Part 18

Ja ihanan kuvitelman hän mielessään kuvitteli: morsiameksi hän itsensä kuvitteli, näihin samoihin koruihin vaatetettuna, mutta ei ollut rinnallaan pajari Sergei, vaan uljaampi uros... unelmiensa ainoa urho. Kuumia kyyneleitä valui Irinja neidon poskipäille, voi miten polttavasti hän tällä hetkellä tunsi janoavansa elämää. Mutta ah, toinen oli hänen unelmiensa urhon mielitietty, tokko lienee ikävöimänsä urho hänelle, orvolle pajarin tyttärelle, omistanut ainoatakaan ajatusta. Ja hän oli sentään jo niin paljon uhrannut.

Näitä ajattelee pajarin tytär ja kuumia kyyneleitä valuu poskilleen. Hämärä sakenee pimeydeksi, Olga tyttönen on hiljaa hiiviskellen sytyttänyt tuohusvalot.

Silloin havahtui pajarin tytär ja kysyi hiljaa:

— Muistatko vielä, Olga tyttöseni, kun ensimmäisen kerran olimme Tiurin vesillä... kun siellä tapasimme tuon Tiurin tietäjänaisen?

— Hyvin muistan hänet! puhui Olga melkein kuiskaten.

— Hän näytti minulle tulevaisuuteni! kertoo pajarin tytär puoliksi itsekseen. — Hän näytti minulle kaikki nämä korut, tämän häävaatetuksen. Ah miten raskaalta se tuntui silloin minun kantaa, luulin tukehtuvan! Ja nyt, tiedätkö, Olga, nyt tunnen tämän yhtä raskaaksi. Autahan minua, Olga, niin riisun pois tämän yltäni. Jo lienen tarpeekseni tätä kantanut!

Hitaasti hän riisui häävaatetuksensa. Hitaasti hän irroitti koristeen toisensa jälkeen ja pani ne takaisin koristeltuun lippaaseen, niinkuin pajari Sergei oli ne hänelle antanut.

Olga kysyi hiljaa, oliko Tiurin tietäjänainen enemmänkin hänen tulevaisuudestaan näyttänyt.

— Näytti hän hiukan enemmänkin, virkahtaa pajarin tytär. — Näytti hän, mihin tieni kulkee. Ja jopa nyt liekin aika lähteäni tuota tietä kulkemaan. Noudahan Olga ystäväni, se käärö, jonka olen sinun neuvonut hyvin tallettamaan. Sitä nyt tarvitsen!

Vaieten meni orjapiika huoneesta, vaieten hän hetkisen kuluttua palasi jälleen. Hänellä oli mukanaan käärö, josta tuli esille karjalaisen jousimiehen asepuku, sotapolulle lähteneiden Tiurin miesten käyttämä vaatetus.

Nopeasti puki pajarin tytär sen ylleen. Olga tahtoi häntä auttaa, mutta vuolas kyynelvirta sokaisi hänen silmänsä. Ei hänestä raukasta ollut paljon auttajaksi.

Mutta ei itkenyt enää pajarin tytär. Reippaasti ja rohkaisevasti hän pukeutuessaan haasteli:

— Kas näin, nyt on paulakengät sidottu ja asetakki yllä. Ja nyt kypäripäähine! Noin se pitää asettaa, hiukan kallelleen, niin urho näyttää uljaammalta. Ja sitten vielä jousi ja nuoliviini olalle. Hyvästi nyt, kadonnut pajarin tytär, hääpitojasi sureksiva! Ja tässäpä näet, Olga tyttöseni, veliveikkosesi, uljaan Tiurin jousimiehen. Hilppa tämä poika on nimeltään ja sinunpa, pikku sisaruensa vuoksi, reipas Hilppa nuorukainen on tullut pajarin haukanpesään. Sinua hän on saapunut pajarin orjapiikojen parvesta pois pelastamaan!

Hän otti Olga tyttösen pään käsiensä väliin ja suuteli häntä puhellen edelleen:

— Hei, reipastuhan jo tuosta, pikku sisarueni, sillä meidän on aika joutua. Tiurin miesten leirissä on muuan vanha urho, Lari taatto nimeltään, joka lienee jo ikäväkseen odotellut Hilppa nuorukaista. Niinpä niin, Lari taatto, uskollinen ystäväni, jo nyt Hilppa luoksesi kiiruhtaa. Nyt on oikea hetki joutunut!

Rivakasti hän liikkui huoneessa. Kääräisi juhlallisen häävaatetuksen jotenkin kovakouraisesti myttyyn ja viskasi nurkkaan. Pajari Sergein lahjoittamat kihlakorut hän mieli nakata samaa tien, mutta muutti sitten mielensä ja otti koristellun lippaan kainaloonsa. Hän naurahti itsekseen:

— Parasta lienee viedä tämä varmaan säilöön, kadonneen pajarin tyttären hääpitoja odottamaan!

Ulos pimeään syysyöhön tultuaan he hiipivät seinävierustaa pitkin pajarin salaiselle venevalkamalle päin. Sielläkin oli nyt ulkomuuri rakennettu umpeen, mutta syvällä muurin alla olevassa kalliomutkassa oli sentään pari venettä kalliossa oleviin renkaisiin sidottuina. Veneiden luo päästäkseen täytyi ensin kavuta muurin harjalle ja siitä sitten laskeutua köyden avulla alas.

Reippaasti keikautti nuori jousimies itsensä muurin harjalle ja auttoi ensin Olga tyttösen alas veneeseen.

Itse hän muurin harjalla istuen heitti vielä viimeisen vakoilevan silmäyksen pajarin linnavarustuksen yli. Sillä puolen, jossa hän istui, ei muurin harjalla näkynyt ainoatakaan tuohustulta eikä liioin jousimiehiäkään. Vastapäisellä puolella, josta Tiurin miesten rynnäköltä saattoi odottaa, paloi muurilla muutama tuohustuli, mutta kovin vähän näkyi sielläkin pajarin asemiehiä liikuskelevan. Pajarin väki ei näyttänyt enää odottavan Tiurin miesten puolelta mitään yllätyksiä. Varovasti nuori jousimies laskeutui alas veneeseen.

Kun kiikkerä venonen oli irtautunut muurin alta, odottivat he sen lähtevän vihaisen virran vetämänä alaspäin kiitämään. Mutta tapahtuikin ihme: vene kulki pikemmin ylöspäin vastavirtaan! Laatokan ulapalta kuului nousevan myrskyn kohina ja tämä myrsky ajoi suuria aaltoja suoraan linnansalmeen. Myrskyn voimasta oli vesi salmessa kohonnut jo niin paljon, että virran veto linnan kohdalla oli pysähtynyt Nuori jousimies nauroi itsekseen:

— Tämäpä lienee taaton taivahisen apu Tiurin miehille! Mutta heidän leirinsä on siksi ylhäällä, että he tästä tuskin vielä mitään tietävät. Vastapäiseltä rannalta näkyi sieltä täältä Tiurin miesten sytyttämiä nuotioita ja niiden vaiheilla liikuskeli yksinäisiä vartijoita. Paljon ylempää näkyivät leiritulet ja sinne päin lähti nyt pieni venonen virran ja tuulen ristiaallokossa pyrkimään. Aalloista kohoava jylhä linnavarustus hävisi nopeasti pimeyteen, vain muutamien tuohustulien vaiheilta eroitti hiukan muurin hahmopiirteitä.

Hetkisen voimakkaasti soudettuaan muisti nuori jousimies vieressään tuhdolla olevan lippaan, jossa olivat pajari Sergein kalliit kihlakorut. Hän otti lippaan käsiinsä ja virkahti naurahtaen takanaan kyyröttävälle Olga tyttöselle:

— Tuolla aaltojen alla lienee varmin kätköpaikka pajari Sergein kihlakoruille. Sielläpä kadonneen pajarin tyttären hääpitoja odottakoot!

Hän solutti lippaan veneen laidalta syvyyteen.

Pieni orjapiika nyyhki hiljaa. Mutta rohkeasti ohjasi nuori jousimies purtensa suoraan Tiurin miesten leiriin.

XVII Luku.

ÖINEN TAISTELU.

Tiurin miesten leiritulien vaiheilla on äkkiä syntynyt outoa liikettä. Nuoren jousimiehen leiriin saapuessa oltiin jo makuulle asettumassa, monen nuotion äärellä jousimiehet jo makeata unta uinailivat. Mutta nyt johtajat kulkevat kiireesti miehiänsä herättelemässä. Tuolla jo Tiurin Kalevin suurta hyökkäyslauttaa rannasta irroitetaan ja pian se alkaa lipua pimeyteen. Vanha Kekri Kumoinen ja ritari Niilo sekä uljas Tiurin Tappari omine lauttoineen kiiruhtavat hänen jälkeensä. Kiviniemen väkevä Karhukin pitää tulista kiirettä. Jo yritti hän ärähdellä miehilleen, kun jättiläislautta ei Karhun mielen mukaan matkalle joutunut.

Miehestä mieheen kuuluu kuiskuttelua ja supinaa. Tiedettiin erään nuoren jousimiehen, Lari taaton hyvän ystävän, käyneen pajarin linnassa vakoilemassa. Niin oli tämä jousimies Lari taatolle kertonut, että pajarin miehet tänä yönä nukkuivat huolettomina. Vielä oli vakoilija huomannut Laatokalta tulevan myrskytuulen pysähdyttäneen väkevän virran linnansalmessa.

Niin nyt ankkuripelit ja pitkät köydet onkin kasattu lautoille. Vain vankkatekoisilla meloilla lauttojen vauhtia alkumatkasta hidastutetaan ja niitä ohjataan oikeaan suuntaan.

Leiritulet on jätetty palamaan. Kauempaa katsoen näyttää kaikki siellä olevan ennallaan ja säkkipimeä syysyö peittää leveän virran Tiurin miesten nuotioiden ja linnan välillä. Mutta siellä pimeyden peitossa lipuu äänettöminä eteenpäin kömpelötekoisia jättiläiskummituksia. Koko leveä virta näyttää nyt jo olevan noita oudon näköisiä kummituskyöpelejä täynnänsä, ne leviävät laajaksi rintamaksi ja lomissa vilisee toisia varjoja, äänettömästi liikkuvia veneitä.

Näin painutaan eteenpäin. Vain aaltojen hiljaista loiskahtelua kuuluu lauttojen reunoilta, mutta melat liikkuvat miesten käsissä äänettömästi. Jo alkavat lähetä linnanmuurilta näkyvät tuohusvalot. Sadat silmäparit lautoilta niitä tähystelevät, mutta vähänpä näkyy tuohusvalojen vaiheilla liikettä: siellä täällä torkahtelee vain joku yksinäinen vartija, torkahtelee pitkän peitsen varteen nojaten. Lieneekö puoliunisena tarkastellut tuolta ylhäältä näkyviä Tiurin miesten leiritulia.

Nyt erosi lauttojen joukosta, tuolta aivan läheltä rantaa, muutamia. Toisia joutuisammin ne läksivät solumaan eteenpäin, ohi linnavarustuksen. Näillä lautoilla oli suuria rovioita ja vanha Äyrämöinen sekä Päiväkiven Kuisma miehineen niitä veneistä käsin ohjaavat. Niiden piti pyrkiä linna varustuksen alapuolelle, jossa uivat roviot ohjattaisiin linnanmuuria vasten ja sytytettäisiin palamaan. Näin aiheutettaisiin makeasta unestaan heräävien pajarin miesten joukossa suuri hämminki.

Onnistuukohan Tiurin miesten ovela sotajuoni? Eikö ainoakaan muurilla torkkuva vartija huomaa noiden pimennon peitossa linnavarustuksen ohi lipuvien kummitusten kulkua? Vielä mitä huomaisivat, nyt katosivat jo kummitukset kuulumattomiin.

Toisten lauttojen kulku on pysähtynyt, niillä odotetaan rovioiden tuleen leimahtamista. Se oli oleva merkkinä yleisen rynnistyksen alkamiseen, mutta sitä ennen ei sopinut laskea lauttoja muurilla lepattavien tuohustulien valopiiriin.

Aivan rintaman keskellä on uljaan Tiurin miesten johtajan suuri hyökkäyslautta, jolla ovat hänen parhaat valiomiehensä. Lähinnä hänen lauttaansa vasemmalla ovat vanhan Kekri Kumoisen ja Tiurin Tapparin ohjaamat lautat, mutta oikealla puolen on ritari Niilon lautta ja sen rinnalla Kiviniemen väkevän Karhun jättiläislautta.

Tiurin Kalevin lautalla seisoivat rinnatusten vanha Lari taatto ja nuori jousimies Hilppa. Itse Tiurin Kalevi seisoi aivan heidän edessään hyökkäysportaiden juurella, toinen jalka jo valmiina portaiden ensimmäisellä astuimella. Sysipimeässä eivät miehet voineet toisiaan eroittaa, mutta Lari taatto piteli nuoren jousimiehen kättä omassaan ja puheli tälle kuiskutellen.

Nyt kääntyi Tiurin Kalevikin heidän puoleensa ja virkahti hiljaa:

— Sinä, Hilppa poikaseni, lienet rohkea nuorukainen. Näyttää siltä, että olet vakoilumatkasi hyvin suorittanut ja tuonut Lari taatolle oikeita tietoja.

— Mitäpä rohkeutta tuohon olisi tarvittu! naurahtaa nuorukainen vastaukseksi. — Pajarin linnassa ei kukaan ole varuillaan, ken hyvänsä teistä olisi minun sijastani sinne voinut pujahtaa.

— Emme tuosta rupea väittelemään, virkahtaa Tiurin Kalevi. — Pelottomalle miehelle ei mikään matka ole vaarallinen. Mutta ojennahan kuitenkin kätesi, niin puristan sitä kiitokseksi kaikkien Tiurin miesten puolesta!

Hän haparoi pimeässä nuoren jousimiehen käden. Jos olisi ollut valoisampi, olisi hän saanut nähdä miten veri tulvahti nuorukaisen poskipäille. Pimeässäkin lienee hän jotakin huomannut, liekö voimakas kätensä tuntenut nuorukaisen hennon käden värinän. Lämmin sointu äänessään hän kuiskasi:

— Kun ei sinulle vain tänä yönä mitään tapahtuisi. Lieneekö sinulla edes rautapaitaa suojanasi pajarin miesten nuolia vastaan?

— Hyvin on rakas taattoni minut pajarin miesten nuolia vastaan varannut, virkahtaa nuorukainen reippaasti.

Mutta vielä oli Tiurin miesten uljas johtaja huolissaan jousimiehen puolesta ja puheli Lari taatolle:

— Koetahan sinä taistelun tuoksinassa pysyä tämän nuoren auttajamme rinnalla. Kun näet pajarin miesten häneen iskuja tähtäävän, niin älä jätä häntä yksinään taistelemaan, sillä kuolemansa tuottaisi suuren surun minulle ja varmaan meille kaikille.

Lari taatto vakuutti uskollisesti pysyvänsä nuoren ystävänsä rinnalla. Samaa vakuutti uljas jousimies Ormakin, joka Lari taaton kehoituksesta oli äsken toimittanut nuoren jousimiehen sisaren taistelun ajaksi hyvään turvaan. Hänellepä nyt Hilppa nuorukainen haasteleekin:

— Jos minulle mitä tapahtuisi, niin lupaathan sisaruestani huolehtia. Vie hänet mukanasi Tiurin linnaan, niin ehkäpä hän siellä pääsee muiden Tiurin orjapiikojen joukkoon. Hän on hyvä ja uskollinen tyttö, pikku sisarueni, ja toivoisin hänelle hyvin käyvän elämässä.

Moni muukin urho Tiurin Kalevin lautalla lienee tuntenut läheisen kuoleman aavistusta. Niin he toistensa kera viimeisen kerran ystävän kättä puristivat, toisilleen viimeisiä toivomuksiaan kuiskuttelivat. Ken lähetti tervehdyksen vanhalle äidilleen, ken rakasta vaimoaan tai nuorta morsiotaan muisteli. Vanha Lari taatto ei sanonut kenenkään läheisen jäävän itseään suremaan ja niinpä hän lähtikin taisteluun tyynenä ja ilomielin. Monta toveriaan oli hän ennenkin vaikeissa kohtaloissa rohkaissut ja niin hän nyt jälleen haasteli kaikille rohkaisevia sanoja.

Nuori Osma Kumoinen ei ollut tällä kertaa Tiurin Kalevin urhojen joukossa. Vanha isänsä oli hänet ottanut omalle lautalleen. Tahtoi hän nähdä poikansa rinnallaan taistelun tuoksinassa ja kenpä isä ei tuota samaa tahtoisi. Nuori mieli pyrkii aina liiaksi vaaraa halveksimaan ja hyvä on silloin nuorukaisen nähdä rinnallaan tyyni ja kokenut vanhus, joka ei konsanaan menetä malttiaan.

Ritari Niilo muisteli taisteluun lähtiessään armasta Inkeri neitoa. Kun hän viimeisen kerran kohensi ja tunnusteli rintahaarniskaansa, niin silloin myös kuiskasi kihlattunsa nimen ja uskoi henkensä pyhän jumalanäidin suojelukseen.

Näin he kaikki valmistautuivat elon ja kuolon juhlaan. Ei Kiviniemen väkevä Karhukaan nyt enää miehilleen tuimana ärähdellyt, vaan hyvän ja lempeän isän tavoin jokaista asemiestään neuvoi ja opasti, miten heidän pitäisi taistelun tuoksinassa käyttäytyä.

Mutta jopa olivat nyt linnavarustuksen alapuolelle kiertäneet urhot kovassa ristiaallokossa taistellen saaneet lykätyksi roviolauttansa ulkomuurin kupeelle. Siinä roviot sytytettiin palamaan ja myrskytuulen kiihoittamat liekit löivät siinä tuokiossa korkealle muurin yli.

Jo heräsivät nyt muurilla torkkuvat vartijat, jo alkoivat pelästyneinä puhaltaa torviaan ja päristää hätärumpuja. Jousimiesten tuvista ja pajarin asehuoneesta tulvasi linnanpihalle miehiä. Kaikki ne ensin suoraa päätä hyökkäsivät paloa kohti. Pajari Boris ja pajari Sergei itse olivat heränneet siihen, että näkivät palon kumotuksen ikkunansa läpi. Kun pajari Sergei tempasi ikkunaluukun, auki, löivät liekit huoneeseen, sillä yksi roviolautta oli ajautunut juuri sen rakennuksen alle. Niin he uskoivatkin kaikkien Tiurin miesten kiertäneen alapuolelle ja ryhtyneen sieltä päin rynnäkköön.

Ovela Pipinä vouti oli aina, joka ei mennyt yhteisen virran mukana. Tultuaan linnanpihalle ja nähtyään palon loimotuksen hän päätti ensin käydä toisella puolen tarkastamassa ulkomuuria. Hän juoksi linnanpihan yli ja hyppäsi yhdellä loikkauksella juomakellarin katolle. Siinä häntä vastaan tulvasi vartiomiehiä, jotka olivat jättäneet vartiopaikkansa ja mielivät kiiruhtaa paloa sammuttamaan.

— Hölmöt! karjui Pipinä vouti heille. — Katsokaa ensin eteenne, ennenkuin täältä mihinkään lähdette!

Nyt vasta vartijat huomasivat tarkata pimeyteen ja näkivät tyrmistyen, miten oudon näköiset kummitukset nopeasti lähenivät muuria.

— Ampukaa jousilla! huusi Pipinä raivostuneena. — Ampukaa jousilla ja pitäkää peitsenne valmiina iskemään!

Tiurin Kalevin lautalta oli jo Pipinä vouti huomattu.

Tiurin Kalevi huusi miehilleen:

— Jousimiehet, tähdätkääpäs tuota lurjusta! Ja toiset miehet, melokaa voimienne takaa! Pian me pääsemme kiinni muuriin eikä ole meillä monta miestä vastassamme!

Monta teräsnuolta lensi Tiurin miesten lautalta Pipinä kuuluttajaa kohti, mutta tämä oli jo jälleen hävinnyt pimeyteen. Hän juoksi kuin riivattu pajari Sergein luo, joka oli ryhtynyt johtamaan palon sammuttamista. Pipinä karjui hänelle jo pitkän matkan päästä:

— Täällä sinä, pajari, askartelet joutavassa hommassa ja tuolta selkäsi takaa kirotut Tiurin miehet tunkeutuvat linnavarustukseen!

— Mitä sinä sanot? karjui hänelle vastaan pajari.

— Sitä minä sanon, että komenna miehesi tuonne! Siellä saamme pian kaikki henkemme edestä taistella, mutta tänne jääköön vain vähäinen joukko noita lemmon rovioita sammuttamaan!

Jo nyt pajari Sergei ja pajari Boriskin älysivät Tiurin miesten sotajuonen. Miehiään kiihoittaen pajari Sergei jo juoksee linnanpihan yli. Hän näki Tiurin miesten jo monelta lautalta tulvivan muurille. Pipinän pidättämät vartijat olivat vetäytyneet pitkin muurin viertä kiertävän varastorakennuksen ja vankiluolan katolle. Siinä he viimeiseen asti koettivat puoliansa pitää, mutta Tiurin Kalevi ja hänen urhonsa tunkivat heitä rajusti tieltään.

Viimeisellä hetkellä joutui pajari Sergei hätään. Jo lentää nyt linnanpihalta kuurona teräsnuolia Tiurin miehiä vastaan, jo pajari Sergei raivoten ja sadatellen paiskautuu taistelun telmeeseen. Kun Tiurin Kalevi ensimmäisine miehineen hyppäsi juomakellarin katolta maahan, oli siinä jo tiheä seinä peitsiä, sotakirveitä ja miekkoja heitä vastassa. Käsirysyssä siinä juomakellarin seinämällä taisteltiin, mutta toisia Tiurin urhoja työntyi yhtenään muurin yli ja kellarin katolle päästyään he alkoivat ampua nuoliaan pajarin miesten joukkoon, joita kuhisi koko linnanpiha täynnänsä. Lari taatto ja hänen rinnallaan nuori jousimies Hilppa olivat kellarin katolla. Siinä he neuvoivat Tiurin miehiä, miten jousilla piti ampua. Ei saanut ampua niihin omiin miehiin, jotka jo olivat laskeutuneet maahan, vaan piti ampua heidän ylitseen. Uljaasti Hilppa nuorukainen kaikkia rohkaisi, terävänä ja kuuluvana hänen äänensä kaikui taistelun telmeessä ja ihaillen vanhat urhot noudattivat hänen käskyjänsä.

Tiurin urhojen rinnalla tunkeutuivat samalla tavoin muurin yli ritari Niilon ja Kiviniemen Karhun miehet. Heitä vastaan joutuivat taistelemaan itse pajari Boris ja Pipinä kuuluttaja. Ikämies oli jo pajari Boris, mutta pelätty taistelija hän yhä vielä oli. Vielä uskoi hän rajulla rynnäköllä saavansa muurin yli tunkeutuneen vihollisen takaisin työnnetyksi ja usutti vimmatusti miehiään päälle käymään. Ritari Niilo joutui hänen edessään niin suureen ahdinkoon, että luuli jo miehineen rutistuvansa kellarin seinämälle. Mutta silloin hänen toiset miehensä kellarin katolta alkoivat sohia peitsillään hänen olkapäidensä ylitse. Näistä peitsistä monta pajarin miestä kaatui ja haavoittui ja sillä tavoin seinävierellä taistelevat saivat enemmän tilaa. Pajarin miehet alkoivat peräytyä, itse pajari Boris joutui kamppailuun ritari Niilon kanssa ja haavoittui siinä vaikeasti. Ritari Niilon voimakas miekan isku rikkoi pajarin päähineen reunalta riippuvan suojusverkon ja viilsi syvän haavan hänen kaulaansa. Verta vuotaen horjui pajari taaksepäin, mutta hänen miehensä vielä jatkoivat taistelua.

Jo oli haavoittunut Pipinä kuuluttajakin Kiviniemen Karhua ja hänen miehiään vastaan taistellessaan. Karhu itse paiskautui kellarin katolta suoraan pajarin miesten niskaan ja kun hänen miehensä seurasivat hänen perässään, rutistui siinä heti monta pajarin miestä heidän allensa. Pipinä vouti, joka suurta sotakirvestä heiluttaen hääri miestensä etunenässä, yritti kolhaista Karhua kalloon, mutta silloinpa Karhun miekka sivalsikin hänen teräksisen sotakintaansa halki. Samalla iskulla halkesi Pipinän kämmenkin, sotakirves putosi hänen käsistään ja välttääkseen varman kuoleman luikahti Pipinä piiloon miestensä joukkoon.

Tällä välin olivat Tiurin Kalevin vasemmalla puolen jo Kekri Kumoinen ja Tiurin Tapparikin omine miehineen tunkeutuneet muurin yli. Sillä puolen ei pajarin miehillä ollut niin urhokkaita johtajia ja niinpä Kumoinen ja Tappari valtasivatkin helposti muurin vierellä olevan jousimiesten tuvan katon sekä vihollista edellään tunkien laskeutuivat maahan. Taistelun telmeessä joku hyökkääjistä viskasi palavan tervassoihdun tuvan ikkunaluukusta sisään. Pian roihusi koko jousimiesten pitkä tuparakennus liekeissä. Samalla puolen linnanpihaa, lauttasillalle vievän portin toisella puolen olivat itsensä pajarin asettivat ja vierashuoneet. Ne olivat syttyneet jo taistelun alussa muurin alle ajautuneesta roviolautasta eikä paloa saatu sammumaan. Niin riehuikin nyt jo koko tämä puoli linnavarustusta yhtenä tulimerenä.

Sitä pakoon täytyi sekä pajarin miesten että näitä ahdistavien Kekri Kumoisen ja Tiurin Tapparin miesten pyrkiä keskelle linnanpihaa. Tänne jo toiseltakin taholta Tiurin Kalevin, ritari Niilon ja Kiviniemen Karhun miehet pajarin väkeä ahdistivat.

Vasta nyt pajari Sergei ja vaikeasti haavoittunut pajari Boris huomasivat taistelun kokonaan menetetyksi. Tiurin urhot olivat jo leveältä alalta tunkeutuneet muurin yli ja sen lisäksi olivat linnan puiset päärakennukset tulessa, jonka voima väkevän myrskytuulen lietsomana kiihtyi yhtenään. Toisella puolen heillä oli tulimeri, toisella puolen Tiurin urhojen joukko, joka yhtenään muurin ylitse tunkeutuvista uusista apuvoimista paisui ja taajeni, niin että pian täytti puolen linnanpihaa.

Vain yhdellä puolen heillä oli vielä vapaata alaa, nimittäin Laatokalle päin olevassa ulkomuurin kolkkauksessa. Siellä olivat Marfa emännöitsijän ja orjapiikojen rakennus sekä sen yhteydessä monia muita suojia, jotka olivat vielä palolta säästyneet, kun olivat tuulen yläpuolella.

Tänne päin nyt linnanpihalla taistelevat pajarin miehet häätyivätkin suojaa ja selkänojaa etsimään. Toiset menivät Marfa emännöitsijän leipomoon ja keittiöön sekä ryhtyivät siellä ovista ja ikkunaluukuista jousella ampumaan. Toiset kapusivat rakennusten katoille ja taistelivat sieltä käsin ahdistajiaan vastaan. Pajari Sergei oli auttanut haavastaan uupuneen Boris pajarinkin katolle ja tänne kokoontuivat heidän ympärilleen parhaat valiomiehensä. Takanaan oli heillä selkänojana linnanmuuri, jonka ylitse olisi pakotiekin ollut vielä avoinna, jos vain muurin alla pajarin salaisessa venevalkamassa olisi ollut riittävästi veneitä ja jos olisi ollut köysiä, joiden avulla laskeutua muurin ylitse veneisiin.

Pian kuitenkin Tiurin miesten sotapursia alkoi kihistä muurin alla tälläkin puolen ja nyt ei voinut enää pakoa ajatellakaan. Mutta miehuullisesti pajari Sergein ja Boris pajarin johtamat peitsenkantajat ja jousimiehet viimeiseen asti taistelivat. Kun pajari Boris ei enää pysynyt jaloillaan, ryhtyi hän turvepeitteisellä katolla maaten jousella ampumaan ja monta urheata Tiurin miestä haavoittui vaikeasti hänen nuolistaan. Tiurin miehet koettivat joka suunnalta kavuta pajarin miesten viimeiseen turvapaikkaan, mutta aina heidät tungettiin takaisin.

Palavien rakennusten loimu valaisi taistelutannerta. Vanha haukankesyttäjä Mishka oli, pelastaakseen kasvattinsa tulelta, avannut kaikki haukanhäkit ja päästänyt linnut vapauteen. Kirkuen nämä lentelivät linnanpihan yläpuolella ja yksi toisensa jälkeen putosi niistä liekkeihin, kun pimeänsokeina lensivät liian lähelle tulta. Pajarin metsästyskoirat ulvoivat ja raivosivat kopeissaan, jotka olivat muurin vierellä aivan lähellä palavaa rakennusta. Jo mieli Lari taaton rinnalla taisteleva nuori jousimies muista salaa hiipiä näitäkin eläimiä vapauttamaan, mutta silloin hän sai muuta tekemistä.

Lari taatto oli kiivennyt korkealle kivelle, josta käsin hän johti Tiurin miesten taistelua katoilla olevaa pajarin väkeä vastaan. Mutta innoissaan hän oli liian varomaton ja silloinpa lensi katolta ammuttu teräsnuoli ja tunkeutui syvälle hänen kylkeensä rautapaidan suojaamattomaan paikkaan.

Vanha jousimies horjahti, tapasi kylkeään ja yritti laskeutua kiveltä alas. Nuori Hilppa mieli ottaa hänet vastaan, mutta hänkin menetti tasapainonsa ja hänen kypärilakkinsa putosi maahan. Sen alle kätketty runsas tukka hulvahti valloilleen ja tuulenpuuska alkoi pelmuutella sitä. Lari taatto sopersi hätäisesti:

‒ Painaudu sukkelaan tähän minun viereeni, muuten sinut pian tunnetaan ja pajarin miehet katolta ampuvat sinuun surmannuolen!

Mutta nuori taistelija ei hänen neuvoansa noudattanut. Saatuaan ystävänsä suojaan hyppäsi hän itse kivelle ja huusi kuuluvalla äänellä:

Tiurin urhot, kuulkaa! Pajarin miehet ovat haavoittaneet parhaan jousimiehemme, Lari taaton. Niinpä siis kostakaa hänen puolestaan! Joka puolelta ahdistakaa pajarin miehiä! Keihäitä heittäkää ja nuolia ampukaa! Mutta toiset viskokoot ikkunoihin palavia soihtuja! Tuleen ja savuun menehtyköön pajari Sergei viimeisine miehineen! Menehtyköön lemmon rosvo, joka on niin paljon Karjalan miehille onnettomuutta tuottanut!