Part 21
Silmänräpäyksessä kiersi hän kallion, jota vastaan Percy ja Marguerite nojasivat, ja nähdessään oudon olennon pitkän juutalaisen puvussa, pysähtyi hän äkkiä hämmästyksissään.
Mutta Blakeney oli jo ehtinyt ponnistella pystyyn.
»Tässä olen, ystäväni», sanoi hän nauraen tyhjän leikillisesti, »vaikka näytänkin variksenpelätiltä näissä hiton tamineissa.»
»Tuhat tulimmaista!» huudahti sir Andrew äärettömästi hölmistyneenä huomatessaan johtajansa. »Senkin — —»
Nuoren miehen silmät sattui Margueriteen, ja onneksi sai hän pidätetyksi voimasanansa, jotka oli lausua huomatessaan keikari sir Percyn merkillisen likaisessa asussa.
»Niin!» sanoi Blakeney tyynesti, »senkin — — hm! — — Ystäväni! — Minulla ei ole ollut vielä aikaa kysyä sinulta mitä Ranskassa teit, käskinhän sinun pysymään Lontoossa. Tottelematonko? Mitä? Maltahan, kunnes hartiani parantuvat, niin aimo rangaistus osaksesi koituu.»
»Tuhat tulimmaista! Kyllä sen jaksan kärsiä», sanoi sir Andrew iloisesti naurahtaen, »kun näen sinun olevan niin hengissä, että kykenet selkäänkin antamaan. — — Olisitko suonut, että olisin antanut lady Blakeneyn yksin lähteä matkalle? Mutta taivaan nimessä, mies, mistä olet saanut nuo eriskummalliset vaatteet?»
»Eivätkös olekin vähän tavallisista poikkeavat?» nauroi sir Percy iloisesti. »Mutta hitto vieköön!» lisäsi hän muuttuen äkkiä totiseksi ja arvokkaaksi, »kun nyt kerran olet täällä, emme saa tuhlata aikaa sen enempää. Saattaahan Chauvelin lähettää jonkun meitä etsimään.»
Marguerite oli niin onnellinen, hän olisi voinut jäädä sinne vaikka ainaiseksi kuunnellessaan Percyn satoja kysymyksiä. Mutta kun Chauvelinin nimi mainittiin, säpsähti hän peläten rakkaan henkilön puolesta, jonka hän henkensä kaupalla tahtoi pelastaa.
»Mutta kuinka pääsemme paluumatkalle», kysyi Marguerite, »tiethän ovat sotilaita täynnä täältä Calais'hen asti, ja — —»
»Armaani, emme palaakaan Calais'hen», vastasi Percy, »menemme toiselle puolelle Gris Nez'tä, noin puolentoista mailin päähän täältä. _Untolan_ vene hakee meidät sieltä.»
»_Untolan_ venekö?»
»Niin!» sanoi Percy iloisesti nauraen, »siinä taaskin yksi kepponen. Olisihan minun pitänyt kertoa sinulle jo ennemmin, että heittäessäni kirjelippusen tölliin viskasin sinne myöskin toisen Armand'ille, jonka pyysin hänen jättämään sinne. Se sai Chauvelinin miehineen täyttä laukkaa juoksemaan takaisin Chat Gris'hin saadakseen minut kiinni. Ensimäinen kirje sisälsi oikeat ohjeeni ja siinä oli myöskin määräyksiä vanhalle Briggsille. Käskin hänen poistua kauemmas merelle ja sitten länteen päin. Päästyään näkymättömiin Calais'sta lähettää hän soutuveneen meille tuttuun pieneen niemeen, joka on toisella puolella Gris Nez'tä. Miehet tähystelevät minua — olemme sopineet merkinannosta, ja meillä on hyvä turvapaikka purressa, kun Chauvelin miehineen istuu vakavasti vaanien meitä aivan vastapäätä 'Chat Gris'tä'.»
»Gris Nez'nkö toisella puolella? Mutta missä — — minä en voi kävellä, Percy», valitti Marguerite avuttomasti koettaen ponnistautua pystyyn, mutta huomasikin olevansa aivan kykenemätön seisomaan.
»Kannan sinut, rakkaani», sanoi sir Percy ilman muuta, »sokea liikkaavaa taluttamassa, niinkuin tiedät.»
Sir Andrew oli myöskin valmis tarjoamaan apuaan kallisarvoisen kuorman kantamiseen, mutta sir Percy ei uskonut rakastettuaan muiden kuin omien käsivarsiensa varaan.
»Kun sinä ja lady Blakeney olette päässeet _Untolan_ kannella», sanoi sir Percy nuorelle toverilleen, »ja kun tiedän senkin, etteivät Suzannen silmät tervehdi minua nuhtelevasti, silloin on minunkin aika levätä.»
Vaikka olikin väsynyt, kietoi Percy alati voimakkaat käsivartensa Marguerite raukan uupuneen vartalon ympärille nostaen hänet hellävaroen kuin höyhenen.
Sir Andrew pysytteli hiljaa korvan kuuleman päässä — heillä oli paljon toisilleen sanomista — tahi oikeammin kuiskaamista — jota ei syystuuli kuullut, sillä sekin oli jo vaiennut.
Sir Percy unohti väsymyksen. Hänen hartiansa olivat varmaankin hyvin arat, sillä sotilaat olivat iskeneet kovasti, mutta hänen lihaksensa näyttivät olevan terästä ja tarmonsa melkein luonnoton. Kulku oli väsyttävä, noin puolitoista mailia särmäisillä kallioilla, mutta hetkeksikään hänen rohkeutensa ei lannistunut eikä lihaksensa antaneet väsymyksen voittaa. Edelleen hän asteli varmoin askelin, voimakkaat käsivarret kallisarvoista kantamusta ympäröiden, ja — — siinä hiljaa ja onnellisena levätessään väliin uinahtaen hetkelliseen uneen, toisin ajoin tarkastellen vähin erin valkenevassa aamukoitteessa miellyttäviä kasvoja, raukeita sinisiä silmiä, jotka olivat aina iloiset ja ilmaisivat hyväntahtoista hymyä, kuiskasi Marguerite sanoja, jotka auttoivat lyhentämään taivalta ja vaikuttivat sir Percyyn kuin tyynnyttävä lääke.
Värikäs aamusarastus itäisellä taivaalla ilmoitti päivän koittoa, kun he vihdoinkin saapuivat Gris Nez'n toisella puolella olevaan niemeen. Soutuvene oli jo odottamassa. Se lähestyi saatuaan sir Percyltä merkinannon, ja kaksi tukevaa brittiläistä merimiestä sai kunnian kantaa arvoisan ladyn veneeseen.
Puolen tunnin kuluttua olivat he jo _Untolan_ kannella. Miehistö tietäen isännän salaiset hankkeet, joita se säilytti uskollisesti, ei ollenkaan hämmästynyt nähdessään sir Percyn oudossa valepuvussa.
Armand S:t Just ja muut pakolaiset odottelivat ikävöiden urhoollisen pelastajansa saapumista. Sir Percy ei halunnut kuunnella heidän kiitospuheitaan, vaan suuntasi tiensä yksityishyttiinsä mahdollisimman pian jättäen onnellisen Margueriten veljensä huostaan.
_Untola_ oli valikoidun komea pursi, sillä sir Percy Blakeney rakasti loistoa. Heidän saapuessaan Doveriin oli hän jo ehtinyt pukeutua kallisarvoisiin vaatteisiin, jollaisille hän pani suuren arvon ja piti niitä aina varastossa laivalla.
Suurin vaikeus oli saada sopivat kengät Margueritelle, ja pienen merikadetin suureksi iloksi astui hänen emäntänsä Englannissa maihin pojan parhaissa kengissä.
Loput sivuutetaan vaikenemalla! — vaikenemalla ja iloiten niiden tähden, jotka olivat saaneet kärsiä niin paljon, mutta jotka viimeinkin löysivät suuren, kestävän onnen.
Mutta asiakirjat mainitsevat, että paroni sir Andrew Ffoulkesin ja neiti Suzanne de Tournay de Basseriven häissä, joissa hänen kuninkaallinen korkeutensa Walesin prinssi ja koko hienon maailman valiojoukko olivat saapuvilla, epäilemättä kaunein nainen oli lady Blakeney, ja sir Blakeneyn juhlapuku oli Lontoon nuorten keikarien keskusteluaiheena monet päivät sen jälkeen.
On myöskin totta, että herra Chauvelin, Ranskan tasavaltaisen hallituksen valtuutettu lähettiläs, ei ollut siellä saapuvilla sen enempää kuin muissakaan Lontoon seurustelutilaisuuksissa lordi Grenvillen muistettavien tanssiaisten jälkeen.