Part 4

»No, kuinka täällä jaksetaan?»

»Kuten näette, kaikki on murskattu.»

»Oh, viis siitä! Minä kysyn de Beerin vointia. Onko se vaarallista?»

»Tarpeeksi!»

»Älkää seiskö siinä ja antako minun onkia jokaista sanaa itsestänne. Onko hän vielä täällä?»

»On, hän makaa tajutonna sisäkonttorissa. Tohtori on ollut täällä. Hän sanoo, ettei ole mitään uhkaavaa vaaraa. Kun hän taas tulee tajuihinsa, niin viemme hänet kotiin.»

»Saanko mennä hänen luokseen?»

»Saatte, jos kuljette hiljaa. Mutta jos hän herää, niin teidän on lähdettävä. Hän ei siedä kiihoitusta.»

»Hyvä on.» Ole Berg meni äänettömin karhunaskelin haavoittuneen vastustajansa luo. Sisällä hän jäi hetkeksi seisomaan ja katseli häntä ääneti. Hänellä oli kyynelet silmissä. Neiti Sten seisoi vieressä.

Heidän siinä seistessään avasi de Beer aivan hitaasti silmänsä. Hän katseli ympärilleen vähän hämmentyneenä, mutta sitten hänen silmänsä sattuivat Ole Bergin pyöreään vartaloon. Silloin hän muisti kaiken ja hymyili heikosti.

»Onko sinun nyt parempi, Carsten?» Olen ääni oli paksu ja vaimea.

»Kiitos, minun on hyvä kylläkin.»

Syntyi hiljaisuus. He olivat vähän hämillään, sitten Ole jatkoi:

»Kävi toisin kuin kukaan meistä oli ajatellut.»

»Niinhän kävi.» Carsten hymyili leveästi.

»Mutta sinun esitelmästäsi ei syntynyt mitään, Ole...»

Ole murahti jotakin. Oli mahdotonta ymmärtää mitä se oli.

»Mutta kuules, Ole: tämä on urheilua.»

»Anteeksi, hyvät herrat, että keskeytän, mutta tämä erittäin mieltäkiinnittävä keskustelu on siirrettävä toiseen kertaan.»

»Olette oikeassa, neiti. Minä lähden nyt. Näkemiin, Carsten. Parannu pian.»

VI.

Joulukuun viidentenä oli mieliala Ilmoituslehden konttorissa vireä. Ei epäilyksiä siitä, ettei vahingonilo ollut vallitsevin tunne. Modal oli saattanut ahkerat aivot työskentelemään ja kirjoittamaan purevia, elokkaan vaihtelevia artikkeleita aineesta: Ken kuoppaa toiselle kaivaa... Eräs mies oli lähetetty haastattelemaan poliisia ja tuli takaisin loistaen ja kertoi, että Fredrik Horneman Sjöström Hansen oli viettänyt yön putkassa.

Silminnäkijät väittivät myöhemmin, että Modal oli yritellyt ottaa oikeita balettiaskeleita kuullessaan tämän uutisen. Se jääköön omaan arvoonsa; mutta varmaa on, että hän vitkastelematta lähti henkilökohtaisesti Ole Bergin luo kertomaan tälle tätä tärkeää uutista, ja hänen ilmeensä antoivat selvästi aiheen uskoa, että hän odotti asian johdosta palsamia monelle pienelle haavalle.

Mutta onni on niin vaihteleva täällä maailmassa, ja suurilla miehillä on oikkunsa. Sen sai tuo hyvä toimittaja kokea. Ole Berg otti hänet vastaan kutakuinkin nyrpeästi ja kielsi häntä muitta mutkitta mainitsemasta tuota »onnellista» tapausta lehdessä.

Modal hölmistyi niin tästä sortunutta vastustajaa kohtaan osoitetusta käsittämättömästä jalomielisyydestä, että hän uskalsi panna vastalauseenkin. Sellaista ei ollut milloinkaan ennen tapahtunut. Mutta hän osoitti mieltään turhaan. Hän ei kyennyt järkyttämään mahtavan suojelijansa päätöstä. Hän sai lyhyen lähdön:

»Tehkää minun puolestani tahtonne mukaan, mutta silloin kiitän puolestani enkä välitä sen koommin mainiosta lehdestänne.»

Aamiaislehden konttorissa ei sinä päivänä oltu perin ylpeitä. Ensi tunnit menivät kylläkin tarkkaan järjestelyhommiin rymäkän jälkeen; mutta myöhemminkin työ sujui sangen hiljakseen.

Sisäkonttorissa istui de Beer valtava side pään ympäri kiedottuna. Hän oli vielä jotenkin voipunut; mutta Truls Wallin aamunumero oli ollut siihen määrin kesy ja lauhkea, että toimittaja oli lääkärin kiellosta huolimatta katsonut tarpeen vaatimaksi ilmaantua huolehtimaan toimituksesta. Tosin oli jouduttu tappiolle, mutta silti ei ollut välttämätöntä pistää häntää koipien väliin ja ulvoa kuin piesty koira.

Sitäpaitsi, kun tästä selvittiin, niin oli vielä valtteja jäljellä. De Beer oli pannut merkille, kuka oli heittänyt ensimmäisen kiven.

— Tietysti ei vastustajia voitu syyttää juopuneen reportterin käytöksestä; mutta se oli kuitenkin pieni valtti, jolla saisi tikin, jos hienosti pelaisi.

Pahempi oli Jan Wilkenin laita. Hänen tähtensä saattoi harmistua. Mutta kun hän iltapäivällä ilmaantui luppakorvaisena ja alakuloisena, niin de Beerillä ei kaikesta huolimatta ollut sydäntä haukkua häntä. Hän sanoi vain:

»Niin, niin, Hansen. Te olette suurempi lurjus, kuin olin uskonut, mutta tänään olen itse nöyryytetty, niin että emme puhu siitä sen enempää. Meillä ei ole varoja tehdä useampia erehdyksiä.»

»Ymmärrän. Mitä haluatte?»

»Pitäkää silmällä yhteistä ystäväämme Ole Brota muutamia päiviä. Tutkikaa, onko hänellä hallussaan paljon rahoja ja koettakaa siinä tapauksessa puristaa hänestä esiin, mistä hän on ne saanut.»

»Tehdyksi tulee.»

»Mutta varovasti, Hansen. Ei mitään tyhmyyksiä, kuten älyätte, ja jumala teitä rangaiskoon, jos pilaatte asian.»

»En toki. Olen varovainen. Käsitän, minne tähtäätte. Te epäilette jotakin.»

»Vaiti. — En epäile niin mitään. Pankaa se mieleenne.»

»Niin, niin, siispä ette epäile; mutta minä kylläkin. Nyt minä menen, näkemiin.»

De Beer saattoi todenmukaisesti sanoa, ettei hän epäillyt. Hän nimittäin tiesi, oli vain kysymys saada todisteet käsiinsä. Olihan selvää, ettei Ole Berg olisi ilmaissut niin syvää osanottoa, ellei hänellä itsellään olisi ollut sormet mukana edellisen päivän tapauksissa. Mutta sota oli sotaa, eikä de Beer ollut halukas jättämään käsistään sellaista tilaisuutta, joka hankkisi hänelle todisteet. Hän näki jo hengessä, kuinka hän psykologisena hetkenä vaatisi Bergiä tilille Bron lahjomisesta.

Mutta de Beer arvioi vastustajansa terävänäköisyyden liian alhaiseksi. Nyt kun Berg toden takaa oli mukana ottelussa, ei hän ollut niin varomaton, että olisi jättänyt yksityisseikat huomioon ottamatta, kuten oli käynyt taistelun alussa, ja hän varoi yhtä paljon arkaa kohtaansa kuin de Beer. Edellisenä iltana kamppailun kuumuudessa hän oli, pikainen kun oli luonteeltaan, tarttunut ainoaan mahdolliseen keinoon tuhotakseen de Beerin suunnitelman ja kääntääkseen sen häntä itseään vastaan. Siihen hän käytti Brota.

Mutta nyt jälkeenpäin, kun oli aikaa harkita, hän ei voinut olla huomioon ottamatta tukalaa tilannetta, joka syntyisi, kun Bro joisi itsensä täyteen ja ylvästelisi helposti ansaitsemistaan rahoista. Hänhän tunsi de Beerin ja tiesi, mihin sellainen ase kelpaisi niin vaarallisissa käsissä. Hän katui katkerasti summan suuruutta. Sata kruunua mokoman yksilön käsissä — siitä voisi koitua vaarallinen todistus. Kympin seteli olisi ehkä hyödyttänyt yhtä paljon ja olisi samalla pienuudellaan ehkäissyt Bron kerskailut. Mutta Ole Berg oli sanansa pitävä mies ja siksi hän maksoi mukisematta, kun Bro tuli nostamaan palkkiotaan.

Hän sai luvan tehdä seuraukset mitättömiksi toisella tapaa.

Ja kun hän hetkisen oli punninnut kaikkia mahdollisuuksia, teki hän nopean päätöksen ja meni Aamiaislehden konttoriin puhumaan de Beerin kanssa.

Hänen käyntinsä tuli odottamatta:

»Oho, sinäkö se olet, Ole. Ole hyvä ja istu.»

»Kiitos, kuinka jaksat tänään? Eikö ole varomatonta, että teet työtä jo tänään? Puhuin lääkärin kanssa, ja hän sanoi, että sinun on pysyttävä vuoteessa.»

»Niin, näetkös, ei käy laatuun, että saat yksin vallita kiistakenttää. Täällä kaivataan suuresti kenraalia johtamaan ja valvomaan perääntymisretkeä, sillä Wall tosin on kunniallinen tinasotamies, mutta sotapäällikkö, sitä hän ei ole. Sen lienet lukenut aamulla.»

Berg hymyili:

»Ja nyt marsalkka Carsten johtaa itse perääntymistä. Kuule, ystäväni! Olen tullut, jotta vointini mukaan helpottaisin paluuretkeäsi. Minulla ei ole mitään iloa iskeä lyödyn vihollisen kimppuun.»

»Prrr, Ole. Erehdyt peräti, jos luulet minua lyödyksi viholliseksi. Sen saat kyllä huomata. Toivon, ettet tuo rauhanehtoja, sillä on vain yksi tarjous, jonka voin hyväksyä.»

»Ja se on, että kirjoittaudun tilaajaksi. Kiitos vain, poikani. Niin pitkälle emme ole vielä tulleet. Ei, minun tarkoitukseni oli ehkäistä isku kohtaamasta arkaa paikkaa. Vastapalvelukseksi tarjoan eräänlaista korvausta. Toisin sanoen, toivon, että muodostetaan eräänlainen puolueeton vyöhyke, jos haluat.»

»Lyö kortit pöytään. Anna minun kuulla, mitä ajattelet.»

»Mielihyvällä. Asia on sangen yksinkertaisesti se, että olin maksanut Stig Hvidelle, että sinut vihellettäisiin ulos. Hän teki enemmän kuin piti, mutta tarkoitukseni ei ole livistää pakoon vastuuta. Kun olen käyttänyt häntä, niin saan itse ottaa vastaan seuraukset ja olla varuillani parhaimpani mukaan. Ymmärrät, että tilanne on minulle tukala, miltei yhtä tukala kuin sinullekin, joka alunpitäen olet järjestänyt koko metakan. Nyt ehdotan sinulle, että työskentelemme yhdessä tehdäksemme kohun mahdollisimman pieneksi.»

»Tiedätkö mitä, Ole, se on mielestäni reima ehdotus. Käsitän, miksi pidät parempana kertoa minulle liitostasi Stig Hviden kanssa, sen sijaan että antaisit minun itse keksiä sen, mutta sinun pitäisi huomata, että on aikamoinen ehdotus, että minä auttaisin sinut pälkähästä. — Sitäpaitsi minun on otettava huomioon muita puolia. — On olemassa 'Aviisi'.»

»Joka tänä aamuhetkeä on tanssinut katrillia ilossaan pikku Jan Wilkenisi putkaseikkailuista. Niinpä niin, minä tiedän sen. Olen itse katsonut tarpeelliseksi panna Modalille jarrun tämän johdosta.»

»Miksi niin? Oliko sinulla sydäntä riistää yhteiseltä ystävältämme tätä iloa?»

»Vakavasti puhuen, Carsten, etkö näe asioiden yhteyttä? Miksi otettiin Jan Wilkeniä kynkästä kiinni? Siksi, että hän oli poikajoukon johtaja. Kuka oli pannut hänet siihen työhön? Carsten de Beer. Kaikkityyni makupaloja Ilmoituslehdelle. No hyvä, mitalin toisella puolella on kirjoitus Berg — Stig Hvide, mikä on makupala Aamiaislehdelle. Mutta eikö molemmille puolille ole yhtä suuri etu saada koko juttu poispyyhityksi?»

»Unohdat, että vaikka itse olisinkin halukas, niin on vielä yksi tekijä otettava lukuun. Yleisö.»

»En, en unohda sitä. Siksi ei olekaan tarkoitus vaientaa kaikkea hälyä. Se ei kuitenkaan hyödyttäisi. »Aviisi» esimerkiksi saakoon luvan vähän ylvästellä, muuten se halkee. Samoin saat sinä, jos haluat, huutaa niin paljon kuin tahdot yleisön hävyttömästä käyttäytymisestä, poliisin voimattomuudesta, »Aviisin» häväistysjuttuhalusta ja yleensä kaikesta maan ja taivaan välillä. Mutta asian ydin, nimittäin de Beer kiihoittajana ja Ole Berg vehkeilijänä ei näytä kauniilta painettuna, ja omassa vallassamme on jättää se leikin ulkopuolelle.»

»Aivan oikein, kaikki on selvää kuin lakki. Helpoin tapa selvittää tämä juttu on se, että merkitset tilauksen. Se ehkäisee kaikki vihjaukset Ole Bergiin, vehkeilijään, omaa sanaasi käyttääkseni.»

»Ei, olepas nyt kohtuullinen. Voit haitata minua koko paljon mainitsemalla vehkeilijästä, sitä en kiellä, mutta totta totisesti se käy sinulle kalliiksi.»

»Teen sinulle yhden ainokaisen kysymyksen, ja sinun on vastattava minulle vilpittömästi. Siitä vastauksesta riippuu, kuinka suhtaudun asiaan.»

»Puhu, herra, palvelijasi kuuntelee.»

»Onko ehdotuksesi osa suunnitelmasta vai haluatko ystävänpalvelusta?»

»Pohjaltaan on kyseessä molemmat puolet. Se on viimeinen osa Ole Bro-suunnitelmaa. Hänen tökerö tekosensa veti viivan laskelmieni yli ja tehdäkseni tyhjäksi sen seuraukset haluan haudata asian. Mutta samalla toivon sinulta ystävänpalvelusta, sillä jos edelleen taistelemme tähän tapaan, niin on mahdotonta aavistaa seurauksia. Ennenkuin huomaammekaan, saatamme maata ojassa molemmat, mutta sen arvoinen ei urheilumme toki ole.»

»Tietysti on minun vaikea tehdä mieliksesi tässä asiassa. Ylimalkaan lienen pakotettu tämän jälkeen keksimään muita taistelukeinoja.»

»Niin oletkin. Häviät joka tapauksessa. Ja nyt kun tavallani olen tasoittanut tietäsi, korvaan totta totisesti vahinkoni, ole varma siitä. 'Urheilusi' ei minua miellytä, mutta empä ole tottunut vetämään lyhyintä kortta. — Sano vielä: montako tilauksen peruutusta olet saanut eilisen johdosta?»

»Neljä. Haluatko kuulla luettelon? Yliopettaja Jönsvang, pastori Traedal, molemmat siveellisesti suuttuneet. Nils Lem, prokuristisi, pelkää nahkaansa. Ja sitten — vaimosi.»

»Onko hän tilaaja? Siitäkö siis johtuukin, että olemme saaneet lehden jok'ikinen aamu. Luulin sen olevan ansan saada minulta tilaus.»

»Hän on ollut tilaaja tähän aamuun asti, mutta nyt hän on siis sanonut irti. Muuten on asia niin, että me, kuten tiedät, annamme tilaajille alennuksen ilmoituksista. Vaimollesi, joka on sisälähetysmyyjäisten johtaja, huomautettiin tästä, ja siksi hän merkitsi tilauksen, että myyjäiset hyötyisivät siitä. Mutta sen jälkeen, kun lupasin pitää perheesi kiistamme ulkopuolella...»

»Oliko hän jo silloin tilaaja?»

»Luonnollisesti, vieläpä hän merkitsi tilauksen sinun nimiisi.»

»Mutta Carsten, kuinka saatat...»

»Älä nyt, ymmärräthän, ettemme käyttäneet hyväksemme sitä. Sanoimme suurkiitokset, otimme vastaan tilaustahan ja kirjoitimme hänen nimensä listaan.»

»Niin, mutta juuri sitä minä en ymmärrä, että voit tehdä niin. Sinä heität otolliset tilaisuutesi käsistäsi.»

De Beer ei vastannut. Hän vain hymyili levollisesti. Samoin teki Berg, nousi ja ojensi kätensä jäähyväisiksi. Molemmat kilpailijat puristivat toistensa käsiä lämpimästi ja sydämellisesti.

Mutta Ole Berg oli tavattoman mietteliäs mennessään konttoriinsa torin yli.

VII.

Oli uudenvuoden aaton aamupäivä. Inha ilma ja pimeää, niin että piti olla valkeaa, vaikka kello kävi kahtatoista.

Aamiaislehden kaikista pyhimmässä istuivat de Beer ja neiti Sten kumpikin omalla puolellaan suurta avaraa pöytää ja tarkastelivat kirjoja ja luetteloita.

Johtaja näytti kyllästyneeltä. Työ ei silminnähtävästi ollut hupaisinta laatua. He työskentelivät hetken puhumatta, mutta sitten neiti läimähytti luettelonsa kiinni.

»1497», sanoi hän lakoonisesti.

»Siinäkö kaikki?»

»Siinä, kivet ja kannot.»

»Meiltä puuttuu siis vielä 1003 tilaajaa, ja ne on hankittava kolmen kuukauden kuluessa. Se ei ikinä onnistu.»

»Koskaan ei saa sanoa 'ei ikinä'. Mutta ottelu siitä tulee. Olemme jo kuorineet kerman ja kuukauden alun onnellisten päivien jälkeen yleisö on ollut kylmä ja sulkeutunut. Olemme 38 saaneet uutta nimeä tässä kuussa, niistä 18 ennen tapahtumaa ja 20 sen jälkeen.»

»Onko laskettu mukaan nekin, jotka saavat lehden uudestavuodesta alkaen?»

»Kaikki on laskettu, jotka laskea voidaan.»

»Silloin voimme samaa tietä paiskata hintaamme pöytään, neiti. Me emme tästä selviydy.»

»Loruja. Aiotteko antautua taistelematta viime verenpisaraan? Sitä ette tarkoita.»

»Oh, en, sitä en tee; mutta ei ole hupaista taistella lyödyn asian hyväksi.»

»Jos siten katselette oloja, niin aivan varmaan taistelette menetetyn asian hyväksi; mutta luulin teissä olevan enemmän ryhtiä.»

»Teidän on helppo puhua. Te ette pane koko olemassaoloanne alttiiksi.»

»Siispä teidän pitäisi jännittää itseänne äärimmilleen. Sanoitte minua kerran neiti Nenäkkääksi; nyt tahdon olla nenäkäs ja sanon teille suoraan, että tappion jälkeen olette käyttäytynyt kuin saippuankeittäjä. Voitteko odottaa, että joku olisi myötämielinen sellaiselle lehdelle, kuin Aamiaislehti on ollut tänä kuukautena. Jos tahdomme menestyä, niin meidän on pidettävä täysi höyry päällä. Keksikää jotakin uutta!»

»Keksikää, keksikää!»

»Niin, jotakin uutta. Jotakin, joka voi hämmästyttää yleisöä. Mieluummin jotakin, joka saattaa vastustajamme naurunalaisiksi. Hyvä mieliala on aina siunaus. Kaipaamme vähän naurua tässä happamassa kaupungissa.»

»Ehdottakaa siis jotakin.»

»Mielelläni. Minulla on ainakin sata ehdotusta varastossa. Julkaiskaa arvoituskilpailu, jossa palkintoja saavat uudet ja vanhat tilaajat. Luvatkaa pokaali sille, joka määrätyssä ajassa hankkii enimmin uusia tilaajia. Mutta hankkikaa ennen kaikkea elokkaampaa ainesta lehteen. Miksi ei jatketa haastatteluita? Ainoa, mikä meillä on ollut, oli tosiaankin onnistunut.»

»Ketä haastatella? Onko koko kaupungissa ihmistä, joka olisi haastattelun arvoinen?»

»Onhan täällä Jönsvang ja Bye ja Traedal. Heiltä voisi saada monta kaunista lausuntoa, ja kun on pikkusen näppärä, niin käy laatuun ymmärtää väärin noita lausuntoja aivan uskomattomasti. Pääasia on saada ihmiset nauramaan.»

»Niin, mutta minulla ei ole oikeastaan mitään noita ihmisiä vastaan. En tiedä, onko minulla siveellistä oikeutta vetää heidät esiin julkisuuteen.»

»Eipä tietenkään. Jos alamme olla omantunnon herkkiä, niin...»

»Mitä kysyisitte Jönsvangilta, jos saisitte tehtäväksenne haastatella häntä?»

»Tuhannesta eri asiasta. Käyttääkö hän yömyssyä nukkuessaan, pitääkö hän lipeäkalasta, luottaako hän pelastusarmeijan työhön, haluaako hän tulla Aamiaislehden vakinaiseksi avustajaksi, vastustaako hän ruumiillista rangaistusta kouluissa; varjelkoon, sanomalehti-ihminen voi kysyä enemmän kuin kymmenen yliopettajaa osaa vastata.»

»Niin, mutta vastauksistapa meillä juuri on hyötyä», nauroi se Beer. Hänen mielialansa vaikeni neidin reippaasta ja huolettomasta tavasta käsitellä asioita.

»Mitä siihen tulee, niin vastaamattomuuskin on vastaus.»

»No niin, haastatelkaa sitten Jönsvangia, jos teillä on halua.»

»Haluako! Mutta teidän on luvattava minulle eräs asia, toimittaja.»

»Se on?»

»Se on se, että teidän on ponnistettava voittaaksenne takaisin tarmokkuutenne. Onhan käynyt suorastaan sietämättömäksi työskennellä täällä viime aikoina. Teidän painunut mielialanne lamauttaa meidät kaikki. Katsokaa Truls Wallia, hän käyskentelee niin kuolleesti ja hitaasti kuin tukki.»

»Hän onkin puuhassa varhain ja myöhään.»

»Sitä hän tekee todellakin. Hän istuu ja kääntää pitkiä ikävystyttäviä rahtikertomuksia Shipping Gazettesta tai puida jyskyttää europpalaista tilannetta. Ikäänkuin maassa olisi edes kahta ihmistä häntä ja minua lukuunottamatta, jotka lukisivat tuota rihkamaa. Ja totisesti, jos en saisi maksua, niin jättäisin siihen paikkaan. Ehei — Wall on hyvä ja käyttökelpoinen mies; mutta häneen on saatava vauhtia, sillä muuten ei synny mitään. Ja pikku Jan Wilken, joka itsessään on rakastettava vesa, hänkin käyskentelee ja on apea. Ja tämä kaikki on teidän syynne. Millainen herra, sellainen renki. Mutta minä en huoli saarnata teille enempää.»

De Beer vain hymyili raukeasti:

»Olette täysin oikeassa, neiti.»

Neiti heilautti tyytymättömäsi! päätään:

»Oh, tekisi mieleni vähän kärventää teitä. Miksi ette enää koskaan ota aamupäiväryyppyä?»

»Ei maistu.»

»Ei, teille ei maistu; mutta teille maistuu istua täällä ja laitella ikävystyttäviä artikkeleita kansliatyyliin: — Arvelemme olevan soveliasta, ottaen huomioon nykyisen tilanteen, esiintuoda tarpeen saada — pamahdus Aamiaislehden häntään. Huhhuh, tämä muumiomaisuus käy aivan sietämättömäksi.»

»Minulla olisi halu tehdä teille eräs ehdotus, neiti.»

»Esiin se. On jo parannus, kun saatte moisia haluja.»

»Toimittakaa lehteä neljätoista päivää.»

»Kyllä, mielihyvillä. Mutta mihin te ryhdytte sillävälin?»

»Lepään.»

»Ei, kiitos, se ei käy. Ette ole levon tarpeessa, vaan jonkun muun, joka piristää teitä. Missä lepäisitte?»

»Tonsaasenissa tai jossakin muussa samanlaisessa paikassa. Kaipaan ehdotonta rauhaa.»

»Tonsaaseniin keskellä talvea! Eii vaariseni. Ehdoton rauha on ainoa, mistä ette kostu. Matkustakaa Kristianiaan, neljäksitoista päiväksi. Pankaa itsenne kenraalihumalaan ja lähettäkää meille tavan takaa muutamia kirjeitä, jos saatte siihen aikaa, se ei ole pääasia. Tuulettakaa pois huono mielialanne, tehkää tyhmyyksiä ja tulkaa terveeksi sielun ja ruumiin puolesta. Älkää välittäkö rahtuakaan lehdestä, siitä me muut huolehdimme sillä aikaa. Ja jos meidän ehdottomasti on saatava tiedät käsiimme, niin täällä on, jumalan kiitos, sekä sähkölennätin että puhelin.»

* * * * *

De Beer matkusti, ja neiti Gudrun Sten ryhtyi virkaansa Aamiaislehden yksinvaltiaaksi. Hänen valtaistuinpuheensa tapahtuman johdosta oli lyhyt ja naseva:

»Nyt hyvät herrat, saadaan hauskaa. Ehdoton tottelevaisuus ja vauhti jäseniin, niin toimittaja kyllä on tyytyväinen meihin.»

Sitte hän meni kaikkein pyhimpään ja kirjoitti täyteen pitkiä paperisuikaleita, mitkä hän vei painoon ja siellä itse valvoi, että otsakkeet tulivat lihaviksi ja silmäänpistäviksi:

YLIOPETTAJA JÖNSVANG GALEIJALLA.

Merkillisiä oikkuja taiteen pyhässä valtakunnassa.

Se auttoi. Tuo merkillinen artikkeli herätti huomiota ja toi aluksi seitsemäntoista uutta tilaajaa, mikä luku muutamissa päivissä nousi viiteenkymmeneenkahteen, sillä Ilmoituslehti julkaisi vielä samana iltana johtavan kirjoituksen: »Alhaista sanomalehtitointa», johon neiti vastasi muutamilla voimakkailla lauseilla »Vanhusten vallasta.»

Truls Wall harmistui ja koetti saada virkasiskonsa päähän, että tämä meni liian pitkälle. Persoonallisilla hyökkäyksillä piti olla jokin raja. Truls Wall pesi kätensä. Sellaisesta toimintatavasta hän ei tahtonut vastata.

»Tehkää kuin mielitte.»

»Tämähän vie kunnianloukkausjuttuun.»

Neiti nauroi häntä vasten kasvoja.

»Sepä vasta hyvää olisi, Wall. Se jotakin olisi. Saisimme vähintäin sata uutta tilaajaa sillä jutulla.»

Saman reiman naurun hän helähdytti, kun Jönsvang eräänä iltapäivänä korkeimman henkilökohtaisesti tuli toimitukseen ja pyysi saada selityksen noissa kahdessa artikkelissa oleviin erinäisiin kohtiin. Saiko hän selityksen, sitä on paha sanoa, mutta hän ei näyttänyt onnelliselta lähtiessään sisähuoneesta ja juhlallisesti kävellessään ulomman konttorin läpi.

— Kas niin, nyt olen vihoittanut hänet kutakuinkin. Ellei hän nyt kiivastu, niin hän on pahempi pölkky kuin olen luullut.

Mutta Jönsvang ei kiivastunut. Hän ryömi päinvastoin kuoreensa ja jäi sinne auktoriteettimaineensa suojaan. Hän ei tullut esiin enää huolimatta taisteluhaluisen naisen toistuvista yrityksistä. Ainoa mitä hän häneltä sai oli lyhyt, hänelle yksityisesti osoitettu selitys:

»Aamiaislehden harjoittamaa sanomalehtitointa vastaan en voi ryhtyä väittelemään kadottamatta itsekunnioitustani ja pidän itseäni siihen liian hyvänä. Vastaiset hyökkäykset siltä suunnalta jätän siksi vastaamatta. On esineitä, joihin ei voi tarttua likaamatta sormiaan; niihin kuuluvat myöskin häväistyslehdet.

PEER JÖNSVANG.»

Neiti Sten tuhahti:

»Senkin ilkeä vanha vintiö! Mutta hän ei kuole synteihinsä», sanoi hän yhteenpuristetuin hampain Truls Wallille, minkä jälkeen hän sulkeutui de Beerin huoneeseen ja itki kirkkaina kyyneleinä pois harminsa.

Kun se oli tehty, käytti hän kymmenen minuuttia pukuhommiin, minkä jälkeen hän päättävä ilme kasvoillaan kastoi kynänsä mujuun ja sappeen ja kirjoitti paloartikkelin »Yliopettaja Jönsvangin hävyttömyydestä.»

Se artikkeli oli karkea. Hänestä itsestään tuntui, että se ei sietänyt arvostelua. Siksi hän salasi sen Wallilta ja huolehti korjausluvusta itse. Antoi sitten määräyksen, ettei se saisi tulla lehteen, mutta teki viime hetkessä toisen päätöksen ja antoi sen päästä mukaan.

Kun hän seuraavana aamuna todella näki tuotteensa painettuna, alkoi hän pelätä. Tämä ei ilmoisna ikinä päättyisi hyvin!

Eikä se päättynytkään. Samana iltana »Aviisi» julkaisi seuraavan:

»Kunnioitettava kansalaisemme, yliopettaja Jönsvang, on ryhtynyt tarpeellisiin toimenpiteisiin vetääkseen syytteeseen Aamiaislehden niiden hävyttömien kunniallekäypien syytösten johdosta, mitkä lehti tänä aamuna julkaisi.»

Tämä suihku ei virkistänyt Gudrun Stenin mielialaa.

Mutta pahempaa tuli. Kun hän seuraavana aamuna meni konttoriin kohtasi hän sattumalta Ole Bergin. Tämä tervehti kohteliaasti ja oli mennä ohi, mutta muutti mielensä, kääntyi ja huusi hänelle:

»Vain hetkisen, neiti. Kun nyt näin sattumalta tapaan teidät, niin käytän tilaisuutta hyväkseni antaakseni teille neuvon, josta toivoakseni ette pahastu.»

»No, antakaa kuulua.»

»Sähköttäkää heti päämiehenne tänne.»

»Tohdinko pyytää teitä selittämään lähemmin. Puhutte arvoituksin, herra Berg.»

»Saatte itse huolehtia selityksistä. Annan teille tämän vihjeen siksi että pidän teistä ja siksi että on oikein, että de Beer itse saa olla paikalla huolehtimassa eduistaan, kun isku tulee. Muuten saatte puolestani tehdä niinkuin mielitte. Minulla ei ole mitään iloa armahtaa vastustajiani, ja jos de Beer ei halua tulla, niin se on hänen asiansa. Annan teille kolme — ei, neljä päivää aikaa saada hänet kotiin, se on riittävästi. Näkemiin, neiti.»