Part 2

_Rouva Keränen_ (ulkoa). Mikä rupatus teillä käy aamulla varhain? Minä sen kun vasta ylös kömmin.

_Kaarina_. Maalin, meillä on käynyt varas, vienyt yöllä minun pyöräni!

_Rouva Keränen_ (oven takaa). Siunaa ja varjele! Mitä sinä sanot! (Syöksyy sisään pörröisenä ja leveänä aamunutussa.) Minkälaista unta sinä näit?

_Kaarina_. Kunpa se olisikin unta! Mutta silkka todellisuus on tämmöinen: pyörä on viety.

_Rouva Keränen_. Tuoli, Terttu rakas, tuoli! Puhhuh — sitä ei todellakaan ole. — Jos sinä et pannutkaan sitä siihen, jos se on kyökin trapussa!

_Kaarina_. Ei, kyllä se oli. Enhän sitä muualla pitänytkään. Eilen juuri viimeksi nostin sen tähän, kun olin käynyt kauppiaassa.

_Rouva Keränen_. Niin, niin, mutta voihan sitä katsoa. Mistä sen aina oikein muistaa. Minäkin luulen usein tehneeni niin ja niin — enkä olekaan tehnyt. Terttu, lippase katsomaan! (Terttu juoksee katsomaan.) Ja kuinka se olisi niin saanut, ettei yhtään herätty — tekään. Miksi et sinä voinut tulla kieltämään, kun kuulit, että joku kopeloi verannalla.

_Kaarina_. Minä en kuullut mitään, eikä Terttu myöskään.

_Rouva Keränen_. Voi, herran ihme! Että ihmiset voivat niin nukkua! Minä vaan en niin tee. Nukun aina koiranunta. Kun surahtaa kärpänen akkunassa, heti herään. Jopas, että meille varas pääsisi!

_Terttu_ (tulee takaisin). Ei ollut unohtunut keittiön portaisiin!

_Rouva Keränen_. Ettei sielläkään! Eihän se sentään merkitse sitä, että varastettu. Ihan ajaa kananlihalle! Kun et vain olisi sitä itse pudottanut, Kaarina!

_Kaarina_. Maalin hyvä! Sitä minä varmasti en ole tehnyt. Ei niin suurta esinettä pudoteta.

_Rouva Keränen_. Niin, niin, ei kylläkään. Tuli vaan mieleeni, kun minä tavallisesti niin paljon pudottelen, tukkaneulat, parsinneulat, sukkapuikot — ja ennätän juuri syyttää toisia — ja löydänkin jostain lattialta. Itse olen pudottanut!

_Terttu_. Olisi hyvin mukavaa, kun voisimme löytää pyöränkin jostakin lattialta!

_Kaarina_. Se lienee hiukan hankalaa. Pyörällä pääsee pitkälle vähässä ajassa.

_Rouva Keränen_. Ette kait te tarkoita, että on ollut oikea varas?

_Kaarina_. Sitäpä juuri. Akkunasta tullut, ovesta mennyt.

_Rouva Keränen_. Mutta miksi te hyvät ihmiset pidätte akkunat ja ovet auki?

_Terttu_. Nepä eivät olleet auki, vaan kiinni.

_Kaarina_. Helppohan tuommoisesta akkunasta on tulla. Pieni haka ja sen kohdalla sormen levyinen rako, kuin varasta varten laitettukin.

_Rouva Keränen_. Juu, juu, kyllä se niin on. Voi, hyvä isä! Oletteko te katsoneet huoneitanne, vaikka olisivat vieneet kaikki? — Ja minäkin onneton! Kuka tietää, ovatko aitatkaan jälellä! (Syöksyy ulos.)

_Terttu_. Mitä me nyt teemme?

_Kaarina_. En tiedä. Olen yhtä ymmällä kuin Maalin.

_Terttu_. Jos menisin katselemaan — jos olisi jossakin pensaassa tai ojassa kätkössä tässä lähellä.

_Kaarina_. Sitä tuskin tarvinnee luulla.

_Terttu_. Ei tiedä. Käyn kuitenkin. (Menee),

_Rouva Keränen_ (tulee takaisin). Ei ollut varastettu. Aitat paikoillaan ja ovet lukossa. Voi, hyvä isä! Ei täällä ole ikinä tämmöistä sattunut. Kammottaa. Semmoinen niin lähellä. Olisi vielä hiipinyt meidän päähän — olisi saanut tyhjentää kaikki. Minä nukun kuin tukki.

_Kaarina_. Sinähän heräät kärpäsen surinaan!

_Rouva Keränen_. Minä! Aatukaan ei saa minua hereille! — Mutta mitä nyt tehdään?

_Kaarina_. Pitäisi ehkä ilmoittaa poliisille ja nimismiehelle.

_Rouva Keränen_. Tosiaan! Minä menen heti meidän päähän telefonoimaan. Niille tästä on soitettava ja niille tämä kuuluu, oikeus- ja poliisiasia! (Menee.)

_Terttu_ (tulee). Ei ollut missään näkyvissä! Ei pyörän jälkiäkään paitsi sinun omasi.

_Kaarina_. Se on tietenkin kantanut sylissään. — Kyllä minua alkaa sapettaa. Että ihminen julkee varastaa — ja vielä köyhältä opettajattarelta! Ja että minä olinkin niin typerä ja pidin sitä tässä! Nyt jos vielä saan sen takaisin, seisoo se yöt sänkyni vieressä. — Et suinkaan sinä sekoittanut jälkiä siellä pihalla, Terttu?

_Terttu_. Kävin vain ojanviertä ja pensaissa.

_Kaarina_. Meidän pitää jättää jäljet sotkematta siksi kun poliisi tulee.

_Rouva Keränen_ (tulee). Voi, hyvä isä! Ei niitä saa käsiinsä. Poliisi on mennyt naapuripitäjään lehmän ostoon ja nimismies on lähtenyt, mihin lähtenyt. Ja minä justiinsa telefonoin niin viisaasti. Halloo! Onko se nimismiehellä? Tämä on Hoppulan koululta kun puhutaan, Keräset! Viime yönä varastettu neidin pyörä, juuri täältä, Hoppulan koululta! Nähkääs, että olisi tuuminut, että ehkä Ihannelma, ja saanut siivet jalkoihinsa. Mutta eihän tässä maailmassa ole oikeutta eikä turvaa — ketään ei saa käsiinsä.

_Kaarina_. Pitänee tästä ruveta poliisiksi omasta takaa. Otamme merkit muistiin. Terttu, tuo kynä ja paperia ja kirjoita, mitä löydämme. Maalin on todistajana.

_Rouva Keränen_. Pitääkö tästä vielä oikeuteenkin? Sormi raamatun päälle?

_Kaarina_. Varmasti. (Tarkastelee.) Ruuduissa ei ole sormenjälkiä. Johonkin sen on kumminkin täytynyt koskea — ahaa, nähkääs, akkunanpuitteessa oikein nokinen käpälän kuva!

_Terttu_. Ihan selvä!

_Rouva Keränen_. Armahtakoon! Sepä on ollut marakatti!

_Kaarina_. Pikemminkin nokikolari! Näette, kuinka paksua nokea! Ja millainen käsi! Leveä kuin lapio, sormenpäät ja peukalo oikeat vasarat!

_Rouva Keränen_. Voi, hyvä isä! Ja semmoinen käy ympäri kuin kiljuva lejoona!

_Terttu_. Etsien pyöriä.

_Kaarina_. Kirjoita muistiin tämä jälki.

_Rouva Keränen_. Niin, nyt vaanitaan sormenjälkiä. Ja kyllä tuommoiset sormenjäljet heti saa kiinni!

_Kaarina_. Ovesta on osannut mennä jälkiä jättämättä. Mitenkähän täällä ulkopuolella? (Menevät ulos.) Maalin, älä astu akkunan alle, etteivät sekoa jäljet! — Haloo, Terttuli, selvät jäljet hiekassa, paljasjalan jäljet!

_Rouva Keränen_. Totta totisesti, oikeat louhikäärmeen jalat!

_Kaarina_. Suuret ovat, hirmuiset. Tuosta se on tullut, tuossa seisonut. Mutta huomaatkos, Maalin, vasemmasta jalasta ei näe isonvarpaan jälkeä ei missään! Onkohan sisällä?

_Terttu_. Ei täällä enää erota. Olemme tässä tallanneet moneen kertaan!

_Rouva Keränen_. Miksi se ei ole siitä vasemmasta ukkovarpaastaan jälkeä tehnyt?

_Kaarina_. Siksi, että sitä ei ole. Mitä ei ole, siitä ei tule jälkeäkään. Vasen ukkovarvas puuttuu! Kirjoita, Leppäkerttu!

_Terttu_. Vasen ukkovarvas puuttuu! Valmis!

_Kaarina_. Katsomme nyt, onko kiipeämisen jälkiä. Löydätkö sinä, Maalin?

_Rouva Keränen_. En minä näe mitään.

_Kaarina_. En minäkään. Sen on täytynyt olla pitkä mies — poikkilaudoituksella ei näy jälkiäkään jaloista. Se on ylettynyt avaamaan akkunan ja astumaan sisään kiipeämättä!

_Rouva Keränen_. Kauheata! (Tulevat sisään.)

_Kaarina_. Joko sinä kirjoitit, Terttuli: mies oikea hongankolistaja?

_Terttu_. Valmis on.

_Kaarina_ (akkunaa tarkkaillen). Eiköhän niin valtava ruho ole koskettanut akkunan puitteisiin? — Ahaa! Kiitetty olkoon tuo naula, johon niin usein raapaisen sormeni! Näettekös siinä mitään?

_Rouva Keränen_. Jokin musta tukkula!

_Kaarina_. Juuri niin, musta tukkula. Kirjoita, Terttu: musta, takkuinen tukka!

_Rouva Keränen_. Siunatkoon, se on takertunut hiuksistaan siihen!

_Terttu_. Kuin Absalom!

_Rouva Keränen_. Olisi sekin jäänyt riippumaan!

_Kaarina_. Olisikin! Olisi pyörä paikoillaan!

_Terttu_. Tämä protokolla olisi nyt valmis, niin että jos herrasväki suvaitsisi piirtää nimensä alle.

_Kaarina_. Maalin, ole hyvä!

_Rouva Keränen_ (kirjoittaa). Jaa koko nimi ja päivämäärä?

_Terttu_. Just niin!

_Kaarina_. Suur' kiitos!

_Rouva Keränen_. Voi, hyvä isä, tässä minä lekotan rauhassa, rosvojen työn parissa, enkä ollenkaan muista Ihannelmaa ja Lilli-Lempiä!

_Kaarina_. Mikäpä hätä niillä on!

_Rouva Keränen_. Mikäkö? Niillähän on myös pyörät. Ottivat mukaansa, kun on sitä flirttiä ympäriinsä. Ja kuka sen takaa, ettei sielläkin ole verantaa ja verannalla kehnoa ikkunaa!

_Terttu_. Ja Absalomia!

_Rouva Keränen_. Ja niin ovat pyörät menneet! Minun pitää heti kirjoittaa niille postikortti, että olisivat varuillaan. Että nostaisivat joka ilta pyörät — niin nostaisivat ne sängyn alle. Siihen ainakin herää, kun varas rähmii sängyn alla ja rämistelee pyöriä — niissä on kellotkin!

_Kaarina_. Mahdollista, että siinä tapauksessa minäkin olisin herännyt!

_Rouva Keränen_. Ja pyörä olisi tallella. Voi voi, millä nyt pääsee kauppiaaseenkaan. Ei ainuttakaan pyörää kotosalla! Aatukin vei omansa mukanaan. Voi, voi sentään tämmöistä huolta ja vastusta! Ja keskellä koreata kesää. Mitä nyt on tästä kesälomasta! Ja Aatu ei välitä mistään!

_Kaarina_. Eihän hän tiedäkään.

_Rouva Keränen_. Ei tietystikään. Siellä se vaan nauttii elämästä ja istuu mudassa. Ja me heikot vaimonpuolet hoidamme taloa ja vapisemme lejonan kynsissä, jolla on kädet kuin marakatilla! (Terttu nauraa.) Ei tämä ole mikään naurunpaikka, tämä on vakava asia. Kun ajattelee kaikkia niitä öitä, mitä vielä on jäljellä syksyyn. Ja kuinka monta pyöränvarkautta se louhikäärme vielä voi tehdä!

_Kaarina_. Täällä hän ei enää voi tehdä yhtäkään.

_Rouva Keränen_. Ei, minä en enää rupea tätä kestämään. Kirjoitan heti Aatulle, että nyt on noustava mudasta ja jätettävä elämän koreus ja tultava kiireesti onnettoman kodin avuksi!

_Kaarina_. Eihän häntä nyt kesken kaiken sovi sieltä hätyyttää!

_Rouva Keränen_. Sovi, se on jo velvollisuuskin! Pitäisikö minun yksinäni nääntyä tämmöisen taakan alle? Kirjoitan heti. — Ja Mäkelästä saa tänään lihaa. Otan teillekin asti.

_Kaarina_. Se olisi todella tarpeen, Maalin hyvä.

_Rouva Keränen_. Minä lähden sinne heti kun olen saanut päälleni. (Menee.)

_Terttu_ (nauraa). Voi, Kaarina, että sinä voit olla vakava! Tuo Maalin on mainio!

_Kaarina_. Minua niin harmittaa se pyörä. Ajatteles, että se nyt on jonkun hirtehisen käsissä!

_Terttu_. Mitä minä tällä paperilla teen?

_Kaarina_. Pane se johonkin talteen. Sen annamme poliisille, kun hän joskus palaa lehmän ostosta — toivottavasti hän pian saa mieleisensä — tai nimismiehelle, kun hän kerran ilmestyy "minkä-mihinkin" mentyään. Mutta ne ajat ovat tuntemattomassa tulevaisuudessa, joten meidän pitää itse koettaa pyydystää sitä pyörää.

_Terttu_. Mutta miten?

_Kaarina_. Niin, miten? Jos panisi ilmoituksen sinne Anttilan navetan päähän, joka tässä kylässä näkyy toimivan kuulutustauluna.

_Terttu_. Se on niin koomillista!

_Kaarina_. Eikä ole näistä. Varsin luonnollinen ilmoittelupaikka. — Mutta pitäisi luvata palkkio. — Kuinka paljon lupaisi, että viitsisivät yrittää ja ettei toisaalta kävisi liian tuhoisaksi kukkarollemme? Mitähän olisi sataviisikymmentä markkaa?

_Terttu_. Minä kyllä ajan varasta ilman mitään.

_Kaarina_. Mitä sinä tuumit, Terttu-Kerttu, onko se sopiva summa?

_Terttu_. Miksikäs ei!

_Kaarina_. Ajattelen, jos joku köyhä sattuisi löytämään, olisi se sievoinen raha. — Nyt rustaamaan ilmoitusta! (Kirjoittaa.)

_Terttu_. Kuulehan, Kaarina?

_Kaarina_. No?

_Terttu_. Kukas eilen illalla toivoi, että jotakin tapahtuisi?

_Kaarina_. Varmaan piskuinen Terttuli!

_Terttu_. Enemmän sentään arvoisa opettajatar! Ja nyt onkin jotakin tapahtunut!

_Kaarina_. Mene kissanhäntään!

_Terttu_. Noin ihmiset aina ovat kiittämättömiä! Vaikka sinullakaan ei ole nyt syytä valittaa yksitoikkoisuutta!

_Kaarina_. Tule tänne, että nipistän sinua! En minä tämmöistä toivonut enkä tämmöisestä huoli. Pyöräni minä tahdon takaisin. Senkin kelvottomat poliisit ja nimismiehet, eivät nekään ole saapuvilla silloin kun niitä tarvitsisi. Letkautan vähän tässä!

_Terttu_ (kurottautuu katsomaan). Mitä hassua sinä kirjoitat? Mutta, Kaarina, sopiiko se?

_Kaarina_. Miksi ei sovi! Saatpa nähdä, minä saan pyöräni takaisin, että keikkuu!

Väliverho,

KOLMAS NÄYTÖS.

Sama kuisti. Joku päivä myöhemmin. Nimismies Kai Ranka ja isäntä Eero Tarpala astuvat ensin koputettuaan sisään.

_Ranka_. Ei yhtä ristinsielua! Pitänee itse käydä taloksi! Istuppa, Eero! (Molemmat istuutuvat.)

_Tarpala_. Kiitos, kiitos, mutta eiköhän ole vähän noloa asettua näin kodikkaaksi, kun ei ole asianomaisia saapuvilla?

_Ranka_. Palttua minä niille vanhoillepiioille. Ja löylyä! Löylyttää tekee mieli sitä opettajatar-peeveliä tästä ilmoituksesta! (Vetää paperin taskustaan.)

_Tarpala_. Mitä siitä nyt enää, kun sen jo revit yleisön nähtävistä? Harmi se hänellekin pyöränsä menetys.

_Ranka_. Harmi niin. Mutta hittoako minä siihen asiaan kuulun!

_Tarpala_. Olethan sinä nimismies, järjestyksen ylivalvoja pitäjässä!

_Ranka_. Äsh! (Lukee ilmoitusta.) "Sataviisikymmentä markkaa sille, joka toimittaa takaisin varastetun naisten polkupyörän. Heinäkuun 23 päivää vasten yöllä varastettiin allekirjoittaneen kuistilta naisten polkupyörä, ruskea, ketjusuojustin puuttuu, ohjaustangossa numero 424745. Koska arvoisa poliisi on lehmänostossa ja arvoisa nimismies missä tahansa ja varas niin ollen ilman lain kouran uhkaa, niin tiedoitan täten hänen tapaamistaan helpottaakseni ja myös jotta lähimmäiseni senkaltaista kavahtaa taitaisivat, että mies on suuri ja roteva, mustatukkainen ja nokikätinen, käy paljain jaloin, vasemman jalan ukkovarvas puuttuu. Hoppulan koululla, 23 päivänä heinäkuuta. Kaarina Koivu, opettajatar."

_Tarpala_. Se on mainio!

_Ranka_. Mainio! Arvoisa nimismies missä tahansa! Se on herjausta. Ajatteleppa, jos olisi sattunut joku, esimerkiksi maaherra tai muita — ei, kyllä minä sen löylytän!

_Tarpala_ (tarkastellen paperia). No, se todistaa vain, että hän on sukkelasuinen. Vahinko, että hän on vanhapiika. Tämä on hyvä ilmoitus. Mistä hiivatista hän tietää sen varkaan tuntomerkit?

_Ranka_. Minkälaiset merkit?

_Tarpala_. Juurihan itse luit!

_Ranka_. Minä en ajatellut muuta kuin sitä, mitä hän oli kirjoittanut minusta. — Totta vie! Suuri mies, musta tukka, nokikäpälä, vasen ukkovarvas poissa — missä hitossa on sama ansioluettelo?

_Tarpala_. Mitä nokista ammattia hän voinee harjoittaa?

_Ranka_. Viinankeittoa! Nyt muistan. Se on Viina-Kustaan ansioluettelo! Kas vain sitä roistoa, se häärää täällä päin varastelemassa, ja me etsimme kokonaan toisaalta!

_Tarpala_. Niinpä saat lopuksi kiittää opettajatarta hänen pirteästä ilmoituksestaan!

_Ranka_. Se mies on saatava kiinni. Myötäänsä onkin osannut väistellä. Pitää heti telefonoida ympäri ja ajaa takaisin kirkolle järjestämään jahtia. Ja minä aioin näillä main viivyskellä ja olin iloinen, kun tapasin sinut.

_Tarpala_. Hauska kuulla!

_Ranka_. Ajattelen, että meidän olisi yhdessä helpompi tavoittaa se minun varkaani.

_Tarpala_. Sinun varkaasi!

_Ranka_. Niin, se veikeä varas, joka on vienyt leponi ja rauhani!

_Tarpala_. Ja varastanut sydämesi — sinä käyt kovin hempeäksi!

_Ranka_. Minun täytyy saada hänet käsiini.

_Tarpala_. Kenet?

_Ranka_. Hänet juuri, josta jo sinulle kerroin. Neitonen, jonka tapasin siinä Koukkumäessä, oikea ilmestys keskellä sydänmaata, kaunis, huima ja ylpeä. Hän ei tahtonut ajaa minun kanssani — mutta hänen täytyy.

_Tarpala_. Jätä jo. Kun yksi ei tahdo, tahtovat sadat muut.

_Ranka_. Minä viis niistä muista. Hänet minä otan, otan muitta mutkitta, kun vain tapaan.

_Tarpala_. Ties, vaikka olisi jo naimisissa?

_Ranka_. Naimisissa! Hän ei saa olla naimisissa muuta kuin minun kanssani!

_Tarpala_. Kiinni korvia myöten!

_Ranka_. Sinun pitää auttaa minua. Sinä olet pitäjäläisiä. Tunnet taloja ja töllejä. Missä niistä voisi olla kesävieraita tai muita sellaisia? Olen kuulustellut täkäläisiltä. Mutta ne eivät tiedä. Vastaavat vain, ettei ole täällä missään kesävieraita.

_Tarpala_. Ei niitä siis ole.

_Ranka_. Mutta hän on.

_Tarpala_. Varmaan joku ohikulkija.

_Ranka_. Ei ollut, hän oli paljain päin. Sellainen suloinen kiharapää.

_Tarpala_. Suloinen kiharapää! En voi auttaa sinua. Talon tytöissä ei ole ainuttakaan sellaista, ja Ihannelman ja Lilli-Lempin kihara-päät eivät ole suloiset...

_Ranka_. En voi käsittää, mihin hän pyörineen päivineen katosi. Ajoin takaisin, etsin puolelta ja toiselta — ei jälkeäkään.

_Tarpala_. Olikin siis kummitus. Ehkä ikävöintisi luoma kuva eikä elävä ihminen.

_Ranka_. Loruja! Hänkö ei elävä? Niin eloisia kasvoja on harvalla. Ja nyt minun pitää taas lopettaa etsiminen tämän viheliäisen opettajattaren takia!

_Tarpala_. Viina-Kustaan takia!

_Ranka_. Vieköön sarvipää Viina-Kustaan!

_Tarpala_. Sinun pitää olla siinä apuna Belsebubille! (Terttu tulee, pysähtyen hämmästyneenä kynnykselle. Ranka ja Tarpala nousevat kumartamaan.)

_Ranka_. Voitteko te tietää, missä on opettajatar. Tahtoisin tavata häntä virka-asiassa. Minä olen tämän pitäjän nimismies.

_Terttu_. Menen heti häntä kutsumaan...

_Tarpala_. Kuulkaahan — kuka te olette? Oletteko te täällä kesää?

_Terttu_ (nauraen mennessään). Kukas te olette? Kyllä minä olen täällä kesät ja talvet!

_Ranka_. Yhtä naseva sutkaisemaan kuin hänkin!

_Tarpala_. Pakana! Minun olisi pitänyt esitellä itseni. Tuleekohan hän takaisin?

_Ranka_. Ei varmaankaan. Nyt saat sinäkin aloittaa etsiskelyn!

_Tarpala_. Tämä kylä näkyy tulleen salaperäisiä kaunottaria täyteen!

_Kaarina_ (tulee Tertun kanssa). Hyvää päivää! (Pysähtyy hämmästyen.)

_Ranka_. Siinäpä teidät viimeinkin tavoitan! Mihin te katositte siitä mäestä? Tåälläkö te asuttekin?

_Kaarina_. Täällä.

_Ranka_. Peijakas! Kuinka helposti olisin voinut teidät löytää! Olisitte vain ilmoittanut minulle!

_Kaarina_. Enhän edes tiedä nimeänne!

_Ranka_. Ah, niin. Anteeksi, Ranka, nimismies, Kai Ranka...

_Tarpala_ (Tertulle). Suvainnette — Tarpala... (Esittäytyvät.)

_Kaarina_. Nimismies, jolla on virka-asiaa minulle!

_Ranka_. Teille minulla on ihan yksityistä. Mutta virkajuttu on minulla selvitettävä sen opettajattaren kanssa!

_Kaarina_. Minä olen juuri se opettajatar.

_Ranka_. Mahdotonta! Ne ovat rumia vanhojapiikoja!

_Kaarina_ (loukkautuen). Unohdin, että teillä tietenkin on samat mielipiteet kuin rouva Keräsellä!

_Ranka_. En ymmärrä teitä! Tarpala. Syy on minun tai oikeastaan Ihannelma-neidin, joka antoi minulle niin väärän kuvan teistä.

_Kaarina_. Ihannelma?

_Tarpala_. Niin. Talvella eräissä iltamissa kysyin häneltä, miksi he eivät tuo uutta opettajatarta sisarineen nähtäville. Siihen hän vastasi, että jos minua huvittaa kaksi kamalaa vanhaapiikaa... ja niin meitä ei sitten huvittanut.

_Ranka_. Koko talvi hukkaan! Miksi te ette voineet pistäytyä kertaakaan missään?

_Kaarina_. Siksi, että meillä ei ollut milloinkaan tilaa hevosissa.

_Tarpala_. Mitenkä?

_Terttu_. Siten, että Ihannelma ja Lilli-Lempi ottivat aina hommakseen hevoset. Ja kun lähtö tuli, selvisikin, ettei ollut tilaa kuin juuri parahiksi Ihannelmalle ja Lilli—Lemmelle.

_Tarpala_. Niitä typeriä häijyläisiä! Piti kai heidän tietää, ettette iät kaiket voi piilossa pysyä.

_Kaarina_. Emmekös me hyvin pysyneet? Pysyisimme vieläkin, ellei olisi sattunut sitä pyöräjuttua.

_Tarpala_. Jonka johdosta arvoisa nimismies tuli antamaan löylyä.

_Kaarina_. Minulleko?

_Ranka_. Teille juuri. Mihin te katositte siitä mäestä? Ja kirjoititte sitten kaikkien tiettäväksi: "ja koska nimismies on minkä missäkin..." kun minä juuri lentelen teitä etsimässä!

_Kaarina_. Minä en tiennyt, jotta olisin voinut kirjoittaa: "Koska arvoisa nimismies lentelee minua etsimässä!"

_Ranka_. Teidän pitää ajaa tästä lähin minun kanssani!

_Kaarina_. Mahdotonta!

_Ranka_. Miksi?

_Kaarina_. Minulla ei ole pyörää!

_Ranka_. Niin, peijakas soikoon, se Viina-Kustaan peeveli!

_Tarpala_. Sopimaton on sinun kielesi nuorison kasvattajan edessä!

_Ranka_. Anteeksi, tarkoitan: ylistetty olkoon Viina-Kustaa, joka tekosellaan auttoi meidät yhteen!

_Terttu_. Mikä Viina-Kustaa?

_Tarpala_. Varas.

_Kaarina_. Onko teillä jo varas kiinni?

_Ranka_. Ei vielä, eikä pyöräkään. Mutta jos pyörä olisi, lähtisitte kanssani!

_Kaarina_. Mutta sitä minulla ei ole.

_Ranka_. Mutta sitten kun se teillä on?

_Kaarina_. Sitten kylläkin!

_Ranka_. Te kuulitte kaikki, mitä hän lupasi: lähteä kanssani maailman ääriin!

_Tarpala_. Kun hän saa pyörän.

_Ranka_. Niin, ajamme yhdessä elämän myötä- ja vastamäet.

_Kaarina_. Te liioittelette omavaltaisesti!

_Terttu_ (katsottuaan akkunasta). Rouva Keränen astelee pihamaalla!

_Tarpala_. Taivas varjelkoon häntä äkkäämästä meitä!

_Kaarina_. Miten te voittekin päästä niin valppaan vartion ohi!

_Ranka_. Oletteko te valvonnan alla?

_Terttu_. Erittäin ankaran. Niin kauan kuin koulun rouvan silmät näkevät, ei pidä yhdenkään miehenpuolen opettajattaren asuntoon astuman!

_Tarpala_. Vaan pitää heidät tiellä opettajan puolelle käännytettämän!

_Ranka_. Mitä te löpisette?

_Kaarina_. Rouva Keräsen elämäntehtävästä, joka on sellaisen vartion pitäminen, ettei yksikään opettajatar sotkeutuisi avioliiton pauloihin!

_Tarpala_. Vaan että Ihannelma ja Lilli-Lempi niihin nopeasti sidottaisiin!

_Ranka_. Ahaa, katsos peijakasta!

_Terttu_. Nyt hän tuijottaa tänne päin!

_Tarpala_. Huomaa pyörämme!

_Kaarina_. Nyt hän valmistaa meille yllätyksen!

_Ranka_. Ja me hänelle!

_Rouva Keränen_ (tulee hengästyneenä). Mitenkä teillä on miesten pyörät seinustalla? Ja herroja veranta täynnä! Tarpalan Eerokin! Kuinka te tänne olette päässeet enkä minä huomaa mitään? Eikös Eerokin tiedä, että Lilli-Lempi on kursseilla ja flaksaa! Ai, ai, Eero!

_Tarpala_. Jokos hän on kihloissa?

_Rouva Keränen_. Sitä ne kysyy kaikki. Ja mikäs ihme se, että Eero, he, he. — Mutta miten te pääsitte niin, etten minä huomannut?

_Ranka_. Rakkauden tiet ovat ihmeelliset, todistaa jo vanha Salomo!

_Tarpala_ (esitellen). Nimismies Ranka ja rouva Keränen.

_Ranka_. Teidän opettajattarenne tuleva mies.

_Rouva Keränen_. Mitä!

_Ranka_. Että minä olen neiti Koivun sulhanen, ja minulle on mieluista tutustua...

_Rouva Keränen_. Tuoli, missä tuoli on! (Istuutuu puhkuen ja hikeä kuivaten.) Mitä te sanotte!

_Kaarina_. Ei, minä en...

_Ranka_. Näette, vieläkään hän ei tahtoisi, että ilmoittaisimme kihlauksestamme!

_Rouva Keränen_. Ei se voi olla totta, ei mitenkään!

_Kaarina_. Ei kylläkään...

_Ranka_. Ei kylläkään ole sitä julkaistu, mutta totta se on!

_Rouva Keränen_. Mutta tehän tanssitte Ihannelman kanssa!

_Ranka_. Minulla oli kunnia suostua hänen pyyntöönsä!

_Rouva Keränen_. Ja Ihannelma on juuri kuin luotu... Herra isä, eihän Ihannelma tiedä mitään! Minä menen heti hälle kirjoittamaan! (Aikoo nousta, mutta istuutuu jälleen.) Ei, tämä on vain ilkeätä petosta ja silmäin lumoa!

_Tarpala_. Kyllä hän on lumoutunutkin!

_Kaarina_. Minun pitää sanoa, että minä en...

_Ranka_. Että hän ei ajatellut olevan mitään loukkaavaa siinä, että kihlaus julkaistaan.

_Terttu_. Ja että se olisi niin järkyttävä tapaus.

_Kaarina_. Terttu, sinäkin!

_Rouva Keränen_. Onko hänkin kihloissa?

_Tarpala_. Ei ihan vielä, mutta menemäisillään!

_Rouva Keränen_. Siunatkoon! Kenen kanssa?

_Tarpala_. Hm — pitääkö minunkin paljastaa salaisuuteni...

_Terttu_. Ei, mutta...

_Tarpala_. Kuulette taas — nämä sisarukset eivät halua julkisuutta!

_Rouva Keränen_. Ja mitä nyt Tertusta on semmoiseen taloon kuin Tarpala! Täysi lapsi!

_Terttu_. Mehän olemme vanhojapiikoja!

_Rouva Keränen_. Ja niinkuin se möyrii tuossa puutarhassa. Lilli-Lempi sanoo aina, että puutarhakoulun käyneillä on niin hoitamattomat kädet!

_Kaarina_. Lilli-Lempi on niin hieno ihminen.

_Ranka_. Eiväthän ne Lilli-Lellit sovi maalaisoloihin.

_Tarpala_. Tarpala tarvitsee puutarhuria, jotta ruusut ja liljat siellä kukoistaisivat! Tyttö, joka osaa maata möyriä, on tytöistä parhain!

_Terttu_. Hauska kuulla! Rakastan työtäni.

_Rouva Keränen_. Ei, nyt minä en enää osaa ajatella. Maailma on ihan nurinpäin. Mitä tästä tuleekaan?

_Ranka_. Kaksoishäät tähän opettajattaren päähän.

_Rouva Keränen_. Sitä minä en usko, ennenkuin näen. Viisitoista vuotta on tässä ollut opettajattaren virka, ja seitsemän heitä on ollut. Mutta vielä ei ole yksikään päässyt kihloihin asti. Miten nämä ovat joutuneet näin pitkälle?

_Tarpala_. Se on suuri salaisuus!

_Rouva Keränen_. Eikä Kaarina ole puhunut sanaakaan ennakolta!

_Kaarina_. Minulla ei ole ollut mitään puhuttavaa.

_Rouva Keränen_. Voi, voi, minun pitää kirjoittaa Lilli-Lempille ja Ihannelmalle. Tulkoot pois niiltä kursseilta. Ei semmoisista mitään hyödy. Ja Aatu — siellä se vaan istuu mudassa ja nauttii elämästä! Ja kaikki murheet saan minä, heikko vaimonpuoli, yksin kantaa! (Menee.)

_Kaarina_. No, nyt te sopan keititte! Ajatelkaas nyt sitä jokapäiväistä voivottelua!