Part 8

--Jääkää hyvästi, rakkaani, älkää panko pahaksenne, vaan minä puhun rakkaudesta teihin. Älkää seurustelko ihmisten kanssa, joita säilytetään meillä. Viattomia ei heidän joukossaan tapaa. Ne ovat kaikki mitä huonoimpia ihmisiä. Kyllä me heidät tunnemme,--sanoi hän äänellä, joka ei antanut mahdollisuutta mihinkään epäilykseen. Ja hän itse puolestaan oli sitä epäilemättä ei siksi, että asia olisi näin ollut, vaan siksi, että jos asia olisi ollut toisin, hän ei olisikaan voinut pitää itseään kunniakkaana sankarina, joka ansiokkaasti lähestyi hyvän elämänsä loppua, vaan konnana, joka oli myynyt ja vielä vanhoina päivinään yhä möi omaatuntoansa.

--Parasta kaikista kun jatkaisitte palvelusta,--jatkoi hän.--Keisari tarvitsee rehellisiä ihmisiä ... ja isänmaa, lisäsi hän. Jos nyt minä ja kaikki muut olisimme teidän tavallanne palvelematta, kuka sitten palvelisi? Kyllä me olemme valmiit epäkohtia moittimaan, mutta itse emme tahdo olla hallitukselle avuksi.

Nehljudof huokasi raskaasti, kumarsi syvään, puristi hänelle alentuvasti ojennettua kättä ja läksi huoneesta.

Kenraali pudisteli paheksivasti päätänsä ja hieroen vyötäryksiänsä meni jälleen vierashuoneeseen, missä odotteleva taiteilija oli jo kirjoittanut muistiin Jeanne d'Arcin sielulta saadun vastauksen. Kenraali pani rillit nenällensä ja luki: »Tulevat tuntemaan toisensa valosta, joka lähtee eteerisistä ruumiista».

--Aa,--sanoi kenraali hyväksyvästi ummistaen silmänsä.--Mutta kuinka tullaan tuntemaan, jos valo on kaikilla oleva yksi?--kysyi hän ja jälleen sovittaen sormensa taiteilijan sormien lomaan istui pöydän ääreen.

Nehljudofin ajuri ajoi portista.

--Ikävä on täällä, herra,--sanoi hän kääntyen Nehljudofin puoleen,--minä jo aijoin lähteä odottamatta.

--Ikävä on,--myöntyi Nehljudof, huokaisten täydellä rinnalla ja rauhoittuvana katsahtaen autereisiin pilviin taivaalla ja kiiltäviin Nevan vireihin, jotka läikkyivät sen venheiden ja höyrylaivojen ympärillä.

XX.

Seuraavana päivänä Maslovan asian piti tulla senaatissa esille ja Nehljudof ajoi sinne. Asianajaja yhtyi häneen senaatinrakennuksen keisarillisen sisäänkäytävän luona, missä jo seisoi useampia vaunuja. Noustuaan komeita, juhlallisia portaita myöten toiseen kerrokseen, kääntyi asianajaja, joka tunsi kaikki paikat, vasemmalle, sille ovelle minkä päälle oli piirretty voimaan astuneen, oikeuslaitosta koskevan uuden lain vuosiluku. Otettuaan ensimäisessä pitkässä huoneessa päällystakin yltänsä ja saatuaan ovenvartijalta tietää, että kaikki senaattorit olivat jo saapuneet ja että viimeinen oli vastikään kulkenut ohitse, meni Fanarin, jolla oli yllään hännystakki ja valkoinen kaulahuivi valkoisella rinnalla, tyytyväisellä varmuudella seuraavaan huoneeseen. Tässä seuraavassa huoneessa oli oikealla puolen suuri kaappi, sitten pöytä, ja vasemmalla kiertorappuset, joita myöten paraikaa laskeusi alas komeannäköinen virkamies sijaisen univormussa ja salkku kainalossa. Huoneessa veti erityistä huomiota puoleensa patriarkkaalisen näköinen vanhus pitkine valkoisine hiuksineen, lyhyessä takissa ja harmaissa housuissa, jonka läheisyydessä seisoi kaksi virkamiestä sangen kunnioittavasti. Vanhus meni kaappiin, ja piiloutui sinne. Nyt näki Fanarin toverinsa, joka oli asianajaja kuten hänkin ja valkoisessa kaulahuivissa ja hännystakissa, ja he joutuivat heti vilkkaaseen keskusteluun. Nehljudof sillä välin tarkasteli huoneessa olijoita. Yleisöä oli 15 henkeä, joista kaksi naista. Toisella, nuorella, oli rillit nenällä, toinen oli harmaapäinen. Esillä oli paraikaa painojuttu kunnianloukkauksesta, ja sentähden oli yleisöä tavallista enemmän koossa, kaikki enimmäkseen sanomalehtimiehiä.

Oikeudenpalvelija, punaverinen kaunis mies, komeassa univormussa, paperi kädessä lähestyi Fanarinia kysyen tältä mitä hänellä oli asiaa; ja saatuaan tietää hänen olevan Maslovan asiassa, kirjoitti jotain muistiin ja poistui. Samassa aukeni kaapin ovi ja sieltä tuli esille patriarkkaalinen vanhus, mutta ei enää lyhyessä nutussa, vaan kultanauhoilla kirjaillussa korupuvussa, loistavia levyjä rinnassa, joka kaikki teki hänet linnun näköiseksi.

Tämä lystillinen puku saattoi nähtävästi itse ukonkin hämilleen ja hän meni kiireisesti, tavallistansa nopeammin, vastapäiselle ovelle.

--Se on Be, mitä kunnioitettavin mies, sanoi Fanarin Nehljudofille ja esitettyään tämän virkatoverilleen kertoi esilläolevasta, hänen mielestään sangen huomattavasta oikeusjutusta.

Juttu alkoi pian ja Nehljudof meni muun yleisön mukana vasemmalle, istuntosaliin. He kaikki ja Fanarinkin asettuivat väliaitauksen taakse yleisön paikoille. Ainoastaan pietarilainen asianajaja tuli väliaitauksen eteen pulpettinsa ääreen.

Senaatin istuntosali oli pienempi kuin piirioikeuden, se oli yksinkertaisempi laitoksiltaan, ja erilainen vaan siinä, että pöytä, jonka ääressä senaattorit istuivat, ei ollut peitetty viheriällä veralla vaan tummanpunaisella kultareunuksisella sametilla. Muuten oli kaikki oikeuslaitoksissa tavattavat ainaiset esineet ihan samat: peili, ulkokultaisuuden symboolina jumalankuva ja orjamaisuuden keisarin kuva. Yhtä juhlallisesti julisti täälläkin oikeudenpalvelija: »Oikeus lähestyy». Samalla tavalla kaikki nousivat seisaalleen. Samaten astuivat senaattorit esille virkapuvuissaan, samaten istuivat korkeaselustimisiin nojatuoleihinsa, samaten nojautuivat pöytään koettaen näyttää luonnollisilta. Senaattoreja oli neljä: puheenjohtajana Nikitin,--hänellä oli kokonaan ajellut kapeat kasvot ja teräksiset silmät; Wolf, merkitsevästi kokoonpuristettuine huulineen ja valkoisine käsineen, joilla hän selaili asiapapereita; sitten Skovorodnikof, lihava, täyteliäs, rokonarpinen mies, tieteellinen juristi; ja neljäntenä Be, tuo patriarkkaalinen, viimeiseksi saapunut vanhus. Yhdessä senaattorien kanssa tuli sisälle ylisihteeri ja prokuraattorin apulainen, keskikokoinen, kuiva, parraton nuori mies hyvin tummalla ihovärillä ja mustilla surullisilla silmillä. Nehljudof, huolimatta tämän kummallisesta univormusta ja siitä, ettei ollut häntä kuuteen vuoteen nähnyt, tunsi heti hänet parhaimmaksi ystäväkseen ylioppilasajoilta.

--Onko prokuraattorin apulaisena Selenin?--kysyi Nehljudof asianajajalta.

--On kyllä, kuinka niin?

--Tunnen hänet hyvin, se on erinomainen ihminen.

--Ja erinomainen prokuraattorin apulainen, hyvin toimekas. Häntäpä kun olisi ollut pyytää,--sanoi Fanarin.

--Kyllä hän joka tapauksessa menettelee omantuntonsa mukaan,--sanoi Nehljudof muistellen läheisiä suhteitaan ja ystävyyttään Seleniniin, ja tämän puhtautta, rehellisyyttä ja kelpoutta, sanan parhaimmassa merkityksessä.

--Ei nyt ehtisikään,--mutisi Fanarin, antautuen kuuntelemaan oikeusjutun esittelyä.

Juttu oli saanut alkunsa valituksen johdosta hovioikeuden päätöstä vastaan, joka oli jättänyt muuttamatta piirioikeuden tuomion.

Nehljudofkin koetti kuunnella ja ymmärtää, mitä hänen edessään tapahtui, mutta, kuten piirioikeudessa, vaikeutti täälläkin käsittämistä enimmin se, ettei puhe ollut siitä, mikä luonnostaan olisi tuntunut pääasialta, vaan aivan syrjäseikoista. Juttu koski erästä sanomalehtikirjoitusta, missä paljastettiin erään osakeyhtiön puheenjohtajan konnuuksia. Tärkeältä olisi näyttänyt vaan saada tietää, oliko totta että tämä osakeyhtiön puheenjohtaja varasteli luottajiltaan ja miten olisi voinut ehkäistä näitä varkauksia. Mutta tästä ei puhuttu sanaakaan. Puhe oli vaan siitä oliko sanomalehden ulosantajalla laillista oikeutta painattaa kronikoitsijan kirjettä, ja mihin rikokseen hän oli tehnyt itsensä syylliseksi painatettuaan sen: solvaamiseenko vai kunnianloukkaukseen, ja solvaamisenko rikos sisältää itsessään kunnianloukkauksen vai kunnianloukkausko solvaamisen, ynnä vielä tavallisille ihmisille sangen hämäristä prejudikaateista ja päätöksistä jossakin yleisessä hallitusvirastossa.

Nehljudof ymmärsi vaan sen, että vaikka Wolf, joka esitteli asiata, oli eilen niin ankarasti teroittanut hänen mieleensä, ettei senaatti voi antautua tarkastamaan jutun aineellista puolta, niin hän kuitenkin tässä asiassa osoitti ihan selvää puolueellisuutta ja vaati ylioikeuden päätöksen kumoamista. Niinikään näytti Selenin aivan vastoin hillittyä luonnottansa ja odottamattoman kiihkeästi panevan vastaan. Aina hillityn Seleninin kummalliseen kiihkeyteen oli syynä se, että hän tiesi osakeyhtiön puheenjohtajan epärehelliseksi raha-asioissa, ja oli saanut sattumalta tietää että Wolf kuitenkin melkein päivää ennen asian esiintulemista oli ollut tämän vehkeilijän luona komeilla juhlapäivällisillä. Nyt, kun Wolf, vaikka oli hyvin varovainen, ilmeisesti osoitti puolueellisuutta asian esittelemisessä, kiivastui Selenin ja lausui mielipiteensä hermostuneemmin kuin tavallinen asia olisi vaatinut. Tämä puhe nähtävästi loukkasi Wolfia: hän punehtui tuon tuostakin, liikahteli levottomasti, koetti osoittaa kummastustansa ja poistui sitten muiden senaattorien kanssa sangen arvokkaan ja loukkaantuneen näköisenä neuvotteluhuoneeseen.

--Missä asiassa te taas olittekaan?--kysyi oikeudenpalvelija uudelleen Fanarinilta heti senaattorien poistuttua.

--Johan sanoin teille että Maslovan,--sanoi Fanarin.

--Aivan niin. Juttu tulee nyt esille. Mutta...

--Mitä mutta?--kysyi asianajaja.

--Suvaitkaa huomata, tässä asiassa ei pitänyt asianomaisten tulla esille, niin että senaattorit päätöksen julistettua tuskin enää tulevat ulos. Mutta kyllä minä ilmoitan...

--Se tahtoo sanoa, miten niin?...

--Kyllä ilmoitan, kyllä ilmoitan,--ja oikeudenpalvelija merkitsi jotain muistiinsa.

Senaattorit olivat todellakin aikoneet, julistettuaan päätöksen kunnianloukkausjutussa, suorittaa muut jutut, ja niiden joukossa Maslovankin asian, tupakoidessaan ja teetä juodessaan, tulematta pois neuvotteluhuoneesta.

XXI.

Heti kun senaattorit olivat istuneet pöytänsä ääreen neuvotteluhuoneessa, alkoi Wolf sangen vilkkaasti tuoda esiin aiheita, joiden nojalla jutun olisi pitänyt joutua kassatsioonin alaiseksi. Puheenjohtaja, joka ei muutenkaan ollut mikään hyväluontoinen mies, oli nyt erittäin pahalla tuulella. Kuunnellessaan juttua istunnon aikana hän jo oli muodostanut mielipiteensä ja kuuntelematta enää Wolfia oli vaipunut omiin ajatuksiinsa. Mietteissään hän muisteli mitä oli eilen kirjoittanut yksityisiin muistiinpanoihinsa Milanofin nimityksen johdosta siihen tärkeään paikkaan, jota hän olisi jo kauvan sitte itse tahtonut saada. Puheenjohtaja Nikitin oli aivan rehellisesti vakuutettuna siitä, että kaikenlaisten ylivirkamiesten arvosteleminen, joiden kanssa hän palvelusaikanansa oli tekemisissä, oli pidettävä sangen tärkeänä historiallisena aineksena. Hän oli eilen pannut kokoon kirjoituksen, jossa hän aika lailla löylytti muutamia kahden ensimäisen luokan virkamiehiä siitä, että nämä olivat estäneet häntä, kuten hänen lausemuodostuksensa kuului, pelastamasta Venäjää siitä häviöstä mihin sen nykyiset hallitusmiehet sitä veivät,--vaan oikeastaan tapahtui löylytys vaan syystä, että nämä olivat estäneet häntä saamasta suurempia tuloja. Ja nyt hän ajatteli miten kokonaan uudessa valossa tämä asianhaara tulisi esiintymään jälkeen tulevien sukupolvien silmissä.

--Tietysti, tietysti,--sanoi hän Wolfille, tätä kuuntelematta, kun tämä kääntyi hänen puoleensa. Be sitävastoin kuunteli Wolfia surullisen näköisenä, piirrellen kiehkuroita edessään olevalle paperille. Be oli mielipiteiltään mitä puhdasverisin vapaamielinen. Hän piti pyhänä 60-luvun traditsiooneja ja jos hän joskus poikkesikin ankarasta puolueettomuudestaan, niin se tapahtui vaan vapaamielisyyden hyväksi. Niinpä nykyisessäkin tapauksessa, paitsi sitä syytä, että osakeyhtiövehkeilijä, joka oli nostanut kunnianloukkausjutun, oli epärehellinen ihminen, vaati Be valituksen jättämistä huomioon ottamatta vielä senkin vuoksi, että tämä sanomalehtimiehen syyttäminen kunnianloukkauksesta oli painovapauden rajoittamista. Kun Wolf oli lopettanut puheensa, niin Be, piirtämättä kiehkuraansa loppuun, surullisella näöllä--hän oli surullinen sen vuoksi että näin selviä seikkoja piti todistella--esitti pehmoisella, miellyttävällä äänellä lyhyesti, selvästi ja vakuuttavasti valituksen perusteettomaksi ja painettuaan valkohiuksisen päänsä alas rupesi lopettamaan kiehkuraa.

Skovorodnikof, joka istui vastapäätä Wolfia ja paksuilla sormillaan koko ajan keräili partaa ja viiksiä suuhunsa, herkesi heti Ben lopetettua, puremasta partaansa ja kovalla, vinkuvalla äänellään lausui, että vaikka osakeyhtiön puheenjohtaja olikin suuri konna, hän puolestaan olisi kannattanut tuomion kumoamista, jos siihen vain olisi ollut laillista perustusta, mutta kun semmoista ei ollut olemassa, hän yhtyi Ben mielipiteeseen, sanoi hän, iloiten siitä piikistä, minkä näillä sanoilla oli tehnyt Wolfille. Puheenjohtaja yhtyi Skovorodnikofin mielipiteeseen ja valitus meni myttyyn.

Wolf oli tyytymätön ja erittäinkin siihen, että hän oli ikäänkuin tullut kiinni vilpillisestä puolueellisuudesta. Hän teeskenteli kuitenkin välinpitämättömyyttä, avasi eteensä esitettäväksi seuraavan, Maslovan asian, ja vajosi sen lukemiseen. Senaattorit sillä välin soittivat kelloa ja käskivät tuoda itselleen teetä; keskustelu syntyi eräästä asiasta, josta yhdessä. Kamenskin kaksintaistelun kanssa tähän aikaan puhui koko Pietari. Se juttu koski erästä departementin johtajaa, joka oli ilmiannettu ja tavattu eräästä rikoslaissa mainitusta siveys-rikoksesta.

--Kuinka ilettävää,--sanoi Be inholla,

--Mitä pahaa siinä olisi? Minä voin teille näyttää omassa kirjallisuudessamme erään saksalaisen kirjailijan ehdotuksen, ettei se olisi pidettävä minään rikoksena, vaan avioliitto miehien välillä olisi sallittu,--sanoi Skovorodnikof, ahnaasti imien ja niellen savua paperossista, jota hän piteli sormiensa juuressa, kämmenen kohdalla, ja rupesi ääneensä nauramaan.

--Onko se nyt mahdollista,--sanoi Be.

--Minä voin näyttää teille,--sanoi Skovorodnikof, ja hän mainitsi teoksen täydellisen nimen, jopa painatusvuoden ja -paikankin.

--Kerrotaan hänen tulevan määrätyksi kuvernööriksi johonkin siperialaiseen kaupunkiin,--sanoi Nikitin.

--Aivan niinkuin pitääkin,------sanoi Skovorodnikof ja heitettyään teelautaselle paperossinpätkän, otti purrakseen niin paljon partaa ja viiksiä kuin sai suuhunsa.

Nyt tuli oikeudenpalvelija ilmoittamaan asianajajan ja Nehljudofin tahtovan olla läsnä Maslovan asiaa käsiteltäessä.

--Tässä on tämä asia,--sanoi Wolf, se on kokonainen romaani,--ja hän kertoi minkä tiesi Nehljudofin ja Maslovan välistä. Juteltuaan tästä asiasta, tupakoituaan ja juotuaan teensä menivät senaattorit istuntosaliin, julistivat päätöksen edellisessä asiassa ja ryhtyivät Maslovan juttuun.

Wolf esitti Maslovan kassatsioonivalituksen sangen asiallisesti, hienolla äänellänsä, eikä nytkään aivan puolueettomasti, vaan selvästi haluten päätöksen kumoamista.

--Onko teillä jotakin lisättävää?--kääntyi puheenjohtaja Fanarinin puoleen. Fanarin nousi, valkoinen rinta levällään, ja tavattoman selvillä ja asiallisilla lauseilla todisti pykälä pykälältä tuomioistuimen poikenneen 6:ssa kohden lain selvästä tarkoituksesta, ja sitäpaitsi otti vapauden, vaikkakin lyhykäisyydessä, kajota myöskin jutun aineelliseen puoleen ja viitata tuomion huutavaan kohtuuttomuuteen. Fanarinin lyhyen mutta voimakkaan puheen henki oli muuten semmoinen, että hän siinä pyysi anteeksi tuovansa esiin näkökohtia, joita herrat senaattorit älykkäisyydessään ja lakitieteellisessä viisaudessaan oivaltavat paremmin kuin hän, mutta sanoi tekevänsä sen vaan toimeksi annetusta velvollisuudesta. Fanarinin puheen jälkeen ei olisi luullut olevan vähintäkään epäilystä siitä, että senaatti kumoo oikeuden päätöksen. Lopetettuaan Fanarin hymähti varmana voitosta. Nähdessään omaa asianajajaansa ja hänen hymyään oli Nehljudofkin varma että asia oli voitettu. Mutta katsahdettuaan senaattoreihin hän huomasi, että Fanarin oli hymyillyt ja riemuinnut yksin. Senaattorit ja prokuraattorin apulainen eivät hymyilleet eivätkä riemuinneet, vaan näyttivät ikävystyneiltä, ikäänkuin olisivat tahtoneet sanoa: »Paljon olemme sinun puheitasi kuulleet, mutta siitä nyt ei tule mitään». He näyttivät kaikki tulevan tyytyväisiksi vasta sitten kuin asianajaja oli lopettanut eikä enää turhan päiten viivyttänyt heitä. Heti asianajajan puheen päätyttyä kääntyi puheenjohtaja prokuraattorin apulaiseen. Selenin lausui lyhyesti mutta selvästi ja säntillisesti mielipiteenään, että asia olisi jätettävä muuttamatta, koska kaikki kassatsiooniaiheet olivat riittämättömät. Tämän jälkeen senaattorit nousivat ja menivät neuvottelemaan. Neuvotteluhuoneessa ilmaantui eri mieliä. Wolf kannatti kassatsioonia; Be, ymmärrettyään mitä asia koski, puolusti myöskin hyvin kiihkeästi kassatsioonia ja elävästi kuvasi tovereilleen jutun käsittelyä oikeudessa ynnä valamiesten väärinkäsitystä, niinkuin hän oli sen aivan oikein ymmärtänyt; Nikitin oli, kuten ainakin, ankaruuden ja erittäinkin ankaran muodollisuuden kannattajia, ja oli sentähden vastaan. Koko asia riippui Skovordnikofin äänestä. Ja tämä ääni kallistui hylkäämisen puoleen erittäinkin sen vuoksi, että Nehljudofin päätös mennä naimisiin tuon tytön kanssa siveellisistä syistä oli hänelle suuressa määrin vastenmielinen.

Skovorodnikof oli materialistinen darvinisti ja piti kaikkia järkeisen siveyden, tai vielä vähemmin uskonnollisuuden ilmauksia tyhmänä ennakkoluulona, ja vieläpä persoonallisena loukkauksena itseänsä kohtaan. Koko melu tuon prostitueeratun kanssa ja häntä puolustavan asianajajan sekä itse Nehljudofin läsnäolo senaatissa oli hänelle ylen inhoittava. Ja hän pisti suuhunsa partaa ja irvisteli ja osasi hyvin luonnollisesti teeskennellä ei tietävänsä mitään muuta tästä asiasta kuin vaan että kassatsiooniaiheet olivat riittämättömät, ja hän oli sentähden yhtä mieltä puheenjohtajan kanssa, että valitus ei antaisi aihetta mihinkään toimenpiteisin.

Valitus hyljättiin.

XXII.

--Hirmuista!--puhui Nehljudof tullessaan vastaanottohuoneeseen asianajajan kanssa, joka järjesteli salkkuaan,--ihan ilmeisessä asiassa ne tarttuvat muodollisuuksiin ja hylkäävät. Hirmuista!

--Asia on pilattu alioikeudessa,--sanoi asianajaja.

--Ja Seleninkin kannatti hylkäämistä. Hirmuista, hirmuista!--toisti Nehljudof toistamistaan.--Mitä nyt onkaan tehtävä?

--Teemme anomuksen keisarilliselle majesteetille. Viette itse perille niin kauvan kuin olette täällä. Minä kirjoitan teille.

Samassa tuli pikku Wolf tähdillä sirotetussa univormussaan vastaanottohuoneeseen ja lähestyi Nehljudofia.

--Ei mikään auttanut, hyvä ruhtinas. Ei ollut riittäviä aiheita,--sanoi hän kohauttaen kapeita olkapäitänsä ja ummistaen silmänsä ja meni menojansa.

Wolfin jälkeen tuli myöskin Selenin, saatuaan senaattoreilta tietää, että hänen entinen ystävänsä Nehljudof oli täällä.

--Kas, enpä olisi luullut tapaavani sinua täällä,--sanoi hän, tullen Nehljudofin luo ja hymyillen vaan huulilla silmien pysyessä surullisina.--Enhän minä tiennytkään että sinä olit Pietarissa.

--Mutta minä en tiennyt että sinä olet prokuraattori...

--Apulainen,--oikaisi Selenin.

--Kuinka olet täällä senaatissa?--kysyi hän surullisesti ja ilottomasti katsoen ystäväänsä.

--Täälläkö? Siksi, että toivoin saavani oikeutta ja voivani pelastaa viattomasti tuomitun naisen.

--Minkä naisen?

--Jonka juttu oli äsken esillä.

--Vai niin, Maslovan juttu,--sanoi Selenin muistutellen.--Sehän oli aivan perusteeton valitus.

--Kysymys ei ole valituksesta, vaan naisesta, joka on syytön, mutta kärsii rangaistusta.

Selenin huokasi:--saattaa hyvin olla, mutta...

--Ei saattaa olla, mutta on ihan varmaan...

--Mistä sinä sen tiedät?

--Siitä että olin valamiehenä. Tiedän missä teimme erehdyksen.

Selenin rupesi miettimään.--Olisi pitänyt heti silloin ilmoittaa,--sanoi hän.

--Minä ilmoitin.

--Olisi pitänyt panna pöytäkirjaan. Jos se olisi ollut otettuna kassatsioonivalitukseen...

--Mutta onhan nytkin aivan ilmeistä, että päätös on ihan hurja.

--Senaatilla ei ole oikeutta sanoa sitä. Jos senaatti ottaisi kumotakseen oikeuksien päätöksiä omien mielipiteittensä mukaan itse päätösten oikeellisuudesta, niin, puhumattakaan siitä, että senaatti kadottaisi kaiken pohjan ja pikemmin loukkaisi oikeellisuutta kuin edistäisi sitä,--sanoi Selenin muistellen äsken esitettyä asiaa,--puhumattakaan siitä, kadottaisivat valamiesten lausunnot kaiken merkityksen.

--Tiedän vaan sen, että tämä nainen on aivan syytön ja että nyt on viimeinen toivo hänen pelastamisestaan mennyt. Korkein oikeuslaitos on vahvistanut täydellisen laittomuuden.

--Ei ole vahvistanut, koska se ei ole tarkastanut eikä voi tarkastaa itse asiata,--sanoi Selenin kutistaen silmiänsä.

Selenin, joka oli aina työssä ja oli hyvin vähän mukana, ei näyttänyt tietävän mitään Nehljudofin romaanista, ja huomattuaan tämän päätti Nehljudof puolestaan tarpeettomaksi puhua hänelle erityisistä suhteistaan Maslovaan.

--Olet luultavasti asettunut tädin luoksi,--lisäsi hän, nähtävästi haluten antaa keskustelulle toisen suunnan.--Sain vasta eilen kuulla häneltä sinun olevan täällä. Kreivitär käski minun luoksensa ollaksemme yhdessä sinun kanssasi erään vierailevan saarnamiehen kokouksessa--sanoi Selenin hymyillen vaan huulillaan.

--Kyllä olin kuuntelemassa, vaan minua inhoitti ja minä läksin pois,--sanoi Nehljudof vihaisesti, harmitellen sitä, että Selenin oli kääntänyt puheen toisaalle.

--No miksi niin, inhoitti? Onhan se kuitenkin uskonnollisen tunteen ilmausta, vaikka yksipuolista lahkolaisuutta,--sanoi Selenin.

--Se on jonkinlaista raakaa järjettömyyttä,--sanoi Nehljudof.

--Ei toki. Ihmeellistä on vaan se, että me tunnemme niin vähän oman kirkkomme oppia, että pidämme jonkunlaisena uutena ilmestyksenä meidän omien uskonkappaltemme perustuksia,--sanoi Selenin ikäänkuin kiirehtien ilmaisemaan entiselle ystävälleen omia uusia katsantotapojaan.

Nehljudof katsahti uteliaalla hämmästyksellä Seleniniin. Mutta Selenin loi silmänsä alas ja niissä ei ilmennyt ainoastaan suru vaan myöskin epäystävällisyys.------

--Mutta siitähän saamme sitten puhua,--sanoi Selenin.--Tulen paikalla,--vastasi hän oikeudenpalvelijalle, joka oli kunnioittavasti lähestynyt häntä.--Meidän on välttämättä tapaaminen toisiamme,--lisäsi hän huoaten. Mutta tavanneeko sinua? Minua voi aina tavata kello 7, päivällisen aikaan. Nadeshdinskaja, hän mainitsi numeron.--Monet hanget ovat siitä saakka jo sulaneet,--lisäsi hän mennessään ja taas hymyili vaan huulillaan.

--Tulen jos ennätän, sanoi Nehljudof, tuntien että tuo niin läheinen ja rakastettu Selenin oli yhtäkkiä tämän lyhyen keskustelun johdosta muuttunut hänelle vieraaksi, kaukaiseksi ja käsittämättömäksi, ellei vastenmieliseksikin.

XXIII.