Part 6

Venäjän kirkon säätämä vihkimismuoto on kaikille samanlainen, ja siihen kuuluu kolme osaa, joista ennen vanhaan useimmiten kukin suoritettiin erikseen. Ensimmäisenä tapahtui kihlaaminen eli sormusten paneminen ja vaihtaminen, sitten "avioliittoon kruunaaminen", joka on avioliiton varsinainen sakramentti ja johon sisältyy Vapahtajan ja Neitsyt Marian kuvilla koristettujen kullattujen tai kultaisten kruunujen pitäminen, sekä lopuksi "kruunujen syrjäänpaneminen". Toimitus aloitettiin tavanomaisella litanialla, johon kuoro otti osaa, sekä kahdella lyhyellä rukouksella. Sitten annettiin sytytetyt kynttilät morsiusparin käsiin, ja toimitusta suorittava pappi heilutti suitsutusastiaa. Tätä ennen alttarille asetetut kihlasormukset toi sitten kultaisella tarjottimella pappi, joka teki niillä ristinmerkin vihittävän parin edessä lausuen ensin sulhaselle: "Jumalan palvelija Nikolai ottaa aviokseen Jumalan palvelijan Aleksandran". Samaa kaavaa noudatettiin, kun tehtiin ristinmerkki morsiamen edessä. Sitten morsian ja sulhanen vaihtoivat sormuksia kolme kertaa. Sen jälkeen seurasi rukous, jossa anottiin Kaikkivaltiaan siunausta vihityille, minkä jälkeen viritettiin liturgia keisarillisen perheen kunniaksi. Sitten laulettiin seitsemäskahdeksatta psalmi kuoron esittäessä oman osansa kaikkien säkeistöjen välissä. Niiden kysymysten lisäksi, jotka kuuluvat asiaan englantilaisen kirkkokäsikirjan mukaan, pappi kysyi morsiamelta ja sulhaselta kummaltakin erikseen: "Oletko koskaan luvannut itseäsi toiselle?" Sitten taas seurasi litania ja pitkiä rukouksia. Sen jälkeen tuotiin kaksi kruunua, joilla kummallakin pappi teki ristinmerkin. Tämän jälkeen hän ojensi ne sulhaspojille, jotka saivat pitää niitä sulhasen ja morsiamen pään yläpuolella jälkimmäisen kävellessä ensiksimainitun jäljessä kirkon keskelle asetetun pienen rukousalttarin ympäri. Pappi liitti heidän kätensä yhteen kaapunsa alla ja talutti heitä juhlamenojen tässä vaiheessa. Kruunuja pitelivät keisarillisen morsiusparin päiden yläpuolella muutamat naimattomat suuriruhtinaat vuorotellen. Juhlatoimituksen viimeisenä osana oli lyhyt rukous, jonka jälkeen morsiuspari suuteli jumalankuvia ja otti vastaan suvun onnittelut.

Hääsaattue palasi palatsin salien läpi yksityishuoneisiin samassa järjestyksessä kuin edellä on mainittu vain se erotuksena, että keisari ja hänen morsiamensa, joka nyt oli keisarinna Aleksandra Feodorovna, kävelivät leskikeisarinnan ja Tanskan kuninkaan edellä. Pian tämän jälkeen keisarilliset palasivat Anitshkovin palatsiin kansan tervehtiessä heitä haltioissaan. Leskikeisarinnan sekä tsaarin ja tsaarittaren keveitä hovivaunuja veti kumpiakin neljä harmaata hevosta edelläratsastajien jäljessä, ja heidän edellään ratsasti kaksi kasakkaa raivaamassa tietä. Kenties tahallisena vastakohtana äskettäin hautajaisissa noudatetulle mielettömälle tavalle ei poliisi lainkaan estellyt kansanjoukkoja, jotka tunkeutuivat aivan kiinni keisarillisiin ajopeleihin ja tervehtivät niissä istuvia mitä hurjimman haltioitumisen vallassa. Nevski Prospektilla, jossa keisari ja keisarinna pysähtyivät suutelemaan Kasanin Jumalan äidin kuvaa, oli ajopelien muutamia kertoja aivan mahdotonta päästä eteenpäin taajojen väkijoukkojen lävitse, jotka heiluttivat lakkejaan ja nenäliinojaan ja huusivat tsaarille.

Edelläesitettyjen seikkojen avulla lukija voi sommitella täydellisen kuvan päivän tapauksista. Kirjoittaja muistaa vielä erään kuvaavan piirteen. Hänen isoisänsä oli palannut palatsista, jossa hän oli nähnyt hääsaattueen kirkkomatkalla sekä mennen että tullen. Kultakirjaillussa univormussaan vanhus istui perheensä ympäröimänä korkeaselkäisessä nojatuolissa maistellen venäläisten tapaan lasistaan sitruunalla maustettua teetä ja kuvaillen vilkkaasti palatsissa näkemiään. Hän kertoi pitkään nuoren keisarinnan kuninkaallisesta kauneudesta. "Ehdottomasti ihanin morsian, jonka olen koskaan nähnyt", hän virkkoi. Äkkiä hän lisäsi katsellen terävillä silmillään tarkkaavia kuulijoitaan: "Aleksandra Feodorovna on nyt Venäjän kaunein nainen, mutta hänen silmissään on jotakin, mikä saa kylmät väreet karmimaan selkäpiitäni". Tätä seuranneen hiljaisuuden keskeytti isoisän iloinen nauru: "Mutta leskikeisarinna, rakkaani, on yhtä nuori ja viehättävä kuin ennen konsanaan. Jumala suokoon monta elinvuotta äiti kullallemme, Maria Feodorovnalle!"

VII. NUORIKKO

Itsevaltiaan asema on kerrassaan vaativa ja ankara. Sen Nikolai käsitti hyvin häittensä jälkeen, jolloin hänelle ei suotu sitä mitä hän olisi eniten kaivannut, todellista kuherruskuukautta. Oli otettava huomioon valtioasiat ja ankaran hovin vaatimukset. Yksinvaltaisen hallitusmuodon puitteissa ei ole vastuunalaista ministeristöä, eikä päätöksiä voitu tehdä missään tärkeässä asiassa ilman keisarin suostumusta, joten Nikolaille ei suotu yhtään ainoaa lomapäivää. Hovitavat vaativat, että hänen ja Alixin oli käytävä vastavierailuilla suvun jäsenten luona, seurusteltava pääkaupungissa olevien ulkomaisten kuninkaallisten henkilöiden kanssa ja näyttäydyttävä kansalle. Sitäpaitsi olivat vielä sähkösanomat! Koko maailma oli lähettänyt onnittelunsa, ja näiden tervehdysten joukossa oli monta kruunupäiltä ja sukulaisilta, joihin Nikolain ja Alixin oli pakko vastata henkilökohtaisesti. Avioelämänsä ensimmäisen aamun he omistivat sähkösanomavastausten kirjoittamiseen, samalla kun sähkölennätinlaitoksen lähettejä saapui virtanaan, mikä vaellus alkoi vähentyä vasta kolmantena päivänä.

Keisarinna Maria tuli heidän luokseen vieraisille muutamiksi minuuteiksi seuraavana aamuna, ja lounaan jälkeen Nikolai ajoi Alixin kanssa avonaisissa vaunuissa linnoitukseen rukoilemaan rakkaan ja unohtumattoman isänsä haudalla. Kaduilla kansanjoukot tervehtivät vastanaineita, mutta sellaiset ihmiset, jotka muistivat, kuinka Maria Feodorovna oli ajanut Pietarin läpi hääpäivänsä jälkeisenä päivänä, olivat sitä mieltä, ettei keisarinna Aleksandran kuvapatsasmainen kauneus herättänyt sellaista rajatonta ihastusta kuin prinsessa Dagmarin inhimillinen herttaisuus oli synnyttänyt melkein kolmekymmentä vuotta sitten. Teeaikana perhe "tunkeutui sisään" tuoden lahjoja Alixille ja viipyi sietämättömän kauan. Päivällispöydässä nuorella parilla oli seuranaan Alixin veli, Hessenin suurherttua Ernest, ja sitten heidän oli pakko lähteä asemalle lausumaan hänelle ja muille matkustaville kuninkaallisille henkilöille jäähyväiset. Kotiin palattuaan Nikolai ja hänen nuori vaimonsa näkivät uuden kimpun onnittelusähkösanomia, joiden vuoksi he saivat olla toimessa keskiyöhön asti. Heillä oli ollut puuhakas päivä, mikä ei vastaa meidän käsitystämme täydellisen kuherruskuukauden ihanteesta. Seuraavana aamuna asianomaiset hovipalvelijat eivät herättäneetkään heitä klo kahdeksan, niinkuin määrä oli, vaan tuntia myöhemmin. Nikolain oli pakko pukeutua nopeasti, koska ministerit odottivat puheillepääsyä. Nuori aviomies näki vaimoaan "koko aamuna vain lyhyen hetken ajan". Lounaan jälkeen Nikolai anasti hetkisen viedäkseen Alixin ajelulle; sitten hänen oli mentävä kävelylle äidinisänsä, vanhan Tanskan kuninkaan Kristianin kanssa. Se aika, joka vielä jäi jäljelle ennen päivällistä, käytettiin sähkösanomien kirjoittamiseen, ja illalla "koko suku tuli katsomaan häälahjoja". Viikko kului tällaisella suututtavalla tavalla. Vihdoin nuori pari pakeni maalle. He lähtivät Tsarskoje Selon palatsiin viettämään todellista kuherruskuukautta — neljäksi kokonaiseksi päiväksi! "En voi kuvailla, millainen ilo onkaan elää rauhassa näkemättä ketään — koko päivä ja yö yhdessä". Nikolain riemu on liikuttava, kun hän saattaa merkitä päiväkirjaansa: "Söimme lounasta kahden kesken ja päivällistäkin kahden kesken..." Ja Alix? Hänen sydämensä oli tulvillaan. Ottaen päiväkirjan mieheltään hän kirjoitti sirolla käsialallaan:

Yhä selvemmin, yhä voimakkaammin ja syvemmin rakkauteni ja alttiuteni palkitsivat sinua kohtaan tuntemani kaipuun. En voi koskaan kiittää Jumalaa tarpeeksi siitä aarteesta, jonka hän on antanut minulle ikiomakseni. Mikä onni voi olla suurempi, kuin että minua sanotaan sinun omaksesi, lemmittyni? En koskaan unohda tätä paikkaa, joka on nyt jo minulle rakas vuoden 89 muistojen vuoksi ja — näiden päivien tähden, jotka ovat meidän ensimmäinen rauhallinen aikamme kahden kesken. Jumala siunatkoon sinua, rakas pikku mieheni. Peitän sinun armaat kasvosi suudelmilla.

En koskaan luullut tässä maailmassa voivan olla niin täydellistä onnea, sellaista yhteyden tunnetta kahden kuolevaisen olennon välillä. RAKASTAN SINUA — näihin kahteen sanaan sisältyy koko elämäni.

Ei enää lainkaan eroa! Vihdoinkin yhdistyneet, liittyneet toisiimme elinajaksi, ja kun tämä elämä on lopussa, tapaamme jälleen toisessa maailmassa pysyäksemme yhdessä ikuisesti. Sinun, sinun!

Silloinkaan kun rakkaus oli siirtänyt Alixin kaikkien dogmaattisten mietelmien yläpuolelle, ei hän voinut unohtaa niitä periaatteita, jotka olivat vallitsevina hänen elämässään: uskontoaan, kiintymystään entisyyteen ja varmaa asennettaan tulevaisuuden suhteen, mitkä kaikki piirteet olivat hänessä niin selvästi vakiintuneet, ettei hän voinut kuherruskuukauden kiihkeässä hurmiossakaan vapautua niiden vallasta. Hän oli kuitenkin nainen, jonka suonissa virtasi verta; niinpä hän kykenikin käsittämään huvittavia piirteitä pikku seikoissa. Esimerkkinä siitä voi mainita seuraavan lauseen (se on kirjoitettu venäjäksi, jota kieltä hän alkoi oppia puhumaan oikein): "Ei ole hyvä pureskella hampaita yöllä: tätisi ei voi nukkua".

Kun nuori pari palasi Pietariin, asiat sujuivat paremmin, koska ulkomaalaiset kuninkaalliset henkilöt olivat matkustaneet pois lukuunottamatta Alix tätiä (Walesin prinssin puolisoa). Viimeksimainittu ja keisarinna Maria, jotka nauttivat toistensa seurasta, pysyttelivät hyvin paljon yksissä. Pian suku ymmärsi, että nuori keisarinna tahtoi pitää miehensä itse eikä hyväksynyt kaikkiin mahdollisiin vuorokauden aikoihin tehtyjä vierailuja. Aleksanteri III:n kuoleman aiheuttama hovisuru vaikutti sen, ettei ollut paljon virallisia kutsuja suoritettavana, eikä lainkaan huvituksia. Tämä soi Nikolaille ja Alixille aikaa nauttia toistensa seurasta, mistä seikasta he olivat hyvinkin iloisia. He asuivat edelleenkin keisarinna Marian Anitshkovin palatsissa, sillä välin kuin heidän huoneitaan suuressa Talvipalatsissa pantiin uudelleen kuntoon ja sisustettiin heidän henkilökohtaisesti valvoessa töitä. Uudenvuoden iltana Nikolai huomauttaa:

Oli kauheaa seisoa kirkossa ja ajatella sitä hirveää muutosta, joka on tapahtunut tänä vuonna. Mutta minä panen kokonaan luottamukseni Kaikkivaltiaaseen ja otan uuden vuoden vastaan pelottomin mielin... Menetykseni on korvaamaton, mutta Jumala on antanut minulle sellaisen onnen, josta en uskaltanut uneksiakaan. Hän on antanut minulle Alixin.

Niin kuluivat päivät ja kuukaudet yhtämittaisessa ilossa toinen toisensa omistamisesta. Toukok. 14 p. 1895 Alix huomauttaa tavanomaisen täsmälliseen tapaansa.

Nyt olemme olleet naimisissa puoli vuotta. Et voi käsittääkään, kuinka tavattoman onnelliseksi olet tehnyt vaimosi. Jumala siunatkoon sinua, oma uskollinen rakas mieheni — tunteeni muuttuu päivä päivältä puhtaammaksi, voimakkaammaksi, syvemmäksi.

Kesäkuun kolmantena päivänä puolisot tekevät pyhiinvaellusmatkan Pietarhovin palatsin (se on lähellä Pietaria Suomenlahden rannalla) puistossa olevalle huvihuoneelle katsomaan lapsuusajan rakkautensa muistoa, yhteen piirrettyjä nimikirjaimiaan, jotka Nikolai oli kaivertanut kymmenen vuotta aikaisemmin ikkunan pieleen. Heidän välillään on nyt side, joka on voimakkain avioliiton siteistä. Alix kuiskaa eräänä päivänä salaisuuden Nikolain korvaan; siitä pitäen heidän ajatuksensa lakkaamatta palasivat siihen.

Armas kelpo mieheni, vaimosi rakastaa sinua syvästi ja voimakkaasti, olet ainoani ja kaikkeni. Muutamia kuukausia vielä, ja sitten... oi enkelini, mikä suunnaton onni... meidän... meidän ikiomamme... mikä onni voi olla suurempi? Vaimon täytyy nyt vain koettaa olla mahdollisimman hyvä ja kiltti, sillä muuten eräs pikku olento voi joutua kärsimään... suuri suutelo.

Koko Venäjä tiesi, mitä oli odotettavissa, ja toivoi kruununperillistä. Marraskuun kolmantena päivänä keisarinna Aleksandra synnytti esikoisensa: suuriruhtinatar Olgan. Maa oli pettynyt, mutta Nikolai, joka iloitsi tietäessään rakkaan Alixinsa selviytyneen vaarasta, riemuitsi tyttärestä.

Tätä päivää en ikinä unohda. Olen kärsinyt hyvin, hyvin paljon tänään. Jo klo 1 ap. alkoivat tuskat, jotka estivät Alix kullan saamasta unta. Hän makasi koko päivän vuoteessaan hirveissä tuskissa, lemmitty raukkani. En voinut katsoakaan häneen. Äiti tuli noin klo 2 ip. Pysyimme koko ajan Alixin läheisyydessä. Kellon lyödessä yhdeksän hengähdimme helpotuksesta kuullessamme lapsen kirkumista. Iltarukouksen aikana Jumalan meille antama tytär kastettiin Olgaksi. Kun kauhu oli haihtunut ja kiihtymys lakannut, tuntui minusta tuon tapauksen vuoksi aivan kuin olisin ollut taivaassa. Jumala olkoon kiitetty: Alix kesti koettelemuksen hyvin, ja illalla hän oli reippaalla mielellä.

Alix oli pettynyt. Hän oli toivonut saavansa pitää sylissään poikalasta ilahduttaakseen Nikolaita ja tyydyttääkseen kansaa. Mutta hänen ensimmäinen tunteensa ei kestänyt kauan, kun lapsi oli laskettu hänen rinnalleen. Hiipiessään huoneeseen Nikolai näki vaimonsa uinuvan tyytyväinen hymy huulillaan ja pikku tytär hellästi sylissään.

Avioliittonsa alkuaikoina keisarinna Aleksandra ei näytä välittäneen politiikasta. Hän jätti sen anoppinsa huoleksi, jonka kanssa keisari neuvotteli joka päivä, koska leskikeisarinna oli ollut myöskin Aleksanteri III:n uskottu ja tunsi hänen mielipiteensä ihmisistä ja asioista. Miksi nuori tsaaritar olisikaan vaivannut mieltään tyhmillä valtiollisilla asioilla, kun hän oli rakkauden kuningatar? Perhe-elämään mieltyneenä hän vapaaehtoisesti luovutti leskikeisarinnalle ensimmäisen sijan hovin asioissa, koska ne vaivasivat häntä. Omasta puolestaan hän oli läsnä virallisissa juhlamenoissa velvollisuudesta eikä omaksi ilokseen. Hänen suhteensa keisarillisen perheen jäseniin olivat myöskin viileät. Hän muisti ylpeiden suuriruhtinattarien alentuvan käytöksen niiltä ajoilta, jolloin hän itse oli vain köyhä saksalainen prinsessa. Hän halusi saada heiltä osakseen korkean asemansa edellyttämän kunnioituksen hivenenkään vertaa vähentymättömänä. Kun suvun naiset riitaantuvat, miehetkin joutuvat mukaan kiistoihin. Oli niin ollen luonnollista, että Nikolai omaksui vaimonsa käsityskannan. Miehensä sukulaisista Aleksandra tapasi useimmin Nikolain sisarta Xeniaa, joka oli mennyt, samana vuonna kuin hänkin, naimisiin erään serkun, suuriruhtinas Aleksanteri Mihailovitshin kanssa. Xeniallakin oli pikku tytär, ja nuorilla äideillä oli lastenhuoneissaan yhteinen harrastusten kohde ystävällisten suhteiden solmimiseksi. Mutta jos jo Aleksanteri III oli pitänyt sukunsa jäsenet loitolla, Nikolai II meni vielä pitemmälle tähän suuntaan, niin että hänen seurustelunsa useimpien heidän kanssaan oli luonteeltaan tilapäistä ja vailla välitöntä vilpittömyyttä. Näin muodostui kuilu, joka pysyi muuttumattomana kaksikymmentä vuotta. Kun vallankumouksen aikana tehtiin yritys sen täyttämiseksi, oli jo liian myöhäistä.

Seurapiirejä suututti keisarinnan eristyneisyys ja hänen asenteensa, joka esti heitä näyttelemästä pukujensa ja jalokiviensä upeutta. Pian taikauskoinen kansa alkoi kuiskailla keisarinnan nimen kuullessaan: "Niin, hän on kaunis, mutta kylmä! Hän tuli morsiameksi kuolinvuoteen ääressä. Olivathan häntä vihittäessä työmiehet vielä olleet täydessä touhussa laittaessaan Aleksanteri III:n hautaa lopulliseen kuntoon! Se on paha enne!" Sitten hänelle annettiin liikanimi: _Njemka_ — saksatar. Prinsessa Alix, kuningatar Viktorian tyttärentytär, saksalainen! Kuusivuotiaasta asti hän oli kasvanut Englannissa isoäitinsä hoidossa, ja englannin kieli tuntui hänestä tutummalta kuin saksa: hänen elintapansa olivat läpeensä englantilaiset. Ujo, onneton morsianraukka — häntä sanottiin Njemkaksi, ja Njemkana hän pysyi. Hän ei päässyt koskaan kansan suosioon, vaikka hän koettikin myöhemmin parhaansa mukaan haihduttaa ennakkoluuloja, jotka olivat muodostuneet hänestä. Epävarmaa on, aavistiko hän ensimmäisinä onnellisina vuosina, millainen alhaisten vihjausten musta pilvi oli kokoontunut hänen ylleen, niin kokonaan hän oli vajonnut omaan onneensa. Sitäpaitsi hänen oli järjestettävä tärkeitä asioita. Hänen pikku tyttärelleen Englannista lähetetty imettäjä osoittautui pahaluontoiseksi, joten oli välttämättä päästävä hänestä eroon. Tämän vaikean pulman mainitsee päiväkirjassaan erikoisesti Nikolai, joka näyttää osoittaneen enkelimäistä kärsivällisyyttä kaikissa Alixia koskevissa asioissa. Palkinnoksi hän sai Alixin rakkauden.

Armas Nickyni, mitkään sanat eivät voi ilmaista, kuinka syvästi rakastan sinua, päivä päivältä yhä enemmän, syvemmin, vilpittömämmin. Armas mieheni, uskotko sen, tunnetko, kuinka sydämeni lyö nopeasti ja ainoastaan sinulle, mieheni? (Maalisk. 29 p. 1895.)

Nikolain ja Alixin poikkeuksellinen rakkaussuhde ei estänyt heitä kokemasta perheikävyyksiä. Ne aiheutuivat jälkimmäisen pikaisesta luonteenlaadusta, eivätkä sanat, joita hän lausui, aina olleet miellyttäviä. Hän katui nopeasti ja riensi rakkaan Nickynsä luokse.

Suo minulle anteeksi kaikki tylyt sanat, jotka olen sinulle lausunut. Ollessani hyvin väsynyt olen vastannut sinulle töykeästi! Anna minulle anteeksi, oma kultani! Kaduin sitä heti sydämeni pohjasta. Jumala siunatkoon sinua ja antakoon sinulle voimaa, rohkeutta ja tarmoa kaikissa yrityksissäsi rakastetun maamme hyväksi. Suutelen sinua hellästi. Vaimosi.

Nikolai oli lapsuudesta asti kasvatettu siihen horjumattomaan vakaumukseen, että itsevaltias on jumalallista alkuperää. Alixin luonteen taipuvaisuus mystillisyyteen vaikutti, että hänen oli helppo omaksua täysin sydämin sama mielipide. Molemmat puolisot olivat vakuutetut siitä, että Venäjän oli Jumala uskonut keisarille sekä että hallitseminen oli peritty velvollisuus, jota ei voinut jakaa toisten ihmisten kanssa. Nikolailla ei ollut suurtakaan iloa vallan omistamisesta, jota hän pelkäsi ja jonka hän otti vastaan välttämättömyyden pakottamana taakkana, sillä häntä ei oltu koskaan tutustutettu kansanvallan alkeellisimpiinkaan periaatteisiin, vaan hän piti sitä yksinomaan vallankumouksena. Alixin vallitsevin luonteenpiirre oli ujous, joka aiheutti hänelle sietämätöntä kärsimystä sellaisten ihmisten seurassa, joita hän ei tuntenut hyvin. Nämä seikat yhdessä saivat perhe-elämän sydämellisyyden tuntumaan heistä molemmista paratiisilta.

Aivoihin kertyneet vaikutelmat virkoavat äkkiä eloon valaisten entisyyttä. Tekijä muistaa nyt käyneensä poikasena ystävällisen palatsinpäällikön opastuksella katsomassa keisarillisten huoneistoa heidän poissaollessaan. Majesteetilliset, tyhjät salit ja upeasti koristetut huoneet, joissa heidän elämänsä virallinen puoli paljastui kaikessa kaavamaisessa komeudessaan hämmästyneen katsojan nähtäväksi, eivät herättäneet mitään täsmällistä mielikuvaa. Sitä elävämpi on yksityiseen käytäntöön määrättyjen huoneiden muisto. Niitä ei ollut monta. Ensinnäkin kirjastohuone, jossa oli kirjoituspöytä. Viimeksimainittu näytti kerrassaan suhteettoman pieneltä verrattuna suunnattoman suuriin kaksirivisiin kirjakaappeihin, jotka taas puolestaan näyttivät kääpiömäisiltä tavattoman kookkaassa huoneessa. Sitten oli keisarinnan arkihuone, joka oli peitetty tomuverhoilla ja näytti sen vuoksi hyvin persoonattomalta, sekä makuuhuone. Viimeksimainittu oli suuri huone palatsin nurkassa, ja sinne tuli valoa kahdelta suunnalta suurista kaari-ikkunoista. Siellä oli kaksi seikkaa, joihin huomio kohdistui: jostakin vaaleasta puusta tehty suuri vuode ja kokoelma pyhäinkuvia, jotka peittivät vuoteen toisella puolella olevan seinän katosta melkein lattiaan asti. Tarkka muistikuva luo valoa taaksepäin entisyyteen, niin että tekijä näkee nyt silmiensä edessä tuon kaiken: suuren vuoteen, joka on yhteiselämän vertauskuva, ja seinällä vieri vieressä jumalankuvat, joissa kimmelsi kultaa, hopeaa ja jalokiviä, sekä niiden edessä kalliissa metalliketjuissa riippuvat vähäiset valaistuslaitteet.

Pojan uteliaisuus houkutteli vielä tutkimusmatkalle kahteen pieneen pukeutumis- ja suureen kylpyhuoneeseen, johon päästiin seinälaudoitukseen sovitetusta salaovesta. Siinä kaikki. Suuri vuode ja jumalankuvat olivat keskuksena keitaassa, jonne yksityiselämä oli paennut ulompana olevien, kaavamaisen juhlallisten huoneiden kylmyyttä. Nikolai ja Alix painautuivat toisiinsa pienessä turvapaikassaan koettaen olla ajattelematta sitä kalseaa yksinäisyyttä, joka ympäröi heitä joka taholla. Sellaista oli Pietarin Talvipalatsin upeudessa. Seuraavan kuvauksen on esittänyt muuan keisarinnan läheinen ystävä [62] hänen Tsarskoje Selossa olevasta yksityisasunnostaan; Tsarskoje Selo oli keisarillisen perheen maaseutuasunto, jonne oli pääkaupungista matkaa neljättä kilometriä.

Keisariparin makuuhuone oli suuri kaksi-ikkunainen huone, josta oli näköala puistoon... Vaaleasta puusta tehty iso kaksoisvuode oli lähellä ikkunoita, joiden välissä oli keisarinnan pukupöytä. Vuoteen oikealla puolella oli seinässä pieni ovi, joka vei pieneen ja pimeään, riippuvien lamppujen valaisemaan rukouskammioon. Siellä keisarinnan oli tapana rukoilla. Kammiossa oli pöytä ja rukousalttari, jolla oli raamattu ja Vapahtajan kuva... Keisarillisen palatsin huonekalut oli verhottu paksulla kukallisella kankaalla, ja lattialla oli hyvin tavallisen näköinen värikäs, pehmeä, kukikas matto. Keisarin pukeutumishuoneen erotti makuuhuoneesta käytävä; toisella puolella oli keisarinnan pukuhuone ja kylpyhuone — mutta voi, miltä se näyttikään, kun ajatteli huhuja, joita oli liikkeellä hänen ylellisyydestään ja "omituisista" mieliteoistaan! Kylpyhuone ei ollut lainkaan ylellinen hopea- ja marmorihuone, vaan pimeä komero, johon oli sijoitettu vanhanaikainen amme, ja keisarinna, joka rakasti viktorialaista siisteyttä, vaati, että kylpyamme oli päivän ajaksi peitettävä irtonaisella kretonkiverholla...

Rajattomilla käyttövaroillaan keisaripari olisi voinut järjestää elämänsä sellaisella ylellisellä ja mukavalla tavalla, joka on yleistä ylpeiden miljoonamiesten keskuudessa. Mutta heidän makunsa ja tarpeensa olivat peräti yksinkertaiset, ja ainoa seikka, jota he todella kaipasivat, oli saada olla yhdessä ja viettää elämänsä täysin eristettyinä maailmasta nauttien vain toistensa seurasta. Nikolai noudatti isänsä Aleksanteri III:n esimerkkiä, sillä hänkin oli ollut koti-ihminen ennen kaikkea. Mutta ajat muuttuivat nopeasti, ja jos itsevaltius aikoi pysyä pystyssä, sen täytyi näytellä osaansa elävänä kansallisena laitoksena, jokapäiväisten yksityisihmisten elämää paljoa korkeammalla tasolla.

VIII. VENÄJÄ YHDEKSÄNKYMMENLUVULLA

Se vuosi, jolloin keisarinna Aleksandra oli tullut Venäjälle, oli Aleksanteri III:n hallituskauden kolmastoista ja viimeinen. Imartelijat ovat antaneet tälle keisarille Rauhan luojan — _Mirotvoretsin_ — nimen, koska hän oli luonteeltaan rauhaa rakastavana säästynyt käymästä sotaa. Olisi osuttu oikeampaan, jos häntä olisi nimitetty horroksiin-vaivuttajaksi, sillä hän piti asianaan uuvuttaa valtakunnan jonkinlaiseen henkiseen unitilaan. Aleksanteri III oli saanut kokea edellisen hallituskauden uudistuslevottomuudet, jotka olivat kärjistyneet hänen isänsä Aleksanteri II:n, Vapauttajatsaarin, murhaan. Tämä ajoi Aleksanteri III:n taantumuksen syliin sen kaikkein typerimmässä muodossa.