Part 4
Mutta heidän joukossaan ilmestyi pian myöskin niitä, jotka tahtoivat hallita omavaltaisesti, ikäänkuin olisivat olleet jalompia luonnoltaan kuin heidän veljensä.
Ja näiden valta ei ole oikeutettu, sillä se on Saatanan valtaa, ja heidän herruutensa on ylpeyden ja ahneuden herruutta.
Ja senvuoksi, milloin ei ole pelättävä, että siitä johtuu vielä enemmän pahaa, jokainen voi ja joskus jokaisen tulee omassatunnossaan vastustaa heitä.
Iankaikkisen oikeuden vaa'assa teidän tahtonne painaa enemmän kuin kuningasten tahto; sillä kansat ne luovat kuninkaat; ja kuninkaat ovat luodut kansoja varten, ja kansat eivät ole luodut kuninkaita varten.
Taivaallinen Isä ei ole luonut lastensa jäseniä kahleiden murrettaviksi eikä heidän sieluaan orjuuden ruhjottavaksi.
Hän on liittänyt heidät yhteen perheiksi, ja kaikki perheet ovat sisaruksia; hän on liittänyt heidät yhteen kansakunniksi, ja kaikki kansakunnat ovat sisaruksia; ja ken hyvänsä eroittaa perheet perheistä, kansakunnat kansakunnista, se eroittaa sen, mitä Jumala on yhteen liittänyt: se tekee Saatanan työtä.
Ja se, mikä yhdistää perheet perheisiin, kansakunnat kansakuntiin, se on ensinnäkin Jumalan laki, oikeuden ja lähimmäisenrakkauden laki, ja sitten vapauden laki joka myöskin on Jumalan laki.
Sillä mitä yhteenkuuluvaisuutta olisi ihmisten kesken ilman vapautta? He kuuluisivat yhteen niinkuin hevonen ja se, joka sitä ratsastaa, niinkuin isännän ruoska ja orjan iho.
Jos siis joku tulee ja sanoo: "Te olette minun", niin vastatkaa: "Emme, vaan me olemme Jumalan, joka on isämme, ja Kristuksen, joka on ainoa Herramme."
XX
Älkää antako tyhjäin sanojen pettää itseänne. Monet koettavat uskotella teille, että olette todella vapaat siksi, että he ovat kirjoittaneet paperilehdelle sanan "vapaus" ja naulanneet sen julki kaikkiin kadunkulmiin.
Vapaus ei ole mikään julistus, joka luetaan kadunkulmassa. Se on elävä voima, jonka tuntee sisässään ja ympärillään, kotilieden suojelushenki, yhteiskunnallisten oikeuksien takaaja, ja ensimmäinen näistä oikeuksista.
Sortaja, joka lymyilee sen nimen suojassa, on sortajista pahin. Hän yhdistää tyranniuteen valheen ja vääryyteen pyhyyden loukkauksen; sillä vapauden nimi on pyhä.
Kavahtakaa siis niitä, jotka sanovat: "Vapaus, Vapaus", ja jotka hävittävät sen teoillaan.
Tekö valitsette ne, jotka teitä hallitsevat, jotka käskevät teitä tekemään tämän ja olemaan tekemättä tuota, jotka veroittavat omaisuuttanne, teollisuuttanne, työtänne? Ja jos ette saa sitä tehdä, niin kuinka sitten olette vapaat?
Onko teillä mielenne mukainen määräämisvalta lapsiinne nähden, saatteko uskoa kenelle haluatte huolenpidon heidän opettamisestaan ja heidän luonteensa kehittämisestä? Ja jollette sitä saa, niin kuinka sitten olette vapaat?
Taivaan linnut, jopa hyönteisetkin, kokoontuvat tekemään yhteisvoimin sen, mitä ei mikään niistä voisi tehdä yksin. Saatteko te kokoontua neuvottelemaan yhdessä harrastuksistanne, puolustamaan oikeuksianne, hankkimaan edes jotakin lievennystä kärsimyksiinne? Ja jollette sitä saa, niin kuinka sitten olette vapaat?
Saatteko mennä paikasta toiseen, jollei teille sitä sallita, nauttia maan hedelmiä ja työnne tuotteita, kastaa sormenne meren veteen ja pudottaa sitä pisaran halpaan saviastiaan, jossa ruokanne kiehuu, joutumatta maksamaan sakkoa tahi teljetyksi vankilaan? Ja jollette sitä saa, kuinka sitten olette vapaat?
Voitteko, mennessänne illalla levolle, olla varmat siitä, että nukkuessanne ei tulla tarkastamaan talonne salaisimpia sopukoita, riistämään teidät perheenne helmasta ja heittämään teitä vankikoppiin siitä syystä, että vallanpitäjät pelossaan ovat tulleet epäilleeksi teitä? Ja jollette sitä voi, niin kuinka sitten olette vapaat?
Vapaus on loistava teidän yllänne, kun te rohkealla ja kestävällä voimalla olette vapautuneet kaikista näistä orjuuksista.
Vapaus on loistava teidän yllänne, kun te sydämenne pohjasta olette sanoneet: "Me tahdomme olla vapaat"; kun te, tullaksenne vapaiksi, olette valmiit uhraamaan kaikki ja kärsimään kaikki.
Vapaus on loistava teidän yllänne, kun te, ristin juurella jolla Kristus kuoli teidän puolestanne, olette vannoneet kuolevanne toinen toisenne puolesta.
XXI
Kansa on kykenemätön ymmärtämään omia etujaan; sen omaksi hyväksi tulee pitää se aina holhouksen alaisena. Eikö niiden, joilla on valistusta, tule johtaa niitä, joilla ei ole valistusta?
Niin puhuu joukko ulkokullattuja, jotka tahtovat hoitaa kansan asioita, lihottaaksensa itsensä kansan ydinmehulla.
Te ette kykene, sanovat he, ymmärtämään omia etujanne; ja senvuoksi he eivät salli teidän edes käyttää vapaasti sitä, mikä on omaanne, tarkoitukseen, jota pidätte hyödyllisenä; ja he käyttävät sen vastoin teidän tahtoanne tarkoitukseen, josta te ette pidä ja joka on teille vastenmielinen.
Te ette kykene hoitamaan pientä yhteistä omaisuutta, ette kykene tietämään, mikä teille on hyvää tahi pahaa, ette tuntemaan tarpeitanne ettekä tyydyttämään niitä; ja senvuoksi teille lähetetään teidän kustannuksellanne hyvin palkattuja miehiä, jotka hoitavat teidän omaisuuttanne oman päänsä mukaan, estävät teitä tekemästä, mitä tahdotte, ja pakoittavat teidät tekemään, mitä ette tahdo.
Te olette kykenemättömät eroittamaan, millainen kasvatus soveltuu annettavaksi lapsillenne; ja hellästä rakkaudesta lapsianne kohtaan heitetään heidät jumalattomuuden ja pahojen tapain lokaviemäreihin, jollette mieluummin tahdo, että he jäävät kaikkea opillista sivistystä vaille.
Te ette kykene arvostelemaan, voitteko te itse ja perheenne tulla toimeen sillä palkalla, joka teille myönnetään työstänne; ja teidät kielletään ankarain rangaistusten uhalla pitämästä neuvoa keskenänne saadaksenne palkanlisäystä, jotta voisitte elää, te itse ja teidän vaimonne ja lapsenne.
Jos se, mitä tuo ulkokullattu ja ahnas joukkio sanoo, olisi totta, niin te olisitte paljon alempana kuin elukat, sillä elukat tietävät kaikki, mitä teidän ei väitetä tietävän, ja ne tarvitsevat vain vaiston, tietääkseen sen.
Jumala ei ole luonut teitä olemaan muutamain muiden ihmisten karjalaumana. Hän on luonut teidät elämään vapaina yhdyselämää niinkuin veljet. Mutta veljellä ei ole mitään käskemistä veljellensä. Veljiä sitovat toisiinsa molemminpuoliset sopimukset, ja nämä sopimukset, ne ovat laki, ja lakia tulee kunnioittaa, ja kaikkien tulee liittyä yhteen estämään sen loukkaamista, sillä se on kaikkien turva, kaikkien tahto ja etu.
Olkaa miehiä: ei kukaan ole kyllin mahtava valjastaakseen teitä ikeen alle vastoin tahtoanne; mutta te voitte pistää päänne kaulaimeen, jos tahdotte.
On typeriä eläimiä, jotka suljetaan lääviin, joita ruokitaan työtä varten ja jotka sitten kun ne vanhenevat lihotetaan, jotta niiden lihaa syötäisiin.
On toisia, jotka elävät vapaina kedoilla, joita ei voi taivuttaa orjuuteen, jotka eivät anna vietellä itseään petollisilla hyväilyillä eivätkä voittaa itseään uhkauksilla tai huonolla kohtelulla.
Uljaat miehet ovat jälkimäisten kaltaisia; miehuuttomat ovat niinkuin ensinmainitut.
XXII
Ymmärtäkää oikein, kuinka voi tehdä itsensä vapaaksi.
Ollakseen vapaa, täytyy ennen kaikkea rakastaa Jumalaa, sillä jos rakastatte Jumalaa, niin teette hänen tahtonsa, ja Jumalan tahto on oikeus ja lähimmäisen rakkaus, joita ilman ei ole vapautta.
Kun väkivallalla tahi viekkaudella otetaan sellaista, mikä on toisen omaa; kun käydään hänen persoonansa kimppuun; kun luvallisessa asiassa estetään hänet toimimasta niinkuin hän tahtoo, tahi pakoitetaan toimimaan niinkuin hän ei tahdo, kun tavalla tahi toisella loukataan hänen oikeuttaan, niin mitä se on? Se on vääryyttä. Vääryys se siis tuhoaa vapauden.
Jos jokainen rakastaisi vain itseänsä ja ajattelisi vain itseänsä, tulematta toisille avuksi, niin köyhän olisi usein pakko varastaa toisen omaa, voidakseen elää ja elättääkseen omansa, heikkoa sortaisi voimakas, ja tätä toinen vielä voimakkaampi; vääryys vallitsisi kaikkialla. Lähimmäisen rakkaus se siis ylläpitää vapauden.
Rakastakaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistänne niinkuin itseänne, niin orjuus on häviävä maan päältä.
Mutta ne, joilla on hyötyä veljiensä orjuudesta, panevat kaikki liikkeelle saadakseen sen jatkumaan. He käyttävät siihen tarkoitukseen valhetta ja väkivaltaa.
He tulevat sanomaan, että muutamain mielivaltainen herruus ja kaikkien toisten orjuus on Jumalan säätämä järjestys; ja säilyttääkseen tyrannivaltansa, he eivät pelkää herjata Kaitselmusta.
Vastatkaa heille, että heidän Jumalansa on Saatana, ihmissuvun vihollinen, ja että teidän Jumalanne on se, joka on voittanut Saatanan.
Sitten he usuttavat kätyrinsä teidän kimppuunne; he rakennuttavat lukemattomia vankiloita, teljetäkseen teidät niihin; he vainoavat teitä tulella ja miekalla; he kiduttavat teitä ja vuodattavat vertanne niinkuin kaivojen vettä.
Jos siis ette ole valmiit taistelemaan lakkaamatta, kärsimään kaikkea taipumatta, olemaan koskaan väsymättä, koskaan väistymättä, niin pitäkää kahleenne ja luopukaa tavoittelemasta vapautta, jota ette ansaitse.
Vapaus on niinkuin Jumalan valtakunta: se antaa tehdä itselleen väkivaltaa, ja väkivallan tekijät ryöstävät sen itselleen.
Ja se väkivalta, joka tekee teidät vapauden omistajiksi, ei ole vorojen ja rosvojen hurja väkivalta, vääryys, kosto ja julmuus, vaan luja, taipumaton tahto, tyyni ja jalomielinen rakkaus.
Pyhinkin asia muuttuu jumalattomaksi, inhottavaksi asiaksi, kun sen kannattamiseen käytetään rikosta. Rikosten mies voi muuttua orjasta tyranniksi, mutta koskaan hän ei voi tulla vapaaksi.
XXIII
Herra, me huudamme sinulle surkeutemme syvyydestä.
Niinkuin eläimet, joilla ei ole ravintoa antaa poikasillensa, me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin lammas, jolta riistetään sen karitsa, me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin kyyhkynen, johon korppikotka iskee, me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin gaselli tiikerin kynsissä, me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin härkä rasituksesta uupuneena ja tutkaimen verille pistämänä, me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin haavoitettu lintu koiran takaa-ajamana, me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin pääsky, joka merten poikki lentäessään väsymyksestä on pudonnut alas ja rimpuilee aalloilla, me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin polttavassa ja vedettömässä erämaassa eksyneet matkamiehet, me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin haaksirikkoiset hedelmättömällä rannalla me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin se, joka yön tullen kohtaa hautausmaan lähellä hirvittävän aaveen, me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin isä, jolta ryöstetään leipäpala, jota hän toi nälkiintyneille lapsilleen, me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin vanki, jonka vääryyttä tekevä vallanpitäjä on heittänyt kosteaan ja pimeään vankikomeroon, me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin herransa ruoskan raatelema orja me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin viaton, jota viedään mestattavaksi, me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin Israelin kansa orjuuden maassa, me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin Jakobin jälkeläiset, joiden esikoiset Egyptin kuningas hukututti Niilin virtaan, me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin nuo kaksitoista heimoa, joiden töitä sortajat joka päivä lisäsivät, vähentäen joka päivä jotakin heidän ravinnostaan, me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin kaikki maan kansakunnat, ennenkuin vapautuksen aamurusko oli sarastanut, me huudamme sinulle, Herra.
Niinkuin Kristus ristillä, kun hän sanoi: "Isäni, Isäni, miksi olet minut hyljännyt?" me huudamme sinulle, Herra.
Oi Isä, sinä et ole hyljännyt poikaasi, Kristustasi, kuin näennäisesti ja hetkisesti; sinä et myöskään ainiaaksi hylkää Kristuksen veljiä. Hänen jumalallinen verensä, joka on lunastanut heidät tämän maailman Ruhtinaan orjuudesta, on lunastava heidät myöskin tämän maailman Ruhtinaan palvelijan orjuudesta. Katso heidän lävistettyjä jalkojaan ja käsiään, heidän avattua kylkeään, heidän veristen haavain peittämää päätänsä. Maan alle, jonka olit antanut heille perinnöksi, on heille kaivettu avara hauta, ja siihen on heidät heitetty sikin sokin, ja sen kivi on suljettu sinetillä, johon on pilkaksi kaiverrettu sinun pyhä nimesi. Ja niinpä, Herra, he viruvat siellä; mutta he eivät tule virumaan siellä iankaikkisesti. Vielä kolme päivää, ja tuo jumalaton sinetti murretaan, ja kivi murretaan, ja ne, jotka nukkuvat, heräävät, ja Kristuksen valtakunta, joka on oikeus ja lähimmäisen rakkaus ja rauha ja ilo Pyhässä Hengessä, on alkava. Niin tapahtukoon!
XXIV
Kaikella, mitä tapahtuu maailmassa, on merkkinsä, joka käy sen edellä.
Kun aurinko on nousemaisillaan, niin taivaanrannalle ilmestyy tuhansia värivivahduksia, ja Itä näyttää olevan kokonaan tulessa.
Kun myrsky tulee, kuuluu rannikolla kumeata kohinaa, ja laineet liikkuvat ikäänkuin itsestään.
Lukemattomat eri ajatukset, jotka risteilevät ja sekaantuvat henkisen maailman taivaanrannalla, ovat merkkinä, joka ennustaa henkisen auringon nousua.
Levottomien kansojen epäselvä nurina ja sisäinen liikehtiminen ovat enteenä myrskystä, joka pian on kulkeva vapisevien kansakuntain päällitse.
Olkaa valmiit, sillä ajat lähestyvät.
Sinä päivänä on oleva suuria kauhuja ja huutoja sellaisia, ettei moisia ole kuultu sitten vedenpaisumuksen päivien.
Kuninkaat tulevat parkumaan valtaistuimillansa: he koettavat pidellä molemmin käsin kruunujaan, jotka tuuli on vienyt heidän päästään, ja heidät lakaistaan pois niiden mukana.
Rikkaat ja mahtavat poistuvat alastomina palatseistaan, peläten tulevansa haudatuiksi niiden raunioiden alle.
Heidän nähdään kuljeksivan teillä pyytämässä ohikulkijoilta joitakin ryysyjä alastomuutensa verhoksi, vähän mustaa leipää nälkänsä tyydykkeeksi, enkä tiedä, saavatko he sitä.
Ja on oleva ihmisiä, jotka valtaa verenhimo, ja jotka jumaloivat kuolemaa ja tahtovat saada muutkin sitä jumaloimaan.
Ja Kuolema on ojentava luuranko-kätensä, ikäänkuin siunatakseen heidät, ja tämä siunaus on laskeutuva heidän sydämiinsä, ja se on lakkaava sykkimästä.
Ja oppineet ovat hämmentyvät tieteessään, ja heille on näyttäytyvä ikäänkuin pieni musta piste, kun älyjen aurinko nousee.
Ja sen kohotessa yhä korkeammalle, sen lämpö on sulattava myrskyn kokoamat pilvet, ja ne ovat enää vain kevyt usva, jonka vieno tuuli on ajava pois länteen päin.
Eikä koskaan ennen taivas ole ollut niin kirkas, eikä maa niin vihanta ja niin hedelmällinen.
Ja sen heikon hämärän asemasta, jota me sanomme päiväksi, kirkas ja puhdas valo on säteilevä ylhäältä niinkuin Jumalan kasvojen kajastus.
Ja ihmiset tulevat katselemaan toisiansa tässä valossa ja sanomaan: Me emme tunteneet itseämme emmekä muita; me emme tienneet mitä ihminen on. Nyt me sen tiedämme.
Ja jokainen on rakastava itseään veljessänsä ja pitävä itseään onnellisena saadessaan häntä palvella; eikä ole oleva pieniä eikä suuria sen vuoksi, että rakkaus tasoittaa kaikki, ja kaikki perheet ovat vain yksi perhe ja kaikki kansat ovat vain yksi kansakunta.
Tätä merkitsevät ne salaperäiset kirjaimet, jotka sokeat juutalaiset kiinnittivät Kristuksen ristiin.
XXV
Oli talviyö. Ulkona puhalteli tuuli, ja lumi peitti valkeana katot.
Erään katon alla, ahtaassa kamarissa istui, käsin työtä tehden, valkeahapsinen vaimo ja nuori tyttö.
Ja silloin tällöin vanhus lämmitteli pienen hiilloksen ääressä kalpeita käsiään. Savilamppu valaisi tätä halpaa asuntoa, ja lampun säde loi raukeavan valon Pyhän Neitseen kuvaan, joka riippui seinällä.
Ja nostaen silmänsä tuo nuori tyttö katseli muutaman hetken ääneti tuota valkohapsista vaimoa; sitten hän sanoi hänelle: "Äitini, te ette ole aina elänyt tässä suuressa puutteessa."
Ja hänen äänessään oli sanomatonta lempeyttä ja hellyyttä.
Ja tuo valkohapsinen vaimo vastasi: "Tyttäreni, Jumala on Herra; mitä hän tekee, se on hyvin tehty."
Sanottuaan nämä sanat hän oli hetkisen vaiti; sitten hän jatkoi:
"Kun menetin isäsi, tunsin tuskaa, jota luulin lohduttomaksi; kuitenkin jäit sinä vielä minulle, mutta minulla ei ollut silloin muuta kuin yksi tunne.
"Sittemmin ajattelin, että jos hän eläisi ja näkisi meidät tässä kurjuudessa, niin hänen sydämensä särkyisi; ja oivalsin, että Jumala oli ollut hyvä häntä kohtaan."
Nuori tyttö ei vastannut, vaan painoi päänsä alas, ja muutamia kyyneleitä, joita hän koki salata, valui kankaalle, jota hän piteli käsissään.
Äiti jatkoi: "Jumala, joka oli hyvä häntä kohtaan, on ollut hyvä myöskin meitä kohtaan. Mitä meiltä on puuttunut? Ja niin monet muut sitävastoin ovat kaiken puutteessa.
"Meidän on tosin kyllä täytynyt tottua tyytymään vähään ja hankkimaan tämä vähäinen omalla työllämme; mutta eikö tämä vähäinen riitä? Ja eivätkö kaikki ole alun perin olleet tuomitut tulemaan toimeen omalla työllään?
"Jumala on hyvyydessään antanut meille jokapäiväisen leipämme. Ja kuinka paljon onkaan niitä, joilla sitä ei ole? Hän on antanut meille katon päämme päälle. Ja kuinka paljon onkaan niitä, jotka eivät tiedä, mihin vetäytyä suojaan?
"Hän on antanut minulle sinut, tyttäreni. Mitäpä valittaisin?"
"Hänen näin sanoessaan nuori tyttö polvistui liikutettuna äitinsä jalkain juureen, tarttui hänen käsiinsä, suuteli niitä ja kumartui itkien hänen povelleen."
Ja koettaen korottaa ääntänsä sanoi äiti: "Tyttäreni, onni ei ole siinä, että omistaa paljon, vaan siinä, että toivoo ja rakastaa paljon.
"Meidän toivomme ei ole täällä maan päällä eikä rakkautemme myöskään, tahi jos se on, niin vain ohimennen.
"Jumalan jälkeen sinä olet kaikkeni tässä maailmassa; mutta tämä maailma haihtuu kuin uni, ja senvuoksi minun rakkauteni kohoaa sinun kanssasi toista maailmaa kohti.
"Kun kannoin sinua kohdussani, rukoilin eräänä päivänä hartaammin Neitsyt Maariaa, ja hän ilmestyi minulle nukkuessani, ja minusta näytti, että hän taivaallisesta hymyillen ojensi minua kohti pientä lasta.
"Ja minä otin lapsen, jota hän minulle ojensi, ja kun pidin sitä sylissäni, niin Neitsyt Maaria pani sen pään päälle valkoruusu-seppeleen.
"Muutamia kuukausia sen jälkeen sinä synnyit, ja tuo suloinen näky oli yhä silmäini edessä."
Näin sanoen tuo valkohapsinen vaimo vavahti ja painoi sydäntään vastaan nuorta tyttöä.
Jonkin aikaa jälkeenpäin eräs pyhä sielu näki kaksi hohtavaa hahmoa kohoamassa taivasta kohti, ja joukko enkeleitä seurasi heitä, ja ilma kajahteli heidän ilolauluistaan.
XXVI
Mitä teidän silmänne näkevät, mitä kätenne koskettavat, ne ovat vain varjoja, ja ääni, joka kuuluu korviinne, on vain karkea kaiku siitä sisäisestä ja salaperäisestä äänestä, joka rukoilee ja anoo ja huokailee luomakunnan povessa.
Sillä jokainen luontokappale huokailee, jokainen luontokappale on synnytysvaivoissa ja pyrkii syntymään todelliseen elämään, siirtymään pimeydestä valoon, näennäisyyksien maailmasta todellisuuksien maailmaan.
Tämä aurinko, niin säteilevä, niin kaunis, on vain sieluja valaisevan ja lämmittävän tosiauringon verho, hämärä vertauskuva.
Tämä maa, niin rikas, niin vihanta, on vain luonnon kalpea käärinliina: sillä luonto, langennut sekin, on vaipunut hautaan kuten ihminenkin, mutta niinkuin hän sekin on nouseva sieltä ylös.
Tämän paksun ruumiskuoren alla te olette kuin matkamies, joka yöllä teltassansa näkee tahi luulee näkevänsä aaveita kulkevan ohi.
Tosi maailma on teiltä hunnulla peitetty. Ken syventyy omaan itseensä, se eroittaa sen siellä ikäänkuin hämärässä etäisyydessä. Hämäriä voimia, jotka uinuvat hänessä, herää hetkeksi, ne nostavat sen hunnun lievettä, jota Aika pitelee ryppyisellä kädellään, ja sisäistä silmää hurmaavat ne ihmeet, joita se saa katsella.
Te istutte olentojen valtameren rannalla, mutta ette voi tunkeutua sen syvyyksiin. Te astelette illoin pitkin meren rantaa ettekä näe muuta kuin vähän vaahtoa, jota laineet heittävät rannikolle.
Mihin vertaisin teitä vielä?
Te olette kuin syntymisen hetkeä odottava lapsi äidin kohdussa, kuin siivekäs hyönteinen matelevassa madossa. Te pyritte pääsemään pois tästä maisesta vankilasta, lähteäksenne lentoon taivasta kohti.
XXVII
Kuka tungeskeli Kristuksen ympärillä kuullakseen hänen sanansa? Kansa.
Kuka seurasi häntä vuorille ja erämaihin kuunnellakseen hänen opetuksiansa? Kansa.
Kuka tahtoi valita hänet kuninkaaksi? Kansa.
Kuka levitti vaatteensa ja sirotteli palmun oksia hänen eteensä, huutaen Hosianna! hänen tullessaan Jerusalemiin? Kansa.
Kuka loukkautui siitä, että hän paransi sairaita sapatin päivänä? Kirjanoppineet ja fariseukset.
Kuka kuulusteli häntä salakavalasti ja viritteli hänelle ansoja, tuhotakseen hänet? Kirjanoppineet ja fariseukset.
Kuka sanoi hänestä: Hän on riivattu? Kuka kutsui häntä herkuttelijaksi, joka muka rakasti nautintoa? Kirjanoppineet ja fariseukset.
Kuka kohteli häntä kansan villitsijänä ja Jumalan herjaajana, kuka rakensi liittoa saadakseen hänet surmatuksi, kuka naulasi hänet ristille Pääkallonpaikalla kahden ryövärin väliin?
Kirjanoppineet ja fariseukset, lainoppineet, kuningas Herodes ja hänen hoviherransa, roomalainen maaherra ja ylimmäiset papit.
Heidän ulkokullattu oveluutensa petti kansankin. He ajoivat sen pyytämään sen kuolemaa, joka oli ravinnut sitä erämaassa seitsemällä leivällä, joka teki sairaat jälleen terveiksi, sokeat näkeviksi, kuurot kuuleviksi ja rammat kykeneviksi käyttämään jäseniänsä.
Mutta nähdessään, että oli vietelty tämä kansa niinkuin käärme vietteli vaimon, Jeesus rukoili isäänsä, sanoen: "Isäni, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät."
Ja kuitenkaan, kahdeksaantoista vuosisataan, Isä ei ole vielä antanut heille anteeksi, ja he laahaavat rangaistustansa pitkin koko maailmaa, ja koko maailmassa orjan täytyy vielä kumartua, nähdäkseen heidät.
Kristuksen armo on poikkeukseton. Hän tuli tähän maailmaan pelastamaan, ei muutamia ihmisiä, vaan kaikki ihmiset. Hänellä oli heitä jokaista varten pisara verta.
Mutta pieniä, heikkoja, nöyriä, köyhiä, kaikkia, jotka kärsivät, niitä hän rakasti aivan erikoisella rakkaudella.
Hänen sydämensä sykki kansan sydämen päällä ja kansan sydän sykki hänen sydämensä päällä.
Ja siinä, Kristuksen sydämen päällä, sairaat kansat virkistyvät jälleen ja sorretut kansat saavat jälleen voimaa vapautuaksensa.
Voi niitä, jotka vieraantuvat hänestä, jotka kieltävät hänet! Heidän kurjuutensa on auttamaton ja heidän orjuutensa iankaikkinen.
XXVIII
On nähty aikoja, jolloin ihminen, surmatessaan toisen, jonka usko erosi hänen uskostaan, oli vakuutettu tarjoavansa Jumalalle otollisen uhrin.
Kammotkaa sellaisia inhoittavia murhia.
Kuinka ihmisen murhaaminen voisi miellyttää Jumalaa, joka on sanonut ihmiselle: "Ei sinun pidä tappaman."
Kun ihmisen veri vuotaa maahan uhrilahjana Jumalalle, niin pahat henget rientävät sitä juomaan ja menevät siihen, joka sen on vuodattanut.
Ei kukaan ala vainota ennenkuin sitten, kun hän ei enää voi toivoa saavansa vakuutetuksi, ja ken ei toivo saavansa vakuutetuksi, se joko herjaa itsessään totuuden voimaa tahi ei luota julistamiensa oppien totuuteen.
Onko mitään mielettömämpää kuin sanoa ihmisille: "Uskokaa tahi kuolkaa!"
Usko on Sanan tytär: se tunkeutuu sydämiin sanan avulla eikä väkipuukon. Jeesus vaelsi maailmassa tehden hyvää, vetäen puoleensa hyvyydellään ja liikuttaen lempeydellään paatuneimmatkin sielut.
Hänen jumalaiset huulensa siunasivat, eivätkä kironneet muita kuin ulkokullattuja. Hän ei valinnut pyöveleitä apostoleiksi.
Hän sanoi omillensa: "Antakaa kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti hyvän ja huonon siemenen; perheen isä on kyllä eroitteleva ne puimatantereella."
Ja niille, jotka vaativat häntä singahduttamaan taivaan tulen epäuskoiseen kaupunkiin: "Ette tiedä, minkä hengen lapsia olette."
Jeesuksen henki on rauhan, armon ja rakkauden henki.
Niillä, jotka vainoavat hänen nimessään, jotka tutkistelevat omiatuntoja miekalla, jotka kiduttavat ruumista kääntääkseen sielun, jotka panevat kyynelet vuotamaan, sen sijaan että pyyhkisivät ne, niillä ei ole Jeesuksen henkeä.
Voi sitä, joka häpäisee Evankeliumin tekemällä sen ihmisille kauhun esineeksi! Voi sitä, joka kirjoittaa hyvän sanoman veriselle lehdelle!
Muistakaa katakombeja!