Part 5

PÖLHÖ-KUSTAA. Silloin kun meidän Mustille tuli penikoita, Tolvas-Liisa keitti kahvia ja Tolari astui puuropataan.

TURKKA. Rättäri, onko opetettua?

RÄTTÄRI. Olen Pietolallekin sanonut, että minulla on ollut lainassa Pertun leskeltä. Mutta velat on maksettu, ja minulla on kuitatut velkakirjat hallussani ja tallessani. Mutta hyvin ymmärrän, että Turkka on joutunut minusta erehdyksiin niin kuin minäkin Turkasta. Minä puolestani olen halukas pyytämään anteeksi loukkaavan käytökseni ja valmis ojentamaan sovinnon kättä.

LEENA. Ah kuinka on ihanaa, kun riitaveljet tunnustavat erehdyksensä ja sopivat rakkaudessa.

TURKKA. Pyrkimyksenäni on ollut ja on koettaa vaeltaa elämäni taival niin, että voisin aina sanoa: minkä minä kirjoitin, sen minä kirjoitin. Ainakin tässä asiassa minkä väitän sen myös todistan niin, että kelpaa ja kestää.--Pietola, näyttäkää Kustaalle sitä kenkää.

PÖLHÖ-KUSTAA. Siinä se on äidin kenkä!--Siinä on äidiltä viimeiset terveiset Pietolalle, että hyvä Pietola ottaisi Kustaa raukan pojaksi.

PIETOLA. Nyt alan ymmärtää, mitä varten vainaja kutsutti minut luokseen.

PÖLHÖ-KUSTAA. Ottaako Pietola?

PIETOLA. Otan, otan minä sinut raukan, jolle olen ollut niin vihainen.

PÖLHÖ-KUSTAA (_katsoen taivaalle_). Äiti hoi! Nyt Kustaa on Pietolassa poikana.

LEENA. Hyvä jumala ole kiitetty!

RÄTTÄRI. Minä olenkin uskonut Pietolan syyttömäksi.

TURKKA. Mutta kysymys on siitä, uskooko rättäri itsensä syyttömäksi?

RÄTTÄRI. Sepä kysymys! (_Kääntyy akkain puoleen_) Kysyy uskonko minä itseni syyttömäksi! (_Ratkeaa akkain kanssa nauramaan_.)

PÖLHÖ-KUSTAA. Mitä sinä rättäri nauroit?

TURKKA. Vastatkaa, rättäri, Kustaalle. Omantuntonne mukaan. Niin kuin varmasti vastaisitte, jos tuon mierontielle toimittamanne poika raukan vanhemmat nousisivat haudastaan ja ilmestyen eteenne kysyisivät: Mitä sinä rättäri nauroit? Tiesithän, että viimeisten terveisten mukana piti kengässä olla sinun velkakirjasi!

TOLARI _on tullut perältä vasemmalta jääden seisomaan veräjälle_.

PÖLHÖ-KUSTAA. Voi saateri! Tuolla on Kustaan isävainaja! Isä, isä, päivää! (_Menee Tolarin luo ja tämän kanssa vasemmalle näkymättömiin_.)

PORO-PIRKKO. Sysi-Perttu vainaja! Siunaa ja varjele. (_Lyyhistyy polvilleen_)

LEENA. Tulkaa auttamaan, rättäri pyörtyi! (_Pahna-Maijan kanssa vievät rättärin perälle oikealle_.)

PORO-PIRKKO. Voi voi kuinka ahdistaa henkeä!

TURKKA. Mikä vaivana?

PORO-PIRKKO. Kuulkaa, Turkka. Ennen Pietolan tuloa leskivainajan luo Tolvas-Liisa otti kengästä papereita. Näin ne sitten Tolvas-Liisan peililaatikossa, ja ne olivat rättärin velkakirjoja.

TURKKA. Menkää nyt seuroihin ja tunnustakaa siellä.

PORO-PIRKKO. Antaako Turkka anteeksi?

TURKKA. Jos seuroissa tunnustatte, en muuten.

PORO-PIRKKO. Minä menen ja tunnustan.--Minun sydämeni halkeaa! (_Äänekkäästi itkien menee perälle oikeaan_.)

TURKKA (_Pietolalle_). Nyt teidän kunnianne on yhtä puhdas kuin on ollut omatuntonnekin.

PIETOLA. Sinä taivaasta lähetetty tukkipoika! (_Syleilee_)

KATRI ja ANNI _tulevat kuistin kautta_.

KATRI. Joko käräjät loppuivat?

PIETOLA. Ja hyvin päättyivät! Nyt on elämä kuin silkkiä!

TOLARI _ja_ PÖLHÖ-KUSTAA _tulevat näkyviin vasemmalla perältä_. PIETOLA _menee Tolarin luo_.

TURKKA. Korhonen on tunnustanut olleensa rättärillä nimenä ja kätyrinä. Sinä Anni saat kotitalosi takaisin. Veikanne on Pölhö-Kustaalle.

ANNI. Saanko sanoa äidillekin, että saamme talomme takaisin?

TURKKA. Koko maailmalle ja Huotarille'!

ANNI. Elkää sanoko te Huotarille! (_Menee vasempaan aidan yli_.)

KATRI. Mutta mikä sinut, Poika, pidätti tänne mansikkamailtasi?

TURKKA. Löysin täällä mesimarjan.

KATRI. Minähän olin vain tyttö raukka.

TURKKA. Niin herttainen ja niin uljas!--Mutta nyt pukeutumaan, vieraita kai alkaa pian tulla.

KATRI, _menee kuistin kautta_.

PIETOLA, TOLARI _ja_ PÖLHÖ-KUSTAA _tulevat Turkan luo_.

TURKKA. Kuka se on tämä Sysi-Perttu vainaja?

PÖLHÖ-KUSTAA. Puurosaapas. Samanlainen lakki kuin isällä.

PIETOLA. Ja Maija voiteluttanut sellaisella aineella, jolla lähtee ahava.

TOLARI. Mitä sanoi rovasti?

TURKKA. Terveisiä rovastilta. Sinun asiasi järjestetään niin, että ensi sunnuntaina kuulutetaan sinua ja Maijaa.

TOLARI. Ottiatuota!

PIETOLA. Saatte heti haltuunne Tiuhtion torpan. Ja Pietolan navetasta taluttaa sinne lehmän.

TURKKA. Ja tallista hevosen saappaitten vuokraa, joka minulla on vielä maksamatta.

TOLARI (_antaa kättä Pietolalle ja Turkalle_). Ottiatuota... Enkä minä enää tukkijoelle ottiatuota.

TURKKA. Mutta mene Maijalle sanomaan, että rovasti tulee tänne.

TOLARI. Tulkoon vaikka piispa, en pelkää!

MAIJA (_pukeutuneena tulee kuistin kautta_). Pyydetään tulemaan kahville, tehkää hyvin. (_Menee aittaan_.)

PIETOLA. Kiitoksia. Lähdemme juomaan riemukahvit!

PÖLHÖ-KUSTAA. Onko sinulla, Tolari, vilu, kun höysysi tytisevät?

TURKKA _ja_ PIETOLA _vieden_ PÖLHÖ-KUSTAAN _menevät kuistin kautta_.

TOLARI (_yksin_). Maija oli niin juhlallisen ylpeä kuin tiakonissa!

MAIJA (_kirkas peltinen hinkki kädessä tulee aitasta_). Mikähän se tuo onneton on?

TOLARI (_ottaa lakin päästään_). En minä ole Sysi-Perttu vainaja!

MAIJA. Kuka sinä olet?

TOLARI. Ottiatuota!

MAIJA. Tolariko?--Ei ikinä!

TOLARI. Olen minä Tolari, Puurosaapas, Heikki, ottiatuota, ottiatuota! Kuuletteko, Maija, ottiatuota!

MAIJA (_menee katsomaan Tolaria selän puolelta_). Tolari se on! (_Asettaa hinkin pohjan Tolarin eteen_.) Katso kuvaasi!

TOLARI (_katsottuaan_). Oikeassapa olin sittenkin, että ottiatuota on Ovampomaan pakanain saippuaa, jolla Suomen kristityt kenkiään ottiatuota.--Mutta terveisiä ottiatuota, että minua ja Maijaa ottiatuota, jos te Maija ottiatuota.

MAIJA. Kuulee ja näkee, että olet koko yön lukenut. Sitä pelkäsinkin.--(_Itkien_.) En voi koskaan antaa itselleni anteeksi, että pakotin sinua lukemaan. Parempi olisi ollut ilman rippikoulua.

TOLARI. Ei minun tarvitsekaan mennä rippikouluun. Niin oli rovasti sanonut Turkalle, että meitä kuulutetaan pyhään kristilliseen avioliittoon ensi sunnuntaina!

MAIJA (_pudottaa hinkin kädestään_). Ensi sunnuntaina!

TOLARI. Elä pelkää, Maija. Kyllä me saamme jokapäiväisen leivän, niin että meillä on kaikki kuin ruumiin ravinnoksi ja tarpeeksi tulee, ruoka, juoma, vaatteet--kotina on Tiuhtion torppa, jonka kartanolla kasvaa pihlaja ja ympärillä kauniit pellot. Karjaa on jo lehmä ja hevonen. Rahaa minulla on kymmenes sata täyttymässä.

MAIJA. Enkä minäkään pennitön ole.

TOLARI. Silloin on toinen tuhat alulla. Tavaraa saamme, mitä tarvitsemme. Hyvä puoliso ... ottiatuota... Ja juhlien tullessa ajamme kuuraisen korven halki talvisen aamun hämyssä kirkolle, josta tulia vastaamme tuikkaa, minä keulalla, perällä Maija ja kaksi kääröä.

MAIJA. Mitä kaksi kääröä?

TOLARI. Ne kuuliaiset lapset, jos Maija tahtoo ottiatuota?

MAIJA. Minä tahdon.

TOLARI. Ja minä Heikki Tolari tahdon rakastaa sinua Maija Rivakka myötä- ja vastoinkäymisissä.--Mitä Maija itkee?

MAIJA. Se on niin suloista, kun ne saavat toisensa, jotka toisiaan rakastavat.

TOLARI. Niin minustakin.--Lähdetään Maija, pesemään Heikin silmät. (_Kädestä pidellen menevät perälle oikeaan_.)

HUOTARI (_tulee kuistin kautta_). Minnekähän se Anni on kadonnut?

ANNI _tulee vasemmalta, syöksähtää Huotarin kaulaan, mutta purskahtaa veitikoiden nauramaan_.

HUOTARI. Mitä sinä naurat?

ANNI. Väärä kaula!

HUOTARI. Minullako väärä kaula!

ANNI. Minun piti äidin puolesta syleillä Poikaa!

HUOTARI. No hyvä, ettei minun kaulani ollut sen väärempi! Mutta minä tahdon kaulastani vuokran luonnossa.

ANNI (_sieppaa hinkin suojakseen_). Huotari! Varo kermahinkkiä!

HUOTARI. Pane se maahan takaisin.

ANNI. Se pitää viedä tupaan. Vie sinä, minä odotan sinua täällä. Mutta kanna varovasti, ettei kerma loisku! (_Tuppaa hinkin huotarin käsien väliin pohjapuoli päällimmäisenä ja alkaa tanssia laulaen_.)

Yks kaks kolme neljä ja viis. Missä on mun kultani siis? Ei se oo siellä, ei se oo täällä, vaan se on koskella pölkkyjen päällä.

HUOTARI. Nyt minä tulen ja sinut syön!

ANNI. Kermahinkki!

HUOTARI. Kaikista pitääkin olla vastus! (_Lähtee kuistille päin_)

ANNI _Turkan tullessa vetäytyy perälle_.

TURKKA (_tulee kuistin kautta_). Minä olen sinua hakenut. (_Ottaa Huotaria kynkästä_)

HUOTARI. Varo, varo hiidessä!

TURKKA. Sinullako on joku tärkeä homma?--Ahaa! Tuoko on kuohuva pata?

HUOTARI. Kermahinkki peijakas!--Mitä sinä naurat?

TURKKA. Enpä ole ennen nähnyt kannettavan kermahinkkiä pohja päällimmäisenä!

HUOTARI. Saakeli!--Tämän muistan aina, kun kaadan kahviini kermaa!

TURKKA. On hyvä, että on muistoja elämän varrella.

HUOTARI. Mutta sano suoraan, mitä Anni tarkoittaa.

TURKKA. Että saisit parempaa vauhtia.

HUOTARI. No, nyt!

TURKKA. Tpruu!--Elä juokse Annin jäljessä. Et sillä tavoin kiinni saa. Mutta kulje ylpeänä niin kuin sopii tukkipäällikön! Minä olen eronnut, sinä olet minun sijallani.

HUOTARI. Eläköön!--Aina kun palkkani nostan, muistelen sinua hyvällä sydämellä.

TURKKA. Ja minä muistelen sinua lämpöisellä sydämellä aina kun tynnyrin näen.

HUOTARI. Ai ai ai, ei puhuta koskaan tynnyristä.

TURKKA. Jollet olisi tullut koputtamaan tynnyriä, ei nyt tanssittaisi minun kihlajaisiani.

HUOTARI. Niinkö? Sitten ei ollutkaan minun tyhmyyttäni, vaan sallimuksen määräys, että minun oli ruvettava rumpaliksi.

TURKKA. Olisi nyt kihlajaisten sijaan hautajaishommat ja minä olisin sureva sulhasleski.

HUOTARI. Niinkö oli ankaraa se tauti!

KATRI (_pukeutuneena kansallispukuun ja runsaasti koristettuna tulee kuistin kautta_). Poika, vieraita tulee tien täydeltä!

TURKKA. Katri kaunis kumppanini, lähdemme vieraita vastaan. (_Menevät perälle oikealle_)

HUOTARI (_yksinään_). Anni tuolta kurkistelee. Mutta koetetaan nyt uutta konstia. (_Asettaa hinkinpohjan kuvastimekseen ja somisteleikse_.)

ANNI (_tullen Huotarin luo_). Mitä Heikki Anselmi niin peilailee?

HUOTARI. Sano: herra Huotari!--Herra Huotari peilaa odotellen uutta heilaa! (_Peukalokoukut liivien hihareijässä laulaa selin Anniin_.)

On niitä kukkia muuallai ei niityn mättähillä. On niitä tyttöjä muuallai ei tään kylän emännillä.

ANNI (_puikahtaen Huotarin eteen_).

Herranpäivill' on päätetty, että nätti se naida pitää. Hei löydätkö toista tään tytön moista? Siit' ei tule mitään!

HUOTARI _kääntyy toisaalle astelemaan_.

ANNI (_Huotarin eteen_). Mitä Turkka sanoi sinulle, kun huusit eläköön?

HUOTARI. Sanoi mykkypröö! (_Toisaalle_)

ANNI (_eteen_) Sepä hassua oli!

HUOTARI. Se on enkeliskaa! (_toisaalle_)

ANNI (_eteen_). Mitä paljon se on suomeksi?

HUOTARI. Mykkypröö on suomeksi: Kunniallinen nuorimies Heikki Anselmi Huotari on korotettu herra tukkipäälliköksi. (_Kääntyy selin_)

ANNI (_Huotarin selän takana_). Hyvä herra, katsokaa armollisesti minun puoleeni.

HUOTARI. Kuka sinä olet?

ANNI. Köyhänlesken tytär.

HUOTARI. Mitä sinulla on asiaa?

ANNI. Että ottaisitte minut rouvaksenne.

HUOTARI (_kääntyy_). Olen armelias ja otan.

ANNI. Mykkypröö! (_Kääntyy selin_)

HUOTARI. Mitä sinä nyt?

ANNI. Puhun enkeliskaa!

HUOTARI. Mutta mitä se merkitsee?

ANNI (_kääntyen_). Se merkitsee, että minä köyhänlesken Anni pääsen kotitalooni emännäksi ja otan sinut isännäkseni.

HUOTARI. Ihanaa kieltä se enkeliska! (_Laulaa_)

Tula tuulan tuli tuli tei! Emme erkane konsana, ei! Mesimarjani, pulmuni, pääskyni mun, paras aarteeni oot sinä mun, minä sun! Mitä toivoisin minä muuta!

ANNI (_laulaa_).

Tula tuulan tuli tuli tei! Oma onni se yhtehen vei. Ja tulkohon hallat ja harmit ja muut, elo huoleton meillä on, naurussa suut, ja kirkkaana päivä ja ilta.

(_Yhdessä laulettuaan ensimmäisen säkeistön menevät perälle_.)

PÖLHÖ-KUSTAA (_vehnästä käsissä tulee kuistin kautta_). Voi saateri, kun on nisua ja kaikellaista hyvää ryönää pöydät täynnä! (_Puhelee taivaalle_) Äiti hoi! Kustaalla on lysti!--Joo, joo, kyllä Kustaa on tottelevainen ja nöyrä.

PIETOLA (_tulee kuistin kautta_). Jopa nyt päivä kauniisti paistaa!

PÖLHÖ-KUSTAA. Ja enkelit laulavat.--Kuulkaa!

Täss' on morsian kuin rannan raita sorja, puhdas punaposki, nyt jo toisen orja, äsken äidin virkku, nyt jo kullan sirkku. Tytöt laulakaa nyt vaan, viulut raikumaan nyt vaan.

PÖLHÖ-KUSTAA (_Pietolalle_). Tuo Katri oli eilen sammakkona ja nyt se on kuninkaantytär!

MIEHET (_tuoden Turkan saatossa laulavat_).

Täss' on sulho taas kuin ohra tähkäpäissä, mielitietyn kanssa tanssii kohta häissä, sulho suora, nuori, vahva niin kuin vuori kylän kauniimman saa. Pojat laulakaatte vaan.

KAIKKI (_laulavat_).

Rakkaus olkoon teille aina onnensilta, myöskin olkoon teille leuto elonilta, saakoon viljaa pellot, soikoon karjankellot! Nytpä riemuiten me vaan kilvan laulakaamme vaan.

PÖLHÖ-KUSTAA. Voi saateri! Turkka sai kuninkaantyttären!

HUOTARI. Niin. On tapahtunut niin kuin aina hyvissä kirjoissa: he saivat toisensa. Ja voidaan lopuksi kirjoittaa: Heidän ilonsa oli kuin lintujen laulua keväisessä metsässä ja heidän onnensa kuin pilven päivänpuoleinen ranta.

OTERMA (_hutikassa, saapaspareja käsivarrella ja päässä kaksi hattua_). Huotari saarnaa makeasti kuin paalinpappi!

KASURI (_hutikassa, komeaan takkiin ja liiveihin puettuna ja kellonhäntiä etu täynnä_). Ja valehtelee kuin almanakka! Sillä minä en ole saanut sitä, joka minua kyörää. Maija, toimita se minulle nyt, kun olen komeimmillani kuin mustalaisen hevonen markkinoilla!

OTERMA. Ja siunaa, Maija, minua nyt, kun minulla on kahden miehen pääkappaleet ja kolmen jalkamiehen varustukset.

MAIJA. Kyllä minä siunaan teitä, korttipukarit! Toinen saa Pahna-Maijan ja toinen Poro-Pirkon!--Tuolla tavoin resuavat ja häpäisevät joukkonsa!

PIETOLA. Elä ole, Maija, milläsikään. Sekali on joka seurakunta.

HUOTARI. Meidän joukossamme on kaikkea, mitä taivaankannen alla löytyy, ja miestä minkälaista hyvänsä: herraksi kelpaavia, isännäksi pystyviä ja pöllöjä puunhakkuuseen. Pietola vei joukostamme parhaan, tukkipoikain tukkipojan. Mutta meille toisia tulee, jos toisia menee. Tämä parvi pysyy aina uutena, niin kauan kuin honkia metsissä humisee.

KAIKKI (_laulavat_).

Vielä niitä honkia humisee Suomen salomailla. Vielä niitä ollaan reippaita poikia tukkijoelle vailla.

Esirippu.

LOPPU