Part 9

Tiurin miesten vaskikeulaiset jokiveneet olivat toisessa paikassa, nimittäin linnavarustuksen yläpuolella virran mutkassa. Ensimmäisinä olivat tänne saapuneet Tiurin Kalevi ja Musakka pienoisen jousimiesjoukon keralla. Heihin olivat matkalla yhtyneet Päiväkiven Yrjänä Kuisma ja Kiviniemen Jaama omine jousimiehineen. Itse Suur-Tiuri ja vanha Kekri Kumoinen olivat suuri jousimiesjoukko mukanaan lähteneet Unnunkosken kautta ja siellä aikoi heihin yhtyä Unnunkosken mainehikas Ronka ja monia muita tämän naapureita omine jousimiehineen. Suur-Tiuri oli kuitenkin matkalla rasittunut ja hänen täytyi jäädä Unnunkoskelle levähtämään. Niin olikin vielä tämä Tiurin miesten pääjoukko poissa markkinapaikalta.

Kun pajari siis huomasi Karjalan miehiä jo paljon kokoontuneen, lähetti hän kuuluttajansa markkinarauhaa julistamaan. Pipinä Martiska ja rummunlyöjä Mikolka kiertelivät jousi- ja peitsimiesparven saattamina ympäriinsä markkinapaikalla ja joka paikassa he ilmoittivat nämä pajarin sanat: »Kukaan Karjalan mies älköön markkinapaikalla aseita kantako, sillä niin on pajari markkinarauhan säätänyt. Jos kuitenkin aseita Karjalan miehiltä tavataan, niin niiden kantajilta pajari käskee ne pois riistämään ja heitä solmuruoskalla suomittakoon. Mutta niitä Karjalan miehiä pajari hyvin kohtelee, jotka ilman aseita tulevat ja tuovat tullessaan pajarille hyviä lahjoja.» Erikseen ilmoitti kuuluttaja pajarin käskystä kaikille Novgorodin kauppiaille, että he eivät saaneet vaihtokauppaa aloittaa, ennenkuin kaikki Karjalan miehet olivat riistaveronsa maksaneet. Karhuntanssittajille, soittoniekoille ja muille ilveilijöille kuului pajarin käsky: »He huvittakoot sekä pajarin väkeä että Karjalan miehiä hyvällä taidollaan, niinkuin — ovat luvanneet tehdä. Karhuntanssittajat huvittakoot omilla tempuillaan ja guslamiehet soitollaan. Mutta Novgorodin oikeauskoisen kirkon papit tehkööt pajarin mielen mukaan ja neuvokoot tämän puolen rahvaalle alamaisuutta ja mielen nöyryyttä herraansa pajaria kohtaan!»

Kaikki nämä pajarin sanat Pipinä kuuluttaja siis ilmoitti moneen kertaan markkinapaikalla. Toiset hänen sanojaan kuuntelivat mielisuosiolla. Niinpä Syvärin miesten heimovanhin Makari ilmoitti kuuluttajalle kaikkien Laatokan takalaisten puolesta:

— Sano herrallesi pajarille, että hyvällä mielellä hänelle markkinaveron annamme, viidenneksen kaikesta riistasta, niinkuin pajari on käskenyt. Vielä tuomme hänelle hyviä lahjoja, näädännahkoja tuomme ja saukonnahkoja ja tulirevonnahkoja ja kaikkea muuta hyvää, mitä meillä on.

Lahdenpohjan ja Kurkijoen miehet olivat suuressa ahdistuksessa. Laatokan täkäläiset, joiden veneet olivat samassa paikassa, vaativat heitäkin mukaansa pajarille lahjoja viemään. Mutta Tiurin Kalevi ja päiväkiven Yrjänä Kuisma, jotka omilta veneiltään olivat tulleet Laatokan miehiä tapaamaan, kielsivät heitä pajarin luo lähtemästä. Tiurin Kalevi ilmoitti, että hänen suuri taattonsa, joka pian markkinoille saapuisi, oli luvannut itse sopia pajarin kanssa riistaverosta ja lahjuksista. Sitä ennen ei siis kenenkään pitänyt mennä pajarin tykö.

Näin Kalevi ilmoitti, mutta hänelle tiuskaisee Syvärin miesten heimo vanhin:

— Sinun suuri taattosi ei ole meidän käskijämme eikä näiden muidenkaan Laatokan miesten käskijä. Hän kai kuvittelee olevansa koko Karjalan mahtimies, mutta minäpä sanon sinulle suoraan, että hän on vanha höperö, jonka sanoja ei moni enää kuuntele! Pajari on Karjalan miesten hyvä isä ja mielisuosiolla me hänen luokseen lähdemme.

— No jos itse menette, niin jättäkää nämä toiset Laatokan miehet rauhaan. Eivät nämä vielä liene niin kovin ihastuneita pajarin valtaan?

— Vähät me pajarin suosiosta välittäisimme, sanoo Lahdenpohjan miesten johtaja Nirkko, — vähät me hänen suosiostaan, mutta yksin emme kykene häntä vastustamaan.

— Jos vain Tiurin miehet eivät meitä yksin jätä, niin pajarin luo emme ikinä lähde! innostuu Kurkijoen miesten vanha päällikkö puhumaan.

Tämä mies oli nimeltään Ritaniemen Lyly ja kaikki Laatokan pohjoispään miehet häntä pitivät suuressa arvossa. Näin hän nyt siis innostuu pajarin valtaa vastustamaan ja sanoo, että pajarin luo pitäisi mennä miekat vyölle vyötettyinä ja teräsjännejouset vireessä, mutta yksinään he eivät uskaltaneet mihinkään ryhtyä.

— Olkaa hyvässä rauhassa, ei teidän yksin tarvitse jäädä! vakuuttaa Päiväkiven Kuisma. — Suur-Tiuri on tulossa markkinoille ja häneen yhtyy vielä monta muuta Tiurin miestä.

— Jääkää vain Tiurin urhoja odottamaan, jos tahdotte! ivaa Syvärin miesten heimovanhin Makari. — Ehkäpä Tiurin vanha taatto, mokoma mahtimies, maksaa kaikkien teidän puolesta markkinaveron ja viepi pajarille lahjukset. Jääkää te vain sitä hyvää odottamaan, mutta me menemme itse, että herramme pajarin ei tarvitse meitä odottaa.

Niin lähtivät Laatokan täkäläiset pajarin luo lahjoja viemään, mutta Kurkijoen ja Lahdenpohjan miehet tekivät Tiurin Kalevin ja Päiväkiven Kuisman neuvon mukaan.

Tällä välin olivat Pipinä kuuluttaja ja rummunlyöjä Mikolka markkinapaikkaa kierrellessään joutuneet myöskin Tiurin miesten veneiden luo. Kun toiset päälliköt olivat täältä poissa, oli venerannassa vain Kiviniemen Jaama ja Tiurin jousimiehiä. Nämä rupesivat pajarin kuuluttajaa ja hänen rummunlyöjäänsä äänekkäästi ivaamaan. Vanha Lari taatto irvistelee Pipinälle:

— Taitaa herrasi pajari pelätä, että unohdamme hänet ilman lahjuksia, kun noin kovin hoputtaa!

Häneen yhtyy nuori jousimies Orma ja nauraa.

— Katsohan, Lari kuomaseni, eipä ole tuo pajarin linnavarustus vieläkään aivan valmis. Vaikka me kävimme sen rakentamista jouduttamassa, niin eivätpä mokomat näy sen pitemmälle päässeen!

— Mitenkä pääsisivät pitemmälle, kun tämän Pipinän pitää niin monta virkaa hoitaa, selvittää Lari taatto. — Silloin solmuruoskaa heilutti, nyt miekkosen jälleen täytyy kuuluttajana kulkea.

Pipinä Martiska katselee hämmästyneenä Lari taattoa ja tämän nuorta toveria. Katselee tarkoin heitä molempia ja kun heidät tuntee, sanoo uhkaavasti:

— Vai täältä lapasinkin teidät, kuomaseni, kyyhkyläiseni! No pidänpä teidät muistissani ja pian kerron teistä herralleni pajarillekin. Siihen asti näkemiin, veljet veikkoset!

— Näkemiin, pajarin kuuluttaja! huutaa Lari taatto hänen jälkeensä. — Näkemiin ja varustauhan sukkelaan riistaveroa kantamaan. Jo alamme me pian täältä sylikantamuksittain veronahkoja tuoda, tuokiossa riista-aittasi täytämme hyvyydellä!

Kaikilla Tiurin puolen miehillä on jouset ja täydet nuoliviinet mukanaan, niinkuin Suur-Tiuri oli heidän käskenyt tuomaan. Kun nyt Pipinä kuuluttaja kieltää kaikkia Karjalan miehiä markkinapaikalla aseita kantamasta, kyselevät muutamat nuoremmat jousimiehet Kiviniemen Jäämältä:

— Jokohan meidän pitää jouset ja nuoliviinet veneiden pohjalle piiloittaa?

Mutta Kiviniemen Karhu ärisee Pipinä kuuluttajan ja hänen jousimiesjoukkonsa poismenoa katsellen:

— Vai noita meidän pitäisi pelätä, noita mokomia ja heidän herraansa vierasta pajaria! Käkisalmi on vapaiden Karjalan miesten vanha markkinapaikka ja kukaan ei ole täällä kieltänyt aseita kantamasta.

Näin rohkaisee Kiviniemen Jaama miehiään ja lähtee miekka vyölle vyötettynä markkinapaikalle kiertelemään. Hänen esimerkkinsä innostamina ottavat myös jousimiehet nuoliviinensä ja jousensa esille ja niin lähtevät kaikki suurena joukkona härnäämään pajarin jousimiehiä ja peitsenkantajia. Kun he tulevat sille paikalle, jossa on pajarin riista-aitta, haastelee vanha Lari taatto puusta veistettyjä Novgorodin karhuja osoitellen:

— Näettekös, veljet veikkoset, tässä ovat Novgorodin karhut. Meillä on päällikkönä Kiviniemen Karhu, mutta tässä näette pajarin karhut. Kahden vallan kuomat vastakkain, kumpaistakos me nyt rupeamme palvelemaan?

— Pois mokomat tuolta oven päältä karistakaa! ärisee Kiviniemen Jaama kiukustuneena.

Monet nuoret jousimiehet rientävät kilvan hänen käskyään täyttämään, mutta Lari taatto väliin ehättää, touhussaan haastelee:

— Malttakaahan, veljet veikkoset, antakaa niiden karhu kuomien paikallaan kököttää! Kilpa-ammunnan me tässä järjestämme, tuolta simasaksan pöytien luota näitä pajarin asettamia kummituksia jousella tähtäämme. Se mies, joka parhaiten ampuu, saakoon ilmaisen simakestityksen!

Lari taaton ehdottama kilpailu hyväksyttiin mieluisalla innostuksella. Tuossa tuokiossa oli käynnissä ankara kilvoittelu, kuka saisi useamman nuolen pajan karhuihin sattumaan. Pian lohkeilee näistä koristuksista pala toisensa jälkeen terävien nuolten viiltämänä. Jokaista sattumaa tervehditään riemuhuudoilla, kilvoituksen melu on houkutellut paikalle myös ilveilijöitä, karhuntanssittajia ja muuta markkinaväkeä. On joukossa pajarin asemiehiäkin, mutta Tiurin miehet eivät näistä vähääkään välitä. Lari taatto heitä ivailee:

— No pajarin jousimiehet, kyyhkyläiset, kilvoitukseen käykää! Vai pelkäättekö, mokomat, että me Tiurin miehet emme kykene simakestitystä kustantamaan, jos teikäläiset pääsevät voittajiksi! Kas sitä ei teidän huoli ollenkaan pelätä, on meillä pussosissa Tiurin hopeaa, joka on yhtä hyvää jos ei vähän parempaakin kuin Novgorodin hopea!

Näin kerskaillen hän helistelee pajarin miesten nenän alla täysinäistä hopeapussostaan, mutta nuori Orma häntä säestäen nauraa:

— Luuletkos sinä näillä miekkosilla hopeaa olevan simakestitykseen! Etkös tiedä, että solmuruoskalla Pipinä Martiska näitä kestitsee, Pipinä ja pajari itse vuoron perään. Siinä heidän hopeansa ja kestityksensä, mutta me Tiurin miehet juomme nyt simaa. Minä ja Lari taatto maksamme kaikkien puolesta, vaikka emme lienekään hävinneet kilvoituksessa!

— Minäpä maksan kaikkien Tiurin jousimiesten puolesta! mörisee Kiviniemen Karhu, joka kilvoitukseen innostuneena on jo istahtanut simasaksan pöydän ääreen ja komentaa tämän tuomaan täysinäisiä simasarvia.

— No jos sinä maksat, Kiviniemen isäntä, niin silloin pidän minä suuni supussa ja pussoseni visusti piilossa, puhelee Orma.

— Hei, Kiviniemen isäntä kustantaa simakestityksen, Kiviniemen kuoma on meidän mies! huutaa Lari taatto.

— Kiviniemen kuoma on meidän mies! Eläköön Kiviniemen kuoma! kertaavat jousimiehet kuorossa.

Yleisen melun aikana ei ole kukaan huomannut, että linnasaarelta tuovalla lauttasillalla liikkuu nyt pitkä ja monivärinen kulkue. On sieltä, keskentekoisesta haukanpesästään lähtenyt markkinapaikalle itse Käkisalmen pajari Boris Konstantininpoika. Paljon on hänellä saattojoukkoa, on kulkueessa pitkiin kauhtanoihin puettuja Novgorodin oikeauskoisen kirkon pappeja ja loistavapukuisia Novgorodin ruhtinaan lähettejä, jotka ovat tulleet herransa käskystä markkinoilta kertyvää ruhtinaan riistaviidennestä Novgorodiin noutamaan. Heilläkin on mukanaan runsaasti jousimiehiä ja peitsenkantajia, ja niinpä nyt pajaria seuraava asemiesten jono näyttääkin aivan loputtomalta.

Pajari itse on puettuna pitkään näädännahkakauhtanaan, jonka alta välähtelee hopeakudoksinen kevyt haarniska. Samanlaisin hopeakudoksin on koristettu hänen korkea pajarinlakkinsakin. Leveästä solkivyöstä riippuu raskas pajarin vasara, kirvesvarren muotoisella, kullatulla kädenpitimellä varustettu, toisesta päästään kiilamaisesti suippeneva ase, jommoista vain oikeat ruhtinaan pajarit ja kaikkein ylhäisimmät asepalvelijat saivat arvonsa tunnusmerkkinä kantaa.

Pajarin seurassa nähtiin myös hänen tyttärensä Irinja neito. Mutta jos pajari itse on pukeutunut arvonsa mukaiseen vaatetukseen, niin hänen itsepäinen tyttärensä on tälläkin kertaa puettu oman mielensä mukaan. Hänen yllään on vain lyhyt hame, solkivyössä lyhyt miekka, olalla jousi ja nuoliviini sekä päässään miesten kypäripäähine. Näin on hän puettu, niinkuin olisi lähdössä haukalla metsästämään eikä astelisikaan isänsä, kaikkien Karjalan miesten pajarin juhlakulkuetta koristamassa.

Pajarin edellä kulkee rummunlyöjä Mikolka ahkerasti rumpuansa päristäen ja tämän kantapäillä astelee kuuluttaja Pipinä Martiska. Kun on jouduttu lauttasillalta markkinakansan sekaan, huutaa Pipinä kuuluttaja korkealla äänellä:

— Novgorodin oikeauskoinen kansa ja kaikki Karjalan miehet! Tässä näette jalon Boris herran, Novgorodin viisaan ja mahtavan Ilja ruhtinaan pajarin, joka on lähetetty kaikkia Karjalan miehiä hallitsemaan. Päänne pajarin edessä paljastakaa, Karjalan miehet! Päänne paljastakaa ja pajarin jalkain juureen maahan langetkaa. Mutta jolla on miekka vyöllään, se miekkansa pajarin edessä riisukoon, sillä niin on pajarin käsky, että ainoakaan Karjalan mies ei markkinapaikalla saa asetta kantaa!

Näin kuuluttaja Pipinä ehtimiseen huutaa, näin kopea pajari kansanjoukossa kulkee. Näin hän kulkee ja toiset hänen edessään päänsä paljastavat, mutta toiset pakenevat hänen tieltään, aseitaan piiloitella koettavat. Suuri hälinä pian täyttää koko markkinapaikan, myös Tiurin jousimiehet, jotka ovat parhaillaan istuneet Kiviniemen Jaaman ympärillä simakestejään pitämässä, joutuvat hämmingin valtaan. Ei kukaan tiedä, mitä olisi tehtävä. Pitäisikö pajarille kuuluttajan käskyn mukaan osoittaa alamaisuutta, pitäisikö aseensa pajarin jalkojen juureen riisua.

Olipa sentään hälisevässä joukossa yksi mies, joka tiesi, mitä oli tehtävä. Tämä mies oli uljas Tiurin Kalevi. Tahallaan hän asettuu kopean pajarin tielle, ei päätään paljasta eikä riisu miekkaansa. Jo silloin pajarin veri kuohahtaa, hän tarkastaa pitkävartaloista Tiurin Kalevia kantapäästä kiireeseen asti ja hänelle karjaisee:

— Ken olet nulikka, miehiäsi vai ovatko korvasi kuurot, kun et kuuluttajani käskyä tottele?

— Jos lienevät korvani kuurot kuuluttajasi käskyille. Tiurin linnasta olen, vapaa Karjalan mies, en ole saapunut vierasta pajaria kumartamaan markkinoille!

Kohahti äänet satapäisen joukon, kun nämä raudalle kalskahtavat sanat kuultiin. Jo kohahti äänet, jo juoksee aseita kantavia Karjalan miehiä Tiurin Kalevin ympärille. Väkevä Kiviniemen Karhu on parahiksi saanut suuren simasarvensa tyhjennetyksi, nyt hän vyötään kohentaen mörähtelee jousimiehilleen:

— Kas niin, pojat, nyt on juotu juomingit, maisteltu markkinasimat! Ja nyt mennään pajarin miehiä pehmittämään! Joutukaahan nahjukset, mokomat juoman latkijat! Tiurin Kalevi tuolla meitä odottaa, uljas Haukka-Tiurimme!

Taisteluintoa puhisten hän vääntäikse pajarin edessä seisovan Tiurin Kalevin viereen ja pajarille ärisee.

— Katselehan hiukan minuakin, kopea Novgorodin pajari! Sinä karhukuvatuksesi ylennät vapaiden Karjalan miesten markkinapaikkaa koristamaan. Mutta näetkös, minua myös Karhuksi nimitetään ja minä en suvaitse sinun karhujasi, kyytiä annan mokomille!

Jo miekat huotristaan paljastuvat, jo helähtelevät teräsjänteet, kun jousia vireeseen vedetään. Mutta kun pajari näki Karjalan miesten vähälukuisuuden, niin vasaransa vyöstään sivalsi, se kohotettuna karjui peitsimiehilleen:

— Maahan nuo pöyhistelijät masennamme! Kahleisiin kaikki panemme, jotka aseensa pajarin edessä paljastavat!

Monin kerroin suurilukuisempi on pajarin joukko, kun se taistelurintamaan leviää. Tuhon omaksi tuomitulta näytti Tiurin miesten piskuinen parvi, uljaan Tiurin Kalevin ja Kiviniemen väkevän Karhun johtama. Mutta pajarin jousi- ja peitsimiesten nopeaa toimintaa esti markkinapaikalla tungeskeleva väenpaljous. On siinä kauppamiehiä, jotka koettavat kiidättää turvaan tavara-arkkujaan. On karhuntanssittajia, joiden pelästyneet hoidokit ovat riistäytyneet irralleen ja hyppelevät nyt väkijoukossa ja myymäpöytien keskellä kuvaamatonta sekasortoa aiheuttaen. Mahdoton oli kummankaan puolen miesten tässä tungoksessa aloittaa jousella ampumista, sillä nuolet olisivat voineet yhtä hyvin sattua omiin miehiin kuin vastustajiinkin.

Tämän huomatessaan pajari yllyttää miehiään käsirysyyn käymään. Kullan kimaltavaa vasaraansa korkealla heiluttaen hän maahan kaadettujen pöytien keskellä karjuu joukolleen:

— Mitä vitkastelette, arkailijat, mokoman joukon edessä! Maahan tallatkaa! Murskaksi lyökää! Peitsellä sohikaa! Kas niin, iskekää säälimättä! Vai pitäisikö teitä solmuruoskalla hoputtaa!

Jo on pajari saanut joukkonsa kiihoitetuksi, jo miekat ja peitset kalskahtavat vastatusten. Mutta silloin rannasta päin alkaa kuulua huutoja:

— Suur-Tiuri saapuu, hänelle tietä antakaa!

Kuin lähenevä kosken kohina tämä huuto paisuu ja jo taampana tiheä kansanjoukko aukenee. Sieltä oli tulossa Tiurin miesten iäkäs johtaja, kuulu Karjalan tietäjä ja heimovanhin. Yleisen hälinän aikana hän oli jousimiehineen rantaan laskenut ja hitaasti hän nyt kulkee kansanjoukon avaamaa kujannetta. Raskaat ovat askeleensa ja entistään kumarampaan ovat hartiansa painuneet, hän kulkiessaan vanhan asemiehensä Kyyrön olkapäähän nojaa. Perässä tulevat vanha Kekri Kumoinen, Unnunkosken Pärtty Ronka, tämän naapuri Tauru ja monta muuta Vuoksen miesten johtajaa.

Kovin on tällä kertaa sairas Tiurin tietäjävanhus, mutta vielä sairaanakin hän on kaikkea muuta markkinakansaa päätään korkeampi. Komea heimovanhimman viitta on hänen hartioillaan, soopelinnahkaviitta kärpännahkareunuksineen ja ussakka kahta vaaksaa leveä viitan alta välähtelee. Oli siihen ussakkaan kultaa ja hopeaa kudottu, leveä linnunrata monikirjoin kirjoitettu. Mutta päässään oli Tiurin tietäjällä tällä kertaa korkea vaskikypäri, hopeahelainen ja leveällä, lähes olkapäille asti riippuvalla hopearengassuojuksella varustettu.

Näin hän hitaasti kulkee kansan avaamaa kujannetta ja jo vaikeni hälinä sekasortoisen markkinajoukon. Vireeseen vedetyt jouset jäivät laukaisematta, iskuun kohotetut miekat ja peitset painuivat itsestään alas. Niin oli kuin olisi outo lumous kaikki lamannut, peloissaan pajarin miehet taaksepäin vetäytyvät Tiurin tietäjän tieltä, monet silmiään ristivät ja siunauksia höpisevät. Itse pajari hievahtamatta seisoo paikallaan, mutta jo tunsi mahtinsa menneen tämän mahtajan edessä. Näki hän Suur-Tiurin saattojoukon, taajan jousimiesmetsän, joka näytti kuin loihtien maasta kohonneen.

Ei ollut Suur-Tiuri pajaria näkevinään. Ei ollut näkevinään, että hänen ympärillään miehet pitelivät vireeseen vedettyjä jousia. Ei ollut näkevinään pajarin miesten välkkyviä peitsiä ja sotakirveitä. Hyvää markkinarauhaa hän toivottaa kaikille, Karjalan miesten johtajia kädestä pitäen tervehtää.

— Kas onhan täällä jo Tiurin väkeäkin, omaa väkeä! haastelee hän. — Ja Lahdenpohjan miehiä näen ja Kurkijoen miehiä! Vanhan Ritaniemen Lylynkin näen, uljaan Ritaniemen Lylyn! Monelta haaralta olette tulleet ja hyvät lienevät markkinaenteet olleet?

— Hyvätkö lienevät markkinaenteet vai huonot, outo oli täällä markkinaleikki alkamassa.

Näin Ritaniemen vanha Lyly vakavasti virkahtaa ja häntä Päiväkiven Kuisma säestää:

— Outo oli markkinaleikki alkamassa, niinkuin Ritaniemen isäntä sanoo. Pajari meiltä vapailta Karjalan miehiltä alamaisuutta vaatii ja jo oli tuosta miekanmittelö syntymässä, miekanmittelö ja jousenviuhke.

Suur-Tiuri katselee ympärilleen, hämärtäviä silmiään kädellä varjostaa.

— Vai semmoista täällä, pajari rakastaa markkinaleikkejä. Kas täälläpä hänet näenkin, tämäkö mies pajari lienee? Niin ovat vanhat silmäni hämärtyneet, läheltä pitää tulla sinua tunnustelemaan.

Hän hitain askelin kulkee pajarin luo, hänen kauhtanansa reunustaa vapisevin sormin tunnustelee ja näin haastelee:

— Tottapa pajari lienet, vaikka ei ole varsin hyvää työtä vaatetuksesi. Jalompia olen nähnyt pajareja pitkän elämäni varrella, vaatetukseltaan uljaampia ja muutenkin jalompia pajareja. Yhdeksänkymmentäyhdeksän vuotta olen elänyt ja monta olen nähnyt Novgorodin parhainten pajarien polvea. Vaan tottapa sinä lienet halvimpia pajareja, kun en ole sinua konsanaan ennen nähnyt. Kapea onkin vielä kauhtanasi lieve, kovin kapea ja köyhästi koristettu, niin jos lienevät sinut tänne lähettäneet Karjalan miesten riistaveroilla rikastumaan.

Näin Tiurin taatto häpäisee kopeata pajaria kaiken markkinakansan kuullen. Lumottuina tuijottavat pajarin asemiehet tuota mahtajaa, tuota pelättyä tietäjävanhusta eikä kenenkään mieleen juolahda kohottaa asettaan häntä vastaan, hänen herjaavaa kieltään suistaakseen. Lumottuna pajarin tytärkin katselee Tiurin vanhusta, vuoroin uljasta Tiurin Kalevia ja vuoroin Tiurin vanhusta. Hyvin tajusi pajarin tytär, että hänen kopea isänsä oli halpa tämän suuren vanhuksen rinnalla. Vaikka Suur-Tiuri olisi yksinään, ilman asemiehiään saapunut, niin varmaan hän olisi silloinkin säilynyt koskemattomana. Ja tuota vanhusta oli hänen isänsä lähettänyt kuuluttajansa häpäisemään ja olipa hän itsekin tuon vanhuksen valtaa uhmaillen lähtenyt Tiurin vesille. Niin oli hän lähtenyt, mutta jo näki hän nyt, että heidän mahtinsa oli kovin vähäinen tuota miestä nöyryyttämään.

Pajari itse vapisi raivosta Tiurin tietäjän edessä, mutta sanoja ei hän saanut suustaan. Niin kumma tenho hänenkin röyhkeytensä lamasi. Hän oli uskonut yllätyksellä masentavansa Tiurin miesten vastarinnan, mutta nyt Tiurin miesten iäkäs johtaja masensikin hänet, masensi hänet oman keskentekoisen linnavarustuksensa näkyvissä, julkisella markkinapaikalla. Mitä mahtoi hän, kun kaikki hänen miehensä vapisivat tämän vanhuksen edessä. Itsekin hän tunsi käsivartensa herpaantuvan, kullanvälkkeinen pajarin vasara oli yhä hänen kädessään, mutta iskuun ei hän saanut sitä kohotetuksi.

Suur-Tiuri hänelle edelleen haastaa.

— Kas näenhän sinulla pajarin vasaran, mutta panehan tuo jo vyöhösi, mokoma lastenlelu. Kun täällä on markkinat, niin tottahan täällä lienee myös markkinarauha. Mitäpä silloin rupesit vasaraasi heiluttamaan, pajari!

Nyt pajari vasta ensimmäisen kerran tointuu lumouksestaan. Hän kivahtaa hampaitaan kiristellen:

— Sinun miehesi täällä markkinarauhan rikkoivat Hyvin tuntenet tuon nuoren nulikan, kysy häneltä kuka on syypää siihen, että täällä aseet paljastettiin.

Kun pajari osoittaa Tiurin Kalevia, kysyy Suur-Tiuri:

— Miten on, Kalevi kaunoiseni, pajari sinua syyttää markkinarauhan rikkomisesta?

— Jos lienen hänen markkinarauhansa rikkonut, sanoo Kalevi. — Pajari minulta alamaisuutta vaati, hänen kärtsä kuuluttajansa käski kaikkien Karjalan miesten päänsä paljastamaan pajarin edessä, päänsä paljastamaan ja aseensa riisumaan pajarin jalkojen juureen. Minä en päätäni paljastanut, en miekkaani riisunut. Siitä pajari raivostui ja ryhtyi asemiehiään usuttamaan minun kimppuuni. Tuomitse itse, suuri taattoni, minäkö olen pajarin markkinarauhan rikkonut vai pajari itsekö on sen tehnyt.

— Sinä menettelit oikein, pojanpoikani, sanoo Suur-Tiuri. — Jos niin on kuin sinä olet kertonut, niin itse on pajari rikkonut markkinarauhansa.

— Niin on kuin Kalevi sanoo! todistavat useat Karjalan miehet kuorossa.

— Vielä tuota epäiletkään! murisee Kiviniemen Jäämä. — Vielä tuota mokomaa vierasta pajaria kuunteletkaan, Suur-Tiuri! Itsesikin on pajarin kärtsä kuuluttaja häväissyt omassa linnassasi, meidät kaikki on pajari häväissyt! Sanohan sinä ja sanokaa te muut, olemmeko me enää vapaita Karjalan miehiä, jos tuota vielä sietäisimme?

— Pois pajari meidän keskuudestamme menköön! kuuluu uhkaavia huutoja Tiurin miesten joukosta.

— Oikeassa on Kiviniemen Jaama, virkahtaa Suur-Tiuri, — oikeassa on Jaama, kun sanoo pajarin jo meitä kaikkia tarpeeksi häväisseen. Varkain on pajari tullut herransa, Novgorodin ruhtinaan nimessä meitä hallitsemaan. Varkain on hän tullut keskuuteemme ja anastanut tämän vanhan Karjalan miesten kauppapaikan omaksi elinsijakseen. Ja miten on pajari ryhtynyt meitä hallitsemaan? Niin on hän ryhtynyt meitä hallitsemaan kuin olisimme me vapaat Karjalan miehet hänen halpoja orjiaan, joita hän saa sylkeä ja tallata oman mielensä mukaan.

— Niinpä siis käskekin jo meidän antaa hyvä kyyti tälle vieraalle pajarille, huudahtaa Kiviniemen Karhu ja lähenee uhkaavasti pajaria. — Mitäs me tässä liikoja kursailemme, kaikki jousimiehemme ovat halukkaat peittoamaan näitä pajarin miehiä ja minä itse pidän tästä pajarista hyvän huolen. Hän on ylentänyt karhukuvatuksensa tätä markkinapaikkaa häpäisemään, mutta minuapa myös Karhuksi sanotaan enkä minä suvaitse hänen karhujansa. Kyytiä annan mokomille ja kyytiä annan pajarille itselleen!

Läheltä piti, ettei Kiviniemen kiukustunut isäntä jo iskenyt karhunkäpäliään pajarin kaulukseen. Tiurin jousimiehetkin jo lähenevät uhkaavasti pajarin miehiä, jotka neuvottomina alkavat peräytyä. Vanha Lari taatto toisia innostaa ja kerskailee: