Part 6

Näin haastelee Lari taatto Käkisalmen pajarin karkoittamisesta, aivan kuin itsestään selvästä asiasta. Mielihyvin kuulee Tiurin Kalevi hänen sanojaan ja virkahtaa nyt omasta puolestaan:

— Toivoisinpa sen päivän olevan lähellä, jolloin voisin lähteä teidän kanssanne pajaria vastaan. Mutta tiedäthän, että suuri taattoni ei salli meidän mihinkään tällaiseen yritykseen ryhtyä, ennenkuin heimokäräjillä on siitä neuvoteltu.

Lari taaton mielestä oli tällaisen neuvottelun odottaminen jonnijoutavaa ajanhukkaa. Olihan heimokäräjillä monia muita paljon tärkeämpiä asioita kuin tämä Käkisalmen pajarin asia. Hiukan pettyneenä hän kuitenkin lupaa odottaa käräjien päätöstä, vaikka sanoikin sormiensa syyhyvän halusta päästä hiukan suomimaan pajarin jousimiehiä ja peitsenkantajia, joiden hän oli kuullut olevan varsin röyhkeitä Karjalan kylissä liikkuessaan.

Näin on Käkisalmen pajari miehineen jo nostattanut yleisen mieltenkuohun Tiurin karjalaisten keskuudessa. Sekä heimovanhimman että jousimiesten pitopöydässä hänelle hammasta hiotaan.

Unohtuu kuitenkin jälleen pajari, kun Päiväkiven isäntä sormielee kantelon kieliä ja laulaa:

»Itse kuljen kumpuhuni, itse matkaan manan maihin. Itkijää en ikävöitse, murhevirren vierittäjää!»

Aamun aurinko jo kohoaa taivaan rannalta. Jo on kisakentällä karkelon kumu vaiennut. Mutta vielä urosten partasuiden pöydässä heläjää kantelo ja kaikuu ylväs sankarilaulu.

Näin Tiurin linnassa juomapitoja pidettiin.

V Luku.

KÄKISALMEN PAJARIN KUULUTTAJA.

Käkisalmeen pesiytynyt Novgorodin pajari oli nimeltään Boris Konstantininpoika.

Ei Suur-Tiuri aivan oikein arvannut, kun arveli tämän miehen olevan vain Ilja ruhtinaan halvempisäätyisiä asemiehiä, joita nimitettiin »pajarin lapsiksi». Kyllä Boris Konstantininpoika oli alkuaan kuulunut Novgorodin ylhäisimpiin ja rikkaimpiin pajarisukuihin, mutta tuhlaileva elämä, suuret juomapidot, noppapeli ja haukkametsästys olivat tämän suvun kokonaan köyhdyttäneet. Jo Boris Konstantininpojan isän oli täytynyt jättää paikkansa Novgorodin kauppamiesten raadissa, joka alkuaan oli ollut hyvinkin kansanvaltainen laitos, mutta johon näihin aikoihin valitti enää vain kaikkein suurimpia mahtimiehiä. Raadin jäseneksi aikovan täytyi vaalin edellä kyetä jakelemaan suuria lahjuksia ja panemaan toimeen suuria juomapitoja. Kun Konstantin pajari ei siihen enää kyennyt, oli hänen asemansa mennyttä; katkeroittuneena, entisten ystäviensä unohtamana hän kuoli köyhän miehen kuoleman.

Nuorella Boris Konstantininpojalla ei ollut muuta neuvoa kuin ruveta halpasäätyisten »pajarin lasten» ammattiin. Hän oli palvellut asemiehenä jo Ilja ruhtinaan edeltäjää, viekasta ja ahnasta Jurij ruhtinasta. Tämä ruhtinas oli raadissa isännöivien kauppaylimysten ja mahtavien pajarien tukemana ryhtynyt verottamaan monia kansoja, jotka siihen saakka olivat lähettäneet Novgorodin ruhtinaille vain ystävyyslahjoja. Niin oli määrätty ensin riistakymmenys ja sitten viidennes vatjalaisille ja syrjääneille, jotka koillisen puolella olivat Novgorodin parhaita turkisriistan hankkijoita aina hamaan Uralvuorten toiselle puolelle asti. Myös Äänisen ja Syvärin karjalaisilta oli jo Jurij ruhtinaan aikana ryhdytty riistaveroa vaatimaan.

Riistaveron kantajina käytettiin »pajarin lapsia». Muutamat näistä miehistä olivat kunnollisia ja tyytyivät siihen osuuteen, jonka ruhtinas kertyneestä verosta heille luovutti. Näitä kunnollisia veronkantajia oli kuitenkin vähän, enimmät olivat vielä ahnaampia kuin ruhtinas, joka oli heidät lähettänyt. Säädetyn veroviidenneksen lisäksi he vaativat itselleen kaikenlaisia lahjuksia, ja jos ei näitä lahjuksia mielisuosiolla annettu, ryhtyivät he jousimiehineen väkivaltaan, ryöstivät niskoittelevien talot putipuhtaaksi, suomivat heidät itsensä ja heidän miehensä solmuruoskalla, jos eivät suorastaan henkeä uhanneet.

Pajari Boris Konstantininpoika oli Ilja ruhtinaan veronkantajista kaikkein tunnetuimpia. Hän oli, säälimätön, mutta samalla hän oli ovela veitikka. Tällä oveluudellaan hän joka paikassa, minne hänet lähetettiin, hankki kannattajikseen muutamia toisia kadehtivia heimopäälliköitä ja näiden tukemana hän sitten nopeasti ja armoa antamatta nujersi niskoittelevien vastarinnan. Niin oli hän muutamissa vuosissa tehnyt Äänisen ja Syvärin karjalaiset Novgorodin ruhtinaan alamaisiksi. Siellä oli Syvärin miesten heimovanhin Makari, jonka olisi pitänyt puoltaa Karjalan miesten asiaa, ruvennutkin pajarin uskolliseksi liittolaiseksi. Kun käräjillä toiset heimopäälliköt tahtoivat kieltää riistaveron ja pajarin vaatimat lahjukset, suuteli heimovanhin Makari käräjäkiven äärellä pajarin kauhtanan lievettä ja sanoi, että Novgorodin Ilja ruhtinas oli heidän hyvä hallitsijansa, mutta pajari Boris oli heidän hyvä isänsä. Ei heillä eikä muillakaan Karjalan miehillä ollut siis mitään syytä olla tyytymättömiä, vaan riistavero ja lahjukset piti mielisuosiolla pajarille tuoda.

Kun pajari Boris Konstantininpoika oli näin nöyryyttänyt Äänisen ja Syvärin karjalaiset sekä kaikki muutkin Laatokan takana elävät miehet, lähetettiin hänet Laatokan tälle puolen. Pajari Boris tuli Käkisalmeen talven aikaan, jolloin hän tiesi kaikkien Tiuria miesten ja muutamien Laatokan rantalaistenkin olevan Pohjan kansoilta riistaveroa kantamassa. Heti tultuaan hän suurella kiireellä ryhtyi korjaamaan Käkisalmen vanhaa linnavarustusta, jonka Laatokan miehet olivat päästäneet pahoin rappeutumaan. Pajarilla oli mukanaan 200 jousimiestä ja peitsenkantajaa, mutta näiden lisäksi hän varustustöihin haali joko mielisuosiolla tai väkisin suuren joukon ympäristön karjalaisia. Laatokan miehet olivat pajarin äkillisestä tulosta kokonaan hölmistyneitä, ei kukaan osannut ensi hädässä vastarintaa ajatella. Vasta keväällä, kun Lahdenpohjan ja Kurkijoen seudun miehet alkoivat palata riistamaatkoiltaan, nousi pajarin hommista suuri hälinä. Silloin oli kuitenkin pajarilla linnavarustuksensa jo melkein valmiina ja sen lisäksi hän oli saanut Novgorodin Ilja ruhtinaalta 50 jousimiestä lisää. Niin eivät Laatokan miehet yksinään enää uskaltaneet nousta pajaria vastustamaan, vaan vaikertelivat toinen toiselleen kovaa kohtaloaan, kun pajarin kuuluttaja alkoi kiertää heidän luonaan riistaveroa ja lahjuksia vaatimassa.

Tämä pajarin kuuluttaja ja verovouti oli nimeltään Pipinä Martiska. Jos hänen herransa oli ovela ja häikäilemätön kaikissa toimissaan, niin voiton vei herrastaankin Pipinä Martiska. Kun hän lähti matkoilleen Karjalan miesten keskuuteen, oli hänellä aina vähintäin 50 jousimiestä mukanaan. Sen lisäksi oli hänellä rummunlyöjä, jonka nimi oli Mikolka. Tämä mies joka paikassa ilmoitti pajarin kuuluttajan tulosta rummunpäristyksellä. Rumpu roikkui hänen olaltaan nahkaisessa hihnassa ja vihattu oli tämän vehkeen ääni kaikkialla, minne verovouti Pipinä ja Mikolka saapuivat. Mutta kierosilmäinen Mikolka kehui irvistellen, että tämä oli pajarin taikarumpu ja tehosi Karjalan miehiin paljon paremmin kuin heidän entiset taikavehkeensä, jotka nyt joutivat jo romuläjään heitettäviksi. Pipinä Martiska käytti rummunlyöjäänsä myös kiihtelysmiehenään riistaveron kannossa. Suurempia lurjuksia kuin nämä kaksi pajarin uskottua palvelijaa oli vaikea mistään löytää. Missä he veroa kantoivat, koettivat he aina varastaa itselleen ja herralleen niin paljon kuin voivat. Kun piti laskea yksi verokiihtelys oravannahkoja, erehtyi kierosilmäinen Mikloka laskemaan siihen joka kerran vähintäin viisi nahkaa liikaa, ja jos veronmaksaja rupesi tästä vääryydestä valittamaan, läjähteli Pipinä voudin solmuruoska pian valittajan korvissa.

Pajarin kuuluttaja ja hänen rummunlyöjänsä olivat liikkuneet jo joka paikassa Laatokan karjalaisten luona. Tiurin ja muita Vuoksen puolen miehiä oli pajari tähän asti karttanut, sillä hän ei katsonut olevansa vielä kyllin voimakas heitä väkivalloin nujertamaan.

Nyt kuitenkin läheni keskikesän aika, jolloin pajari aikoi Käkisalmessa viettää Novgorodin oikeauskoisen kirkon suurta Petrin ja Pavelin juhlaa. Juhlien aikana aiottiin myös pitää suuret riistamarkkinat, joille kaikki Karjalan miehet piti saada hyvällä tai pahalla kokoontumaan. Pajari tiesi, että Tiurin suuret riistamarkkinat olivat myöhemmin elonaikana, mutta hän tahtoi ennättää aikaisemmin tehdäkseen Tiurin miesten markkinat mitättömäksi. Jo hyvissä ajoin keväällä hän oli antanut kuuluttajansa viedä markkinakutsun kaikille Laatokan puolen karjalaisille. Nyt lähetti hän Pipinä Martiskan myös Tiurin miesten luo.

Ovela pajari oli kauan tätä asiaa harkinnut ja tullut siihen päätökseen, että viisainta oli näin menetellä. Jos Tiurin miehet jäisivät pois Käkisalmen riistamarkkinoilta, syyttäisi hän heitä ruhtinaan luona vanhan liittosopimuksensa pettämisestä ja lännen miesten ystävyyden tavoittelusta. Silloin ruhtinas ehkä antaisi hänelle vielä enemmän jousimiehiä ja peitsenkantajia, ja hän voisi ryhtyä avoimeen taisteluun niskoittelijoita vastaan. Jos Tiurin miehet taasen vastoin hänen luuloaan tulisivat Käkisalmen markkinoille, no niin, silloin hän ottaisi hyvällä tai pahalla heiltä riistaveron ja lahjukset niinkuin muiltakin.

Matkaan lähettäessään pajari neuvoi kuuluttajaansa:

— Kun tulet Tiurin miesten linnaan, niin pidä silmäsi siellä hyvin auki. Tarkoin katso, millaiset ovat sen linnan muurit ja koeta ottaa selko, paljonko on siellä jousimiehiä ja peitsenkantajia.

Pipinä Martiska lupasi herralleen, että hän kyllä asiansa hyvin toimittaisi. Hän kysyi kuitenkin, eikö olisi varovaisinta, jos Pajari lähettäisi Tiurin miesten päällikölle kirjeen. Hän oli kuullut sen vanhan päällikön olevan muutamille vieraille hyvin kopean, niin jos ei se ilman pajarin kirjettä läskisikään häntä luoksensa.

Pajari oli tätäkin asiaa kauan harkinnut. Hän oli ensin aikonut lähteä itse vierailulle Tiurin miesten heimovanhimman luo voittaakseen tämän vanhuksen puolelleen. Mutta niistä kertomuksista, joita hän oli kuullut tästä miehestä, oli hän tullut siihen uskoon, ettei Tiurin vanhus ollutkaan Syvärin miesten heimovanhimman tavoin lahjuksilla voitettavissa. Niin päätti hän alusta pitäen esiintyä kopeana käskijänä ja sanoi kuuluttajalleen:

— Ilmoita sinä vain Tiurin miesten päällikölle, että Novgorodin mahtava Ilja ruhtinas on minut lähettänyt kaikkia Karjalan miehiä hallitsemaan. Ei hänen siis tarvitse odottaa minulta kirjettä, vaan hänen on niinkuin kaikkien muidenkin Karjalan miesten toteltava minun kuuluttajani käskyä.

Nämä pajarin ylpeät sanat olivat Pipinä Martiskalle kovin mieleen. Nyt hän tiesi miten Tiurin miesten luona käyttäytyisi ja lähti hyvillä mielin matkaan.

Visbyn hansakestien lähettiläät ja ritari Niilo olivat jo poislähdössä Tiurin linnasta. He olivat pitäneet Suur-Tiurin ja tämän uskotuimpien neuvonantajain kanssa monta pitkää neuvottelua. Visbyn lähettien kanssa oli sovittu kaikista Tiurin riistamarkkinoita koskevista asioista ja ritari Niilo oli saanut herralleen, Viipurin linnanisännälle vietäväksi Tiurin heimo vanhimman tervehdyksen ynnä kirjeen, jossa tämä kiitti ystävyyslahjasta ja lupasi myöhemmin lähettää Viipurin linnaan valittuja miehiä neuvottelemaan ystävyysliiton solmiamisesta.

Ennenkuin lähettiläät ja heidän saattajansa vanha Antero Äyrämöinen nousivat omaan laivaansa, kutsui Suur-Tiuri heidät ja muutamat Tiurin linnassa vielä viipyvät pohjankävijät vierastupaansa tyhjentämään viimeisen erojaismaljan Tiurin linnan kuohuvaa simaa. Mutta tuskin oli suuret simasarvet tuotu pöydälle, kun Kyyrö vanhus tuli ilmoittamaan pajarin kuuluttajan saapumisesta.

Tiedonanto näytti kovin hämmästyttävän kaikkia Suur-Tiurin vieraita. Vanha Kekri Kumoinen malttoi ensimmäisenä mielensä ja virkahti:

— Jos lienee Käkisalmen pajari lähettänyt asepalvelijansa tuomaan kirjettä ja ystävyyslahjaa Tiurin heimovanhimmalle?

— Tokko lie pajarin asepalvelijalla mitään ystävyyslahjaa, virkahtaa Kyyrö vanhus epäilevästi. — Kovin on röyhkeän miehen pajari tänne lähettänyt. Rummunlyöjä on sillä mukanaan ja suuri joukko jousimiehiä ja peitsenkantajia. Portilla oli kahakka syntymäisillään, kun pajarin asemiesjoukko mieli väkisin tunkeutua käräjäpihaan. Nyt on portti suljettu ja pajarin lähettiläs ja hänen rummunlyöjänsä mekastavat sen ulkopuolella vaatien herransa Käkisalmen ja koko Karjalan maan pajarin nimessä pääsyä Tiurin miesten päällikön luo.

Kiivas Antero Äyrämöinen hypähti seisalleen.

— Tiurin taatto, ethän mokomia luoksesi laskene! huudahtaa hän. — Tiurin koskeen pajarin röyhkeä lähetti ja hänen rummunlyöjänsä pitäisi heittää! Vai mitä ajattelette, Karjalan miehet, eikös Tiurin koski olisi oikea paikka pajarin lähettiläälle ja hänen rummunlyöjälleen?

— Oikein haastat Äyrämöinen, murisee Kiviniemen Jaama, — Tiurin koskeen sekä pajarin lähettiläs että hänen jousimiehensä! Jos lähtenenkin minä tästä tuota asiaa toimittamaan!

Kiviniemen Karhu alkaa jo vääntäytyä istuimeltaan, mutta Tiurin taatto estää hänen mihinkään lähtemästä. Ei Tiurin heimovanhin näyttänyt vähääkään hämmästyneen pajarin lähettilään röyhkeästä tulosta, aivan rauhallisesti hän antaa määräyksen:

— Kyyrö ystäväni, tuo pajarin asemies tänne luoksemme! Mutta hänen rummunlyöjänsä ja jousimiehensä jääkööt portin ulkopuolelle odottamaan!

Kopeana astui pajarin kuuluttaja Tiurin miesten heimovanhimman eteen. Hän oli tosin jo matkallaan Tiurin linnaan saanut kokea, että täällä päin ei pajarin miehiä vielä peljätty. Unnunkoskella olivat Pärtty Rongan kotona olevat jousimiehet vähältä hänen tiensä sulkea, monta hänen jousimiehistään oli siellä pahoin kolhittu ja rummunlyöjä Mikolka oli saanut oikein kunnollisen selkäsaunan. Vielä pahempi oli vastaanotto Tiurin linnassa. Jos eivät Kyyrö vanhus ja Musakka olisi Tiurin jousimiehiä hillinneet, niin pajarin kuuluttaja kaikkine miehineen olisi epäilemättä pian uinut Tiurin koskessa, niinkuin Antero Äyrämöinen oli ehdottanutkin.

Näin kovakouraisen vastaanoton oli pajarin kuuluttaja saanut Tiurin miesten keskuuteen tultuaan. Myös näki hän tämän Karjalan miesten linnan olevan kaikin puolin lujemman ja paremmin varustetun kuin hänen oman herransa linnavarustuksen Käkisalmessa. Yhtäkaikki hän teki pajarin käskyn mukaan.

Kun siis vierastuvan kunniaistuimella istuva Tiurin taatto häneltä kysyi, mitä varten hän oli saapunut, niin ilmoitti Pipinä kuuluttaja nämä pajarin sanat:

— Minun herrani on koko Karjalan maan pajan, kaikkien Äänisen ja Syvärin miesten pajari ja samoin Laatokan miesten sekä kaikkien niiden, jotka Lapin maasta ja Pohjan kansoilta riistaveroa kantavat.

Syvä hiljaisuus seurasi näitä Pipinä kuuluttajan röyhkeitä sanoja. Mutta hiljaisuuden katkaisi Suur-Tiuri kysyen edelleen:

— Mitä siis herrasi pajari käskee sinun meille Tiurin miehille sanomaan?

— Hän käskee sanomaan, että sinun Tiurin miesten päällikön ja kaikkien sinun miestesi on tultava pyhän Petrin praasnikan aikana Käkisalmen riistamarkkinoille. Ja siellä on sinun ja sinun miestesi maksettava riistavero Novgorodin hyvälle Ilja ruhtinaalle, niinkuin kaikki muutkin Karjalan miehet maksavat: viidennes on maksettava kaikesta siitä riistasta, jonka sinun miehesi ovat itse pyytäneet ja samoin viidennes siitä riistasta, jonka sinun miehesi ovat Lapin maasta ja Pohjan kansoilta verona kantaneet.

— Oliko nämä kaikki herrasi pajarin sanat? kysyi Tiurin heimovanhin katkaisten jälleen kuuluttajan sanoja seuranneen hiljaisuuden.

Tämä vilkaisee ympärilleen ja säpsähtää. Hän näkee kaikkien näiden miesten jäykistä ja kovista piirteistä, että hänen herransa pajari ei konsanaan saa mielisuosiolla näiltä miehiltä ainoatakaan riistaverokiihtelystä. Vielä vähemmän saattoi pajari toivoa näiltä miehiltä lahjuksia. Hän jatkaa kuitenkin pajarin käskyn mukaan:

— Vielä käskee herrani pajari erikseen kaikkia pohjankävijöitä, että he tuokoot markkinoille saapuessaan pajarille hyviä lahjoja. Näädännahkoja heidän pitää tuoda ja saukonnahkoja ja soopelinnahkoja ja tulirevonnahkoja ja kaksi kiihtelystä kärpännahkoja jokaisen omasta kohdastaan. Näin heidän pitää herrallensa kaikkien Karjalan miesten pajarille alamaisuutta osoittaman. Mutta sen, joka ei pajarille näitä hyviä lahjoja tuo, hänet kieltää pajari enää lähtemästä Pohjan kansojen luo, sillä niin on Novgorodin Ilja ruhtinas määrännyt. Hänen sijastaan lähettää pajari Pohjan kansojen tykö toisen miehen, joka tekee hänen mielensä mukaan. Nämä ovat herrani pajarin sanat sinulle ja sinun miehillesi!

— Ja näitä sanoja olet sinä, Tiurin miesten heimovanhin, sallinut pajarin kärtsäkoiran käskyläisen omassa vierastuvassasi kuuluttaa! kiljaisee vanha Antero Äyrämöinen, joka ei voi enää kauemmin itseänsä hillitä.

Kaikki muutkin Karjalan miehet ovat suunniltaan raivosta. Tiurin Kalevi, Unnunkosken Pärtty Ronka ja Päiväkiven Yrjänä Kuisma ovat hypänneet seisalleen ja näyttävät siinä tuokiossa aikovan hyökätä pajarin kuuluttajan kimppuun. Kiviniemen Karhu ärisee hammasta purren:

— Sanoinhan minä jo, että Tiurin koskeen pajarin palvelija ja kaikki hänen asemiehensä! Sillä keinolla olisi heistä sukkelaan päästy eroon, ei olisi tarvinnut kuulla tätä häväistystä, tätä kuulumatonta häväistystä.

— Niin, että pajarin kärtsäkoira palvelija käskee meidät herransa eteen, hänelle hyviä lahjoja viemään ja alamaisuutta osoittamaan! toistaa Antero Äyrämöinen kiukusta kipinöiden kuuluttajan sanoja.

Näin he kaikki raivoavat. Ritari Niilokin on noussut istuimeltaan ja yhtyy Karjalan miesten sadatteluun. Vain hansakestien vanha ja ovela lähettiläs Bartolomeus istuu paikallaan ja tarkastelee Tiurin miesten heimovanhinta. Hän koetti arvata, mitä tämän sairaan ja omassa huoneessaan julkisesti häväistyn Karjalan miesten johtajan ajatuksissa tällä hetkellä liikkui.

Mutta vaikea oli arvata Tiurin heimovanhimman ajatuksia. Hievahtamatta hän istuu kunniaistuimellaan. Hänen vapisevat sormensa hivelevät pöydän sileätä verkapeitettä. Ja kun Karjalan miehet ovat aikansa hänen ympärillään raivonneet, puhuu hän jälleen pajarin kuuluttajalle:

— Me olemme kuulleet herrasi Novgorodin pajarin käskyn. Hän sanoo olevansa myös kaikkien Karjalan miesten pajari ja kutsuu meitä Petrin päivän praasnikoille ja riistamarkkinoille Käkisalmeen. Sano herrallesi pajarille, että me kenties tulemme hänen luokseen markkinoille, jos ei taatto taivahinen esteitä pane. Ja nyt mene rauhassa täältä kotiisi, minä en enää tahdo kuulla sinun sanojasi.

Mutta Pipinä Martiska tahtoi vielä Tiurin miesten edessä röyhkeyttänsä osoittaa ja sanoi:

— Minulla on jano, niinpä käskenet siis minunkin simasarvestasi maistaa näiden toisten vierastesi kanssa.

Tiurin taatto ei hänelle mitään sanonut, vaan antoi määräyksen Kyyrölle:

— Kyyrö ystäväni, vie tämä Novgorodin pajarin palvelija asemiesten tupaan. Siellä Tiurin orjapiiat hänelle jotakin juotavaa antanevat!

Näin päättyi pajarin kuuluttajan vierailu Tiurin miesten luona.

Vähäistä myöhemmin nousivat myös Visbyn lähetit ja ritari Niilo laivaansa. Heitä hyvästelyssään haastoi Tiurin heimovanhin:

— Tulkoot vain Visbyn kauppamiehet hyvällä mielellä elonajan riistamarkkinoille Tiurin linnaan. Jos Käkisalmen pajari pitää omat riistamarkkinansa aikaisemmin, niin tokkopa Tiurin miesten riistasaalis siitä paljon vähentynee.

Näistä Tiurin taaton sanoista ymmärsi vanha ja ovela Bartolomeus, että Käkisalmen pajari ei saisi riistaveroa Tiurin miehiltä, ei riistaveroa eikä muita ystävyyslahjoja. Hyvällä mielellä hän tästä rupee haastelemaan laivan parraspuuhun nojaaville matkatovereilleen ritari Niilolle ja Antero Äyrämöiselle:

— Saattepa nähdä, että Tiurin heimovanhimman valitut miehet ennen pitkää tulevat Viipurin linnaan ritari Pietarin luo. Tiurin miehet ehkä pian tarvitsevat lännen miesten ystävyyttä, siitä näkyy Käkisalmen pöyhkeä pajari hyvän huolen pitävän.

Vanha Antero Äyrämöinen oli varsin tyytyväinen tällaiseen asioiden käänteeseen. Siihen sijaan ritari Niilo kuunteli hajamielisenä vanhan matkatoverinsa ennustuksia. Hänen ajatuksensa olivat vielä Tiurin linnassa, hän muisteli kaunista Karjalan neitoa, jota hän oli pyöritellyt kisakedolla ja jonka kanssa hänellä sen jälkeen oli ollut monta salaista kohtausta Tiurin uhrilehdon tuuheiden puiden kätkössä. Ritari Niilo tiesi tämän neidon tuolta jostakin salaisesta kätköpaikasta viimeiseen asti tähyävän poismenoansa. Ah, hän olisi tahtonut tähyäjälle vielä viimeisen kerran huutaa pian takaisin palajavansa. Niin hän olisi tahtonut huutaa, mutta tuossa hänen vierellään vanha Bartolomeus ja Kuparsaaren Antero Äyrämöinen haastelivat hänelle Käkisalmen pajarista ja Tiurin miesten lähettiläistä, joiden tuloa hänen muka pitäisi Viipurin linnanisännän luona valmistaa. No tietysti hän tahtoi senkin tehdä, kun olisivat vain sallineet hänen nyt hetkisen olla rauhassa omine salaisine ajatuksineen.

Tiurin linnassa Inkeri neito kenties yhtä paljon haki nyt rauhaa ja yksinäisyyttä. Tämä kaikista Tiurin kaunoisista kassapäistä ennen vallattomin oli nyt yhtäkkiä muuttunut kaikkia muita hiljaisemmaksi. Yksinään hän harhaili Tiurin uhrilehdon siimeisiä polkuja ja tämän tästä pysähtyi etäisimmän vallinsarven juurelle, josta oli hyvä näköala kauas Kiviniemeen päin. Kun hän siinä rantakivellä istuen silmänsä ummisti, voi hän joka kerran mielikuvituksessaan nähdä ritari Niilon palajavan komealla laivallaan häntä noutamaan.

Toiset Tiurin neidot tiesivät kyllä Inkerin sydänsalaisuuden eikä kukaan heistä nyt enää ivaillut vanhan Aslak tietäjän ennustuksia. Inkeri neidolle luvattu vieraan maan ritari oli todella tullut, olisipa yksi ja toinen heistä nyt tahtonut osansa Inkeri neidon osaan vaihtaa.

Raskaampia kuin Tiurin neitosten lemmenhuolet olivat Tiurin miesten huolet. Tiurin taatto oli Visbyn lähettiläiden ja ritari Niilon poistuttua pidättänyt luotetuimmat ystävänsä vielä luokseen ja heillä oli monta pitkää neuvottelua Tiurin taaton asehuoneessa. Siellä lepovuoteellaan lojuen sairas heimovanhin selvitti salaisia suunnitelmiaan. Hänen käskynsä oli että heidän kaikkien piti varustautua Käkisalmen riistamarkkinoille lähtemään.

— Mitä me sinne menisimme? murisee Kiviniemen Karhu yrmeästi. — Vai pitäisikö meidän mennä pajarille hyviä lahjoja viemään ja alamaisuutta osoittamaan?

— Kenties eivät lahjat ole tarpeellisia, virkahtaa Tiurin taatto, — mutta miekan vyölle vyöttänette ja täyden joukon jousimiehiä mukaan varannette, niinkuin riistamatkalle olisitte lähdössä.

Jo alkavat Tiurin miehet aavistaa heimo vanhimman suunnitelmia, mutta tämä heitä vielä neuvoo:

— Kun pajari tahtoo nähdä kaikki palvelijansa, niin pitäähän meidän mennä hänen luokseen. Ja asemiehet kun mukana viemme, niin sitten pajari ei voi sanoa kenenkään pois jääneen.

— Entäpä jos tulee taistelu? kysyy Unnunkosken Ronka.

— Tokko pajari taistelua halunnee, virkahtaa Tiurin taatto. — Menemme vain hänen kanssansa riistaverosta ja lahjuksista neuvottelemaan. Ja muistakaa, ajoissa on meidän oltava markkinapaikalla, jotta myöskin Laatokan puolen miehet saisivat neuvottelussa mukana olla.

Näin Tiurin taatto suostuttelee kaikki Tiurin miehet pajarin riistamarkkinoille lähtemään. Vanha Kumoinen kyllä olisi pitänyt viisaampana valittujen miesten lähettämistä Novgorodiin ruhtinaan puheille. Mutta Tiurin taatto arveli, ettei se matka paljon hyödyttäisi Pajari nähtävästi toimi ruhtinaan käskyn mukaan, joten heidän oli ehkä pian lähetettävä valittuja miehiä muualta ystäviä etsimään. Nyt oli vain ensin huolehdittava, että kaikki Tiurin ja Vuoksen puolen miehet kokoontuisivat pajarin luo vierailulle.

VI Luku.

PAJARIN TYTÄR METSÄSTÄÄ.

Pajari Boris Konstantininpojalla oli tytär, kaunis ja ylpeä Irinja neito.