Part 16

Tyttöjen täytyi hakea esille menneenvuotiset puvut ja muuttaa niitten kuosia. Tuli laskiaisen aika ja suuria tanssiaisia ilmoitettiin sanomalehdissä, mutta heidän täytyi pysyä kotona, kun varat eivät riittäneet.

Katsahti Mayer minne tahansa, kaikkialla näki hän ympärillänsä suuttuneita, alakuloisia, nyreitä kasvoja, mutta eipä hän niistä paljoa välittänyt. Mutta kun sunnuntaisin iltapäivällä viinipullosta lähti sähköä hänen suoniinsa, niin alkoivat sanat suusta virtanaan vuotaa, hurskaita opetuksia saivat silloin tyttäret. Hän puhui heille, kuinka onnellinen hän on, kun on voinut ylläpitää nimensä kunniallisena, vaikka hän onkin köyhä ja hänen takkinsa kulunut (mikä ei suinkaan ollut kunniaksi täysikasvuisille tyttärille), mutta hän on muka ylpeä rääsyistänsäkin ja toivoo tytärtensäkin olevan yhtä ylpeät siveydestään j.n.e.

Nämä tietysti hiipivät vähitellen toinen toisensa perästä ulos huoneesta tällaista saarnaa pakoon.

Kului joku aika, niin tuli perheeseen taas parempi mieli ja iloisempi henki. Konttoorista tai tiesi mistä kotia tullessaan hämmästytti herra Mayer tyttäriänsä iloisella laulun loilotuksella, rouva oli ostanut uusia päähineitä, puvut somistuivat taasen, ruuat alkoivat tulla paremmiksi. Herra Mayer sai jo joka päivä päivällispöydässä viiniä, jota hän tähän asti oli saanut vain sunnuntaisin. Hän ei olisi tätä oudoksunut enemmän kuin taivaan linnut vehnäpeltoa, nämä kun eivät myöskään kysy, kuka on kylvänyt, jollei rouva eräänä päivänä olisi kuiskannut hänen korvaansa, että Matilda on niin ilahuttavasti edistynyt taiteessaan, että johtaja on nähnyt hyväksi koroittaa hänen palkkaansa runsaalla määrällä; tämä seikka oli kumminkin vielä salassa pidettävä, jotteivät hänen kumppaninsa saisi asiasta vihiä ja rupeaisi hekin palkankoroitusta vaatimaan. -- Mayerin mielestä oli tämä ihan luonnollista.

Hän tosin oudoksui, kun Matildalla oli aina koreampia ja komeampia vaatteita, uusimuotisia huiveja, hattuja, joita hän niihin suututtuansa antoi sisarille. Mayer huomasi senkin, että hänen astuessansa huoneeseen puhe keskeytettiin; ja kysyessänsä, mistä oli puhetta, katseltiin ensin toinen toisiaan, jottei ristiriitaisesti vastattaisi. Kerran tuli hän niin levottomaksi, että kysyi vaimoltansa, kuinka Matildalla on noin kalliit vaatteet.

Kunnon rouva rauhoitti täydellisesti miehensä. Ensiksikin nuo eivät muka niin kalliit olleetkaan, kuin kaukaa katsoen luulisi; mikä näyttää moareelta, ei ole muuta kuin tavallista tahtisilkkiä, eikä Matilda niitä alkuperäisestä hinnasta ostakaan, sillä primadonnan on tapa myydä pidettyjä vaatteita polkuhinnasta. Näin on näyttelijättärien tapa.

Herra Mayer oppi suuria asioita. Tämä kaikki oli hänestä ihan luonnollista.

Tästä päivästä alkaen rupesi koko talonväki erikoisesti koettamaan tehdä hänelle mieliksi. Kyseltiin, tiedusteltiin: mistä hän pitää, mitä hän tahtoo? Kunnon tyttösiä minun lapseni -- lausui onnellinen perheenisä itsekseen.

Hänen syntymäpäivänänsä antoi jokainen hänelle lahjoja.

Matilda ilahdutti häntä lahjoittamalla hänelle kallisarvoisen merivahapiipun, johon metsästyskoira oli kuvattu. Pesäkin, ilman hopeaista kantta, maksoi viisikolmatta floriinia hopeassa.

Sekä iloissaan tästä lahjasta että kohteliaisuuden vuoksi päätti Mayer tänään mennä tervehtimään Teresaakin. Tämän teki hän sitäkin kernaammin, kun hänen takkiinsa oli ommeltu uusi samettikaulus. Hän pisti korean merivahapiipun suuhunsa ja läksi toiseen päähän kaupunkia Teresan asunnolle.

Vanha neitsyt istui kotona uunin ääressä; hän lämmitti vielä huoneita, vaikka oli sydänkesä käsissä. Herra Mayer tervehti piippua suustaan ottamatta. Teresa käski istumaan. Hän kohteli veljeänsä tällä kertaa tavattoman kylmästi, yskäsi pari kolme kertaa, ennenkuin sai sanaa suustansa. -- Herra Mayer odotti hänen kysyvän: mistä olet noin kauniin piipun saanut? -- Tähän tuli vielä lisäksi se sivuajatus, että Teresakin, saatuansa kuulla tämän piipun juhlallisen historian, on ilahduttava hänen mieltänsä jollakin syntymäpäivälahjalla. Vihdoin alkoi hän itse puheen. -- Katsos, sisar, mikä kaunis piippu minulla on.

-- Kaunis on, vastasi sisar piippuun päin katsahtamatta.

-- Tyttäreni osti sen syntymäpäiväkseni. Katsopas!

Näin sanoen ojensi hän piipun Teresalle.

Tämä tarttui siihen ja viskasi sen uunin rautajalkaan pieniksi palasiksi.

Herra Mayer seisoi suu ammollaan. Tämäpä vasta kaunis syntymäpäivätervehdys!

-- Sisar! Mitä tämä tietää?

-- Mitäkö tietää? Sitä tietää, että sinä olet tyhmä pässinpää, jonka sarvet ovat kasvaneet niin suuriksi, etteivät ovesta sisään mahdu, etkä vielä tiedä niistä mitään. Sinä olet hölmö! Koko maailma tietää, että tyttäresi on erään rikkaan ylimyksen jalkavaimona, ja sinä sekä kehtaat asua yhdessä hänen kanssansa ja olla hänen häpeällisessä kaupassansa osallisena, että vielä tulla tänne kehumaan.

-- Mitä! Mikä tyttäreni? -- huudahti Mayer. Hänelle tuli äkkiä niin paljon mieleen, että ajatukset seisahtuivat.

Teresa kohautti olkapäitään.

-- Jollen tuntisi sinua niin kevytmieliseksi, niin luulisin sinun aivan kunniattomaksi käyneen. Luulit voivasi minua pettää, kun sanoit tyttäresi olevan kasvattajana, vaikka veitkin hänet teaatteriin. En tahdo kertoa, mitkä mielipiteet minulla on tästä alasta. Tiedän niitten olevan menneeltä vuosisadalta, mutta olisin luullut miehen, joka osaa algebraa, voivan helposti laskea, voiko kahdentoista floriinin kuukausipalkasta, minkä teidän tyttärenne saa, tuhlata satoja prameuteen.

-- Pyydän, Matildan palkkaa on koroitettu, virkkoi Mayer, joka mielellänsä olisi suonut muittenkin uskovan, mitä itse uskoi.

-- Se ei ole totta. Saatte tietää johtajalta itseltään, jos tahdotte.

-- Eikä se niin suurta prameutta olekaan, kuin sisar luulee. Ne ovat vanhoja vaatteita, jotka hän on ostanut primadonnalta.

-- Sekään ei ole totta; kaikki ovat uutena ostettuja. Yksin Fless ja Huber herroilta on hän ostanut pitsejä tällä viikolla kolmensadan floriinin edestä.

Tähän ei Mayer osannut vastata mitään.

-- Mutta mitä tuossa toljotat kuin lehmä uuteen konttiin! -- ärjäsi vihdoin Teresa vihaisesti. Ovathan useat nähneet tyttärenne tuon herran kanssa ajurilla, vaunuissa kulkevan, vain sinä olet semmoinen pöllö, ettet näe mitään, vaikka kaikki muut näkevät. Olet aika tomppeli! Ihmettelen, ettei kenenkään komelianttarin päähän ole pistänyt kirjoittaa sinusta näytelmää, lauluilveilyä, missä esiintyisi perheenisä, joka sunnuntaisin, ollessaan hyvässä pöhnässä, pitää siveyssaarnoja selän takana ilkkuville tyttärillensä ja kerskaa merivahapiipusta, jonka hänen tyttärensä viettelijä on ostanut hänelle syntymäpäivälahjaksi. Jos luulisin sinulla olleen aavistustakaan näistä inhoittavista asioista, niin lakaisisin sinut huoneestani samalla luudalla, jolla lakaisen nuo piipun sirpaleet, ja jos muut voisivat ostaa sielunne merivahapiipulla, niin en minä antaisi siitä taulan palaa.

Herra Mayer ällistyi kovasti näistä sanoista, nousi tuolilta sanaa sanomatta, otti hattunsa ja meni ensiksi Fless ja Huber herrojen puotiin, missä sai tietää, suuriako kauppoja hänen tyttärensä oli tehnyt. Olihan ollut yli kolmensadan floriinin kaupat. Teresalla oli tarkat tiedot. Hänellä on kai hyviä ystäviä, jotka kertovat kaikki, mitä tietävät, saattaaksensa onnettomalle isälle mieliharmia.

Sieltä meni hän teaatterin johtajan luo. Kysyi, suuriko palkka on hänen tyttärellänsä.

Johtaja muisti sen kirjaan katsomattakin; sanoi olevan kaksitoista floriinia kuukaudessa, mutta sitäkään ei tyttö muka ansaitse, sillä hän on kovin huolimaton opinnoissa, ei edisty rahtuistakaan. Muuten näyttää, ettei hän välitä koko palkasta, kosk'ei hän milloinkaan ole harjoituksissa läsnä, vaan puoli palkkaa menee sakkoihin.

Tämä oli liikaa!

Herra Mayer oli ihan raivoissaan. Hän riensi kotia. Kaikeksi onneksi tuli hän semmoista melua pitäen sisään, että perheen onnistui päästää Matilda hänen raivoisaa kiukkuansa pakoon. Mutta kumminkin tyydytti hän itseänsä -- tekemällä langenneen tyttärensä perinnöttömäksi ja kieltämällä häntä enää kotiin tulemasta, taikka on hän taittava hänen niskansa, hakkaava hänet kappaleiksi sekä muilla aivan tavattomilla keinoilla tekevä hänestä lopun.

Sävyisä mies muuttui tiikerin luontoiseksi. Hän raivosi, oli leppymätön, ei tahtonut kuulla kirotusta tyttärestä puhuttavankaan, vaan sanoi, ettei hänen kuullensa saa Matildan nimeäkään mainita, se, joka tohtii hänestä sanankin hiiskua, saa mennä samaa tietä!

Tämä armoton kielto antoi aihetta suureen itkuun. Mutta herra Mayer päätti olla kovasisuinen, olematta millänsäkään, kun tyttäret äidin kanssa huokailivat kilpaa koko päivällisajan. Huokailla saa. Kukin saa mielensä mukaan sitä harjoitella, mutta hän ei kiusallakaan kysy, mikä vaivaa?

Koko viikon pysyi hän näin armottomana. Välistä hän jo toivoi jonkun puhuvan hylätystä tyttärestä, jotta voisi sitten kieltää puhumasta; mutta ei ollut mitään kieltämisen aihetta.

Joskus oli hän kysymäisillänsä tyttärestään, mutta nieli sanat ja oli vaiti. Vihdoin, kun perhe kerran istui päivällispöydässä, eikä kukaan syönyt palaakaan, vaikka oli linnunpaistiakin, niin ei herra Mayer enää voinut kestää tätä elämää.

--- Mikä teitä riivaa? Miks'ette syö? Miksi tuossa itkette?

Tytöt kohottivat esiliinansa silmille ja itkivät vielä enemmän. Rouva vastasi kovasti nyyhkien:

-- Tyttäreni on kuoleman kielissä.

-- Vai niin! -- virkkoi mies pistäen niin suuren lusikallisen jauhopuuroa suuhunsa, että oli tukehtua. -- Helposti sanottu! Ei niin hevillä kuolla.

-- Parempi olisikin kuolema tyttö paralle, ettei tarvitsisi niin paljon kärsiä.

-- Miks'ei kutsuta tohtoria?

-- Hänen tautiansa ei tohtori voi parantaa.

-- Hm, -- murisi herra Mayer ja alkoi puhdistella hampaitansa.

Kotvasen aikaa oli rouva vaiti; sitten jatkoi hän taas surullisella äänellä:

-- Aina muistelee hän sinua, tahtoisi nähdä isäänsä, vain kerran suudella hänen kättänsä, sitten olisi hän valmis kuolemaan.

Nyt alkoi koko perhe itkeä yhteen ääneen. Herra Mayer oli niistävinään nenäänsä.

-- Missä hän makaa? -- kysyi hän ääntänsä hilliten.

-- Zuckermandelissa[15] eräässä kurjassa huoneessa kaikkien hylkäämänä.

-- Siis kurjassa tilassa! -- ajatteli herra Mayer. Ei siis lienekään täysin totta, mitä Teresa hänestä puhui.

Tyttö saattoi rakastaa jotakin miestä ja ottaa häneltä lahjoja. Tämä ei ole mikään suuri synti, eikä hänen sen vuoksi tarvinnut myydä itseänsä. Nuo vanhatpiiat ovat niin kateellisia nuorten huvituksille, he kun eivät itse koskaan ole nauttineet maailman suurimpia riemuja.

-- Hm. Paha tyttö puhuu siis minustakin.

-- Hän luulee kirouksesi sattuneen. Täältä mentyänsä...

Tässä keskeytti yleinen itku taas puheen.

-- Täältä mentyänsä, jatkoi rouva Mayer uudestaan, ei hän ole vuoteeltaan noussut eikä enää nousekaan, sen tiedän, ennenkuin ruumisarkkuun pannaan.

-- No, viekää minut iltapäivällä hänen luoksensa, lausui herra Mayer heltyneenä.

Nytkös koko perhe lankesi hänen kaulaansa, suudeltiin, huudeltiin, ei ollut maailmassa toista niin hyvää ihmistä, niin rakasta isää.

Tuskin oli päivälliseltä päästy, niin jo puettiin hyvän perheenisän ylle päällystakki, annettiin keppi käteen ja mentiin miehissä Zuckermandeliin, missä Matilda makasi kurjassa mökissä, jossa ei ollut muita huonekaluja kuin vuode ja lukemattomia rohtopulloja.

Isän sydän sykähti tämän nähdessään. Matildalla ei siis ole niin mitään! Tyttö parka!

Kuka olisi tullut ajatelleeksikaan, ettei hän ole saattanut kuluttaa kaikkia pitsejänsä ja silkkihuivejansa yhden viikon kuluessa lääkkeisiin.

Tyttö aikoi nousta istumaan, nähdessään isänsä, mutta ei jaksanut. Herra Mayer astui katuvaisena hänen luoksensa, ikäänkuin olisi isä ollut rikollinen eikä tytär. Tyttö tarttui hänen käteensä, laski sen rinnallensa, suuteli sitä ja rukoili vapisevalla äänellä anteeksi.

Isän sydän olisi ollut todellakin kivestä, joll'ei hän olisi antanut anteeksi. Sen hän tekikin. Heti meni hän noutamaan ajuria viedäkseen tyttärensä kotia. Puhukoon maailma mitä hyvänsä! Veri ei voi vedeksi muuttua, isä ei voi murhata lastansa pienen hairahduksen vuoksi.

Tähän hänellä oli nyt vielä vähemmän syytä, sillä samana päivänä sai hän kirjeen, jonka livreepukuinen palvelija toi, ja jonka yllämainittu ylimys oli omin käsin hänelle kirjoittanut. Siinä hän ilmoittaa syvän surunsa, kun hänen viaton, puhdasaikeinen lähenemisensä on antanut aihetta niin vääriin luuloihin. Hän kunnioittaa koko Mayerin arvoisaa perhettä, ja hänen tunteensa Matildaa kohtaan eivät ole muuta kuin taiteen kunnioittamista; että nuoren tyttösen siveys taasen on valloittamattomien muurien suojassa, siitä voi hän antaa mitä varmimpia todisteita ja tarpeen tullen omakätisesti todistaa.

Tuohan on kunnon mies!

Mayer! Mayer! Missä oli mielesi, kun tuomitsit toista puolta kuulematta? Varmaan olisi sinun sopivinta pyytää anteeksi loukkaamaltasi perheeltä.

Jos olisi ollut jostakin toisesta tytöstä puhe, niin voisi vastata moiselle ihailijalle, että naikoon tytön, jos hänellä on puhtaat aikeet, mutta taiteilijatar on poikkeuksena, häntä saa kunnioittaa. Taidetta saa ihailla, se ei ole mitään viettelemistä, vaan kunnioitusta, arvonantoa, eikä sen vuoksi tarvitse naida.

-- Hyvä! -- lausui herra Mayer, joka kokonaan rauhoittui tästä kirjeestä, -- tämä on aivan toista. Älköön hän siis kävelyretkiltä ja kulissien takaa etsikö Matildaa, sillä siitä saattaa tulla harmia, vaan käyköön talossa, jos hänellä on rehelliset aikeet.

Tyhmä mies! Antaa leipää hiirille, jotteivät yöllä pitäisi melua, sen sijaan että ottaisi kissan taloon.

Kahden päivän kuluttua oli Matilda tietysti terve kuin puusta pudotettu omena. Ylimys alkoi käydä talossa.

Emme rupea häntä tarkemmin kuvailemaan, sillä meillä ei ole paljoa miehen kanssa tekemistä. Muutaman kuukauden kuluttua matkustaa hän pois, sitten tulee joku rahamiehen poika, sitten taas tilanhaltija, vielä neljäs ja viides, ja kentiesi kuinka monta. Kaikki ovat he suuria taiteen ihailijoita, kaikki siivoja, kohteliaita miehiä, joitten suusta et kuule ainoatakaan säädytöntä sanaa, jotka suutelevat muorin kättä, puhelevat vakavista ja syvistä asioista vaarin kanssa ja kumartelevat tullessaan ja mennessään niin nöyrästi neitosille, kuin tervehtisivät kreivittäriä. Muutamat heidän joukostansa ovat hauskoja, hupaisia poikia, jotka kujeillansa saattavat toiset nauramaan aivan kuoliaaksi; menevät kyökkiin kinastelemaan Mayerin muorin kanssa, maistelevat hänen ruokiansa, varastavat ohukaisia, ovat niin hauskoja miehiä.

Neljä oli tytärtä täysikasvuista ja kaunista. Toinen oli toistaan ihanampi; iässä oli kunkin kesken vuosi väliä. Mitä suuremmiksi tytöt kasvoivat, ja mitä enemmän heidän neitsyellinen ihanuutensa varttui, sitä enemmän alkoi herra Mayerin talossa käydä vieraita. Entinen loisto, kevytmielisyys, tuhlaaminen palasi, ainainen ilo vallitsi talossa, seuran valiot kokoontuivat sinne, kävi kreivejä, paroneja, aatelismiehiä; pankkiireja ynnä muita suuria herroja.

Isä Mayer huomasi tosin, että nämät kreivit ja pankkiirit tavatessaan hänet kadulla eivät olleet häntä näkevinänsä ja samoin oli tytärtenkin laita; mutta hänen ei ollut tapa miettiä asioita, joista hän ei pitänyt. Luuli kaikkien herrojen tekevän samaten.

Jo oli nuorin tyttö kahdentoista vuotias, ja kasvamisestakin saattoi nähdä hänen tulevan voittamaan kaikki sisarensa kauneudessa. Vielä piti hän lyhyttä hametta ja reunustettuja alushousuja, pitkät ja paksut hiukset riippuivat kahdessa palmikossa. Talon vieraat kyselivät jo pilanpäiten, koska hänkin saa pitkän hameen kuten sisaret.

Eräänä päivänä sai herra Mayer odottamattomia vieraita. Joukko hauskoja nuoria miehiä piti paraikaa lystiä iloisten tyttöjen kanssa, saipa muorikin osalleen elefantin, joka häntä hauskuutteli.

Mayer vaari taasen löi kärpäsiä seiniltä, ja häntä kovasti huvitti, kun väliin hänen kovemmin läimäyttäessään joku tyttäristä kiljahti ikäänkuin pyörtymäisillänsä ollen. Kesken kaiken kuuluu koputus ovelle, ja kun ei kukaan vastannut sisältä, toistettiin koputus. Vihdoin riensi eräs hauska toveri ovelle ja avasi sen selki selälleen, luullen siellä olevan jonkun velikullan, joka aikoo heitä hämmästyttää.

Vanha, kuivettunut nainen, kuluneissa mustissa vaatteissa, seisoi loistavan seuran edessä.

Isä Mayer pelästyi niin, että häntä rupesi nikottamaan. Nainen oli Teresa...

Vanha neitsyt ei ollut läsnäolevia vieraita näkevinänsäkään, vaan astui suoraan herra Mayerin luokse. Kunnon perheenisä oli äärettömästi hämillään, ei tietänyt, pitikö pyytää sisarta istumaan. Ja minne? Jonkun "merkillisenkö" viereen? Esittelisikö hän sisarensa tuolle iloiselle seuralle, vai kieltäisikö häntä tuntevansakaan? Ja sanoisiko hän Teresalle näitten kaikkien ylhäisten vieraitten olevan perheen ystäviä?

Teresa päästi hänet pulasta. Puhutteli häntä levollisella, tyynellä äänellä;

-- Minulla olisi pari sanaa puhumista. Jos ehditte hetkiseksi jättää vieraanne, niin tulkaa jonnekin puheilleni, missä emme häiritse seuraa.

Isä Mayer hyväksyi tarjouksen, kun siten sai poistetuksi sisarensa tästä herrasseurasta, ja avaten hänelle oven vei hän Teresan sisähuoneisiin.

Tuskin oli hän oven sulkenut, niin jo kuului iloista naurua seurasta. Isä Mayer riensi johdattamaan Teresaa edemmäksi. Yksinkertainenpa olisi hän ollutkin, ellei olisi arvannut noitten tuolla salissa nauravan menneen vuosisadan aikaiselle neitsyelle.

Isä Mayer koetti olla Teresalle niin ystävällinen kuin mahdollista.

-- Istu, rakas sisareni. Oi, mikä onni saada vihdoinkin nähdä sinua...

--- En tullut tänne kohteliaisuuksia puhumaan, virkkoi Teresa kuivasti, eikä minun muutamien sanojen vuoksi kannata istuutua. Saatan seisaaltanikin puhua. Me emme ole kahteen vuoteen nähneet toisiamme. Sillä aikaa olet sinä etääntynyt niin kauas minusta kuin mahdollista ja jatkat elämää, joka milt'ei ikuisiksi ajoiksi tekee lähestymisen meidän kesken mahdottomaksi. Tämä seikka ei sinua liioin hämmästyttäne, ja sen tähden rohkenen sen julki lausuakin. -- Neljälle tyttärellesi olet valinnut saman uran. Siitä en enempää puhu. Moisista seikoista on parempi olla vaiti. Pyydän, älä keskeytä; en tahdo soimata. Itsehän tekosi tiedät. Vielä on sinulla yksi tytär, jo kahdentoista vuotias ja ennen pitkää iso ihminen. En ole tullut teatteritemppuja varten tähän taloon. En aio pitää saarnoja siveydestä, uskonnosta, Jumalasta, naisen viattomuudesta, joista suurten herrojen ja älyniekkojen pilkkaamat jumaliset niin paljon puhuvat. Enkä aio rukoilemalla vaikuttaa isän sydämeen, että hän pelastaisi viidennelle tyttärellensä aarteen, minkä neljä tytärtä on menettänyt, sillä tiedän, ettei sinulla ole voimaa, vaikka olisikin tahtoa, eikä järkeä, vaikka olisikin voimaa.

Herra Mayer oli niin hyvä mies, että hän vain hymyili, kun hänelle tämmöisiä puhuttiin.

-- Ollakseni niin vähän kuin suinkin sinulle vaivaksi, tahdon lyhyesti sanoa, miksi tänne tulin. Pyydän, -- en, lausuin huonosti -- vaadin, että annat nuorimman tyttäresi minun haltuuni. Minä kasvatan hänet kunniallisesti, porvaristytölle sopivalla tavalla. Hänen sielunsa on turmelematon, se on vielä Jumalan kädessä. Minä tahdon kuolinpäivääni asti koettaa pitää häntä siveellisenä, enkä muuta vaadi, kuin sen, ettet sinä eikä kukaan perheestäsi enää häntä hoida. Jumala on auttava minua hyvässä aikomuksessani. Muuten on parasta huomauttaa, etten ole syyttä sanonut vaativani, sillä siinä tapauksessa, että ehkä hylkäät tarjoukseni, olen minä vetoava korkeimpiin oikeuksiin päästäkseni pyyntöni perille. Tämä tuottaisi sinulle paljon harmia, sillä minä olen valmis menemään itse arkkipiispankin luo selittämään syitä, jotka ovat vaatineet minua tähän puuhaan. -- Ehdotukseni ei pitkiä puheita tarvitse; huomisaamuun saakka annan mietinnön aikaa. Jollet siksi tuo tyttöä minun luokseni, saat minusta sitkeän vastustajan. Armollisen Jumalan armo olkoon kaikkien teidän kanssanne.

Näin sanoen poistui vanha neitsyt huoneesta. Herra Mayer saattoi sisartansa: hänen ajatuksensa eivät ollenkaan ottaneet sujuaksensa, niin kauan kuin Teresa oli näkyvissä. Vasta saatuansa hänet kynnyksen yli, alkoi hän tointua. Tytöt ja herrasmiehet tekivät hauskoja huomautuksia vanhanpiian esiintymisestä, ja näistä kokkapuheista kasvoi isä Mayerin rohkeus. Hän alkoi kertoa heille syytä vanhan neitsyen vierailuun.

-- Ei ollut muuta asiaa kuin viedä Fanny kotoa ja pitää tyttö luonansa ainaiseksi.

-- Hoo! ooh! -- ah! -- kuului joka taholta.

-- Ja miksi? Tahtoisin tietää, miksi? Enkö minä häntä kunnialla kasvata? Saattaako minua siitä soimata? Enkö minä varjele lapsiani kuten silmäterääni? Onko kukaan saanut pahaa sanaa minulta? Olenko minä mikään tunnettu petturi, joka antaa pahoja esimerkkejä lapsille, niin että olisi syytä lain nojalla riistää heidät hoidostani? -- Hyvät herrat, sanokaa, olenko minä varas, tai rosvopäällikkö, tai väärän rahan tekijä? Onko suustani kuultu kirouksia, tai saattaako minua syyttää tuhlaamisesta?

Näin puhuen käveli hän pitkin askelin edestakaisin huoneessa aivan kuin teaatterisankari, näytellen itseänsä vieraille.

Hänen puheensa teki suuren vaikutuksen, sen nimittäin, että herrasmiehet pakenivat kaikki tiehensä. Teresan uhkauksessa oli jotakin, joka heillekin saattoi tuottaa ikävyyksiä.

Vasta sitten kuin perhe oli jäänyt yksin, alkoivat vihan purkaukset Teresaa vastaan. Hänen ylenpalttinen uhkarohkeutensa oli saattanut kaikkien mielet kuohuksiin. Ei ollut moista pahanilkistä, kavalaa ja ilkeätä vanhaa piikaa koko maailmassa. Koettakoon vain vielä kerran astua heidän huoneeseensa, niin luudasta saa, lapiolla he pyykitsevät tuon myrkyllisen noidan.

Itse Mayer herrakin tuli ihan raivoon. Kiukuissaan meni hän kaupungille vaivojansa valittamaan.

Hänellä oli kolme vanhaa, hyvää tuttua niiltä ajoilta, jolloin hän vielä oli virkamies. Nämä olivat kuuluisia lakimiehiä, joitten neuvoille saattoi antaa suurta arvoa. Hän ei tosin ollut nähnyt heitä moneen aikaan, mutta nyt muistui mieleen mennä heidän luoksensa ennättääkseen Teresan edelle, jos tämä ehkä aikoo täyttää uhkauksensa.

Ensimmäinen tuttu, jonka hän tapasi, oli herra Schmerz, raatimies, naimaton neljänkymmenen vuotias, sileäposkinen, lempeä mies, jonka hän tapasi puutarhassa neilikoita istuttamassa.

Mayer kertoi asiansa. Puhui, kuinka kavalasti Teresa oli hänen kimppuunsa tullut ja kuinka oli uhannut mennä arkkipiispallekin kantelemaan.

Herra Schmerz hymyili koko ajan, välistä vain huomauttaen Mayer-herralle, ettei tämä innostuksissaan astuisi kukkalavoihin. Puheen päätyttyä vastasi hän sangen lempeästi.

-- Teresa ei ole sitä tekevä.

Eikö Teresa olisi sitä tekevä? -- ajatteli Mayer. Tämä ei ollut kyllin. Hän tahtoi saada kuulla, ettei Teresa voi eikä saa sitä tehdä, tai hänen käy huonosti.

Herra Schmerz aikoi vielä samana iltapäivänä istuttaa paljon neilikoita, joten herra Mayer näki hyväksi lähteä toisen tuttavansa luo valittamaan, toivoen häneltä saavansa varmemman vastauksen.

Tämä toinen tuttu oli herra Chlamek, kuuluisa asianajaja, arvossa pidetty henkilö, erittäin kuiva mies, pelkkää käytännöllisyyttä ja tervettä järkeä, sekä myöskin perheenisä, hänellä kun oli kolme poikaa ja kaksi tytärtä.

Asianajajan kärsivällisyydellä kuunteli herra Chlamek ystävänsä puhetta ja vastasi lempeästi ja suoraan: Älkää, veliseni, huoliko ollenkaan riidellä sisarenne kanssa tuommoisesta asiasta. Jos hänen mielensä tekee ottaa yksi tyttäristänne luoksensa, niin antakaa tytön mennä Jumalan nimeen; onhan teillä niitä tarpeeksi jäljellä. Tiedän omasta kokemuksesta, että yhdestä tyttölapsesta on enemmän vaivaa kuin kolmesta pojasta. Minä en ainakaan olisi sisarenne pyyntöä vastaan, jos olisin teidän sijassanne.

Herra Mayer ei vastannut sanaakaan. Tämä neuvo miellytti häntä vielä vähemmän. Hän läksi kolmannen tuttavansa luokse.

Tämä oli hänestä paras mies. Hänen nimensä oli unkarilainen; armolliseksi Bordácsi-herraksi häntä sanottiin. Hän oli kriminaalioikeuden asessori, kauhean tuima mies kaikille, joille hän oli suuttunut.