Part 34

Hän asuu tätä nykyä Pestissä, komeassa asunnossa. Hänen maineensa on vielä entisellään; ja kun seuraelämä tähän aikaan yhä enemmän on vilkastunut, niin on hän sitä välttämättömämpi. Hän näet kuten sanotaan, amalgamiseeraa yleisön eri elementtejä. (Tuo maurilainen kemiansana alkoi jo siihen aikaan tulla muotiin ulkopuolella peilitehtaankin).

On aamu, eikä kunnianarvoisa herra vielä ole pukeutunut. Puhetta pukeutumisesta ei kumminkaan pidä ymmärtää sananmukaisesti. Hän istuu salissa, pehmeällä, punaisella ottomanisohvalla, puettuna avaraan, punaiseen viittaan, suussa pitkä turkkilainen piippu ja puhallellen ympärillensä pitkiä savuja sekä katsellen itseänsä vastapäätä olevasta seinäpeilistä, vaikk'ei hänessä suinkaan mitään ihailtavaa ollut. Huonostipa kävisi, jos hänen täytyisi elää istumalla mallina maalarien työhuoneissa; -- irvikuvia varten hän ehkä sentään voisi kelvata. Sohvan toisessa päässä istuu melkein yhtä suuri orang-utang apina yhtä mukavassa asennossa, samanlainen viitta yllä, piippua poltellen ja samaten peiliin tirkistellen. Apinaksi on hänkin sangen ruma.

Sinne tänne on heitetty hujan hajan lemuavia lemmenkirjeitä, runolehtiä, nuotteja ynnä muita katoavaisia kappaleita. Seinillä riippuu valituita kuvia, jotka varmaan olisivat kovasti hävenneet, jos olisivat voineet toisiansa katsella. Pöydällä oli oikeassa Herculanumista tuodussa pronssimaljakossa ylhäisten miesten ja naisten nimikortteja.

Matot ovat hellien naiskätten ompelemia, täynnä metsästäjien, koirien ja hevosten kuvia. Ikkunat ovat kaksinkertaisten verhojen peittäminä, ja verkapäällystät seinillä antavat aihetta aavistaa salaovia.

Eteisessä kaivelee ikävissään korviansa pieni neekerilakeija, jota on kielletty päästämästä sisään ketään miesvierasta aamupäivällä. Samalla on siis isäntä lausunut sen ajatuksen, että siihen aikaan saavat vain naiset häntä tavata.

Vastoin tätä kieltoa tapahtuu että Jussuf päästää kumminkin erään miehen sisään. Herra Kecskerey kuulee, miten neekeri puhuttelee tulijaa omalla kafferinkielellään.

-- Ken siellä? Jussuf! -- huutaa herra Kecskerey niin kimakasti, että apina peloissaan alkaa myöskin kiljua.

Vastauksen asemasta töyttäsi vieras itse sisään. Nenäkkäitä nuo niin sanotut hyvät ystävät, mutisi itsekseen herra Kecskerey, kun näki miehen pujahtavan ovesta sisään. Mielihyvikseen huomasi hän, miten tulija kummeksi hänen outoa pukuansa.

Mutta pian he toisensa tuntevat. Iloisesti rientää isäntä vastaanottamaan vierasta, ojentaen hänelle pitkän kuivan kätensä.

-- Abellino, sinäkö oletkin? Mistä olet tänne tipahtanut. Olin luullut sinun jo tulleen täydelliseksi intialaiseksi. Istuppas tänne viereeni! Toitko niitä merkillisiä pastilleja, joista älykkäissä kirjeissäsi olet maininnut?

-- Hitto sinut periköön apinoinesi, kiroili vieras. En ensin tietänyt, kumpi teistä on isäntä, sillä niin te, saakeli soikoon, olette yhdennäköiset!

-- Onko tuo tätä nykyä muodikkainta lajia kohteliaisuutta Egyptissä? Apinani on kai sangen kiitollinen lauseistasi. Shoko, osoitappas sivistystäsi tarjoamalla vieraalle piippu.

Shoko tekikin työtä käskettyä, mutta sivalsi samassa piipunvarrella vierasta sääriin, niin ettei tämä olisi väliä pitänyt, vaikk'ei olisi tupakkaa tuotukaan.

-- Piesköön Samum ilkeät sukulaisesi! Toiste tulen tänne keppi aseena. Tapasin apinoita Intiassakin, mutta siellä ammutaan kuoliaaksi tuommoisia katalia elukoita.

-- Anna hänen olla, veikkoseni. Ihmissuku on apinasta syntynyt. Väitän näet, että ihminen on alkujaan ollut apina. Pitää kohdella esi-isiänsä kaikella kunnialla.

Kecskerey oli niitä miehiä, joille saa sanoa mitä hävyttömyyksiä tahansa, mutta jotka myöskin maksavat samalla mitalla takaisin.

-- Istuppas nyt koreasti tänne viereeni! Jussuf, pistä vieraalle tupakkaa piippuun!

Abellino heitti avaran viittansa yltään ja istuutui vastapäätä herra Kecskereytä, jotta saisi vähän väliä heitellä paperipalloja apinan päälle.

-~ Mikäs on sinut, veikkoseni, sankarini, trubadurini, tähän valtakuntaan taas johdattanut? -- kysyi Kecskerey; varmaan lemmenseikkailut, tärkeät toimet; tohdin lyödä vetoa, että olet ryövännyt jonkun vestalianaisen Intiassa.

-- Sanoppas ensin: liikkuuko täällä vielä juttuja entisestä kaksintaistelustani?

Herra Kecskereyn kasvot kävivät aivan ankariksi.

-- Veikkoseni, sinulla on liian suuret ajatukset itsestäsi. Luulet, ettei vuosikausiin muusta puhuttaisi kuin sinun kurjasta kaksintaistelustasi. Ei kukaan sitä enää muistakaan. Asia on vaipunut unholaan, aivan kuin sitä ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Tapoit Fennimoren. Hänellä oli nuorempi veli kadettina, joka siten pääsi tilanomistajaksi. Taannoin kysyttiin, miks'ei hän ole haastanut sinua oikeuteen. Tuhmapa olisin vastasi mies, jos rupeaisin vainoamaan hyväntekijääni. Tänä iltana voit tavata hänet luonani; hän on paljon parempi mies kuin veljensä. Hän on sinut nähdessään oleva suuresti mielissänsä.

-- Sepä oli onneksi minulle. Puhutaan siis muusta. Pest näyttää tätä nykyä olevan hienon maailman pesäpaikka, ainakin siitä päättäen, että sinä olet tänne majoittunut. Mitä te täällä toimitte?

-- Levitämme sivistystä. Toimi on tosin ikävämpi kuin viettää Pariisissa aikansa. Mutta muutaman unkarilaisen valtaherran päähän on pöllähtänyt täst'edes asua Pestissä, ja heidän tähtensä asuu toisia ja toisten tähden taas toisia tässä kaupungissa, missä on sumua yhtä paljon kuin Lontoossa, joten on tarpeeksi aihetta mielikuvitukselle.

-- Hyvä! Entä mitä tiedät Kárpáthin oloista.

Herra Kecskerey pullistui paksuksi kuin ylpeä sammakko ja vastasi teeskentelevällä äänellä:

-- Miksi minua luulet, veikkoseni? Olenko minä mikään vakooja? Tunkeudunko minä perheitten salaisuuksiin niitä ilmoittaakseni? mitä luuloja minusta!

Rauhallisena heitteli Abellino käsiinsä saamiaan nimikortteja Shokon päähän; -- hän tunsi herra Kecskereyn tavat. Säädyttömistä kysymyksistä ja luottamustoimista hän ensin suuttui ja oli ne tyköänsä työntävinään, mutta antoi niihin kumminkin vastauksen.

-- Välitänkö minä, miten Kárpáthien laita on? Se ei ole minun asioitani. Minun puolestani saa maailma kyllä puhua, että rouva Kárpáthilla on joka viikko uusi rakastaja, tänään kreivi Erdey, huomenna Mikko Kiss; että Juhana-herra itse kokoaa vanhoja veikkojansa Kárpátfalvaan ja on iloissaan, kun vaimonsa heihin mieltyy; että rouva monta monituista kertaa on käynyt naapurien luona terveisillä yksin Mikko Kissin kanssa y.m. Mitä minä heistä? Johtuvat yhtä vähän mieleeni kuin tuon apinan unet.

Abellino jätti nimikortit rauhaan ja alkoi tarkemmin kuunnella.

Kecskerey taasen ei ollut hänelle puhuvinansakaan, vaan jutteli ikäänkuin itsekseen, ja alkoi senvuoksi huutaa neekerille:

-- Bre bre! Khizmetkiar!

Neekeri juoksi sisään.

-- Bujursynyz sultanmy! (Käskekää, herrani!)

-- Espablerimi! Kengelerimi! (Vaatteeni! Kenkäni!)

Neekeri juoksi ulos ja toi saappaat.

-- Khair kengelerimi, aasi, tuo tänne tohvelini. Vaikeaksi käy naudasta tehdä ihmistä.

Abellinoa suuresti huvitti sivallella ratsupiiskalla neekerin vääriin sääriin. Yleensä hänen myöskin teki mieli vainota huonekaluja, eikä hän päässyt rauhaan, ennenkuin oli vääntänyt poikki käsiin joutuneet sakset.

Sillä välin pukeusi Kecskerey; niin hän ainakin itse arveli.

-- No, veikkoseni; olet siis palannut Intiasta, virkkoi isäntä suojelijan lailla hänen käsivarteensa tarttuen ja alkaen hänen kanssaan kävellä avarassa salissa edestakaisin. Arvelen sinun nyt jäävänkin pitemmäksi aikaa meidän piireihimme ja kunnioittavan iltamiani läsnäolollasi.

-- Kiitoksia kutsustasi iltamiin. Mutta tätä nykyä en ole tarpeeksi rikas ottaakseni niihin osaa, Griffard ei lupaa enää lainata, ja minun täytyy oppia säästämään aivan kuin mikäkin poroporvari.

-- Sepä olisi vahinko; tuo keino ei sinulle sovellu. Järkevämmin tekisit sopiessasi setäsi kanssa.

-- Rosvonkin virkaa pidän parempana kuin kerjäläisen.

-- Hyvä niinkin, nimittäin itse ajatus, mutta ei virka. Olet siis pahassakin pulassa?

-- Mitä pahimmassa!

-- Oletko yhä vielä rakastunut setäsi vaimoon?

-- En; mutta pelkään jonkun toisen olevan häneen rakastuneen.

-- Sepä olisi omituista.

-- Mikä olisi omituista?

-- Ukko on kokonaan muuttunut. Näyttää kahtakymmentä vuotta nuoremmalta, joten häntä tuskin enää tuntee. Elää siivosti; hänellä lienee hyviä lääkäreitä. Ja koko sukunne on kuuluisa siitä, että naiset pitävät teistä vielä vanhoina päivinännekin. Tuonnoin tapasin rouva Kárpáthin, ja hän näytti hyvinkin onnelliselta ja tyytyväiseltä.

-- Tuhat tulimmaista! -- huudahti raivoissaan Abellino irroittaen itsensä Kecskereyn käsivarresta ja heittäytyen suuttuneena nojatuoliin. Kenen ansio on, että tuo rouva on onnellinen ja tyytyväinen? Siihen ei hänen miehensä kykene, se on vale!

-- Saattaa valettakin olla, virkkoi Kecskerey kylmäkiskoisesti, istua könöttäen keinutuolissa toinen polvi käsien välissä.

-- Jos vain voisin näyttää todeksi, että tuo nainen on johonkuhun rakastunut, jos oikein selvästi, julkisesti ja loistavalla tavalla voisin todistaa, että hän on salaisessa lemmenliitossa jonkun toisen miehen kanssa.

-- Se olisi tietysti arvaamattoman hyvä asia sinulle.

-- Vievät perintöni!

-- Saattaapa niinkin käydä. Ukko voi antaa vaimonsa uskottomuuden anteeksi tehdäksensä sinut perinnöttömäksi.

-- Mahdotonta, mahdotonta. Niin törkeätä tekoa eivät lakimme salli.

Kecskerey remahti nauruun.

-- Veikkoseni, jos laillisesti ruvettaisiin tutkimaan aatelissukujen syntyä, niin tulisi kantakirjoista sangen kummallisia seikkoja ilmi.

-- Mutta sitä eivät lait voi sallia, että kurja kerjäläistyttö tunkeutuu ylhäiseen sukuun ja elähtäneen ukon vaimona ryöstää rikollisella lemmenliitolla lailliselta perilliseltä hänen etuoikeutensa.

Kecskereyn nauru yltyi yltymistään.

-- Sittenkuin viimeksi erosimme, olet tullut kauhean siveelliseksi. Vuosi takaperin olisit itse tehnyt samanlaisen rikollisen liiton.

-- Pila sikseen, veliseni! Näethän, että olen vararikkoinen mies, helvetillisten vehkeitten kautta häviöön joutunut. Jos vielä aavistukseni käy toteen, niin ei muuta kuin ammun luodin otsaani. Minun täytyy kaikin mokomin saada tietää jotakin, josta voi rouva Kárpáthia oikeudessa syyttää. Jollei sellaista ole olemassa, niin täytyy keksiä.

Kecskereyn kasvot kävivät vakavan näköisiksi

-- Veli kulta. En käsitä, miksi minulle näitä puhut. Näytänkö minä mieheltä, jommoiselta voi tuontapaisissa asioissa neuvoja saada? Moisista pyydän päästä. Tee tahtosi; se ei ole minun asiani. Ensi talven asuu Kárpáthin väki täällä. Tee parhaan tahtosi mukaan: tutki heidän palkollisiansa, usuta liittolaisiasi turmelemaan rouvaa, jotta sitten voisivat todistaa häntä vastaan, piiritä hänet vakoojilla ja anna sitten juttu riivattujen asianajajain huostaan. Mutta jätä minut rauhaan; minä olen gentlemanni enkä vakooja, en mikään palkattu Mefisto.

Arvoisa gentlemanni riensi pesemään kätensä tällaisen tahran varjostakin, mutta neuvoi samalla kumminkin, mitä Abellinon piti tehdä.

Tämä taasen oli kovasti mielissään. Uusia tuumia alkoi syntyä hänen aivoissaan. Hän sanoi veljelliset jäähyväiset; kunniasanallaan lupasi kumpikin ennen pitkää toinen toisensa tavata.

VIII.

Sydän ei syttä valkeampi.

Rouva Kárpáthi oli luvannut auttaa ystävätärtänsä emännän toimissa, kun tämän mies astuu uuteen virkaansa, kuten Florakin oli häntä auttanut koiraseuran kokouksen edellä.

Kaksi ikävää viikkoa Fanny yhä vaivasi päätänsä miettimällä, millä keinoin pääsisi lupaustansa täyttämästä.

Ei keksinyt ainoatakaan pätevää syytä. Onnettomuudekseen oli hän jo ihan terve, jott'ei käynyt laatuun kipujaankaan verukkeeksi vetää.

Hänen täytyi mennä sen miehen kotiin, jota olisi ollut paras karttaa kaikin mokomin. Täytyi kärsiä kovia tuskia nähdessään hänet kunnian, loisteen kukkuloilla, ylistettynä isänmaanystävänä, jota sekä miehet että naiset ihailevat, jonka nimeä lapsetkin ilolla mainitsevat.

Täytyi antaa sydämeensä painua orjantappurakruunun, piti seisoa tämän miehen ja hänen vaimonsa nähtävissä ja kärsien kuunnella häntä vilpittömästi kiitettävän, sekä vain hymyillä maailman nähden, antaa sydämen vuotaa verta, saamatta kyyneltä vuodattaa, huokausta päästää, uskaltamatta punastua, jott'ei kukaan saisi aavistustakaan siitä, mitä mielessä liikkuu.

Kuinka paljon raskaampi taakka onkaan rakkaus kuin viha! Edellistä on paljon vaikeampi salata kuin jälkimmäistä.

Fannyn pelko toteutui.

Flora ei unhottanut hänen lupaustansa. Jo kaksi viikkoa ennen juhlaa kirjoitti hän ystävättärellensä kirjeen kutsuen hänet viikoksi luoksensa.

Täytyi siis koko viikon kärsiä kovia sydämen tuskia. Suuri rikos lienee rakkaus, koska rangaistuskin on niin katkera!

Samana päivänä kuin rouva Kárpáthi saapui Szentirmaan, varustautui Marion neiti lähtemään talosta.

Rudolf kysyi matkan päämäärää.

-- Lähden tiluksilleni Köhalmiin ja koetan viettää siellä muutamat päivät niin hauskasti kuin mahdollista.

-- Mutta miksi lähdette juuri juhlaa pakoon?

-- Veikkoseni, ihminen tekee usein kysymyksiä, joita hän katuisi, jos saisi suoran vastauksen. Tämä kuuluu niihin. Meille kaikille kolmelle, tai oikeammin sanoen neljälle on parasta, että menen pois.

Tuolla neljännellä hän epäilemättä tarkoitti rouva Kárpáthia.

Rudolf ei enää kysellyt; mutta häntä ei näyttänyt miellyttävän Marion neidin lähtö.

Flora otti ilolla ystävättärensä vastaan; kasvoista näkyi selvästi mielihyvä hänen syleillessään Fannyä. Rudolf oli myöskin kohtelias ja ystävällinen hänelle -- mutta ei mitään muuta.

Fannyn mielestä asema ei oikeastaan ollutkaan niin vaarallinen kuin hän oli luullut. Miesihanteet tavallisesti menettävät omassa kodissaan suurimman osan siitä loistekehästä, joka heitä vieraissa ympäröi. Kotona kuulee heidän viheltelevän, riitelevän palkollisten kanssa, häärivän arkitoimissa; näkee heidän syövän, juovan, vetelehtivän; näkee heidät arkipuvussa, välistä saappaat likaisina, kun tulevat tallista; huomaa, että ihanteetkin taistelevat elämän pienten tarpeitten puolesta, kuten muutkin ihmiset, eivätkä aina ole siinä asennossa, kuin heidän muotokuvansa osoittavat. Toista on naisten laita. Naisella on synnynnäinen taipumus kauneuteen kotiaskareissakin, nainen on aina viehättävä, sekä tanssi- että arkipuvussa. Mies taasen on vähimmän miellyttävä kotona.

Ja kun mies on päättänyt olla hyvä aviopuoliso, niin pitää hän velvollisuutenansa olla toisia naisia hyväilemättä. Päälle päätteeksi kävi päiväkausia Rudolfin luona kaikenmoisia poliitikkoja, tupakalta haisevia puoluepäälliköitä, viisaita lakimiehiä, notarioita ja viskaaleja, joten hänellä oli aina näitten kanssa tekemistä.

Lyhyesti lausuen, Fanny huomasi vaaran olevan paljoa pienemmän kuin mitä oli luullut, ja katseet, jotka hän Rudolfiin loi, olivat levollisemmat kuin ajatukset, joita hänellä ennen oli Rudolfista ollut.

Ihmiset, joiden tunteet ovat raittiit ja oikealla uralla, tavallisesti sangen vähän niitä ilmoille tuovat; mainiot valtiomiehet, kuuluisat runoilijat ilmaisevat aivan vähän arkielämässä jaloja aatteitansa. Niin oli Rudolfinkin laita. Kotona näytti hän ihan tavalliselta ihmiseltä, jossa ei ollut mitään erinomaista. Tämä seikka oli sangen terveellinen rouva Kárpáthille.

Viikko kului nopeasti, ilman tuskia, paremmin kuin Fanny oli luullutkaan.

Rouva Szentirmay oli hienotunteinen nainen, joka ei liioin kehunut miestänsä ystävättären kuullen. Tämäntapainen kehuminen osoittaakin joko heikkoa tai ulkokultaista luonnetta. Oikea nainen voi kerran mainita rakastavansa miestään, mutta hänen ei ole tarvis sitä useammin kertoa.

Siten ei Fannyn tarvinnut suurta mielikarvautta kokea Szentirmayn kartanossa ollessaan. Loppupäiviksi täytyi Rudolfin lähteä piirikunnan pääkaupunkiin, mistä hänen piti palata vasta virkaanasettajaispäivän aattona.

Molemmat naiset sill'aikaa suurimmalla huolella valmistivat lähestyvää juhlaa. Mitä toinen unohti, tuli toisen mieleen. Fanny alkoi päivä päivältä yhä enemmän tottua asemaansa, eikä hän enää pitänyt niinkään mahdottomana saada sydäntänsä rauhoitetuksi. Elämä, käytännölliset toimet tekevät monta asiaa selkeäksi ja mahdolliseksi, joita mielikuvitus ja runollinen logiikka pitää mahdottomina.

Saammepa nähdä...

Juhlapäiväksi matkustivat Flora ja Fanny piirikunnan pääkaupunkiin, missä ispaanin asunto oli kuntoon laitettu.

Szentirmay oli tosin tahtonut, että virkaan vihkiminen tapahtuisi niin yksinkertaisesti kuin mahdollista, sillä hän piti sitä tapaa liian itämaisena, että varakkaat juhlakulkuun tuhlasivat tuhansia, mutta eivät antaneet rahtuakaan yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Kuitenkin näyttivät aatelisryhmät sangen muhkeilta puoluelippuineen, joita piirituomarit kantoivat; nuo kaksitoista nuorta aatelismiestä, jotka loistava muinaisunkarilainen puku yllään ratsastivat pääispaanin vaunujen rinnalla; taajat kansanjoukot kaduilla ja huoneitten katoilla; pitkät jonot komeita vaunuja, joissa istui juhlapukuisia aatelisherroja.

Ylhäiset naiset katselivat komitaattihuoneen[23] parvekkeelta ohitseliikkuvaa juhlakulkuetta. Heidän joukossaan oli myöskin rouva Kárpáthi.

Hän töin tuskin tunsi noita muhkeita herroja, niin oli itämainen juhlapuku ja juhlamuoto heidät muuttanut. Useat nuorista ratsastajista tervehtivät miekoillansa kunniaa tehden.

Saapuivat vihdoin itse pääispaanin vaunut, ympärillä kaksitoista pulskaa ratsumiestä. Rudolf istui paljain päin avonaisissa vaunuissa. Kasvoista näki hänen olevan todella liikutetun. Minne ikänä hän tuli, osoittivat raikuvat eläköönhuudot hänen lähenevän; kaikki iloitsivat, kun piirikunta oli saanut esimiehekseen parhaimman isänmaanystävän, rehellisen miehen. Hän oli tällä hetkellä muinaisajan sankarien kaltainen, jotka palatessaan voittoisista sodista kokoontuivat kotiin laatimaan lakeja vihollisten kauhuksi, kansan turvaksi, vaimojen iki-iloksi.

Vavisten katseli rouva Kárpáthi häntä. Ehkä olisi sentään ollut paras olla häntä näkemättä!

Kulkue poikkeaa komitaattihuoneen portista sisään. Puolen tunnin perästä seisoo Rudolf suuressa juhlasalissa pitämässä innokasta puhetta, jonka loistavat, kehoittavat lauseet saavat joka kuulijan sydämen ilosta sykkimään. -- Rouva Kárpáthi on myöskin parvella kuulemassa. Parempi olisi sentään ollut olla näkemättä, kuulematta. Rakkaus vain kiihtymistään kiihtyy!

Sattumalta huomaa Fanny jonkun tuolta alhaalta salista innokkaasti häntä tervehtivän, viittoilevan sekä päin että käsin ja muillakin sopivilla ruumiin osilla, ja astuupa vihdoin tuolillekin, jotta hänet paremmin nähtäisiin. Ensin hän ei tuntenut tuota herraa, mutta vihdoin muutamien vastenmielisten muistojen herätessä tuli hänen mieleensä, että hän oli ennen tuon inhoittavan henkilön jossakin tavannut. -- Se on herra Kecskerey...

Mikä on tuon arvoisan miehen tänne johtanut? Syyttä hän ei ole viitsinyt tulla.

Fannyä inhoitti tuo herrasmies niin, että hän oikein joutui hämille, ja joka kerta kun hän sinnepäin katsahti, huomasi hän miehen yhtä mittaa katsoa tuijottavan häneen.

Juhlamenojen päätyttyä seurasi, kuten tavallista, suuret päivälliset. Sitten palasivat vieraat taas tanssihuoneeksi muodostettuun juhlasaliin.

Seudun parhaat, kuuluisimmat miehet ja kauneimmat naiset olivat koossa.

Rudolf alotti tanssin erään herttuattaren kanssa, jota pidettiin mitä suurimmassa arvossa naisten kesken, ja sitten sopivaisuuden mukaan toisten sulotarten kanssa järjestänsä.

Fanny vapisi, sydämensä sykki kovasti nähdessään Rudolfin lähestyvän. Rouva Szentirmay par'aikaa tanssi erään nuoren ritarin kanssa, joten hän istui yksin.

Rudolf astui kohteliaasti hänen luoksensa ja somasti kumartaen pyysi häntä tanssiin.

Tällä hetkellä hän oli kaunis!

Fanny ei tohtinut häneen katsahtaa. Puoleksi kumartuen ojensi Rudolf hänelle kätensä.

Rouva parka tuskin sai sanoneeksi:

-- En voi tanssia. Olen ollut kovin sairaana...

Tätä puhetta täytyi uskoa, koska hän tälläkin hetkellä oli kalman kalpea.

Muutamin kohteliain sanoin ilmaisi Rudolf surkuttelevansa, kun ei ollut onnea saada häntä tanssiin, ja poistui.

Pitkään aikaan ei Fanny uskaltanut katsoa eteensä, luullen Rudolfin vielä siinä seisovan... Vihdoin viimeinkin nosti hän katseensa ja näki -- herra Kecskereyn.

-- Aivan kuin neitsyt Maaria Karmelin vuorella, virkkoi kunnon kavaljeeri, hattu kainalossa tervehtien ja rohkeasti lähelle astuen.

Fanny aavisti heti, että tämän miehen edessä täytyy salata ajatuksiansa ja vastasi kylmästi ja rohkeasti tervehdykseen.

-- Suuri vahinko seuralle, kun ei armollinen rouva tanssi, mutta yhtä suuri voitto minulle, koska minä en myöskään tanssi -- virkkoi kavaljeeri nenäkkäästi imarrellen ja istui aivan kuin hyväkin tuttu rouva Kárpáthin viereen levittäen hännystakkinsa liepeet ja nostaen toisen polven käsien väliin. Ettehän pahastu, jos vähän juttelen.

-- Kuuntelen kernaasti.

-- Näinä päivinä on ihastuttanut pääkaupunkiamme ilosanoma, joka on tehnyt kaikki onnellisiksi, jotka ovat siitä tiedon saaneet.

-- Mikä sanoma se on?

-- Se, että te muutatte ensi talveksi pääkaupunkiin.

-- Asia ei ole vielä varmasti päätetty.

-- Vastauksenne saattaa epätoivoon. Veli Kárpáthi olisi sangen epäkohtelias aviomies, jollei heti täyttäisi vaimonsa toivetta.

-- En ole kenellekään sanonut toivovani muuttaa Pestiin.

(Rouva koettaa salata asiaa, tuumi Kecskerey; laitetaanhan heidän kartanoansa Pestissä asuttavaksi. Heti saadaan seikasta selko).

-- Mutta ensi talvena tulevat Pestin seurasalongit sangen miellyttäviksi; siellä perustetaan sangen hauskoja piirejä. Sinne tulee Szépkiesdyn perhe, kreivi Erdey äitinensä, nuori Eugen Darvay, vapaamielisen puolueen leijona, sorea Rudolf Cséndey ja tuo älykäs seikkailijasankari Mikko Kiss...

Tyynesti piteli Fanny viuhkaintansa. Ei yksikään yllämainituista miellyttänyt häntä.

(Näiden hän jo tietää Pestiin muuttavan, eikä se häntä hämmästytä. Mutta mainitaanpas vielä joku, vaikka en itsekään tiedä, puhunko totta.)

-- Tiedänpä varmaan, että ylistetty ystävämme Rudolf myöskin viettää siellä ihanine vaimoinensa talven.

Hah! Jopa vaikutti! Ei voinut salata pistoksen kipua! -- Asia ei kuitenkaan tullut ilmi, sillä rouva Kárpáthi vastasi vain:

-- En luule, että muutamme Pestiin.

Näin sanoen nousi hän sijaltaan; tanssi oli päättynyt, ja Flora tuli häntä vastaan kävelläkseen hänen kanssansa salissa.

Herra Kecskerey jäi tyytyväisenä istumaan sohvalle aprikoimaan.

(-- Miksi hän hengitti niin raskaasti sanoessaan: "en luule, että, että muutamme Pestiin.")

Herra Kecskerey käytti tilaisuutta hyväkseen Rudolfin häntä lähestyessä, tarttui hänen käsivarteensa ja rupesi, kuten ystävä ainakin, kävelemään salissa edestakaisin hänen kanssaan.

Lienee parasta huomauttaa, että herra Kecskereytä pidettiin kunnianarvoisena miehenä korkeammissakin piireissä ja katsottiin siis sangen sopivaksi elää hänen kanssansa tuttaviksi.

Kunnon ritari (herra Kecskerey) johti Rudolfin kynttiläkruunun alle, ehkä sen vuoksi, että häntä itseään nähtäisiin tai jotta Rudolf näkisi paremmin. Molemmat rouvat, juhlan sankarittaret kävelivät käsitysten heidän edellänsä. Kaunis oli kumpikin!

-- Mitkä ihanat naiset! -- virkkoi innostuneena Kecskerey. Kummallehan nyt sadun Paris antaisi Eriksen omenan, jos hänen täytyisi näitten jumalattarien kesken valita? Ja he kävelevät vielä käsitysten. Todellinen belle alliance! (kaunis liitto.) Ei, huonosti sanoin; ruma liitto, affreuce alliance! Valloittaisivathan he erikseenkin maailman; miksi he vielä ovat liiton tehneet? Veikkoseni, minä varoitan sinua tuon liiton suhteen. Rouva Kárpáthi on ihana nainen.

-- Minun vaimoni on ihanampi ... vastasi tyytyväisenä Rudolf.

-- Ihailen sinua noitten sanojesi tähden. Sinä jaloin miehistä! Vaimosi on todellakin enkeli. Rouva Kárpáthin kauneus katoaa hänen rinnallansa. Eikä hän olekaan niitä kaunottaria, jotka älykkäitä miehiä miellyttävät. Sitä paitse on hän liian tuntehikas.

-- No, no. En soisi sinun parjaavan vaimoni tähden rouva Kárpáthia. Hän on myöskin kaunis nainen, ja muutamien mielestä saattaa hän olla kauneuden ihannekin.