Part 3

_Terttu_. Ja kun Lilli-Lempi ja Ihannelma rientävät kotiin...

_Tarpala_. Ja Aatu elämän nautinnosta ja mudasta!

_Ranka_. Kerran se soppa kuitenkin olisi ollut nieltävä, parempi heti!

_Tarpala_. Ja myöntäkää, että oli hivelevää nähdä sen louhikäärmeen ällistys: kaksoishäät! Eikä hän ole haistanutkaan!

_Terttu_. Se oli hyvittävää, myönnetään. Mutta millaisiksi te luulette meitä, että te noin vain...

_Kaarina_. Ja toisaalta on Maalin-rouvassa hyvääkin. Hän on sittekin miellyttävämpi kuin Ihannelma ja Lilli-Lempi.

_Tarpala_. Siksipä juuri nämä meidän häämme tulevat olemaan suuri apu Maalin-rouvalle ja tekevät Ihannelman ja Lilli-Lemmen miellyttävämmiksi!

_Kaarina_. Meidän häämme?

_Tarpala_. Lilli-Lempi pannaan puutarhakouluun ja Ihannelma seminaariin!

_Ranka_ (on katsellut akkunasta). Ja Kaarina Koivu ajaa Kai Rangan kanssa halki elämän!

_Kaarina_ (nauraen). Varmasti, pyörällä, jota ei ole!

_Ranka_. Te kuulitte kaikki!

_Puu-Pekka_ (laahaa pyörää sisään). Nyt minä lahjan tuon! Tunteekos opettajatar tätä kapinetta!

_Kaarina_. Minun rakas pyöräni! Ja ihan ehjä! Voi, Pekka! Istukaa! Kuinka te sen löysitte?

_Puu-Pekka_. He, he, he! Enhän minä sitä. Mikkohan sen, ruispellosta. Paimentaa siellä lehmää. Äkkää, että on polku pellossa, ja tuumaa, että lähteepä katsomaan, mihin se polku vie, ja töksähtää opettajattaren pyörään. Siellä oli koreasti kellellään keskellä ruista!

_Tarpala_. Kuules pakanaa!

_Kaarina_. Se oli onni, että sinne kätki. Onni minulle ja Mikolle. Nyt saa Mikko sataviisikymmentä markkaa.

_Puu-Pekka_. Ei kait sitä opettajattarelta ilkeä ottaa niin paljoa. Ja mikäs työkään se nyt oli, ruispellosta tielle taluttaa.

_Kaarina_. Olihan se. Ilman Mikkoa olisi vieläkin kateissa.

_Terttu_. Ja nyt saa Mikko ne talvitaminerahat, joita Miina niin huokaili!

_Kaarina_. Niin, nähkääs, mehän kaikki toivoimme, että sattuisi jotakin, ja nyt sattuikin!

_Puu-Pekka_. He, he, he! Ettäkös minä nyt, oikeinkos ottamaan. Jos se Miina suuttuu, kun opettajattarelta... Kyllä on komia raha. Mutta mitä tästä sanoo Salamelinska — johan se paukahtaa halki. Jotta verannalla istuu kahvilla ja saa sataviisikymmentä markkaa. Suuri kiitos! Otanpas Salamelinskan kiusallakin.

_Kaarina_. Hakkaakos Pekka puita saman tien?

_Puu-Pekka_. Voishan niitäkin. Mutta olis vielä toinen tärkeä asia. Se varas on meillä.

_Ranka_. Mitä?

_Puu-Pekka_. Se on meillä aitassa lukon takana. Pitäis nyt soittaa nimismiehelle taikka muille semmosille, että korjaisivat.

_Ranka_. Minä olen nimismies.

_Puu-Pekka_ (kumartaen). Ihtesä nimismies! Minä kun en tuntenna! Vai oikein nimismies!

_Ranka_. No, selittäkäähän, miten varas teille joutui.

_Puu-Pekka_. Se tuli aamupäivällä. Pyysi päästä maata johonkin sivumpaan. Oli muka käynyt pitkän matkan ja jatkaisi taas iltaviileällä. Minä autoin aittaan ja kun se ovi ei pysynyt kiinni, käski se vääntää lukkoon ja herättää sitten hämärissä. Ja niin minä väänsin. Mutta sitten tuumi Miina, että vikainen sekin miespaha, vasemman jalan ukkovarvas poissa. Ja siitäkös mulle valkeni, että sehän se onkin varas, niinkuin siinä opettajattaren lakaatissa neuvotaan.

_Ranka_. Onko se samanlainen?

_Puu-Pekka_. Rikulleen. Suuri kun koljatti, tukka kun haahkanpesä — ja se ukkovarvas.

_Terttu_. Mutta jos se nyt onkin jo karannut!

_Puu-Pekka_. Eikä ole. Hain Keskitalon Kallen vahdiksi, ja se kopauttaa päähän, jos yrittää ulos.

_Ranka_. Reilu komento!

_Terttu_. Sen työn päälle ansaitsee Pekka oikein kuumat kahvit. Ja saa kait tarjota toisillekin! (Menee.)

_Tarpala_. Tietysti, kihlakahvit! Minä tulen auttamaan, että saadaan oikein kuumaa! (Menee Tertun jälessä.)

_Puu-Pekka_. Mitä se sanoi kihloista?

_Ranka_. Eikö Pekka tiedäkään, että opettajatar on kihloissa?

_Puu-Pekka_. Eihän toki! Se ei ole sitä edes mulle uskonut!

_Kaarina_. Ei Pekan tarvitse...

_Ranka_. Kaikkea tietää! Kuinka varovainen! Kyllä hän vain on minun morsiameni!

_Puu-Pekka_. Ihtesä nimismiehen! Kovin on ylevää! Mutta surku mun tulee.

_Ranka_. Minkä vuoksi?

_Puu-Pekka_. Kun niin hyvä ihminen menee. Ei tänne toista semmoista opettajatarta saa. Ja mitä mun enää puitten hakkuustani iloa on!

_Ranka_. Tulette meille hakkaamaan.

_Puu-Pekka_. Ettäkö minä pääsisin ihtelle nimismiehelle. Mutta Salamelinskan naamaa on lysti katella, kun se kuulee, että ihtellä nimismiehellä juo kahvia verannan päällä!

_Kaarina_. Kuulkaahan, Pekka hyvä...

_Ranka_. Ja menkää nyt hakkaamaan puita siksi ajaksi, kunnes kahvi joutuu!

_Puu-Pekka_. Passaahan se. Ja lykkyä vaan tykö! (Menee.)

_Ranka_. Suur'kiitos!

_Kaarina_. Te teette asian yhä hullummaksi.

_Ranka_. Älkää suuttuko minuun. Mehän kuulumme toinen toisellemme. Ilman teitä en rupea elämään. Ettekö tekin tunne samoin, Kaarina?

_Kaarina_. Te olette nopea.

_Ranka_. Se ei ole vastaus. Minun pitää mennä nyt kytkemään Viina-Kustaa. Tulkaa mukaan, Kaarina.

_Kaarina_. Minä tulen.

_Ranka_ (taluttaen pyörää ulos). Ajamme niin kauan, että minä saan vastauksen!

_Tarpala_ (juosten sisään). Mihin te karkaatte! Kahvi on kiehumassa!

_Ranka_. Koeajelulle, veikkonen!

_Kaarina_. Tulemme pian takaisin! (Menevät.)

_Tarpala_. Terttu! Nuo kaksi menevät koeajelulle. Toivottavasti on Maalin-rouva akkunassa!

_Terttu_ (ovella matkien Maalin-rouvaa). Viisitoista vuotta on tällä koululla ollut opettajattaren virka, ja seitsemän on opettajatarta ollut, mutta ainoakaan heistä ei ole päässyt täällä kihloihin, siitä minä olen pitänyt huolen — eikä sitä voi ymmärtää, että... (Menee takaisin.)

_Tarpala_ (seuraten häntä). Että yksi varastettu polkupyörä voi näin suuria asioita matkaan saattaa!

Väliverho.