Part 4
Seis! Apteekkari on ollut meidän kaikkien pankki. Ja kenenkä me aina olemme lähettäneet pankkiin? Sinäkään et mennyt isoisän luo, vaan äiti meni Nordlundille. Niin, niin. Silloinkin, kun sinun sairaalalaskuusi ei ollut rahaa.
AMALIA
Enkö minä maksanut sitä viimeistä penniä myöten?
TUURE
Kyllä vähitellen. Mutta mikset silloin ottanut isoisältä?
AMALIA
Antaako hän rahaa omiin silmiinsäkään?
TUURE
Mikset sitten itse mennyt apteekkarille?
AMALIA
Onko minun syyni, ettei minulle ole suotu sitä suloisuutta, mitä miehet rakastavat? En ole itse pyrkinyt tähän elämään — äiti sanoo, ettei syy liioin ole hänen. En sitten tiedä, mistä menen hakemaan syyllistä.
TUURE
Hautausmaasta — eikö äiti niin sanonut.
RVA SALAVA odottamatta.
Ehkä yläkerrasta.
AMALIA
Yläkerrasta — sanoitko niin, äiti? Mutta mikä ihme sinun on? Oletko sinä taas ottanut jotakin Nordlundin laatikosta? Kukaties morfiinia, tai jotain muuta hullutusta. Hänkin kun pitää sellaisia lukitsematta.
RVA SALAVA
Mitä kello on?
AMALIA
Ei tule kysymykseen, että tänä iltana menet sinne. Niinkuin ei sinusta jo olisi tarpeeksi puhuttu. Mitä asiaa sinulla muka olisi? Hän ehtii tavata sinut huomenna. Mitä varten sinä sinne lupasit mennä?
RVA SALAVA
Viemään verenpisarani. Kukkaseni tuolta ikkunalaudalta.
AMALIA
Hullutuksia.
TUURE
Mitä sinä nyt taas olet ottanut, puhut aivan sekaisin.
RVA SALAVA
En minä ole sekaisin. Hän pitää niistä. (Nousee verkalleen, vetää viluisena huivin ympärilleen ja tulee näyttämön etualalle.) Kerran se kuitenkin tulee jokaiselle viimeinen laiva... (Jää ikkunaan, katulyhdyn valossa näkyy hänen kasvojensa kalpeus.) Täytyy päästä sovintoon sen kanssa. Kaikkien kanssa.
AMALIA
Sovintoon — oletteko apteekkarin kanssa riidelleet? Ihmiset sanovat häntä riitaiseksi. Mutta ei hän minusta ole riitainen. Älä nyt, äiti. Hän puettaa sinut silkkiin ja samettiin. Ehkä hän lakkaa juomastakin — ainakin vähentää. Mutta sen minä sanon, että täällä kotona pitää vihkimisen tapahtua. Ja niin pian kuin suinkin — olettehan te molemmat jo saavuttaneet kypsän iän — juhlikaa sitten uudessa kodissanne niin paljon kuin tahdotte.
RVA SALAVA
Älä Jumalan tähden, älä Jumalan tähden.
TUURE
Ota sinä hänet, niin saat hänen silkkinsä ja samettinsa.
AMALIA
No, ei hän nyt minusta ole mikään niin vastenmielinen.
TUURE
Mutta ota hänet.
AMALIA
Cecilia Salavaahan hän rakastaa.
RVA SALAVA hädässä.
Amalia, hyvä rakas Amalia... jos sinä voisitkin ottaa hänet.
AMALIA
Nordlundin kanssa sinä, äiti, kuitenkin olet jaksanut kauemmin ylläpitää ystävyyttä kuin muiden kanssa.
RVA SALAVA
Niin, niin, niin, mutta...
AMALIA
Ne nyt olivat täyttä hullutusta sellaiset rakastumiset kuin siihenkin ylioppilaaseen — vailla pontta ja perää...
RVA SALAVA
Uskon että hän suostuisi, jos sinä suostuisit. Katso, voisit jättää postin, se on sentään rasittava toimi ajan pitkään. Nordlund on rikas, isoisäkin panisi siihen arvoa. Ehkä sinä voisit rakastua häneen. Tai oppia pitämään hänestä. Amalia, jos sinä tietäisit minun elämäni... minä en voi mennä hänelle... pelasta minut!
AMALIA taistelee mielenliikutustaan vastaan..
Vai pitäisi minun pelastaa sinut! Mikä sinulla on hätänä: rakastat, olet nuori ja kaunis. Etkä koskaan tule vanhaksi. Kun yksi rakkaus sammuu, syttyy toinen. Ja taas sinä suutelet niinikuin ensi kerran...
RVA SALAVA
Mistä sinä tiedät kuinka minä suutelin ensi kerran.
AMALIA
En tiedäkään. Mutta sanotaanhan sen olevan niin taivaallista. En tiedä, en tiedä, et mitään antanut minulle. Olit saita, äiti. Minä synnyin vanhana enkä minä leikkinyt lapsena enkä minä koskaan suudellut — sinä, äiti, rahaa voin sinulle antaa, kun näillä käsilläni raadan, mutta auttaa sinua rakkausasioissa, siihen en kykene! (Purskahtaa itkuun.)
TUURE
Odottakaa te, kyllä minä pidän huolen apteekkarista. Vai odottaa apteekkari Nordlund verenpisaroita — verenpisaroita minun äitini ikkunalta. Kyllä hän saa verenpisaroita.
Aikoo kiihtyneenä lähteä.
RVA SALAVA pidättäen hänet.
Tahdotko minua todella auttaa, Tuure? Älä mene Nordlundille — onko se niin kumma, jos vanhuus haluaa verenpisaroita nuoruuden akkunoilta. Mene Lyylin luo, koeta saada hänet ymmärtämään, että hänen täytyy lähteä maailmalle nyt tohtorin turvissa. Hänelle ei koskaan tule tällaista tilaisuutta. Hänen täytyy parantua ja löytää isänsä siivet. Mene, Tuure, menkää molemmat. Hänen täytyy se ymmärtää. Olen taistellut hänen kanssaan niin että olen aivan väsyksissä.
TUURE
Kyllä minä apteekkarin vielä tästä tavoitan.
AMALIA
Äiti on aivan oikeassa: milloin Lyylille tulisi tällainen tilaisuus?
Lähtevät Tuuren kanssa makuuhuoneeseen.
Rva Salava astelee viluisena ikkunan luo ja odottaa siinä. Isoisän ja Sorrin äänet lähenevät yläkerrasta. Tulevat vähitellen portaille, Sorri edellä, sitten isoisä.
ISOISÄ
Mistä sinä olisit saanut rahaa, hakotukkimies? Luulet voivasi minua petkuttaa. Elvira, tyttäreni, näkee huonosti — mitä vanhoja tupakanlentiä lienet minulle rahoina tuonut. Amalia, sinuun luotan: ovatko nämä oikeita rahoja? Etkö ole siellä? Sibylla, sinuunkin luottaisin, jos voisit tulla tänne. Missä te sitten kaikki olette? Oletteko siis jo matkustaneet, kiittämättömät? Eikö ketään ole täällä? Hakotukkimies pettää minua! Siinä on kiitos siitä että olen antanut hänen seitsemän vuotta asua kauniissa huoneessani: maksaa velkansa ja on vapaa — ettet häpeä. Kaikki te nyt olette vapaat. Isoisä on sokea, isoisää ei tarvita, rahaa on. Kuka on antanut rahaa? Sinäkö, Elvira? Oletko uskaltanut?
Rva Bask on tullut portaille.
RVA BASK
En hänelle, isä pikku, en yhtä penniä.
ISOISÄ
Mutta kyllä eräälle toiselle.
RVA BASK
Isä pikku, miksen minä saisi tehdä rahoillani mitä tahdon? Ehkä voi pistää päähäni lähteä matkalle. Minä tahdon minäkin pitää vähän hauskaa.
ISOISÄ
Hupsu, kuka sinulle rikkaan miehen toimitti, jollei isäsi. Ylioppilas oli köyhä rotta. Jos olisit saanut tahtosi läpi, niin ei sinulla nyt olisi yhtään mitään. Mutta isäsi ei kuunnellut kyyneliäsi, ja eikö hyvin käynyt.
RVA BASK itku kurkussa.
Isä pikku — hänen kanssaan olisin ollut onnellinen köyhyydessäkin.
ISOISÄ
Ystävältäsi Tuurelta voit saada kuulla yhtä ja toista köyhyyden onnesta. Ja ehkä myös tuolta hakotukkimieheltä.
SORRI
Omituista — tässä minulle tänään puhutaan samassa talossa köyhyyden onnesta ja rikkauden onnesta. Kukaan ei puhu siitä ainoasta, joka on jonkin arvoista: tunnonrauhasta.
RVA BASK
Hänen kanssaan olisin ollut onnellinen... Tuure, poikani, saa kaikki mitä minulla on, kun vain hiukkasen pitää minusta... Minä niin kaipaan, kaipaan... (Lähtee seuraavien vuorosanojen aikana yläkertaan.)
ISOISÄ
Pitää ja pitää — vai kerjäät sinäkin rakkautta. Ja huvimatkoja ja hauskaa. Matkusta yläkertaan, siinä on sinulle matkaa riittämiin. No, mene. Toisille ei anneta mitään, ja toisille niin että hukkuvat ylenpalttisuuteen. (Lyyhistyy lamaantuneena tuolilleen.) Entä poikani vaimo, onko hänkin jo »matkustanut»? Kuka hänellekin antoi rahaa! Ja kuinka minä olen häntäkin hoitanut ja ruokkinut. Ja hänen lastaan, Sibyllaa, joka ei ole edes minun sukuani. Ilman kiitoksen sanaa, hyvästiä sanomatta. Ja kuinka minä olen teistä kaikista murheen pitänyt... Rahaa ei kunnioiteta eikä totella — minä sanon sen, että Jumalaa ei enää ole taivaassa.
SORRI
Luulenpa melkein että Jumala on astunut taivaastaan ja on matkalla köyhän syntisen postimestari Schultzen tykö.
ISOISÄ
Jumala on matkalla — taas sinä uhkaat minua kuolemalla. No niin, jollei rahalla enää ole virkaa, niin mitäpä sitten ihmiselläkään...
SORRI
Kuolema on synnin palkka. Mutta ehkäpä teistä vielä tulee iankaikkisen elämän perillinen, nyt kun alatte päästä irti mammonasta.
Lähtee makuuhuoneeseen.
RVA SALAVA itsekseen.
Kuolema on synnin palkka...
Äänettömyys
ISOISÄ
Köyhä syntinen — eikö talo ole minun? Enkö ole teitä kaikkia ruokkinut? Sinä, Sibylla, olenko minä syntinen, minä joka olen leikkinyt kanssasi kuin lapsi? Kun sinä leikittelit paperinukkiesi seurassa, seisoin minä tuolla ylhäällä ja nauroin, ja se on ollut ainoa iloni... Cecilia Hordel, sinä, muistelepas vain, oliko kattoa pääsi päällä, kun otin sinut lasteni opettajaksi! Äitinä sait olla heille. Miksei kukaan vastaa, oletteko kaikki kuolleet?
AMALIA palaten, puettuna ulosmenoa varten, kädessään paperiin käärittyjä kukkia.
Hän ei suostu lähtemään ilman äitiä — Lyyli. Hän on aivan taipumaton. Mutta mitä se isoisä täällä onkaan puhunut? Väinö juuri tuli sellaisella uholla ja huusi, että »on ihanaa nähdä kuinka kahleet putoavat».
ISOISÄ
Amalia — sanoitko ettei Sibylla lähde? Sibylla jää! Sibylla ei jätä auttajaansa ja elättäjäänsä. Sibylla on toista kuin te kaikki.
AMALIA
Odottakaa nyt, isoisä. Sibylla kyllä menee pois meiltä, vaikka hän jää kaupunkiin.
ISOISÄ
Kaupunkiin — saako hän ehkä jonkin tanssimestarin toimen? (Naurahtelee.)
AMALIA
No, hakotukkimies ja Sylvi, hehän nyt menevät naimisiin, eikö isoisä ole kuullut? No, Sorri saa paikan osuuskaupan johtajana ja hyvän palkan ja suuren asunnon. Niin että toinen Raakel pääsee nyt naimisiin ja heidän luokseen menevät äiti ja Lyyli Cecilia.
ISOISÄ
Hulluja puhut — hakotukkimies kauppa-alalle? No, sitäkö varten hän täällä on kaiken kesää takonut päähänsä Juudaksen kieltä? Hulluja puhut.
AMALIA
Isoisä uskoo tai on uskomatta, niin se kuitenkin on. (Lähtee ulos.)
ISOISÄ
Papista kauppamies — nauran minä!... Kuka tuli sisään? Sylvikö? Vai joko sinulla nyt on niin uudet ja kalliit kengät, ettei askeleitasi enää tunne?
Sylvi on ulko-ovessa kohdannut Amalian ja astuu sisään, kukkaro kädessä avonaisena, maksaakseen lähetille. Ottaa nopeasti Sorrin huoneesta vielä jotakin ja vie viimeiset lähetille.
SYLVI ohi astuessaan.
Minä vain täällä olen, isoisä. Nyt on huone tyhjä uutta vuokralaista varten.
ISOISÄ
Vai niin, rouva kauppaneuvoksetar. Teen kunniaa. Meistä taitaa tulla virkaveljet mammonassa, minusta ja hakotukkimiehestä.
SYLVI
Isoisä, kyllä Väinö voi palvella Jumalaa uudellakin alallaan.
ISOISÄ
Mutta minäpä en annakaan sinua kauppamiehelle. Eri asia on Jumala, eri asia mammona.
SYLVI
Antoihan isoisä tyttärensäkin kauppiaalle — Elvira tädin.
ISOISÄ
Silloin tarvittiin rahaa sukuun. Mutta te, ettekö te nyt malta odottaa siksi että olen kallistanut pääni? Ja niin minä olen teille säästänyt, etten silmiänikään ole parantanut, jottei teiltä vähenisi. Mutta enemmän vain olla pitää. Ei riitä asunto isoisän vanhassa talossa — pitää olla uusi virstanpituinen talo torin varrella ja sillin ja saippuan hajua.
Sorri tulee huoneeseen.
SYLVI ihmeissään.
Mutta itsehän te olette ajanut meidät...
ISOISÄ
Voi sinua, Sorri, mammonan renki — hakotukkimies oli aatelia sinun rinnallasi.
SYLVI kauhistuneena.
Väinö, hän puhuu kauheita ja hän on oikeassa...
SORRI
En häpeä tunnustaa, että se valistusmuoto, jota postimestari kutsuu mammonanpalvelukseksi, oli ensimmäinen herätyksentuoja minun kaukaisella kotiseudullani.
Sorri ja Sylvi lähtevät makuuhuoneeseen.
Äänettömyys.
ISOISÄ
Keitä täällä nyt on? Vastatkaa. Tunnen sieraimissani, että täällä joku on. Seela...?
Äänettömyys.
RVA SALAVA käheänä, väsyksissä.
Postimestari Schultze, kysyisin teiltä...
ISOISÄ
Seela, olethan siellä. Mutta ei vain vastata. Taidatte muutkin olla siellä? Sibylla, joko sinäkin petät minua ja annat minun turhaan huutaa? Kaikki olette täällä, vaikka petätte minua. Kukapa teille kustantaisi matkoja. Odottakaa te, lähden vielä tohtorin tykö ja parannan silmäni — ketä sitten petätte! Mutta se menee kaikki teidän perinnöistänne.
RVA SALAVA
Postimestari Schultze... kysyisin teiltä...
ISOISÄ
Postimestari ja postimestari — etkö sinä ole ollutkaan kapteenin, poikani vaimo?
Lyhyt äänettömyys.
RVA SALAVA harvaan ja painolla.
Sen mahdatte te tietää paremmin kuin minä. Kuka se oli, joka sulki oven ulkoapäin — tekö, tekö sen teitte, postimestari Schultze? Ja tekö sen taas avasitte aamulla, että kapteeni pääsi ulos ennen kuin palvelijat heräsivät? (Tuskissaan.) Niin, niin. Mutta miksi, sitä en ole voinut koskaan ymmärtää. Siitähän on niin kauan, ei voi mitään auttaa. Mutta miksi sen teitte?
ISOISÄ
Olisit karannut — olit jo tilannut hevosen.
RVA SALAVA
Niin olin. Mutta miksen sitten olisi saanut lähteä? Minun olisi vain pitänyt lähteä heti kun huomasin. En kärsinyt kapteenia. Mutta olin kovin nuori... ja turvaton. Olisihan kapteeni saanut rikkaita ja suurisukuisia. Minun olisi pitänyt huutaa valveille koko talo...
ISOISÄ
Et huutanut — kapteeni oli komea mies, oikein minun poikani.
RVA SALAVA
Älkää, älkää...
ISOISÄ
Mutta kaikkihan kävi hyvin. Kaikki tapahtui hiljaa täällä ylhäällä ja alhaalla nukkuivat kaikki rauhan unta. Kukaan ei tänäkään päivänä tiedä asiasta mitään.
RVA SALAVA
Hyvin — sinä yönä särkyi minun elämäni. En ole koko ikäni mittaan jaksanut paikata sitä. Voi teitä, postimestari Schultze.
Äänettömyys.
RVA SALAVA
Ja miksi... miksi?
Äänettömyys.
ISOISÄ
Cecilia Hordel... onko sinulla vielä kauniit vaaleat hiuksesi? Valo kulki aina sinun perässäsi ja piti peliään sinun hiuksissasi.
Äänettömyys.
RVA SALAVA
Postimestari Schultze... viisitoista vuotta sitten... Tekö otitte kirjeet? Vastatkaa: tekö otitte kirjeet, jotka tulivat minulle, ja myös kirjeet, jotka lähetin?
ISOISÄ
Aioit mennä naimisiin hänen kanssaan ja lentää talosta...
RVA SALAVA
Te siis otitte kirjeet. Ja luitte ne. Sekä hänen että minun. Te näitte minun odotukseni ja hätäni... Jos minä käsittäisin minkä tähden. Sillä minä ja lapseni olimme talossanne vain tiellä... Ja sitten tuli se viimeinen kauhea asia — tällainen päivä se juuri oli kuin tämäkin, lehdet alkoivat juuri kellastua — istuin ylhäällä kirjoittamassa kirjettä. Lapsi leikki ja hyppeli helmoissani. Silloin te tulette ase oikaistuna ja laukaisette. Teittekö senkin tahallanne? Sanokaa, turmelitteko tahallanne lapseni elämän, vai vahinkoko se oli?
ISOISÄ
Mitä sinä sitä lasta aina suutelit ja rakastit niin ettet nähnyt etkä kuullut mitään muuta.
RVA SALAVA
Omaa lastani...
ISOISÄ
Näyttelijän lasta. Minun poikani lapset eivät enää olleet minkään arvoisia...
RVA SALAVA
Mutta tämähän oli orpo ja pienin kaikista.
ISOISÄ
Et suinkaan sinä mitään ymmärrä siitä mitä sanotaan... sanotaan epätoivoksi. Mitäs sinä. Et suinkaan usko, että voi olla ihmisiä, joita ei kukaan koskaan ole rakastanut? Ihmisiä, jotka aina vain ovat pahoja. Etkä suinkaan sinä sitäkään ymmärrä, että sinun vaalea pääsi oli viimeinen minkä näin, kun kaikki muu jo oli minulle pimennyt — mitä sinä, Cecilia Hordel.
RVA SALAVA
Mutta ettehän tahdo minulle uskotella, että...
ISOISÄ
... että sinua rakastin. En. Silloin olisin sinut ottanut, hyvällä tai pahalla eikä siinä olisi kysytty mitään esteitä. Rakastaa ja rakastaa — sen sinä ymmärrät, Cecilia Hordel. Mutta entä kun ei kykene rakastamaan. Näkee kuinka muut. Eikä osaa, vaikka hakee kuin sisilisko auringonpaistetta... (Istuu murtuneena tuolissaan.)
Sorri ja Sylvi ovat tulleet ovelle.
SORRI
Nyt on Lyylikki, pieni sisareni, heitetty Herran haltuun. Ja teille, postimestari Schultze, sanoisin hyvästi, sillä olen sittenkin päättänyt lähteä. Raakelini odottaa täällä uskollisesti, kunnes noudan hänet. Kiitetty olkoon kaikesta Herra, myöskin tästä armon päivästä.
ISOISÄ
Saarnaa sinä, saarnaa — on se toki parempi kuin että mittaat vajavaisia kyynäriä ja vajavaisia kannuja...
SORRI
Jumalan haltuun. (Menee antamaan kättä isoisälle. Isoisä työntää pois hänen kätensä ja paiskaa setelit hänen jälkeensä.)
ISOISÄ
Mene, menkää kaikki, niin ettei hiiskahdustakaan kuuluu talossa. Menkää. (Lähtee väsyneenä yläkertaan.)
SORRI rva Salavalle.
Äiti kai tulee laivalle? Mutta onko äiti sairas? Sylvi, meidän täytyy äideillemme antaa paljon rakkautta. (Kokoaa setelit, jättää ne pöydälle.) Sain siis sittenkin nähdä kahleiden putoavan. (Painaa alas päänsä, seisoen hetkisen kädet ristissä kuin rukoillen.)
Lähtevät hiljaa Sylvin kanssa.
Äänettömyys.
RVA SALAVA
Isoisä raukka, isoisä raukka.
Tuure tulee nopeasti.
TUURE
Lyyli ei lähde ilman sinua, äiti. Olen taistellut hänen kanssaan, olen väkisin pakannut hänen tavaroitaan...
RVA SALAVA
Hänen täytyy ymmärtää, että tämä on viimeinen tilaisuus. Minä en enää kykene pitämään hänestä huolta, en senkään vertaa kuin tähän asti...
TUURE
Äiti, onko sinulla vielä joitakin tyhmiä pulvereita? Koeta itse tulla puhumaan Lyylin kanssa.
RVA SALAVA
En jaksa, en ymmärrä, miksi minua niin väsyttää...
Tohtori Ilmonen tyttärineen tulee, molemmat matkavalmiina, kukitettuina. Tervehdykset vaihdetaan.
TRI ILMONEN nuortuneena.
Tässä me nyt olemme, rakas rouva Salava.
ANNA iloisesti.
Kai Lyyli Cecilia on valmiina?
RVA SALAVA
Hän on ollut hiukan itsepintainen. Olemme kaiken iltaa koettaneet häntä taivuttaa.
ANNA
Kyllä hän tulee, kun kuulee, että hänen äitinsä lähtee mukaan.
RVA SALAVA
Hänen äidiltään kyllä taitaa jäädä lähtemättä. Mutta Lyylikki pitäisi saada ymmärtämään, mikä onni hänelle olisi...
Kuuluu kimakka laivan vihellys.
TRI ILMONEN
Se oli vasta ensimmäinen.
RVA SALAVA
Ehkä minä noudan Lyylin tänne... Tai jos herrasväki vaivautuu...
Menevät Lyylin huonetta kohden. Anna jää sanomaan pari sanaa Tuurelle.
ANNA
Tämä on ollut kaunis kesä, herra Schultze. En koskaan unohda sitä. Ja teitä saan kiittää niin paljosta.
TUURE
Olette erinomaisen rakastettava.
ANNA
Hauskaa meillä on ollut. Ja aina oli kaunista. Siksi soisin, ettette koskaan...
TUURE
Mitäpä minusta.
ANNA
Täytyy olla uskollinen kauneudelle, mitä meille muuten jää...
Tuure suutelee kuumasti hänen kättään.
TRI ILMONEN huutaa.
Anna, tule nyt tänne tekemään parastasi...
ANNA taistellen mielenliikutustaan vastaan.
Hyvästi!
Riistäytyy irti, seuraa isänsä ääntä. Tuure karkaa ulos.
Tri Ilmonen ja rva Salava tulevat.
TRI ILMONEN
Niin, sitä varten me olemme täällä. Tulettehan mukaan? Te ehditte aivan hyvin.
RVA SALAVA ravistaen päätään.
Kiitos tohtori.
Äänettömyys.
TRI ILMONEN
Minun täytyy nyt mennä hiukan ajassa taaksepäin. Kapteeni on luvannut odottaa. Viisitoista vuotta sitten, Lyylin isän kuoleman jälkeen... miksi te yhtäkkiä lakkasitte kirjoittamasta minulle? Olen koko kesän halunnut tätä kysyä, vaikkei ole tullut tilaisuutta. Sallikaa minun nyt saada se tietää. Olinko jollakin lailla teitä loukannut? Olinko teidän mielestänne epähienoa, että niin heti ystäväni kuoleman jälkeen kirjoitin teille ehkä liian tutunomaisesti... Tai mikä oli syynä siihen, että katkaisitte välit?
RVA SALAVA
Ei mikään siitä mitä uskotte, tohtori. En katkaissut välejä. Olisin niihin aikoihin juuri niin kipeästi tarvinnut ystävää. Teitä olin aina katsonut meidän molempien läheisimmäksi ystäväksi.
TRI ILMONEN
Te ette tietänyt millä epäluulolla teihin ensin suhtauduin. Ja kuinka te sitten vähitellen minut voititte... Ja sitten kun vaimoni kuoli, miten paljon te minua lohdutitte.
RVA SALAVA
Minä?
TRI ILMONEN
Ja sitten kun teidän miehenne oli poissa... Eihän ollut ihme, että aloin ajatella, että me kaksi yksin jäänyttä ehkä voisimme... Koetin kirjeissäni olla niin varovainen kuin suinkin.
RVA SALAVA
Niin, niin... Mutta mitäpä niistä puhuu — se on myöhäistä nyt.
TRI ILMONEN
Mutta onko myöhäistä? Kaiken kesää olen sitä ajatellut. Miksi olisi myöhäistä? Emmekö voisi viettää elämämme iltaa yhdessä...
RVA SALAVA
Teidän kanssanne — eikä koskaan erota!
TRI ILMONEN
Laiva odottaa — ettehän tarvitse paljoa matkaanne.
RVA SALAVA
Eikä kukaan minua täällä kaipaa... (Pääsee järkiinsä.) Kun ette sanonut tätä eilen. Koko kesän olen odottanut teiltä hyvää sanaa. Eilen illalla odotin viimeisen kerran, odotin niin, että olin sairas. Sitten... heitin pois itseni. Mutta se oli kai niin menevä.
Laivan vihellys.
TRI ILMONEN nousee nopeasti.
Puhetapoja, Cecilia — me olemme vanhat ystävät ja me voimme yhdessä valvoa lastemme tulevaisuutta...
RVA SALAVA
Uskon teidän käsiinne lapseni.
TRI ILMONEN
Hän ei lähde ilman äitiään.
RVA SALAVA
Ottakaa hänet mukaanne, pyydän teitä hartaasti.
TRI ILMONEN
Ja te tulette jälkeenpäin? No, jos sen lupaatte....
Anna tulee nopeasti, nostaa huoneeseen matkalaukun, työntää sitten Lyyli Cecilian rattaat. Lyylin yllä tumma kaapu ja hattu.
ANNA
Me olemme jo valmiit. Käyn vain hakemassa jonkun auttamaan. (Kiiruhtaa ulos.)
LYYLI CECILIA
Äiti, meidän täytyy sanoa hyvästi isoisälle. Mene ylös hänen luokseen, äiti, ja tuo hänet tänne. Menethän, ehkemme koskaan enää häntä näe.
RVA SALAVA
Sinun täytyy yksin lähteä tohtorin ja Annan kanssa.
TRI ILMONEN
Ja äiti tulee heti jäljessä.
LYYLI CECILIA itsepintaisesti.
Vai niin, äiti ei lähde. (Ottaa oikullisen suuttuneena hatun päästään.) Sitten en minäkään. Ei, en lähde.
TRI ILMONEN
Mutta äiti tulee... Me tahtoisimme nyt koko voimallamme auttaa sinua tulemaan terveeksi.
LYYLI CECILIA
Minä en jätä äitiä. Mitä minulle aamulla sanoit, äiti: älä jätä minua sittenkään, vaikka sitä pyytäisin. (Heittää kaavunkin yltään.)
Pitkä vihellys rannasta.
TRI ILMONEN
Minun täytyy siis jättää teidät molemmat. (Huutaa akkunasta.) Anna... ei tarvita. Ei hän lähde.
Hyvästelee sanattomana, päätään nyökyttäen. Lähtee.
ANNA tulee juosten sisään.
Et tule, Lyyli Cecilia? Ette kumpikaan, te — pahat, pahat. Mutta autolla minä vielä teidät noudan. Lyyli Cecilia, muista — isäsi siivet! (Lähtee nopeasti. Pitkä äänettömyys).
Rannasta kuuluu ylioppilaslaulua. Rva Salava asettaa Lyyli Cecilian tuoliin ikkunaan. Lyyli pyyhkii kyyneliään.
RVA SALAVA
Katso nyt. Mikset lähtenyt?
Äänettömyys.
LYYLI CECILIA
Olen niin onnellinen että jäin tänne. Kuinka minä sinut jättäisin.
RVA SALAVA
Mutta jos meille muuten tulisi ero, niin menethän sitten tohtorin turviin.
LYYLI CECILIA
Jos sinä menet naimisiin apteekkarin kanssa niin minä tulen mukaan. Tulen varmasti.
RVA SALAVA
Voihan kaikenlaista tapahtua.
LYYLI CECILIA
Niin, voi. Ajattele mitä kaikkea tänäänkin on tapahtunut. Väinö kertoi, että isoisä on niin muuttunut. Hän oli sanonut, että oli hänen ainoa ilonsa, kun minä leikin nukketeatterillani. Ajattele. Nyt ne kaikki heräävät jälleen ja nytpäs minä vasta leikin, kun tämän tiedän... Ajattele: hänen ainoa ilonsa! Mitä tekee missä me olemme — kuule, älä mene apteekkarille, meillä on hyvä täällä. Maailma ei ole suuri vain noinpäin (tekee liikkeen ulospäin), vaan myös näinpäin: korkealle ja syvälle. (Hakee muististaan.) Juhla yli työn, yli levon ja sunnuntain, yli ilon ja kärsimyksen... Mutta äiti, pane maata, olet kovin väsynyt. Miksi sinä niin tuijotat? Mitä näet?
RVA SALAVA
Kummallista — näen kotini, siellä kaukana...
LYYLI CECILIA
Mutta sehän paloi.
RVA SALAVA
Kivet ja polut eivät pala.
LYYLI CECILIA
Eivät, eivät. Mutta pane nukkumaan. Minä puhun sinulle tuonne sohvalle. Nyt ne laulavat lähtölaulua...
RVA SALAVA
Lähtölaulua...
Rva Salava on polvillaan Lyyli Cecilian edessä. Kuuntelevat laulun loppuun. Rva Salava suutelee tytärtään otsalle, käärii huivin ympärilleen ja laskeutuu sohvalle. Lyyli Cecilia seuraa elämää ulkona. Hetken perästä tulee isoisä, kädessään vanha revolveri. Päästyään tavalliselle paikalleen hän kuuntelee.
ISOISÄ salaperäisenä.
Sibylla, oletko yksin? Menikö äitisi nukkumaan?
LYYLI CECILIA
Postimestari, mikä teillä on kädessä?
ISOISÄ ojentaen revolverin.
Sibylla, muistatko jotakin?
LYYLI CECILIA
Aiotteko tappaa minut? Mitä olen tehnyt? Eikö se sitten ollutkaan totta, mitä Väinö kertoi... että te olitte hyvä minua kohtaan? Postimestari, pankaa pois... Tai ampukaa, jos tahdotte, mutta pian... Näettekö missä olen? Tässä on sydän... Postimestari, aiotteko tulla tänne alas? Ette saa tulla kun ei äitikään ole käynyt ylhäällä. Äiti... hän tulee tänne alas... Äiti!
Isoisä astuu haparoiden ja eteensä tunnustellen alas portaita ja raivautuu Lyyli Ceciliaa kohden, joka kauhusta mykkänä seuraa häntä silmillään. Päästyään lähelle hän toisessa kädessään pitää asetta, toisella sipaisee Lyyli Cecilian päätä.
ISOISÄ hymyillen.
Kuinka sinä olet tullut suureksi... olit silloin pieni...
Äänettömyys.
LYYLI CECILIA
Oletteko näin hyvä, isoisä. Rakas hyvä isoisä...
Lyyli Cecilia painaa poskensa hänen kättään vastaan.
ISOISÄ