Part 4
KOPUTUS-LIISA (Kaivaa pussistaan rohtopulloja y.m.). Sielun vihollisen pillastusta...
MAAILMAN-MATTI. En minä ota hevosrohtoja.
KOPUTUS-LIISA. Kyllä minä tiedän, hevosille pääntautia ja ihmisille vatsatautia vastaan.
MAAILMAN-MATTI. Ai, ai, kolottaa, kolottaa!
KOPUTUS-LIISA. Hampaita? Pannaan hullunkaalin siemeniä.
MAAILMAN-MATTI. Ei, minä en kuule oikein.
KOPUTUS-LIISA. Kaadetaan korviin saakelinpojan korvatippoja.
JASKA. Ottakaa nyt mitä rohtyörinnä määrää.
MAAILMAN-MATTI. Minua yskittää niin kovasti.
KOPUTUS-LIISA (Koputtaa selkään). No, siihen sopii neitseen nahkaa tai akattoman laastaria.
MAAILMAN-MATTI. Akattoman laastaria! Ei, ei!
JASKA. Leini sillä on.
MESAKKI. Niin, ja jalka taisi nyrjähtyä!
MAAILMAN-MATTI. Niin, nyt minä muistan, jalkaanihan mun kolottaakin.
KOPUTUS-LIISA. Miksette sitä heti sanonut. Nyt minä tiedän. Me viemme korkean riikinherran levolle, sitte minä hieron jalkaan kukon öljyä, enkelskan veisaavan pukin talia ja yhdeksän miehen voimaa. Jos tulee kuume, niin minä annan Hakamummon elttatippoja, ja jollei lopuksi terva ja sauna auta, niin se on kuolemaksi, ihan varmaan se on kuolemaksi, niin totta kuin minä olen Koputus-Liisa ja äitini tytär. Taluttakaa potilas tupaan.
Jaska ja Epra taluttavat, Maailman-Matti on ontuvinaan.
MAAILMAN-MATTI. Mutta eikös teillä ole korpiroinaa, kolmenlaisia tippoja tai laakivettä.
JASKA. Laakivettä, laakivettä! Kerran kun minä sitä otin, niin minä tulin niin hiivatin iloiseksi että hih!
KOPUTUS-LIISA. Minulla on vaikka mitä!
MAAILMAN-MATTI (Ilostuen). Minäkin sanon hih!
JASKA. Hih!
EPRA. Hän paranee.
MAAILMAN-MATTI. Kun minä saan hiukan laakivettä, niin minä olen kohta kuin toinen mies. Anteeksi, hyvät hölmöläiset, että minä saatoin teidät pulaan, ei nyt auta muu kuin, että itse kaivatte ja heti, niin, tehkää se heti!
JASKA. Niin, heti.
EPRA. Jaa heti?
MAAILMAN-MATTI. Niin, tehkää se heti, sillä nyt on otollinen aika, koska allakassakin on neljä laneettaa!
MESAKKI. Niin, kaivakaa te, Jaska ja Epra, kaikessa sovussa, minä ja Koputus-Liisa talutamme kyllä korkean vieraan tupaan. (Taluttaa Maailman-Mattia.)
MAAILMAN-MATTI (Kompuroiden kuistiin). Niin, niin, se on kuolemaksi, se on kuolemaksi, ai, ai, ai, kuinka koskee, ai, ai!
Menevät Epran tupaan.
JASKA. Kaivaa että multa sinkoo. Hei, nyt minä kaivan vaikka maan napaan saakka.
EPRA (Kaivaa toista syrjää). Entäs minä, tahdon olla kuin myyrä.
JASKA. Niin, onnen myyriä nyt olemme.
EPRA. Kohta minä nostan arkun.
JASKA. Ja kultasapeli, voi, jeekuna vyrrää!
EPRA. Oh, kuinka se kivi painaa! Väännä kangella!
JASKA. Ai, ai, käteni puutuu, minä en jaksa.
EPRA. Oh, minä olen jo kuin uitettu hevonen.
JASKA. Oh, tämä on kuolemaksi.
EPRA. Ha, jaa kuolemaksi.
JASKA. Minä tunnen jo auringonpistoksia.
EPRA. Ja minun jalkani naksahtaa niin kummallisesti.
JASKA. Mutta miksi töppöseni ovat märät?
EPRA. Täällä on vettä!
JASKA. Vettä, sanot, mitäs se merkitsee?
EPRA. Tässä on kaivon paikka, voi, voi!
JASKA. Ui! Minä nousen pois tästä suden kuopasta.
EPRA. Ha, pois nousen minäkin.
Koputus-Liisa ja Maailman-Matti, jolla on valkoinen side otsalla, takaraivolla isot solmut. Jälessä Mesakki ja Akianteri.
MAAILMAN-MATTI. Kyllä jo riittää!
KOPUTUS-LIISA. Ja nyt saunaan.
MAAILMAN-MATTI. Ihmeellistä, heti kun minä sain laakivettä hernelaukkuuni, niin minä paranin. Koputus-Liisa on paras maailmanparantaja.
KOPUTUS-LIISA. Sanoinhan minä, että kyllä minun koprani kivut krassaa.
MAAILMAN-MATTI. Huomenna minä maksan kaikki!
JASKA. Arvatkaas, arvatkaas, kuopassa on vettä, tulkaas katsomaan.
MESAKKI. Olisiko tämä synninpaisumuksen vettä?
MAAILMAN-MATTI. Siinä on kaivo... ihmeitten ihme, viisauden kaivo!
MESAKKI. Rakkaat veljet ja kanssapalvelijat!
JASKA. Hipp ja heijaa, minä sekotan tätä vettä kaljatynnöriin! Auta, Akianteri!
Jaska kantaa tuvasta kaljatynnörin ja asettaa sen rahille, Akianteri tuo haarikoita.
AKIANTERI. Nyt me voimme viettää viisaiden vaariemme tappijuhlaa!
EPRA. Jaa että nyt tulisimme oikein viisaiksi!
JASKA. Niin viisaiksi, Epra, niin viisaiksi, ettei tästä puoleen mikään vedä vertoja Hölmölän kansan ymmärrykselle.
MESAKKI. On kaikki toimi, taito, viisaus juur' aivan lyhykäinen humaus.
AKIANTERI. Terve, sinä Sipillan suuri jälkeläinen, paitsi minua ei maailmassa ole ketään viisaampaa kuin hän, joka keksi viisautemme kaivon. Ajatelkaa, hölmöläiset, jalkojemme alla on tämä kultalähde pulppunut, emmekä me ole siitä mitään tietäneet.
MESAKKI. Se avaa suut ja virvoittaa sydämmet ja munaskuut. Mutta juokaamme kuitenkin varovasti.
MAAILMAN-MATTI. Kaukaa vaeltavat ihmiset tänne ammentamaan viisautenne kaivosta, ja he tuovat teille kultaa ja kalliita kiviä. Nylkekäät ja kiskokaat heitä, ottakaat kaisantaalari jokaisesta nassakasta vettä, ja kolikoita kasaantuu teidän koinsyömiin arkkuihinne. Riemuitkaat teitänne!
MESAKKI. Hölmölästä tulee vielä oikea pyhiinvaelluspaikka.
JASKA (Ammentaa vettä kuopasta ja kantaa tynnyriin). Jeekuna vyrrää! Epra, ajatteles, kaisantaalari nassakasta vettä!
EPRA. Taikka kaksi.
Jaska ja Epra juovat.
JASKA. Niin, vaikka kaksi. Epra, me olemme oikein onnen poikia, tule, ystävä, vanhaa uskollista, karvaista rintaani vasten!
Jaska ja Epra syleilevät.
EPRA. Jukravita! Minun ymmärrykseni kirkastuu!
AKIANTERI. Ja minun! Nyt minä keksin ikipyörän!
MAAILMAN-MATTI. Juo. Juokaat, niin te näette! Epra ja Jaska, jo ensi yönä te näette unessa kultasapelin ja raha-arkun paikan, perätkää Hölmölän talojen peräseinää. Niin, minä en sano muuta. Ennen auringon nousua selviää kaikki.
JASKA. Minä alan jo tänä iltana.
EPRA. Niin minäkin teen, mutta ensin saunaan!
JASKA. Ja minä otan sellaisen löylyn, että silakatkin seinällä paistuu.
EPRA. Ja minä annan Koputus-Liisan iskeä kaksi sarvea takapakuroihini.
JASKA. Ja minä kaksi sarvea niskaan.
EPRA. ja yhden päähän.
JASKA. Ihan keskelle otsaa! — Mutta ensin pudotamme vielä kielellemme pisaran viisauden vettä. Olkoon nyt janomme suuri kuin Nooakilla.
EPRA. Karaiskaamme kurkkuamme joka päivä, ja elämämme olkoon paratiisi.
JASKA. Ja hiukan vielä parempi kuin paratiisi.
MESAKKI. Iloitkaan kaikki, sillä hyvä kaitselmus ohjaa haparoivia askeleitamme.
JASKA. Nyt minä tahtoisin suudella koko maailmaa! Herra mestari, nostakaa oikeata koipeanne ja sallikaa minun suudella teidän armollista kenkäänne! (Suutelee kenkää.)
EPRA. Ja nostakaa myös vasenta jalkaanne, sillä minä en tahdo olla huonompi kuin veljeni Jaska!
Maailman-Matti nostaa jalkojaan ja Epra suutelee kenkää.
TIKKA (Tikka ynnä muita hölmöläisiä saunapuvussa vastat kainalossa). Minä olen jo kuullut siitä suuresta tapauksesta, iloitse, sinä Hölmölän kansa! Kuulkaa!
MESAKKI. Hyst! Kuulkaat palvelijat ja olkaa kuuliaiset meille, teidän ruumiillisille isännillenne, tuomareille, piispoille ja sananpalvelijoillenne.
TIKKA (Maailman-Matille). Hölmölän lautakunta on tyysten ja tarkoin punnittuaan pitänyt tänään kyläkäräjiä, ja minä edestuon toimellisen ja korkeasti kunnioitettavan porsaidenjalostusyhdistyksen puolesta kunnioittavimman kunnioituksen ja nimitän teidät kaikkien kunniallisten ja toimellisten hölmöläisten porsaiden kunniajalostusmestariksi ja merkiksi ripustan minä tämän kullatun porsaan kaulaanne.
JASKA. Haarikka kiertämään!
Haarikka kiertää kädestä käteen.
EPRA. Tämä menee päähän ja minä tunnen, kuinka älyni nousee hiusjuuriin saakka!
JASKA. Niin, ei tämä vatsaan mene, hei, minä olen jo pienessä hiprakassa ja minä tiedän kaikki, mitä Justiina ajattelee.
AKIANTERI. Ja nostakaamme kunniavieraamme sikokaukaloon kuten vanha maan tapa vaatii.
MAAILMAN-MATTI. Kuulkaas!
JASKA. Kuulkaamme ensin!
MAAILMAN-MATTI (Hiukan juopuen). Tällä hetkellä minä olen juopunut ylönpalttisesta viisaudesta ja minä sanon sen teille, Hölmölän rikkiviisaat ja ristiveljet, että teillä on puuroaivot. Teidän järkenne putoo usein vatsaan, mutta parempi vatsassa kuin päässä.
EPRA. Mitäs se tällä tarkottaa?
JASKA. Hän laskee leikkiä.
MAAILMAN-MATTI. Koskahan teidänkin leukanne maatuvat, mutta sanotaan, ettei karvainen nauris ensiksi mätäne. Te olette koppavia, kun muissa riikeissä tunnustetaan, ettette olekaan murjaania, talisilmäisiä ihmissyöjiä ja hylkeen poikasia. Terve, sinä siunattu maankamara, sinä tervan ja rasvan, pellavan, tynnyrintappien, makkaratikkujen, ämyränkän, rekilaulujen ja neropattien luvattu maa!
MESAKKI. Hän ei tiedä, mitä hän puhuu, henki on tullut hänen päällensä.
MAAILMAN-MATTI. Minä olen porsas, huijari, hunsvotti, minä olen sormitaiteilija enkä mikään pakkoluovuttaja. Hihhei! Tämä on hauskaa, tämä on taivaallista, kun saa puhua suunsa puhtaaksi. Terve, sinä Hölmölän vanha hapatus! Minä juon, tämä on pirkeleen eliksööriä, terve, sano voi potaattia. Johorimuikkus! Vastaa mitä se on: hölyn pölyä. Hui!
JASKA. Johorimuikkus! Vest ja varjele, hän raivoilee.
AKIANTERI. Hänessä käy myrsky väkevä!
MESAKKI. Me telkeemme hänet saunaan.
HÖLMÖLÄISET. Saunaan, saunaan!
MAAILMAN-MATTI. Ei, ei, te hullut hölmöläiset, minä en tartte saunaa, kuuletteko...!
TIKKA. Yhden puheista älköön ketään tuomittako, sanoo laki.
JASKA. Ja nyt kaukaloon!
AKIANTERI. Ja laulakaamme hölmöläisten laulu, jonka minä... (Lyö rintaansa.)... Justiinsa sama minä olen tehnyt.
JASKA. Eläköön!
EPRA. Eläköön!
Hölmöläiset nostavat Maailman-Matin kaukaloon ja kantavat ympäri pihan eläköönhuutojen kaikuessa saunaan ja laulavat Akianterin kulkiessa edellä tahtia lyöden.
MAAILMAN-MATTI (Heiluttaen jalkojaan). Ei, ei, älkää viekö minua saunaan, te pässit, te peijoonit, te pähkähullut hölmöläiset!
HÖLMÖLÄISET. Laulavat.
Koko taivaan kannen alla oisko maata parempaa, kuin on tää Hölmölämme, tää rekilaulun maa.
Tääll' arvon ansaitsemme, täällä on niin haikiaa, hyv' on täällä nukkuissamme, kaikki muu on vaikiaa.
JASKA. Hei, sula vila rallia, riiatu rallia!
Kaikki marssivat saunaan.
Esirippu.
KOLMAS NÄYTÖS.
Sama paikka kuin edellisessä näytöksessä. On aamuyö. Näyttämön takaa kuuluu kaukaa hiljainen hanurin soitto.
ANSU (Tulee, kurkistaa saunan luukusta). Siellä se nukkuu kuin porsas, porsaan kuva rinnalla. (Heittää santaa Amalian luhdin oveen.)
AMALIA (Raottaa ovea). Paljonkos sitä ämyränkän peliä kyynärä maksaa?
ANSU. Ylä-Hölmästä Ala-Hölmään kaisuntaalari. Amalia kulta, päästä sisään!
AMALIA. Haltiaväki herää! Oletkos sinäkin tullut hulluksi siitä viisauden vedestä. Etkös osaa luttilukujasi.
ANSU. Vähät nyt niistä! Arvaas, Amalia! Minä möin ne Akianterille ja sain liivit väliä, nyt se parmänttää ja pänttää niitä päähänsä, kohta se tulee tänne sinua sulhastamaan.
AMALIA. Pyh, se paksupäinen, pitkäkoipinen ikiliikkuja!
ANSU. Nyt se on yöliikkuja. Mitäs sinä enään minusta vaikka kyllä minäkin saan yhtä hyvän puuröttelön kuin mitä Eprallakin on.
AMALIA. Sinä? Nyt sinä syötät pajunköyttä.
ANSU. Ei sen vuoksi... mutta onhan se tädiltä luvassa ja tietää sen herrastuomarikin, vaikka en ole sitä kylille huutanut.
AMALIA. Senkin veussu! Etkä sanonut minulle mitään. Sinä olet koitellut luontoani... niin, nyt sinä et välitäkkään...
ANSU. Älä nyt hullujasi! — Tänä yönä tapahtuu Hölmölässä ihmeitä. Näin äsken Koputus-Liisan kulkevan taikapussi kainalossa. Ei se Akianterin asioilla käy, Epraa se maklakoittee, kaivaa täällä öisin taikakuoppia ja heittää sylyllisen puita Epran porstuan eteen ja sitte se lukee ne.
AMALIA. Mitäs se niitä lukee?
ANSU. Jos puut ovat parilliset, niin se pääsee naimisiin.
AMALIA (On tullut pihalle). Hahhaa, vai naimisiin!
ANSU. Jo tulee Akianteri, älä ole milläsikään, anna sen lukea lukujaan, tästä tulee vielä hauskaa, seiso sinä nurkan takana.
Amalia piiloutuu nurkan taakse, Ansu seisoo luhdin sivuseinää vasten.
AKIANTERI (Tulee keskelle näyttämöä, huitoo käsillään ja viittaa luhtiin, kulkee edestakaisin ikäänkuin koittaisi oppia ulkoa jotakin, rummuttaa välillä sormillaan otsaansa). Ansu! Missähän se on? En minä muista niitä lukuja. Perälle, kerälle, oppii, toppii...
ANSU. Topp tykkänään!
AKIANTERI. Mutta minä lausun sen oman lauluni.
Nyt aloitan minä laulella, tässä on kultani akkuna.
Mutta eihän lutissa ole akkunaa! — Ei se sovi! Hei, kukkuu! — Se nukkuu.
AMALIA (Matkii käkeä). Kukkuu!
AKIANTERI (Rummuttaa otsaansa ja hokee loppusointuja). Tusina, rusina!
Sinä olet tyttöjä tusina, ja väskynä ja rusina!
(Lyö rintoihinsa.) Vastaan ota yhden nuoren miehen laulu yölle! Oi, Amalia, Amalia, tunnen tuskia kamalia, kamalia!
AMALIA. Voi, värssyjä kamalia!
ANSU (Astuu esille). Eikös se päästä sisään?
AKIANTERI. Ansu, nyt minä olen kiipelissä, henki ei tule päälleni, enkä minä muista niitä luttilukujakaan. (Hokee.) Oppia, toppia, muuta en muista!
ANSU. Tyttöset työ, joko on yö... niinhän se alkaa.. ettekö jo osaa!
AKIANTERI. En, en! Minun pääni on ihan sekaisin.
ANSU. Niin, vähemmästäkin. — Tulitikkuja on kulunut jo seitsemänkymmentä toppia ja siitä on ijäksi.
AKIANTERI (Ilostuu). Tullut oppia, tullut oppia, oppia.
ANSU. Mutta entä tulitikut!
AKIANTERI. Oi, tärisyttävä ja värisyttävä! Tulitikut unohtui, Ansu, lainaa minulle tulitikkuja, minä koitan vielä uudestaan.
ANSU (Antaa tulitikkuja). Ii, ii, itikat syöpi, laskeppa Amali aittaan, vettä sataa, turkkini kastuu!
AKIANTERI. Mutta eihän nyt sada, eikä nyt ole pimeä. Ei sekään sovi.
ANSU. Mutta se kuuluu asiaan.
AMALIA. Mjau!
AKIANTERI. Huu, mikä se oli!
ANSU. Se oli vaan Mesakin kissa, joka nappasi hiiren.
AKIANTERI. Minä niin pelkään kissoja, niissä on sähköä!
ANSU. Onko Akianterilla sähköä päässä!
AMALIA. Mjau!
ANSU. Kelvoton kissa, kyllä minä sille kyydin annan. (Menee ja tekee merkkiä Amalialle.)
AKIANTERI. Ii... ii, itikat...
AMALIA. Kurnau!
AKIANTERI. Syöpi! Ui! (Juoksee nurkan taakse ja töytää yhteen Amalian kanssa. Oh, ah! Amalia!
AMALIA. Mitä kamalia!
AKIANTERI. Kaikki luvut meni hukkaan. Oi, Hölmölän tulipunanen ruusu, mikset sinä ollut lutissa, se olisi kuulunut asiaan.
AMALIA. Asiaan?
AKIANTERI. Oi, sinä Hölmölän väskynä, pelästytinkö sinut minun väkevyydelläni? — Minä koroitan silmälautani sinun puoleesi.
AMALIA. Oletko sinä taas käynyt määkimässä herrastuomarin karsinassa?
AKIANTERI. Ymmärrä minua oikein. Me olemme itsestämme sangen häijyt ja heikot, mutta vanhan draakin kita ei voi minua kauhistaa, kuten Mesakki sanoo.
AMALIA. Ei minua sinun draakin kitasi kauhista
AKIANTERI. He, etkö sinä ymmärrä, että minä puhun Sipillan ennuskirjan ja tunnusmerkkien kautta.
AMALIA. Et sinä taida aina itseäsikään ymmärtää.
AKIANTERI (Lähennellen). Minä vaan... että tuota... etkö sinä tahtoisi, että hm... Hölmölässä sanottaisiin, että Akianterilta on mennyt jalka poikki, hm, kuten sanotaan.
AMALIA. Tee puujalka!
AKIANTERI. Ja kun me palaamme kotiin, niin minulle tuotaisi, hm, keppi, hm, että voisin kävellä, ymmärrätkös yskää!
AMALIA. Kotiin, mitä? Siitä asti kuin se viisauden kaivo keksittiin, ei kukaan enään ymmärrä ketään Hölmölässä.
AKIANTERI. He, no, kun minä putoon saarnastuolista niinkuin sanotaan, he!
AMALIA. Saarnastuolista?
AKIANTERI. He, sinun kanssasi... tuota noin, kun meidät kuulutetaan.
AMALIA. Vielä mun mitä! Kuulutetaan! Sinun kanssasi!
AKIANTERI. Sitä ennen sopisi hiukan... (Kurottaa huuliaan.)
AMALIA. Mitäs sinä hamuilet huulet hommalla?
AKIANTERI. Katsahda puoleeni, neitokainen, ja kurota...
AMALIA. Joka kuuseen kurottaa, se katajaan kapsahtaa.
AKIANTERI. Kurota huuliasi!
AMALIA. Huuliani, höpsö?
AKIANTERI. Niin, anna minulle suuta, minun kruunattu morsiameni!
AMALIA. Toisilla on hevosen huulet, toisilla kukon huulet! Hahhaa! (Nauraa kauvan ja juoksee tiehensä.)
AKIANTERI (Koittelee huuliaan). Kukon huulet! Mitäs se sillä tarkoitti?
MAAILMAN-MATTI (Pistää päänsä luukusta). Kumoron, stik nesan i poron! Morjens Akianteri! Akianteri, päästä minut heti paikalla täältä ja tuo kaljaa, sillä minun pääni on pöperönä siitä Hölmölän viisauden sekulista, tuo kaljaa, kaljaa, kuuletko!
AKIANTERI. En minä päästä, istukaa vaan siellä saunassa, se on kunniaksi sille, joka kerran on istunut Hölmölän kunniakaukalossa!
MAAILMAN-MATTI. Se kunnia on niin lähellä minun vatsaani. Luuletko sinä, että minä nyt olen tiilenpäitä lukemassa. Jollet heti aukase, niin minä potkasen oven rikki.
AKIANTERI. Se ei pälkähtäisi päähänikään.
MAAILMAN-MATTI. Päästä heti paikalla muuten...
AKIANTERI Henki on päällänne, en, en, en.
MAAILMAN-MATTI. Oh, minä en ottanut lukuun hölmöläisten typeryyttä, ja sentähden minä nyt olen klikissä. Ja kaikki on sinun syysi, sinä Hölmölän palkittu räkättirastas, sinä pöpöpää, neropatti, taulahattu!
AKIANTERI. Neropatti, jaa'a!
MAAILMAN-MATTI. Työlästä on minun potkia tyhmyyttä vastaan, minä en voi mitään. (Itsekseen.) Mitä minä keksisin. Ah, niin, (Akianterille.) Akianteri, minä näin unta ja herätessäni löysin minä aarrearkun saunan lattian alta.
AKIANTERI. Aarrearkun? Oi, aarre on löydetty, aarre on löydetty!
MAAILMAN-MATTI. Kanna se heti kuoppaan!
AKIANTERI. Antakaa se tänne, antakaa se tänne! Oi, tämä on suuri hetki!
MAAILMAN-MATTI. Tässä se on! (Antaa vanhan romulaatikon.) Mutta ei hiiskausta, ymmärrätkö, se saattaisi kadota jäljettömiin, vasta auringon nousun jälkeen saa sitä tarkastaa.
AKIANTERI. Totisesti, minä teen niinkuin käskette. Mikä kallis kapine! Minä itse, minä Akianteri sen lasken kuopan pohjaan. Laskee arkun kuoppaan.
MAAILMAN-MATTI. Kas niin! Ja nyt, laskethan minut ulos tästä Hölmölän palavasta pätsistä.
AKIANTERI. En, en, se ei juolahtaisi mieleenikään.
MAAILMAN-MATTI. Sakramenskattu yksinkertaisuus! Sinä päätyhmeliini, sinä hullujen päähusaari! Mutta kyllä minä vielä panen teidän ketaranne pystyyn, odottakaas vaan!
AKIANTERI. Nyt te raivostutte taas. — Oh, nyt minä muistan, mihinkä hän katosi? Amalia, Amalia! (Juoksee tiehensä.)
MAAILMAN-MATTI. Akianteri! Meni. Parasta nukkua ja minä nukunkin kuin tukki. Kunat, sano Vaksanteri, kun kaappiinsa meni. (Poistuu luukun luota.)
KOPUTUS-LIISA (Tulee pussi kainalossa, kulkee ympäri pihan ja seisahtuu kuopan eteen). Hyss, kaikki nukkuvat, nyt on otollinen aika! (Kaivaa pienen, kahvikupin suuruisen kuopan maahan ja läjää kaivetun mullan kuopan päälle.) Tule kuoppaan tuhatjalka, mato musta maanalainen, tuosta tunnen, tuosta tiedän saavani sulhasonnen. Kas noin! Ja nyt minä otan puita Epran pinosta, ei se sitä huomaa. Niin, kohta vuolee Epra makkaratikkuja ainoastaan minulle! Ja nyt minä kiipeen luhdin solaan ja heitän puut alas. (Kahmasee syliinsä puita pinosta ja kiipee kiireisesti tikapuita myöden luhdinsolaan.) Kas, ovi on auki! (Menee luhtiin.)
AKIANTERI (Tulee kiireisesti ja asettuu luhdinsillan alle). Nyt minä muistan kaikki! Amalia on varmaankin lutissa. (Lukee yksitoikkoisesti ja nopeasti.) Koiran pahat narisee, kaikki mättään kolot on vettä täynnä; pankaa tytöt ne sukkeluuden sukset ja liukkaat lipposet jalkaan ja tulkaa tätä ovea kohti ja raottakaa tätä romppirautaa, minä työnnän tätä ovilautaa. Tyttöset työ, joko nyt on yö! Pankaa unenne kerälle ja viskatkaa sängyn perälle! Sanokaa nyt toki sana eli puoli eli puolesta puoli, että loppuis minulta poika raukalta tämä rukoilemisen huoli, kun tikkuja on palanut jo seitsemänkymmentä kaksi toppia ja siitäpä on tullut ijäksi oppia. (Raapasee toisen tulitikun toisensa jälkeen.) Oi, Amalia!
KOPUTUS-LIISA (Tulee luhdin sillalle, manaa). Lähe lempi liikkehelle, lähe tyttären tyköä, ettei sulhaset suvaitse eikä noua nuoret miehet! (Heittää alas puut niin, että yksi halko sattuu Akianterin päähän.)
AKIANTERI. Ai, ai, täällä kummittelee!
KOPUTUS-LIISA (Rientää alas ja lukee nopeasti puut). Tuli parilliset, tuli parilliset! Minä saan Epran, minä saan Epran!
AKIANTERI. Ai, ai, tänä yönä on piru irti! Ai, ai!
KOPUTUS-LIISA. Kuka huusi? Näkikö kukaan? Nyt piiloon! (Aukaisee saunan oven, pudottaa pussinsa, kirkasee, kaapasee hameitaan ja juoksee pois portin kautta.)
AKIANTERI (Huomaamatta Koputus-Liisaa). Ai, ai, pirukulta, pirukulta, älä enään nakkaa, älä enään nakkaa! (Luikki: tiehensä.)
KOPUTUS-LIISA (Näyttämön takaa). Siunaa ja varjele!
AKIANTERI (Näyttämön takaa). Ai, ai, älä nakkaa, älä nakkaa!
MAAILMAN-MATTI (Pistää päänsä luukusta). Hei, ovi on auki! Mikä taivaan enkeli sen aukaisi? Ja nyt liesuun, muuten ne pistävät minut vielä hulluinhuoneeseen. Mutta ensin pieni kepponen ja silloin Hölmölän hullun mylly on taas täydessä käynnissä. (Ottaa kaksi halkoa ja vie ne vällyn alle saunaan ja asettaa vanhan hattunsa pääpuoleen; saunan ovi on auki niin, että katsojat näkevät koko ilveilyn.) Ja nyt minä sidon hienon nyöleen kellon nuoraan ja kuljetan sen seinää pitkin Jaskan verkkonappuloitten kautta karsinaan ja sidon sen porsaan jalkaan. (Tekee niin.) Hahhaa! Pamppaile, sinä Hölmölän tyhmä puukello! Kun porsas herää, niin sinä pauhaat kuin tuomion pasuuna, mutta silloin on Maailman-Matti muilla markkinoilla. (Epra tulee huoneesta ja piilottaa pienen pussin kuistin alle.) Ah, Epra! Piilotti pussinsa! (Jaska tulee haukotellen huoneestaan.) Juukeli! Kunhan nyt pääsisin portista! (Piilottautuu nurkan taakse ja jättää saunan oven raolleen.)
EPRA. Eihän se vain huomannut, Jaska!
JASKA. Sinäkö Epra, hohoo, jaa, minua haukotuttaa niin. (Istuutuu rahille.)
EPRA (Istuutuu jakkaralle). Niin minuakin, että hyttyset suuhun lentää, hohoo!
JASKA. Kuulitkos kolinaa täältä?
EPRA. Ha, jaa kolinaa, kuulinhan minä.
JASKA. Kovin minun päätäni kolottaa. Mutta minusta tuntuu ikäänkuin minä olisin nyt viisaampi, paljon viisaampi kuin eilen illalla.
EPRA. Ha, viisaampi, niin, minun pääklupuni on niin vietävän kirkas ja keveä, ennen minä aina tunsin ikäänkuin minä olisin kantanut hartioillani jotain visapahkuraa. — Mutta. Jaska, näitkös mitään unia yöllä?
JASKA. Minä nauroin koko yön unissani, sanoi Justiina.
EPRA. Kummallista, en minäkään nähnyt unta makkaratikuista.
JASKA. Ja minä kiskoin illalla seinän varauksistakin sammalet, vaan en löytänyt mitään.
EPRA. Kummallista, en minäkään löytänyt mitään.
JASKA. Mutta ennen auringon nousua selviää kaikki, sanoi se herra johorimuikkus. — Mutta olipas hauskaa eilen, muistatko, kuinka me kannoimme johorimuikkusta sikokaukalossa.
EPRA. Niin, sikokaukalossa ja lauloimme hölmöläisten laulua.
JASKA. Silmäni vuotavat vettä sitä muistellessani.
EPRA. Johorimuikkus puhui viisaita sanoja, mutta minä en muista enään kaikkea.
JASKA. Me telkesimme hänet saunaan, sen minä muistan, hehhe, tule ja katso! (Epra ja Jaska tirkistävät saunan luukusta.)
EPRA. Siellä se makaa jalat koukussa vällyn alla.
JASKA. Ki, ki, ja vanha hatturäyskä on päässä. Tekisi mieleni herättää hänet ja kysyä, joko hän näki unissaan sen kultasapelin.
EPRA. Ja rahakirstun. Katsos, jo sarastaa. Punainen valo leviää yli talojen.
JASKA. Hiihii, mennään hiljaa.
Maailman-Matti hiipii ja ottaa pussin Epran porstuan alustasta.
EPRA (Aukasee oven selko selälleen). Kas ovi on auki! Siinä se makaa johorimuikkus.
JASKA. Uu, uu!
EPRA. Uuu, uu!
JASKA. Ei herää!
EPRA. Uskaltaiskohan sitä ravistaa!
Jaska ja Epra menevät saunaan, Maailman-Matti hiipii esille ja panee oven salpaan.
MAAILMAN-MATTI (Sanoo itsekseen). Heleijaa! Ja nyt, hyvät hölmöläiset, tulkoon henki päällenne ja nostakaa ketaranne pystyyn! (Kohottaa kirkkohattua.) Johorimuikkus! Se tahtoo sanoa: hori kruukusta! (Hiipii tiehensä.)
JASKA. Epra, hoi!
EPRA. Jaska, hoi!
JASKA. Minä en pääse ulos.
EPRA. Salpa on edessä.
JASKA (Pistää päänsä luukusta). Vest ja varjele! Minä en uskalla katsoa taakseni, lyö sitä perkeleellä!
EPRA. Aut' ett' syntiä vastaan seison.
JASKA. Ole sauva horjuissain!
EPRA (Toisesta luukusta). Ha, se ei liiku. Vastaa, vastaa!
JASKA. Eikös se vastaa? Täällä on kuollut. Uh, minä pelkään. Korottakaamme äänemme kuin pasuuna!
EPRA. Auttakaa, auttakaa, hyvät hölmöläiset!
JASKA. Auttakaa, me kuolemme.
EPRA. Anna kätesi, minä tutisen.
JASKA. Tässä käteni. (Ojentaa kätensä.) Suojelkoot meitä kaikki hyvät enkelit, luvatkaamme, Epra, ettemme enään koskaan toru emmekä tappele, jos me tästä elävinä selviämme.
EPRA. Sen totisesti vannomme. Ja nyt minä katson varovasti taakseni, pidä sinä lujasti kädestäni kiinni. Oh, sydämmeni keventyi. Halko romahti!
JASKA. Ja vanha hatturäyskä putosi lattialle.
EPRA. Ei se ollut mitään.