Part 30

"Tiedättekö", sanoin vihdoin, "että muuan maisemasta puuttuva piirre vaikuttaa minuun yhtä paljon kuin mikään mikä siinä on."

"Mitä siitä puuttuu?"

"Heinäniityt."

"Oh niin, ei ole ihme, jos sen huomaatte puuttuvan", sanoi tohtori. "Minä ymmärrän että teidän aikananne heinä oli pääasiallisin sato Uudessa Englannissa."

"Aivan niin", vastasin, "ja nyt luullakseni te ette heiniä käytä ollenkaan. Hyvä isä, miten suuri tärkeitten toimien joukko sekä ruuan että työn alalla onkaan eläinten käyttämisen lakattua päässyt käytäntöön ihmisten toiminnassa ja harrastuksissa!"

"Niinpä todellakin", sanoi tohtori, "ja aina yhteiskunnallisten olojen merkittäväksi korjaukseksi, vaikka tuntunee kiittämättömältä niin sanoa. Esimerkiksi hevosten laita. Sen kauan kärsineen ihmisen palvelijan päästyä hyvin ansaittuun lepoon, tulivat tasaiset, kestävät ja puhtaat maantiet vasta mahdollisiksi; pöly, lika, vaara ja epämukavuus lakkasivat olemasta matkustuksen välttämättömiä tapauksia.

"Hevosten käyttämisen lakattua oli mahdollista kaventaa maanteitä puolella tai kolmanneksella, rakentaa ne sileiksi ja kovapintaiseksi ruohikosta toiseen johon ei mitään maata jäänyt tuulen eikä sateen liikutettavaksi, ja sellaiset tiet kun ne kerran ovat rakennetut kestävät kuin tiet eivätkä ne koskaan kasva tukkoon rikkaruohoja. Nämä polut jotka tunkeutuvat maan joka soppeen ja kolkkaan, tekevät yhdessä sähkömoottorien kanssa matkustuksen sellaiseksi ylellisyydeksi että me kaikki lyhyet matkat, ja ellei aika ole tiukalla niin pitkätkin, suoritamme omilla kulkuneuvoillamme. Jos maalla kulku olisi jäänyt samaan tilaan missä se oli hevosista riippuessaan, niin ilmavaunun keksiminen olisi voimakkaasti vietellyt ihmisiä kohtelemaan maata samoin kuin linnut tekevät -- vain paikkana minne laskeutua joskus lentojen välillä. Nyt näin ollen me pidämme yhdenarvoisena kysymystä, onko miellyttävämpää leijua halki ilman kuin liukua maata myöten, liike kun on jotenkin yhtä pehmeää, äänetöntä ja helppoa kummassakin tapauksessa."

"Myöskin ennen vuotta 1887", sanoin, "oli polkupyörä pääsemässä sellaiseen suosioon ja sähkön edellytykset alkoivat kangastaa niin suurina että ennustava kansa alkoi arvella hevosten päivien menneen ohi. Mutta luultiin että vaikka se voidaankin hyljätä tien käytännössä, niin sen täytyy aina pysyä välttämättömänä moninaisissa farmityön tarkoituksissa, ja niin olisin minäkin olettanut. Miten sen laita on?"

KAHDENNENKYMMENENNEN VUOSISADAN MAANVILJELYS.

"Odottakaahan hetkinen", vastasi tohtori; "kun olemme laskeutuneet hiukan alemmaksi, annan teille käytännöllisen vastauksen."

Kun olimme laskeutuneet ehkä noin tuhannen jalan korkeudelta parin sadan korkeudelle, tohtori sanoi:

"Katsokaa tuonne alas oikealle."

Katsoin ja näin suuren pellon josta elo oli leikattu. Sen pinnalla liikkui jono suuria koneita joiden takana maa aaltoili ruskeina, kankeina laineina. Kussakin koneessa seisoi tai istui keveässä asemassa nuori mies tai nainen aivan sen näköisenä kuin olisi ollut huvimatkalla.

"Nähtävästi", sanoin, "nämä ovat auroja, mutta mikä niitä kuljettaa?"

"Ne ovat sähköauroja", vastasi tohtori. "Näettekö tuota käärmeenmuotoista köyttä joka laahaa murrettua maanpintaa pitkin kunkin koneen jälessä? Se on johtolanka jota myöten voima otetaan. Huomatkaa nuo patsaat säännöllisten matkojen päässä pellolla. Tarvitsee vain kiinnittää tuollaisen johtolangan patsaaseen saadakseen voimaa joka mihin maanviljelyskoneeseen tahansa kiinnitettynä antaa liikekykyä miehen voimasta aina sataan hevosvoimaan asti eikä ohjaamisessa tarvitse muuta voimaa kuin mikä lapsen sormissa on."

Eikä vain tätä, vaan minulle edelleen selitettiin että tämän taipuvan johtolankajärjestelmän avulla saatiin kaikellaista sähkövoimaa ei ainoastaan kaikkiin niihin raskaisiin toimiin, joita ennen eläimet tekivät, vaan myös käsityökaluihin -- lapioon, tarikkoon ja hankoon -- joita käyttääkseen farmarin minun aikanani oli pakko taivuttaa omaa selkäänsä, vaikka olisi miten hyvin ollut varustettuna hevosvoimalla. Ei ollut todellakaan mitään työkalua, olipa se miten pieni tahansa, selitti tohtori, jota käytettiin maanviljelyksessä tai muussa työssä, johon tätä moottoria ei olisi voinut sovittaa, joten työn tekijälle jäi vain laitoksen sovittaminen ja ohjaaminen.

"Yhdellä meidän lapiollamme", sanoi tohtori, "voi ymmärtäväinen poika kaivaa ojaa tai mailin matkan perunoita nopeammin kuin miesjoukko teidän aikananne, käyttämättä suurempaa ponnistusta kuin käsirattaita työntäessään."

Minulle oli useampia kertoja kerrottu että nykyistä farmityötä pidettiin yhtä haluttuna kuin mitä tointa tahansa, mutta kun olin vanhastaan käsittänyt maanmiehen toimen erikoisen raskaaksi, en ollut osannut ymmärtää, miten näin saattoi olla asian laita. Nyt se alkoi näyttää mahdolliselta.

Tohtori arveli että mahdollisesti haluaisin astua maalle ja tarkastaa hiukan nykyisen farmarin laitoksia, ja mielelläni suostuin siihen. Mutta ensin hän käytti hyväkseen korkeata asemaamme osottaakseen minulle sitä rautatieverkkoa jota myöten koko farmikuletus tapahtui ja joiden avulla elo, kun se oli korjattu, vietiin jos haluttiin lähettää suoraan ilman pitempiä käsittelyjä minne paikalle tahansa maassa. Astuttuamme vaunusta kuljimme pellon poikki lähinnä olevaa auraa kohti, jonka kuljettajana oli tummatukkainen nuori nainen maukkaasti puettuna, jollaista olentoa varmasti ei yksikään yhdeksännentoista vuosisadan farmipelto ikinä ollut nähnyt. Hänen suloisena istuessaan kiiltävän metallihirviön takana joka kulkiessaan penkoi maata peloittavilla sarvillaan, saatoin vain muistella Europaa härkänsä selässä. Jos hänen kuvansa lie ollut yhtä viehättävä kuin tämän nuoren naisen, niin varmasti voidaan Jupiterille antaa anteeksi että hänen kanssaan läksi karkuteille. [Tarkoitetaan kreikkalaista satua, jonka mukaan Jupiter ryösti Foinikian kuninkaan Agenorin tyttären, Eusopian, ja muuttaen itsensä härän muotoon ui kauniin saaliinsa keralla meren poikki Kreetan saarelle. Suom. muist.]

Meidän lähetessämme hän pysäytti auran ja miellyttävästi kääntyi puoleemme tervehtien. Selvää oli että hän tunsi minut ensi näkemällä, kuten arvattavasti kuvani levittämisen vuoksi jokainen näytti tekevän. Se mielenkiinto millä hän minua katseli olisi tuntunut imartelevalta, ellen olisi tiennyt että se kokonaan johtui olemisestani luonnon oikkuna eikä ollenkaan oman persoonani takia.

Kun kysyin häneltä mitä laatua eloa he aikoivat kylvää tähän aikaan, hän vastasi että kyntäminen tapahtui vain samoin kuin monilla muilla paikoin maaperän kunnossa pidon vuoksi.

"Me käytämme tietysti sangen monia lannoituskeinoja", hän sanoi, "mutta arvelemme että maa itse on paras lannoittajansa, jos sitä pidetään liikkeessä."

"Epäilemättä", sanoin, "työ on paras maan lannoittaja. Niin vanha asianymmärtäjä kuin Aisapos opettaa meille niin tarinassaan 'Maahan kätketty aarre', mutta se oli pelottavan kallis lannoituskeino minun aikanani, kun se oli tuotettava ihmisten ja eläinten lihaksien avulla. Yksi kyntö vuodessa oli kaikki mitä farmarimme voivat aikaan saada, ja sekin melkein heidän selkänsä katkasi."

"Niin", hän sanoi, "olen lukenut niistä ihmisparoista. Nyt näette asiain olevan toisin. Niin kauan kuin vuoksi ja luode nousee ja laskee kahdesti päivässä, lukuunottamattakaan tuulia ja vesitulvia, ei ole mitään syytä miksi emme kyntäisi joka päivä jos se on tarpeellista. Luullakseni on arveltu että noin kymmenkerroin se voimasumma käytetään nyt kutakin eekkeriä kohti maan muokkauksessa kuin entisaikoina oli mahdollista aikaan saada."

Käytimme jonkun aikaa farmin tarkastamiseen. Tohtori selitti ojitus- ja pumppujärjestelmän joiden kummankin avulla sateen liijallisuutta tai niukkuutta vastaan voidaan suojautua ja antoi minulle tilaisuuden tutkia yksityiskohtia myöten muutamia niitä ihmeellisiä työkapineita joita hän oli kuvaillut ja jotka todella eivät vaatineet työn tekijältä mitään lihasten käyttöä, vain mieltä käyttämisessä.

Yhteydessä farmin kanssa oli suuri kasviksien istutuslaitos, josta ihmiset saavat tuoreita kasviksia talvella, ja sielläkin me kävimme. Uutteran viljelyksen ihmeet, joita näin siinä suuressa rakennuksessa, eivät tietysti hämmästyttäisi ketään lukijoistani, mutta minulle tuotti alati unohtumattoman vaikutuksen se näky, mitä oli voitu saada kasveista kun kaikki valon, lämmön, kosteuden ja maaperän sekoituksen mahdollisuudet ovat kokonaan käytettävissä. Minusta tuntui kuin olisin varkain pujahtanut itse Luojan laboratorioon ja tavannut hänet näkyvin käsin muodostelemassa maan tomua sekä näkymätöntä ilmaa elämän muotoihin. En ollut koskaan ennen nähnyt kasvien todellisesti kasvavan ja olin pitänyt Intian silmänkääntäjäin temppuja petoksena. Mutta täällä näin niiden nostavan päätänsä, kehittävän silmikoltansa sekä avaavan kukkasiansa hetkessä jota silmä saattoi seurata. Tunnustan että vakavasti kuuntelin kuullakseni niiden kuiskivan.

"Minun aikanani kasviksien viljelystä sinä aikana jolloin ne eivät ulkona kasvaneet toimitettiin vain siinä määrässä että voitiin täyttää suurrikkaitten aivan pienen luokan kysyntää. Ajatus että sellaisia tarpeita varattaisiin kohtuhinnoilla koko yhteiskunnalle, niinkuin nykyään tehdään, ei tietysti ollut uneksittavissakaan."

Lähtiessämme kasvihuoneesta iltapuoli oli kulunut ja päivä laskemassa. Nousimme nopeasti niin korkealle että sen säteet vielä meitä lämmittivät, ja laskimme kotia kohti.

Voimakkaimpana kaikista vaikutuksista, mitä olin minulle niin ihmeellisenä iltapuolena saanut, pysyi mielessäni vahvimmin painuneena tämä viimeinen -- nimittäin saamani suoranainen opetus maanviljelysolosuhteiden muuttumisesta, ihmisten suuren alkuperäisen ja päätoiminnan sekä kaiken teollisuusjärjestelmän perusteen muuttumisesta. Vihdoin sanoin:

"Kun kerran olette niin menestyksellisesti suoriutuneet toisesta minun aikanani tunnetusta maanviljelystoimen pääpainajaisesta -- nimittäin sen liiallisesta työn vaativaisuudesta -- niin epäilemättä olette myös osanneet poistaa toisenkin, joka oli yksinäisyys, erossa olo, yhteisen kanssakäymisen ja yhteiskunnallisen sivistyksen puute, mikä farmarin elämässä oli piirteenä."

"Kukaan ei varmastikaan tekisi farmityötä", vastasi tohtori, "jos se yhä edelleen olisi joko erossa muista tai enemmän työtä vaativaa kuin muukaan toimi. Maanviljelijä ei yhteiskunnalliseen ympäristöönsä nähden ole millään muotoa eri asemassa kuin käsityöläinen tai mikä muu työn tekijäin luokka tahansa. Hän asuu samoin kuin toisetkin missä häntä huvittaa, ja heitä kuljettavat sellaisinaan asunto- ja toimipaikkansa väliä nopeakulkuiset kulkulinjat joita on maassa ristiin rastiin. Farmityö ei enää vaadi farmilla elämään, paitsi jotka siitä pitävät."

"Farmarin elämän ehtona vuodenaikojen vaihtelun takia", sanoin, "on aina ollut vaihtelu kevyen työn ja sellaisten aikojen välillä jotka vaativat erikoista vireyttä, kuten kylvö ja korjuu, jolloin äkkinäinen moninkertaisen työvoiman tarve on pakottanut mitä ankarimpiin ponnistuksiin toisin ajoin. Tämä vaihtelu liian vähän ja liian paljon työn välillä lienee luullakseni yhä jatkumassa ja erottaa maanviljelyksen muista toimialoista."

"Epäilemättä", vastasi tohtori, "mutta tämä vaihtelu, johon ei ollenkaan kuulu enemmän ponnistusten suunnaton vähennys kuin työn tekijäin liikanainen työntökään, antaa virvoitustilaisuuksia jotka erikoista viehätysvoimaa lisäävät maanviljelystoimelle. Kylvön ja korjuun ajat ovat tietysti enemmän tai vähemmän erilaisia eri osissa niin laajaa maata kuin tämä on. Tämä seikka saattaa mahdolliseksi sen että menestyksellä voidaan kullekin osalle varata niin paljon ylimääräistä työväestöä toisista piireistä kuin tarvitaan. Ei ole ollenkaan tavatonta muutaman päivän ilmoitusajalla saada satatuhatta työn tekijää alueelle missä on erikoinen tilapäinen työn kysyntä. Innostus näihin suuriin joukkoliikkeisiin on huomattava, ja täytyy olla jotakin saman tapaista joka teidän aikananne nähtiin armeijain kokoomisessa ja marssittamisessa sotaan."

Lipuilimme hetken äänettöminä hämärtyvän avaruuden halki.

"Todellakin, Julian", sanoi tohtori vihdoin, "mikään teollisuusmuutos teidän aikanne jälkeen ei ole ollut niin täydellinen, eikä mikään varmaankaan ole koskenut niin suurta osaa ihmisistä kuin se mikä maanviljelyksen osaksi on tullut. Runoilijat Virgiliuksesta lähtien ja ennen häntä ovat maalaistoiminnassa ja maanviljelyksessä nähneet mitä suotuisimmat ehdot rauhalliseen ja onnelliseen elämään. Heidän kuvitelmiaan tässä suhteessa ovat kuitenkin nykyaikaan asti pilkkaillet maanviljelyksen todelliset olosuhteet, jotka ovat liittoutuneet tehdäkseen farmarin, koko maailman ylläpitäjän kohtalon raskaammaksi, vaikeammaksi ja toivottomammaksi kuin niitä mikään muu ihmisluokka on kärsinyt. Aina maailman alusta viime vuosisataan asti on maaperän jalostaja ollut mitä surkuteltavin olento historiassa. Kaikilla orjuuden aikakausilla hänen osansa on ollut olla orjain alimpana luokkana. Sitten kun orjuus katosi hänen toimensa on ollut tukalin, ankarin ja epätoivoisin. Hän kärsi enemmän kuin palkkalaisen köyhyyttä saamatta hänen vapauttaan huolien suhteen, ja kaikkea kapitalistin sydämmen ahdistusta omaamatta hänen korvaavain voittojensa toivoa. Toiselta puolen hän oli riippuvainen tuotteistaan enemmän kuin mikään muu luokka luonnon oikuista, kun taas toiselta puolen niiden käyttämisen suhteen hän oli täydellisemmin välittäjän armoilla kuin kukaan muu tuottaja. Mahtoi hän ajatella, kumpi oli sydämmettömin luonto vai ihminenkö. Jos huono vuosi sattui, farmari menehtyi, jos oli hyvä vuosi, välittäjä vei voiton. Seisoen kuin puhvarin luonnon voimain ja inhimillisen yhteiskunnan välillä, hän oli toisen kuritettavana vain siihen asti kuin toinen hänet tölmäsi luotaan. Maahan kiinnitettynä hän joutui kaupunkien kauppaorjuuteen melkein yhtä täydellisesti kuin oli ollut feodaalinen orjuus. Erillään olevan ja yhteiskunnasta irtautuneen elämänsä vuoksi hän oli kömpelö, oppimaton, sivistyksestä osaton, tilaisuuksia vailla itsensä parantamiseksi, vaikkakin hänen katkera raatamisensa olisi jättänyt hänelle intoa tai aikaa sen varalle. Siitä syystä kaupungin asukkaat pitivät häntä johonkin alempaan rotuun kuuluvana Kaikissa maissa, kaikkina aikoina maalaista on pidetty sopivana pilkkatauluna lurjusmaisten kaupungin asukkaitten puolelta. Kaupungin katujen nälkiintynyt köyhälistö on pilkannut farmaria moukaksi. Ei ole ketään ollut hänen puolestaan puhumassa ja hänen karkeita epäselviä valituksiaan on ivaten kohdeltu. Bileam ei enemmän hämmästynyt, kun aasi jolla hän ratsasti nuhteli häntä kuin Amerikan johtoluokat näyttävät hämmästyneen farmarien viime vuosisadan lopulla ryhtyessä vaatimaan jotakin sanomista maan hallituksessa.

"Toisin ajoin historian kuluessa on farmarien asema lyhyitä ajan jaksoja ollut siedettävää. Englannin pikkutilallinen oli kerran lyhyen ajan sellaisena joka aatelistoa silmiin katsoi. Myöskin Amerikan farmari yhdeksännentoista vuosisadan puolivälille asti nautti maanviljelyksen kulta-aikaa. Silloin lyhyen aikakauden, tuottaen pääasiassa käytäntöä eikä välikäsien myyntiä varten, hän oli itsenäisin ihmisistä ja nautti alkuperäistä ylellisyyttä. Mutta, ennenkuin yhdeksästoista vuosisata oli ehtinyt viimeiselle kolmannekselleen oli Amerikan maanviljelys kulkenut pääasiallisesti sopusointuisen aikakautensa läpi ja yksityiskapitalismin välttämättömän toiminnan vaikutuksesta farmari alkoi luisua alaspäin orjuuden tilaa kohti joka kaikkina edellisinä aikoina oli ollut hänen tavallinen asemansa ja täytyi olla ijankaikkisesti, niin kauan kuin ihmisten taloudellista riistämistä ihmisten kautta oli jatkuva. Jossain suhteessa taloudellinen yhdenvertaisuus tuotti samallaisen siunauksen jokaiselle, mutta kahdella luokalla oli erikoisesti syytä tervehtiä sitä korkeamman aseman tuottajana heille syvemmästä alennustilasta kuin kenellekään muulle. Toinen näistä luokista oli naisluokka, toinen farmarit."

LUKU XXXIV.

MITEN ALKOI VALLANKUMOUS.

Mitä sanoisin teaatterista tänä iltana? oli kysymys jonka Edith minulle esitti kotia tullessamme. Selville tuli että kuuluisa historiallinen draama suuresta vallankumouksesta esitettiin Honolulussa sinä iltana ja hän oli arvellut että haluaisin sen nähdä.

"Tosiaankin sinun pitäisi olla läsnä", hän sanoi, "sillä kappaleen esitys on jonkinlainen kohteliaisuuden osotus sinulle, sillä se on uudelleen esille otettu sen yleisen harrastuksen takia jonka sinua ilmaantumisesi on herättänyt vallankumoushistoriaan."

Mikään illan viettämistapa ei voinut olla miellyttävämpi minulle ja sovittiin että me muodostaisimme perheteaatterijoukon.

"Ainoa vaikeus", sanoin istuessamme teepöydän ympärillä, "on se etten tunne vielä tarpeeksi vallankumousta voidakseni seurata esitystä kyllin ymmärtäväisenä. Olen kyllä kuullut useasti viitattavan vallankumouksen tapahtumiin, mutta minulla ei ole mitään yhtenäistä käsitystä vallankumouksesta kokonaisuudessaan."

"Se ei vaikuta asiaan", sanoi Edith. "On vielä kyllin aikaa, ennen esityksen alkamista ja isä voi sillä välin kertoa välttämättömimmän. Esitys alkaa vasta kello kolme iltapäivällä Honolulussa ja kun kello nyt vasta on kuusi, on meillä ajan erotuksen takia useita tunteja ennenkuin esirippu nousee."

"Sepä on kuitenkin lyhyt aika ja vielä lyhyempi valmistusaika niin suurta tointa kuin suuren vallankumouksen selittämistä varten", vastusti tohtori lempeästi, "mutta nämä seikat huomioon ottaen koetan tehdä parastani."

"Alku on aina hankala", hän sanoi, kun suoraan hänelle avasin lähtökohdan kysyen milloin suuri vallankumous alkoi. "Ehkä pyhä Johannes sitä asiata käsitteli yksinkertaisemmin sanoessaan että 'alussa oli Jumala.' Päästäksemme lähemmäksi, saattanee sanoa että Jesus Kristus perusti suuren vallankumouksen oppipohjan ja käytännöllisen tarkoituksen selittäessään että kultainen sääntö kaikkien yhtäläisestä ja mitä paraimmasta kohtelemisesta oli ainoa oikea periaate jonka nojalla ihmiset voivat yhdessä elää. Puhuaksemme kuitenkin historioitsijani kielellä, niin suurella vallankumouksella, samoinkuin kaikilla tärkeillä tapahtumilla, oli kaksi syysarjaa -- ensiksi, yleinen, välttämätön ja perussyy jonka täytyi saattaa se loppuunsa, olivatpa alempiarvoiset olosuhteet minkälaiset tahansa; ja toiseksi, läheiset eli suoranaisesti vaikuttavat syyt jotka erinäisissä rajoissa määräsivät, milloin sen varsinaisesti oli alkaminen yhdessä syrjäpiirteitten kanssa. Nämä välittömät eli suoranaisesti vaikuttavat syyt olivat tietysti erilaiset eri maissa, mutta yleinen, välttämätön ja perussyy oli sama kaikissa maissa, kun kuten tiedätte suuri vallankumous oli maailmaa käsittävä ja melkein samanaikainen edistyneempäin kansojen kesken.

"Tämä syy, kuten olen usein huomauttanut keskustellessamme, oli ymmärryksen kasvaminen ja tiedon leviäminen kansan joukkoon, joka alkaen kirjapainon käytäntöön pääsemisestä levisi hitaasti kuudennen-, seitsemännen- ja kahdeksannentoista vuosisadan kuluessa ja paljon nopeammin yhdeksännellätoista vuosisadalla, jolloin se maissa, missä suotuisemmat olosuhteet vallitsivat, alkoi olla jo melkein yleistä. Ennen tämän valistustoiminnan alkua ihmissuvun suurimman osan asema ymmärrykseen nähden oli muinaisista ajoista asti ollut suorastaan sellaisella kannalla joka vain vähän oli yläpuolella vähäjärkisen kantaa. Ajattelematta tai tahtomatta itsensä suhteen enempää kuin savi valajansa käsissä heitä vastustamatta muokkailtiin ymmärtävämpäin ja vaikuttavampain yksilöiden sekä heidän laatuistensa joukkojen käytettäväksi. Siten sitä jatkui lukemattomia ihmispolvia eikä kukaan uneksinutkaan muuta, kunnes vihdoin olosuhteet kypsyivät ja henkistä elämää voitiin puhaltaa tähän tylsään ja mielettömään möhkäleeseen. Se tapahtumasarja, jonka kautta tämä herääminen johtui, oli äänetöntä, asteettaista, huomaamatonta, mutta mitään edellistä tapausta tai tapausten sarjaa ihmiskunnan historiassa ei voida sen kanssa verrata siihen vaikutukseen nähden mikä sillä oli oleva ihmisen kohtalon suhteen. Se merkitsi että monien edut harvojen etujen asemasta, kaikkien hyvinvointi osan hyvinvoinnin sijasta oli tuleva tästälähin yhteiskuntajärjestyksen korkeimmaksi tarkoitukseksi ja kehityksen päämääräksi.

"Hämärästi näyttävät teidän yhdeksännentoista vuosisadan filosoofinne tajunneen että ymmärryksen yleinen leviäminen oli uusi ja suuri tosiseikka ja että se tuotti sangen tärkeän voiman yhteiskunnalliseen kehitykseen, mutta kaihisilmäisinä he eivät voineet nähdä sitä varmuutta että sen takana häämöitti täydellinen yhteiskunnan taloudellisen perusteen kumous koko ihmissuvun eduksi ja kaikkia luokkaetuja tai osittaisia etuja vastaan. Sen ensimmäisenä vaikutuksena oli se kansanvaltainen liike jonka kautta persoonallinen ja luokkajohto poliitillisissa asioissa kumottiin kansan ylimpäin etujen ja itsenäisyyden nimessä. Merkillistä on että teidän joukossanne piti olla ainoatakaan ymmärtäväistä henkilöä joka ei älynnyt että poliitillinen kansanvaltaisuus oli vain taloudellisen kansanvaltaisuuden tien raivaajakunta ja etujoukko joka tietä puhdisti ja varasi keinoja ohjelman varsinaisen osan suorittamiseksi -- nimittäin työn ja toimeentulon jakamisen saamiseksi yhdenvertaiseksi. Se olkoon sanottu yleisestä, välttämättömästä ja pääsyystä suureen vallankumoukseen ja sen selittämiseksi -- nimittäin ymmärryksen asteettaisesta leviämisestä kansaan kuudenneltatoista vuosisadalta yhdeksännentoista loppuun. Kun tämä voima kerran pääsi toimintaan, niin yhteiskunnan taloudellisen perusteen kumouksen täytyi ennemmin tai myöhemmin tulla sen seuraukseksi kaikkialla: ennemmin tai myöhemmin, millä tavalla ja minkä olosuhteitten vallitessa, se riippui siitä miten erilaiset suhteet eri maissa määräsivät.

"Amerikaan nähden alkoi vallankumouksellisen agitatsioonia aikakausi, joka aiheutti nykyisen järjestelmän perustamisen, melkein heti kansalaissodan loputtua. Muutamat historioitsijat laskevat vallankumouksen alkaneen vuodesta 1873."

"Kahdeksantoistasataa seitsemänkymmentäkolme!" huudahdin. "Mitenkä, sehän oli toistakymmentä vuotta ennenkuin minä vaivuin uneen! Näyttää siis siltä kuin minä olisin ollut ainakin osasta vallankumouksen aikalainen ja sen todistaja, mutta minä en mitään vallankumousta ole nähnyt. Totta on että me huomasimme teollisuussekamelskan ja yleisen tyytymättömyyden olevan sangen uhkaavan, mutta me emme ymmärtäneet että vallankumous oli menossa."

"Odotettavissa olikin ettette sitä ymmärtäneet", vastasi tohtori. "Sangen harvoin suurten vallankumousliikkeitten aikalaiset ovat ymmärtäneet niiden luonnetta, kunnes ne ovat melkein juoksunsa lopettaneet. Seuraava sukupuoli aina arvelee että he olisivat olleet ymmärtäväisimpiä ajan merkkejä lukiessaan, mutta se ei ole luultavaa."

"Mutta mitä sitten", sanoin, "tapahtui 1873 joka on saattanut historioitsijat määräämään sen ajaksi josta voi lukea vallankumouksen alun?"

"Yksinkertaisesti se seikka että se osotti koko selvällä tavalla taloudellisten selkkausten aikakauden alkaneen Amerikan kansan kesken jota jatkui ajoittaisia ja osittaisia keskeytyksiä huomioon ottamatta aina yksityiskapitalismin kumoamiseen asti. Tästä kokemuksesta aiheutuva yleinen tyytymättömyys oli vallankumouksen suorastaan vaikuttava syy. Se herätti amerikalaiset siitä heille mieluisesta unelmasta että yhteiskunnallinen kysymys oli ratkaistu tai voitiin ratkaista kansanvaltaisen järjestelmän kautta joka rajoittui vain poliitillisiin muotoihin, ja pani heidät etsimään todellista ratkaisua.