Part 7

"Paikka, jossa se tapahtui", huomautti Jifferdene äkkiä, "on vain viiden minuutin kävelymatkan päässä tästä. Mutta en usko, että sinne kannattaa mennä katsomaan -- ei siellä ole mitään nähtävää, paitsi itse paikka tietysti. Meillä on vielä muutakin tekemistä, herra Cranage. Haluan, että tulette minun kanssani tapaamaan erästä kiinalaista herrasmiestä, joka majailee Langham-hotellissa, ja sitten illalla aion viedä teidät Limehousen puolelle."

"Luullakseni olen teidän käsissänne", myöntelin minä.

"Niin, koetamme mahdollisimman pian saada teitä koskevat asiat loppuun suoritetuiksi", sanoi hän. "Mitä teihin tulee, Spiller, on parempi, että menette takaisin Portsmouthiin tiedusteluja jatkamaan -- hankkimaan lisää tietoja Hollimentistä ja kiinalaisesta -- enemmän siellä täytyy olla saatavissa. Kuulkaahan!" -- Hän veti Spillerin syrjään ja puheli jonkun hetken vakavasti hänen kanssaan. "Ottakaa siitä selvä, jos voitte", sanoi hän lopuksi, "ja ilmoittakaa tietysti minulle kaikki".

Spiller jätti minulle hyvästi ja lähti junalle. Jifferdene taas, kun olimme kävelleet vähän kauemmas, huusi vuokra-ajuria ja käski ajamaan Langham-hotelliin. Kun olimme lähteneet liikkeelle, kääntyi hän luottavasti minun puoleeni.

"Tämä on omituisimpia tapauksia, minkä kanssa minulla milloinkaan on ollut tekemistä, herra Cranage", sanoi hän. "Sitä omituisempi, kun nuo itämaalaiset ovat siihen sekaantuneet. Spiller sanoi minulle kertoneensa teille kaikki, mitä hän tietää; niin, ja totta puhuen on minulla siihen hyvin vähän lisättävää! Mutta minullapa on eräs ajatus. Spillerhän kertoi teille, vai kuinka, että Kiinan lähetystö pani minut tuon kiinalaisen jäljille, jonka Holliment varmasti tunsi Portsmouthissa. Niinpä niin -- mutta Kiinan lähetystön takana on joku, ja se joku on minun luullakseni muuan vanha kiinalainen herrasmies -- joku mahtava pohatta omassa maassaan kai -- joka nyt asustaa Langhamissa. Olen nähnyt hänet kerran herra Shenin seurassa, ja te ja minä menemme tapaamaan häntä nyt taasen. Hän tietää kyllä koko asian alun ja juuren. Mutta totta vie, minä en tiedä!"

"Mutta jos tuo vanha herra todella tietää, mistä on kysymys", sanoin minä, "niin ettekö voi, katsoen asiain nykyiseen tilaan, saada häntä puhumaan? Ettekö voi pakottaa häntä puhumaan? Kun hän kuulee, että asia on johtanut murhaan --"

"Niin luulisi, mutta nuo itämaalaiset eivät näytä antavan ihmishengelle niin suurta arvoa kuin me, herra Cranage", vastasi hän. "Ja mitä siihen tulee, että voisi taivuttaa tai pakottaa häntä puhumaan -- niin odottakaa, kunnes näette hänet! En ole sfinxiä nähnyt, mutta luulisin, että yhtä hyvin saisi sen laulamaan viimeistä varieteelaulua kuin tuon vanhan kummituksen puhumaan jotakin, mitä hän ei tahdo!"

"Ja kuka hän on?" kysyin minä. "Sanoitte: joku mahtava pohatta omassa maassaan. Mitä hän täällä tekee? Ja puhuuko hän englantia?"

"Hän puhuu englantia aivan hyvin -- yhtä hyvin kuin tuo herra Shenkin, ja se on jotensakin hyvin -- on opiskellut jossakin täkäläisessä yliopistossa, tuo herra Shen, ymmärtääkseni", vastasi hän. "Mitä tekemistä tuolla vanhalla herralla taas on täällä, sitä en tiedä; mutta siitä vähästä päättäen, mitä olen nähnyt, arvelen häntä joksikin mahtavaksi kauppaylimykseksi. Hänellä on hallussaan koko rivi huoneita, ja muutamia meidän johtavia rahamiehiämme käy siellä häntä tapaamassa. Mikä hänen arvonsa, asemansa ja niin edespäin tarkalleen lienee, sitä en tiedä -- minä tunnen hänet ja Langhamissa tunnetaan hänet herra Chenginä."

"Herra Cheng -- panenpa mieleeni", sanoin minä. "Ja missä määrin on herra Cheng selvillä tämän jutun yksityiskohdista?"

"Sikäli, että Holliment tunsi erään kiinalaisen Portsmouthissa hiljakkoin ja että te, ollessanne Hollimentin kauppaa hoitamassa, näitte erään kiinalaisen kurkistelevan sisään ikkunasta ja että Holliment kuullessaan tämän säikähti aivan kuollakseen ja että myöhemmin eräs kiinalainen, roistojoukon seuraamana, murtautui sisään, jonka jälkeen Holliment pakeni. Tämän", sanoi Jifferdene, "tietää herra Cheng tähän asti. Ja nyt aion minä kertoa hänelle, että Holliment on murhattu."

"Nähdäksenne, saisiko se hänet puhumaan, eikö niin?" utelin minä.

"No niin, ehkä se on minulla mielessä", myönsi hän. "Mutta hän ei kyllä puhu, jos hän ei itse tahdo. Tahtoisinpa vain saada tietää, mitä on hänen vanhan pergamenttinaamansa takana!"

Samassa me saavuimme Langhamiin, ja heti Jifferdene lähetti käyntikorttinsa herra Chengille. Meidän ei tarvinnut kauan odottaa -- muutaman hetkisen kuluttua ilmestyi nuori englantilaiseen pukuun puettu kiinalainen, tervehti salapoliisia kohteliaasti ja johtaen meitä portaita ylös vei meidät erääseen noista monista hienoista huoneista ja pyytäen meitä istumaan huomautti, että herra Cheng ennen pitkää tulisi henkilökohtaisesti meitä tapaamaan. Sitten hän hävisi, ja me odotimme -- viisi, kymmenen minuuttia. Muuan ovi aukeni, ja hienon näköinen mies tuli ulos, meni huoneen poikki ja poistui samasta ovesta, josta me olimme tulleet sisään. Jifferdene kumartui minun puoleeni.

"Tiedättekö kuka tuo mies on, herra Cranage?" kysyi hän.

"Minäkö? En!" vastasin. "Kuka hän on?"

"Loordi Mickleborough -- Itämaisen Liikeyhtiön puheenjohtaja -- muuan Cityn mahtavimpia kauppapomoja", vastasi hän. "Hänen toiminimensä --"

Äkkiä hän pysähtyi kesken puheensa, käännähti kiivaasti tuolissansa ja sitten heti nousi jaloilleen, hiljaisen, melkein huomaamattoman äänen kuuluessa takanamme. Minäkin käännyin ja nousin -- siellä seisoi oviaukossa, josta loordi Mickleborough juuri oli lähtenyt, kunnianarvoisan näköinen kiinalainen, puettuna kansalliseen pukuunsa. Hän muodosti vaikuttavan ja maalauksellisen kuvan siinä seistessään, mutta eivät värit eikä puvun omituisuus minua niin hämmästyttäneet kuin se harvinaisen korkea ikä, jota tuo hieman kumarainen vartalo ja sen yläpuolella olevat pergamenttimaiset, syvävakoiset kasvot näyttivät ilmaisevan. Hän oli näköjään ainakin sadan vuoden vanha, ja vaistomaisesti minä kumarsin hänelle nöyrän kunnioittavasti. Hän kumarsi vastaan, hymyili vähän, ja silloin huomasin minä, että hänen silmänsä olivat yhtä valppaat ja kirkkaat kuin nuoren miehen.

"Käykää sisään, pyydän."

Ääni, hiljainen, lempeä, oli kuitenkin kirkas ja selvä. Me seurasimme häntä erääseen sisähuoneeseen; hän osoitti kahta tuolia, siirsi kolmannen ihan meitä vastapäätä, istuutui, verhosi kätensä hihoihinsa ja katsoi Jifferdeneen.

"Onko teillä uutisia minulle?" kysyi hän.

"Kyllä, herra Cheng, kyllä, sir", vastasi Jifferdene. "Holliment, se mies, josta olin teille jo ennemmin puhunut, on murhattu."

Ei silmäluomikaan värähtänyt noissa omituisissa, vanhoissa, kurttuisissa kasvoissa edessämme; Jifferdene olisi yhtä hyvin voinut huomauttaa, että ilma oli kaunis.

"Missä se tapahtui? Portsmouthissa -- vai Lontoossako?" kysyi herra Cheng.

"Lontoossa, sir, tänä aamuna, noin puoli kolmelta tai kolmelta, puukotettu, herra Cheng, pistetty kuoliaaksi! Mutta ei ryöstötarkoituksessa, sir -- hänen rahansa ja arvoesineensä olivat hajallaan polulla hänen vieressänsä", sanoi Jifferdene. "Hänen taskunsa oli kaikki käännetty nurin ja hänen pukunsa monin paikoin viilletty auki, aivan, kuin murhaaja olisi etsinyt jotakin."

Vieläkään ei näkynyt mitään merkkiä noilla liikkumattomilla kasvoilla. Mutta silmät olivat valppaat, tarkkaavat ja innokkaat.

"Onko teillä mitään johtolankaa murhaajaan nähden?"

"Ei mitään, sir, tähän asti! Mutta haluaisin esittää jotakin teille, herra Cheng. Minun luullakseni murhaaja on tuo kiinalainen, joka katsoi Hollimentin ikkunasta sisään ja joka todennäköisesti on sama mies, jota te etsitte."

Herra Cheng taivutti päätään.

"Saattaa olla", sanoi hän.

Jifferdene huomautti, että minäkin olin saapuvilla.

"Tämä on se nuori herra, joka näki kiinalaisen kasvot ikkunassa", huomautti hän.

Herra Cheng katsoi minuun. Jostakin syystä hänen kunnianarvoisat kasvonsa kävivät suopeammiksi.

"Mutta nuori herra ei kai voisi varmasti tuntea miestä jälleen, vai miten?" hän sanoi.

"Ei!" myönsi Jifferdene. "Niin hän väittää. Olkoon nyt miten oli, herra Cheng, me yritämme saada sen miehen kiinni."

"Millä keinoin?" uteli herra Cheng.

"No niin -- onhan täällä kiinalaiskortteli, sir", vastasi Jifferdene. "Aloitan sieltä. Ja, herra Cheng! tiedän että te hyvin kiihkeästi tahdotte päästä erään tietyn kansalaisenne jäljille ja löytää hänet. Ettekö voisi edes hiukkasen auttaa minua, sir -- antaa pientä kuvausta?"

Herra Cheng pysyi liikkumattomana kokonaisen minuutin ajan. Sitten hän kumartui lähemmäs.

"Mies, jota minä etsin", sanoi hän rauhallisesti, "on menettänyt vasemman korvansa alapuolen".

YHDEKSÄS LUKU

Keskiöinen vieras

Hyppäsin pystyyn ääneen huudahtaen. Jifferdene tuijotti minuun -- ihmeissään.

Mutta tuo vanha viekas kiinalainen hymyili. Hän katsoi merkitsevästi salapoliisia, samalla nyökäten sivullepäin minua kohden.

"Nuoren herran muisti on herännyt!" sanoi hän rauhalliseen, tasaiseen tapaansa. "Hän -- muistaa!"

"Niin!" sanoin minä. "Nyt minä muistan -- nyt kun te siitä muistutitte. En olisi voinut varmasti sanoa, että mies oli mainitsemallanne tavalla epämuodostunut, mutta sen verran kuin häntä vilahdukselta näin, olen muistavinani, että hänen kasvojensa vasemmalla puolella oli jotakin viallista -- joku arpi -- tai sentapaista!"

"Hänen vasemman korvansa alaosa", toisti herra Cheng. "Miekan isku."

Jifferdene, joka oli tarkkaavana kuunnellut puhettamme, huokasi. Oliko se sitten huojennuksen vai hämmennyksen huokaus, sitä en tiedä.

"Hyvä!" sanoi hän. "Se näyttää rajoittavan asioita! Kiinalainen, joka on menettänyt vasemman korvansa alapuolen, vai kuinka? Ei teidän maanmiehiänne ole Lontoossa kovin monta kaikkiaankaan, herra Cheng! Mutta kunhan vain antaisitte vähän tietoja lisäksi! No, mikä on miehen nimi?" Mutta herra Chengin kasvot tulivat vielä entistäkin enemmän sfinximäisiksi.

"Tällä haavaa", vastasi hän, "esiintynee hän jo toisella nimellä".

"Epäilemättä", myönsi Jifferdene. "Mutta -- sitten on vielä tärkeämpikin kysymys. Miksi te häntä etsitte, herra Cheng?"

Herra Cheng vilkutti meille silmää.

"Pääasia on", sanoi hän ystävällisesti, "että löydämme hänet".

Jifferdene huomasi, että hänellä oli vastassansa muuri, jonka kautta ei ollut kulkutietä ja jonka yli oli toivotonta yrittää kiivetä. Hän laski kätensä ristiin rinnan yli ja pyöritteli peukalojaan, katsellen vakavasti vanhaa kiinalaista.

"Ajattelin penkoa koko kiinalaiskorttelin -- Limehousen puolella", esitteli hän.

"Sieltä te ette häntä löydä", sanoi herra Cheng. "Kaikki kiinalaispesät Lontoossa on jo perinpohjin tutkittu -- omasta aloitteestamme."

"No missä hän sitten on?" kysyi Jifferdene melkein epätoivoisena.

"Ehkä suojelee häntä joku tai useampikin teidän maanmiehenne", vastasi vanha mies. "Luulen hänellä olevan rikostovereita. Saattoi olla joku hänen rikostoverinsa eikä välttämättä hän itse, joka murhasi tuon Hollimentin."

"Kunhan vain tietäisin, minkä asian takia Holliment murhattiin!" mutisi Jifferdene. "Ei se mikään tavallinen ryöstömurha ollut -- se on selvä. Hollimentilla oli taskussaan kultakello, hyvinkin viidenkymmenen punnan arvoinen! Se oli viskattu käytävälle hänen ruumiinsa viereen. Ja rahat -- hänellä oli runsaasti rahaa -- nekin olivat siinä hujan hajan. Mitä murhaaja oikein haki?"

Herra Cheng hymyili vielä suopeammin.

"Mielenkiintoisempi kysymys on -- löysikö hän, mitä etsi?" sanoi hän lempeimmällä äänellään.

"Entä jos ei löytänyt, herra Cheng?" esitti Jifferdene.

"Siinä tapauksessa", mutisi vanha mies, "tapahtuu vielä toinen murha -- ehkä kaksi -- ehkä kolme".

Jifferdene tuijotti häneen. Herra Cheng tuijotti kiinteästi vastaan. Salapoliisi nousi tuoliltansa.

"Luullakseni on parasta, että ryhdymme hommiimme", sanoi hän. "Tulkaa, herra Cranage -- olen hyvin kiitollinen teille, herra Cheng. Toivon kuitenkin, että olisitte antanut meille enemmän tietoja."

Vanha mies ei virkkanut mitään. Hän meni meidän edellämme huoneustonsa ulko-ovelle ja aukaistuaan sen seisoi vieressä kohteliaasti kumartaen. Mutta kun minä olin menemässä ulos, laski hän äkkiä linnunjalkaa muistuttavan kätensä käsivarrelleni.

"Te olette hyvin nuori", sanoi hän. "Varokaa itseänne!"

"Olenko vaarassa, sir?" kysyin minä.

"Te olitte ikkunan toisella puolella", vastasi hän, luoden minuun nopean, puhuvan katseen. "Toisella puolella oli mies, joka -- ei häikäile mitään!"

Sitten hän kumarsi hyvästiksi, sulki oven jälkeemme ja me astelimme alas ja ulos kadulle.

"Kuulkaahan, Jifferdene!" sanoin minä, niin pian kuin olimme ulkona päivänvalossa. "Olen saanut kylläkseni tästä ja toivon, ettette enää tarvitse minua. Ilmassa on liian paljon murhan ja tulevan murhan tuntua! Olen iloinen päästessäni kotiin."

"Teidän on vain tultava tänne taas huomenna tai ylihuomenna, herra Cranage", vastasi hän kylmästi.

"No miksi?" tiedustelin.

"Ruumiintarkastajan tutkinto -- Hollimentin murhan johdosta", vastasi hän lyhyesti.

"Mutta mitä se tutkinto minuun kuuluu?" kysyin minä.

"Te tulette olemaan tärkeimpiä todistajia", vastasi hän. "Teidän on kerrottava koko Portsmouthin juttu. Niin että saatte viipyä ainakin päivän tai pari. Mutta ei teidän tarvitse pelätä -- minä olen päivällä teidän seurassanne, eikä luultavastikaan mitään pahaa tapahdu teille yön aikana hyvässä hotellissa."

"Saakelin kiusallista!" huudahdin minä. "Mitä tarkoitti tuo vanha kiinalainen viimeisillä sanoillaan?"

"Luullakseni hän tarkoitti, että tuo mies, jolta toinen puoli korvasta oli poissa, on etsimässä jotakin, mikä oli Hollimentin hallussa, ja että hän -- taikka hänen rikostoverinsa -- yrittäessään löytää sitä penkovat ja tutkivat jokaisen ja kaikki, jolla on jotakin tekemistä Hollimentin kanssa", vastasi hän kuivasti. "Siitä on kysymys!"

"Olenko minä siis jossakin vaarassa?" sanoin. "Epäilemättä hän tiesi, että minä olin ollut Hollimentin seurassa, jos kohta vain tilapäisesti!"

"Älkää pelätkö!" vastasi hän. "Minä pidän teistä huolta. Te olette paremmassa turvassa minun kanssani ja Lontoossa kuin olisitte tuolla Renardsmere Housessa. Heittäkää asia mielestänne, herra Cranage, ja sitten me pistäydymme ajurilla Paddingtonin poliisiasemalla kuulemassa uutisia viimeöisestä tapauksesta -- tähän mennessä heillä pitäisi jo olla siellä joitakin."

Me siis palasimme Paddingtoniin, ja siellä poliisiasemalla tuli meitä vastaan heti paikalla mies, joka näytti vilpittömän iloiselta kohdatessaan kumppanini.

"Aioin juuri soittaa teille", sanoi hän. "Olen saanut joitakin tietoja tuosta murhatusta miehestä, jonka henkilöllisyydestä emme ole varmat."

"Ei teidän tarvitse kauemmin olla epätietoisuudessa", huomautti Jifferdene. "Hänen henkilöllisyytensä on jo todistettu -- sen on tehnyt tämä herrasmies. Hän on mies, jonka sanoinkin hänen olevan -- Holliment Portsmouthista. No mitä tietoja te olette saanut hänestä?"

"No niin, me olemme kaiken päivää toimittaneet tiedusteluja tuolla Maida Valen piirissä", sanoi toinen, "ja tänä iltapäivänä sain selville jotakin. Hänen tuntomerkkejään vastaava mies oli Warrington-hotellissa myöhään eilen illalla erään toisen miehen seurassa. Aion juuri käväistä siellä, saadakseni lisätietoja asiasta -- ja teidänkin olisi paras tulla mukaan."

"Siinä tapauksessa, että sieltä on joitakin uutisia saatavissa --" aloitti Jifferdene.

"On sieltä. Heti asiasta kuultuani lähetin erään miehen hotellin isännän luo toimittamaan, että tämä käväisisi ruumishuoneessa katsomassa, tuntisiko hän vainajan siksi mieheksi, joka oli ollut siellä eilen illalla. Tähän mennessä hän kai jo on palannut hotelliin, enkä ole niinkään kärkäs saamaan tarkempia tietoja hänestä -- tuosta vainajasta -- kuin miehestä, joka oli hänen matkassaan", sanoi Paddingtonin salapoliisi. "Ja asia on viipymättä toimitettava."

"No mennään sitten", suostui Jifferdene. "Tulkaa, herra Cranage -- kun te kerran olette niin paljon asiaan sekaantunut, niin -- voitte yhtä hyvin seurata sitä loppuun asti. Ei tämä niin hauskaa ajanvietettä lie kuin ketunajo", lisäsi hän, kun me menimme ulos ja taas asetuimme ajurinrattaille, "mutta jännittävää se tietenkin on".

Samalta alkoi minusta itsestänikin tällä hetkellä tuntua. Ajettiin takaa ihmistä, joka oli vain yksi seitsemästä miljoonasta!

"Luulen, että teidän asianne tällaisissa tapauksissa on tehdä johtopäätöksiä", sanoin minä, kun me vielä kerran lähdimme liikkeelle. "Jonkinlainen matemaattinen probleemi, vai mitä?"

"Niin, tai arpapeli!" huomautti Jifferdene, iskien silmää toiselle miehelle. "Ja toisinaan siinä on ainesta näytelmäksi, eikö olekin Birkem?"

"Sen kyllä uskon", sanoi Birkem. "Siltäpä tämäkin asia näyttää. Mistä syystä tuo mies puukotettiin? Ei ainakaan sen takia, mitä hänellä oli muassaan."

"Hm!" sanoi Jifferdene. "Paljon on tässä maailmassa arvoituksellista. Joka tapauksessa on pienikin lisätieto tässä asiassa arvokas. Toivottavasti tuolla hotellinisännällä on hyvä muisti!"

"Niin, muistikin on monenlainen", huomautti Birkem. "Selvästä, värittämättömästä muistista minä pidän. Se minua harmittaa, kun ne alkavat sekoittaa mielikuvitusta muistelmiinsa. Mutta tunnen tätä miestä jonkun verran -- hän puhuu meille suoraa kieltä."

"Taitaa olla käytännöllinen mies", sanoi Jifferdene.

"Hyvin!" myönsi Birkem. "Hän kertoo meille vain, mitä hän näki ja mitä kuuli -- eikä sen enempää."

Kysymyksessä oleva hotellinisäntä odotti nähtävästi poliisin käyntiä, ja heti kun olimme päässeet perille, vei hän meidät erääseen yksityiseen vierashuoneeseen ja kävi suoraan käsiksi asiaan, joka oli käyntimme aiheuttanut.

"No niin", sanoi hän, nojaten kyynärpäillään pöytään ja katsellen meitä. "Olen käynyt siellä -- ruumishuoneessa."

"No?" kysyi Birkem.

"Se oli sama mies, joka oli täällä eilen illalla!"

"Oletteko varma?"

"Ihan varma! Hän tuli tänne -- tarkoitan tarjoiluhuoneeseen -- noin puoli yksitoista ja viipyi täällä lähes sulkemisaikaan asti."

"Hänellä oli toinen mies mukanaan, eikö niin?" virkkoi Birkem.

"Niin oli. Eräs nuorempi mies -- erittäin hyvin puettu, täydellinen keikari, mitä vaatteisiin tulee. Juutalainen!"

Tuskin saatoin pidättää hämmästyksen huudahdusta. Se oli epäilemättä Neamore. Neamore tietystikin. Mutta minä en aikonut puhua -- vielä ainakaan.

"Olitteko milloinkaan ennemmin nähnyt kumpaakaan heistä?" kysyi Jifferdene.

"En milloinkaan! Ehkä juuri sen vuoksi erikoisesti panin heidät merkille. Olin sattumalta itse palvelemassa siinä tarjoilupöydässä, jonka luo he suuntasivat kulkunsa sisään tullessaan, ja katsoin tarkkaan kumpaakin. Toisestakin syystä he herättivät huomiotani -- he pyysivät pullollisen samppanjaa."

"Ja saivatkin sen", sanoi Birkem.

"Tietysti -- ja parasta lajia päälle päätteeksi. He joivat sen tarjoilupöydän ääressä, kiirehtimättä. Kuulin, mistä he keskustelivat."

"Mistä sitten?" kysyi Jifferdene.

"Lady Renardsmeren tamman -- Välkehtivän Rubiinin -- voittomahdollisuuksista Derbyssä", vastasi isäntä. "Nuoremmalla miehellä näytti olevan joitakin lähempiä tietoja asiasta."

"No?" sanoi Jifferdene hetken vaitiolon jälkeen. "Ja mitä sitten?"

"He joivat pullonsa loppuun. Sitten katsoi vanhempi miehistä -- sama, jonka juuri olen nähnyt -- kelloansa", jatkoi ravintoloitsija merkitsevästi nyökäten. "'Vielä on yllin kyllin aikaa', sanoi hän. 'Me otamme vielä toisenkin.' Sitten hän käski tuoda toisen pullon samaa lajia, ja kun minä olin aukaissut sen heille, ottivat he sen ja lasinsa salin toisella puolella olevaan komeroon ja istuutuivat."

"Olivatko he selviä?" kysyi Birkem.

"Selvät ja raittiit ja niin hyväkäytöksiset kuin toivoa voi", vakuutti ravintoloitsija luottavaisena. "Oikein siivoja, kohteliaita miehiä. Pidin heitä parina vedonlyönti-asiamiehenä -- tai miehinä, jotka ovat ainakin tekemisissä kilparadan kanssa!"

"Ja kuinka kauan he viipyivät juttelemassa teidän ravintolassanne?" kysyi Jifferdene.

"He istuivat rauhallisesti jutellen viinilasiensa ääressä, kunnes noin kymmenen minuuttia uupui tavallisesta sulkemisajasta. Silloin he sytyttivät sikaarinsa, ja kun he olivat lähdössä, tuli nuorempi heistä minun luokseni ravintolapöydän ääreen ja kysyi, voisinko minä sanoa heille, missä Delaware-tie oli? Menin ovelle heidän kanssaan ja osoitin tietä -- se ei ole tästä kaukana. He sanoivat hyvää yötä ja lähtivät siihen suuntaan."

"Yhdessäkö?" kysyi Jifferdene.

"Yhdessä!" sanoi ravintoloitsija.

Heti senjälkeen me lähdimme ja kuljimme pitkin Warrington Crescentiä etsien Delaware-tietä, joka osoittautui olevan vain noin parin kadun päässä. Se oli erittäin kunnioitettavan näköinen poikkikatu, sille piirille ominaista mallia -- hyvin rakennettuja pikku huviloita kipsikoristeisine julkisivuineen, pienien kiviaidalla ympäröityjen puutarhain keskellä; ei mikään niiden ulkomuodossa herättänyt ajatusta murhan tapaisesta rikoksesta. Ja kuitenkin, kuten Jifferdene sormellaan osoitti, tänne oli kaksi miestä tullut hyvin myöhään illalla, ja tuskin kolmen minuutin kävelymatkan päässä, alhaalla kanavan luona, oli toinen heistä surmattu pari tuntia jälkeenpäin.

"Teidän on toimitettava joitakin tiedusteluja näillä paikoilla, Birkem", huomautti hän, kun me seisoimme eräässä nurkassa katsellen ympärillemme. "Holliment ja tuo toinen mies tulivat tänne tapaamaan -- jotakuta henkilöä! Ketähän?"

Birkem katseli miettivästi, arvostelevasti joka taholle ympärilleen.

"Tällä kadulla ei ole montakaan taloa. Ja jokainen niistä on sen näköinen kuin asuisi niissä ihmisiä, joilla on pankkisäästöjä ja sahviaaninahkaiset rukouskirjat! Korkeasti kunnioitettavia, niin kuuluu minun arvosteluni. Osoitekalenterista minä voin saada selville kaikkien asukkaitten nimet ja muita tietoja heistä ja voin käydä joka ovella. Mutta jos nuo miehet kävivät täällä tapaamassa jotakuta, niin ei ole todennäköistä, että se joku myöntää sen!"

"Teidän on koeteltava onneanne", sanoi Jifferdene. "Tuo ravintoloitsija mainitsi, että miehet keskustelivat kilpa-ajoista. Ottakaa aluksi selvää, asuuko tällä kadulla ketään, jolla on jotakin tekemistä kilpa-ajojen kanssa tai sitten vedonlyöntihommia -- ehkä saatte siitä jonkun johtolangan, jos täällä joku sellainen asuu. Vähäisetkin sentapaiset tiedot -- mutta mikä nyt, herra Cranage?"

Sillä minä olin äkkiä kirkaissut hämmästyksestä ja tein sitten liikkeitä, jotka epäilemättä panivat kumppanini ajattelemaan, että olin tullut hulluksi. Ajurinnrattaat olivat täyttä vauhtia kulkien tulleet nurkan ympäri ja olivat nyt nopeasti menossa Edgware-tielle päin pitkin Warrington Crescentiä -- niin nopeasti tosiaankin, että takana olevalla numerolaatalla numerot kaikki hyppivät yhtenä sekamelskana. Mutta kun ne kulkivat minun ohitseni, oli minun juuri onnistunut tuntea niissä olija -- Quartervayne!

"Nuo rattaat!" huudahdin minä. "Quartervayne on niissä! Quartervayne! -- mies, joka lähetti minut Hollimentin luo! Nopeasti -- emmekö voi seurata niitä?"

"Kun ei ole toisia ajurinrattaita missään näkyvissä, emme voi", sanoi Jifferdene. "Mutta oletteko varma asiasta?"

"Ihan varma!" todistin minä kiihkeänä. "Näin hänet selvästi. Quartervayne, niin totta kuin elän! Kunhan vain olisimme voineet pysähdyttää hänet!"

"Niin vain -- ehkä siitä olisi ollut apua"', vastasi hän päätään pudistaen. "Mutta hän on poissa näkyvistä nyt! Hm! -- ehkäpä hän oli se mies, jota he tulivat tapaamaan tänne eilen illalla? Kun kerran me olemme tai te olette nähnyt hänet täällä päin, niin ehkä hän asuu täällä. Kuulkaapas, antakaa Birkemille täydellinen kuvaus hänestä."

Kuvailin hänet Birkemille niin tarkkaan kuin osasin ja sellaisena kuin muistin hänet Clarence-laiturilta, ja sitten Jifferdene ja minä jätimme hänet ja lähdimme pois. Ja hetken aikaa olin vähällä kertoa kumppanilleni Neamoresta, sillä minä olin varma siitä, että Neamore oli ollut Hollimentin kanssa Warrington-hotellissa edellisenä iltana ja mennyt hänen kanssaan Delaware-tielle. Mutta muutin mieltä -- kumpi sitten olisi ollut parempi -- ja päätin olla mainitsematta mitään, kunnes olin nähnyt lady Renardsmeren tai kunnes jotakin uutta oli tullut ilmi. Olin tuskallisen hämmästynyt -- Holliment, Quartervayne, Neamore, lady Renardsmere muodostivat kummallisen yhdistelmän.