Part 5

Oikeinko sinä hiukkasen pidät minusta?

Äänettömyys. Yhtäkkiä isoisä loittonee hänestä, tunnustelee asetta ja asettelee sitä.

LYYLI CECILIA

Jumalan tähden... aiotteko sittenkin?

ISOISÄ

Kuolema on synnin palkka. (Ojentaa aseen itseään vastaan.)

Lyyli Cecilia karkaa mitään ajattelematta hänen luokseen, lyö aseen hänen käsistään niin että laukaus sattuu seinään ja ukko lyyhistyy polvilleen. Yhtäkkiä tyttö huomaa kävelevänsä, alkaa horjua, tarttuu huonekaluihin ja puhkeaa vihdoin puhumaan. Tuure tulee, laukauksen kuultuaan, nopeasti huoneeseen. Lyyli Cecilia astuu häntä vastaan. Kun Tuure hänet tavoittaa, tekee hän liikkeen ikään kuin tahtoisi ilosta nostaa hänet käsivarsillaan korkealle ilmaan.

LYYLI CECILIA

Minä kävelen... minä kävelen! Äiti, isoisä... onko tämä totta...? Voi Jumala, Jumala!

ISOISÄ

Sitä oli siis minullekin.

(Menee rauhallisena yläkertaan.)

LYYLI CECILIA

Että se todella on tapahtunut.

TUURE

Mutta miten se on tapahtunut?

LYYLI CECILIA

Isoisä tietää. Rakas hyvä isoisä. Mutta äiti... etkö kuule...? Herää katsomaan! Minä voin tulla sinun luoksesi — näin!

Tuure seisoo ääneti äitinsä vierellä, koettaa hänen kättään, sydäntään. Käy hyvin vakavaksi. Lyyli Cecilia kiiruhtaa sohvan ääreen.

LYYLI CECILIA

Äiti...! Tuure, hän ei liiku... Hän on niin kalpea... hän ei hengitä...

Äänettömyys. Tuure hillitsee mielenliikutustaan.

TUURE

Hän on kuollut.

LYYLI CECILIA

Äiti...? hänhän juuri puhui minun kanssani... Ei... Äiti!

ISOISÄ portaiden päässä.

Mitä — onko hän kuollut, Cecilia Hordel? Hyvä kuolla, kun on elänyt. Minäkin olen nyt elänyt.

TUURE

Älä itke, Lyylikki, anna hänen nukkua.

Pitkä äänettömyys.

LYYLI CECILIA

Onko niin lyhyt matka täältä sinne? Tämäkö on kuolema?... Oi, nyt minä tunnen, että olen löytänyt isäni siivet... Ja niillä minä voin käydä sillä puolella ja tällä puolella... Isäni siivet...

Esirippu.