Part 8
Jussi seisoi vielä kuitenkin tienhaarassa. Ehkäpä sieltä ajoi joku kauempaa tuleva, joka sattui tietämään, missä asti vanki jo oli tulossa. Mutta kun hevonen saapui likemmäksi, tunsi Jussi miehen vanginkuljettajaksi.
Miksi hän oli yksin?
Hän ajoi pihaan, ja kun nähtiin, että se kuitenkin oli vanginkuljettaja, ympäröi väkijoukko miehen kärryineen ja hevosineen kuin kehän sisään.
Kysymyksiä sateli joka suusta, eivätkä takimmaiset kuulleet mitä vanginkuljettaja lähellä seisoville selitti.
Jussi oli luikerrellut väkijoukon läpi ihan kärryjen viereen ja kuuli joka sanan.
»Virta oli niin väkevä, ettei mennyt kuin silmänräpäys, ennenkuin hän oli jo myötävirran puolella lauttaa, ja sitten hän oli jo kaukana, kun vielä vilahti harmaan kauhtanan lievettä veden pinnalle... Ei siitä olisi mikään ihmisvoima ehtinyt pelastaa... ja kova koski pauhasi alempana...»
Kaikki alkoivat nyt puhua yhtaikaa, ja joku naisenpuoli purskahti kimeään itkuun.
Tahallaanko meni vai tuliko vahinko?»
»Sitä asiaa minä en tiedä, mutta julma sillä oli ilme koko välin», vastasi vanginkuljettaja.
Ranta-Jussi ei joutanut sen enempää tiedustelemaan, vaan riensi mökilleen ja alkoi hommata itseään Ruotsin puolelle. Pian hän istuikin kaksitahoisessa veneessään Lampalle soutaen.
Siinä se nyt oli!
Jussilla oli ollut merkillinen aavistus mielessään, vaikkei hän ollut siitä puhunut. Koko ajan oli tuntunut siltä, ettei Santeri enää tulisi takaisin, vaikkei hän ollut sitä osannut sen tarkemmin selittää. Kerran hän oli ajatellut Lampan patruunallekin sanoa, mutta ei ollut kuitenkaan mitään puhunut...
Mitä nyt emäntä sanoisi? Mutta jäihän siihen talo ja ties kuinka paljon rahaa...
— Mutta minä en usko, että hän tämän viimeisen asian vuoksi itsensä hukutti, vaan ehkä hän oli alkanut pelätä, että sillaikaa, kun hän linnassa yksin istuisi, voisivat vielä tulla päivänvaloon entiset synnit, jotka taitavat olla vähän raskaampia, eikä enää iljennyt näkösälle tulla... Salaperäinen oli sittenkin hänen kuolemansa niinkuin oli elämänsäkin ollut... Ei tiedä, menikö hän vahingossa jokeen vai tahallaan... Niin, ei sitä kukaan muu tiedä, mutta minä sen kyllä tiedän...
Näissä mietteissä Jussi pääsi Lampan rantaan, johon kiskoi veneensä, ja lähti nousemaan pihaan. Hiljaista näytti talossa olevan. Ketään ei näkynyt liikkeellä pihallakaan...
Jussi meni keskelle pihaa katsomaan ikkunan läpi, näkysikö patruuna konttorissa. Mutta tyhjää oli sielläkin.
Sitten hän huomasi Joonaan, joka ilmestyi tallista.
Jussi kertoi Joonaalle Santerin kohtalon. Mutta Joonaalle tämä uutinen ei näyttänyt tuottavan iloa eikä surua.
— Aika mökäle mieheksi! — mietti Jussi ja lähti konttoriin.
Mutta konttorin ovi oli lukossa.
Hän meni puotiin, jossa Tilta seisoi yksin tiskin takana silmät itkusta punaisina.
»Patruuna on tänä aamuna varhain lähtenyt etelään päin», selitti Tilta eikä sanonut tietävänsä hänen matkastaan mitään muuta.
Sikaarin hän antoi Jussille, ja Jussi kertoi Tiltallekin, kuinka Santerin oli käynyt.
Mutta soutaessaan takaisin Suomen puolelle Jussi mietti, mihin patruuna oli mennyt, ja päätteli mielessään, että Lamppa oli mennyt linnaan sakkojansa maksamaan.
Ja hän oli melkein hyvillään, kun muisti, että nyt hänen sopi yksin nauttia koko sen korillisen sisällys, jonka patruuna oli Santeria varten hänelle antanut.
Kevein airoin hän souti mökkiänsä kohden, joka vastapuhjenneiden kevätlehtien välistä pilkahti näkyviin suomenpuoliselta rannalta.