Älä nuolaise ennenkuin tipahtaa!

Part 8

Chapter 8338 wordsPublic domain

Paholainen kehoitti menemään urheilukauppaan ja hankkimaan taskuaseen, pienen, sievän, sellaisen, joka mahtuu käsilaukkuun. »Tai jos pamausta pelkäät, niin on Viipurissa vettä.»

Mutta minä en ole sankarien jälkeläinen. Olihan isänikin kiemurrellut henkensä edestä. Pelkäsin kuolemaa. Itsemurha tuntui hirveältä. Ei, Varpu Vapaa! Kanna ristisi! Jos kaikki onnettomat ihmiset ripustaisivat itsensä nuoran jatkoksi, tapaisi kummituksia joka käänteen takana. Toisekseen, eihän tämä ollut minun ensimmäinen pettymykseni. Järki, kirkas, porolipeässä keitetty järki, tule, meidän on mestattava rakkaus!

Kirkas, kylmä järki viitoitti tieni. Mitäpä siitä, jos välisti itkin ja kiroilin, teinhän sen suljettujen ovien takana.

Kävin Asserin luona edelleenkin joka päivä. En voinut vielä kertoa hänelle totuutta. Hänen piti tulla ensin terveeksi ja voimakkaaksi jaksaakseen horjumatta ottaa vastaan elämän korvatillikan. Ja täytyihän minun saada nauttia hänen rakkaudestaan, joka kohta oli jäävä vain muistoksi. Tahdon olla edes muistoissa autuas.

Asserin pitkä toipumisaika salli minun järjestää asiani. Kukaan ei Siirilässä ihmetellyt, kun huonekaluni pakattiin ja vietiin »myytyinä» asemalle. Todellisuudessa ne menivät siihen erämaan kolkkaan, jonne aioin hautautua kunnankirjuriksi.

Kaikki on sitä myöten selvä.

Ah, Asser, jospa vielä sairastaisit muutaman viikon! Et usko, miten Varpu-raukan on ikävä sinusta luopua!

39.

Eronhetki.

Asser asui luonani hotellissa. Heikko hän tosin vielä oli, mutta hän tahtoi olla sellaisessa paikassa, jossa sai pitää minut aina luonaan. Kun lääkäri julisti hänet vihdoin terveeksi, oli minunkin selvitys- ja erokirjeeni valmis.

»Varpu», sanoi rakkaani pitäessään minua viimeisen kerran sylissään. »Huomenna menemme lääkärille. Sinä olet tullut laihaksi kuin tulitikku.»

»Mutta Asser, sehän on muotia.»

»Sitten sinä nytkähtelet oudosti.»

»Nytkähtelenkö tosiaankin? Älä ole huolissasi. Olen nytkähdellyt koko ikäni, rakas. Hyvää yötä!»

»Jää luokseni vielä! Minusta on raskasta erota sinusta edes yösilmäksi.»

»Ei käy päinsä. Hauuu! Näethän, miten haukotuttaa. Jos jäisin luoksesi, saisit huomenna todella viedä minut lääkärille panettamaan nyrjähtäneen leukani paikoilleen.»

»Hyvää yötä sitten, oma tyttöni!»

»Hyvää yötä, herra konttoripäällikkö.»

Rakas Asser! Oletko antanut minulle anteeksi? Ainakin nyt ymmärrät, miksi olen poistunut jäljettömiin elämästäsi. Ja kun poltat tämän vihon poroksi, niin polta myös muistot tyttö-parasta, joka lensi korkeammalle kuin siivet kantoivat.

Opetusta lausunnassa Ja näyttämöplastiikassa antaa taiteilija Aina-Siviä Aho Tav. klo 1—3. Hulluportink. 7 A.