Part 31

Omituisen hauskaa työtä se onkin! Mutta panettelemista on monenlaista. Levittää vääriä huhuja ihmisistä, tuoda julki heidän heikkouksiansa, niitä muille kertoa, siten turmella lähimmäisen hyvää mainetta, tämä ei suinkaan ole kauniisti tehty. Mutta aivan toista on tuntea maailman huonot puolet ja antaa niistä tietoa viattomalle, heikolle henkilölle, huomauttaa hellätuntoiselle ja aralle, että löytyy salaisia okaita, pauloja, salakaria, kuoppia tiellä. Tämä on jaloa panettelua. (Luulen tosin monen mielestä tämän nimityksen olevan mielettömän.)

Ryhtykäämme siis tähän jaloon panetteluun.

Ensin miehet.

Järjestys ei ole minun tekemäni, vaan näitten molempien naisten, jotka tässä toimivat. Minä puolestani olisin varmaan naisista alkanut.

-- Ensin näkyy listalla olevan pelkkiä ylhäisiä ja armollisia herroja. Ylhäisiä ja armollisia herroja on vaikeampi tulla tuntemaan, kuin muita ihmisiä, sillä heillä on tavallisten ihmisten ominaisuuksien lisäksi vielä ylhäisiä ja armollisia avuja ja virheitä. Tässä on sellainen henkilö heti alussa. Jos hän olisi alhainen mies, niin sanottaisiin häntä epäkohteliaaksi, naisista pahaa ajattelevaksi, rajuksi ja tuittupäiseksi: kiivastuessaan hän ei sanoja valikoi, ei pidä väliä, onko miehiä vai naisia kuulemassa. Suurissa seuroissa juttelee hän nuorten naistenkin kuullen kummallisia tarinoita, jommoisista hienotunteisemmat miehetkin punastuvat. Mutta hän on sangen isänmaallinen mies, jota pidetään suuressa kunniassa. Siksipä ei häntä saa toisten ihmisten lailla kohdellakaan. Mutta juuri tämä kunnioitus on paras ase, jolla voi torjua hänet luotansa. Varmaan on hän sinua erittäin hyväilevä, etkä voi häntä estää muuten kuin ylistämällä hänen maan kuuluja ansioitansa. -- Siten saa hänet aina pysymään asioissa; olen keinoa koettanut, ja se on onnistunut. -- Aina kun hän tulee liika rohkeaksi tai antaa salaperäisiä, sopimattomia viittauksia, niin on hänelle esteenä hänen suuri maineensa, kun siitä kunnioittaen puhuu. Enimmän häntä harmittavat ne naiset, jotka yhä puhuvat hänen suurista töistänsä ja ihmettelevät häntä. Hän on tämän vuoksi pitävä sinua sangen tyhmänä, mutta se on tässä tapauksessa sinulle parasta.

-- Mikä on hänen nimensä, kysyi Fanny lyijykynä kädessä. -- Kreivi Emerik Szépkiesdy. Nimen perään kirjoitti hän: suuri ja kunnianarvoisa mies.

Naisista oli sangen hupaista tällainen salapoliisin toimi, kun tehtiin muistiinpanoja ihmisistä, jotta tiedettäisiin, kenen kanssa kulloinkin oli tekemistä.

-- Tässä on toinen armollinen herra. Hänen ominaisuuksiansa en tunne, vaikka hän käy meillä kerran kuukaudessa. Mutta yhdestä seikasta huomautan. Hänellä näet on mainio ruokahalu, vaikka hän aina valittelee, ettei jaksa syödä. Sangen miellyttävä mies. Ruoalle mentäessä valittaa hän, ettei ole ruokahalua, ruoalta päästyä, että söi liiaksi. Jollet tarjoo, niin suuttuu hän ja on syömättä. Hänestä meillä on vähimmän vaivaa.

-- Kirjoitetaan: paroni Georges (ei Yrjö) Málnai -- miellyttävä mies.

-- Sitten seuraa aika hupakko, kreivi Gregori Erdey. Kaikista hauskin mies, joka saa koko seuran nauramaan hullunkurisilla väitteillään. Hattua päähän pannessaan osaa hän matkia englantilaista, espanjalaista, ranskalaista, juutalaista. Hän on vähimmän vaarallinen, sillä hän on niin hupakko. Hän ei voisi vietellä kuusitoista vuotiasta tyttöäkään. Saada toisia nauramaan pitää hän ainoana kunnianansa. Hänet voisi lähettää naisten vartijana tanssiaisiin, eikä kukaan tytöistä puhuisi pahaa.

-- Kreivi Gregori Erdey, kirjoitti Fanny muistiin. Aika hupsu.

-- Seuraa sitten kreivi Louis Karvay. Häntä ei voi ajatellakaan muuten kuin nimellä Louis. Täydellinen maailmanmies Talleyrandin ajoilta. Hän huomaa kaikki ja vaatii, että kaikki huomaavat hänet. Hän tekee sinulle kysymyksiä vain saadaksensa tietää, ettet osaa vastata. Et koskaan saata olla varma, ettet häntä olisi tietämättäsi jollakin tavoin loukannut. Hän on suutuksissaan sanomatta syytä, minkätähden on suuttunut. Jos kirjeen osoitteeseen kirjoitat Louis'n sijaan Ludvig, niin on hän sinulle vihoissaan kuolinpäiväänsä asti. Kun hänen ollessaan vieraana luonasi tulee muita vieraita ja nouset vastoin etiketin sääntöjä seisomaan alhaisemman ihmisen edessä, kun vain istualta pitäisi tervehtiä, niin vihastuu Louis sanoen, että olet häntä loukannut. Kysymys, ketä pitää päivällispöytään asettaa hänen viereensä ja häntä vastapäätä, saattaa usein emännän epätoivoon, sillä hän voi tuntemattomasta syystä olla riidassa jonkun kanssa. Eikä hän koskaan ilmaise, mikä hänelle kelpaa, mikä ei, vaan saavat toiset miettiä päänsä puhki koettaessaan tyydyttää hänen oikkujansa.

-- Hänen nimensä perään kirjoitamme: ohdakkeinen gentlemanni. (Taasen kai mielettömyyksiä!)

-- Nyt seuraa kreivi Sárosdi. Sävyisä mies, mutta kauhean ylimysmielinen. Talonpoikia, köyhiä kohtaan on hän sangen hyvä, mutta älkööt vain vaatiko, että hän heidät ihmisten joukkoon lukisi. Hänen alustalaisillansa ovat varmaan parhaimmat päivät koko Unkarissa, mutta hän ei kärsi kirjurinakaan miestä, joka ei ole aatelissukua. Hän on esiintyvä edessäsi tosin hieman ylhäisesti, mutta kaikeksi onneksi on hänellä hyvä sydän, ja semmoiseen löytyy aina sopiva avain. Eikä olisi huono yritys koettaa kääntää hänet vapaamieliseksi, ja jos me ryhdymme liittoon keskenämme, niin olen aivan varma voitosta.

Arvostelu keskeytyi tässä, sillä täytyi väitellä, kumpi voi tehokkaammin vaikuttaa tähän voittoon. Mutta kun ei kumpikaan pitänyt itseänsä etevämpänä, niin jäi kysymys ratkaisematta.

Seurasi sitten vielä joukko ylhäisiä ja armollisia herroja, jotka vähemmän vetivät rouva Szentirmayn huomiota puoleensa, ollen suurimmaksi osaksi ihmisiä, jotka kerran heidät nähtyämme heti unhotamme.

Nyt tuli toisenluokan kunnianarvoisia herroja, kaikki ikämiehiä, sillä siihen aikaan ei vielä nuoria herroja kunnianarvoisiksi sanottu.

Tämän luokan miehet olivat seuran parhaiten mukiin menevä osa, sillä heidän ei ollut tapa vaivata päätänsä aprikoimalla, milloin pitää suuttua etikettivirheestä. Kunnon miehiä, jotka eivät lähimmäiseltänsä liikoja vaadi, arvaavat oman arvonsa ja antavat arvon toisellekin, osaavat laskea pilojansa eivätkä ole alla päin, kallella kypärin toistenkaan iloitessa. Jo kolmekymmentä vuotta ovat päivä ja viikkolehdet heitä ahdistaneet, pilkaten heidän itsepintaista vanhoillisuuttaan. Romaanin sepittäjä ei heitä liioin unhota, jos hän näet tahtoo, että teoksensa on sekä tosiunkarilainen että samalla huvittava. Omituisinta on, että samat vanhanaikaiset kunnianarvoiset herrat näitä kirjoja ostavat ja lukevat. Jos he eivät sitä tekisi, niin en tiedä, ketä varten Unkarin kirjailijat harjoittaisivat sanan kylvämisen jaloa tointa.

-- Nyt tulee "omituisten miesten" vuoro.

-- Heidät minä tunnen paremmin kuin sinä. Tiedän heistä enemmän kuin tarpeeksi.

-- Viimeiseksi hienot kavaljeerit. Sinun pitää tulla heidätkin tuntemaan.

Rouva Kárpáthilta pääsi haukotus.

-- Oliko se vastaus sanoihini? -- kysyi rouva Szentirmay nauraen.

-- Vain muisto parista hauskasti kuluneesta tunnista.

Näillä sanoilla päättyi siis miesten tarkastus.

Fanny tuli yht'äkkiä totiseksi. Ihannekuva tuli taas mieleen. Häntä siis ei ole missään, koskaan tavattavissa? Ehkä lienee hänen nimensä kumminkin listalla? Olihan Fanny nähnyt hänen usein kävelevän Pressburgissa käsitysten Juhana Kárpáthin kanssa. He ovat siis vanhoja tuttuja. Flora ei liene hänen nimeänsä havainnut, taikka on hän lukenut hänet niitten joukkoon, joilla ei ole hyviä eikä huonoja puolia mainittavia. Ei sekään ole mahdollista; jalot kasvot osoittavat jaloa mieltä, kirkkaista silmistä näkyy puhdas sielu, joka juonteesta esiintyy ylevä henki.

Puoleksi hämillään, puoleksi leikillään kysäsi hän Floralta:

-- Etköhän -- etkö ole jättänyt ketään mainitsematta?

-- Olen tosiaankin, virkkoi Flora hymyillen; ja lapsellisesti ilkkuen otti hän pöydältä nimilistan, heittäytyi sohvalle ja katseli ilosilmin paperia.

-- Olen jättänyt yhden nimen, kaikista parhaimman. Arvaappas! Et arvaa?

-- En, vastasi Fanny vaaleten.

-- Oi sinua hupsua! Mainio, kaunis, jalo mies. Minä ainakin pidän häntä kauneimpana miehenä maailmassa; en tunne toista, joka hänelle vetäisi vertoja ylevyydessä, hyvyydessä. Etkö vieläkään arvaa?

Fanny pudisti päätänsä. Hän kyllä aavisti. Tunsi miehen ihanteekseen, jota hänkin piti kauniimpana, jaloimpana kaikista miehistä. Häntä hän tällä hetkellä ajatteli.

-- Tahdotko todellakin, että minä sanon hänen nimensä? -- kysyi Flora ollen piloillaan suuttuvinansa.

-- Sano, sano, kuiskasi Fanny koettaen tarkastaa nimilistaa, josta Flora vakavalla äänellä luki:

-- Tämä mainio, rakastettava mies on kreivi Rudolf Szentirmay.

-- Ah! -- huokasi Fanny, ja kasvot kävivät tulipunaisiksi. Hän ymmärsi Floran pilan ja häntä hävetti, kun oli ollut niin tyhmä, ettei arvannut asian oikeata laitaa.

Flora katsoi parhaaksi päättää pilan syleilemällä ja suutelemalla ystävätärtä. Ihanne haihtui mielestä. Fanny ei enää toivonutkaan saada nähdä häntä, vaan koetti olla yhtä iloinen kuin Florakin, nauraen omalle hajamielisyydellensä.

-- Panetelkaamme nyt naisia!

-- Hyvä, panetelkaamme heitäkin.

-- Maksammehan vain vanhoja velkoja.

-- Tietysti, emmekä puhu heistä muuta kuin totta.

-- Eikä se olekaan oikeastaan panettelemista, kun me puhumme tästä kahdenkesken emmekä muille tietojamme levitä.

-- Vain ajattelemiseksi voisi tätä sanoa... Kyyhkysten kuherrusta!

-- Ensimmäisenä on listalla ispaanin rouvan nimi. Hyvä naapuri ei suinkaan ole häntä rakkauden vuoksi ensi sijaan asettanut, vaan pelon vuoksi. Tyytymätön, hemmoteltu nainen, jolla on tapana pyörtyä yhtä usein kuin muut ihmiset huokaavat. Hänen läheisyydessänsä on vaikea pysyä, sillä saattaa olla varma siitä, ettei mikään teko, sana, ei ajatuskaan hänelle kelpaa. Nähdessään jonkun laskevan jalkansa ristiin, pyörtyy hän; jos kissa pujahtaa huoneeseen, saa hän suonenvedon; jos veitsi on asetettu kahvelin päälle, ei hän istu pöytään. Kun ulkona puutarhassa on ruusuja, tuntee hän niitten hajun suljetun ikkunan läpi ja pyörtyy, huoneessa ei saa hänen läsnä ollessaan olla minkäänlaisia kukkia. Nähdessään miehen, jonka jakaus on oikealla puolen päätä, joutuu hän epätoivoon. Älä aseta ruokapöytään hänen läheisyyteensä ketään, jonka yllä on sininen puku, sillä se väri on hänen mielestänsä kamala. Älä kysy häneltä mitään, taikka hän menee tainnoksiin. Kaikki käy kovasti hänen tunnollensa, jonkatähden on parasta olla hänelle mitään puhumatta. Varo myöskin, ettei kukaan hänen pyörtyessään käytä raikasta vettä, vaan pidä nenän alla jotakin pulloa, sillä siitä hän tointuu, vaikk'ei pullossa mitään olisikaan.

-- Hänet tunnemme hyvin. Nimen perään: saippuarakko.

-- Onpa täällä rouva Keresztykin. Mainittava henkilö. Pitkä, miehekäs vartalo, tuuheat kulmakarvat. Puhuu kuin rykmenttiä johtaisi. "Mitä? kuinka? häh?" sanoo hän yhtämittaa, puuttuen toisten puheeseen, niin että arkaluontoisempi usein joutuu hämille; ja kun hän nauraa, niin seinät miltei tärisevät. Hän komentaa koko seuraa, ja korjatkoon luunsa se, jolle hän suuttuu. Kylmät väreet käyvät pitkin nuorten miesten selkäpiitä, kun kreivitär Kereszty tulee, sillä hän on yhtä pelättävä kuin mikä professori ainakin. Puhuu sujuvasti latinaa, tuntee lakikirjat, ottaa voiton viisaimmastakin asianajajasta; juo miehen lailla ja polttaa tupakkaa. Hevosta ei hän tosin aja, mutta jos ajuri hoitaa huonosti ohjaksia, saattaa hän temmata piiskan hänen kädestään ja antaa sillä ajurille selkään. Muuten on hän mitä hyväsydämisin henkilö, ja sangen helposti hänen suosioonsa pääseekin. Suutelepas vain hänen kättänsä ja sano häntä tädiksi vähintäkään pelkäämättä, niin on hän sinusta paljon pitävä, ja jos hänen kuullensa joku sinua selkäsi takana rupeaa parjaamaan, niin nostaa hän semmoisen melun, että parjaajat pian vaikenevat.

Fanny jo edeltäkäsin mieltyi tähän naiseen. Hyvä asia on sentään vähän panetellakin, sillä ilman sitä olisi hän kovasti pelännyt tuota soturintapaista kreivitärtä.

-- Hänen nimensä perään emme kirjoita mitään. Helpostihan hänet tuntee.

-- Sitten näemme armollisen Körtvélyin rouvan. Tunnen hänen heikon puolensa. Hänellä näet on kultapoikanen, noin kahdenkymmenen vuotias lapsukainen. Äiti puhuu aina hänestä. Sangen kunnioitettavaa hellyyttä. Desiderius on pienokaisen nimi; kysele vain hänen vointiansa, niin on rouva kertova monta asiaa pojastaan. Ja jos viitsit kaikkia loppuun kuunnella, niin pitää hän sinua parhaimpana naisena maailmassa. Sitä ei sinun tietysti tule tietää, että Desiderius on hyödyttömin mies maan päällä.

-- Oletpa sinä, Flora, viekas.

-- Turmelenko ehkä sinutkin?

-- Se olisi oikein tehty, kun minäkin voisin niin tarkasti kuvailla ihmisiä.

-- Odota, kunnes tulet yhtä vanhaksi kuin minä!

Nyt tietysti molemmat makeasti nauramaan.

-- No, tätiseni, muoriseni, ketä vielä on listalla?

-- On vielä rouva Szépkiesdyn nimi. Hiljainen, sävyisä nainen, jota ei mikään enää harmita, sillä niin on miehensä hänet kouluttanut, ettei mikään vaimoa suututa, mutta ei myöskään ilahuta. Kasvot ja koko olento osoittavat hänellä olevan vain yhden toivon, nimittäin päästä maan poveen lepäämään.

-- Rouva parka!

-- Kaikki kauniin näköiset naiset vielä päälle päätteeksi itse tietämättänsä tuottavat hänelle tuskia, sillä mies hyväilee kaikkia heitä hänen nähtensäkin. Ennen pidettiin rouvaa kaunottarena, mutta kymmenessä vuodessa on hän kovin vanhentunut suruista ja huolista.

-- Rouva parka, huokasi Fanny. (On siis naisia, joita hänkin voi surkutella).

-- Esittelen sinulle vielä rouva Málnain. Varo häntä! Aina hän mielistelee, mutta vain onkiaksensa sinulta salaisuuksia, varomattomia sanoja. Todellinen Mefisto naisen hahmossa. Hän on riidassa kaikkien tuttaviensa kanssa, mutta tavatessaan heitä syleilee ja suutelee hän, ikäänkuin heistä paljonkin pitäisi. Turhaa on hänen kanssaan julkista riitaa rakentaa, sillä seuraavana päivänä hän ei ole enää mitään siitä tietävinänsä, vaan syleilee, suutelee, on ihastuksissaan, kuten ennenkin. Paras on karttaa häntä. Ole häntä kohtaan kylmä, epäkohtelias. Tosin hän on selkäsi takana parjaava sinua äreäksi, sivistymättömäksi, mutta miedompaa panetusta et häneltä voi toivoa.

Fanny pudisti kiitollisena Floran kättä. Ilman häntä olisi hän erehtynyt monta kertaa! Hän oli sangen vähän tottunut toimimaan omin päinsä.

-- Onko vielä ketään mainittavaa?

-- On Marion neiti.

-- Todellakin?

-- Hän on semmoinen, jommoiseksi hänet itse näit. Aina samanlainen. Se on hänen luontonsa.

-- Ketä vielä?

-- Muitten muassa on vielä pahanilkinen, kaikkia panetteleva rouva, joka parjaa ihmisten salaisia vikoja. Mutta häntä sinun ei ole tarvis pelätä, sillä sinua hän rakastaa eikä koskaan ole sinua pettävä, panetteleva, loukkaava. Arvaathan?

Puoleksi nauraen, puoleksi itkien vaipui Fanny ystävättärensä rinnoille, syleillen häntä. Sitten he vielä hyvän aikaa iloitsivat, naureskelivat, kun näin olivat saaneet ihmisiä panetella.

IV.

Juhla.

Ajopelit toistensa perästä tulla jyryyttivät Kárpátfalvan kartanon pihalle. Kaiken laatuisia ja näköisiä ajoneuvoja oli sinä päivänä kartanon porttien sisäpuolella nähtävänä: keltaisiksi maalattuja, korkeilla linjaaleilla heiluvia, isomahaisia vaunuja, joita joku ylhäinen herra käytti syntiensä rangaistuksena; leveitä lasi-ikkunoilla varustettuja "batard"-vaunuja, herra tiesi kuinka monelle hengelle ja hevoselle, takana kaksi ajurinistuinta, kyljissä suuret ja runsaasti hopealla silatut vaakunat. Nämä olivat armollisten herrain maalliset kulkuneuvot. Oli joukossa jotkut pahasti pidellyt vaunut, jotka eivät saaneet olla rauhassa varpusilta vehnäis- ja pannukakkumurujen vuoksi, joita niistä pitkin tietä maahan varisi. Niissä ajoi joku kirkkoherra aviopuolisoinensa. Tulee yksinkertaisia kärryjä, maalaisrattaita, omituisia englantilaisia ajopelejä, joista ei tavallinen ihminen tule hullua viisaammaksi, niissä kun on vain kaksi istuinta, toinen ajurille, toinen palvelijalle; missä herra itse istunee? Näitten joukossa näkyi koreita maalaisvankkureita, joilla "omituiset veikot" tulivat viisi hevoista valjaissa. Olivatpa vielä kuormarattaatkin, Mikko Horhin ajoneuvot, kahdeksan härkää valjaissa ja kuusi koiraa muassa, sekä rattailla kuusi mustalaista, jotka soittivat, pauhasivat joka kylän läpi kuljettaissa.

Jo olivat vieraat läpikäyneet sen kemiallisen toimituksen, jossa naiset erotetaan miehistä, mutta eivät vielä olleet päässeet siihen tilaan, että olisivat kaikki toisiansa tunteneet, vaan katseltiin, toljoteltiin, kuten tuntemattomien tapa on. Omituista on, että isoissa seuroissa ollaan tuntemattomille vihaisia. Tällä emme tietysti tarkoita naisia. Onnellisin kaikista on talon emäntä, joka jo tuntee vieraansa, tuntee heidän vikansa, avunsa, hyvät ja huonot puolensa ja kohtelee vieraitaan aina sen mukaan. Kreivi Szépkiesdyä tervehtii hän kunnioittamalla suurta isänmaan ystävää ja sanoo maineesta tunteneensa hänet jo aikoja sitten suurena puhujana ja jalomielisenä miehenä. Kreivi kiroilee itsekseen, kun häntä täälläkin jättiläisenä pidetään. Kreivi Erdeytä rouva jo kaukaa hymyillen tervehtii, tämä vastaa hattu toisessa, peruuki toisessa kädessä, mikä seikka herättää vieraissa ääretöntä naurua. Mies oli antanut ajaa hiuksensa juuria myöten, jotta ne sitten paremmin kasvaisivat, ja nyt pelästytti hän kaljupäisenä heikkohermoisempia. Ispaani Sárosdylle ja hänen vaimollensa Fanny kumarsi vaieten, mikä kovasti miellytti ylimystä. Hän tuumi, ettei porvaristytötkään aivan rumia ole, kun kerran vain joutuvat aatelissukuun. Piikoja kehoitti Fanny yhä häärimään armollisen rouvan ympärillä täyttääkseen hänen toivomuksiansa, mikä taasen miellytti häntä, sillä rouva Sárosdyllä tosin oli kaksi piikaa muassa, mutta ne eivät riittäneet. Kreivitär Keresztyn saavuttua juoksi Fanny iloisena häntä vastaan ja suuteli heti hänen kättänsä, jonka vuoksi tuo luja rouva ensin tarttui häneen jykevin kourin ja katseli häntä kotvasen tuimin katsein, mutta heti sen jälkeen syleili ja taputti Fannyä olalle, syvällä bassoäänellä lausuen: "meistä tulee kun tuleekin hyvät ystävät".

Heti ensi hetkestä mieltyivät kaikki vieraat rouva Kárpáthiin. -- Miesten mielet valloitti hän kauneudellaan, naisten järkevällä käytöksellään. Suurusta syötäessä olivat jo kaikki ihastuneet häneen sekä hyvän järjestämisaistin että komeudenkin vuoksi. Ei kukaan esiintynyt jäykästi, ei kenelläkään ollut syytä valittaa. Louis Karvay joutui kahden nuoren naisen väliin, joten hänellä oli mainion hyvä tilaisuus käyttää kaikessa loistossaan Talleyrandin aikaista kohteliaisuudentaitoansa. Juomaveikot joutuivat erityiseen huoneeseen, eri pöytään, josta he olivat kovasti mielissään ja kiittivät kilvan emäntää, kun hän antoi heidän olla rauhassa. Yrjö Málnay taasen oli joutua ymmälle paljosta tarjoilemisesta ja vannoi koko suuruksen ajan kautta taivaan ja maan, ettei hän tänään jaksa syödä päivällistä sekä epäili, jaksaisiko enää palaakaan niellä, vaikka olisi pelkkää ambrosiaa edessä. Mutta kun uusi ruokalaji tuotiin pöydälle, virkkoi hän: "tuota pitää maistaa!" Viimein tuotiin monenlaisten leivosten jälkeen, joita tämä arvoisa herra oli ahminut, vielä -- perunoita erästä pappia varten, joka niistä paljon piti. -- Koko seura nauroi, sillä tiedettiin perunien olevan pappia varten. -- "Mitä siellä on?" -- kysäsi Málnay, "peruniako?" -- "Niitä pitää maistaa."

Tällä tavoin tuli seura hyvälle tuulelle pöydästä noustessaan ja saliin mentäessä, missä kokouksen ja keskustelujen piti alkaa. Todellakin paras keino mennä ruokapöydästä neuvotteluun, sillä ravittuna sujuu puhe toisilta helpommin, toiset taas osaavat paremmin olla vaiti.

Kokousta varten oli avattu Kárpáthisuvun suuri juhlasali, joka insurrektionin ajoista (v. 1809) ensikerran aukeni ihmissilmäin nähtäväksi. Seinillä oli ylt'ympäri suuria esi-isien muotokuvia, ryhmiin asetettuja kummallisia aseita, lippuja ja voitonmerkkejä. Näitä ihmetellen katsella ällisteli pari maahovilaista, joilla ei ollut järkeä katsella parvella olevia naisia. Siellä vasta katselemista oli. Niin monen kaunottaren joukossa, seudun molemmat ihanimmat naiset rinnatusten, nimittäin rouva Kárpáthi ja rouva Szentirmay. Jos olisin turkkilainen runoilija, niin vertaisin heitä kahteen timanttiin kultakehyksessä. Emme siis saa pahaksua, kun kreivi Erdey esitti heti, ennenkuin kukaan oli suutansa avannut, että kokous päättäisi ilmoittaa syvää kunnioitustaan läsnäoleville kaunottarille. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti ja päätös pantiin ensimmäiseksi pykäläksi pöytäkirjaan.

Sitten tuli oikeitten asianomaisten, koirien vuoro, joita lukuisasti oli salissa läsnä. Sitä emme kenenkään luule tavattomana pitävän, joka hyväksyy peruslauseen: nihil nobis sine nobis (ei mitään meistä ilman meitä). Olihan koirien tähden kokoon tultu; pitihän siis heidänkin saada asiasta vihiä ja mielipiteensä julki lausua.

Että naisten läsnäolo antaa kokoukselle suuremman arvon, sitä ei luullakseni nykyiselle sukupolvelle ole tarvis selittää. Miesten puheet ja neuvottelut saavat aivan toisen maun, toisen muodon, kun kukin koettaa puhua kauniisti, viisaasti naisten kuullen ja toiset taasen ovat samasta syystä viisaasti vaiti, vaikka olisikin hyvä halu ärsyttää taikka tulla pitkäveteiseksi.

Kokous alkoi. Olien esimiehenä piti Juhana Kárpáthi avauspuheen, joka seuraa suuresti innostutti. Eritoten miellyttivät seuraavat kohdat yleisöä:

"-- Onko jalompaa ja miehille soveliaampaa työtä kuin koirametsästys, joka täyttää rintamme jalolla itseluottamuksella, vaikuttaa rohkaisten mieleemme ja opettaa meitä aikaamme seuraten pyrkimään eteenpäin? (Oikein! Eläköön!) Hyvät herrat, jalosukuiset, armolliset, korkeasti kunnioitettavat ja kunnianarvoisat herrat! Aatetta kannattaa miettiä. (Kuulkaamme! Kuulkaamme.) Onkohan joukossamme ketään, jolla ei ole koiraa? (Ei! Ei ketään!) Tunnemmeko mainittavampaa unkarilaista perhettä, missä ei ole näitä jaloja eläimiä (ääni parvelta 'henkilöitä!' -- se on Marion neidin ääni). Kiitän nöyrimmästi ojennuksesta; -- missä nämä eläinhenkilöt eivät olisi kotiutuneita? Eikä kenenkään mieleen ole tullut edistää tämän suurilukuisen luokan etuja, eläinten, jotka makaavat kanssamme samassa huoneessa, syövät samassa pöydässä, jotka ikävinä hetkinä uskollisesti kanssamme kilvan haukottelevat. (Nyt alkoi kaksi asianomaista läsnäolevaa eläinhenkilöä toisilleen häristä ja haukkua. Kreivi Erdeyn ääni pöydän luota: kuulijoita kehoitetaan olemaan vaiti; pyydetään päästä kuulemasta moisia mielenosoituksia.) Herrat! Aikamme on edistyksen aikakausi. Syntyy kaikenlaisia yrityksiä maassamme. On seuroja orpolasten hoitoa varten, kirjojen levittämistä, sairasten hoitoa ja lammasrodun edistämistä varten, onpa niitäkin, jotka harrastavat silkkimatojen kasvatusta. Minä suosin kaikkia näitä seuroja ja olen niissä osallinenkin, enkä aiokaan kieltää halpaa apuani orvoilta tiedemiehiltä, lampailta enkä sairailta, en noilta hyönteisiltäkään, jotka silkkiä kehräävät, vaikka niitä inhoan. Mutta kysyn samalla: kun jo kaikkia näitä sekä järjellisiä että järjettömiä olentoja varten on olemassa seuroja, niin mikä minua estäisi tekemästä esitystä sellaisen eläinluokan hyväksi, joka on lukuisampi kuin koko maan orvot, tiedemiehet, lampaat ja silkkimadot. Mikähän minua estäisi sitä tekemästä?"

Kun ei kukaan tuonut mitään syytä tätä vastaan, jatkoi Nabob: