PORMESTARINNA
Nämä ajoivat edellä mieheni kanssa, minä ja isäntä tulimme perässä.
ANNA
Kaikkia sinä muistat. Siitähän on niin kauan.
PORMESTARINNA
Kyllä minä sen matkan muistan ikäni.
TATTARA
Onko rouva Sarkoila niin tottunut ajaja?
ANNA
Siihen aikaan... Meillä oli silloin niin hyviä juoksijoita.
PORMESTARINNA
Ne olivat Siuroniemen hevosia, sinun myötäjäishevosiasi... Muistaakos emäntä niitä hevosia?
EMÄNTÄ keittiöstä.
Muistan kyllä. Ne olivat niin samannäköiset, sellaiset hallavat.
PORMESTARINNA
Niin, hiekankarvaiset. Tavattoman kauniit. Eikö toinen niistä vikaantunut jollakin lailla? Ai, minä muistan...
ANNA tulee keittiöstä.
Minä soisin mielelläni, että neiti saisi nähdä Sarkoilan. Siinä voisi kyllä kirjailijalle olla yhtä ja toista hauskaa...
PORMESTARINNA
Silloinhan se hevonen vikaantui, kun lähetettiin noutamaan sinulle pappia.
ANNA
Onpa sinulla muistia. Minä olen ne asiat aikoja sitten unohtanut. Mehän paranimme, sekä minä että lapsi...
PORMESTARINNA
Se oli tämä sama Ilta... Se oli syntyessään niin heikko.
ANNA
Mutta lääkärit myöntävät jo, että hän huolellisella hoidolla voi tulla ihan voimakkaaksi. Pahin aikahan nyt on ohi. Kouluaika.
TATTARA
Sarkoilassa tietysti on hyvin terveellistä. Olisipa hauska nähdä se talo.
ANNA
Siellä on nyt vain kaikki sekaisin, kun olen ollut poissa. En tiedä... Olen vähän ajatellut... jos lähtisin saattamaan...
PORMESTARINNA
Sittenhän neiti Tattara saisi ajaa itse isännän rinnalla.
TATTARA
Jollei se tuota vaikeuksia, niin olisin kovin kiitollinen... Ehkä myöhemmin päivällä saan tulla kuulemaan...?
PORMESTARINNA
Mutta mitähän ne muut rouvat sanovatkaan, kun olen ollut poissa koko aamupäivän! Hyvästi nyt Hyvästi, hyvästi ja kiitos vain...
TATTARA
Ja minä pistäydyn sitten...
ANNA
Tervetuloa vain. (Menee keittiöön.)
PORMESTARINNA
Liput ovat tässä pöydällä. Maisteri tietää.
HEIKKI
Kyllä.
TATTARA eteisen ovella.
Mutta kyllä te osasittekin pumputa niin että minä oikein pelkäsin.
PORMESTARINNA
Kyllä minä häntä pumppuan. Ei hän minulle suutu. Minä tiedän mitä tiedän.
TATTARA
Tiedättekö vielä...?
PORMESTARINNA
Olen luvannut vaieta. Mutta jos hän minua suututtaisi, avaisin suuni...
TATTARA
Tämäpä on intresanttia! (Poistuvat.)
ANNA tulee syvään hengittäen huoneeseen.
Mitä minä teen... mitä minä teen?
HEIKKI hänen jälkeensä.
Minä olen ollut kuin tulisilla kekäleillä. Miksette voinut sanoa heille, ettette ehdi... Luuletteko, että he ovat ystäviänne?
ANNA
En. Mutta mitä minä teen...? Te kuulitte mitä Ilta sanoi.
HEIKKI
Kuka tuo pormestarinna on ja mitä hän on tietävinään...?
ANNA
Ah, vanhoja juttuja... Emme koskaan ole toisistamme pitäneet.
HEIKKI
Mitä hän sitten tulee tänne?
ANNA
Hän hakee jostakin syystä seuraani.
HEIKKI
Näyttäkää te hänelle, ettette tahdo hänen seuraansa.
ANNA
Kyllä hän sen tietää...
HEIKKI
Tämä on viimeinen päivä ja minulla olisi niin paljon puhumista. Se teidän vihkonne — minkä ilon teittekään minulle. Se on niin ihanasti kirjoitettu...
ANNA
Kuinka hauskaa, että siitä piditte. Minä niin kauan epäilin, antaisinko sen teille ensinkään.
HEIKKI
Kuinka saatoitte...! Tiedättehän miten suuriarvoinen jokainen tieto teistä on minulle. Minä tahtoisin tuntea teidät niin perin juurin.
ANNA
Ei kannata...
HEIKKI
Miksi te silloin ajoitte niin hurjasti...? Te ette tahdo sanoa.
ANNA
Miksen. Voittehan te sen kuullakin: pormestari istui vierelläni ja puheli yhtä ja toista. Hän kuvasi miltä tuntuu, kun on vastanainut ja huomaa, että vaimo on ihan vieras — ihan kuin joku kuka tahansa...
HEIKKI
Rakastiko hän teitä... Ja te?
ANNA
Minä vain ymmärsin hänet.
HEIKKI
Oliko hän ollut teille paljonkin?
ANNA
Ei. Olimme tanssineet koulujuhlissa. Sitten kerran kirjoitti hän minulle Siuroniemelle...
HEIKKI
Ja te?
ANNA
Minä vastasin, etten voi.
HEIKKI
Teillä oli paljon ihailijoita?
ANNA
Olinhan minä rikas.
HEIKKI
Ja te valitsitte rikkaan.
ANNA
Mitä me niistä vanhoista asioista. Sanokaa minulle mieluummin miten minä saan Iltan ymmärtämään...
HEIKKI
Minä olin niin onnellinen, kun luin vihkoanne. Minä omistin niin paljon, minä luulin niin tuntevani teidät ja saaneeni sielunne avaimen. Te olitte niin selvänä ja kirkkaana edessäni, mutta nyt te taas pakenitte niin kauas...
ANNA
Älkää halutko nähdä minua pohjaan sakka. Siellä on pimeää...
HEIKKI
Antakaa minun nähdä... Minulla ei koskaan ole ollut ystävää — te olette ainoa, jonka kanssa olen saanut puhua.
ANNA
Mitä te tahtoisitte tietää...?
HEIKKI
Kaikki... Kaikki...
ANNA
Rikkaus voi olla kirous... Minä opin halveksimaan rakkautta, niinkuin kulkutautisairaalassa halveksitaan kuolemaa. Siinä ei ollut minulle mitään pyhää eikä kaunista. Se oli minulle kauppatavaraa.
HEIKKI
Ettekö koskaan ole rakastanut?
ANNA
Tytärtäni.
HEIKKI
Minä varmaan en myöskään koskaan tule rakastamaan. En ole koskaan tuntenut mitään sellaista.
ANNA
Ehditte vielä.
HEIKKI
En usko... Ja mitä minä teen rakkaudella, jos saan pitää teitä ystävänäni, kertoa teille kaikki ja te kerrotte minulle...
ANNA
Onhan se onnellista, jos vähän pidätte minusta. Miksi te pidättekään? Ei se kannata...
HEIKKI
Miksi? Siksi, että te olette ollut minulle niin hyvä, niin hyvä... Siksi, että te olette tuonut minut sairasvuoteen äärestä elämään ja terveyteen...
ANNA
Minä ymmärrän miten raskasta teidän, nuoren ihmisen, on ollut viettää vuodet umpeensa sairaan tätinne luona.
HEIKKI
En minä sitä niin käsittänyt ennen kuin te näytitte minulle uuden elämän... Ihanan elämän...
ANNA
Mutta auttakaa minua nyt keksimään miten saan Iltan mukaan. Hän on niin järkähtämätön. Enkä minä uskalla tuottaa hänelle mielipahaa.
HEIKKI
Onhan hän nyt terve...
ANNA
Ei hän ole. Te ette usko mitä taistelua minä olen käynyt hänen elämästään koko ajan. Minulla on alituinen pelko...
HEIKKI
Mutta onhan hän järkevä tyttö... Muuten, tiedättekö, olen ankarasti ruvennut ajattelemaan, jos lähtisin mukaan!
ANNA
Todellako? Ihanko totta? (Äidilleen keittiöön.) Voi, voi, voi äiti, kuinka hauskaa — maisteri Levänen lähtee mukaan.
HEIKKI
Ei se ihan varmaa ole.
ANNA
Mikä pitelee?... Ei mikään saa pidellä. Olenhan minä teille velkaa. Älkää nyt olko niin ylpeä.
HEIKKI
Te loukkaatte minua, jos siitä puhutte... Voinhan minä järjestää asiani, jos tahdon.
ANNA
Voi, tahtokaa nyt... Te voisitte olla meille niin suureksi avuksi, te opastaisitte meitä kaikin tavoin...
Emäntä on lopettanut syöntinsä, siunannut ja kammertaa huoneeseen.
HEIKKI
On vähän kovaa jättää täti raukka yksin. Mutta olisihan se tavattoman hauskaa minulle saada matkustaa teidän kanssanne. Me voisimme iltaisin olla yhdessä ja sunnuntaisin tehdä huviretkiä.
ANNA
Niin, niin, niin! Nyt minä paikalla puhun Iltalle.
EMÄNTÄ
Ja joko sitä huomenna pitäisi lähdettämän?
ANNA
Jo... Mitä siitä siirtää.
HEIKKI säihkyvän iloisena.
Pitää ehkä sähköteitse tilata paikat, tähän aikaan matkustaa paljon väkeä.
ANNA
Niin, tietysti. Teettehän te sen. Meille — ja itsellenne,
HEIKKI
Mutta passi?
ANNA
Se on jo minulla. Tässä.
HEIKKI
Minä riennän sitten. Näkemiin asti. (Lähtee.)
ANNA
Näkemiin.
Hetkisen äänettömyys. Emäntä asettuu keinutuoliin.
EMÄNTÄ
Etkö sinä käy kotona ennen lähtöäsi?
ANNA
Mitä minä siellä kävisin. Mimmi voi panna kokoon tavarani.
EMÄNTÄ
Isäntä ei sitten vielä tiedä mitään?
ANNA
Ehtiihän hän sen kuulla, jahka nyt tulee. Jahka nyt Iltakin tietää.
EMÄNTÄ
Ja tämän kesänkö sinä olet poissa?
ANNA
Ehkä kauemminkin.
EMÄNTÄ
Sinä olet nyt ollut naimisissa kuusitoista vuotta. Ei pitäisi ryhtyä sellaisiin kuin sinä aiot.
ANNA
Älkää puhuko. Ettekö te ole nähnyt miten heikoksi minä olen käynyt.
EMÄNTÄ
Samahan se on ollut kaikkina näinä kuutenatoista vuotena. Mitenkäs se nyt olisi vaikeampaa kuin ennenkään?
ANNA
Onhan siinä suuri ero. Olenhan talvet voinut olla Iltan kanssa täällä. Kesällä olen oleskellut puutarhassa ja Takamaassa ja... Mutta olla nyt aina, aina hänen kanssaan, kuunnella hänen moitteitaan ja... esityksiään.
EMÄNTÄ
Täytyyhän hänen ajatella taloa. Mihin Sarkoila kerran joutuu? Käy niinkuin Siuroniemen. Ei sitä ilokseen katsele, kuinka kaikki ränstyy...
ANNA
Ilta menee naimisiin...
EMÄNTÄ
Kuka sitä tietää annetaanko Iltalle edes elonpäiviä.
ANNA
Kuinka te voitte tuolla tavalla!
EMÄNTÄ
Lääkärit ovat aikoja sitten tuominneet hänet kuolemaan.
ANNA
Hän elää vasten kaikkia heidän tuomioitaan. Ja hänen täytyy elää. Minä pidän hänet rakkaudellani elossa, maksoi mitä maksoi...
EMÄNTÄ
Mutta jos silti...
ANNA
Kuinka pahaa te teette minulle, äiti! Minkätähden te kiusaatte minua?
EMÄNTÄ
Minun mieleeni tulee vain, että Jumala aina käy kiinni meidän arimpaan kohtaamme, kun hän tahtoo meitä kasvattaa.
ANNA
Mutta mitä minussa nyt vielä on kasvattamista? Enkö minä ole muuttunut — kuka minua tuntisi entiseksi Siuroniemen tyttäreksi? Minä tanssin, minä ajoin hevosta kuin humalainen poika... minä nauroin kun sain kiusata kaikkia niitä, jotka kosivat rahojani — enkö minä ole talttunut ja taittunut! Minä en kotona kajonnut mihinkään työhön, hoitelin vain kukkia ja virkkasin pitsiä ja istuin kuin lasikaapissa — minä olen Sarkoilassa tehnyt työtä ja täällä olen elänyt Iltan kanssa ilman palvelijaa. Minä seison sävyisänä Jumalan edessä — mitä hän voikaan minulta vielä vaatia?
EMÄNTÄ
Hän vaatii, että otamme ristin hartioillemme ja kannamme sitä. Niin kauan kuin me niskoittelemme, on meillä ainainen pelko ja levottomuus.
ANNA
Kuinka te saarnaatte. Eihän ihminen ole mikään orja, eihän hän voi suudella ruoskaansa...
EMÄNTÄ
Sinä olet vielä kaukana siitä mielentilasta, jota Jumala meiltä vaatii.
ANNA
Minä en voi sille mitään, että sellainen nöyryys inhottaa minua. Ennen minä olin niin vapaa ja vallaton. Nyt minä alituisesti pelkään. Ainoani puolesta.
EMÄNTÄ
Etkö sinä ainoasi puolesta voisi taipua pitämään koossa kotia? Se hajoaa jos sinä sen heität.
ANNA
Mutta tiedättehän mitä hän minulta vaatii!
EMÄNTÄ
Minulta on kuollut yhdeksän lasta. Sinä olet viimeinen. Sentähden minä nyt tahtoisin taivuttaa sinun tahtoasi ettei Jumalan tarvitsisi käyttää niin kovia keinoja. Koettaisit vielä. Kun isäntä tulee, niin mene ystävällisesti vastaan. Lähde kotiin ja ole miehellesi alamainen.
ANNA
Onko Jumala sitten tyydytetty? Antaako hän sitten lapsen elää?
EMÄNTÄ
Voi, voi, kuinka sinä kysyt! Tiedänkö minä sen? Mutta sittenhän olet tehnyt mitä olet voinut. Kyllä ihminen voi paljon. Minä olin nähnyt meidän isännän kaksi kertaa, kun meidät pantiin kuulutukseen. Puhemiehen kautta kaikki toimitettiin. Olin seitsemäntoista» vuoden vanha. Ensimmäisenä kuulutuspäivänä oli käsketty vieraita ja isäntä tuli ennen. Me jäimme kahdenkesken, kun äiti meni toimittamaan kahvia. Minua hävetti niin, että läksin äidin perässä.
ANNA
Kun se oli niin vieras mies!
EMÄNTÄ
Ja muistatko sinä, silloin kun sinun lapsesi syntyi...
ANNA
Muistan, muistan... älkää, älkää...
EMÄNTÄ
Sinä häpesit sinäkin ja...
ANNA
Älkää kajotko siihen, äiti. Minä en saata sitä muistaa.
EMÄNTÄ
Älä riuhdo, lapsi. Minäkin opin rakastamaan miestäni. Hän oli minulle hyvä ja minä kuuntelin häntä kaikessa. Sinun miehesi on kunnon mies, sinä olet itse hänet valinnut. Älä unohda, ettei hän tullut sinua pyytämään, vaan sinä pyysit häntä.
ANNA
Minä tiedän, minä tiedän. Minä en jaksa nyt, äiti. Kuinka täällä on kuuma. Varmaan tulee ukkonen. Mitähän se tietääkään näin aikaiseen?
EMÄNTÄ
Ei se enää ole aikaista.
Ulkoa kuuluu ajoa, rattaat kääntyvät sisään portista.
ANNA
Nyt ne tulevat kotoa... Sarkoilasta! (Karkaa ulos. Ääniä pihamaalta. Hetken perästä Mimmi ja Anna sisään keittiöön.) Voi kuinka ne ovat komeat! Enhän minä ole niitä tällaisina nähnytkään, eikö niitä ensinkään ole ajettu?
MIMMI yhä keittiössä.
Eihän niitä — emännän hevosia. Ne olivat niin villit, kun piti lähdettämän pihasta, etteivät tahtoneet päästää rattaille.
ANNA
Voi ihme, onko reikäleipä lopussa! Mutta sokeria... sokeria! (Kuuluu kuinka hän laatikosta kopeloi sokeria, puhuttelee hevosia avonaisesta ikkunasta.) Soh... soh... soh... te minun rakkaat ystäväni...
MIMMI riisuttuaan keittiössä huivinsa ja päällystakkinsa tulee sisään, emäntä ojentaa hänelle keinutuolista kätensä.
Päivää. Terveisiä Sarkoilasta.
EMÄNTÄ
Jumal'antakoon ja kiitoksia vain. Vai tultiin sitä nyt. Mihinkäs isäntä jäi?
MIMMI
Meni tutkintoon, kun näki, että kello jo oli niin paljon. Me myöhästyttiin vähän kotona, kun isäntä makseli palkkoja hantverkkereille, että pääsivät pois. (Kuiskaa ) Näes' kun meillä on pantu kaikki huoneet uuteen uskoon, uudet tapetit joka paikkaan, siksi kun emäntä ja Ilta palaavat. Siitä on määrä olla puhumatta, että emäntä vasta sitten näkee...
EMÄNTÄ
Onko siellä Sarkoilassa nyt niin reirattu! Voi nyt kuitenkin...
MIMMI
Emännän kamariin pantiin sellaiset tapetit, jotka maksoivat kolmatta markkaa rulla...
EMÄNTÄ
Mitä se isäntä nyt ajattelee... Jollei Anna sitten näistä pitäisikään. Sille pitää olla ihan sellaista, jommoista se tahtoo.
MIMMI
Isäntä käytti oikein museon maisterin meillä, että hän sanoi mimmoiset ne olla pitää.
EMÄNTÄ
Siunatkoon sitä isäntää!
MIMMI
Iltan sohvaan pantiin uusi päällinen. Ja sitten isäntä ostaa emännälle ja Iltalle kesäkankaita. Kyseli minulta tarkkaan mitä kaikkea emäntä voisi tarvita.
EMÄNTÄ
Kun se nyt antaisi niiden olla ostamatta.
ANNA lähestyy pihamaalta.
Juottakaa ne nyt ja pankaa sitten kauroja eteen. (Tulee sisään.) Voi, voi... Kyllä ne ovat ihanat! Ja tunsivat minut... ihan heti! No, Mimmi kulta, onko kaikki hyvin?
MIMMI joka kääröstä on ottanut esiliinansa ja panee sitä vyölleen.
Onhan se niinkuin emännättömässä talossa voi olla.
EMÄNTÄ