Part 3
JASKA. Niin, levätkää, kyllä te olettekin raataneet. Eikö näy vielä mitään?
EPRA. Jokos näkyy arkun kansi?
MAAILMAN-MATTI. Jahka kerkii, jahka kerkii, ei ne aarteet niin vaan aivastamalla tule.
EPRA. Mene, Ansu, katsomaan kujalle, eivätkö ne jo tule sieltä kyläntuvalta.
Ansu menee perälle, Amalia tulee tuvasta ämpäri kädessä, he virnistelevät toisilleen. Amalia menee. Justiina tulee kodasta ja tuo makkaroita.
JUSTIINA. Armollinen herra maanjakaja, tässä olisi ihan tuoreita makkaroita.
JASKA. Niin, syökää, syökää, älkää kursailko, ei maailmassa missään ole niin hyviä makkaroita.
EPRA. Entäs se meidän talkkuna! Ja entäs makkaratikut?
JASKA. Kyllä sinä laitat tikkuja, mutta näkisit sen tynnyrintapm, minkä minä eilen tein.
MAAILMAN-MATTI. En minä vaan syö tikkuja enkä tappeja.
JUSTIINA. Hiiteen tikut ja tapit!
JASKA. So, so!
EPRA. Ämmillä on ämmien puheet.
JUSTIINA (Maailman-Matille kahden). Ne on sellaisia junttia, pankaa ne johonkin työhön, sillä muuten niillä on liiaksi aikaa ajattelemaan, eikä ne ajattele muuta kuin että...
MAAILMAN-MATTI. Makkarass' on kaksi päätä, toinen pää ja toinen pää. — Kyllä minä niille kohta työtä keksin.
JUSTIINA. Mitä minä näen! Jaska, oletkos sinä taas tehnyt tyhmyyksiä. (Osoittaa salpaa.)
JASKA. Joko sinä taas!
JUSTIINA. Taas, taas, mene heti lypsämään papuria, mutta älä vaan rupea sitä maalaamaan!
JASKA. So, so, Justiina, mitäs se mestari tästä ajattelee. — Hohoo, miehellä on miehen sydän! (Menee.)
JUSTIINA (Epralle). Älä sinä naura, sinä jumalan mieliharmi, kuoppaa sinä nyt kaivatat, mutta saatpas nähdä, että itse sinä siihen romahdat.
MESAKKI (Tulee alushousuihin ja riihimekkoon puettuna, vihta kainalossa, sitten Koputus-Liisa). Rauha, hyvät ristiveljet ja sisaret Hölmölän seurakunnassa.
KOPUTUS-LIISA (Mukana pussi, jossa on sarvia ja kupparikirves). Rauha parhaaks, illaks Justiinan Jaska ja Jaskan Justiina, johan sauna lämpiää.
JUSTIINA (Itsekseen). Jo tuli pahan ilman lintu!
KOPUTUS-LIISA. Olettekos kuulleet vastalkuja. Äsken ovat kylän vanhimmat päättäneet viettää tappi- ja saunajuhlaa ja silloin aina minuakin tarvitaan. Tiedänpä muutakin, mutta perästähän kuuluu.
JUSTIINA. Tulitko taas Epraa kuppaamaan, kyllä se sen tarpeessa onkin, sillä kovin sen on sappi sakea.
KOPUTUS-LIISA. Voi, hyvä Justiina, mitäs sinä nyt, tulin vain katsomaan, kuinka se riikin herra täällä sitä aarnihautaa tutkiskelee. (Niijaa.) Hyvää iltaa, armollinen riikin herra, hyvää iltaa! Tietäkääs, se on ihan totta, minä olen monasti illalla ohi kulkeissani nähnyt aarnivalkean palavan täällä pihan puolella, että kyllä täällä varmaan on aarnihauta.
MESAKKI. Niin kertoo vanha kansakin.
KOPUTUS-LIISA. Muistathan rakas, kultainen Justiina, minuakin parilla kolmella kaisantaalarilla, kun se aarre löydetään.
JUSTIINA. Kolmella kaisantaalarilla! En, en!
KOPUTUS-LIISA. No, annathan edes yhden taalarin.
JUSTIINA. Kun minä sanon en, niin minä sanon en.
KOPUTUS-LIISA. No, annathan edes puoli että saan uudet puolikengät.
JUSTIINA. Joilla sinä lentäisit kyliä kello kaulassa, en, en! Ja mitäs sinä tässä minun rahojani kärkyt, norko, kyllä minä ne itsekin tarvitsen.
KOPUTUS-LIISA. No, no, eihän ne ole vielä, sinullakaan.
JUSTIINA. Ja mene jo tästä pussinesi ja sarvinesi, ei niitä meillä tarvita.
KOPUTUS-LIISA. Ei tarvita, sanot, kyllä niitä vielä tarvitaan, mieluusti minä iskisin pari sarvea sinun leipälaukkuusi.
MESAKKI. Kun viisaus nousee pääkoppaamme, ja ymmärryksemme lepattaa kuin rasvainen talituikku talvipuhteilla, niin silloin ei haittaa vaikka antaisimmekin iskeä pari sarvea johonkin sopivaan ruumiin osaan. (Nipistää Liisaa käsivarresta.)
KOPUTUS-LIISA. Vanha veussu! Mitäs sinä hamuilet, vanha syntipukari.
MESAKKI (Hiukan nolona). Niin, synnissä me siinneet ja syntyneet olemme.
JUSTIINA. Taitaa olla se vanha rakkaus...
KOPUTUS-LIISA. Hui ja hai!
MAAILMAN-MATTI. Hyvät hölmöläiset, ei pidä olla enemmän viisautta kuin mitä pää vetää, se on se liikaviisaus, joka päähän tuppaa. — Hohoo! (Haukottelee.) Raukaisee niin riivatusti, mistähän se tulee?
MESAKKI. Täällä Hölmölässä on aina uni.
MAAILMAN-MATTI. Se taitaa tarttua, hohoo! (Nukahtaa.)
EPRA. Viisaus on vaarallista!
JUSTIINA. Ja Koputus-Liisa imee nahkaansa kaikkien muiden älyn riippeet, kumma kun sentään puhuu kuin keitetystä lampaan päästä.
MESAKKI. Ymmärrys, ho, älä jätä!
KOPUTUS-LIISA. No tule ja puserra! Sinä kiusan kappale, solvaisetko sinä minun hyvää, rehellistä ammattiani?
JUSTIINA. Kielikello, juorukontti! Ehei, ei minulla ole aikaa jaarittelemaan joutavia joutavien kanssa! (Menee saunaan.)
EPRA. Akka pamahti tiehensä?
MESAKKI. Kuin vaimon keskeräiset te olette ja niin lyhytnäköiset, niin lyhytnäköiset!
KOPUTUS-LIISA. Meni kuin pyryharakka! (Kahden Epralle.) — Kuulkasta, isäntä, minulla olisi hiukan niinkuin asiaa. Tiedättehän... se Aaretti Akianteri puhuu minulle aina sydänasiansa kuin kristsisarelle ikään... ja nyt se on aina vähin niinkuin riiastellut Amaliaa, velivainaanne tytärtä, mutta vaikka se on sellainen älyniekka, niin ei siltä ota se puheen alku oikein luonnistuakseen tällaisissa asioissa... ymmärrättehän... vaikka sen suu muuten aina on niin messingillä. (Kuiskaa kovaa.) Akianteri kertoi minulle kaikki eilen hieroessani hänen päätänsä... mies parka miettii vaan sitä ikipyöräänsä niin, että sen pää on ihan pyörällä.
EPRA. Ha, vai pyörällä... kyllähän me siitä vielä...
KOPUTUS-LIISA (Taputtaa Epraa olalle). Hyvä, kiltti isäntäkulta, niin pulski ja verevä! Lötys se on Jaska Epran rinnalla, lötys sanon, mutta Epra se on miesten paraita, sen olen aina sanonut.
EPRA. Vai sanonut, sano.
KOPUTUS-LIISA. Niin monet kerrat olen minä hieronut ja kupannut Epraa ja minä teen sen vastakin, ilolla ja mielihalulla minä sen teen.
EPRA. Ha, passaisiko sitä taas tänään pari sarvea... ha.
KOPUTUS-LIISA. Voi tokiinsa, voi tokiinsa, vaikka kymmenen joka päivä.
EPRA. Ha, kymmenen joka päivä? Niin, mutta mennään nyt tupaan.
KOPUTUS-LIISA. Niin, mennään tupaan, niin saamme jutella rauhassa. (Liisa ja Epra menevät.)
MESAKKI. Mestari nukkuu. Hänen unensa on kuin manna makia kryydimaassa, mutta kuinka mahtaa olla autuuden sarven laita. (Helistää keppiä.)
MAAILMAN-MATTI (Unissaan). Äh! Ei tämä ole sinun sohvas! Älä vietävä sinuttele minua, en minä ole itseänikään sinutellut sitte viime viikon. — (Herää.) Oh, luulin vallesmanniksi ja minä olin kuulevinani kulkusten kilinää. Enhän minä makaakaan maantien ojassa.
MESAKKI. Anteeksi, minä vaan helistin hiukan huutavan äänellä. Kuinka on autuuden sarven laita?
MAAILMAN-MATTI. Autuuden sarven? Tarkoitat kai juomasarvea. (Laulaa.) Gaudeamus igitur, juvenes dum sumus!
MESAKKI. Akianteri tulee, Akianteri tulee!
MAAILMAN-MATTI. Astupa temppelikartanohon, sinä suuri Lygurgos! En tiedä, onko se rengonkieltä vai siansaksaa, minä kävin vuoden kimnaasiakin. Terve, sinä Hölmölän helisevä kulkunen!
AKIANTERI. Tulee toimeliaana kantaen kummallista kojetta, ikiliikkujaa, isoa pyörää, jossa on hampaat, kuorut, painot ja lyijykuulat, jotka putoavat pyörän päältä alas loviin, kone on kömpelösti tehty. Pyörä päästää hirmuisen pärinän, kun sitä liikuttaa.
Katsokaa ja ihmetelkää! Oh, se on erinomainen, sellaista ei ole vielä mistään missään milloinkaan tehty. — Minä seivästin silmäni kattoon koko viime yön ja minun aatokseni tunkeutui luomisen alkuaikoihin saakka! Minun pääpajassani taotaan aina, siellä on eri karsinat, pyörät pyörivät, remmit ja väkihihnat kulkevat huoneesta huoneeseen.
MAAILMAN-MATTI. Se on sitte oikein sellainen värssyverstas se teidän pääkoppanne.
AKIANTERI. Ja kaikki hihnat liikkuvat erääseen karsinaan eikä kukaan vielä tiedä, mitä siellä tehdään. Se on vielä suurin salaisuus.
MESAKKI. Hän puhuu kuin rohveetta!
AKIANTERI. Sinä hetkenä, jolloin aurinko seisoo niinkuin ilmaan heitetty kivi hetkeksi pysähtyy, sinä hetkenä syntyy aikaan juopa, josta ijäisyys nähdään ja sen kaikki ihmeet.
MESAKKI. Missä, missä olette, hölmöläiset, taas menee teiltä hukkaan kuolematon hetki!
AKIANTERI. Aarteet kohoovat maan pinnalle.
MAAILMAN-MATTI. Vedet muuttuvat viiniksi.
MESAKKI. Pyhä varjelkoon, nämähän ovat maailman lopun enteitä!
AKIANTERI. Ja naudat voivat hetken puhua kielillä.
MAAILMAN-MATTI. Niin, minä huomaan, että naudatkin voivat puhua.
MESAKKI. Niin, silloin tulee maailman loppu, kun pyy pienenee, pyhä puukello pämpättää itsestään, ja hölmöläiset alkavat liiaksi viisastua. Akianteri, Akianteri, varo pääparkaasi, ettei sinun kävisi hullusti.
AKIANTERI (Lyö rintaansa). Minä, minä itse, minä olen voimaihminen minä.
MESAKKI. Niin, niin, sinulla on päässäsi neronpattia enemmän kuin meillä muilla kuolevaisilla.
MAAILMAN-MATTI. Minulla on liikapattia vain jaloissani!
AKIANTERI (Näyttää pyörää). Katsokaa tätä pyörää! Kohta se liikkuu! Katsokaas, nyt minä panen voimapyörän liikkeelle, painot laskeutuvat ja lyijykuulat putoovat pyörän päältä kuoruun. Katsokaas, se liikkuu!
MAAILMAN-MATTI. Se liikkuu.
MESAKKI. Ijankaikkisesta ijankaikkiseen! Varjele hyvä isä, mitäs Jumala tästä meinaa!
MAAILMAN-MATTI. Johan se taas seisahtui, heilahti vain kerran ympäri.
MESAKKI. Taivaalle kiitos!
AKIANTERI. Kaikki on kunnossa, puuttuu vain viimeinen pyörä.
MAAILMAN-MATTI. Minun järkeni seisoo.
AKIANTERI. Siitä puuttuu joku niksi, mutta kyllä minä sen keksin, ja silloin loistaa Aaretti Akianterin nimi kuin kuunsarvi kirkkaalla taivaalla.
MESAKKI. Kuin kointähti ihanast' loistaa.
JASKA (Tulee vasemmalta kiulu kädessä). Tietäkääs, hyvät kylän miehet, että minä olen lentänyt unissani. Ai, ai, kuinka se oli lystiä, minä liitelin haarapussilla yli kellohatun, yli saunan, yli sikolätin kuin ilmalaiva, mutta maahan minä en päässyt, vaikka minulla oli tavaton tupakannälkä. (Levittää käsiään ikäänkuin lentäisi.) Hihhei, näin minä lensin! Miekkoset, muistatteko kun Akianteri keksi sen lentokoneen.
MESAKKI. Muistan. Sitoi päresiivet olkapäihinsä ja nousi Epran katolle.
JASKA. Ja taittoi jalkansa sikolätin räystääseen.
MAAILMAN-MATTI. Lentäähän se kanakin ja laulaa vaikkei ole päätä eikä kaulaa.
JASKA. Kuules Akianteri, keksippäs vielä joku lypsykone, ettei minun tarvitsisi lypsää sitä meidän papuria. (Menee tupaan.)
MAAILMAN-MATTI. Niin, ja keksikää, hyvä nappulamestari, sellainen syömäkone ettei enään tarvitsisi vaivata itseään syömisellä.
AKIANTERI. Nappulamestari! Ettekö te tiedä, että minun murhalaulujani, minun arkkiveisujani, minun karamellirunojani lauletaan jo riikin joka kylässä. Mutta te ette ymmärrä ylempiä asioita, vaikka olettekin maailman-mestarismiehiä.
MAAILMAN-MATTI. Te hölmöläiset töllistelette liian usein taivaaseen, niin että unohdatte tämän pienen, syntisen ja suloisen maan.
MESAKKI. Mutta joka töllistelee liian kauvan syntiseen maahan, unohtaa taivaan korkeat luhdit.
MAAILMAN-MATTI. Luhdin kauttako te taivaaseen kiipeette. — Ei, mutta missä ne kottikärryt ovat, että saisin pois tämän Hölmölän syntisen mullan.
Menee. Amalia tulee, astuu kuistille.
AKIANTERI. Ah, siinä hän on! Mesakki, joko, minä korotan ääneni?
MESAKKI. Älä sumeile, parempi naida kuin palaa!
AKIANTERI. Onkohan kukonkoipi lakkarissani? Kaikki käy hyvin. Käy päälle Akianteri, sinun varjosi ei koskaan pienene. (Kopeloi taskujaan.)
AMALIA. Mitähän se kopeloi taskujaan?
MESAKKI. Älä inttaile! Ole rohkea kuin päämies Mikaeli! (Työntää Akianteria Amaliaa kohden.)
AMALIA. Hä!
AKIANTERI (Ojentaa oikeata kättä ilmaan). Niin, kuule nyt minun ääneni, sinä Hölmölän ruusu, sinä tulipunainen kukka!
AMALIA. Onko henki taas tullut päälle.
AKIANTERI. Sinä hymistyksen helistys ja helistyksen hymistys, sinä punareunaisten aivoituksieni tärisevä, värisevä, hyllyvä, lyllyvä...!
AMALIA. Lyll, lyll! Onko sinun vilu!
AKIANTERI. Sinä olet suloinen kuin hölmöläinen mallassauna, makia sinä olet kuin nauris ja päihdyttävä kuin katajaviina, ylön ihana sinä olet, sinä manteli, väskynä, namuni!
MESAKKI. Kuulkaas kuinka runollisen taivaallisesti ja taivaallisen runollisesti Akianteri ilmoittaa rakkautensa korkian veisun!
AMALIA. Onks se tullut hulluksi!
AKIANTERI. Kokonas olet ihana kuin päivä, minä olen lemmen leino rakastava räivä!
AMALIA. Hahaa, sinä väristyksen päristys!
AKIANTERI. Haa, neitokainen, kovasti koittelet sinä minun tärisyttäviä ja värisyttäviä tulivuorikuohutuksiani mutta minä pysyn lujana.
MESAKKI. Valmista itsesi, sinä, joka olet kaunistettu kaikkien Hölmölän tyttärien seassa.
AKIANTERI (Lyö rintoihinsa). Kuolemaan saakka pysyn lujana.
AMALIA. Mesakki, viekää hänet jo lättiin, sillä muuten hän rupeaa raivoilemaan. Mutta nyt minä tiedän, mikä miestä riivaa, se on se kukon koipi lakkarissa. Näytäs minulle se!
AKIANTERI. Kukon koipi? Ei minulla ole mitään kukonkoipea.
AMALIA. Niin, sinä Hölmölän kiekuva, tulipunainen kukko! (Sieppaa Akianterin taskusta kukon koiven, nauraa ihan katketakseen ja juoksee tiehensä.)
AKIANTERI. Minun kukonkoipeni, minun kukonkoipeni! Hän vei minulta minun naimaonneni.
MESAKKI. Akianteri, älä muljota noin kamalasti! Tyynny ja ota vaari minun sanoistani. Sinun munaskuusi ovat riemuiset, koska sinun huulesi puhuvat, mutta sinä kilvoittelet liian kiivaasti. Sinä pelästytit neitokaisen sinun väkevyydelläsi.
AKIANTERI. Pilkkasiko nainen minua vai koitteliko hän minun väkevyyttäni.
MESAKKI. Totisesti, hän koitteli sinua mutta aika ei ollut otollinen.
AKIANTERI. Vai ei otollinen, otollinen! Tuhannen sarvipäätä! Mesakki, minun muotoni muuttuu ja hahmoni hajoo. Nyt minä tahdon tapella ja minä paiskaan kumoon koko Hölmölän kylän!
MESAKKI. Älä veikkonen, älä veikkonen!
AKIANTERI. Oletkos kuullut tätä laulua: Ja tässä on laulu kuin hirrenpää, johon pappani ennen luotti, sanat siinä on että hirvittää ja markkinavirren nuotti. Arvaas kuka sen teki!
MESAKKI. En nyt arvaa, en nyt arvaa.
AKIANTERI. Vai et arvaa, etkös ymmärrä ylhäisen yskää. Voi mammani ja voi pappani, kissa, kissa, kissa vie, nyt tästä tulee tupenrapina!
MESAKKI. Älä, älä, minä olen vanha, vaivainen mies.
AKIANTERI. Etkös sinä, vanha unilukkari, tiedä, että minä, minä olen sen tehnyt.
MESAKKI. Sinä niin, sinä niin, kukas muu, herrajesta!
AKIANTERI (Toistaa moneen kertaan: kuin hirrenpää... että hirvittää). Ja entäs tämä: herrasväki tuli saaresta, sun ralilali lei, ei ollut ystävää, sun ralilali lei! Laula mukana muuten minä teen sinusta makkaraa!
Akianteri ja Mesakki laulavat: herrasväki tuli saaresta j.n.e.
AKIANTERI. Ja sitte se minun uusi arkkilauluni postimurhaajasta. Siinä on kaksisataa värssyä!
MESAKKI. Kaksisataa värssyä! Miksi tämä minulle? Voi, voi, näin en minä laulanut kirkossakaan.
AKIANTERI. Kirkossa! Oh, nyt minä muistan, mitä minä olen tehnyt pyhälle sananpalvelijalle!
MESAKKI. Hän ei tiedä mitä hän tekee, minä helistän huutavan äänellä, ehkä se auttaa. — (Helistää kepillään ja kopsauttaa Akianteria päähän.) Heräjä, heräjä!
AKIANTERI. Totisesti, Mesakki, minä kuulen sinun äänesi, missä minä olen, mitä minä olen tehnyt? Kopauta minua vielä kerta kalloon, minä olen sen ansainnut!
Mesakki koskettaa kepillään Akianteria kalloon.
MESAKKI. Etkös ole ihmisparka aivan arka.
AKIANTERI. Synkeydessä syvään nukkunut olin, mutta sinä, Mesakki, herätit minun!
MESAKKI. Nyt koko maailma iloita mahtaa!
AKIANTERI (Itku kurkussa, syleilee Mesakkia). Anna anteeksi, Mesakki, minä koperoitsen niinkuin sokea koperoitsee.
MESAKKI. Me lyödään usein sokeudelta ja sydämmen tyhmyydeltä. Akianteri, äl unohda siis helvetin tuskaa, siell liekki lakkaamatta puuskaa, siis varis, vapis ain kaikk karvas nosta!
AKIANTERI (Laulaa möristen). Enkä minä luovu mun kullastani vaikka vereni keitettäisiin, vaikka minut äkiltä laivan takilta mereen heitettäisiin.
MESAKKI. Oikein, Akianteri, laulu lieventäköön sinun surusi. Katsos, Amalia ei tahtonut ilmaista kaikkea meidän kuulten, mutta otappas tyttö kahden kesken hiljaa hissuksiin, niin hän on nöyrä ja lauhkia kuin lammas.
AKIANTERI. Mesakki, sinä olet kokemuksesta viisas mies. — Ettäkö koputtaisin hänen luttinsa ovelle? Oi, terve, te suloiset Hölmölän vanhat, harmaat lutit!
MESAKKI. Akianteri, Akianteri, kirkonmiehenä minä varoitan sinua sinun lihallisista mielikuvistasi, me olemme itse kohdastamme kaikkeen pahaan vikapäät, muistakaamme se, Akianteri, kaikissa meidän vaivoissamme ja kiusauksissamme.
AKIANTERI. Minä tahdon pitää sinun säätysi ja käskysi, Mesakki. Ja Mesakki, onhan minulla minun suuri vuntierinkini, minun ikipyöräni, se ajaa ulos pahat vaivat ja kiusaukset. — Mesakki, kuules, minä vien ikipyörän Epran nähtäväksi, totisesti, minä teen sen heti paikalla.
MESAKKI. Poikani, poikani, tee niin ja pyydä Koputus-Liisalta jotain rauhoittavaa, pelästyneen tippoja tai surun lievitysvettä!
AKIANTERI (Ilostuen ja taputtaen Mesakkia). Mesakki, sinä olet minun hyvä edelläveisaajani. Minä menen, niinkuin iloinen ylkä tahdon astua vihkitupaan. — Ah, Hölmölän ruusu!
MESAKKI. Niin, mene rauhassa, poikani, kaikki käy jetsulleen.
Akianteri menee.
MAAILMAN-MATTI (Tulee, heittää kärryt huolimattomasti syrjään ja pyyhkii hikeä otsaltaan). Ei tämä vetele! Hiiteen minä heitän Hölmölän hullutukset.
JASKA (Tulee vihtoineen saunapuvussa kädet selän takana, kulkee kuin isäntä töitä katsellen). Tiedätkös, Mesakki, nyt minä en enään pane tikkua ristiin, mitäs se hyödyttää, eläähän tässä muutenkin ja kohta se aarrekin saadaan, silloin en minä tee muuta kuin makaan kukonhöyhenpolstarilla, syljen kattoon ja polttelen oikein priima pruumaa.
MESAKKI. Niin, ihmeellisesti on onni meitä kaikkia potkaissut, mutta muista se, Jaska, älä anna itseäs rikkauden tähden vihaan niinkuin turkki, juudi tai peaani. Tänkaltainen elämä on sinulle vahingollinen.
JASKA. Kuka taitaa käydä oikeudelle minun kanssani. Katsos, näin minä kävelen kädet selän takana, isännän silmä hevosen lihottaa, sanotaan, ei minun nyt tartte muuta kuin katsella kun muut tekevät työtä.
MESAKKI. Jaa, jaa, Jaska, Jaska, minä varoitan.
EPRA (Tulee samoin kuin Jaska vihta kädessä ja saunapuvussa, kädet selän takana). Jaska.
JASKA. Epra!
MESAKKI. Kohta on saunan aika. Kas kun eivät meidän miehet jo tule sieltä porsaiden jalostuskokouksesta.
JASKA. Veljeni Epra, mitäs sanot nyt tästä!
EPRA. Ha. Näetkös, minä rumineeraan.
JASKA. Niin, näetkös, minäkin rumineeraan. (Kävelevät edestakaisin.)
EPRA. Työmekkoni heitin minä, en minä tästä puoleen tee muuta kuin makaan vaan ja otan saunassa löylyjä.
JASKA. Niin minäkin, ja pyhänä sitä ajetaan kirkolle oikein evankeliumivaljailla, hui että humahtaa, pois tieltä, kun Hölmölän rikkaat rusthollarit ajavat siknaalit hampaissa!
EPRA. Ha! Herrat ajaa ja savu jää, niin.
JASKA. Mitäs me suremme velattoman talon pojat, laitetaan vinkkelipytinki ja...
EPRA. Ja pannaan rillisilmät koirat portille haukkumaan.
JASKA. Ja Justiinalle minä teetän oikein kahisevan samettihameen, eikä sen enään tartte makkaroita laittaa.
EPRA. Ja minä Amalialle oikein silkkikengät ja hatun, jossa semmoset plyymit lentelee. Koputus-Liisalle minä jo lupasin taalarin kirkkohuivia varten.
JASKA. Ja minä ostan oikein hopeiset kolmihaaraiset joulukynttiläjalat.
EPRA. Ja minä kultaisen puurokupin.
JASKA. Kyllä meidän nyt kelpaa kun olemme rikkaita.
EPRA. Ha, rikkaita! Kyllä kelpaa.
JASKA. Me rumineeraamme.
EPRA. Ha, me rumineeraamme.
Kävelevät pönäkästi edestakaisin.
MESAKKI (Kurkistaa Epran akkunasta). Hihii!
MAAILMAN-MATTI. Mitäs se Mesakki nyt hihittää!
MESAKKI. Hihii, Koputus-Liisa! Kas, Akianteri makaa penkillä!
MAAILMAN-MATTI. Älkää kurkistako lähimmäisenne huvitarhaan. Se Koputus-Liisa taitaa olla Mesakin entinen remma!
MESAKKI. Mitäs minä maailman menon turhuudesta. Mutta katsokaas, Liisa taputtaa kuin taikinaa, ja Akianteri ähkii ja puhkii kuin synnin vaivoissa.
MAAILMAN-MATTI (Loikkaa kuopan reunalle; itsekseen). Vanha kettu! (Epra ja Jaska seisahtuvat kuopan reunalle.)
JASKA (Pönäkästi). Mutta eikös jo työ ala sujua.
EPRA (Koppavasti). Niin, saisi se käydä hiukan joutusampaan.
MAAILMAN-MATTI. Tarkkaa teen niinkuin ruotiukko koiraa nylkiessään. (Epralle.) — Mutta kuinka Akianteri nyt jaksaa?
EPRA. Siellä se makaa tuvan penkillä, ja Koputus-Liisa hoitelee sitä.
MESAKKI. Se otti sen niin pahakseen, kun Amalia vei siltä kukonkoiven.
EPRA. Ha, kukonkoiven! No, kyllä Amalia vielä malttaa mielensä.
MESAKKI. Niin, luonto se on joka tikanpojan puuhun vetää.
JASKA. Sen minä sanon, että minä alan jo kärsimystyä, eikös siellä, jukravita, jo näy mitään!
EPRA. Jaa, kyllä olisi jo aika nostaa se raha-arkku.
MESAKKI. Hys, hys, hyvät isännät, muistakaa toki, ettei hän ole mikään tavallinen renki.
EPRA. Niin, armollinen riikin herra.
JASKA. Suurarmollinen herra riikinjakaja.
MAAILMAN-MATTI (Itsekseen). En minä enään viitsi. (Tekeytyy kipeäksi ja huutaa äkkiä.) Ai, ai, ai!
JASKA. Mikä nyt tuli!
EPRA. Ha, mitä!
MAAILMAN-MATTI. Ai, ai, auttakaa, auttakaa!
MESAKKI. Voi, taivaan talivasara!
Jaska ja Epra koittavat auttaa Maailman-Mattia.
MAAILMAN-MATTI. Ai, ai, älkää koskeko, älkää koskeko! Jalka poikki, jalka poikki!
JASKA ja EPRA. Jalka poikki!
MESAKKI. Elämä on juur vähä tomun tuoksu ja hekuma kuin liukas virran juoksu!
MAAILMAN-MATTI. Aurinko pisti, ja jalka nyrjähti, ai, ai, ai, koskee niin, koskee niin.
JASKA. Mitäs me nyt teemme, voi surkeus, nyt menivät kaikki kalleudet, kultasapelit kuin pohjattomaan kaivoon.
EPRA. Ha, ja rahakirstut. Mitäs me nyt teemme!
MESAKKI. Tämä oli meille meidän pahain tekojemme jälkeen.
JASKA. Vest ja varjele, tätä onnettomuutta, tätä onnettomuutta!
EPRA. Voi, suutari sentään!
MAAILMAN-MATTI, Minä kuolen, minä kuolen!
MESAKKI. Vettä, vettä! Miksei Hölmölässä ole kaivoa!
MAAILMAN-MATTI. Tai vaarinkaljaa! Ai, ai!
JASKA. Minä juoksen kuin päätön kana, missä on minun toinen töppöseni!
MESAKKI. Käskekää tänne Koputus-Liisa!
EPRA. Jaa Koputus-Liisa?
MESAKKI. Niin, Koputus-Liisa.
JASKA. Älä siinä seiso kuin kysymysmerkki.
EPRA. Jaa kysymysmerkki!
JASKA. Niin, ja pataässä.
MESAKKI. Epra, mene hakemaan Koputus-Liisaa.
EPRA. Minä menen! (Menee.)
MESAKKI. Virressä veisataan: Kuin ennen paljon hyppel, on nyt juur jalvotoin. — Voi, taivas, voi, taivas!
JASKA. Koittakaa, voitteko hyppiä, ehkä jalka taas niksahtaa sijoilleen.
MAAILMAN-MATTI. Ei, ei, ai, ai!
JASKA. Aina kun minä olen hiukan pahalla päällä, kun Justiina on minua torunut, alan minä hyppiä kaiken maailman polskaa. Koittakaas, ehkä se auttaa!
MAAILMAN-MATTI. Ei se auta. Vaarinkaljaa! (Jaska tuo kaljaa.) Oh, nyt se meni hiukan ohi!
MESAKKI. Taivaalle kiitos! Rakkaat hölmöläiset, antakaamme itseämme tästä ojettaa. Minäkin otan pienen kulauksen, pikkuruikkusen vain, sillä juopumus viisaan villitsee.
MAAILMAN-MATTI. Ai, ai, se tuli taas, minä en pysy pystyssä, silmät pyörivät ja taivas tanssii. (Pyörittelee silmiään.)
JASKA. Ui, ui, näin meni nyt koko prameus.
MAAILMAN-MATTI. Kyllä se löytyy. Jaska ja Epra, minä uskon työni vain teille, kaivakaa, kaivakaa yhdessä, kyllä se löytyy.
JASKA. Mikäs tässä muukaan auttaa.
Koputus-Liisa tulee, kulkee kädet rinnalla hitaasti Maailman-Mattia kohden tarkastellen hyvin tärkeän ja tutkiskelevan näköisenä. Jälessä tulee Epra nolona.
KOPUTUS-LIISA. Sanoinhan, että kyllä minua täällä vielä tarvitaan.
EPRA. Mitä Liisa määrää, se täytyy myös tehdä!
JASKA. Niin,- se täytyy tehdä, tässä kun minulla kerran oli mato, niin... ... KOPUTUS-LIISA. Jahka katson, onko se kuolemaksi.
JASKA. Jos Koputus-Liisa sanoo, että se on kuolemaksi, niin se on kuolemaksi.
MESAKKI. Niin, kerran täytyy täältä eritä. Hohoo, jaa!
JASKA. Hohoo, jaa, kaikki me itsemme häijysti käytämme.
EPRA. Kuin ikinänsä köyhä ja rikas, keskenämme olemme yhdenkaltaiset tässä, hohoo, jaa!
KOPUTUS-LIISA. Jollette te ole hiljaa, niin minä annan teille ylenantopulveria tai kamalaa.
JASKA. Ui, kamalaa, ei, ei minulla nyt ole matoa.
KOPUTUS-LIISA (Lähestyen Maailman-Mattia, koettelee joka jäsentä). Koskeeko tästä ja tästä ja tästä?
MAAILMAN-MATTI. Ai, ai, ei saa, ei saa!
KOPUTUS-LIISA. Entä vatsa?
MAAILMAN-MATTI. Pullottaa kuin rumpu.
EPRA. Söi meidän puuroa.
JASKA. Niin, teidän puuroanne!
EPRA. Ja teidän makkaroitanne!