Part 3

_Eloise_ (hytisten kylmästä, kuten kaikki muutkin). Herra varjelkoon, miksi ei kukaan käännä lämpöjohtoa auki?

_Sarita_ Minä luulen, ettei sitä ole enää lämmitetty.

_Rva Lumley-G._ Eikö enää lämmitetty? Mutta sehän on mieletöntä. Huhtikuun puolivälissä. Lähettäkää kutsumaan talon isännöitsijää. Kutsukaa... voi, minä unohdin.

_Arkkipiispa_. Onko täällä joku, joka tietää, miten lämpöjohtoa hoidetaan? (Vaitiolo, kaikki katselevat kysyvästi toisiaan.)

_Rva Lumley-G._ Me palellumme kuoliaiksi.

_Helena_. Meidän täytyy tehdä nuotio.

_Eloise_. Miten sytytetään nuotio?

_Reginald_. On löydettävä jotakin palavaa.

_Arkkipiispa_. Jotakin puusta tehtyä, luullakseni. (Alkaa tutkia erästä kullattua tuolia.) Onkohan tässä puuta. Eikös tuoleja joskus tehdä puusta?

_Reginald_. Minä luulen lukeneeni jotakin sellaista.

_Helena_. Tämä jakkara on puusta tehty. Lämmittäkää sillä.

_Rva Lumley-G._ (kauhuissaan). Mitä? Sehän on antiikkinen.

_Eloise_. Se on väärentämätön Ludvig XV:n aikuinen jakkara. Se maksaa kolmekymmentäseitsemäntuhatta dollaria.

_Lumley-G._ (melkein vihaisesti). Mitä se siihen kuuluu. Sytyttäkää se palamaan!

_Reginald_ (vetäen jakkaran keskelle lattiaa). No niin, me sytytämme sen.

_Helena_. Sinun on ensin särettävä se.

_Arkkipiispa_ (ikäänkuin halveksien runoilijan tyhmyyttä). Luonnollisesti. Menkää pois tieltä! (Tarttuu jakkaraan ja iskee sen voimakkaasti permantoon. Jakkara -pysyy ehyenä.)

_Reginald_. Ei niin! Te vedätte toiseen ja minä toiseen suuntaan. (Ponnistus on turhaa.) Ei tämä käy. Me tarvitsemme kirveen.

_Helena_. Mistä me sen otamme?

_Reginald_. Minulla on veitsi. Ehkä se auttaa? (Ottaa taskustaan pienen kynäveitsen.)

_Arkkipiispa_. Oletteko te hullu! Mutta ehkä se palaa tällaisenaankin, jos löydämme hyviä sytykkeitä.

_Reginald_ (ottaen taskustaan jalokivillä varustetun tulitikkurasian). Tässä on tulitikkuja.

_Arkkipiispa_. Mutta meillä täytyy olla paperia. (Katselee ympärilleen.) Jotakin, joka palaa helposti.

_Helena_ (viitaten erääseen seinäverhoon). Koettakaa, palaako tuo verho.

_Rva Lumley-G._ Mitä? Sehän on flaamilainen gobeliini. Sen arvo on kaksituhatta dollaria.

_Lumley-G._ Ei haittaa. Sytyttäkää se palamaan.

_Reginald_ (riistää arkkipiispan avulla verhon seinältä, vie sen keskelle lattiaa aiottuun rovioon, raapaisee tikulla tulta, mutta verho ei syty. Raapii useamman tikun, mutta tulos on yhtä huono). Tämä ei kelpaa.

_Sarita_ Mistähän se voi johtua?

_Eloise_. Tyhmyrit! Eiväthän mitkään tämän talon taide-esineet pala. Ne on tehty tulenkestäviksi.

_Reginald_ (neuvottoman vaitiolon jälkeen rientää arkkipiispan kimppuun ja riistää hänen viittansa). Onko tämä tulenkestävä?

_Arkkipiispa_ (estellen). Ei saa, ei saa. Antakaa sen olla.

_Rva Lumley-G._ (komentaen). Luovuttakaa se heti hänelle! —

_Reginald_ (heittää paitahihasilleen jääneen arkkipiispan viitan jakkaran päälle keskelle lattiaa, raapaisee tulta ja saa heikon liekin syttymään). S (Kaikki tunkeutuvat niin lähelle nuotiota, että ovat vähällä työntyä tuleen. Helena saa vaivoin heidät taivutetuiksi antamaan tilaa äidilleen ja isälleen. Hetken hiljaisuus.)

_Rva Lumley-G._ Minä olen kadottanut timanttivyöni. Se on varmaan jäänyt jonnekin ulos. Hyvänen aika, eikö joku menisi sitä etsimään?

_Helena_. Olkaa rauhassa, äiti. Ei sitä kukaan varasta, sillä eihän sillä nyt enää ole mitään arvoa.

_Rva Lumley-G._ Voi, voi sentään, en minä voi tottua tähän.

_Sarita_ (lyhyen vaitiolon jälkeen). Siis rahallakaan ei ole mitään arvoa?

_Arkkipiispa_ (huomaten). Eikä pankkeja ole enää olemassa!

_Lumley-G._ (hetken yleisen vaikenemisen perästä nousten innostuneena tulen äärestä). Minä olen vapaa! (Toisten kasvoilla hämmästys, aivan kuin he luulisivat ukon tulleen hulluksi.) Minä olen vapaa! Vapaa!

_Rva Lumley-G._ (yhä hämmästyksen vallassa). Mitä sinä sillä tarkoitat?

_Lumley-G._ (edelleen saman tunnelman lumoissa). Minä olen päässyt kaikesta... kaikesta... kaikesta!

_Rva Lumley-G._ Mistä kaikesta?

_Lumley-G._ Rahoistani! Minun ei tarvitse enää allekirjoittaa maksumääräyksiä. Minun ei tarvitse olla tekemisissä liikeasioiden kanssa.

_Eloise_. Isä, oletko sinä järjiltäsi?

_Lumley-G._ Se on totta... totta! Ihmiset eivät enää tule minua kiusaamaan. He eivät enää kirjoita minusta. He eivät heitä minua vastaan pommeja. Minä saan tehdä mitä tahdon ja olla onnellinen. (Vaipuu helpotuksesta nyyhkyttäen tuolille ja kuiskailee itsekseen.) Vapaa... vapaa...

_Rva Lumley-G._ Voi, voi, tämä on hirveätä!

_Sarita_ (puuskahtaen). Tämä näyttää jonkun sosialistin huonolta pilalta.

_Eloise_. Tämä on kuin painajaisunta.

_Sarita_ Tämä on konnantyö meidän yhteiskuntaluokkaamme vastaan. Nythän me emme ole paljon parempia kuin työväki.

_Reginald_. Olisi ainakin pitänyt jäädä enemmän palvelijoita jälelle.

KAHDEKSAS KOHTAUS.

Edelliset ja Granville.

_Granville_ (on tullut oikealta whiskypullo kummassakin kädessään ja kuullut edellisen vuorosanan. Hän on juovuksissa). Vai niin, vai kaipaatte te palvelusväkeä. Minä tapasin juuri äsken Tuttlen. Hän on tulossa kädessään muuan teidän antiikkinen pertuskanne. (Jotkut läsnäolijoista päästävät kauhun huudon.) Roskaväki on lähtenyt liikkeelle. Vallankumouksen raivottaret ovat päässeet valloilleen. Punainen lippu liehuu kaduilla!

_Arkkipiispa_ (joka samoin kuin muutkin on tuijottanut ihmeissään Granvilleen). Sir, minä luulen, että te olette juovuksissa. — Teidän hermonne eivät ole kestäneet tätä kauheata tapahtumaa.

_Granville_. Mitäs te, arkkipiispa, sanotte nyt Jumalastanne? Nukkuuko hän kenties ja näkee pahoja unia? Vai onko ehkä joku lyönyt häntä kyynärpäähän. Vai onko hänkin humalassa kuten minä?

_Arkkipiispa_. Herra Granville, tämä on pilkkaa!

_Granville_ (nauraen). Viinikellarin ovi on auki. Olkaa hyvä ja nauttikaa tekin, niin saamme nähdä, mitä te sitten puhutte.

_Rva Lumley-G._ (arvokkaasti). Minä luulen todellakin, että te näin vaikean koettelemuksen hetkenä...

_Granville_. Mitä nyt, armollinen rouva? Alammeko tulla siveellisiksi? Olisiko meidän rakennettava kaikki entiselleen? Vastatkaa minulle, te uutterien muurahaisten veljet ja sisaret! (Odottaen vastausta, jota kuitenkaan ei tule.) Minun sieluni nousee siiville, (tutkii pullon leimaa)... Royal Irish Whiskeyn siiville. Katsokaa aurinkoja tuolla radoillaan! Katsokaa kiertotähtiä! Kuivuneina ja pimeinä ne ovat ainiaaksi unohdettuja. (Toiset kuuntelevat jäykistyneinä ja ymmärtämättä hänen puhettaan. 'Tarkastaa heidän säikähtyneitä kasvojaan ja puhkeaa nauruun.) Minun juhlassani on, näemmä, kokoelma kuolleita vieraita. — Kippis, rakkaat ystävät, tänään me ilveilemme jumalien kanssa! (Vie pullon huulilleen.)

_Sarita_ Oh, tämä on kamalaa! Eikö teillä ole yhtään hävyn tunnetta?

_Granville_. Häpyäkö? Se oli pelin laki, mutta nyt on peli loppunut.

_Sarita_. Hyvä herra, te kyllä saatte jälkeenpäin hävetä.

_Granville_. Minä en milloinkaan uskonut peliin, mutta kun ei ollut muuta mahdollisuutta, niin minä pelasin. Minua huvitti pelata paremmin kuin toiset, katsella heidän ponnistelujansa, lukea heidän sielujensa liikkeitä ja hallita heidän naurettavia puuhiansa. Mutta nyt — missä ovat pelinappulat? Pelipöytä on lyöty nurin.

_Helena_ (astuen Granvillen luo). Herra Granville, sallikaa minun ehdottaa, että te menisitte pois ja joisitte yksinänne, jollei teillä ole meille mitään parempaa sanottavaa.

_Granville_. Oo, minun neitseellinen vaimoni! (Tarttuu Helenaa ranteesta kiinni.) Tule kanssani tyhjentämään pullo!

(Helena astahtaa taaksepäin, mutta Granville pitää häntä kiinni ranteesta, jolloin heidän välilleen syntyy ottelu. Samassa tulee sisälle Billy.)

YHDEKSÄS KOHTAUS.

Edelliset ja Billy. Vähän myöhemmin Tuttle (huomaamatta pulloineen).

_Billy_ (iloisena oikealta ovelta). Halloo!

_Helena_. Billy!

_Granville_ (joka vähitellen toipuu hämmennyksestään, irroittaa Helenan käden ja ratkeaa taas nauruun). On sittenkin olemassa jotakin, jonka vuoksi kannattaa elää.

_Billy_. Mistä on kysymys' (Käsittää tilanteen.} Niinkö pian, Granville?

_Helena_. Oletko ollut kaupungissa?

_Billy_ (nyökkää myöntävästi).

_Kaikki_ (paitsi Granville kokoontuvat hänen ympärilleen ja kyselevät). Mitä te näitte? — Kertokaa! .

_Billy_. Samaa kuin täälläkin. En kerrassaan mitään.

_Rva Lumley-G._ Eikö yhtään ihmistä?

_Billy_. Ei yhtään ainoata sielua.

_Rva Lumley-G._ Onko koko kaupunki autiona?

_Billy_. Kuin hautausmaa. Broadwaylla seisoo raitiovaunuja, autoja, moottoripyöriä, lentokoneita, mutta niissä ei ole yhtään ainoata ihmistä. Käytävillä on pieniä tuhkakasoja — niitä on myös myymälöissä ja raitiovaunuissa. Mutta ei kuulu minkäänlaista ääntä. Ei edes kärpästä ole elossa.

_Sarita_ Oi, kuinka hirveätä!

_Helena_. Ovatko kaikki muut asiat kunnossa?

_Billy_. Ovat. Ruokaa, juomaa, vaatteita, kaikkea oli. Mutta teidän on itsenne mentävä niitä ottamaan.

_Rva Lumley-G._ Se on konnamaista!

_Billy_. Kuinka niin, rouva Iumley-Gotham? Mitä puuttuu? Tehän omistitte puolet maapalloa — ja nyt voitte saada toisenkin puolen. Nyt on koko maapallo teidän. Ottakaa se syliinne!

_Helena_ (moittivasti). Billy!

_Billy_ (hyväntuulisena). No, no, rakkaani. Minä en tahdo olla ilkeä. (Katsellen ympärilleen.) Onko teillä aavistustakaan siitä, mihin teidän on ryhdyttävä? (Hiljaisuus.) Nähtävästi ei. — Minä aavistan, että aiotte jatkaa elämistä, mikä luonnollisesti on yksinkertaisinta. Sentähden olen hankkinut teille vähän ruokaa.

_Arkkipiispa_ (syöksyen Reginaldin kanssa Billyä kohti). Erinomaista!

_Billy_ (pysähdyttäen heidät). Anteeksi, silmänräpäys. Minulla on ensin jotakin muuta sanomista. Me olemme nyt aloittaneet uuden elämänjärjestyksen, ymmärrättekö? Tänä aamuna alkoi vuosi 1. Pyhä omistusoikeus. on lakkautettu. Minä kehoitan teitä myöskin kiinnittämään huomiotanne siihen, että kaikki sovinnaiset tavat on poistettu. Herra Reginald Simpkinsillä on iltapuku yllään, vaikka nyt on aamu, ja hänen korkea-arvoisuutensa arkkipiispa esiintyy paitahihasillaan. Minä aion rikkoa myöskin muutamia sääntöjä. Kuten otaksun, tietävät kaikki, että minä olen pitänyt Helenasta jo vuosia sitten.

_Helena_. Mutta Billy...

_Billy_ (keskeyttäen). Minä rakastin häntä jo ennen kuin hänet pakotettiin menemään naimisiin Granvillen kanssa. Te nimititte sitä »säätyavioliitoksi», ja te karkoititte minut pois uhaten riistää minulta hengen. Eilen illalla minä palasin, aikoen ottaa hänet mukaani teidän maailmastanne ja kaikista sen laeista välittämättä. Nyt on se maailma loppunut, ja myöskin kaikki sen lait ovat rauenneet. Sen vuoksi minä en enää aiokaan viedä häntä pois. Mutta pankaa mieleenne se seikka, että hänen nimensä on tästä hetkestä alkaen Helena Kingdon, eikä Helena Granville. (Ojentaen kätensä Helenalle.) Rakkaani! (Helena seisoo liikkumattomana, mutta sallii kätensä jäädä.) Tule! Me olemme rakastaneet toisiamme uskollisesti, ja me olemme odottaneet kauan. Rakastatko minua, Helena?

_Helena_ (vakavasti). Kyllä, minä rakastan sinua.

_Rva Lumley-G._ (syöksähtäen esille ja kirkaisten kauhistuneena). Helena!

_Billy_. Minä valitan, rouva Lumley-Gotham, mutta tämä asia koskee vain Helenaa ja minua.

_Granville_. Nuori mies, minä luulisin, että se hieman koskee minuakin.

_Billy_. Granville, te olette juovuksissa. Teidän on oltava selvä voidaksenne keskustella tällaisesta asiasta.

_Granville_. Niin, minä ymmärrän kyllä, poikaseni, että tämä voi kuulostaa hiukan teatterimaiselta, mutta oletteko tullut ajatelleeksi, että tämä teko voi maksaa henkenne?

_Billy_ (katsellen pitkään Graavilleen ja naurahtaen). Oletteko kokonaan unohtanut, että asiat ovat eilisillasta suuresti muuttuneet?

_Granville_. Mitä te tarkoitatte? ..

_Billy_. Eilen illalla tarvitsi teidän vain viitata kädellänne saadaksenne minut pois tieltänne. Mutta jos te nyt tahdotte ottaa minulta hengen, niin on teidän tehtävä se itse. Omin käsin on teidän suoritettava alhainen, raaka murha. Se on kamala tehtävä, sen kai ymmärrätte?

_Helena_. Billy, olkaamme järkeviä...

_Billy_. Järkeviäkö, rakkaani? Tietysti! Granville on gentlemanni. Hän tuntee tarkoin kaikki juonittelun säännöt. Siitähän hän on tullut kuuluisaksi. Ehkä me suoritamme kaksintaistelun. Eikö se ole hienoa? (Kääntyen koko seuran puoleen.) Olkaa niin ystävällisiä ja painakaa mieleenne tämä tosiasia: tästä hetkestä lähtien on Helena minun vaimoni. Me olemme kuherruskuukauttamme varten valinneet hääkerroksen Yhdyshotellista, joka sijaitsee Broadvaylla 34:nnen ja 42:n kadun välillä. Tukkukauppaosakeyhtiön tavaratalo on aivan lähellä. Sitä me luonnollisesti kaikki tulemme pitämään suuressa arvossa. Me emme Helenan kanssa halua mitenkään olla toisten tiellä. Me jätämme kaikki muut kaupunginosat teidän haltuunne. Toiselta puolen emme myöskään halua olla ylpeitä, vaan tahdomme mielellämme kaikin tavoin auttaa onnettomuustovereitamme. Mutta kaikkien, jotka kuuluvat meidän seurapiiriimme, on ymmärrettävä, että vanha oikeus viettää loiselämää on lakkautettu ja että jokaisen on suoritettava osansa työstä. — Niin, tässä olikin kaikki, mitä minulla oli sanottavaa. Sen verran vain lisään, että huvipalatsin tallista löydätte yllin kyllin autoja ja että säilykkeitä on saatavana myymälöistä palatsin lähistöllä. (Tarttuu Helenan käteen.) Tule, Helena, oma vaimoni!

(Seurueen kesken syntyy hämmennystä ja sohinaa.)

_Rva Lumley-G._ (ennenkuin Helena ja Billy ovat ehtineet poistua). Tämä on hirvittävä rikos säädyllisyyttä ja hyviä tapoja vastaan... mutta... mutta kuinka te voittekaan ajatella perustaa perheen ilman anoppimuoria?

_Lumley-G._ Niin, ja ilman appiukkoa? Minä tulen mukaan.

_Arkkipiispa_. Kirkon apu on tarpeellinen kaikissa vaiheissa. Minä liityn seuraan.

_de Puyster_. Mitenkä voisi ajatellakaan elämää ilman sanomalehdistöä? Sallikaa minun tarjota palvelustani.

_Billy_. Minusta näyttää, että kaikki ovat halukkaita lähtemään meidän mukaamme.

_Kaikki_ (paitsi Tuttle, vilkkaasti). Tietysti! Kuinkas muuten? Me lähdemme kaikki.

_Tuttle_ (joka koko ajan on loikonut sohvalla, viljellyt pulloja ja juopunut). Menkää hiiden kattilaan. Minä en lähde mihinkään. Minä olen nyt kapitalisti... maailman valtias... Minä hallitsen...

Väliverho,

KOLMAS NÄYTÖS.

(Yhdyshotellin keittiö. Tavallisen kokoinen osittain kaakeliseinällä tahi puoliväliin seinää kohoavalla maalauksella varustettu. Oikeassa nurkassa hella keittiöpöytineen. Keittiön kalustoa. Perällä oviaukko ulos ja vasemmalla ruokailuhuoneeseen. — Edellisen näytöksen tapauksista on kulunut kuukausi.)

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

Eloise ja Sarita (kuorimassa perunoita).

_Eloise_ (samassa tanssileningissä kuin ensimmäisessä ja toisessa näytöksessä. Se on nyt likainen ja laahustin on leikattu pois.) Voi, hyvä Jumala tätä elämää! Tätä on jo kestänyt kokonainen kuukausi, emmekä me ole ehtineet edes hankkia itsellemme uutta pukua.

_Sarita_ (myös samassa, nyt kuluneessa puvussa. Hiukset huonosti kammattuina ja iho huolimattoman hoidon vuoksi raa'empi). Minä en ymmärrä, kuinka palvelijat ovat voineet elää, kun heidän on täytynyt tehdä tällaisia töitä. Kuinka minä vihaan perunain kuorimista!

_Eloise_. Miksi me emme keitä niitä kuorimatta?

_Sarita_. Se ei taida olla soveliasta. Mutta ajattele, Reggie on niin hävytön, että ilkeää vaatia niitä paistettuina. Minä hän meitä pitää?

_Eloise_. Pian hän kai jo tahtoo perunasalaattia ja majoneesikastiketta! Hän näyttää luulevan, ettei minulla ole muuta tekemistä kuin maustaa hänen ruokaansa persiljalla.

_Sarita_. Piispahan se aina yllyttää häntä. Kun he ovat saaneet tulen palamaan puoli tuntia täällä keittiössä, arvelevat he nähtävästi, että heillä on täysi oikeus haukkua toisia.

TOINEN KOHTAUS.

Edelliset ja Reginald.

_Reginald_ (kuluneessa -puvussa ilman takkia tulee vaivaloisesti kantaen koria, joka on puolillaan hiiliä). Voi, voi sentään! (Laskee korinsa keskelle lattiaa ja jää seisomaan läähättäen.) Nuo portaat pitenevät päivä päivältä.

_Sarita_ (ivaten). Tietysti. Miksi ette opettele hoitamaan hissiä?

_Eloise_ (kurkistaen hiilikoriin). Mitä nyt? Nimitätkö sinä tätä korilliseksi hiiliä?

_Reginald_. Mikä sillä on vikana?

_Eloise_. Mene alas ja pane kori täyteen, muuten minä sanon Billylle!

_Reginald_. Mene itse siitä hiiden kattilaan!

_Eloise_ (katsoen Reginaldiin halveksuva ilme kasvoillaan). Ajattele, ja kuukausi takaperin sinä rukoilit minua menemään naimisiin kanssasi. Sinä sanoit minua enkeliksi.

_Reginald_. Nyt sinä olet paholainen. (Menee hellan luokse ja alkaa tutkia sillä kiehuvan kattilan sisällystä.) Mitä tämä on?

KOLMAS KOHTAUS.

Edelliset ja rva Lumley-Gotham.

_Rva Lumley-G._ (likaantuneissa vaatteissa ilmestyy oviaukkoon). Reggie, enkö minä ole käskenyt sinua pysymään poissa lieden luota. (Huomaa pöydällä miehen takin, heittää sen maahan.) Ja enkö minä ole sanonut sinulle, ettet saa heittää vaatteitasi keittiöön?

_Reginald_. En minä ole tuonut sitä tänne.

_Rva Lumley-G._ Eikö se ollut juuri ylläsi?

_Reginald_. Minä vakuutan...

_Rva Lumley-G._ (tempaa liedeltä paistinpannun ja heilauttaa sitä uhkaavasti). Mene tyhjentämään tuo jätelaatikko. Ja laita, ettei minun tarvitse nähdä sinua ennen illallista!

_Reginald_ (ottaa jätelaatikon ja menee perältä).

_Rva Lumley-G._ (Eloiselle, joka nauraa Reginaldin kohtaloa). Mene sisään ja kata pöytä! (Vaipuu istumaan ja kuivaa kasvojaan esiliinallaan.)

_Eloise_ (poistuu vasemmalle.)

NELJÄS KOHTAUS.

Rva Lumley-Gotham ja Sarita.

_Rva Lumley-G._ Voi hyvä Jumala, miksi ihmiset eivät elä kylmillä säilykkeillä?

_Sarita_. Minkätähden he eivät voi syödä riissiä ja muuta sellaista, mitä ei tarvitse kuoria? Siihen minä tahtoisin saada vastauksen.

_Rva Lumley-G._ (ikäänkuin kerjäten myötätuntoa). Minä olen todellakin sitä mieltä, että heidän tulisi edes koettaa säästää minua. Minulla on niin kovin paljon huolta!

_Sarita_. Mikäli minä voin ymmärtää, tuotatte te itse itsellenne enimmän huolta.

_Rva Lumley-G._ (tulistuen). Minä en voi sietää, että te aina puhutte tuolla tavoin. Miten minä tuotan itselleni huolta? Olkaa hyvä ja sanokaa suoraan.

_Sarita_. Tietysti teidän sydämellänne on jälleen Helenan ja Billyn asia. Se olisi ollut selvä alusta alkaen, ellette te itse olisi sitä sotkenut.

_Rva Lumley-G._ Millä tavoin sotkenut?

_Sarita_. Hehän olivat valmiit liittymään yhteen, mutta te saitte kysymyksen pöydälle kuukauden ajaksi.

_Rva Lumley-G._ Minä luulin, että sinä aikana tulisi jokin ratkaisu.

_Sarita_. Te voisitte ratkaista sen milloin vain tahtoisitte.

_Rva Lumley-G._ Hyvänen aika! Mitä te puhutte? Pitäisikö minun antaa tyttäreni asua miehen kanssa, joka ei ole hänen aviomiehensä?

_Sarita_ (ivallisesti). Ei suinkaan se tapahtuisi ensimmäistä kertaa teidän seurapiirissänne.

_Rva Lumley-G._ Mutta kun Helenan laillisesti villitty mies on samassa talossa. Hänhän tietäisi, kaikki tietäisivät sen.

_Sarita_. Eikö meillä ennen ollut tapana sanoa, ettei mikään merkinnyt mitään, jollei siitä vain mainittu sanomalehdissä. Nyt ei sellaisesta ole pelkoa.

_Rva Lumley-G _ Sarita! Minä en ymmärrä teidän kevytmielistä suhtautumistanne tähän asiaan.

_Sarita_. Mutta, hyvä rouva, ettekö ymmärrä, että teidän on tultava järkiinne ennemmin tai myöhemmin?

_Rva Lumley-G._ (nyt jo itkuun puhkeamaisillaan). Niin, niin.

_Sarita_. Tänään on muuten kuukausi kulunut, ja asia tulee jälleen esille. Mitä te aiotte sanoa Billylle ja Helenalle?

_Rva Lumley-G._ (voivotellen). Minun sydämeni on murskana... Minun nimeni on tallattu lokaan.

VIIDES KOHTAUS.

Edelliset ja Eloise.

_Eloise_ (on tullut niin, että viimeiset sanat ovat sattuneet hänen korviinsa). Herra varjele! Taasko te jauhatte tuota samaa asiaa?

_Sarita_ (ei ota huomioon Eloisen sekaantumista, vaan jatkaa edellistä keskustelua). Potkikaa Granville pellolle, niin asia on selvä.

_Eloise_. Onko joku nähnyt Granvilleä tänään?

_Rva Lumley-G._ Hän oli täällä aamulla.

_Eloise_. Tietysti humalassa, kuten aina?

_Sarita_. Minkätähden hän ollenkaan käy täällä? Eikö ole selvää, että hän tulee vain tuottaakseen häiriötä, kiusatakseen Helenaa ja teitä... (Perältä kuuluu arkkipiispan ähkinää.)

_Rva Lumley-G._ Vaiti, arkkipiispa tulee! Älkäämme antako hänen kuulla mitään. Minua niin hävettää.

KUUDES KOHTAUS.

Edelliset ja arkkipiispa.

_Arkkipiispa_ (puettuna siniseen työpukuun tulee perältä kantaen selässään valtavaa puutaakkaa. Kompuroi lieden luo ja pudottaa taakkansa lattialle. Oikaisee sitten selkänsä, kuivailee otsansa ja huokaa.) Herra minun Jumalani! Tämä puunhakkaajan ammatti kuluttaa voimani loppuun.

_Sarita_ (tylysti). Epäilemättä.

_Arkkipiispa_. Ne ovat laittaneet huonekalut niin hirvittävän lujiksi, ettei niistä tahdo saada urakkaa. Tekisi mieleni käydä Bryant Parkin puiden kimppuun.

_Rva Lumley-G._ (ottaa yhden puukappaleen ja mittaa sitä lieden pituuteen). Luuletteko tosiaankin, että me voimme polttaa näitä?

_Arkkipiispa_ (tuijottaen rva L.-G:iin). Voi, hyvä Jumala!

_Rva Lumley-G._ Valitkaa nuo pitkät pois ja hakatkaa ne lyhemmiksi.

_Arkkipiispa_ (varovasti). Minä noudan kirveeni tänne.

_Rva Lumley-G._ Aikoisitteko hakata puita tässä liedellä? Se ei käy päinsä.

_Arkkipiispa_. Ehkä te voisitte käyttää noita pitkiä johonkin muuhun tarkoitukseen?

_Sarita_ (ivallisesti). Perunain muhentamiseenko?

_Arkkipiispa_ (kokoaa puunsa ja menee perälle ).

SEITSEMÄS KOHTAUS.

Edelliset, paitsi arkkipiispa, ja de Puyster.

(Naiset häärivät ruuanlaiton touhussa. Hetkinen hiljaisuutta.)

_de Puyster_ (tulee. Hän on ainoa koko pienen yhteiskunnan jäsenistä, joka on saanut säilytetyksi juhlapukunsa kunnossa. Pysähtyy ovelle ja tekee hienon kumarruksen. Hän esiintyy aivan kuin ennen maailman häviötä.) Hyvää iltaa, arvoisat naiset.

_Sarita_ (hiukan ystävällisemmin kuin hän on muita tervehtinyt). Hyvää iltaa.

_de Puyster_ (ottaen esiin muistiinpanovihkonsa). Pyydän anteeksi. Onko minulla kunnia puhutella rouva Viviana Athelstan de Smitkins Lumley-Gothamia? Salliikohan aikanne mahdollisesti myöntää minulle lyhyen haastattelun?

_Rva Lumley-G._ (kantaa juuri perunoita liedelle ja laskee ne pataan). Ei nyt ole aikaa haastatteluihin, de Puyster.

_de Puyster_. Sepä vahinko! Olen kovasti pahoillani. Kysymys on todella tärkeästä asiasta. Toimisto on kuullut huhuttavan, että sopu olisi palaamassa herrasväki Granvillen perheeseen. Voitteko sanoa minulle...

_Rva Lumley-G._ Menkää matkoihinne, de Puyster!

_de Puyster_. Ai, ai sentään... (menee puhelimen luokse, joka ei toimi). Halloo. Saanko Yleismaailmalliseen Sanomalehtiliittoon. Halloo, halloo. Nyt on puhelin taas epäkunnossa! Minun uutiseni eivät ehdi kolmanteen iltapäiväpainokseen. (Menee lohduttomana.)

_Sarita_. de Puyster parka, pääseeköhän hän milloinkaan entisistä tavoistaan?

KAHDEKSAS KOHTAUS.

Edelliset, paitsi de Puyster, ja Lumley-Gotham.

_Lumley-G._ (jonka iloinen vihellys kuuluu jo näyttämön ulkopuolelta, ilmestyy perältä vyötettynä ruokakauppiaan esiliinaan ja syli täynnä säilykkeitä. Hän on onnellinen kuin koulupoika). Kas tässä, hyvät emännät. (Asettaa säilykerasiat pöydälle ja ottaa taskustaan muistilapun.) Tahdotteko katsoa, ovatko nämä oikeita. (Vaimolleen.) Kuusi rasiaa herneitä, kolme rasiaa lohta, neljä naulaa korppuja, ja kolme kankea saippuaa. Kuivattuja persikoita haen illalla, sillä Tukkukauppa-osakeyhtiössä ne näyttävät olevan pilaantuneita. (Saritalle.) Tiedätkö, minusta alkaa tulla taitava auton ohjaaja. Tänään en ole aiheuttanut minkäänlaista yhteentörmäystä. — Niin, ja kesken kaiken, oletteko kuulleet, miten arkkipiispalle kävi?

_Sarita_. Emme. Miten sitten?

_Lumley-G._ Hän meni apteekkiin etsimään vaniljasoodaa, mutta ottikin erehdyksessä risiiniöljyä. Nyt hän on ryhtynyt verestämään latinan taitoansa voidaksensa lukea nimilapuista lääkkeiden nimiä.

_Rva Lumley-G._ (on katsellut vasemmalla ovella toisessa huoneessa tapahtuvaa pöydän kattamista). No, tokko siitä rupeaa tulemaan valmista? (Menee vasemmalle. )

YHDEKSÄS KOHTAUS.

Sarita ja Lumley-G.

_Sarita_ (huomattuaan jääneensä kahden L-G:n kanssa). Nyt meidän täytyy päästä selvyyteen Billyn ja Helenan asiasta.

_Lumley-G._ (hermostuen). Herran tähden, älä sekoita minua siihen juttuun.

_Sarita_. Mutta onhan se kuitenkin joskus ratkaistava.

_Lumley-G._ Niin, niin, mutta minä en sitä ratkaise.