Part 32

"-- Luulen, ettei minun ole tarvis herroille tätä asiaa pitemmin selittää, sillä tiedänhän kaikilla olevan sydämen ja jokaisen siis kokeneen, että mainitsemamme eläimen uskollisuus ja ystävyys on paljoa suurempi kuin luulisikaan. Vai tietääkö joku, että koira olisi uskottomasti hylännyt herransa, taikka hänet pettänyt? Onko koirien kesken tavallista kavaltamisen kauhea rikos; onko kukaan kuullut, että koira olisi kostonhimoisen kissan lailla tappanut nukkuvan herransa? Eikö päinvastoin ole sielutieteellinen totuus, että vaikka koira saisi kuinkakin paljon omalta isännällänsä selkään, niin puolustaisi se herraansa, jos outo häntä hätyyttäisi? Ja ken ei omasta kokemuksestansa tietäisi, että kun joku myy koiran, niin se ei pysy uudessa kodissa, vaikka voita ja maitoa syötettäisiin, vaan karkaa takaisin vanhan isäntänsä luo, vaikkapa peninkulmien taakse. Ken ei tällaista tapausta tuntisi?"

Kysymyksestä nousi kokouksessa yleinen hälinä. Kukin muisti semmoisen tapauksen, kukin oli nähnyt taikka kuullut monien peninkulmien päästä kotiinsa palanneista koirista. Mutta kaikista enimmän ylvästeli Lauri Berki, jonka koira vietiin säkissä Kroatiaan, mutta puolen vuoden päästä tuli yli Dravan, Tonavan ja Theissin kotia Püspök-Ladányiin.

"-- Viimeiseksi saanen huomauttaa herroille siitä, mitä uskollinen koira tekee isäntänsä kuoltua. Kadottaa ruokahalunsa, menee makaamaan herransa haudalle, ei enää syö eikä juo, ja viikon kuluttua -- -- -- (Juhana-herra alkoi otsaansa pyyhkiä, ei tietänyt, sanoisiko 'kuolee' vai 'heittää henkensä') ja viikon kuluttua oikaisee koipensa."

Useat alkoivat nauraa.

"-- Hyvät herrat, en puhu pilan päiten, vaan omasta kokemuksestani. Kun olin kuoleman kielissä ja palkolliseni, ystäväni jättivät minut yksin makaamaan, luullen minua jo tuonen uhriksi, niin jäivät luokseni pari uskollista ystävää sekä koirani. Nämä tulivat huoneen oven taa, raappivat, itkivät sisään päästäkseen, ja kun epähuomiosta joku pujahti sisään, ei sitä hyvällä saatu tulemaan esiin vuoteeni alta. Toiset koirat ulvoivat suruissaan pihalla kaiket päivät."

-- Älkää puhuko enää, huusi Marion neiti; ispaanin rouva pyörtyy!

Kaikeksi onneksi estivät heti käsillä olevat hajuvedet armollista rouvaa pyörtymästä. Hänen hermojansa oli Juhana-herran esitelmä koiran uskollisuudesta kovasti kiihoittanut.

Juhana-herra lopetti innokkaan puheensa esittämällä ehdotuksensa muodostuksen.

"-- Sen vuoksi rohkenen ehdottaa maamme kaikille koiraystäville, että yhdyttäisiin parantamaan näitten eläinkunnan parhainten kohtaloa, jota varten esitän seuraavat pääseikat: 1:ksi olisi täten kokoontuneen seuran julistettava yhtiö perustetuksi, valiten samassa keskuudestaan valiokunnan sääntöehdotuksen laatimista varten, joka ehdotus on annettava kuusikymmentä jäsentä käsittävän komitean tarkastettavaksi ja vahvistettavaksi. -- 2:ksi päätettävä, suuriko osakkeiden hinta on oleva; minä puolestani lupaan ottaa tuhannen osaketta. (Raikuvia eläköönhuutoja.) 3:ksi, että perustettaisiin seuran varojen mukaan seuraavat laitokset asian edistämiseksi: koirakoulu, jolle minä lahjoitan tarvittavan tontin ja rakennuksen jollakin tiluksellani (kestäviä eläköönhuutoja!), jotta metsäkoirat saisivat tarpeellisen kasvatuksen; että perustettaisiin asiamme äänenkannattaja, lehti, joka julkaisisi tämän tieteenhaaran edistyksiä ja keksintöjä sekä ilmoittaisi seuran harrastuksia yleisölle. (Harvoja hyväksymisen ääniä. Mitä siitä hyötyä?) Ilmoitetaanko palkintoja parhaasta metsäkoiran kasvatusta opettavasta teoksesta (Kuisketta. Eräs ääni: seura tuleekin siten olemaan kynämiehiä eikä koiria varten!) Vielä pidettäköön kerran vuodessa yleinen kokous sekä kilpajuoksut, joissa paras metsäkoira saa kultaisen maljan voitoksi. Jos eivät seuran varat riitä, otan minä loput suorittaakseni."

Eläköönhuutojen raikuessa istui Juhana-herra sijalleen.

Tavan mukaan nousi heti vastustajia; omituiset veikot vastustivat kaikkia kustannuksia. Muutamat hoviherrat nyrpistelivät nenäänsä; miksi kokous ja koulu pidetään Kárpáthin maalla eikä heillä? Suurinta vastarintaa herättivät kirjalliset puuhat. Vaikka Juhana-herra vihdoin lupasi suorittaa kaikki kustannukset, ei hän saanut hyväksytyksi tätä ehdotuksensa pykälää, sillä kreivi Szépkiesdy rupesi vastustamaan seuraavasti:

-- Heittäkää hiiteen, hyvät herrat, kaikki kirjalliset lörpötykset. Ikävä kyllä ovat ne jo tunkeutuneet valtiolliseen elämään. Älkäämme antako niiden telmiä koirainhoidossa. Kirjailijoista ei ole mitään hyötyä, he turmelevat unkarilaisen perusluonteen ja kielen, niin ettemme itsekään enää sitä ymmärrä. Jollen ottaisi huomioon sitä seikkaa, että arvoisa ystäväni, herra Rudolf Szentirmaykin on alentunut kirjoittamaan kirjoihin ja sanomalehtiin -- annan hänelle anteeksi vain kunnioituksesta hänen suloista rouvaansa kohtaan -- niin sanoisin, että inhoan ja vihaan koko kirjailijain nälkäistä liutaa enkä tahdo saattaa sitä mihinkään yhteyteen seuramme kanssa.

Punastuneena harmista käänsi Flora kasvonsa puhujasta ja virkkoi kiivastuneena Fannylle:

-- Olisi vain Rudolf täällä, niin saisi puhuja vastauksen.

Nähtävästi suuttuneena vetäytyi Juhana herra taaemmaksi, sillä suuri osa seuraa huusi viimeiselle puhujalle "eläköön!"

Olisi noussut sangen kiivas sanakiista, jollei Mikko Horhin lempikoira olisi sopimattomalla tavalla loukannut Juhana-herran parasta hallia, jonkatähden puolueraivon henkiin herätessä viimemainittu siihen määrään unohti vieraan oikeuden, että tarttui vastustajansa niskaan ja löi hänet allensa maahan. Heti toisetkin puoluelaiset koiraguelfit ja -ghibellinit toistensa kimppuun, kierien isäntiensä jaloissa, kunnes riita vihdoin saatiin asettumaan ihmisten tullessa rakentamaan sovintoa.

Salissa nousi nauru, kuului kirouksia ja sadatuksia, niin että kokouksen arvo ja juhlallisuus oli mennä myttyyn. Silloin ärjäsi kreivi Erdey vakaasti ja maltillisesti yhä vielä toisilleen äriseville ja haukkuville koirille:

-- Hyvät herrat! Te saatte pysyä ulkona, kun me olemme sisällä.

Tästä nuhteesta tuli seura taas hyvälle tuulelle, koirain kuulijakunta ajettiin ulos, ja kokous hyväksyi ehdotuksen paitsi riidanalaista pykälää. Yksimielisesti valittiin Juhana-herra esimieheksi ja tuo suuri isänmaanystävä, kreivi Szépkiesdy, varaesimieheksi. Valittiin sihteeri ja hänen varamiehensä, viskaali ja lääkäri, kuusikymmenmiehinen komitea ja kaksitoistamiehinen valiokunta. Kaikki kirjoitettiin säntilleen pöytäkirjaan.

Alku oli tehty, suuri ja mainittava seura perustettu. Meillä ei ole tähän muuta sanomista, kuin vain se toivomus, että nämä arvoisat isänmaanystävät muitakin yleishyödyllisiä asioita yhtä paljon harrastaisivat. Senpätähden mekin yhdymme niihin kestäviin eläköönhuutoihin, joilla seuran jäsenet kunnioittivat toisiansa.

Juhlasalista vieraat kokoontuivat suureen seurasaliin, missä kiistat ja keskustelut kestivät neljään saakka iltapäivällä. Yrjö Málnai kertoi jokaiselle, jonka tapasi, ettei hän ymmärrä, miksi ei hänellä vielä ole ollenkaan nälkä.

Käsitysten kulkivat molemmat kaunotar-rouvat. Kaikki väittivät, ettei ole helppo sanoa, kumpi heistä on kauniimpi. Rouvat, ankarat naiset kohtelivat ystävällisesti ja kiittelivät emäntää, entistä köyhää porvaristyttöä, joka tällä hetkellä parhaiten tunsi, mikä Jumalan lahja hänellä oli ystävättäressään, joka -- puhuaksemme suoraan -- teki hänet muodikkaaksi herrassalongeissa.

Nuoret herrat, salonkien leijonat pyörivät kiertotähtien lailla näitten kahden seuranauringon ympäri. Kreivi Szépkiesdynkin katse seurasi heitä, ja vaikka Flora aina äkäisesti käänsi pois hänestä kasvonsa, niin oli kreivillä mielestänsä vain sitä suurempi syy tähän hienoon sievistelemiseen.

-- Tiedättekö mitä, kreivi? -- virkkoi Flora vastaan tulevalle Szépkiesdylle. Minä olen teille suuttunut, kovasti suuttunut.

-- Siitä en voi muuta kuin olla iloissani, vastasi tuo suuri mies; nainen, joka kerran vihaa saattaa myöskin rakastaa.

-- Teillä on sangen kurjat ajatukset naisten vihasta. Jos me liittoudumme teitä vastaan, niin kukistamme teidät, menetätte kansan suosion koko maassa.

Vastaus kuului sangen somalta hymyilevän rouvan vilkkailta huulilta lausuttuna. Siihen olisi kukin meistä vastannut armoa anomalla ja kättä suudellen pyytänyt rouvaa panemaan pois vihansa. Mutta tuo suuri mies katsoi paremmaksi antaa heti jyrkän vastauksen, Juhlallisella äänellä ja muodolla, ikäänkuin olisi neuvoskunnassa istunut, vastasi hän sanojansa tarkkaan punniten:

-- Rouvaseni! Sitä on minulle ennenkin koetettu tehdä. Naisten parissa lemmenleikkiä lasken, mutta en mene heidän kanssansa taistelemaan enkä heitä pelkää.

Tällaisissa tiloissa oli suuren miehen tapana kääntää vastustajalle selkänsä ja poistua. Pari hänen innokasta ihailijaansa kirjoitti heti muistiin tämän mainion lauseen.

Fanny hämmästyi suuresti; Flora vain nauroi.

-- Hänestä olemme ainaiseksi päässeet. Satutin häntä arimpaan paikkaan. Sitä hän ei koskaan unhota. Kansan suosio on hänen kultainen vasikkansa. Joka sitä koettaa häneltä riistää, on hänen ystävyydestänsä päässyt.

Ei aikaakaan, niin soitettiin päivälliselle. Vieraat kävivät ilomielin pöytään, jonka herkkuja en mene kertomaan, kun sellaiset vain luonnossa huvittavat, mutta sitä vastoin niitten luetteleminen käy sangen ikäväksi. Rikkautta, loistoa, herkkuja oli Nabobin suuren maineen mukaan, unkarilaisista ruokalajeista alkain aina ranskalaisen keittotaiteen mestarillisimpiin laitoksiin. Viinejä oli monta lajia valikoida. Päivällinen kesti myöhään iltaan saakka, jolloin vieraat jo alkoivat tulla sangen äänekkäiksi. Tuo suuri isänmaallinen mies rupesi laskettelemaan irstaita, kaksimielisiä juttujansa naisten läsnäolosta huolimatta, lausuen: castis sunt omnia casta, puhtaille on kaikki puhdasta. Joka kerran tietää, miksi punastua, hänellä ei muka enää ole mitään turmeltavaa. Mutta naiset eivät olleet hänen juttujansa kuulevinansakaan, vaan ryhtyivät näistä huolimatta naapuriensa kanssa puheeseen, vaikka omituiset veikot, tuon suuren isänmaallisen miehen tavalliset ihailijat, kilvan hänelle nauraa hohottivat.

Jokainen oli sangen hyvällä tuulella.

Ken oli tällä hetkellä Nabobia onnellisempi?

Hänen mieleensä muistui, mitä kauheita asioita hänelle tapahtui vuosi takaperin samassa huoneessa, missä nyt oltiin. Ja nyt näki hän vieressänsä kauniin, suloisen vaimon; ympärillään iloisia, vilkkaita vieraita, hymyileviä kasvoja.

Esihuoneessa alkoi soida Biharin[22] viulu, milloin vilkkaasti milloin surullisesti. Eräs omituinen veikko työnsi tuolinsa nurin ja meni mustalaisten keskelle yksin tanssimaan. Sillä aikaa puheliaammat miehet tyhjensivät maljoja vierasten ja eritoten isännän sekä emännän terveydeksi ja sitten myöskin kaikenlaisten aatteellisten asiain kunniaksi, yhdistysten, komitaattien, kollegioitten, mikä minkin aatteen onnistumiseksi. Kreivi Szépkiesdy piti pitkän puheen, johon oli kudottu kaikki eläköönhuutoja herättäneet korupuheet, joita hän vuoden kuluessa oli julkisissa tilaisuuksissa lausunut. Näitä oli siis ennen jo kuultu, kuka kerran valtiopäivillä, kuka taasen ispaanin virkaanvihkiäisissä, ja nyt saatiin samoja sanoja koiraseuran ristiäisissä ihailla. Tämä seikka ei kuitenkaan estänyt ketään huutamasta "eläköön" tälläkin kertaa. Hyvä on sitä parempi, mitä useammin sitä kuulee. Kaikista ahkerin oli kuitenkin Juhana-herra toastien tyhjentämisessä. Jollemme tässä suhteessa sentään pitäisi erästä sangen kunnioitettavaa naista, kreivitär Keresztyä etevimpänä, niin sanoisimme, että Juhana-herra oli seuran sankari sekä mielevissä kokkapuheissa että juomingissa. Mutta kumminkin tulee meidän eritoten kiittää häntä siitä, että hänen mieleensä ensin johtui kohottaa pikari kahden poissa olevan miehen muistoksi, nimittäin kreivi Tapanin ja Rudolfin, jonka kautta hän sai seuran niin innostetuksi, että naisetkin tarttuivat maljoihin ja kilistivät lasia hänen kanssansa.

Tällä riemun hetkellä astui eräs palvelija rouva Szentirmayn luo, antaen hänelle kirjeen, jonka nopea sanansaattaja oli kotoa tuonut.

Flora tunsi miehensä käsialan osoitteesta, ja sitä paitsi oli siihen aikaan tapana kirjoittaa osoitteen alle: "rakkaalle vaimolleni", jotta postissakin sellaista kirjettä hellemmin pideltäisiin. Siis hän on kirjoittanut! Pestistä tulee kirje. Rouva Szentirmay pyysi poistua seurasta lukeakseen kirjeen. Hänen poistumisensa oli heti merkkinä ja luvanantona koko seuralle nousemaan pöydästä. Elähytetty vierasjoukko hajaantui läheisiin huoneisiin. Flora ja Fanny pujahtivat kenenkään huomaamatta makuuhuoneeseen, siellä kaikessa rauhassa kirjettä lukeaksensa. Täytyihän Fannynkin saada sen sisällöstä tieto.

Flora avasi ilosta vapisevin käsin sinetin ja luki ääneen seuraavat rivit:

"Huomenna tulen Kárpátfalvaan. Siellä tavataan. Rudolf. 1,000."

Tuo tuhatluku merkitsee: "tuhansia suukkoja!" Iloissaan suuteli rouva paikkaa, mihin mies oli nimensä piirtänyt, ikäänkuin olisi hän tahtonut saada ainakin sata suukkoa lähetyksestä edeltäkäsin. Sitten pisti hän kirjeen poveensa, jättäen yhdeksänsataa toiseksi kertaa.

Fanny oli yhtä iloinen kuin ystävättärensäkin. Ilo on näet tarttuvaista. Huomenna tulee Rudolf. Sittenkös vasta Flora on oleva mielissään, kun tapaa rakkaimpansa. Eikä Fanny ole häntä kadehtiva. Ei, vaan iloitseva toisen onnesta, parhaimman ystävänsä onnellisuudesta. Huomenna on hän tuleva, ja ilahuttaakseen vaimoansa, on hän kirjoittanut, milloin saapuu. Hän ei tule hiipien, kenenkään tietämättä, kuten epäluuloiset, vaan ilmoittaa edeltäkäsin tulonsa, ollen varma siitä, että häntä rakastetaan. Hauska on saada nähdä tätä onnellisuutta.

Riemusta loistavin kasvoin palasivat rouvat seuraan. Huviteltiin puoliyöhön saakka, jolloin kukin poistui kamariinsa. Juhana-herra antoi musiikin seurata vieraitansa yölepoon ja käski vielä musikanttien soittaa hiljaisia, nukuttavia säveleitä kunkin ikkunan alla. Vihdoin kaikuivat viimeiset sävelet, jokainen nukkui ja näki ihania unia, metsästäjät ketuista, puhujat kokouksista, Málnai herra leivoksista; neitseellinen vaimo syleili unissaan miestänsä, ja Fanny näki unta niistä kauneista kasvoista, joita hän paljon oli ajatellut, sinisilmistä, jotka nytkin niin lemmekkäästi häneen katsoivat. Eihän mikään unia estä!

Siis huomenna!

V.

Metsästäjä.

Varhain seuraavana aamuna heräsivät vieraat metsästystorvien toitotukseen. Ne jotka olivat nukkuneet metsästysmietteisiin ja metsästyksestä untakin nähneet, nousivat heti näitä raikkaita ääniä kuullessaan jaloillensa. Toiset taasen olisivat mielellään tinkineet itselleen vielä pikkuruisen puolen tunnin lepohetken saadaksensa edes hiukan unta lisää unisiin silmiinsä. Mutta siinä oli heille suureksi esteeksi yhä enenevä hälinä Kárpáthin kartanossa. Tulijain ja menijäin askeleet, huudot eteisestä ja pihalta, koirien haukunta, piiskojen läimäykset, hevosten hirnunta olisivat herättäneet seitsemän unikekoakin syvästä unestansa. Eikä metsämiehiltä varovaista käytöstä sovi toivoakaan. Hienoinkin salonkimies luulee pantuansa metsästyssaappaat jalkaansa ja -lakin päähänsä olevansa oikeutettu marssimaan kuin rakuuna ja puhumaan tavallista kovemmalla äänellä. Se joka ei kuitenkaan oveansa avannut, hänet herätettiin laululla, ja kun, kuten tällaisissa tiloissa on tavallista, muutamat raskaasti nukkuvat eivät sittenkään nousseet ylös, ammuttiin muutamia pyssynlaukauksia pihalla.

Metsästyksen into onkin tarttuvaista. En tunne ihmistä, jolle tämä huvitus olisi vastenmielistä. Halu siihen on sekä nuorilla että vanhoilla, miehillä ja naisilla.

Jo auringon noustessa tuli vieraita täydessä asussa pihalle näyttämään itseänsä ja ilmaa katsomaan. Omituiset veikot olivat pukeutuneet metsästystä varten aito unkarilaiseen vaateparteen, avarat liehuvat paidanhihat, hopeanappinen liivi ja kurjensulka hatussa. Tuo hupsu kreivi Erdey oli pukeutunut englantilaiseksi, hänellä oli punainen, lyhyt hännystakki, jonka vuoksi hän pyysi herroja selittämään koirille, ettei hän suinkaan ollut kettu.

Naiset olivat melkein kaikki metsästystamineissa. Mainiosti heille sopikin tuo ruumiinmukainen puku pitkine liepeineen, joita täytyi käsin kantaa, jotteivät herrojen kannukset olisi niitä rikkirepineet.

Kaikista kauneimmat olivat sentään molemmat lemmikkimme. Flora tahtoi olla kaunis, -- hän kun odotti Rudolfia. Solakan vartalon peitti vaaleanpunaisesta, viheriään vivahtavasta silkistä tehty spencertakki, joka oli edestä auki sekä pitseillä koristettu; samanvärinen hame oli vasemmalta puolelta smaragdisoljella nostettu koholle. Hoikan vartalon ympärillä oli kullalla kirjailtu, hieno itämainen huivi, jonka päät riippuivat helmoihin. Päässä hopeanhelevä hattu, marabusulkineen. Kaulassa olevat pitsit olivat edestä yhdistetyt kolmella rubiininapilla.

Fanny oli kainosti puettu. Mustasta silkistä oli koko puku. Kaulassa oli punainen nauha ja hieno pitsikaulus, joka edestä oli timanttisoljella kiinni sidottu. Päässä oli kiiltävän musta hattu, jonka alta tummat hiussuortuvat somasti riippuivat alas, puoliksi hattuun sidotun harson peittäminä.

Uusia, ennen tuntemattomia mietteitä, uutta hurmausta herättivät tällaiset naisten ratsastuspuuhat. Joka heihin ennen oli ihastunut, rakastui heihin nyt milt'ei mielettömästi.

Kello kilisi. Vieraita kutsuttiin eineelle. Ei kukaan tällä kertaa kursaillut; olivathan kaikki metsästäjiä. Naisetkin ihailijainsa mieliksi kostuttivat ruusunpunaisia huuliansa muutamalla tipalla vanhaa rostopsin viiniä. Tänäänhän kaikki on luvallista. Metsälle mentäessä täytyy olla lujamielinen. Kukin puhuu äänekkäästi; vanhat naisetkin lupaavat tehdä vaunuissa metsästäjille seuraa. Lähteepä ispaanin rouvakin, vaikka jo ennakolta tietää, että hän on useat kerrat pyörtyvä. Kun edes joku putoaisi hevosen selästä, jotta rouva saisi näyttää, miten kauniisti hän osaa mennä tainnoksiin.

Mutta ei kukaan pudonnut hevosen selästä.

Oli ihana kesäaamu, kun komea seurue läksi liikkeelle Kárpátfalvan kartanon pihalta. Ensin naiset, solakat, hienot sankarittaret, pulskien hevosten selässä, ympärillä komeita nuoria herroja, jotka tanssittelivat ratsujansa mielitietyn rinnalla. Jäljempänä ratsastivat omituiset veikot tukevien maalaisratsujen selässä. Viimeisinä tulivat vaunuissa vanhat miehet ja naiset. Juhana-herrakin istui satulassa, näyttäen, ettei hänkään ole huonoin ratsastamaan. Katsahtaessaan vaimoonsa näytti hän joka kerta kahtakymmentä vuotta nuoremmalta. Kasvot loistavat ilosta, hänellä kun on kaunis puoliso.

Kreivi Erdey hupsuuttaan jälitteli pitkin matkaa kaikenlaisia taitamattomia ratsastajia, ja hän olikin siihen sangen harjaantunut. Näytti, miten puotipojat sunnuntaisin ratsastavat, hajasäärin, kovasti peläten, ikäänkuin koettaen pysyä laudanpalasella tasapainossa syvällä merellä. Näytti, miten preussilainen talonpoika ratsastaa, istua könöttää satulassa polvet koukussa. Matki lordi Ychsvichia, miten hän kiipeää satulaan hevosen pystyyn hypellessä, sekä juutalaista hevoshuijaria, jonka äsken torilta ostamansa koni väkisin vie täyttä laukkaa arolle toisten hevosten joukkoon. Tällä hetkellä syntyi kova nauru, kun Erdey joutui huomaamattansa omituisten veikkojen pariin ja oli sysätä Mikko Horhin alas satulasta. Siinäkös kiroiltiin tuota saakelin engelsmannia!

Kolme palkintoa oli parhaimmille koirille määrätty. Ensimmäinen oli kultainen malja, toinen hopeainen metsästystorvi, kolmas kaunis karhunnahka. Viimemainittu sentään lienee koirain mielestä paras palkinto.

Ampuma-asetta ei tietysti ole seurassa ainoatakaan. Sellaista ei tämmöisillä retkillä käytetä.

Iloisen seuran par'aikaa kulkiessa pitkin poppelikujaa, näkyy eräs ratsastaja tulevan vastaan.

Jo kaukaa tunnetaan tulija ratsastamisestaan. Kulovalkean lailla leviää seurassa sana: tulipa vihdoin viimeinkin!

Ken tuli? Kukas muu kun sorein ratsumies, rohkein naisten suosija, joka tulee, näkee ja voittaa: -- Mikko Kiss!

Helluntaikuningas.

Saavuttuansa seurueeseen rientää hän pyytämään ensin anteeksi naisilta, kun on näin kauan viipynyt poissa, hienosti viitaten, että muka ankarat asiat ovat estäneet, luultavasti kaksintaistelu. Sitten menee hän miesten luo, mainitsee helposti ymmärrettäviä esteitä, helliä seikkoja, hänellä on luultavasti ollut lemmenkohtaus.

Viimeksi miehen nähtyämme, ovat hänen kasvonsa melkoisesti lihoneet, kuten ainakin ihmisen, jolla ei koskaan ole ruumiin eikä sielun vaivoja, jonka ei särje koskaan päätä, vielä harvemmin sydäntä.

Tervehdittyänsä seuran jäseniä ja koiriakin nimeltä puhuteltuansa palasi hän rinnakkain ratsastavien sankaritartemme luo. Erinomaisella taidollaan onnistui hänen sysätä syrjään kaikki ympärillä olevat nuoret herrat, niin että hän pääsi aivan rouva Kárpáthin rinnalle, jota hän pitkittä mutkitta alkoi nimitellä jumalattareksi, ratsastavaksi enkeliksi.

Fanny ymmärsi pahaksi onneksi häntä väärin, luullen hänen sanojansa vain pilapuheiksi ja nauroi niille liian paljon.

-- Juhana-herra, Juhana-herra! -- huusi kimakasti Marion neiti vaunujensa sivulla ratsastavalle Kárpáthille. Jos minä olisin teidän sijassanne, niin en pitäisi ystävänäni miestä, jota arvellaan vastustamattomaksi.

-- En ole luulevainen, armollinen neitiseni. Se ratas puuttuu luonteeni koneesta. Ehkä on joku sen vienyt. Hahaha!

-- Enkä minä teidän sijassanne ottaisi osaa tällaiseen metsästykseen, sillä koirat luulisivat minua Acteoniksi.

-- Ehkä olen antanut siihen syytäkin, kun te Dianan tavoin käyttäydytte minua kohtaan?

Marion neiti kääntyi poispäin, huulet nyrpyssä. Tuo ihminen on niin tuhma, ettei häneen mikään loukkaus pysty.

Fanny nauraa kaikesta sydämestään helluntaikuninkaan puheille. Jos hän tietäisi tämän olevan sulaa mielistelyä, niin ei hän suinkaan nauraisi. Mutta keskusteleehan hänen rinnallansa ratsastava Florakin yhtä hauskasti kreivi Erdeyn kanssa, ja onhan tänään ilopäivä, saa olla vähän tavallista vallattomampi.

Vasta silloin Mikko miestä on, kun hän saa puhua ratsastustaidostaan. Tutkii tarkasti, miten Fanny istuu satulassa. Huomauttaa, että rouvan ei pitäisi istua niin suorana, vaan antaa uuman liukua vienosti häilyen hevosen askelten mukaan. Satula näyttää olevan vinossa, koska oikea polvi on liian alhaalla. Ei, ei sekään ole vikana, vaan jalustimet ovat liian alhaalla, koska vasen jalka tuskin ulottuu. Pitää seisahtua; taikka saattaa vielä käydä huonosti. Hevosen juostessa voi helposti jalustin luistaa pois jalan alta. Pitää seisahtua. Täytyy laittaa armollisen rouvan jalustimet korkeammalle.

Heti hyppäsi viisi, kuusi miestä maahan tekemään tätä suloista palvelusta, ensimmäisenä helluntaikuningas. Punastuneena käänsi Fanny hevosensa poispäin, estäen avuliaita ritareja lähestymästä jalustimia.

-- Hyvä on näinkin, ei ole tarvis auttaa!

Samassa tuli Varga-herra, Jumala tiesi mistä, Fannyn hevosen luo ja ehdotti, että armollinen rouva käskeköön häntä, nöyrintä palvelijaansa, jos jotakin pitää korjata satulassa.

Ystävällisesti hymyillen kiitti Fanny vanhan virkamiehen auliutta, joka täten pelasti hänet pulasta, jottei tarvinnut päästää nuoria miehiä hänen jalustamiansa laittamaan. Vanhus kumartaen pyysi emäntäänsä laskemaan jalkansa hänen olalleen, kunnes hän ehtii saada kaikella kunnialla jalustimen kuntoon.

-- Kiitoksia, ystäväni, vastasi rouva pudistaen ukon kättä. Mikko Kissin teki mieli antaa vanhukselle selkään.

Varga-herra katosi taas, huomaamatta, nöyränä kuten ennenkin; luultavasti hän ajoi jossakin jäljessä päin rattailla. Jos joku pitäisi ukkoa silmällä, niin huomaisi, miten hän ei ollenkaan kallistu vasemmalle. Sillä olalla on emännän jalan jälki. Ei hän mistään hinnasta pyyhkisi sitä pois; kotia tultuansa panee hän sen takin talteen, eikä ikinä sitä enää yllensä ota. Seurue jatkoi hauskasti matkaansa. Pysähdyttiin erään huvihuoneen luo, missä palkinnot oli jaettava. Naiset ja miehet, jotka eivät ratsain kulkeneet, astuivat maahan ja kiipesivät korkeaan torniin, joka kohosi huvihuoneen keskeltä. Täältä näkyi koko lakeus, missä vain siellä täällä oli vähän metsää, muuten pelkkää rämeistä kaislistoa ja pensaikkoa, siis oikein kettujen luvattu maa. Huvihuoneen tornista saattoi nähdä koko kilpametsästyksen, sitä varten oli hyviä kiikareitakin ostettu sinne.