Chapter 5

Elma repii lehden palasiksi. Yksi paikka menetetty parhaimmassa vaalipiirissä. Miten käy muualla!?

Ja puolueen johtajat istuvat avuttomina, silloin kun palkatut puhujat eivät jaksa maaseutupiireissä kyllin asemaa puolueen eduksi selvittää.

Voi, sinä hyvännahkainen kansa! Vieläkö tarvitaan vuosia, ennenkuin osaat niiltä kyllin vaatia työtä, niiltä, jotka niskoillasi kellivät!?

Edustajarouvat mennä taapottavat. Heillä on hyvä palkka, hyvä asunto ja hyvä ravinto. Mutta lehdestä luetaan, että nuori 24 vuotias työmies on sairastunut jäsenjäykistymiseen rasvan puutteesta.

Ja kadulla hiipii työttömiä, silmät kiiluvina, valmiina ryöstöön. Ja siellä kuljeksii naisia, – valmiina ammattihaureuteen.

Työväentalo on kuin jättiläislinna. Sen sisällä kulkee ihmisjoukko kuin kohiseva koski. Siinä on toivoa, siinä on kostonvimmaa, siinä on polttavaa sivistysjanoa ja epätoivon verenhimoa. Siinä on kokonainen mailma. Siinä on uusi historia, uusi usko, uusi elämä!

Siinä on uusi ihminen!

Elma hukkuu ihmisvirtaan. Hän kuulee kuinka se kuohuu, hän tuntee, mitä se sisimmässään haluaa ja toivoo. Hänen on niin hyvä olla.

Hän istuu pöydän päässä ruokalassa.

Siellä nauraa nuoria, elämänhaluisia tyttöjä ja poikia. Silmät välkkyvinä he ovat valmiit luomaan uutta elämää. Siellä istuu elämän kouluttamia järkeviä keski-ikäisiä työmiehiä ja naisia. Siellä istuu tyytyväisiä vanhuksiakin. He ovat hetken omassa talossaan, mihin ei ulotu porvarien valta.

Kuinka autuas eikö lie elämä, kun koko mailma on niin kotoinen kuin olo oman työväentalon seinien sisällä!

Se on silloin, kun sosialidemokraattinen yhteiskunta on valmis.

Elma sulkee hymyillen silmänsä ja muistaa nuoren, solakan vartalon Viaporin tykistö-upseerin sinisessä puvussa. Hän näkee tummat, haaveksivat silmät, hymyilevät huulet ja kastanjanruskean sileän tukan.

Ja vanhan naispalvelijan sanat kaikuvat hänen korvissaan:

"Luutnantti Jemeljanoff oli niin jalo poika, mutta sellainen on lapsellinen!"

– Mitä rouva miettii silmät kiinni? – kuuluu sointuisa ääni.

Ja Elma näkee edessään tumman, säihkyväsilmäisen työmiehen, erään niistä Viaporin kapinasta vangittuja.

– Muistan menneitä aikoja, – vastaa Elma.

– Mitäs niistä! Nyt pyritään voittoon! Nyt ollaan iloisia! – Ja nuori mies innostuu eduskuntavaaleista puhumaan – ja miten on yhä vaan tehtävä valistustyötä.

Elma hymyilee.

Kansan usko hyveeseen on loppumaton!

Ole siunattu, sinä voimakas, elämänhaluinen kansa, sinä haaveileva, sinä kaunis – sinä uskossasi luja kuin suuri kirkassilmäinen, rusoposkinen lapsi. – Sinä minun armas Suomen kansani!

End of Project Gutenberg's Vallankumouksen vyöryssä, by Elvira Willman