Part 26

-- Uskomattomalta kuuluu, jatkoi rouva Mayer, mutta eräs herra, sangen suuri herra mieltyi niin tuohon kuvaan, jonka hän oli ulkomailla nähnyt, että suoraa päätä tuli sen tähden tänne Pressburgiin, otti selon, missä itse tyttö asui, jonka kuva se oli, ja tuli meille. Olisitpa nähnyt, miten suruissaan mies oli saatuansa tietää, ettet sinä enää meillä asunut. Aikoi ampua päänsä puhki. Mutta sittemmin onnistui hänen saada kuulla, missä asuit. Hän on nähnyt sinut, ja asia on siitä tullut vain pahemmaksi. Joka päivä tulee hän meille, istuu sohvalle, missä koruompelusi on, ja katselee tuntikausia kuvaasi. Sisaresi ovat hänelle suutuksissaan, kun hän ei ole heitä näkevinänsäkään, mutta minä pidän hänestä senkin vuoksi, että usein olen häneltä saanut kuulla sinun voinnistasi. Kaikkialla on hän seurannut sinua, joten olen saanut ainakin tietää, oletko ollut terve vai sairas. Oi, tuo mies rakastaa sinua milt'ei mielettömästi.

Joko ollaan näin pitkällä?

Kyynäspäähänsä nojautuen kuunteli Fanny äidin puhetta uteliaana, kuten Damiens, joka katseli haavojansa, joihin palavaa öljyä vuodatettiin.

-- Kaikkia hulluuksia tuo herra on meillä tehnyt, jatkoi rouva Mayer tyynyjänsä muutellen ja sovitellen. Ei tiedä, pitäisikö nauraa vai ihmetellä? Jok'ikinen päivä tuli hän meille ja sanoi lukemattomat kerrat, että jos sinä olisit ollut siellä, olisi hän heti paikalla ottanut sinut vaimokseen. Menkää tiehenne, sanoin minä. Kuka moisia puheita uskoisi? Eihän herrojen ole tapa naida köyhän miehen tytärtä. Niin kai: naida ensin ja sitten hylätä. Ole varuillasi, tyttöseni; kun suuri herra lupaa naida, niin hän vain aikoo narrata.

Tämän hurskaan neuvon lausuttuansa levähti rouva Mayer. Fannyllä oli aikaa täten täydentää äidin neuvoa:

"Mutta jos hän ei lupaa naida, vaan antaa rahoja, niin tekee hän järkevästi; ota hänet! Vain ylioppilasten ja neljännes-aatelispoikain tapana on vietellä tyttöjä naimalupauksilla ja lemmenvaloilla. Karta heitä! Todellinen kavaljeeri kysyy heti: 'paljonko maksaa?' Kuule häntä!"

Hyi! Hyi! Häpeätä, riettautta!... Tämmöistä on elämä...

Lieneekö se sentään aivan semmoista? Vait. Kuuntele, tyttö, mitä äitisi vielä puhuu! Älkää tukkiko korvianne, te hienotunteiset, ylhäiset naiset, jalompien piirien hyvin vartioidut kukat! Teihin ei tästä mitään tartu, sillä puhun vain köyhien naisten kurjuudesta. Mutta te saatte tietää, mihin katoavat sen rakkauden kirkkaimmat säteet, josta teidän osallenne jää vain iltaruskon puna!

Kauhistuen odotti Fanny, mitä äiti vielä puhuisi. Onko hänellä kyllin rohkeutta suorittaa kauheata tehtäväänsä loppuun asti, hiipiä onnettomuuden naamarilla peitettynä rauhalliseen, rehelliseen perheeseen, joka säälien antaa anteeksi, varastamaan sen kalleinta aarretta, kunniaa, siveyttä, immen puhtautta, oman tyttärensä siveyttä, viattomuutta, jota vierasten ihmisten on täytynyt suojella!

Oi! Perkele on mustempi kuin luullaankaan!

-- En kuitenkaan ottanut korviini hänen sanojansa. Vaikka hän olisikin puhunut totta, niin ei se kumminkaan olisi mitään auttanut. Alhaisesta säädystä syntyneitä naisia ylenkatsotaan ylhäisissä piireissä, sitä vastoin kuin Teresa Halmin tapaiset saavat elää rauhassa.

(Aivan niin! Teresa Halmin tapaisia ylenkatsotaan, heistä ei puhuta.)

Mitä vielä?

-- En enää tiennyt, mitä tehdä: karttaako vaiko sääliä tuota miestä? Silloin katosit sinä yht'äkkiä kaupungista. Hän joutui aivan epätoivoon, luuli sinun joutuneen naimisiin. Tuli luokseni melkein mielipuolena. Kysyi, minne olit joutunut? En tiedä, vastasin, minulta hänet on jo aikoja sitten riistetty. On saattanut joutua mieheläänkin. Nytpä mies kalpeni ja heittäytyi -- ihan samalle sohvalle, missä on ompeluksesi, nuo kaksi suutelevaa kyyhkystä, näetsen. Minun tuli raukkaa surku, sillä hän oli ihmeen pulska poika. En ole sievempää miestä eläissäni nähnyt! Kasvot hienot ja vaaleat, kädet pehmeät kuin sametti, ihana suu ja uljas vartalo!... Sanoin, miks'ei rientänyt kosimaan, jos hänellä oli vakavat aikeet. Hän sanoi vain odottavansa, kunnes hänen setänsä kuolee, joka vastustaa tätä naimispuuhaa. Vai niin, sanoin, mutta tyttö ei voi odottaa setänne kuolemaa, sillä hän vanhenee sill'aikaa eikä aina voi tyttönä pysyä. Hän sanoi aikovansa salassa mennä kanssasi kihloihin. Siihen ei ole uskomista, hyvä herra, vastasin minä; tähän maailman aikaan ei voi miehiin luottaa. Te saattaisitte tehdä tytön onnettomaksi ja pitäisitte ainiaaksi kihlauksen salassa. Tähän vastasi hän: no hyvä; jollen luota hänen lupaukseensa, kunniasanaansa, niin on hän valmis antamaan käteeni kuusikymmentä tuhatta floriinia puhdasta rahaa, jonka saisimme pitää, jos hän olisi kurja sanansasyöjä ja hylkäisi joskus sinut. Kuusikymmentä tuhatta florinia on suuri summa, jota ei kukaan ilman muuta tyhjään heitä. Ei kukaan ole niin hullu, että sanansa syöden menettäisi kuuttakymmentä tuhatta floriinia, etenkin kun on antanut lupauksensa niin kauniille tytölle, kuin on oma Fannyni...

-- Hyvää yötä, minun tulee uni, virkkoi Fanny vaipuen levolle. Hyvän aikaa hän vielä kuitenkin käänteli itseään sängyssä, taistellen kauhua, vihaa ja inhoa vastaan. Vasta aamun koittaessa sai hän unta väsyneisiin silmiinsä.

Päivä paistoi jo ikkunasta sisään, kun Fanny heräsi.

Hän oli nähnyt kummallisia unia, ja vielä herätessäänkin liikkui monenlaisia asioita hänen mielessään, sekä todellisia että kuviteltuja.

Ihminen usein pelkää, vapisee yöllä, mutta aamulla herätessänsä on hän aivan kuin tottunut asioihin, joita hän yöllä pelkäsi.

Taikka kun päivällä on ollut vaipuneena mietteisiin, tuskallisiin ajatuksiin, niin tulevat samat seikat unessa esiin, ja usein on mielikuvitus niin suuri, että unessa tulee hyviä mielijohteitakin. Unennäkijä silloin näkee tulevaisuuteen. Sentähden sanotaankin unen tietävän jotakin. Ja kun heräämme aamulla, niin ovat meidän mielestämme yölliset haaveet ja ajatukset niin kaukana, kuin olisivat ne jo vuosia sitten mielessämme olleet.

Fanny huomasi äidin jo varemmin nousseen ylös ja menneen pois hänen vielä nukkuessansa. Hyvillä mielin nousi hänkin ylös, puki yllensä ja suki pikaisesti hiuksensa.

Eine oli jo valmiina häntä odottamassa. Rouva Mayer keitti kyökissä kahvia ja leikkasi vehnästä: ei antanut palvelijattarien laittaa einettä, sillä ansaitsihan hänen kultatyttösensä muka, että äiti vähän hänen hyväksensä askaroi.

Boltay-mestari ei oikein ollut tottunut tuohon vieraan maan hedelmistä laitettuun mustaan liemeen, vaan söi aamulla varhain viidenkymmenen vuotisen tapansa mukaan aimo palan savustettua ja pippuroitua silavaa ja ryyppäsi päälle pikarillisen paloviinaa, ennenkuin meni toimiinsa.

Fanny ja hänen äitinsä jäivät siis kahdenkesken kahvia juomaan. Boltay ei siinä mitään vartioimisen syytä nähnyt; antaa eukon valitella vaivojansa! Fannyllä ei kumminkaan ole mitään valittamista, ei ainakaan holhoojiensa suhteen.

Fanny toivotti äidille hyvää huomenta suudellen hänen kättänsä, mihin tämä vastasi samalla tapaa suutelemalla tyttärensä kättä.

-- Tuota kaunista, ihanaa kätöstä. Tyttöseni, ainokaiseni! Oi, kuinka olen onnellinen, saadessani elää sinun kanssasi. Salli minun laittaa kahvisi. Tiedänhän, miten sinä sitä tahdot. Paljon kermaa ja vähän sokeria. Kas noin! En ole, näetkös, vielä mitään unohtanut.

Eukko oli sangen puhelias, vaikkei hän ennen, Teresan läsnäollessa, ollut liioin monta sanaa tyttärensä kanssa vaihtanut; Teresan tutkivat silmäykset olivat estäneet häntä. Nyt oli hän niistä vapaa.

Fanny katsahti kahvia juodessaan vähän väliä äitiinsä, joka taukoamatta ylisteli häntä, kiitti kauniiksi, hyväksi, enkeliksi, ja tahtoi että hän söisi kaikki vehnäset.

-- Äiti -- alkoi tytär tarttuen eukon käteen -- hän ei sitä enää pelännyt -- kuka on tuo herra, joka on kysellyt minua.

Rouva Mayerin silmät alkoivat kavalasti kiilua. Otus on paulaan menossa!

Mutta jos hän olisi tarkemmin katsonut tyttärensä kasvoihin, niin olisi hän saattanut havaita, ettei Fanny edes punastunut näin kysyessään, vaan pysyi kalpeana, kylmänä.

Vaanien katseli äiti ensin ympärillensä, oliko ketään muita kuulemassa. Sitten kuiskasi hän tyttärensä korvaan:

"Abellino Kárpáthi."

-- Vai niin? Hänkö? -- vastasi Fanny sangen omituinen hymy huulilla.

-- Tunnetko ehkä hänet?

-- Olen hänet kerran kaukaa nähnyt

-- Kaunis mies, hieno, miellyttävä; en ole eläissäni nähnyt niin miehukasta vartta.

Fanny kokoili hyppysillään leivän muruja pöytäliinalta ja leikki lusikalla.

-- Eikös, äiti, kuusikymmentä tuhatta floriinia ole suuri summa?

(Otus on paulassa; pian, pian!)

-- Sangen suuri summa, tyttöseni, siitä tulee laillista korkoakin kolmetuhatta ja kuusisataa floriinia. Kauan saapi köyhä mies maata tonkia, ennenkuin saa niin suuren summan kokoon.

-- Sanokaas äiti, oliko isällä niin suuria tuloja?

-- Mitä vielä, tyttöseni. Korkeintaan nousivat hänen tulonsa yhdeksäänsataan. Tämä on neljä kertaa enemmän. Niin juuri, neljä kertaa yhdeksän on kolmekymmentä kuusi.

-- Mutta sanoiko Abellino oikein todella aikovansa minut naida?

-- Sanojensa totuudesta antaa hän vakuutuksen milloin tahansa.

Fanny näytti asiata miettivän.

-- Jos hän päättää, on se siis hänen oma vahinkonsa. Kuusikymmentä tuhatta floriinia jää kumminkin meidän käsiimme.

"Mikä mielevä tyttö! Ei ole niin liehakko kuin sisarensa. Ei anna niin helposti itseänsä narrata. Sepä vasta on oikein minun lapseni." Näin ajatteli rouva Mayer iloissaan käsiänsä hykertäen.

Silloin seppä takoo, kun rauta on kuuma.

-- Niin, tyttöseni, nuo haaveilut ovat tosin hyviä, mutta pian niistä nälkä tulee. Herrat runoniekat kirjoittavat ihanteista, mutta etsivät kuitenkin rahan lähteitä. Koko maailma haalii tähän aikaan vain rahoja. Rahallinen mies on rehellinen mies. Kerjäläinen saa kyllä olla kunniallinen, ei kukaan hänestä välitä. Vielä olet nuori, vielä käyt kaupoiksi. Mutta kauanko kauneus kestää? Kymmenen vuoden kuluttua se on mennyttä kalua. Mitä hyötyä sinulla on siitä, että kulutat nuoruutesi jumalisuudessa, karkoittaessasi kaiken ilon luotasi?

-- Tuo akka puhuu, aivan kuin ei häntä ikinä olisi ristittykään. Pelkkää maailmallisuutta! Uskonto on muka vain runollista haaveilemista.

-- Ei kymmentä vuottakaan kestä tällä tavalla kauneutesi, jatkoi painavammin rouva Mayer, sillä naiset, jotka elämän riemuja karttavat, kuihtuvat pikemmin.

-- Hiljaa, Boltay tulee!...

Vanhus astui sisään, sanoi hyvää huomenta ja kysyi, oliko mitään asiaa kaupunkiin, sillä hän lähtee heti sinne; hevonen on jo valjaissa.

-- Äiti tahtoisi lähteä kotia, vastasi Fanny. Setä kai tekee hyvin ja ottaa hänet mukaansa.

Rouva Mayer ällisteli suu ja silmät auki. Eihän hän ollut sanonut tahtovansa täältä lähteä.

-- Kernaasti, vastasi Boltay, minne hän menisi?

-- Kotia tytärtensä luo. (Rouva Mayer pelästyi.) Minulla on siellä muutamia ompeluita, joita en soisi sisarten pilaavan, äiti menee tuomaan ne minulle tänne.

(Mikä järkevä, viisas tyttö.)

-- Erittäin tuo tyyny kotona, tiedättehän äiti, se, jonka itse olen tehnyt, jossa nuo kyyhkyset ovat. Sitä en millään muotoa jättäisi sisarilleni. Ymmärrättehän?

Miks'ei hän ymmärtäisi? Tämä tietää vain, että Fanny hyväksyy tyynyllä istuneen herran tarjouksen, ja antaa sen tietää näin hienolla tavalla, jottei paksupää Boltay aavistaisi mitään pahaa. Viisas tyttö, mielevä tyttö!

Boltay meni ulos hetkeksi käskemään ajurin laittaa sijaa rouvalle. Käyttäen aikaa hyväksensä, kysäsi rouva Mayer kuiskaten Fannyltä:

-- Koska saan tulla sinua noutamaan?

-- Ylihuomenna.

-- Mitä vastaan hänelle?

-- Ylihuomenna, toisti Fanny.

Boltay tuli sisään.

-- Odottakaa, setä kulta, vielä vähän! Minä kirjoitan Teresalle muutaman rivin. Viettehän kirjeen perille?

-- Kernaasti. Mutta ei sinun sen vuoksi tarvitse sormiasi musteeseen tahrata. Kyllä minä toimitan suullisestikin asian.

-- Sama se. Sanokaa tädille, että hän ostaa minulle vähän "cashmir harras'ta", kyynärän "pur de laine", tai "poil de chévre'ä".

Boltay joutui ymmälle noista vieraskielisistä sanoista.

-- Kirjoita paperille, niin käy parhaiten! Noita sanoja minä en kumminkaan muista.

Hymyillen otti Fanny kirjoitustarpeet esille ja kyhäsi pienen kirjeen, jonka hän sulki sinetillä ja antoi Boltaylle.

Rouva Mayer vilkasi vielä kerran hyväksyvästi tyttärensä silmiin, antoi nostaa itsensä rattaille, ja he lähtivät ajamaan.

Fanny katseli hetken aikaa heitä. Sitten kääntyi hän, kylmä, halveksiva ivanhymy huulilla, kamariin kastelemaan kukkiansa, iloisesti itseksensä laulaa hyräillen.

Saavuttuansa kaupunkiin astui Boltay alas rattailta ensimmäisen puodin kohdalla; täytyi muka mennä ostamaan piikiveä ja taulaa. Ajurin käski hän ajaa, minne rouva halusi. Itse sanoi hän menevänsä jalkaisin kotia.

Ei aikaakaan, niin oli rouva Mayer jo taas rakkaittensa parissa. Siellä oli Abellino par'aikaa. Keikari heti kysyi, kuinka asiat olivat onnistuneet. Rouvan yllä oli vielä sama puku, jonka Boltay mestari oli hänelle ostanut. Mitkä naurettavat tamineet! Tyttäret kilvan tanssittelivat, pyörittelivät äitiä. Abellino pyysi saada kuvata hänet tuossa asussa. Mutta nyt hänellä ei ollut aikaa. Pian, pian! Miten oli asian käynyt?

Kaksi tuntia kesti rouvan kertomus onnellisesta yrityksestänsä, miten hän oli taistellut, ollut kaunopuhelias, ennenkuin sai tyttärensä suostumaan. Tyttö, näetsen, on niin häveliäs, että äidin täytyi uskotella kavaljeerin aikovan naida hänet. Pitää siis sanoa tytölle samoin.

Abellino ei voinut olla syleilemättä eukkoa. Palkinnoksi kertoi rouva, miten kauniiksi mieheksi hän oli Fannylle Abellinon kuvaillut -- Antakaamme heidän iloita rauhassa!

Tältä välin tallusti mestari Boltay koreasti kotiansa. Teresa oli ovella ottamassa vastaan, sillä ajuri oli jo ehtinyt kotia ja tuonut sanoman mestarin tulosta.

-- Toin kirjeen, mutta se on turkin kieltä, niin etten olisi osannut suullisesti asiata ajaa.

Teresa aukaisi kirjeen ja luki. Katsahti Boltayhin, luki taasen. Luki kolmasti ja katsoi taas Boltayhin.

-- Tämä on tosiaankin turkin kieltä. En minäkään ymmärrä. Lukekaa.

Hän ojensi mestarille kirjeen.

-- Hm, -- murisi ukko; oli luullut tämän olevan täynnä vieraskielisiä sanoja, ja hämmästyi, kun sai lukea seuraavaa:

"Rakas tätini! Tiedän kaikki. Nainen, jota en julkea äidikseni sanoa, älköön enää meille tulko. Ilmoittakaa Juhana Kárpáthille, että hän vielä tänään tulee luokseni; minulla on tärkeitä asioita puhuttavana hänelle. Tulkaa pian kotia. Oma Fannynne."

Mitä tämä tietää? Mitä on heidän välillään tapahtunut? Joivathan he rauhassa kahvia yhdessä ja erkanivat hyvinä ystävinä. Suutelivat toistensa kättäkin... Boltay-mestari ei ollenkaan ymmärtänyt.

Mutta Teresa alkoi ymmärtää.

Siis pitää heti laittaa tieto Juhana Kárpáthille. Kuka menee sinne? Mestari Boltay menee itse. Hänellä on keveät jalat; tuokiossa on hän perillä. Vanha Paavo tuntee hänet jo ja taluttaa kädestä herransa luo. Ylkä ymmärtää asian; antaa heti valjastaa, ja viiden minuutin päästä ovat he matkalla. Boltay ja Teresa istuvat hänen viereensä; viisi nopsaa hevosta nelistää pitkin maantietä. Kahdessa tunnissa tekevät he sen matkan, joka Boltayn hiljaa ajaessa kestää neljä tuntia.

Fanny on arvoisaa vierasta vastaanottamassa. Tytön kasvot ovat tavallista kalpeammat, mutta tuo kalpeus vain somistaa häntä. Juhana-herra oli ihastuksissaan, ei voinut olla astumatta morsiamensa eteen ja lausumatta seuraavia tavattoman juhlallisia sanoja:

-- Neitiseni, niin totta kuin Jumala minua auttakoon, ainoana huolenani on oleva katsoa teidän parastanne ja iloanne.

-- Minä taas lupaan, vastasi Fanny vakaalla, tyynellä äänellä, että suurimpana velvollisuutenani olen pitävä elää teidän nimellenne kunniaksi. Nyt pyydän teitä kolmea hetken ajaksi neuvottelemaan kanssani.

Sanat olivat niin vakavasti lausutut, että heidän oli totteleminen. Kaikki neljä menivät sisimpään huoneeseen ja sulkivat oven.

Parin tunnin perästä aukeni ovi, ja kaikki neljä astuivat ulos.

Mikä muutos kaikkien kasvoissa!

Fanny ei enää ollut kalpea, vaan punoitti kuin aamurusko, kauniina kuin ruusu täydessä kukoistuksessaan.

Mestari Boltay kierteli tavan takaa viiksiänsä ja oli kauhean ankaran näköinen. Jollei hän olisi välistä naurahtanut, niin olisi luullut hänen olevan suutuksissaan.

Teresankin silmät säkenöivät, mutta nuo säkenet tulivat varmasta koston toivosta.

Entä ylkä, Juhana-herra? Minne jäi Juhana-herra, vanha Nabobimme? Oliko tuo iloinen, vilkas, riemuitseva henkilö sama mies? Toden totta, hän on tullut kahtakymmentä vuotta nuoremmaksi. Mies on vaihdettu!

Hän on aivan ihastunut morsiameensa, enkeliinsä. Eipä hän syyttä ollut kuolleista ylösnoussut!

-- Siis huomenna, lausui hän ilosta väräjävällä äänellä.

-- Niin, huomenna, vastasi Fanny painavasti, ja heidän silmistänsä säkenöi omituinen tuli, kun he toisiinsa katsahtivat.

Ylen riemastuneena pudistaa Kárpáthi ensin Boltayn kättä, sitten Teresan. Nyt tulee Fannyn vuoro.

-- Saanko tarjota teille käteni?

Fanny ojensi ystävällisesti hienon kätensä. Juhana-herra joutui ihan haltioihinsa; tarttui tytön käteen ja suuteli sitä, eikä morsian ollenkaan tuosta suuttunut.

Iloissaan yrityksen onnistumisesta syleili Juhana-herra ensin Boltayta ja Teresaa, ja vihdoin huomasi hän pitävänsä Fannyäkin sylissään. Tyttö nojasi häneen hellästi, kainosti, ilman keimailua, kuten luonnon lapsi osaa tehdä.

Sitten riensi Juhana-herra vaunuihinsa, avasi itse oven, odottamatta, kunnes Paavo ehtisi laskemaan rappusia alas. Vielä kerran huusi hän:

-- Huomenna iltapäivällä!

-- Vaiti! -- vastasi Fanny laskien etusormen huulilleen.

-- Aja Pressburgiin, huudahti kiireissään Juhana-herra Paavolle, kun tämä juhlallisesti verkalleen kömpi ylös istuimelle, ja sieltä katsella jörötti isäntäänsä.

-- No, mitä ällistelet? Anna mennä!

-- Olemme jättäneet jotakin taloon, vastasi vanha palvelija.

-- Mitä olemme jättäneet?

-- Kaksikymmentä vuotta iästänne, armollinen nuori herra! -- vastasi Paavo vakaasti ja ensimmäistä sanaa kovin venyttäen.

Juhana-herra nauroi makeasti tälle hauskalle havainnolle. Ajuri mäjähytti kerran piiskalla, hevoset lähtivät juoksemaan, ja pian kohosivat tomupilvet maantiellä vaunujen takana.

... Mitä tuolla kamarissa lienee päätetty?

* * * * *

Seuraavana aamuna saapui Boltayn taloon eräs palvelijalta näyttävä henkilö, jonka rouva Mayer oli lähettänyt tuomaan Fannylle tuota koruompeleista tyynyä.

Palvelijatar kuiskasi Fannyn korvaan, että tyynyn sisään oli kirje kätkettynä.

Hyvä!

Fanny etsi kirjeen esille. Se oli äidin kirjoittama. Rikas herra on muka suuresti iloissaan, jonkatähden hän on seuraavaksi päiväksi laittanut suuret iltahuvit Fannyn kunniaksi armollisen herran Kecskereyn luo ja kutsuu hänet sinne. Kirjeen mukana seurasi korea kutsumuskortti:

"Mademoiselle Fanny de Mayer avec famille."

Neiti Fanny Mayer perheinensä.

Sana perhe tässä merkitsee äitiä, sisaria ynnä muuta sukulaisväkeä.

Siis on yleisöstäkin huolta pidetty! Paljon kansaa, katselijoita, ihailijoita! Sitä parempi. Näytelmä tulee vain loistavammaksi!

Fanny lähetti palvelijattaren takaisin, ilmoittaen tulevansa iltahuveihin, ja lähettäen terveisensä armolliselle Kecskerey herralle.

Kukapa tuo herra Kecskerey on! Pitääkö meidän tehdä hänenkin kanssansa tuttavuutta?

Hän on kunnon gentlemanni, jolla on sangen arvokas asema hienoissa seuroissa ja joka täyttää erään ajan vaatimuksen, jota ilman olisi vaikea tulla toimeen.

Hänet tuntee jokainen, joka tahtoo itseänsä mainittavana henkilönä pitää, sekä ylimykset että taiteilijat.

Hänen asuntonsa, hänen iltahuvinsa ja aamiaisensa ovat koko hienon maailman kokouspaikka.

Tänne kokoontui ylhäisiä naisia, jotka ihastuksesta taiteeseen tahtoivat lähemmin nähdä jotakin mainiota taiteilijaa; vapaamielisiä naisia, jotka laajensivat liittojansa yli avion rajojen; vanhoja naisia, jotka tahtoivat seurustella ikävien salonki-ihmisten sijasta iloisten nuorukaisten kanssa; suosittuja taiteilijattaria, jotka olivat seuran valioita; pari sinisukkaa; valistuneita filosofinaisia, jotka kirjoittavat päiväkirjaansa joka ihmisestä, jonka tapaavat ja jonka kanssa ovat kerran puhelleet; moni ylhäisempien piirien nainen, jota maailma pitää suurena laulajattarena ja joka mielellään antaa äänensä kuulua; muotikaunottaria, joita jonkun mahtavan miehen armo on oikeuttanut pääsemään hienoihin seuroihin, ja arvoisia äitejä, jotka tulevat tänne tyttärinensä, ollen tarpeeksi tuhmia käsittääkseen syyn, minkä vuoksi heitä on tänne kutsuttu; nuoria kavaljeereja, nero- ja rahaylhäisöä; vanhoja herkkusuita herroja; joitakuita pilkkakirveitä, jotka iloitsevat toisten tyhmyyksistä; vieraita pohjattoman rikkaita kavaljeereja, jotka tahtovat nähdä kaunotarnäyttelyä; elähtäneitä herroja, jotka levittävät ympärillensä ikävyyden ruttotautia; runoniekkoja, jotka heti ensi viittauksesta ovat valmiit lausumaan julki viimeisiä neronsa tuotteita, ja lopuksi pari kolme sanomalehtimiestä, jotka kirjoittavat lehtiin kaikesta, mitä he Kecskerey herran iltahuveissa näkivät, kuulivat, söivät, joivat, ja mitä toiset näkivät ja kuulivat, söivät ja joivat.

Tällaisista aineksista oli koottu se hieno seura, jonka tapana oli kokoontua Kecskerey herran iltahuveihin. Näitä huveja pidettiin kaksi kertaa viikossa, mutta erinomaisissa tapauksissa, esimerkiksi jonkun vieraan taiteilijan kaupungissa käydessä, useamminkin.

Joka tästä tekee sen johtopäätöksen, että Kecskerey herra on äärettömän rikas mies, hän erehtyy. Ei hänellä ole auringon alla, eikä maankaan alla muuta kuin "renommé" (maine)! Häntä pidetään hienona ritarillisena, taiteentuntijana, sivistyneenä miehenä. Kunnian asia on käydä hänen luonansa. Ei kenenkään tarvitse hävetä seurustella hänen kanssansa, sillä hän suosii aatelia, sekä suku- että raha-, kauneus- ja neronaatelia. Hän yhdistää eri seurapiirejä; rikkaat ylimyksemme, kunnon pankkiirien pojat ja vanhat aatelismiehet ovat luoneet älykkäästi kootun seuran, jota varten aineelliset varat ovat heidän uhraamiansa, mutta taiteellinen toimeenpano isännän ansio, -- tai selvää kieltä puhuen: he antavat rahoja huveihin, joihin herra Kecskerey kutsuu vieraita.

Jos joku päästäisi huuliltansa Kecskerey herrasta sanan "parittaja", hän rikkoisi kovasti sopivaisuuden lakeja vastaan.

Kecskerey herra ei kehoita ketään eikä puutu kenenkään asioihin, hänen huveissaan käy kaikki ankaran siveästi ja säädyllisesti.

Ensin esiintyvät taiteilijat, lauletaan, soitetaan huilua ja pianoa, sitten tanssitaan pianonsoiton mukaan muutama kierros katrillia ja valssia, sitten mennään hyvässä järjestyksessä illalliselle, jolloin naiset istuvat pöydässä, miehet syövät seisoen, muutama lasi samppanjaa tyhjennetään läsnäolevien naisten tai mainioitten vierasten kunniaksi. Illalliselta päästyä tanssitaan taas pari katrillia ja valssia. Kun kello on lyönyt yksitoista, rupeavat naiset tekemään lähtöä; vain muutamia keikareita -- nuoria ja vanhoja -- jää viinejä maistelemaan ja korttia lyömään.

Tästä voi kukin havaita, että näissä iltahuveissa ei tapahdu pienintäkään loukkausta sopivaisuutta ja siveyttä vastaan.

Eikä Kecskerey herra sitä sallikaan! Hän on ylpeä maineestaan. Hän vain antaa ihmisille tilaisuutta kokoontua yhteen, mutta rakkausseikkoihin hän ei puutu. -- Se on toisten tehtävä. -- Mutta jos häntä kumminkin parittajaksi sanottaisiin, niin on siihen ainoana syynä tuhma kielemme, jolla ei ole kahta nimitystä -- samalle käsitteelle!

Mainitsemaksemme päiväksi järjestettiin siis suuret iltahuvit Kecskerey herran luo. Kustannukset olivat Abellinon kukkarosta kotoisin, vaikk'ei oikeastaan hänenkään, vaan Fennimoren, joka oli illalla Fannyn tullessa häviävä vetonsa ja maksava Abellinolle tuhannen tukaattia. Asia oli niin varma, ettei sitä enää tarvinnut salassa pitää. Pila oli hieman englantilainen. Abellino oli näet luvannut kuusikymmentä tuhatta floriinia voittaaksensa tuhannen tukaatin vedon, muut asiat olivat muka sivuseikkoja.