Part 1
YHDENVERTAISUUS
Kirj.
EDWARD BELLAMY
Seitsemännestä painoksesta suomennettu
Hancock, Mich., U.S. of A. Työmiehen Kustannusyhtiö, 1905.
SISÄLLYS:
Edward Bellamy. Kirjoittajan esipuhe. I. Ankara ristikuulustelija. II. Miksi ei vallankumousta tapahtunut aikaisemmin. III. Minä saan täydet oikeudet maassa. IV. Kahdennenkymmenennen vuosisadan pankkihuone. V. Saan kokea uuden vaikutelman. VI. "Häpeä sille joka pahaa siitä ajattelee." VII. Uutta hämmästyttävää. VIII. Suurin ihme -- muoti syösty valtaistuimelta. IX. Mikä ei ollut muuttunut. X. Keskiyön kylpy. XI. Elämä omaisuusoikeuden perusteena. XII. Miten omaisuuden erilaisuus hävittää vapauden. XIII. Yksityiskapitaali yhteisvarastosta varastettu. XIV. Me katselemme asevarastoani. XV. Minne olisimme ilman vallankumousta joutuneet. XVI. Tuomitseva puolustus. XVII. Vallankumous pelastaa yksityisomaisuuden yksinoikeuden vallasta. XVIII. Kaiku menneisyydestä. XIX. "Voiko neito unohtaa koristuksensa." XX. Mitä vallankumous sai aikaan naisten hyväksi? XXI. Voimisteluharjoituksissa. XXII. Liikevoittojärjestelmän taloudellinen itsemurha. XXIII. Vertaus vesisäiliöstä. XXIV. Minulle näytetään kaikki maan kuningaskunnat. XXV. Lakkolaiset. XXVI. Ulkomaankauppa voittojärjestelmän aikana; suojelustulli ja vapaakauppa tai helvetin ja syvän meren välillä. XXVII. Määrättyjen etujen järjestelmän vihamielisyys parannuksia kohtaan. XXVIII. Miten voittojärjestelmä teki mitättömäksi keksintöjen hyödyn. XXIX. Minulle osoitetaan kunnioitusta. XXX. Mitä yleinen sivistys merkitsee. XXXI. "Ei tällä vuorella eikä Jerusalemissa." XXXII. Eritis sicut deus. XXXIII. Erinäisiä tärkeitä asioita katselemassa. XXXIV. Miten alkoi vallankumous. XXXV. Miksi vallankumous edistyi alussa hitaasti mutta lopulta nopeaan. XXXVI. Teaatterissa käynti kahdennella kymmenellä vuosisadalla. XXXVII. Siirtymisaika. XXXVIII. Sokeain kirja.
EDWARD BELLAMY.
"Älköön kukaan väärin arvelko että minä työtöntä onnellisuutta uneksin, yltäkylläisyyttä ilman raatamista. Työ on sekä yltäkylläisyyden että maailmassa elämisen välttämätön ehto. Minä vaadin vain että kukaan ei senvuoksi työtä tekisi että toiset joutilaina eläisivät, että ihmisten joukossa ei enää herroja olisi eikä orjia. Onko siinä liikaa? Huudahtaako joku ahdingon alainen sielu: Mahdotonta -- tämä toivo on ollut ihmisten unelmana kaikkina aikoina, jumalallisen nautinnon utuinen toive ja haaveilu-unelma jota maailma ei koskaan voi toteuttaa? Harvojen täytyy riemuilla ja monien raataa, harvoilla tulee olla liikaa, monilta puuttua, harvojen olla herroja, monien orjia, maailman raatajain köyhiä ja joutilaitten rikkaita, ja tämän täytyy ijäti jatkua?"
"Eipähän; onko maailma sitten turhaan unelmoinnut? Ovatko ihmisrakkaitten hartaat kaipailut kohti saavuttamatonta onnea kohonneet? Eivätkö mitään ole ne vapauden, yhdenvertaisuuden ja onnen huokailut jotka ovat sydäntemme sisimpään istutetut?"
Edward Bellamy.
Edvard Bellamy, jonka "Vuonna 2000" ("Looking Backward") ensiksi tuhansien mielessä herätti ihmissuvun parantamistoivon ja joka itse hartaasti uskoi että tämä toivo on toteutuva, syntyi Chicopee Fallsissa, Massachusettsissa, maaliskuun 26 päivänä 1850. Hän oli pastori Rufus King Bellamyn ja hänen vaimonsa Maria Louisa Butnamin kolmas poika. Hänen isänsä oli yhtäjaksoisesti kolmekymmentä viisi vuotta pappina Chicopeen kauppalassa, ja hänen isänisänsä isoisä oli pastori Joseph Bellamy, tunnettu etevänä jumaluusoppineena. Merkittävä ja epäilemättä perinnöllinen piirre Edward Bellamyn luonteessa oli hänen halunsa pysyä alallaan, ja melkein kokonaan hän elämänsä vietti synnyinseudullaan. Poikana hän kävi kauppalan koulut. Myöhemmin hän oli kaksi vuotta Union Collegessa Scheneetadyssa sekä vuoden verran matkusteli ulkomailla. Tästä matkastansa, jonka hän 18-vuotiaana teki, hän kirjoittaa: "Hyvin muistan Europan matkani ajoilta, miten paljon syvemmin vaikutti minuun kurjuuden tumma tausta kuin sitä vastaan nähtävissä olevat palatsit ja katedraalit. Europan suurkaupungeissa sekä maalaisväestön tölleissä aukenivat silmäni vasta täydelleen näkemään koko laajuudessaan seuraukset ihmisen epäihmisyydestä ihmistä kohtaan."
Näitä ajatellen ja alituisesti mielessänsä punniskellen ja pohtien yhteiskunnallisen kysymyksen ratkaisua, Bellamy vietti seuraavat 20 vuottansa ollenkaan lausumatta mielipidettänsä niiden suhteen. Hän luki lakia ja sai lakimiehen oikeudet. Hän liittyi Springfield Unionin toimitukseen sekä sitten New York Evening Post lehden toimitukseen ja oli perustamassa Springfield Daily News lehteä. Ollessaan sanomalehtimiestoimessa hän kirjoitteli aikakauslehtiin lyhyitä kertomuksia, alkuperäisyytensä ja voimansa takia huomattavia, jotka hänen kuolemansa jälkeen ovat kootut ja julaistut "Sokean maailma" ("The Blindman's World") nimisessä teoksessa.
Loistavan lupaava ura avautui hänelle kirjallisessa työssä. Englannissa häntä mainittiin "Hawthornesta polveutuvaksi", kun hänen mainio teoksensa "Tri Heidenhoffin käräjänkäynti" ("Dr. Heidenhoff's Process") ilmestyi. (Nathaniel Hawthorne oli amerikalainen suosittu kirjailija viime vuosisadan alkupuoliskolla).
Tämä kertomus, samoinkuin sitä seuraava "Neiti Ludingtonin Sisar" sekä monet hänen lyhyistä kertomuksistaan, oli sulavan jutun muotoon laadittu tarkka tutkiskelma sielutieteellisistä ilmiöistä, joihin hän aina osotti tavatonta harrastusta. Tiedemiehen rauhallinen ja mietiskelevä ura näytti hänelle varmalta. Mutta tästä ajasta hän kirjoittaa:
"Mikäli saatan tarkkuudella muistaa, niin istuin syksyllä tai talvella 1886 kirjoituspöytäni ääreen lopullisesti päätettyäni koettaa järkeillä taloudellisen järjestelmän suunnitelman jonka kautta tasavalta voisi turvata kansalaistensa toimeentulon ja aineellisen hyvin voinnin yhdenvertaisuuden pohjalla, mikä vastaisi ja täydentäisi heidän poliitillista yhdenvertaisuuttaan."
Tämän yrityksen tuloksena oli "Vuonna 2000", julkaistu 1888. Tällä kirjalla, jota levisi yli miljoonan kappaletta, oli merkittävä vaikutus itse tekijään. Mies, tavallisissa oloissa maltillinen ja hiljainen, joka mielessään pyörivistä ajatuksista harvoin antoi puheenaihetta -- mies, jolla oli harvoja läheisiä ystäviä, vaikka ei ketään vihollisiakaan, ja joka varsin vähän harrasti tavallista yhteiskunnan kulkua -- hän työntäytyi koko vahvan umpimielisen luontonsa voimalla ajamaan natsionalismin asiata. Hän läksi Bostoniin ja perusti New Nation nimisen sanomalehden yksinomaan sitä asiata ajamaan. Tässä toimessa hän kulutti aikaa, intoa ja rahaa tuhlaamalla. Sitäpaitsi, muutamia julkisia puheita lukuun ottamatta, hän yhä syventyi seuraavain kymmenen vuoden kuluessa tutkimaan "Vuonna 2000" teoksessa esitettyjä kysymyksiä. Näiden tuloksena ilmestyi hänen viimeinen teoksensa "Yhdenvertaisuus" ("Equality") vuonna 1897.
Tähän hän sanan todellisessa merkityksessä tyhjensi koko elämän verensä. Se oli laadittu puolittain sairasvuoteella, hän sai koko ajan kamppailla Uuden Englannin valtioiden varsinaisen perintötaudin, näivetystaudin kanssa. Saatuaan vihdoin nähdä teoksensa kirjapainossa viimeisteltynä, hän vaivoin pääsi Denveriin vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa mielessä riutuva toivo että lännen leppoisa ilmanala hänen terveytensä palauttaisi. Hänen kulkunsa lännessä oli kuin suuremmoista voittokulkua, minkä hänen teoksensa maine oli valmistanut, ja kuvaavasti osotti miten suuri on harrastus paremmuutta kohti nykyisyydestä -- ihmisten vangituissa mielissä.
Mutta ilmanalan vaihdos tapahtui liian myöhään. Hartaitten pyyntöjensä johdosta Edward Bellamy tuotiin takaisin vanhaan kotiinsa, jossa hän vielä eli kuukauden ja jossa toukokuun 22 päivänä 1898 "se valo, joka oli valaissut monien ilmanalojen ja maitten sorrettujen polkuja, levollisesti ja rauhallisesti sammui."
Edward Bellamyn jälkeen jättämien paperien joukossa on käsikirjoitus nimeltä "Solidarisuuden uskonto", jonka taakse on kirjoitettu: "Toivoisin että tämä paperi minulle luettaisiin kuolemaisillani ollessani. Sen veron haluaisin suorittaa olematta itserakas sille neljänkolmatta vuotiaalle pojalle joka sen kirjoitti." Tässä ihmisen kaksinaisluonteen tutkiskelmassa on löydettävissä sen intohimoisen kaipuun siemen yleishyvän saavuttamiseksi, yksityisedistyksen vastapainoksi, mikä tämän ylevän miehen elämässä, on kuvaavana piirteenä.
KIRJOITTAJAN ESIPUHE.
"Looking Backward" (suomennettu: "Vuonna 2000") oli pieni kirja, enkä voinut saada mahtumaan siihen kaikkea mitä halusin sanoa asiasta. Sen jälkeen kuin se julaistiin ovat siitä pois jääneet asiat osottautuneet enemmän tärkeiksi kuin ne jotka se sisälsi, joten minun on ollut pakko kirjoittaa toinen kirja. Olen säilyttänyt "Looking Backward" teoksen ajan, vuoden 2000, myöskin "Equality" ("Yhdenvertaisuus") teoksen aikana ja olen käyttämät ensinmainitun kertomuksen kehystä tämän lähtökohtana jonka nyt tarjoon. Jotta ne jotka eivät ole lukeneet kertomusta "Looking Backward" eivät joutuisi syrjäytetyiksi, liitettäköön tähän pääasialliset tapahtumat pääkohdissaan:
Vuonna 1887 Julian West oli rikas nuori mies eläen Bostonissa. Hänen oli määrä pian mennä naimisiin nuoren varakkaasta perheestä olevan naisen kanssa, jonka nimi oli Edith Barlett, ja asui sillä aikaa yksinään miespalvelijansa Sawyerin kanssa perhepalatsissaan. Kun häntä vaivasi unettomuus, oli hän talon perustuksen alle rakennuttanut kivihuoneen jota hän käytti makuuhuoneena. Jos tämänkään pakopaikan hiljaisuus ja yksinäisyys ei voinut antaa hänelle unta, kutsui hän joskus ammattitaitoisen nukuttajan vaivuttamaan hänet hypnoottiseen uneen, josta Sawyer osasi hänet herättää määrätyllä ajalla. Tämän tavan, samoinkuin maanalaisen huoneen olemassa olonkin tiesi vain Sawyer sekä se hypnotisti joka palvelustaan antoi. Toukokuun 30 päivän illalla 1887 West lähetti noutamaan tätä viimemainittua ja hänet nukutettiin tavallisuuden mukaan. Hypnotisti oli aikaisemmin ilmoittanut isännälleen aikovansa muuttaa kaupungista kokonaan pois samana iltana ja kehoitti häntä kääntymään toisten ammattimiesten puoleen. Samana yönä Julian Westin talo syttyi tuleen ja paloi poroksi. Sawyerin jäännökset löydettiin ja tunnettiin, ja vaikka ei Westistä mitään merkkiä löydetty, päätettiin että hän tietysti myös oli surmansa saanut.
Sata kolmetoista vuotta myöhemmin syyskuussa herran vuonna 2000 tohtori Leete, muuan lääkäri Bostonissa, joka jo oli eläkettä nauttiva, toimitti kaivostöitä puutarhassaan yksityisen laboratoriorakennuksen perustamiseksi, jolloin työn tekijät tapasivat muuratun kiviseinän tuhan ja hiilen peitossa. Sen avattua löydettiin kellari joka oli komeasti sisustettu 19:nen vuosisadan makuuhuoneen malliin, ja sängyssä nuoren miehen ruumis, joka näytti siltä kuin vastikään olisi laskeutunut nukkumaan. Vaikka isoja puita oli kasvanut kellarin yläpuolella, niin nuorukaisen ruumiin erinomainen säilyminen houkutteli tri Leetea koettamaan herättää sitä eloon, ja hänen omaksi hämmästyksekseen hänen ponnistuksensa menestyivät. Nukkuja heräsi eloon ja lyhyen ajan kuluttua täyteen nuoruuden kukoistukseen jota hänen ulkonäkönsä oli osottanut. Hänen hämmästyksensä saadessaan tietää mitä hänelle oli tapahtunut oli niin suuri että se pyrki vaaralliseksi hänen järjelleen, mutta sen esti tohtori Leeten lääketieteellinen kyky sekä yhtä paljon talon toisten jäsenten, tohtorin vaimon ja kauniin tyttären Edithin, ystävällinen kohtelu. Pian kuitenkin nuori mies unohti ihmettelemästä sitä mitä hänelle itselle oli tapahtunut sen hämmästyksen takia mitä sai kokea oppiessaan tuntemaan ne yhteiskunnalliset vaihteet joiden läpi maailma oli hänen nukkuessaan kulkenut. Askel askeleelta kuin lapselle hänen isäntäväkensä selitti hänelle, joka ei ollut tuntenut muuta elintapaa kuin olemassaolon taistelua, mitkä olivat ne kansallisen yhteistoiminnan yksinkertaiset periaatteet yleisen hyvinvoinnin edistämiseksi joiden perusteelle uusi sivistys nojautui. Hän sai tietää että ei enää ollut olemassa ketään joka oli tai voisi olla rikkaampi tai köyhempi kuin toiset, vaan että kaikki olivat taloudellisesti yhdenvertaiset. Hän sai tietää ettei koskaan enää tehty työtä toiselle enemmän pakosta kuin sopimuksestakaan, vaan että kaikki samanarvoisina olivat kansan palveluksessa tehden työtä yhteisen varaston hyväksi joka yhtäläisesti jaettiin. Kaikki nämä ihmeet, niin selitettiin, olivat sangen yksinkertaisesti syntyneet tuloksina yleisen kapitalismin asettamisesta yksityisen kapitalismin sijaan ja tuotanto- ja jakokoneiston järjestämisestä yleisen yhteyden liikkeenä tuottamaan yleistä hyötyä yksityisen voiton asemasta.
Mutta vaikka ei kauan kestänyt, ennenkuin nuoren muukalaisen ensi hämmästys uuden maailman laitoksien johdosta vaihtui innokkaaksi ihailuksi ja hän oli valmis myöntämään että ihmissuku vasta ensi kerran oli oppinut miten tulee elää, hän pian alkoi tulla murhemieliseksi kohtalonsa takia joka oli saattanut hänet uuteen maailmaan jättääkseen hänet vain toivottoman turvattomuuden mielialan puserrettavaksi, jota hänen uusien ystäviensä kaikki ystävällisyys ei voinut poistaa, koska hänen täytyi tuntea että se oli vain säälin aiheuttama. Sitten hän huomasi että hänen kokemuksensa olivat paljon ihmeellisemmät kun oli otaksunutkaan. Edith Leete ei ollut kukaan muu kuin Edith Barlettin, hänen kihlattunsa tyttären tyttären tytär; tämä oli kauan murehtinut kadotettua sulhastaan, mutta oli lopuksi kuitenkin löytänyt lohdutuksen. Kertomus hänen surullisesta kohtalostaan, joka oli järisyttänyt hänen elämäänsä nuoruudessa, oli perheen muinaistieto ja perheen perintömuistojen joukossa olivat Julian Westin kirjeet yhdessä valokuvan kanssa joka esitti niin suloista nuoruutta että Edith oli äidin äidin äitinsä surua muistellen päättänyt olla kokonaan naimisiin menemättä. Pukuhuoneensa pöydällä hän piti nuoren miehen kuvaa. Tietysti siitä oli seurauksena että maanalaisen huoneen asukkaan alkuperä oli täysin tunnettu hänen pelastajilleen heti löydön jälkeen; mutta Edith syistä jotka hän itse tunsi oli vaatinut ettei toisen pitänyt saada tietää kuka hän oli, kunnes hän katsoi itse parhaaksi kertoa sen hänelle. Kun hän sitten oli huomannut ajan sopivaksi tehdä tämän, ei ollut enää kysymystäkään nuorella miehellä turvattomuudesta, sillä mitenkäpä saattoi kohtalo selvemmin osottaa että kaksi henkilöä oli toisilleen määrätty?
Hänen onnensa malja oli nyt täynnä. Kun hän laskeusi vuoteelleen tohtori Leeten talossa, häntä kiusasi inhoittava painajainen. Hänestä tuntui että hän avasi silmänsä ja huomasi olevansa vuoteellaan maanalaisessa huoneessa jossa nukuttaja oli hänet uneen vaivuttanut. Sawyer oli juuri lopettamassa niiden keinojen käyttämistä joita käytettiin hypnotismin vaikutuksen katkaisemiseksi. Hän pyysi aamulehteä ja luki päivämääräksi toukokuun 31 p. 1837. Silloin hän tiesi että koko tämä ihmeellinen juttu vuodelta 2000, sen onnellinen huolista vapaa veljien maailma ja siellä kohtaamansa kaunis tyttö olivat vain unen katkelmia. Aivot sekaannuksissa hän kulki kaupungille. Hän näki kaiken uusilla silmillä ja kaikki oli vastakkaista sille mitä oli nähnyt vuoden 2000 Bostonissa. Kilpailulle perustuvan teollisuusjärjestelmän mielipuolisuus, epäinhimillinen ylöllisyyden ja kurjuuden vastakkaisuus -- ylpeys ja halpamaisuus, ääretön likaisuus, viheliäisyys ja mielettömyys koko asiain järjestelmässä mikä hänen silmiinsä sattui joka käänteessä häiritsivät hänen järkeänsä ja saattoivat hänen sydämmensä kipeäksi. Hän tunsi olevansa kuin ainoa terve mies joka sattumalta oli joutunut hulluinhuoneeseen. Päivän näin vaellettuaan hän illan tullen joutui entisten toveriensa seuraan jotka pilkkailivat häntä hänen surkeasta ulkonäöstään. Hän kertoi heille unensa ja miten se oli saattanut hänelle ajatuksen oikeamman, jalomman ja viisaamman yhteiskuntajärjestelmän mahdollisuudesta. Hän väitteli heidän kanssaan osottaen, miten helppoa olisi, jättämällä syrjään mielettömän kilpailun, veljellisen yhteistoiminnan kautta saada todellinen maailma yhtä siunausta tuottavaksi kuin se mistä hän oli uneksinut. Ensiksi he ivailivat häntä, mutta nähdessään hänen vakavuutensa he suuttuivat ja leimasivat hänet saastutetuksi olennoksi, anarkistiksi, yhteiskunnan viholliseksi ja ajoivat hänet pois luotaan. Ankaroissa sieluntuskissa hän heräsi, tällä kerralla heräsi todellisesti eikä unessa ja huomasi olevansa vuoteellaan tohtori Leeten talossa ja 20:nen vuosisadan aurinko paistoi hänen silmiinsä. Katsoen huoneensa akkunasta ulos hän näki Edithin puutarhassa noppimassa kukkia aamiaispöydälle ja hän kiirehti ulos kertoakseen unensa hänelle. Tälle kohdalle jätämme hänet jatkamaan kertomusta itsestään.
YHDENVERTAISUUS
LUKU I.
Ankara ristikuulustelija.
Monta kertaa osottaen suosiota ja mielenkiintoa kuunteli Edith uneni kertomista. Kun vihdoin olin lopettanut, hän rupesi miettimään.
"Mitä sinä ajattelet?" sanoin.
"Ajattelin", hän vastasi, "miten olisi asianlaita ollut, jos unesi olisi ollut totta."
"Totta!" huudahdin. "Miten olisi se voinut olla totta?"
"Minä tarkoitan", hän sanoi, "jos kaikki olisi ollut unta, kuten itse otaksuit painajaisen ahdistaessa, etkä sinä koskaan toden teolla olisi nähnyt meidän kultaisten sääntöjen [Kultainen sääntö: Mitä te tahdotte että ihmiset teille tekisivät, se tehkää myös heille. -- Suom. muist.] tasavaltaamme etkä minua, vaan olisit vain nukkunut yhden yön ja uneksinut kaiken meistä. Ja otaksutaan että olisit käynyt kaupungilla juuri niinkuin unessa oli laita ja olisit kulkenut sinne tänne kertomassa ihmisille heidän elintiensä pelottavasta, mielettömyydestä ja rikollisuudesta ja kuinka paljon jalompi ja onnellisempi tie oli olemassa. Ajattelehan mitä hyvää olisit voinut tehdä, miten olisit voinut auttaa ihmisiä noina päivinä, jolloin he niin paljon apua kaipasivat. Minusta tuntuu kuin sinun pitäisi olla suruissasi siitä että tulit takaisin luoksemme."
"Sinäpä näytät siltä kuin olisit itse jo suruissa", sanoin, sillä hänen mietiskelevä muotonsa tuntui sopivan tällaiselle olettamukselle.
"Oh, en", hän vastasi hymyillen. "Ainoastaan sinun takiasi. Itseeni nähden on minulla sangen hyviä syitä ollakseni iloinen takaisin tulostasi."
"Niinpä minäkin arvelen. Olethan itse päätellyt että jos minä olisin uneksinut kaiken ei sinulla olisi ollut mitään olentoa pelastettavana, vaan ainoastaan nukkuvan miehen aivokuvittelu viime vuosisadalta."
"Sitä puolta en asiasta ajatellut", hän sanoi hymyillen, mutta yhä puolittain vakavana; "jos minusta olisi ollut enemmän hyötyä inhimillisyydelle kuvitteluna kuin todellisuutena, ei minun olisi pitänyt ajatella -- epämukavuutta."
Mutta minä vastasin suuresti pelkääväni ettei mikään tilaisuus, jossa ihmissukua yleensä saattoi auttaa, olisi voinut minua herättää henkiin missään eikä minkäänlaisissa olosuhteissa sen jälkeen kuin hän olisi jäänyt jälelle vain uniolennoksi -- häpeämätön itsekkyyden tunnustus jonka hän hyväntahtoisesti sivuutti erityisesti siitä moittimatta, epäilemättä ajatellen minun onnetonta esitystäni.
"Sitäpaitsi", jatkoin tahtoen hiukan enemmän puolustaa itseäni, "se ei olisi voinut vaikuttaa mitään hyvää. Olen juuri kertonut sinulle, miten painajaisen ahdistaessa viime yönä, kun koetin kertoa aikalaisilleni ja myös paraille ystävilleni siitä jalommasta tavasta jota noudattaen ihmiset voisivat yhdessä elää, he minua pilkkasivat hulluna ja mielipuolena. Sen he ehdottomasti olisivat tehneet todellisuudessakin, jos uni olisi ollut totta ja minä olisin kulkenut ympäri saarnaamassa, kuten edellytit."
"Ehkä harvat olisivat toimineet ensiksi siten kuin uneksit heidän tehneen", vastasi hän. "Ehkäpä he eivät heti olisi pitäneet taloudellisen yhdenvertaisuuden aatteesta, peläten että se merkitsisi heidän alentamistaan ja ymmärtämättä että se merkitsisi kaikkien kohottamista yhteen äärettömän paljon korkeammalle elämän ja onnellisuuden, aineellisen hyvinvoinnin ja siveellisen arvon tasanteelle kuin mitä onnellisinkaan koskaan ennen oli nauttinut. Mutta vaikkakin rikkaat olisivat aluksi epäilleet sinua heidän luokkansa viholliseksi, niin köyhät, köyhäin suuret joukot, todellinen kansa, he varmasti alusta alkaen olisivat kuunnelleet, sillä heille kertomuksesi olisi merkinnyt suuren ilon riemukasta ennettä."
"En ihmettele että sinä siten ajattelet", vastasin, "mutta vaikka minä yhä opettelen tämän uuden maailman aapistoa, tunsin aikalaiseni, ja tiedän ettei asia olisi käynyt niinkuin sinä ajattelet. Köyhät eivät olisi kuulleet sen paremmin kuin rikkaatkaan, sillä vaikka köyhät ja rikkaat minun päivinäni olivat katkerassa riidassa joka asiasta, olivat he vakaita siinä uskossa että aina täytyy olla olemassa rikkaita ja köyhiä ja että aineellisen tasa-arvoisuuden tila oli mahdotonta. Yleensä oli tapana sanoa ja usein näytti todellakin että yhteiskunnallinen uudistuksen harrastaja, joka koetti parantaa kansan tilaa, tapasi pettymystä synnyttävää estettä enemmän kansan joukon toivottomuudessa jota hän tahtoi kohottaa, kuin niiden harvojen käytännöllisessä vastustuksessa joiden ylivaltaa uhattiin. Ja todellakin, Edith, ollakseni todenmukainen oman luokkani suhteen täytyy minun sanoa että paraat rikkaitten joukosta usein yhtä paljon tämän saman toivottomuuden kuin harkitun itsekkyyden takia joutuivat vanhoillisiksi, kuten me heitä kutsuimme. Näet siis että ei olisi mitään hyvää vaikuttanut, vaikka olisin käynytkin saarnaamassa, kuten olet kuvitellut. Köyhät olisivat pitäneet puhettani yhdenvertaisuuden mahdollisuudesta omaisuuden suhteen kauniina sanoina, joiden kuulemiseen työmiehen ei olisi kannattanut aikaa tuhlata. Rikkaista pääosa olisi ivaillut ja parempi osa huokaillut, mutta kukaan ei olisi sitä vakavasti korviinsa ottanut."
Mutta Edith hymyili levollisesti.
"Kovin tuntuu rohkealta minun koettaa oikaista vaikutelmiasi omista aikalaisistasi ja siitä mitä heidän olisi odottanut ajattelevan ja tekevän, mutta huomaathan että omituiset seikat antavat minulle jonkinlaisia etuja. Sinun tietosi omasta ajastasi loppuvat ehdottomasti 1887, jolloin jouduit tapausten kulun ulkopuolelle. Minä taasen olen käynyt koulua 20:nellä vuosisadalla ja minun on ollut pakko usein vasten tahtoani opiskella 19:nen vuosisadan historiaa; luonnollisesti siis tiedän mitä tapahtui sen päivän jälkeen, johon sinun tietosi loppuivat. Minä tiedän niin mahdottomalta kuin se sinusta tuntuukin että tuskin olit vaipunut pitkälliseen uneesi, ennenkuin Amerikan kansan syvästi ja laajalta valtasi halu päästä sellaiseen järjestykseen jota me nautimme ja että sangen pian se valtiollinen liike syntyi joka erilaiset muutosasteet läpäistyään aiheutti aikaisin 20:nellä vuosisadalla vanhan järjestelmän kukistumisen ja nykyisen perustamisen."
Tämä oli todella hupaisa tieto minulle, mutta ryhtyessäni utelemaan. Edithiltä asioita edelleen, hän huokasi ja pudisti päätään.
"Kun olen koettanut näyttää tietojeni etevämmyyttä, täytyy minua nyt tunnustaa tietämättömyyteni. Tiedän vain sen tosiasian että vallankumouksellinen liike alkoi, kuten sanoin, sangen pian sen jälkeen kuin olit vaipunut uneen. Isän tulee kertoa sinulle loput. Minä saatan hyvällä syyllä nyt asiasta puhuessamme myöntää, sillä sinä sen pian itsekin huomaisit, etten tiedä yleensä mitään sen enemmän vallankumouksesta kuin 19:nen vuosisadan asioista ylimalkaan. Sinä et voi kuvitellakaan, miten ankarasti olen koettanut syventyä asiaan kyetäkseni puhumaan kanssasi järkevämmin, mutta pelkään ettei siinä ole ollut mitään apua. En voinut sitä ymmärtää koulussa eikä tunnu siltä että ymmärtäisin sitä paremmin nytkään. Olen varma etten koskaan tiedä sen enempää kuin tänä aamuna. Sen jälkeen kuin kerroit minulle, miten vanha maailma esiintyi sinulle unessasi, on puheesi saattanut ne päivät niin pelottavan lähelle että voin ne melkein nähdä, mutta vieläkään en voi sanoa että ne näyttäisivät hitaistakaan järkevämmiltä kuin ennenkään."