Part 11

Kirjoittamaton laki suojelee historiallisen teoksen lukijaa kirjoittajan yksityisten mielipiteiden tyrkytykseltä. Se on aivan oikein, sillä henkilökohtaisten mielipiteiden runsaus pyrkii korvaamaan järjen tunteella ja tosiasiat vaikutelmilla. Tässä luvussa kirjoittaja kuitenkin rikkoo tätä hyvää sääntöä ja paljastaa muutamin välähdyksin henkilökohtaiset tunteensa. Kertomus on silloin sujunut käännekohtaan asti, kun ei Rasputin-aihetta enää voida välttää. Luotettavan aineiston lisäksi tekijällä on hallussaan välittömän tarkkailun tuloksia, mutta kynä, joka jo on laskettu paperille, on nostettu siitä yhä uudelleen, ja sellaiset lauseet, jotka jo on muovailtu valmiiksi, onkin jätetty lausumatta julki. Niin suuri on vastenmielisyyden tunne tätä inhoittavaa aihetta ajatellessa. Rasputinia historiallisena tekijänä ja Rasputinia patologisena ilmiönä voimme käsitellä tyynesti, mutta niitä ei voi erottaa siitä Rasputinista, joka on salaperäisen henkimaailman tuote, eikä irstailevasta mässääjä Rasputinista. Jotta saataisiin tämä kuolemanjälkeinen tutkimus tosiasioihin perustuvaksi, on haavurin veitsen viillettävä märkivää lihaa, ja inhon väreet karmivat tutkijan selkäpiitä. Kuvotuksen tunne valtaa tämän kirjoittajan, kun hänen ajatuksensa, jonka on mieli suuntautua tärkeisiin seikkoihin, sotkeutuukin vastenmielisiin yksityiskohtiin. Inhon tunnetta lisää se seikka, että tässä aiheessa on samalla erikoinen sairaalloinen vetovoima: sellainen vetovoima, joka saatanan töillä on lujaluontoisimpiinkin ihmisiin. Entisaikaan sitä manattiin juhlallisilla sanoilla: _vade retro, Satanas!_

Rasputinin tapauksessa on vaikeaa vetää rajaviivoja niiden eri henkilöllisyyksien välille, jotka asuivat hänen näkyvässä ruumiissaan. Siitä ei ole epäilystäkään, että niitä oli monta. Helpointa on selittää, että mies oli huijari ja kerskaili yliluonnollisista voimistaan, joihin sellaiset ihmiset olivat uskovinaan, jotka tiesivät, kuinka suuressa suosiossa hän oli hovissa. Me tiedämme kuitenkin hänellä olleen kannattajia, jotka uskoivat häneen ehdottomasti jo kauan ennen, kuin hän tutustui keisarinnaan ja tämän puolisoon. Nämä uskolliset kannattajat toimittivat hänet pois hänen siperialaisesta kotikylästään, veivät hänet Pietariin ja suosittelivat häntä Nikolaille ja Aleksandralle. Olemme tunteneet epäitsekkäitä naisia ja miehiäkin, jotka Rasputinin ollessa valtansa kukkuloilla kunnioittivat häntä "Jumalan miehenä" ajattelematta lainkaan mitään henkilökohtaista hyötyä. Näistä kiihkoilijoista tuli sellaisten häikäilemättömien seikkailijoiden uhreja, jotka käyttivät heitä välikappaleina omien alhaisten suunnitelmiensa toteuttamiseen. Tämä seikka ei voi muuttaa sitä asiaa, että Rasputin näytti monien silmissä pyhimykseltä. Rasputin itse oli vakuutettu siitä, että hänellä oli yliluonnollinen voima, ja hän uskoi vilpittömästi olevansa läheisissä väleissä Jumalan kanssa. Tavattomassa häpeämättömyydessään tämä usko omaan itseensä oli niin hämmästyttävä, että siihen tuli jonkinlaista suuruuden hohdetta. Rasputin ei hetkeäkään ajatellut, että hänen alhainen moraalinsa, karkeat rikoksensa ja raa'at tekonsa voisivat riistää häneltä aseman Jumalan valittuna. Päin vastoin ne kauheat teot, joita hän suoritti, olivat hänen kierossa mielikuvituksessaan jollakin salaperäisellä tavalla kilometripylväitä hengelliseen täydellistymiseen ja vapahdukseen johtavan tien varrella.

Länsimainen käsitystapa on vetänyt selvän rajaviivan hyvän ja pahan välille ja eroittaa jyrkästi hyveen paheesta. Mutta siinä itämaisessa ilmakehässä, joka ympäröi koko Venäjän elämää, on kaikki epäselvää. Rajat ovat mutkalliset ja häviävät usein kokonaan. Venäläisen mieli on epäilyksen läpitunkema, se on sielua repivää arvostelua, jossa ei ole pontta eikä perää, se on kaikkien vakiintuneiden asioiden vihaamista. Onko hyvä pahan vastakohta? Onko hyvä Jumalasta? Mutta mikä on hyvää, mikä on pahaa? Jos kaikki on Jumalasta, niin onko pahakin silloin hänestä? Siirtyen epäilyksestä paradoksiin ja paradoksista vakiintuneiden käsitysten kumoamiseen kiusaantunut slaavilainen sielu ponnahtaa hermoja tärisyttäviin korkeuksiin tai suistuu kuiluihin. Kun tähän lisätään mielikuvituksen lahja, on näyttämö valmiina oudoille tapauksille. Mitään muuta selitystä ei tarvita bolshevismin alkuperän ymmärtämiseksi Venäjällä. Marxin opin monet pykälät ovat ulkokuorena, samalla kun kaiken alla on myrkyn myllertämän sielun anarkia. Ei ole lainkaan ihmettelemistä, jos sellaisissa olosuhteissa oikeauskoinen oppi, kansan olemassaolon tärkeä osa, peittyy kerettiläisten kasvannaisten alle. Näistä on epäilemättä oudoin Klystyn lahko, jonka kannattajat uskovat sukupuolisen irstailun uskonnollisen haltioitumisen korkeimmaksi asteeksi. On todistettu, että Rasputin oli nuoruudestaan pitäen tämän sukupuolisten dervishien lahkon jäsen.

Tobolskin piirikunnassa olevan kotikylänsä karaistuneiden siperialaisten talonpoikien keskuudessa Rasputinista ei voinut tulla vaikutusvaltaista henkilöä. He olivat nimittäin tunteneet hänet lapsuudesta pitäen ja nähneet hänen pahat tekonsa, joista ei puuttunut hevosenvarkauttakaan, mitä rikosta maalaisväestö pitää erittäin inhottavana. Mutta naapuriluostarissa, jossa hän kävi usein, oli pyhimyksenkuva, ja se veti puoleensa suuren joukon pyhiinvaeltajia. Sattui niin, että erään maaseutukaupungin rikkaan kauppiaan hurskas vaimo — muuan niitä herkkäuskoisia naisia, joista ennen vanhaan tuli uskonnon pääkannattajia — joutui Rasputinin vihertävien silmien lumousvoiman alaiseksi ja tunnusti hänet "Jumalan mieheksi". Sillä tavoin sai alkunsa se ura, joka teki Rasputinista Venäjän mahtavimman miehen. Tuo taikauskoinen nainen vei ihmeidentekijän kotikaupunkiinsa ja esitti hänet ystävilleen. Rasputinin maine kasvoi nopeasti kulkien hänen edellään. Eivät ainoastaan naiset, jotka olivat hänen luonnollista riistaansa, uskoneet hänen pyhyyteensä, vaan typerät miehet ja piispatkin. Siirtyen ihailijapiiristä toiseen Rasputin kohosi nopeasti yhteiskunnan asteikossa, kunnes muutamien vuosien kuluttua tapaamme hänet vakiintuneena oraakkelina Pietarissa, epäjumalana ja uskonnollisen haltioitumisen lähteenä ministerien puolisoiden ja hovinaisten parissa. Rasputin piti tätä kohoamistaan oman suuruutensa eikä minkään onnen sattuman aiheuttamana. Tämä tavaton itseluottamus vain lisäsi hänen kannattajiensa intoa ja luottamusta häneen.

Niiden naisten joukossa, jotka noudattivat orjamaisesti Rasputinin tahtoa, oli nuori Anna Vyrubova, keisarinnan ystävä. Hänen isänsä herra Tanejev oli palvellut uskollisesti kolmea keisaria yksityissihteeristön päällikkönä. Annan ollessa vielä lapsi tutustui häneen keisarinna, joka ihaili hänen vaaleaa, enkelimäistä kauneuttaan. Pikku tytön silmissä oli rajaton määrä viattomuutta, joka ihmisen kasvaessa muuttuu kanamaiseksi typeryydeksi. Suloinen lapsi jumaloi kaunista keisarinnaa. Kerran Annan ollessa sairaana keisarinna tuli häntä katsomaan. Tämä käynti sattui samaan aikaan kuin taudin käännekohta, jonka jälkeen potilaan terveys alkoi nopeasti palata. Anna uskoi, että tuo valkea ilmestys oli pelastanut hänen henkensä. Hänen ihaileva kunnioituksensa keisarinnaa kohtaan muuttui koiramaisen uskolliseksi palvonnaksi. Mystillisyyteen taipuvainen Aleksandra oli valmis vakuuttautumaan siitä, että taivas tahtoi hänen ottavan tytön huostaansa. Järjestääkseen hänen asemansa elämässä keisarinna naittoi hänet eräälle keisarillisen huvipurren keikarimaiselle upseerille. Anna oli luovuttanut sydämensä toiselle, mutta hän noudatti keisarinnan käskyä. Avioliitto osoittautui kauheaksi erehdykseksi, ja se purettiin pian. Keisarinna, joka syytti itseään avioliiton solmimisesta, kiintyi entistäkin lujemmin Annaan ja otti hänet ystäväkseen ja uskotukseen. Tämä nuori nainen, jonka mitätön henkilöllisyys kuvastuu hänen julkaisemissaan muistelmissa, joutui uskonnollisen liikatunteellisuuden uhriksi, joten hänestä tuli vaivaton saalis Rasputinille. Tiedämme keisarinnan kirjeistä, kuinka lähellä Anna oli keisarillista perhettä. Häntä kohdeltiin pikemminkin tyttärenä kuin hovinaisena. Aleksandra moitti häntä hänen typeryydestään ja sanoi häntä takana päin "lihavaksi lehmäksi", mutta hänen mieleensä ei koskaan juolahtanut eroaminen hänestä, ei silloinkaan, kun Annan oikut herättivät hänessä suurta suuttumusta. Sillä Anna oli uskollinen sanansaattaja "Jumalan miehen" ja keisarinnan välillä. Hänen aivoraukkojensa oli pakko säilyttää — kuinka vaikeaa se olikaan! — Rasputinin lausunnot, jotka oli toistettava palatsissa. Että Rasputinin vaikutus Annaan oli vain henkistä laatua, kävi ilmi silloin, kun tutkintokomissioni, jonka väliaikainen hallitus oli asettanut vallankumouksen jälkeen halutessaan tunkeutua asioiden ytimeen, repi rikki arkaluontoisia salaisuuksia peittävän verhon. Anna oli Rasputinin orja ja hänen välikappaleensa. Sodan aikana kerran juna, jossa Anna matkusti Pietarista Tsarskoje Seloon, suistui raiteilta ja kaatui. Hänet vedettiin esiin pirstaleiden joukosta, ja lääkärit, jotka tutkivat hänen ruhjoutunutta ruumistaan, eivät antaneet juuri lainkaan toivoa. Järkkynyt keisarinna lähetti kutsumaan Rasputinia, joka tuli, seisoi kumartuneena Annan vieressä ja huusi hänen nimeään hänen korvaansa. Anna toipui syvästä tajuttomuuden tilasta, jota oli kestänyt tuntikausia, ja hänen terveytensä palasi nopeasti. Toisen jalan lyhemmyys jäi hänelle muistoksi tapaturmasta. Kävellä kolkutellen palatsin käytäviä keppeineen Anna rupesi taas hoitamaan velvollisuuksiaan Rasputinin puhetorvena.

Keisarinna ei halunnut päästää Rasputinia kovin kauas hovista. Hänen täytyi pysyä lähettyvillä siltä varalta, että hänen läsnäoloaan tarvittiin tsarevitshin pelastamiseksi. "Jumalan miehestä" tuli Pietarin vakinainen asukas. Hänen kanssaan tulivat hänen vaimonsa, yksi poika ja kaksi tytärtä, mutta heidät mainitsemme vain ohimennen, koska heillä ei ole mitään osuutta tarinassa. Pitkiksi ajoiksi Rasputinin perhe lähetettiin takaisin kotikylään, jossa he viettivät tavallisten maalaisten yksitoikkoista elämää. Tärkeämpiä Rasputinin elämässä olivat Dunja ja Kilina nimiset naiset. Dunja oli vanhahko siperialainen maalaisnainen — keittäjätär, palvelija, kirjuri ja neuvonantaja samalla kertaa. Hän oli tuntenut Rasputinin koko ikänsä, kohteli häntä hyvin vähän kunnioittavasti ja kuljeskeli huoneistossa ujostelematta ylimystöön kuuluvia ihailijoita, joita siellä oli kaikkialla. Kilina oli nunna, jonka Rasputin oli vietellyt. Hän oli liittynyt lujasti Rasputiniin, seurasi häntä minne tahansa tämä menikin ja hoiti kirjurin ja ovenvartijan velvollisuuksia. Henkilöt, jotka halusivat päästä Rasputinin puheille, kääntyivät joko Dunjan tai Kilinan puoleen. Nämä molemmat naiset olivat niitä välittäjiä, joiden käsien kautta hän otti vastaan rahalahjat.

Sivullisesta Rasputinin huoneisto näytti mielisairaalalta. Kun vieras oli portailla sivuuttanut pari salapoliisia, jotka hallitus oli lähettänyt valvomaan keisarillisen suosikin henkilökohtaista turvallisuutta, hän joutui pimeään homeelta haisevaan eteishuoneeseen, jossa hänen päällystakkiaan ei useinkaan ollut riisumassa palvelija, vaan joku hieno ylhäinen nainen, joka piti soveliaana alhaisten velvollisuuksien suorittamista "Jumalan miehen" kodissa. Eteisen takana oleva odotushuone oli täynnä ihmisiä varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan. Koko Venäjä näytti olevan siellä edustettuna: talonpoikia nahkanutussa ja pitkävartisissa saappaissa lemuten mullalle ja lannalle istui nurkassa katsellen hämmästyneinä koolla olevaa seuruetta työn kovettamien käsien puristaessa lujasti asiapaperikääröjä, jotka he olivat tuoneet mukanaan näyttääkseen niitä "Jumalan miehelle", "joka sai puhua tsaarin kanssa". Heidän lähellään istui loistavapukuinen kaartinupseeri odottaen nöyrästi vuoroaan. Kookkaita maalaispappeja istui kuvapatsasmaisen liikkumattomina parta levällään tukevalla rinnalla, jossa sitäpaitsi riippui suuria ristejä painavissa rengasketjuissa. Siellä oli myöskin muutamia ylioppilaita, joilla niinikään oli jokin anomus esitettävänään. Mutta useimmat huoneessa istuvat ihmiset olivat naisia, talonpoikaisia ja aatelisia. Toisilla oli yllään kotikutoinen puku, toisten vaatteet taas oli tilattu Paquin'ilta Parisista. Oli nuoria tyttöjä, joiden kasvoilla oli haltioitunut ilme, ja oli vanhahkoja naisia, jotka olivat täynnä pyhää innostusta. Eräs syvässä surupuvussa oleva hieno nainen puristi pientä lasta rintaansa vastaan tuijottaen kyyneleisillä silmillään hellittämättä oveen, joka johti sisähuoneisiin. Huone oli täynnä hälinää. Ihmiset puhelivat ääneensä. Eräässä nurkassa muuan kuuluisa kuvanveistäjä kuunteli tunnetun sanomalehtimiehen rupattelua.

Huoneeseen tulee lihava olento, jonka rumilla kasvoilla on raaka ilme. Hänellä on ilmeisesti hyvin kiire. Hän on erään suuren pankin hallintoneuvoston puheenjohtaja. Pysähdyttäen Dunjan tämän rientäessä huoneen lävitse hän painaa setelin hänen käteensä, jolloin Dunja päästää hänet sisempiin huoneisiin. Tällä välin soi puhelin vimmatusti, ulko-ovi avautuu ja sulkeutuu lakkaamatta, lähettejä saapuu tuoden vasuja, suuria kääröjä ja kukkavihkoja.

Kehnosti valaistussa huoneessa Rasputin istuu pitkän pöydän päässä, jonka liina ei ole puhtaudella pilattu. Hänen edessään on samovaari, jonka vieressä on paljon laseja ja kirkkaan värisiä teekuppeja. Keskellä pöytää on ansarikukkia halvassa lasimaljassa ja uunin reunustalla on kukkia samoin kuin yleensä kaikkialla tuossa vaatimattomasti kalustetussa huoneessa. Rasputinin ympärillä on joukko ihailijattaria. He ovat sekalaista väkeä. Kuuluisan kenraalin korkea-arvoisen puolison vieressä, joka on kokonaan silkissä, sametissa ja jalokivissä, istuu pieni vanha eukko, joka vanhanaikuisesta puvustaan päättäen on saapunut suoraan Siperian erämaista. Kilina tarjoilee teetä naisille, jotka ojentelevat lasejaan Rasputinia kohti. Likaisin sormin tämä ottaa sokeripaloja kulhosta ja pudottaa ne teehen: tällä tavoin tee saa siunauksen. Naiset suutelevat nöyrästi hänen kättään. Hän juo runsaasti mieliviiniään madeiraa. Anna Vyrubova tulee huoneeseen suoraan Tsarskoje Selosta tuoden laukullisen papereita. Hän ei suostu istuutumaan, vaan sanoo huolehtivansa ihmisistä, jotka odottavat pääsyä "isän" puheille. Viimeksimainittu ehdottaa, että seura laulaisi kuorossa. Kilina antaa äänen, ja toiset yhtyvät säveleeseen, "Jumalan mies" matalalla bassollaan. Laulu keskeytyy, kun huoneeseen ilmestyy hieno nuori mies, joka muistuttaa Rasputinille, että on aika lähteä siihen hienoon ravintolaan, jonka yksityishuoneessa joukko liikemiehiä haluaa keskustella Rasputinin kanssa eräästä hallituksen sopimuksesta. Naiset nousevat lähteäkseen. He suutelevat Rasputinin kättä, ja hän puolestaan syleilee heitä ja suutelee huulille. Hän jakaa mustia ruiskorppuja, jotka kääritään hartaasti hienoon silkkiseen nenäliinaan ja pannaan käsilaukkuun. Dunja tuo epäsiistejä ruskeita paperikääröjä, ja hienot naiset sieppaavat ne hänen käsistään. Jos ne avattaisiin, tulisi niistä näkyviin "Jumalan miehen" likaisia ihopaitoja, joiden käyttäminen tuottaa terveyttä ja onnea. "Mitä likaisempi, sitä onneatuottavampi". Rasputin jää muutamiksi minuuteiksi kahden kesken Annan kanssa, jonka keisarinna on lähettänyt kysymään neuvoa eräässä valtiollisessa asiassa. Rasputin istuu majesteetillisessa asennossa siistimätön parta levällään valkoisesta silkistä valmistetulla puhtaalla paidanrinnalla. Tällaisen paidan hän tavallisesti sitoo vyötäisiltä silkkipunoksesta tehdyllä vyöllä. Hänen pitkäkyntiset sormensa leikkivät pitkillä harmailla partakarvoilla, samalla kuin hänen silmänsä tuijottavat kauas ja hänen huuliltaan putoilee oraakkelimaisen viisaita sanoja, jotka haltioituneen tarkkaavaisena kuunteleva Anna koettaa painaa mieleensä selostaakseen ne sitten tarkoin keisarilliselle emännälleen. Dunja tulee huoneeseen tuoden _armjakin_, venäläisen talonpojan takin. Rasputinin armjak on valmistettu mitä hienoimmasta verasta ja reunustettu kultakudoksella, kaulus ja sisustus on kallisarvoista kiiltonäädän nahkaa. Samanlaisesta nahasta valmistettu korkea lakki täydentää Rasputinin ulkonaisen asun hänen laskeutuessaan majesteetillisesti autoon, jossa muutamia upeasti pukeutuneita miehiä on kärsivällisesti istunut odottamassa tapaamisen iloa. He ajavat yksityisravintolaan, jonka ruokasaliin on valmistettu ylelliset kemut. Rasputin pakottautuu käyttäytymään moitteettomasti. Hän juo aika paljon, mutta hänen eleensä ovat hillityt ja hän kuuntelee hyvin tarkkaavasti suunnitelmaa, jota eräs pankkiiri esittää hänelle huomaavaisten tatarilaisten tarjoilijoiden liikkuessa äänettömin askelin huoneeseen ja ulos tuoden uusia ruokalajeja ja pulloja. Rasputinin huomautukset ovat sattuvia, mutta pian hänen mielialansa muuttuu, ja hän käskee kutsumaan mustalaiset sisään. Muutamia minuutteja myöhemmin nämä ilmestyvät huoneeseen — muuan niitä kuuluisia mustalaiskuoroja, joiden itämaalaishenkiset laulut ovat ilahduttaneet venäläisiä monien sukupolvien ajan — naiset istuvat tuoleilla etualalla mieslaulajien seisoessa heidän takanaan. Heidän tummat kasvonsa ja välähtelevät silmänsä ilmaisevat etelämaista alkuperää, jota ei vuosisatoja kestänyt oleskelu kylmässä ilmanalassa ole voinut sammuttaa. Nojaten päätään käsiinsä Rasputin istuu pöydän ääressä kuunnellen laulajien sulosointuisia ääniä. Äkkiä hän ponnahtaa pystyyn ja käskee mustalaisten laulaa hänen mieluisinta tanssilauluaan. He noudattavat kehoitusta, ja Rasputin rientää huoneen keskelle ja alkaa tanssia. Poissa on hänen äskeinen välinpitämättömyytensä. Hänen silmänsä liekehtivät, ja hänen liikkeensä ovat joustavat. Hän hihkuu hurjasti ja nielaisee lasillisen toisensa perästä mielimadeiraansa. Laulu kiihtyy kimeämmäksi, ja Rasputin pyörii pyörimistään kuin suuri hyrrä, joka on pantu kiivaaseen vauhtiin hurjan musiikin voimalla. Hän sieppaa lautasen ja viskaa sen hihkaisten kiiltävään kuvastimeen, joka pirstoutuu sirottaen helähteleviä sirpaleita lattialle. Illan hetkien kuluessa huone täyttyy. Tunnettuja henkilöitä ja vento vieraita kerääntyy katsomaan, kuinka "Jumalan mies" riehuu. Poliisiupseereita seisoo vaatimattomasti oven takana käytävässä valmiina puuttumaan asiaan, jos pahennus kiihtyy liian suureksi ja varsinkin jos Rasputin tarvitsee suojelua. Viimeksimainittu käyttäytyy kuin mielipuoli: hänen kasvonsa ovat kuolonkalpeat, ja hänen tuijottavat silmänsä näyttävät oikeilta paheen hetteiltä. Hän tanssii kuin riivattu heittäytyen tuon tuostakin sohvalle siemaistakseen pikarillisen voimakasta viiniä, Pikkutunneilla tulee Kilina juoksujalkaa: on saapunut lähetti Tsarskoje Selosta, jonne "Isän" toivotaan tulevan mahdollisimman pian, Rasputin huutaa kovalla äänellä kieltävän vastauksen: "Odottakoon!" mutta vieraat ympäröivät hänet ja pakottavat hänet lähtemään levolle. Hän vastustelee, mutta muuan huoneeseen pujahtaneista kauniista naisista tarttuu hänen käteensä ja houkuttelee hänet lähtemään mukaansa. Kietoen käsivartensa naisen hartioiden ympäri hän saapastelee ovelle polkien jaloillaan tahtia mustalaisten laulun mukaan ja huutaen rienaavia herjasanoja, joita paikalla olevat ihmiset kuuntelevat ääneti. Mutta Rasputinin mieleen juolahtaa äkkiä eräs ajatus. Epävarmoin askelin hän palaa pöydän luokse, jolle on kaatunut viiniä ja joka on sekasotkun peitossa. Taskuistaan "Jumalan mies" vetää esiin pienen, tavallisen lasipullon. Epävarmalla kädellään ja kaataen paljon viiniä pöydälle hän täyttää pullon madeiralla ja viitaten kädellään ympärillä seisoville panee taas pullon taskuunsa. Tämän jälkeen hän lopultakin lähtee toverinsa puolittain kannattamana ja hoilaten täyttä kurkkua rivoa laulua voimakkaalla äänellään. Mutta muutamien tuntien perästä Rasputin, jonka toipumiskyky on kerrassaan ihmeellinen, ajaa nopealla autolla Tsarskoje Seloon niin virkeänä kuin ei hänen yölliseen ohjelmaansa olisikaan kuulunut viiniä, laulua ja naisia, vaan pitkä ja rauhallinen yön lepo.

Rasputin otettiin vastaan itse palatsissakin, mutta keisarinna tapasi hänet sentään mieluummin sen vaatimattoman talon vähäisessä vierashuoneessa, jonka hän oli lahjoittanut Anna Vyrubovalle aivan palatsin porttien vierestä. Meidän hallussamme olevat todistuskappaleet osoittavat, että "Jumalan mies" pysyi keisarillisen holhokkinsa seurassa täysin säädyllisenä. Hän hillitsi käytöstapansa ja kielenkäyttönsä varoen karkeita ja herjaavia huomautuksia. Hänen käytöksensä oli ystävällisen maalaisen käytöstä. Hän puhutteli keisarinnaa (ja keisaria) tuttavallisella "sinä" sanalla, mutta hänen tuttavallisuutensa oli läheisen ystävän tuttavallisuutta. Ja ystävänä keisarinnakin häntä ajatteli. Hänen kirjeissään toistuvat tuon tuostakin sanat "ystävä" ja "ystävämme". Heikkohermoinen Aleksandra tunsi mielenrauhaa saadessaan keskustella pitkään "ystävänsä" kanssa. Rasputin puheli niin tyynesti ja yksinkertaisesti ja niin luottavasi! Aleksandra ei ymmärtänyt kaikkia hänen salaperäisiä ja monimutkaisia lauseitaan, mutta hänestä oli lohdullista keskustella sellaisen olennon kanssa, joka oli niin lähellä Jumalaa. "Ystävä" oli pelastanut hänen poikansa, ja hänen läsnäolonsa oli turvakeinona, joka estäisi uusia vaaroja ilmestymästä uhkaamaan tuota kallista henkeä. Mutta "ystävä" olikin niin viisas. Hänen neuvonsa olivat verrattomat kaikissa tärkeissä asioissa. Aleksandra esitti kankealla venäjänkielellään "ystävälleen" ne pulmat, jotka huolestuttivat monista töistään huolehtivaa Nikolaita, ja totta on, että Rasputin välistä terveellä talonpojan elämänkatsomuksellaan ja Venäjän sisällisten asioiden tuntemuksellaan kykeni antamaan paremman neuvon kuin ministeri, joka oli viettänyt koko ikänsä virkavaltaisessa Pietarissa. Tärkeistä virkanimityksistä keskusteltiin "ystävämme" kanssa, joka suositteli toisia ehdokkaita ja varoitti toisista. Ensinmainitut olivat tavallisesti niitä, jotka olivat hänen ihailijoitaan, ja jälkimmäiset taas sellaisia, jotka kohtelivat häntä ylenkatseellisesti.

Pitäen mielessään pankkiireille antamansa lupauksen Rasputin ei unohtanut pyytää keisarinnaa huolehtimaan siitä, että hänen puolisonsa hyväksyisi Rasputinin ystävien esittämän taloudellisen suunnitelman. Kun he olivat käsitelleet juoksevat asiat, keskustelu Annan vierashuoneessa kääntyi uskonnollisiin asioihin, joka aihe herätti keisarinnan elävää harrastusta ja josta hänen "ystävänsä" puhui mieleenpainuvasti. Aleksandran kasvoille oli levinnyt suuren tyytyväisyyden valaistus, hänen tuskallisesti kiristyneiden suupieltensä jännitys laukesi, hänen silmänsä eivät enää tuijottaneet niin tiukasti, ja hänen kasvojensa ilme nuortui. Rasputin puheli yhä kuin kehtolaulua laulaen. Uskonnollisista kysymyksistä hän siirtyi kuvailemaan erakon elämän kauneutta Siperian erämaissa. Hän kertoi puista ja kukista ja lupasi näyttää Aleksandralle jonakin päivänä siperialaisen kotikylänsä, jossa elämä oli yksinkertaista, vapaata ja lähellä Jumalaa. Aleksandra kuunteli haltioissaan ja suuteli Rasputinin likaista kättä tämän mutistessa siunauksensa Aleksandran pään päälle. Anna tuli sisään muistuttamaan keisarinnalle, että tämän oli määrä ottaa palatsissa vastaan muutamia korkeasyntyisiä naisia. Tuskallinen ilme palasi Aleksandran silmiin, hän nousi vastahakoisesti, ja hänen huulensa puristuivat ohueksi viivaksi. Hänen "ystävänsä" kehoitti häntä olemaan reippaalla mielellä ja lupasi, että kaikki sujuisi hyvin. Ollessaan jo lähtemäisillään huoneesta Rasputin palasikin äkkiä, veti taskustaan esiin pienen pullon, joka oli täynnä ruskeaa nestettä, ja antoi sen keisarinnalle vakuuttaen juhlallisesti, että pullossa olevalla viinillä oli sellainen ominaisuus, että se tuotti onnea sitä nauttivalle henkilölle. Aleksandra otti kallisarvoisen pullon ojennettuihin käsiinsä ja painoi sitten huulensa siihen: kuningatar Viktorian tyttärentytär oli ruvennut uskomaan taikojen voimaan. Nikolain ollessa sodassa Aleksandra lähetti hänelle erinäisiä Rasputinin siunaamia esineitä varjellakseen häntä pahalta ja tuottaakseen hänelle onnea. Tammik. 11 p:nä 1916 Aleksandra kirjoitti: