Part 15

Ajatelkaahan, että monarkki on pidättänyt keisarinnan! Kuinka hän saattoi alentua sellaiseen? Hän on ehdottomasti muuttunut siitä lähtien, kun Venäjää vihaava sotilaspuolue on saanut hänet valtaansa. Mutta olen varma siitä, että hänet on taivutettu sodan puolelle vastoin tahtoaan... En ole koskaan pitänyt keisari Vilhelmistä jo yksistään siitä syystä, ettei hän ole luotettava. Hän on turhamainen ja on aina näytellyt. Lakkaamatta hän moitti minua siitä, etten tehnyt mitään Saksan hyväksi, ja hän on aina tehnyt kaiken voitavansa erottaakseen Venäjän ja Ranskan toisistaan, vaikk'en minäkään ole uskonut sen (Venäjän ja Ranskan liiton) olevan hyväksi Venäjälle. Hän ei anna minulle koskaan anteeksi tätä sotaa... En ole muutoin kuullut mitään veljestäni (Hessenin suurherttuasta). Missä hän on? Belgiassa vai Ranskan rintamalla? Minua värisyttää ajatellessani, että keisari Vilhelm voi kostaa minulle lähettämällä hänet Venäjän rintamalle... Miten Saksan käy? Millainen nöyryytys, millainen luhistuminen sillä onkaan edessään? Ja kaikki aiheutuu Hohenzollernien synneistä... Mitä onkaan tapahtunut lapsuudenaikani Saksalle? Minulla on niin onnellisia ja runollisia muistoja ensimmäisiltä vuosiltani Darmstadtista ja sikäläisistä hyvistä ystävistäni. Mutta käydessäni myöhemmin siellä Saksa näytti muuttuneelta maalta... Minulla ei ollut mitään ajatusten eikä tunteiden yhteyttä muiden kuin entisten aikojen hyvien ystävien kanssa. Preussi on merkinnyt Saksan tuhoa... siitä tulee kauhea, hirvittävä kamppailu, ja ihmiskunta saa lähiaikoina kestää kaameita kärsimyksiä...

Muutamia päiviä myöhemmin keisari puolisoineen ja lapsineen matkusti Moskovaan, jossa asukkaat ottivat heidät haltioituneesti vastaan. Nikolai ja Aleksandra tunsivat voimakasta iloa ajatellessaan, että he olivat jälleen valloittaneet alamaistensa rakkauden. He uskoivat, että Venäjän itsevaltiuden historiassa oli kääntynyt uusi lehti: taivas oli pitänyt loukkaamattomana tsaarin kanssa tekemänsä sopimuksen, ja tästä lähtien asiat luistaisivat Venäjällä aina hyvin. Heidän iloaan himmensi vain se, että Aleksei, joka oli ollut muutamia kuukausia poikkeuksellisen terveessä kunnossa, sai polveensa uuden sisäisen verenvuodon, minkä vuoksi hän ei kyennyt kävelemään, vaan erään henkivartiostoon kuuluvan kookkaan kasakan piti kantaa häntä. Mutta Rasputin oli taas terve, ja Aleksandra luotti siihen, että tämän läsnäolo varjelisi perintöruhtinasta kaikilta uusilta vaaroilta.

Venäjän sotajoukot lähtivät sotaan loistavan vauhdikkaasti. Ne, jotka ovat eläneet myöhemmät kauheat vuodet, muistavat ylpeinä sodan ensimmäisen kauden, jolloin odottamattoman nopean liikekannallepanon jälkeen venäläiset marssivat taisteluun joutuen välistä vakavasti tappiolle, mutta ryhtyen aina uudelleen hyökkäykseen kantaen lippujaan verrattoman rohkeasti eteenpäin voitosta voittoon. Se oli "höyryjyrän" aikaa, joka auttoi huojentamaan puristusta liittoutuneiden länsirintamalla, kukisti itävaltalaiset ja valoi pelkoa saksalaisiin. Missä ovat ne legioonat? Missä ovat ne uljaat miehet? Kuoleman viikate, joka jätti paikalleen jotkut harvat meistä, niitti heidät, ja he lepäävät nimettömissä haudoissa, jonne he kaatuivat vihollista vastaan kamppaillessaan, tai — mikä vielä pahempi — vankileirien tai vallankumouksen teurastamoiden hautausmaissa. Toisten kansojen sotilailla on sankarihautansa, mutta venäläisten sankarien ainoa muistomerkki on niiden aseveikkojen mielessä, jotka näkivät heidän taistelevan ja kuolevan. Parhaat, urhoollisimmat — Venäjän kansan kukan — korjasi kuolema sodan ensimmäisenä sankarillisena kautena. He säästyivät näkemästä sitä häpeää, joka seurasi jälkeen päin ja jota heidän läsnäolonsa olisi voinut auttaa torjumaan. Sillä se ajattelemattomuus, jolla armeija heitti parhaat aineksensa taisteluun, on suureksi osaksi syynä siihen kauhistuttavaan rappeutumiseen, joka pääsi vallalle myöhemmin ja joka lopulta muutti miljoonat siivot sotilaat murhanhimoiseksi roskajoukoksi.

Armeijan ylipäällikkönä rintamalla oli suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitsh. Hänellä oli monta ominaisuutta, jotka luovat sotilasjohtajan: yleisten periaatteiden käsityskyky ja taito arvostella tilannetta kokonaisuutena, sekä päättäväisyyttä ja henkilökohtaista rohkeutta. Hänen suurin vikansa oli se, ettei hän osannut arvostella alaistensa sotilaallisia ominaisuuksia ja valita heitä riippumatta ystävyysseikoista ja suosituksista. Kenraaleita, jotka olisi pitänyt armotta erottaa ensimmäisen epäonnistuneen yrityksen jälkeen, jätettiin vastuunalaisille paikoilleen, eikä korkeassa asemassa olevia rikoksellisia asetettu viipymättä syytteeseen. Kaikki seikat huomioonottaen soveltui tämä suuriruhtinas sittenkin paremmin kuin kukaan muu keisarillisen perheen jäsen ylipäällikön paikalle, johon hän oli valmistautunut monien vuosien huolellisella opiskelulla. Nikolai olisi mielellään itse astunut sille paikalle, mutta tätä suunnitelmaa vastustivat hänen uskollisimmat neuvonantajansa, jotka todistivat, että hallitussuvulle olisi suureksi vaaraksi sallia itsevaltiaan ottaa vastuulleen mahdollinen tappio. Nikolain oli tyydyttävä siihen, että hän kävi usein taistelurintamilla. Näitä käyntejä ylipäällikkö ei suinkaan katsellut suopein silmin, koska hänen täytyi silloin jättää tärkeät velvollisuutensa ja olla keisarin seurana. Sodan jatkuessa joutuivat maan koko elämässä sen vaatimukset yhä tärkeämmälle sijalle, ja päämaja alkoi monella tavalla sekaantua siviilihallinnon toimintaan. Suuriruhtinas Nikolaista tuli olosuhteiden pakosta julkisen elämän huomattavin henkilö, joten hän näytti, itse sitä vähimmässäkään määrin haluamatta, saattavan varjoon itse keisarin.

Aleksandra oli sodan ensimmäisestä päivästä lähtien ottanut omakseen haavoittuneiden asian. Kahden vanhimman tyttärensä, suuriruhtinatarten Olgan ja Tatjanan kanssa hän kävi sairaanhoitokurssin. Tsarskoje Seloon, Elisabetin historialliseen palatsiin, järjestettiin sairaala. Ne salit ja vierashuoneet, jotka olivat nähneet Katariina II:n hovin loiston, muuttuivat sairassaleiksi, joissa haavoittuneita upseereita ja sotilaita hoidettiin keisarinnan välittömän valvonnan alaisina. Mikään palvelus ei hänestä näyttänyt liian halpa-arvoiselta, ja hermostuneen tarmon puuskassa hän kulutti heikkoja voimiaan olemalla joka päivä mukana leikkauksissa ja hoitamalla vaikeimpia tapauksia. Aleksandralle eivät edes riittäneet nämä henkilökohtaiset ponnistukset, vaan hänestä tuli vielä sellaisen järjestön puheenjohtaja, jonka tehtävänä oli valvoa monia sairasjunia ja kenttäsairaaloita sekä monin tavoin täydentää sotilassairaaloiden ja Punaisen ristin toimintaa. Keisarinnalle karttui niin ylenpalttisesti työtä, että hän luopui niistä harvoista seurusteluvelvollisuuksista, joita hän oli suostunut hoitelemaan siihen asti. Hovi ja seurapiirit eivät häntä enää nähneet. "Sisaren" puvussa, valkoinen huntu tukkansa peitteenä hän suoritti jokapäiväisiä tehtäviään sairaalassa ja vietti sitten tuntikausia kirkossa rukoillen menestystä rakkaalle Nikolailleen ja Venäjän aseille. Ihmiset eivät katselleet suopein silmin hänen harrasta käytöstään. He olisivat mieluummin suoneet keisarinnan esiintyvän julkisesti ja tarkastavan toisten työtä sekä viettävän aikansa innostamalla keisarillisella läsnäolollaan tavallisten työntekijäin tarmoa. Ne valokuvat, jotka esittivät keisarinnaa ja hänen tyttäriään suorittamassa tavallisten hoitajattarien tehtäviä, istumassa vaarallisesti haavoittuneiden vuoteiden ääressä ja juttelemassa heidän kanssaan, herättivät sekavia tunteita ja aiheuttivat yhä lisääntyviä moitteita. Mutta keisarinna oli onnellinen suorittaessaan niitä velvollisuuksia, jotka oli itse itselleen määrännyt. Ja hänellä oli Rasputin neuvonantajanaan ja rohkaisijanaan.

Vuodesta 1911 alkaen, jolloin yleinen huomio oli ensin kiintynyt Rasputinin henkilöllisyyteen ja hänen salaperäiseen vaikutukseensa hovipiireissä, oli aina levitetty väitettä, että keisarinna piti "Jumalan miestä" loitompana. Tämäntapaisia huhuja oli alituiseen liikkeellä, ja Anna Vyrubova sekä muut keisarinnan puolustajat ovat koettaneet omasta aloitteestaan toistella näitä väitteitä muistelmissaan. Niinpä rouva Vyrubova koettaa selittää, että "vuodesta 1911 lähtien hän (Rasputin) oli lakannut ottamasta osaa heidän (nimittäin Nikolain ja Aleksandran) elämään". Meidän ei tarvitse muuta kuin lukea keisarinnan puolisolleen lähettämät kirjeet päästäksemme selville todellisesta asiaintilasta: Rasputin pysyi lähimpänä ystävänä ja uskottuna.

"Ystävämme aikoo matkustaa kotiinsa viidentenä päivänä" (marraskuuta), Aleksandra kirjoitti Nikolaille lokak. 24 p:nä, "ja aikoo tulla tänään luokseni". Hän lisää seuraavana päivänä: "Ystävämme viipyi illalla tunnin verran. Hän on päättänyt odottaa paluutasi ja lähtee vasta sen jälkeen kotiinsa joksikin ajaksi". Jouluk. 16 p:nä Aleksandra kirjoittaa: "Juttelin Grigorin kanssa hetkisen puhelimessa. Hän lähettää seuraavat terveiset: 'Mielen lujuutta — muutamien päivien kuluttua olen luonasi, ja saamme puhella kaikesta.'" Lopettaakseen rumat juorut Aleksandra tapasi Rasputinia mieluimmin Anna Vyrubovan talossa kaikessa rauhassa. Keisarinnan kirjeissä mainitaan tuhka tiheään näistä tapaamisista: "Pistäydyin Annan luokse hetkiseksi. Ystävämme tuli sinne, koska halusi tavata minua". (Tammik. 29 p:nä 1915): "Toivon tapaavani ystävämme Annan luona pikimmältään — se virkistää minua" (Kesäk. 12). Ylempänä mainittu Rasputinia tarkoittava lause, jonka tapaisia on sadoittain keisarinnan kirjeissä, sisältyy kirjeeseen, joka alkaa sanoilla: "Oma rakkaani", ja päättyy: "Peitän sinut hellillä suudelmilla. Iäti sinun oma, vanha vaimosi". Aleksandra kirjoittaa Nikolaille: "Tahtoisin puristaa sinut lujasti syliini ja painaa rakkaan pääsi lepäämään olkaani vasten. Silloin voisin peittää lemmittyni kasvot ja silmät suudelmilla ja kuiskailla helliä rakkauden sanoja. Suutelen pielustasi öisin — muutahan minulla ei ole — ja siunaan sitä. Nyt minun täytyy mennä nukkumaan. Lepää hyvin, aarteeni, siunaan ja suutelen sinua hellästi ja sivelen hiljaa rakasta otsaasi". Muutamia rivejä myöhemmin löydämme lauseen: "Suo anteeksi, mutta minua ei miellytä sotaministerin vaalisi... kuinka soisinkaan voivani olla luonasi ja kuulla ne syyt, joiden vuoksi hänet valitsit... onhan hän Ystävämme vihamies, ja se tuottaa onnettomuutta... Rakkaani, käske heidän (ministerien) päämajasta palattuaan pyrkiä minun puheilleni toisen toisensa perästä. Minä rukoilen kovasti ja koetan voimani mukaan olla sinulle todelliseksi hyödyksi". Tämä on ensimmäisiä merkkejä siitä, että keisarinna alkoi ottaa aktiivisesti osaa politiikkaan ja ilmaisi olevansa levoton siitä, ettei mitään nimityksiä tapahtuisi vastoin Rasputinin toiveita.

Alkoi olla lähellä se aika, jolloin Aleksandran mielenkiinto Nikolain asioihin muuttui voimakkaammaksi, sillä syksyllä 1915 keisari vihdoinkin toteutti toiveensa ja itse rupesi ylipäälliköksi. Olemme maininneet suuriruhtinas Nikolain nauttimasta kansansuosiosta sekä hänen lisääntyvästä vaikutuksestaan hallitusasioihin. Keisarista tuntui siltä, että jos tällaisen asiaintilan annettiin jatkua, tulisi suuriruhtinaasta Venäjän diktaattori. Sotajoukot olivat sitäpaitsi pitkin kesää yhtä mittaa perääntyneet saksalaisten voimakkaan hyökkäyksen tieltä. Suuria tappioita oli kärsitty, suunnattomia alueita uhrattu, satojatuhansia vankeja oli jäänyt vihollisen käsiin, eikä kukaan voinut aavistaa, milloin tämä onneton peräytyminen, jonka aseiden ja muonavarojen puute teki vieläkin traagillisemmaksi, pysähtyisi. Nikolain kunniaksi — ja jonakin päivänä tyynet historiankirjoittajat antavat siitä hänelle tunnustuksen — on sanottava, ettei hän halunnut astua joukkojen etunenään nauttiakseen huolellisesti valmistellun voiton hedelmistä, vaan ottaakseen osaa heidän kohtaloonsa vaarallisella hetkellä. Ministerit ja muut uskotut henkilöt olivat yksimielisesti neuvoneet luopumaan tällaisen muutoksen ajattelemisesta. Mutta Rasputinin ohjaama keisarinna kannatti sitä ja puuhasi kovasti saadakseen sen toteutetuksi. "Jumalan miehestä" oli tullut suuriruhtinaan verivihollinen siitä hetkestä lähtien, jolloin viimeksimainittu alkoi kohdella häntä eri tavalla kuin ennen ja koetti saada hänet häädetyksi hovista. Kuukausimääriä Rasputin oli varoittanut Aleksandraa kunnianhimoisesta suuriruhtinaasta, ja keisarinna toimitti hänen myrkylliset huomautuksensa perille puolisolleen. Niinpä näemme jo niin varhain kuin syysk. 20 p:nä 1914, siis aikana, jolloin sodan käynti ei suinkaan sujunut huonosti, eräässä kirjeessä seuraavat lauseet:

Ystävämme iloitsee puolestasi siitä, että olet lähtenyt (rintamalle), ja oli niin onnellinen, kun sai tavata sinut eilen. Hän pelkää aina Bonheuriä,[94] otaksuen nimittäin, että varikset [95] toivovat hänen pyrkivän Puolan tai Galitsian valtaistuimelle, sillä se on heidän päämääränsä, mutta minä sanoin, että hänen (Anna Vyrubovan) piti rauhoittaa Ystäväämme. Ethän sinä kiitollisuudestakaan antautuisi sellaiseen vaaraan. Grigori rakastaa sinua mustasukkaisesti eikä voi sietää Nikolain esittävän mitään tärkeää osaa.

Vihdoin elokuussa 1915 tuo tärkeä päätös tehtiin, ja tsaari rupesi ylipäälliköksi. Elok. 25 p:nä päivätyssä kirjeessä hän kertoo kohtauksestaan suuriruhtinas Nikolain kanssa, jolloin vallan siirto toimitettiin, lisäten:

Rakas vaimoni, harkitsepas eikö sinun sopisi tulla auttamaan pikku miestäsi hänen ollessaan poissa. Vahinko, ettet ruvennut suorittamaan tätä tehtävää jo kauan sitten tai ainakin sodan aikana. En tiedä mitään sen mieluisempaa kuin olla ylpeä sinusta, niinkuin olen ollut ylpeä sinusta näinä kuukausina, jolloin olet yhtä mittaa kehoittanut minua pysymään lujana luopumatta kannastani.

Nämä sanat ovat ilmeisestikin vastauksena Aleksandran kirjeeseen, joka on päivätty elok. 22 p:nä ja joka oli juuri saapunut keisarille. Aleksandra kirjoitti heti Nikolain lähdettyä rintamalle, jossa tämän oli astuttava suuriruhtinaan paikalle. Joitakin päiviä aikaisemmin muutamat ministerit, jotka olivat vastustaneet suunnitelmaa kaikin voimin, olivat saaneet eron. Aleksandran sydän oli tulvillaan riemukasta ylpeyttä:

Tsarskoje Selo, elok. 22 p. 1915.

Oma rakkaimpani.

En voi löytää sanoja ilmaistakseni kaiken, mitä haluaisin. Sydämeni on aivan liian täynnä. Ikävöin vain luoksesi saadakseni pitää sinua lujasti sylissäni ja kuiskata korvaasi sydämellisen rakkauden, rohkeuden, voiman ja loppumattoman siunauksen sanoja. Tuntui tavattoman kovalta sallia sinun lähteä yksin, niin täydellisesti yksin. Mutta Jumala on hyvin lähellä sinua, lähempänä kuin koskaan ennen. Olet yksin taistellut tämän suuren taistelun maasi ja valtaistuimesi puolesta uljaasti ja päättävästi. Ei ole koskaan ennen nähty sinussa sellaista lujuutta, eikä se voi jäädä hedelmää kantamatta. Älä pelkää sitä, mitä jää jälkeen. Täytyy olla luja ja pysähdyttää kaikki heti. Rakkaani, minä olen täällä. Älä naura vanhalle tyhmälle vaimollesi, mutta hänellä on "housut", vaikkei sitä näy, ja minä voin käskeä ukon (pääministerin) tulemaan ja yllyttää häntä pysymään tarmokkaana. Milloin minusta vain voi olla vähänkään hyötyä, sano minulle, mitä on tehtävä. Käytä minua, ja sellaisena aikana Jumala antaa minulle voimaa auttaa sinua, koska taistelemme koko sielullamme oikean asian puolesta pahaa vastaan. Kaikki johtuu paljoa syvemmältä kuin silmä saattaa nähdä. Me, joita on opetettu katselemaan kaikkea toiselta puolen, näemme, mitä tämä kamppailu oikein on ja mihin se tähtää. Sinä näytät herruutesi ja osoitat olevasi se itsevaltias, jota ilman Venäjä ei voi tulla toimeen. Jos nyt olisit taipunut näissä eri asioissa, niin he olisivat kiristäneet sinulta vieläkin enemmän. Lujanapysymisessä vain on pelastus. Minä tiedän, mitä se maksaa sinulle, ja olen kärsinyt ja kärsin yhä kauheasti puolestasi. Anna minulle anteeksi, rukoilen sinulta, enkelini, etten antanut sinulle vähintäkään rauhaa ja kiusasin sinua niin kovin, mutta tunnen liian hyvin sinun lempeän luonteesi; sinun oli karistettava se pois tällä kerralla ja voitettava taistelusi yksin kaikkia vastaan. Näistä viikoista ja päivistä tulee loistava sivu sinun hallituskautesi ja Venäjän historiaan, ja Jumala, joka on oikeamielinen ja lähellä sinua, pelastaa maasi ja valtaistuimesi sinun lujuutesi avulla. Ankarampaa taistelua kuin sinun kamppailusi on harvoin taisteltu, ja menestys kruunaa sen vielä, se on varmaa. Sinun uskoasi on koeteltu — ja sinun luottamustasi — ja sinä pysyit lujana kuin kallio, ja siitä sinua vielä siunataan. Jumala voiteli sinut kruunajaisissasi. Hän asetti sinut siihen, missä nyt olet, ja sinä olet tehnyt velvollisuutesi, ole varma siitä, aivan varma, eikä hän hylkää voideltuaan. Ystävämme rukoukset kohoavat sinun puolestasi yötä päivää taivaaseen, ja Jumala kuulee ne. Ne, jotka pelkäävät eivätkä voi ymmärtää sinun toimintaasi, saavat tositapaukset nähdessään uskoa sinun suureen viisauteesi! Nyt on sinun hallituksesi loistokauden alku. Hän (Rasputin) sanoi niin, ja minä luotan siihen ehdottomasti. Sinun aurinkosi nousee, ja tänään se paistaa kirkkaasti. Ja niin sinä ihastutat tänä aamuna kaikkia noita suuria houkkioita, pelkureita, harhaan johdettuja, suunsoittajia, sokeita, ahdasmielisiä ja vilpillisiä olentoja. Ja sinun Päivänsäteesi (Aleksei) auttaa sinua, sinun oma lapsesi. Eikö se liikuta noita sydämiä ja saata heitä ymmärtämään, mitä sinä teet ja mitä he uskalsivat toivoa tekevänsä, horjuttaa valtaistuintasi, peloittaa sinua rintaman takana synkillä ennustuksilla. Vain hiukan menestystä siellä rintamalla, niin he muuttuvat. He lähtevät kotiin puhtaaseen ilmapiiriin, heidän mielensä puhdistuu, ja he vievät sydämessään sinun ja sinun poikasi kuvan... Kaikki on hyväksi, niinkuin Ystävämme sanoo, pahin on ohitse... Kun lähdet, sähkötä Ystävällemme Anjan välityksellä, niin hän ajattelee sinua erikoisesti... Ilmoita minulle, jos voit, minkä vaikutuksen se tekee. Pysy lujana loppuun asti, lupaa se minulle varmasti. Muuten tulen aivan sairaaksi levottomuudesta. Tuntuu katkerantuskalliselta olla loitolla sinusta. Tiedän, miltä sinusta tuntuu, eikä N:n (suuriruhtinas Nikolain) kohtaaminen varmaankaan ole hauskaa. Sinä luotit häneen, mutta tiedät, mitä Ystävämme sanoi jo kuukausia sitten, nimittäin että Nikolai menetteli väärin sinua ja maatasi ja vaimoasi kohtaan... Rakkaani, jos kuulet, etten ole oikein terve, niin älä ole levoton. Olen kärsinyt niin kauheasti ja rasittanut itseäni ruumiillisesti näinä kahtena päivänä ja henkisesti kiusaantunut (ja kiusaannun vieläkin, kunnes kaikki on selvillä päämajassa, ja Nikolasha lähtenyt). Silloin vasta tunnen mieleni rauhalliseksi... He näes pelkäävät minua ja tulevat sen vuoksi sinun luoksesi silloin, kun olet yksin. He tietävät, että minulla on oma tahtoni, kun tunnen olevani oikeassa, ja sinä olet nyt oikeassa — sen me tiedämme — niin että pane heidät vapisemaan rohkeuttasi ja tahdonlujuuttasi. Jumala on kanssasi ja Ystävämme on sinun puolellasi — kaikki on hyvin — ja tulevaisuudessa kaikki kiittävät sinua siitä, että olet pelastanut maan. Älä epäile, usko vain, niin kaikki käy hyvin... Vasemmisto on raivoissaan, kun kaikki luisuu heidän käsistään; ja heidän korttinsa ovat meidän tiedossamme sekä se peli, johon he halusivat käyttää Nikolashaa... Hyvää yötä, rakkaani, mene suoraa päätä nukkumaan juomatta teetä toisten kanssa ja näkemättä heidän nolostuneita kasvojaan. Nuku pitkään ja hyvin, sillä tarvitset lepoa tämän ponnistuksen jälkeen, ja sydämellesi on tarpeen monta rauhallista tuntia. Jumala kaikkivaltias siunatkoon yrityksesi, Hänen pyhät enkelinsä suojelkoot ja varjelkoot sinua ja siunatkoot kättesi työn... Asetan aina Snamenjessa (kirkossa) kynttilän Pyhän Nikolain eteen sinun puolestasi ja teen niin taas huomenna klo 3, sekä Pyhän Neitsyen eteen. Tunnet silloin sieluni lähelläsi. Painan sinua hellästi sydäntäni vasten, suutelen ja hyväilen sinua loppumattomasti. Tahtoisin osoittaa sinulle koko sen voimakkaan rakkauden, jota tunnen sinua kohtaan, tahtoisin lämmittää, reipastuttaa, tyynnyttää ja vahvistaa sinua ja tehdä sinut varmaksi itsestäsi. Nuku hyvin, päivänpaisteeni, Venäjän pelastaja. Muista viime yötä, kuinka hellästi syleilimme toisiamme. Ikävöin sinun hyväilyjäsi. En koskaan saa niistä kyllikseni. Minulla on kuitenkin lapset, mutta sinä olet aivan yksin. Toisella kerralla minun täytyy antaa mukaasi pienokainen (Aleksei) virkistämään vähän mieltäsi. Suutelen sinua loputtomasti ja siunaan sinua. Pyhät enkelit varjelkoot untasi. Olen lähellä ja sinun luonasi iäti, eikä kukaan saa erottaa meitä.

Ikioma vaimosi Sunny.

Vietettyään yli kaksikymmentä vuotta Venäjällä kuningatar Viktorian tyttärentytär oli hylännyt länsimaiset ihanteensa ja eli itämaisen mystisismin lumoissa. Hänen luottamuksensa Jumalaan oli tosin hyvin vakava, mutta se sekaantui omituisesti "Ystäväämme" kohtaan tunnettuun kunnioitukseen ja moniin kansallisiin taikauskoisiin käsityksiin. Itsevaltiuden taivaan kanssa tekemä sopimus näytti nyt niin lujalta kuin konsanaan ennen, kun Nikolai oli jälleen karaissut mielensä ja oli valmis toimimaan sellaisena herrana, jota hänen alamaistensa oli vapistava. Ujon Alixin muuttuminen vallanhimoiseksi Aleksandraksi oli täydellinen: hän tiesi itsellään olevan rajattomasti sitä rohkeutta ja päättäväisyyttä, jota hänen mieheltään puuttui, ja hän oli nyt valmis käyttämään sitä. Hän ei puhunut turhaan "näkymättömistä housuistaan". Taivas oli antanut Nikolain suoritettavaksi tärkeän tehtävän, ja Aleksandra tahtoi pitää huolta siitä, että Nikolai pysyi lujana päätöksessään suorittaa velvollisuutensa. Keisarin ollessa päämajassa sotaliikkeitä johtamassa keisarinna piti silmällä ministereitä ja huolehti siitä, etteivät he avustaneet vihattua vasemmistoa eivätkä tehneet mitään sellaista, joka olisi ollut vastoin "Ystävämme" toivomuksia.

Rasputinin vaikutusvalta oli korkeimmillaan. Ei kulunut päivääkään, ettei keisarinna olisi neuvotellut hänen kanssaan jostakin kysymyksestä. Nikolain poissaollessa "Jumalan mies" kävi palatsissa hyvin harvoin, mutta hän oli alituinen vieras Anna Vyrubovan talossa tai keskusteli keisarinnan kanssa puhelimessa. Aleksandran kirjeistä käy ilmi, että Rasputin harrasti mitä erilaisimpia asioita, piispojen nimittämistä, ruokavarastojen hankintaa, rautatielainoja, sotilasviranomaisten pidättämän keinottelijan vapauttamista ja sodan johtoa. Viimeksimainittu seikka kiinnitti ilmeisesti hyvin voimakkaasti hänen mieltään. Hän ei ainoastaan halunnut hyvin kiihkeästi tietää, millainen tilanne oli, vaan hän antoi myöskin tärkeitä neuvoja, missä oli hyökättävä ja milloin.

Ennen kuin unohdan, minun täytyy toimittaa sinulle perille Ystävämme terveiset, sillä hän näki merkillisen unen viime yönä. Hän pyytää sinua määräämään, että joukkojen on edettävä Riian tienoilla. Hän sanoo, että se on välttämätöntä, sillä muuten saksalaiset varustautuvat niin lujasti talvella, että tarvitaan tavattomasti verenvuodatusta ja vaivaa heidän liikkeelle saamisekseen. Nyt tehty hyökkäys panee heidät niin ymmälle, että meidän onnistuu saada heidät peräytymään. Hän sanoo, että tämä on nyt kaikkein tärkeintä, ja pyytää sinua vakavasti määräämään meikäläiset hyökkäämään. Hän sanoo, että me voimme ja että meidän täytyy, ja minun oli kirjoitettava sinulle siitä heti.

Päivä päivältä keisarinnan valta kasvoi. Rasputinin yllytyksestä hän vastusti kaikkia yrityksiä sellaisten ministerien nimittämiseksi, joilla olisi ollut duuman, valitun lainsäätäjäelimen, kannatus. Sen sijaan nimitettiin ministereiksi arvottomia ja kykenemättömiä miehiä, eikä heiltä vaadittu mitään muita pätevyystodistuksia, kuin että he olivat vakuutettuja itsevaltiuden periaatteen pyhyydestä ja ystävällisissä väleissä Rasputinin kanssa. Tyytymättömyys maassa kasvoi nopeasti, ja mitä hirveimpiä huhuja oli liikkeellä keisarinnasta. Viimeksimainittu oli alituisessa suuttumuksen tilassa: