Part 2

"Asiat olivat epäilemättä sangen huonolla ja synkällä kannalla", vastasin; "mutta en voi nähdä mikä niissä erikoisen järjetöntä oli. Mikä on vaikeus?"

"Päävaikeus johtuu täydellisestä sopimuksen puutteesta aikalaistesi vaatimusten välillä mikäli ne koskivat tapaa millä heidän yhteiskuntansa oli järjestetty sekä historioissa kerrottuja tosiasioita."

"Esimerkiksi?" kysäsin.

"En luule että on paljon apua epäilysteni selvittämisestä", hän sanoi. "Sinä kai päättelet minun olevan typerän näiden murheitteni vuoksi, mutta minä koetan sinulle osottaa mitä tarkoitan. Sinä kykenet selvittämään asian jos kukaan. Sinä olet juuri kertonut minulle kansan pelottavan erilaisista olosuhteista, tuhlauksen ja puutteen vastakohdista, rikkaitten ylpeydestä ja vallasta, köyhien halpuudesta ja orjuudesta sekä kaikista muista tämän kauhistuttavan jutun vaiheista."

"No niin."

"Näyttää siltä kuin nämä vastakohdat olivat yleensä yhtä suuret kuin minä edellisenä historian aikakautena tahansa."

"Epäiltävää on", vastasin, "tokko koskaan on suurempaa eroavaisuutta ollut eri luokkien olosuhteitten välillä kuin minkä olisit tavannut puoli tuntia käveltyäsi Bostonissa, New Yorkissa, Chicagossa tai jossain muussa suurkaupungissa Amerikassa 19:nen vuosisadan viimeisellä neljänneksellä."

"Ja kuitenkin", sanoi Edith, "näkyy kaikista kirjoista että samaan aikaan amerikalaiset eniten kerskailivat sillä että erosivat kaikista muista ja entisistä kansoista ja olivat vapaita ja yhdenvertaisia. Alituiseen tapaa tämän lauseen sen ajan kirjallisuudessa. Nyt sinä olet selittänyt että he eivät olleet enemmän vapaita kuin yhdenvertaisiakaan missään sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan olivat jakaantuneet kuten aina ennenkin rikkaisiin ja köyhiin, herroihin ja palvelijoihin. Tahdotko nyt olla hyvä ja kertoa minulle, mitä he tarkoittivat sanoessaan itseään vapaiksi ja yhdenvertaisiksi?"

"Sillä tarkoitettiin luullakseni että he kaikki olivat yhdenvertaisia lain edessä."

"Se tarkoittaa tuomioistuimissa. Entä olivatko rikkaat ja köyhät yhdenvertaisia tuomioistuimissa? Saivatko he saman kohtelun osakseen?"

"Minun täytyy sanoa", vastasin, "etteivät he missään muualla olleet vähemmän yhdenvertaisia. Laki määräsi kirjaimellisesti kaikki saman arvoisiksi, mutta ei todellisesti. Oli enemmän erotusta rikkaan ja köyhän ihmisen aseman välillä lain edessä kuin missään muussa suhteessa. Rikkaat olivat todellisesti lain yläpuolella, köyhät sen rattaiden alla."

"Missä suhteessa sitten olivat rikkaat ja köyhät yhdenvertaiset?"

"Heidän sanottiin olevan yhdenvertaisia mahdollisuuksien suhteen."

"Minkälaisissa mahdollisuuksissa?"

"Parantaa tilaansa, tulla rikkaaksi, päästä toisten ohi taistelussa rikkauden puolesta."

"Minusta näyttää tämä, jos se totta olisi, tarkoittavan -- ei että kaikki olivat yhdenvertaisia -- vaan että kaikilla oli yhtäläinen tilaisuus päässä eriarvoisiksi. Mutta oliko totta että kaikilla oli samallaiset mahdollisuudet päästä rikkaaksi ja parantaa tilaansa?"

"Asian laita lienee ollut sellainen jossain määrin ja jonain aikana, kun maa oli uusi", vastasin, "mutta minun aikanani ei sellaista enää ollut. Kapitaali oli todellisesti anastanut yksinoikeudekseen kaikki taloudelliset mahdollisuudet sinä aikana; liikeyrityksiä eivät voineet avata ne joilla ei ollut jonkun erinomaisen sattuman kautta pelastettua pääomaa."

"Mutta varmaankin", sanoi Edith, "olivat kai ihmiset jossain suhteessa todella yhdenvertaisia, joka oli tämän kaiken yhdenvertaisuuden kerskailun pohjana?"

"Oli kyllä. He olivat valtiollisesti yhdenvertaisia. Heillä kullakin oli yksi samanarvoinen ääni, ja enemmistö oli ylin lain laatija."

"Niin sanovat kirjat, mutta se vain tekee asiain todellisen tilan ehdottomasti ymmärtämättömäksi."

"Miten niin?"

"Miten, sillä jos näillä ihmisillä kaikilla oli samanlainen äänivalta hallituksessa -- näillä raatavilla, nälkiintyneillä, viluisilla, köyhäin hylkiölaumoilla -- miksi he eivät hetkeäkään vitkastelematta tehneet loppua näistä eriarvoisuuksista joiden takia he kärsivät?"

"Hyvin luultavasti", hän lisäsi, kun en heti vastannut, "minä vain osotan omaa typeryyttäni puhumalla näin. Epäilemättä jää minulta huomaamatta joku tärkeä asia, mutta etkö sinä sanonut että kaikilla näillä ihmisillä, ainakin miehillä, oli äänivalta hallituksessa?"

"Varmasti; 19:nen vuosisadan jälkipuoliskolla ääni-mieheen-järjestelmä oli päässyt yleisesti käytäntöön Amerikassa."

"Se on, kansa valitsemainsa välittäjäin kautta laati kaikki lait. Sitähän tarkoitat?"

"Niin."

"Mutta minä muistelen teillä olleen kansalliset ja valtioiden perustuslait. Ehkäpä ne estivät kansaa tekemästä täydelleen mitä halusi."

"Eivät; perustuslait olivat vain hiukan enemmän perustuksellista laatua olevia lakeja. Enemmistö niitä laati ja muutti mielensä mukaan. Kansa oli ainoa ja ylin lopullinen valta ja sen tahto oli ehdoton."

"Jos siis enemmistö ei pitänyt jostain voimassa olevasta järjestelmästä tai luullut sitä itselleen edulliseksi, niin se voi sen muuttaa niin perin pohjin kuin halusi?"

"Aivan varmaan, kansan enemmistö saattoi tehdä mitä vain, jos se oli tarpeeksi suuri ja ratkaiseva."

"Ja enemmistönä ymmärtääkseni olivat köyhät eivätkä rikkaat -- ne joille voimassa oleva eroavaisuus oli kääntänyt kieron puolensa?"

"Juuri niin; rikkaita oli vain verrannollisesti kourallinen."

"Mikään ei siis ollut estämässä kansaa, jos se vain tahtoi, minä aikana tahansa lopettamasta kärsimyksiään ja toimeen panemasta meidän kaltaista järjestelmää, mikä olisi taannut sille yhdenvertaisuutta ja hyvinvointia?"

"Ei minkäänlaista."

"Sitten vielä kerran pyydän sinua hyväntahtoisesti kertomaan minulle, miksi he eivät yhteistunteen nimessä sitä heti tehneet ja tulleet onnellisiksi, vaan laativat itsestään näytelmän niin surullisen että se vielä sadan vuoden kuluttuakin saattaa meidät itkemään?"

"Sentakia", vastasin "että he ajattelivat ja uskoivat että teollisuuden ja kaupan soveltaminen ja rikkauden tuotanto ja jako oli kokonaan ulkopuolella hallitukselle kuuluvia tehtäviä."

"Mutta, Julian rakkaani, elämähän itsessään ja kaikki mikä yleensä tekee elämän elämisen arvoiseksi, alkuperäisimpäin aineellisten tarpeitten tyydyttämisestä alkaen aina hienostetuimpien nautintojen tyydyttämiseen asti, kaikki mikä kuuluu niin sielun kuin ruumiinkin kehitykseen, riippuu ensiksi, viimeksi ja alituisesti siitä tavasta jolla rikkauden tuotanto ja jako on järjestetty. Sen varmasti täytyi olla yhtä totta teidän päivinänne kuin meidänkin."

"Tietysti."

"Ja nyt sinä sanot, Julian, että kansa poistettuaan kuninkuusjärjestelmän ja otettuaan omiin käsiinsä asiainsa ylimmän johtovallan suostui maltillisesti asioita punniten luovuttamaan valvontavallastaan kaikkein tärkeimmän ja ainoan todella tärkeän etujensa luokan."

"Eivätkö historiat sitä kerro?"

"Ne kertovat niin, ja juuri sentakia en ole koskaan voinut niitä uskoa. Asia näytti niin käsittämättömältä ja minä luulin että sitä jollain tavalla täytyi voida selittää. Mutta sanohan minulle, Julian, kun kansa ei luullut voivansa luottaa itseensä oman teollisuutensa ja sen tuotteitten jakamisen järjestämisessä, niin kenelle antoi se tämän vastuunalaisuuden?"

"Kapitalisteille."

"Entä valitsiko kansa kapitalistit?"

"Ei kukaan valinnut heitä."

"Kuka heidät sitten nimitti toimeensa?"

"Ei kukaan heitä nimittänyt."

"Merkillinen järjestelmä! No kun kukaan heitä ei valinnut eikä nimittänyt, täytyi heidän kai kuitenkin varmasti olla tilivelvolliset jollekulle siitä tavasta miten he käyttelivät valtaa josta jokaisen hyvinvointi ja koko olemassa olo riippui."

"Päinvastoin, he eivät olleet velvolliset tekemään tiliä kenellekään eivätkä millekään paitsi omalle omalletunnolleen."

"Omalletunnolleen! Ahaa, minä ymmärrän! Sinä tarkoitat että he olivat niin hyväntahtoisia, niin epäitsekkäitä, niin alttiita yleishyvälle että kansa kiitollisena kärsi heidän vallananastustansa. Nykyaikana ei kansa myöntäisi vastuunalaisuusvapauden sääntöä puolijumalillekaan, mutta arvatenkin oli toisin teidän päivinänne."

"Entinen kapitalisti kun olen itse, olisin mielissäni jos voisin vahvistaa arvailusi todeksi, mutta mikään ei todella voisi olla kauempana tosiasiasta. Kapitalistit erikoisesti kielsivät kaikki hyväätekevät harrastukset teollisuuden ja kaupan kulusta. Heidän ainoana tarkoituksenaan oli saada mahdollisimman suurta voittoa itselleen vähääkään välittämättä yleisestä hyvinvoinnista."

"Rakas ystävä! Sinähän leimaat nämä kapitalistit vielä pahemmiksi kuin kuninkaat, sillä kuninkaathan ainakin väittivät hallitsevansa kansansa hyvinvoinniksi, toimien kuten isät lastensa hyväksi, ja hyvät koettivatkin tehdä niin. Mutta kapitalistit, sinä sanot, eivät edes olleet tuntevinaan mitään vastuunalaisuutta alamaistensa hyvinvoinnin suhteen?"

"Eivät vähintäkään."

"Ja, mikäli minä ymmärrän", jatkoi Edith, "tämä kapitalistien hallinto ei ollut yksinomaan vailla kaikkea siveellistä suostumusta tai tunnustusta hyväntekeväiseen tarkoitukseen nähden, vaan se oli suoranaisesti taloudellinen vääryys -- se on, se ei kansan varakkaisuutta varmentanut."

"Siinä mitä minä viime yönä unissani näin", vastasin, "ja mitä olen koettanut kertoa sinulle tänä aamuna, siinä on vain pikku katkelmia kapitalistisen järjestelmän alaisen maailman viheliäisyyttä."

Edith ajatteli ääneti muutaman hetken. Lopultahan sanoi: "Sinun aikalaisesi eivät olleet hulluja eivätkä narrejakaan; varmasti on olemassa vielä jotakin jota et ole minulle kertonut; täytyy löytyä joku selitys taikka ainakin joku syyn varjo, miksi kansa sekä luopui valvontavallastaan tärkeimpäin ja suurinta elinkysymystä koskevien etujensa suhteen että vielä luovutti sen luokalle joka ei edes ollut osottavinaan mitään harrastusta sen hyvinvointiin nähden ja jonka hallitus ei nimeksikään varmentanut sitä."

"Löytyy kyllä", sanoin, "on olemassa selitys, vieläpä sangen tervejärkinenkin. Yksilöllisen vapauden, teollisuuden riippumattomuuden ja yksilöllisen alkuunpano-oikeuden nimessä maan taloudellinen hallinto siirrettiin kapitalisteille."

"Tarkoitatko sinä että sellaisen hallituksen muotoa joka näyttää olleen mitä vähimmin vastuunalainen ja mitä itsevaltiain mahdollisesti: puolustettiin vapauden nimellä?"

"Juuri sitä, yksilön taloudellisen alkuunpanon vapaudella."

"Mutta etkö sinä vastikään kertonut että taloudellinen alkuunpano-oikeus ja liikemahdollisuus teidän päivinänne olivat todellisesti itse kapitalistien yksinoikeutena?"

"Kyllä niin. Myönnettiin että kellään muilla kuin kapitalisteilla ei ollut mahtia avata mitään liikettä, ja nopeasti oltiin tulossa sille kannalle että vain suurimmilla kapitalisteillakin oli alkuunpanon valta."

"Ja kuitenkin sanot sinä että teollisuuden luovuttamisen syyksi kapitalistihallinnolle on mainittu teollisuusvapauden ja yksilöllisen alkuunpano-oikeuden edistämistä kansan kesken kokonaisuudessaan."

"Niin. Kansa arveli voivansa yksilöllisesti nauttia suurempaa toiminnan vapautta ja rajoittamattomuutta teollisuusasioissa kapitalistien hallinnon alaisena kuin itse joukolla ohjaten teollisuusjärjestelmää omaksi hyödykseen; että kapitalistit tahtoisivat vielä lisäksi pitää silmällä heidän hyvinvointiaan viisaammin ja suosiollisemmin kuin he itse mahdollisesti voisivat tehdä, että he kykenisivät varaamaan itsellensä runsaammin sellaisia tuotantonsa osia, joita kapitalistit olisivat taipuvaisia heille antamaan, kuin he mahdollisesti voisivat tehdä, jos joutuisivat itse omiksi isännikseen ja jakaisivat koko tuotannon keskenään."

"Mutta sehän oli paljasta pilantekoa; se höysti vääryyttä vielä solvauksellakin."

"Siltä se kuulostaa, eikö niin? Mutta minä vakuutan sinulle, sitä pidettiin kansallistalouden terveimpänä laatuna minun aikanani. Niitä jotka sitä epäilivät leimattiin vaarallisiksi hourailijoiksi."

"Mutta luullakseni kansan hallituksen, hallituksen jonka puolesta se äänesti, täytyi tehdä jotakin. Täytyihän olla olemassa joitain asiain tähteitä jotka kapitalistit jättivät valtiollisen hallituksen huolehdittaviksi."

"Oli, oli todellakin. Sillä oli käsien täydeltä tointa pitäessään rauhaa yllä kansan kesken. Se oli pääosa valtiollisen hallinnon toiminnassa minun aikanani."

"Miten tarvitsi rauha niin suurta huolenpitoa? Miksi se ei itse pitänyt huolta itsestään, kuten nyt?"

"Olemassa olevain olosuhteitten erilaisuuden takia. Taistelu rikkaudesta ja puutteen synnyttämä epätoivo piti sammumattomassa tulessa ahneuden ja kateuden, pelon, himon, vihan, koston ja keinottelun kunkin likaisen intohimon helvettiä. Tätä yleistä mielipuolisuutta aisoissa pitämässä, jotta koko yhteiskuntajärjestelmä ei menehtyisi yleiseen verilöylyyn, tarvittiin koko armeija sotilaita, poliiseja, tuomareita ja vanginvartijoita sekä loppumatonta lain laadintaa riitajuttujen selvittelemiseksi. Kun vielä näihin epäsovun aineksiin lisäät arvonsa menettäneiden ja epätoivoisten heittiöiden lauman, joista kärsimykset olivat tehneet yhteiskunnan vihollisia ja jotka tarvitsivat kurinpitoa -- niin olet kai valmis myöntämään että kansan hallituksella oli tarpeeksi tekemistä."

"Mikäli voin huomata", sanoi Edith, "oli kansan hallituksen päätehtävänä otella sen yhteiskunnallisen sekamelskan kanssa, joka oli seurauksena siitä että se oli laiminlyönyt talousjärjestelmän huostaansa ottamisen ja sen järjestämisen oikeuden kannalle."

"Aivan niin. Et olisi voinut asiata selvemmin lausua, vaikka olisit siitä kirjan kirjoittanut."

"Lukuunottamatta kapitalistisen järjestelmän suojelemista sen omilta sikiöiltä, eikö valtiollinen hallitus todellakaan mitään tehnyt?"

"Tekihän toki, se nimitti postimestarit ja tullimiehet, piti yllä armeijaa ja sotalaivastoa ja haasteli riitaa ulkomaitten kanssa."

"Luulisinpa että kansalaisen äänioikeus hallituksessa, jos se oli rajoitettuna mainitsemiesi tehtäväin rajain sisälle, tuskin tuntui hänestä suuriarvoiselta."

"Luullakseni oli äänen hinta Amerikan vaaleissa, kun puolueet olivat jotenkin tasaväkiset, minun aikanani noin kaksi dollaria."

"Hyvä isä, niinkö paljon!" sanoi Edith. "En tiedä tarkalleen, mikä oli rahan arvo teidän päivinänne, mutta sanoisinpa että se oli nylkyhinta."

"Minä luulen että olet oikeassa", vastasin. "Minullakin oli tapana puhua äänioikeuden kauppaamattomuudesta ja sellaisten tuomiosta jotka kurjuuden pakosta joutuivat myymään itsensä rahasta, mutta siltä kannalta katsoen, jonne sinä olet minut saattanut tänä aamuna, olen taipuvainen ajattelemaan että niillä ihmisillä jotka äänensä myivät oli paljon selvempi käsitys niin sanotun kansan hallituksemme valheista, se hallitus rajoitettuna siihen virkaluokkaan jonka vastikään olen kuvaillut, kuin millään muulla aikalaisteni joukolla ja että jos he olivat väärässä, niin oli vääryys, kuten arvelitkin, vain siinä että he vaativat liian korkeata hintaa."

"Mutta kuka maksoi äänistä?"

"Sinä olet säälimätön ristikuulustelua", sanoin. "Ne luokat, joilla oli etua hallituksen vallitsemisesta -- se on, kapitalistit ja viran kärkkyjät -- tekivät ostoja. Kapitalistit hankkivat viran kärkkyjäin valitsemisessa tarvittavat rahat sillä välipuheella että viimemainitut valituiksi tultuaan tekisivät mitä kapitalistit halusivat. Mutta en tarkoita antaa sinulle sellaista käsitystä että äänten enemmistö suoranaisesti ostettiin. Se olisi ollut liian julkista kansan hallituksen valheellisuuden tunnustamista sekä myös liian kallista. Kapitalistien viran kärkkyjäin valitsemiseksi antamat rahat käytettiin pääasiallisesti vaikuttamaan kansaan välillisillä keinoilla. Äärettömiä summia taistelurahastojen nimellä kerättiin tätä tarkoitusta varten ja niitä käytettiin lukemattomiin keinoihin, sellaisiin kuin ilotulituksiin, kaunopuheisiin, juhlakulkueisiin, torvisoittokunnille, ulkoilmakokouksiin ja kaikenlaisiin keksintöihin joiden tarkoituksena oli kiihoittaa kansaa tarpeellisen korkealle innostuksen asteelle vaalissa, jotta äänestettävänä oleva ehdotus olisi mennyt läpi. Kukaan joka ei ole omin silmin nähnyt yhdeksännentoista vuosisadan Amerikan vaalia ei voisi osapuillekaan kuvitella sen näytelmän merkillisyyksiä."

"Näyttää siis siltä", sanoi Edith, "kuin kapitalistit eivät vain pitäneet huostassaan taloudellista hallintoa erikoistoimenansa, vaan myös samalla käytännössä vallitsivat valtiollisen hallinnonkin koneistoa."

"Niinpä niin, kapitalistit eivät olisi päässeet minnekään, elleivät olisi vallinneet valtiollista hallintoa. Kongressi, lainlaatijakunnat ja kaupunkien valtuuskunnat olivat aivan välttämättömiä välikappaleina heidän suunnitelmansa perille ajamiseksi. Suojellakseen itseään ja omaisuuttaan kansan meteleitä vastaan oli vielä lisäksi erittäin tarpeellista että heillä oli poliisi, oikeusistuimet ja sotilaat heidän etujansa vartioimassa, sekä presidentti, kuvernöörit ja pormestarit heidän viittaustaan tottelemassa."

"Mutta minähän luulisin että presidentti, kuvernöörit ja lainlaatijakunnat edustivat kansaa joka heitä äänesti."

"Siunatkoon sinua! Ei, miksi he olisivat kansaa edustaneet? Kapitalisteistahan eikä kansasta riippui heidän virassa olonsa. Kansalla joka äänesti oli vähän valinnan varaa ketä äänestää. Sen kysymyksen ratkaisivat valtiolliset puoluejärjestöt, jotka kapitalisteilta kerjäsivät raha-apua. Kellekään joka vastusti kapitalistien etuja ei myönnetty mahdollisuutta ehdokkaana vedota kansaan. Julkiselle virkamiehelle oli kansan etujen kannattaminen kapitalistien etuja vastaan varma keino kehitysmahdollisuutensa uhraamiselle. Sinun tulee muistaa, jos tahdot ymmärtää miten täydellisesti kapitalistit hallitusta vallitsivat, että presidentti, kuvernööri tai pormestari taikka kunnallisen, valtiollisen tai kansallisen valtuuskunnan jäsen oli vain väliaikaisesti kansan palvelija ja riippuvainen sen suosiosta. Julkisen asemansa hän piti vain vaalista vaaliin, harvoin pitemmälle. Hänen alituinen, elinkautinen ja kaikki vallitseva harrastuksensa, kuten meillä kaikilla, oli hänen toimeentulonsa, ja se riippui -- ei kansan hyväksymisestä -- vaan kapitaalin suosiosta ja suojeluksesta, ja sitä hänen ei kannattanut saattaa vaaranalaiseksi tavoitellessaan kansan suosion saippuakuplia. Nämä seikat, vaikkapa ei olisi ollutkaan olemassa suoranaisia lahjomistapauksia, selittivät riittävästi miksi politikoitsijamme ja virkailijamme harvoja poikkeuksia lukuunottamatta olivat kapitalistien vasalleja ja välikappaleita. Lakimiehet jotka järjestelmämme monimutkaisuuksien takia yleensä muodostivat ainoan julkisiin asioihin pystyvän luokan, olivat eritoten ja suoranaisesti elämästään riippuvaiset suurien kapitalististen yhteyksien suojeluksesta."

"Mutta miksi ei kansa valinnut virkailijoitaan ja edustajiaan omasta luokastaan, jotka olisivat silmällä pitäneet enemmistön etuja?"

"Ei ollut olemassa mitään takeita että he olisivat olleet uskollisempia. Heidän köyhyytensä olisi tehnyt heidät vielä alttiimmiksi rahakiusauksille; ja köyhät, se sinun tulee muistaa, vaikka sitäkin säälittävämpiä, eivät siveellisesti olleet sen parempia kuin rikkaatkaan. Sitten vielä -- ja se oli tärkein syy miksi kansan enemmistö, jona olivat köyhät, ei lähettänyt omasta luokastaan miehiä edustajikseen -- köyhyys säännöllisesti itsestään sen esti, siis käytännöllinen kykenemättömyys, missä tarkoituskin oli hyvä. Niin pian kuin köyhä mies kehittyi, oli hänellä viljalta kiusauksia kavaltaa oma luokkansa ja etsiä kapitaalin suosiota."

Edith pysyi ääneti ajatuksissaan muutaman hetken.

"Todellakin", hän vihdoin sanoi, "näyttää siltä kuin syy miksi en ole voinut ymmärtää niin sanottua kansan hallitusjärjestelmää teidän päivinänne on ollut se että olen koettanut keksiä mikä osa siinä kansalla on ollut, ja nyt selviää ettei sillä ole ollut minkäänlaista osaa."

"Sinä olet edistynyt verrattomasti", huudahdin. "Epäilemättä käsitteiden sekoitus meidän valtiollisessa järjestelmässämme ensiksi hämmästyttää, mutta jos vakavasti tutkit sitä tärkeintä kohtaa että rikkaitten johto, kapitaalin ja sen etujen ylivalta kansan etuja vastaan kokonaisuudessaan oli järjestelmämme pääperiaate, niin on sinulla avain joka selvittää kaikki salaisuudet."

LUKU II.

Miksi ei vallankumous tapahtunut aikaisemmin.

Keskusteluumme kiintyneenä emme olleet kuulleet tohtori Leeten askeleita hänen lähestyessään.

"Olen tarkastellut teitä sisältä kymmenen minuuttia", hän sanoi, "kunnes en todellakaan enää voinut vastustaa haluani päästä tietämään mikä teistä on niin innostuttavaa."

"Tyttärenne", sanoin, "on kokeillut taitoansa opettajattarena Sokrates-järjestelmän mukaan. [Sokrates-järjestelmällä ymmärretään tämän suuren kreikkalaisen filosoofin opetustapaa, joka yksinkertaisten kysymysten kautta johti oppilaan ymmärtämään tarkoitettua opin kappaletta. -- Suom. muistutus.] Sen viattoman tekosyyn varjossa että itse on perinpohjin tietämätön on hän kysellyt minulta sangen helppoja kysymyksiä ja saavuttanut sen tuloksen että minä näen selvemmin kuin koskaan ennen olisin voinut kuvitellakaan meidän teennäisen Amerikan kansan hallituksen äärettömän valheellisuuden. Kun olin itsekin rikas tiesin luonnollisesti että meillä oli suuri osa valtaa valtiossa, mutta ennen en ole ajatellut miten täydellisesti kansa oli vaikutusta vailla omaan hallitukseensa."

"Ahaa", huudahti tohtori sangen iloisesti, "tyttäreni siis nousi aikaisin tänä aamuna vuoteeltaan tarkoittaen auttaa isäänsä tämän historiallisessa opetustoimessa?"

Edith oli noussut puutarhapenkiltä jolla olimme istuneet ja järjesteli kukkiaan, jotka aikoi viedä sisälle. Hän pudisti päätään melkein vakavasti vastaukseksi isänsä arveluun.

"Teidän ei tarvitse olla ollenkaan peloissanne", hän sanoi; "Julian on kokonaan parantanut minut tänä aamuna kaikesta halusta, jos minulla sellaista lie ollut, tunkeutua syvemmälle esi-isiemme olosuhteisiin. Olen aina ollut kovin suruissani sen aikaisen kansaraukan takia, kun se sai kärsiä köyhyyden ja rikkaitten sorron aiheuttamaa kurjuutta. Tästä lähin kuitenkin pesen käteni heidän suhteensa ja säästän myötätuntoisuuteni sitä paremmin ansaitseville asioille."

"Mitä ihmettä!" huudahti tohtori. "Mikä on niin äkkiä ehdyttänyt säälisi lähteet? Mitä on Julian sinulle sanonut?"

"Ei mitään todellakaan luullakseni, mitä en ennen olisi lukenut ja pitänyt tietää, mutta se kertomus tuntui minusta aina niin järjettömältä ja mahdottomalta uskoa etten koskaan ole täydellisesti uskonut sitä ennenkuin nyt. Arvelin että täytyi olla olemassa joitain selittäviä seikkoja joita ei oltu merkitty historioihin."

"Mutta mitä hän on kertonut sinulle?"

"Näyttää siltä", sanoi Edith, "että tämän kansan, tämän köyhäin joukon hallussa oli koko ajan hallituksen vallinta ja että he olisivat kyenneet päättävinä ja yhtyneinä milloin tahansa tekemään lopun kaikista niistä eriarvoisuuksista ja sortamisista joiden takia he valittivat, ja saattamaan kaikki yhdenvertaisiksi kuten me olemme tehneet. He eivät ainoastaan olleet tätä tekemättä, vaan selittivät syyksi jonka takia orjuutta kärsivät sen että heidän vapautensa joutuisivat vaaraan ellei heillä olisi vastuunalaisuudesta vapaita herroja hoitamassa heidän etujaan ja että jos he itse huolta pitäisivät omista asioistaan, niin heidän kahleettomuutensa olisi vaarassa. Minä tunnen että olen pettynyt kaikissa niissä kyynelissäni, joita olen vuodattanut sellaisen kansan kärsimyksien tähden; ne jotka suopeina sietävät vääryyksiä, vaikka heillä on valta lopettaa ne, eivät ansaitse sääliä vaan ylenkatsetta. Olen ollut hiukan pahoillani että Julianin piti olla sortoluokan jäsen, yksi rikkaista. Nyt kun oikein ymmärrän asiat olen siitä iloinen. Pelkään että jos hän olisi ollut köyhäin joukosta joku todellisten herrain suuresta laumasta, jotka korkein valta käsissään suostuivat olemaan takuumiehinä, olisin halveksinut häntä."

Siten muodollisesti julkilausuttuaan ajatuksensa aikalaisistani että heidän ei tarvinnut enää odottaa mitään myötätuntoisuutta häneltä, läksi Edith sisälle jättäen minuun sen eloisan vaikutuksen että jos kahdennenkymmenennen vuosisadan miehet osottautuisivat kykenemättömiksi suojelemaan vapauksiaan, niin naisiin voitaisiin luottaa siinä suhteessa.