Part 3
Antakaa olla! Aikansa riitelevät niin selviävät! — No — se on sitten selvä, se asia? Te luovutatte sen toisen kamarin johtajalle?
ISÄNTÄ
Niin — eihän siinä minulla mitään ole sanomista — jos luulette itse, että se on sopiva?
KALLIO
Kyllä minä olen tyytyväinen siihen.
RAILA
No, niin, asia on siis selvä. Me käymme nyt kapsäkit majatalosta ja johtaja muuttaa sisään.
ISÄNTÄ
Niin, niin — — vai mitä sinä sanot, äiti?
EMÄNTÄ
Mitäpä minä. Sinähän olet pää talossa ja tiedät mitä teet.
RAILA Kalliolle nauraen.
Siinä sen nyt kuulette. Isäntä se laarit lukkoon lyö. No, hyvästi nyt siten!
KALLIO
Niin. Hyvästi, taikka paremmin näkemiin! (Menevät vasemmalle.)
ISÄNTÄ
Hyvästi, hyvästi! (Kääntyy vaimonsa puoleen.) — Vai mitä sinä sanot, äiti?
EMÄNTÄ
Mitäpä minä. Sinähän se olet pää. (Menee hellan luo.)
ISÄNTÄ
Eihän sitä viitsinyt oikein kieltääkään.
EMÄNTÄ
Eihän sitä ilennyt — Kas, kun kahvi unohtui tarjoamatta.
OLLI
Ei. Lähden tästä jonnekkin kävelemään.
(Aikoo ulos, mutta Maijastiina, joka on kiukkuisena kuunnellut edellisten keskustelua, ei jaksa enää hillitä itseänsä, vaan huutaa koomillisen kiukkuisella äänellä katsoen isäntää päin naamaa. Päääää! Kaikki hölmistyvät ja jäävät katsomaan.)
MAIJASTIINA samoin, ensin katsoen isäntää ja sitten emäntää.
Päää! — Päää!
EMÄNTÄ kauhulla.
Mitä sinä Stiina?
MAIJASTIINA samoin kaikille kolmelle.
Pää! Pää! Pää!
ISÄNTÄ
— Mitä sinä määit kuin pässi?
MAIJASTIINA
Itse olette pässi!
EMÄNTÄ
— Hyvä isä, — Stiina!?
MAIJASTIINA
Siinä toinen pässi!
OLLI
Mutta Stiina — — —?
MAIJASTIINA
Siinä kolmas päissä! Kolme sarvipässiä! Onko tämä laitaa! Varakkaan Alatalon väki on saanut sarvet päähänsä ja herrat keritsevät villoja.
EMÄNTÄ
Stiina! Nyt minä suutun!
MAIJASTIINA
Suuttukaa vaan!
ISÄNTÄ
Muista paikkas raamatussa, jossa sanotaan: »kunnioita isäntäväkeäsi».
MAIJASTIINA
Enkö ole sitä tehnyt? Mutta minulla ei ole enää isäntäväkeä! Tahdon kahdenkymmenen vuoden palkkani ja lähden tieheni!
EMÄNTÄ putoaa tuolille.
Herra siunaa!
ISÄNTÄ aivan ällistyneenä.
Mitä — sinä — sa — —?
MAIJASTIINA
Menen kaupunkiin ja rupean herroille piijaksi. Ne ne tässä kuitenkin rikeeraa ennemmin taikka myöhemmin!
EMÄNTÄ
Stiina — — Miten on järkesi laita?
MAIJASTIINA
Hyvin. Mutta miten on lupauksen laita?
EMÄNTÄ
Minkä lupauksen?
MAIJASTIINA
Unohdettu luonnollisesti! Kenelle luvattiin kamarit? Kenen piti mennä naimisiin?
EMÄNTÄ
Voi, Stiina kulta, kun — — —
MAIJASTIINA
— Kun herrat — niin — — ja minä olen vaan piika...
OLLI havahtuu.
— Jaa. Mitä sanoo isäntä?
ISÄNTÄ
— Että mitä?
OLLI
— Siitä asiasta, josta puhuttiin pellolla, niistä kamareista?
ISÄNTÄ
Kah, kah, kun nuo — — —
MAIJASTIINA
Ja te olette isäntä ja _pää!_
OLLI
Sanasta miestä ja sarvesta härkää! Minä vaadin myöskin palkkani ja seuraan sinua Maija.
MAIJASTIINA
— Oh! (Vaipuu Ollin syliin.)
ISÄNTÄ suuttuu.
Tästäpä vasta soppa syntyy!
EMÄNTÄ
Johan minä sanoin, että vie se sen kuin viekin!
ISÄNTÄ huomaa pyhätakkinsa.
Ja vielä pyhätakissa? (Riisuu sen ja viskaa maahan.) Ja sen seitsemän seppää!
EMÄNTÄ
Elä hyvä mies takkiasi! (Ottaa takin ylös.)
ISÄNTÄ
Sanoinhan minä, että »ties mikä lie»!
EMÄNTÄ
Puhui kuin synti!
ISÄNTÄ
Ja pani pääni sekaisin kuin Haminan kaupungin.
EMÄNTÄ
Ja nyt Olli ja Stiina ikänsä talossa palvelleet lähtevät maailmalle...
ISÄNTÄ
Ei askeltakaan! Yhteen molemmat ja vihille — ei niitä kamareita vielä luvattu — arveltiin vasta.
EMÄNTÄ
Niin todellakin, ei niitä vielä luvattu — katseltiin vasta.
ISÄNTÄ
Sen seitsemän, kun touhusivat, ja touhusivat, ettei kerennyt edes ajatellakaan. — Ensi pyhänä kuulutuksiin molemmat ja sitten häät! Ja ne pitää olemankin eri häät!
EMÄNTÄ
No, oletteko nyt tyytyväisiä, lapset?
MAIJASTIINA nöyrästi.
— Mitäs se emäntä.
OLLI
Kah, tietystihän me — — —?
MAIJASTIINA
Antaako emäntä anteeksi?
EMÄNTÄ
Totta — tietysti — (Halaa Stiinaa.)
OLLI nöyrästi isännälle.
Niin — tuota — minäkin tässä taisin sanoa jotain — niin, että — — —?
ISÄNTÄ
— Mitäs se Olli nyit! (Taputtaa olalle.) Kaikki on hyvin.
(Kallio ja Majatalon Maija tulevat edellisen aikana. Kalliolla pieni käsilaukku ja paltto käsivarrella ja Maijalla suuri kapsäkki.)
KALLIO huomaa sovinnon.
Ooo! Täällä on rauha ja rakkaus ylimmillään! Onnittelen, onnittelen! — (Maijalle.) Jätä siihen vaan, kyllä minä sen siitä saan. Niin. Näin me nyt tulemme.
EMÄNTÄ menee isännän luo ja rykäisee siinä merkitsevästi.
ISÄNTÄ katsoo häneen ja rykäisee myöskin.
Niin. — Niinpä näkyy. — (Rykäisee.) Mutta siinä äskeisessä taisi tulla pieni erehdys — tuota — — —
EMÄNTÄ
Me täällä maalla emme kerkiä kaikkia järjestää silmänräpäyksessä, niin kuin te siellä kaupungissa. Asia on näet niin, että kamarit oli jo luvattu näille nuorille, vaikk'ei sitä siinä hytäkässä muistettu sanoa. He ovat nyt kihloissa ja pian ovat he sitten naimisissa. (Nuorelle parille.) Jos sitten menemme katsomaan niitä kamareita. (Menee oikealle päin.)
ISÄNTÄ
Juu! (Nuorelle parille.) Jos sitten menemme! (Seuraa emäntää.)
OLLI
— »Ottiatuota» — (Menee perästä.)
MAIJASTIINA Kalliolle.
Niin, meidän ne kamarit on. Ja kuten herra on nähnyt, niin pystyn minä Maijaakin pelaamaan, eikä vaan ijankaikkisia vanhoja piikoja! (Menee oikealle.)
KALLIO on ällistyneenä katsellut heidän jälkeensä. Tajuaa asian ja putoaa istumaan.
MAIJA säälien.
Herra parka!
KALLIO hypähtää ylös.
Tekevätkö nämä ihmiset minusta pilkkaa, vai mitä he meinaavat? Minähän ne oikeastaan minua pitävät! — (Kävelee suuttuneena.) Ei, tästä täytyy tulla loppu! Sen täytyy piisata jo! Hullu, kun lähetän sen Railankin pois — Olisin edes hänelle saanut kiukkuni viskata! (Huomaa Maijan.) Mitä sinä tuijotat siinä?
MAIJA
Nyt on herra ilman asuntoa.
KALLIO huutaa.
Minä tiedän sen! (Kävelee.) Kaikenlaisten kanssa sitä pitää joutuakin tekemisiin! — Ne suoraan halveksivat minua!? Pitävät itseänsä sen piimänsä voimalla herra ties minä! — — Ja minä heille puhun, pidän esitelmiä, innostan ja toivon hyviä viljavuosia. — (Lähtee kävelemään.) Katovuoden heille rukoillen!
MAIJA
Vienkö minä tämän kapsäkin takaisiin majataloon?
KALLIO ei jaksa hillitä itseään.
— Vie se helv--tiin! — (Selvittäen.) Mitenkä minä majataloon voin mennä takaisin, kun tulin emännällesi sanoneeksi sellaista, jota en kaikille sano. — Pellolle, taivasalle sen saat viedä! (Kävelee.)
Oikealta kuuluu laulu. Sävel: (Jo joutui armas aika.)
Jo kirkas päivä koittaa, yö pitkä mennyt on. Ja herran armo koittaa ain' asti lepohon. Ajalla maan ja vaivan — — — — — — — — —
KALLIO on pysähtynyt ja kuunnellut kolme säettä.
— — Mitä, mitä ne laulavat siellä?
MAIJA viattomasti.
Jo kirkas päivä koittaa...
KALLIO kiukuissaan.
— Mikä kirkas nyt koittaa, musta yö! (Kävelee edestakaisin.)
(Laulu on hiljennyt, kuuluu hyminää.)
MAIJA
Täällä maalla on tapana, jos omasta väestä joku kihlautuu, tai joku muu tapaus sattuu perheessä, jolla on merkitystä, kokoontua suureen saliin ja laulaa joku kaunis laulu.
KALLIO
Eikö niitä saleja sitten muulloin käytetäkkään?
MAIJA
Ei. Ainoastaan erikoistapauksissa.
KALLIO
Kaunis tapa! Mutta saisivat he liittää vierasvaraisuudenkin tapoihinsa — se on myöskin kaunis tapa!
MAIJA
Kyllä tiedämme, mutta viime aikoina on tapahtunut sellaista, ettemme tiedä, ketä uskoa ja ketä ei. On sanantapa: »Jos annat paitasi, niin elä ole varma, etteivät he tahdo nahkaasikin.»
KALLIO on hämmästyneenä katsellut tyttöä.
— — Kuka sinä olet, tyttö?
MAIJA
— Minä olen vain Maija.
KALLIO
Niin, niin. — Viimevuotiset tapaukset ovat todellakin järkyttäneet ihmisten luottamusta.
MAIJA
Ennen aina koristettiin suuri sali vieraita varten. Sytytettiin kattokruunu palamaan ja kutsuttiin vieras sisälle. — Vieraita varten ne suuret salit ovat. Ei oma väki niissä asu.
KALLIO istuutuu.
Niinkö?
MAIJA
Oma väki asuu tuvissa, sivuhuoneissa ja luhdeissa. — Näittekö niitä kahta suurta sänkyä salissa?
KALLIO
Joiden päällä oli suuret komeat ryijyt — näin?
MAIJA
Ne ovat talon vierassänkyjä.
KALLIO
Vai niin. Niin no — voinhan minä mennä pellollekin yöksi. — Kiitos neuvoistasi, tyttö ja — — (Istuutuu raskaasti pää käsiensä varaan.)
Vaitiolo.
MAIJA tulee luo.
— Itkettekö, herra?
KALLIO
En. — Minä suren.
MAIJA
Mitä, herra?
KALLIO
Sitä, mitä teille on tehty. Ryöstetty jotain sellaista, jota on vaikea saada takaisin.
MAIJA
No, ei sentään. Minä uskon, esitä aikaa voittaen kaikki vielä tulee entiselleen. Teillä pitää olla vaan kärsivällisyyttä meidän kanssamme.
KALLIO menee tytön luo ja puristaa hänen kättään
Kiitos, tyttö. (Aikoo kääntyä, mutta kääntyy takaisin.) Kuule, kuka sinä olet? — (Muistaa.) — Niin, niin. Maijahan sinä olet. (Katsoo silmiin ja silittää hänen päätään.) Yksi Suomen omista Maijoista. — Katsos, Maija, minulla on kärsivällisyyttä. (Ottaa laukun ja palttoon, jotka oli jättänyt penkille.) Minä lähden nyt...
MAIJA
Minne herra aikoo lähteä?
KALLIO väsyneesti.
En tiedä... jonnekkin!
MAIJA
— Jos herra tulisi minun luhtiini toistaiseksi nukkumaan?
KALLIO hämmästyy niin, ettei usko korviaan.
Mitä sinä sanot —?
MAIJA
Minun luhtiini, niin. Pääsette minun sänkyyni, se on kyllä puhdas ja siisti.
KALLIO
— Tarkoitatko sinä, että — — —?
MAIJA
— Kah, tarkoitan, tietysti. — Eikö herra ymmärrä?
KALLIO
— Ymmärrä? En, en ymmärrä...?
MAIJA
Sepä nyt merkillistä. (Jankkaa.) Luhtiin, luhtiin — sänkyyn — minun sänkyyni?
KALLIO suuttuu.
— Minä en tule sinun sänkyysi! (Viskaa kaikki käsistään pöydälle ja lähtee kiivaasti kävelemään.)
MAIJA viattoman hämmästyneenä.
Mitä se herua nyt?
KALLIO hetken perästä seisahtuu tytön eteen.
Kuinka sinä voit minulle sellaista edes ehdottaakaan? Etkö sinä ymmärrä, että se toukkaa minun siveellistä — — (Kääntyy pois.) Ja niin kaunis tyttö vielä — uh — (Kävelee. — — — Hetken perästä.) Mene tiehes, tiehes!
MAIJA
— Olenko minä tehnyt jotain pahaa?
KALLIO
Ja sellaista sinä vielä kysyt? (Menee kiivaasti luo.) — Sinä olet — — — (Ei voi sanoa mitään. Hengittää vaikeasti ja kävelee.) — — Etkö sinä nyt ymmärrä, etten minä voi tulla sinun luhtiisi maata?
MAIJA
Kuinka niin? Kun tulette vaan!
KALLIO huomaa jotakin.
— Ai, siellä on kaksi sänkyä. Niinkö?
MAIJA
Ei. Kyllä siellä on vaan yksi sänky, muita se on hyvin leveä, niin että kyillä te mahdutte siihen.
KALLIO suuttuu.
— Sinä, sinä — ooh, kuinka siveetöntä! Minä sinut tyttö annan kasvatuslaitokseen — minä — valkonauhan — — — hulluksi tässä tulee!
MAIJA
Miksi minä sinne? Onko se joku tiatterin oppikoulu?
KALLIO vaipuu penkille.
— Tiatterin oppikoulu! (Hypähtää hänen luokseen.) Oletko sinä noin tyhmä, vai teetkö sinä pilkkaa minusta? Entäpä, jos minä tulenkin sinun luhtiisi? Ja sitten saat pitkän nenän — — (On hyvin kysyvän näköinen.) Sinä — sinä — — — Ymmärrätkö sinä ollenkaan minua, tyttö?
MAIJA viattomana.
Tervetuloa vaan!
KALLIO koomillisen raivostuneena.
Ja sitten saat pitkän nenän! Sinä, sinä — ymmärrätkö sinä ollenkaan mitä minä puhun?
MAIJA hädissään.
Ymmärrän.
KALLIO
Herra Jumalia, kuinka paatunut!
MAIJA melkein itkien.
Miksi herra on minulle vihainen? Mitä minä olen tehnyt?
KALLIO
Sinä olet pirstonut minun ajatuksistani kaikki, mikä on ollut sinusta kaunista, puhdasta ja siveellistä. Sinä olet täyttänyt sydämmeni surulla ja sinä olet saanut minut epäilemään itse puhtauttakin. Tiedätkö sinä, miksi sitä maailmassa sanotaan, sitä sellaista tilannetta, johon sinä minua ehdotat?
MAIJA
Nukkumiseksi.
KALLIO huutaa.
Hävytön!
MAIJA
Miksi herra huutaa? Minä en ymmärrä enää mitään! Minä tarjoan herralle yösijaa ja herra vaan suuttuu. — Mitä herra luulee minun tarkoittavan sillä, että tarjoan oman vuoteeni herran käytettäväksi.
KALLIO vihaisesti.
— Mitäkö luulen? (Hämmentyy.) — — — Ettäkö — mitä luulen? — (Selvittää.) — Minä luulen, että — että, minä en enää itsekkään tiedä, mitä minä luulen! (Kävelee harmissaan.)
MAIJA
Herralla on ollut niin paljon vastoinkäymisiä, että herra on kohta sairas. Te puhuttekin jo aivan sekaisasti.
KALLIO
Luonnollisesti! Vähemmästäkin jo sairastuu! Vai luuletko sinä kenenkään hermojen kestävän tällaista ijankaikkisesti.
MAIJA
Sitten on parasta, että herra tulee levolle — nukkuminen virkistää.
KALLIO terävästi.
No, niin. Minä tulen. Mutta jos sinä — — —? (Katsoo silmiin tyttöä ja vaikenee. Tempaa sitten suuttuneena tavaransa ja huutaa koomillisen kiukkuisena.) No, tule sitten!!! (Menee vasemmalle.)
MAIJA tempaa kapsäkin ja retuuttaa sitä perästä.
Väliverho.
KOLMAS NÄYTÖS.
Näyttämö: Suuren talon takapihamaa. Perällä suuri ruispelto. (Pienemmillä näyttämöillä sen voi ajatella vasemmalle ja perälle vaan metsää tai niittyä.) Oikealla perällä »vilja-aitta», lännempänä »luhti». Vasemmalla »aitan-seinämä», jossa pari ovea. Vieressä kyntö- ja äestyskoneita. Luhdin luona kumollaan puuastioita ja penkki.
Ruispellon vieressä aita.
Tyyni elokuun ilta. Silloin tällöin karjankellojen kajahdusta ja ruisrääkän ääntä. Hämärä. Taivaalla punainen punerrus.
KARKULAINEN Tulee oikealta risaisissa vaatteissa ja pussi selässä, istuutuu luhdin luo penkille ja ottaa voileivän pussistaan, alkaen syödä.
Kyllä se on sentään suurta, kun on hyvä omatunto — silloin ei epäile mitään. Näiden rehellisten ihmisten keskuudessa minustakin alkaa tulla rehellinen. — Minä jo kerjään. Vaikka rehellinenhän minä olen ollut aina. Silloinkin kun olin herra ja johdin hallitusta, vaikka se menikin sitten päin honkia. Enkä minä ymmärrä, kuinka minä olen tullutkin niin riivatun rohkeaksi. Kuolemantuomio ja elinkautinen vankeus niskassa ja minä melkein pyydän yösijaa taloissa. Toivottavasti minä sentään pysyn aisoissa; sillä ei sitä tiedä liikaa luottaa ihmisten rehellisyyteen. Kun vaan saisi tämän jalkapatikka-matkan onnelliseen loppuun ja löytäisi itsensä Ruotsista, niin vähät muusta. Sitten sitä taas voi hypätä jaloilleen, ottaa ohjat käsiinsä ja huutaa alas, mikä ei miellytä. Ihanat unelmat! Ja tuhatta kilometriä on taivallettavana! Mitenkäs se sanookaan runoilija: »Käyn päivällä viitassa virttyneessä. Käyn juhlapukuun kun yö on eessä». Niin — kun lasken pääni viljalaarin pehmoiselle patjalle, niin voiko muuta kuvitellakaan, kuin hyvinvointia. Siellä ei kukaan minua häiritse yöllä paitsi mahdollisesti tavallinen varas ja hänen kanssansa minä kyllä voin tavata seitsemättä käskyä. Ja päivisin minä kerjään ja jatkan matkaani. — Käyn päivällä viitassa virttyneessä. Käyn juhlapukuun kun yö on eessä. (On lopettanut syöntinsä. Menee vilja-aittaan.)
MAJATALON EMÄNTÄ ja MAJATALON ISÄNTÄ tulevat oikealta, katsellen ruispeltoa.
ISÄNTÄ
Mitä luulet äiti — ilmassa on jotakin?
EMÄNTÄ
Petolliseltahan se näyttää.
ISÄNTÄ
Kun ei tuota peltoa ehtinyt ylös ottaa!
EMÄNTÄ
— Mitä tässä muutakaan on ehtinyt!
ISÄNTÄ lohduttaen.
No, no. Nythän siitä pahasta on päästy. Huomenna leikkaamme. Esivalta ja Eero voivat mennä Alataloon elonkorjuuseen, me toiset revimme tämän. Kun se kerran tuo Luoja on antanut niin paljon ylös, niin antaa se vielä tämänkin.
EMÄNTÄ
Jos ei sille pistä piru mieleen!
ISÄNTÄ
No, no äiti... Muista, että olemme kokonaan hänen vallassaan ja että herra ottaa ja herra antaa — —
EMÄNTÄ
— Muitta mitä sanot, jos hän antaa sen komelianttarin meille takaisin!
ISÄNTÄ
— Johtajanko?
EMÄNTÄ
Johtajanpa tietenkin. Kysyin äsken Alatalosta, antoivatko herralle asuntoa ja sieltä vastattiin, että ei!
ISÄNTÄ
Sitten pistän minä mustan puihin ja lähden maatalolle takaisin. Hänen kanssansa minä en tule toimeen.
EMÄNTÄ
Sinä pysyt täällä. Kyllä minä hänestä selviän. Olen varustautunut jo.
ISÄNTÄ
Sitä epäilen. Tämä ei ole kauppa-gulassi, eikä kerjäläinenkään.
EMÄNTÄ
Vaikka hän olisi itse paholainen, niin selviän! — Minä en rupea herroja palvelemaan. Olen riippumaton nainen, vaikka olenkin maalais-emäntä! Onko tämä laitaa: »Piimää, emäntä — Juustoa, emäntä — Kirnumaitoa, kuulkaas. — Kokomaitoa, pyydän», ja senkin seitsemän lajia, — niin, ett'ei enää muutta saa, kuin yksi ihminen olla häntä passaamassa! — Ei! Pellolle, Malja! Ei tässä ole aikaa jonnin joutaviin. Ja herua jos pistää nenänsä minun talooni, niin teen siitä plinin!
ISÄNTÄ
No, no, no, no — äiti...
EMÄNTÄ
Ja sinulla on velvollisuuksia vaimoasi kohtaan. Aamusta iltaan raadan, ja sinä vaan siellä miestesi kanssa. Minun luonani on sinun paikkasi! Kalpaan minäkin muuta, kuin ainaista raatamista!
ISÄNTÄ
No, no — minä jään. Minä jään.
EMÄNTÄ
Ja siihen on vielä Maija. Alitalossa on Stiina ja Olli otettu perheeseen, ensi pyhänä kuulutetaan. Meillä on myöskin velvollisuuksia kasvatuslastamme kohtaan.
ISÄNTÄ
Mutta eihän hänellä ole sulhastakaan, jos ei tuota esivaltaa siksi lasketa.
EMÄNTÄ
— Mattiako? — Tavoitteleeko se sitten Maijaa?
ISÄNTÄ
Kah, sitähän se. Puhui siitä vielä minullekin — että mitä minä muka siihen.
EMÄNTÄ
Ja sinä tietysti vaan kuuntelit?
ISÄNTÄ
Kah, mitäpä minä muutakaan osasin — kun se vetosi vielä virkaansakin. Taitaisihan se pystyä eukkonsa elättämään.
EMÄNTÄ
Ei kysymykseenkään! — Koko kylä jo nauraa hänelle ja hänen hommilleen. Pitäköön virkansa ja menköön matkaansa. Täällä ei tarvita vetelehtijöitä!
ISÄNTÄ
Niin no, sitähän minäkin siinä ajattelin — että antaa sen nyt touhuta. Maijalle se lupasi asiasta puhua.
EMÄNTÄ
Ja minä kun tapaan Matin, niin annan minä hänelle ympäri korvia, mutta en Maijaani. Minä se Maijalle miehen hankin ja minä se myötäjäisetkin annan. Korven talon saa hän, mutta sulhasella pitää myöskin olla jotain.
ISÄNTÄ
Niin, onhan tuota mistä antaa. Se korven kolkkakin on jäänyt huonolle hoidolle työvoimanvähyyden takia... No no, kun hyvä vävy tulee —
EMÄNTÄ
Ja se tulee! Mutta sinun on pysyteltävä enemmän kotosalla että minä pääsen liikkumaan. Työt voit järjestää miestesi kesken. Korvella on vanhoja talollisia ja sieltä se vävy tulee. Vai Matti! Ottakoon sen karkulaisen kiinni, jota kirkossa kuuluutettiin ja näyttäköön mikä mies hän on!
ISÄNTÄ
Siinä olisi Matilla kova pähkinä purtavana.
EMÄNTÄ
Ja vielä kovempi tulee korvella! Järjestän hänen käännettäväkseen Korven maat. Kunhan kääntää siellä puolen sataa tynnyrin-alaa maata, niin eiköhän halut karkoa.
ISÄNTÄ
— Olet sinä äiti — 'heh, heh... (Menee oikealta.)
EMÄNTÄ
Kehuu, kehuu! Jos siitä edes kerran tullisi jotain mutta kun se aina supistuu — - (Menee perästä.)
KARKULAINEN tulee varovaisesti aitasta.
Olin kuulevinäni ääniä. — Keitä jumalattomia vielä näin myöhällä liikkeellä on? (Tarkastaa seutua ja huomaa oikealla jotain.) — Aa, majatalon väkeä. — Menkööt hornan kattilaan ja antakoot ihmisille yörauhan! (Menee takaisin aittaan.)
OLLI ja MAIJASTIINA Tulevat vasemmalta pitäen toisiaan kädestä.
OLLI
— Sinä sitten menet luhtiin?
MAIJASTIINA
Niin, Olli. Aamulla on noustava aikaiseen viljan kimppuun.
OLLI haistelee ilmaa.
— Kun ei se vaan tuo ilma — — — on niin lämminkin ja pahaa tietävä.
MAIJASTIINA
Et pelkoa. Ja jos vähän sataakin, niin sen kestää.
OLLI
Kun ei se vaan tietäisi muuta...
MAIJASTIINA
Ettäkö valkean lykkäisi?
OLLI
Niin. Kuten tässä pari vuotta sitten. Tuollainen se silloinkin Oli' ja aamuilla oli maa valkoinen.
MAIJASTIINA
Ja kaikki meni, niin rukiit kuin kauratkin.
OLLI
Aina perunoihin asti. Ja viime vuonna myöskin. Puolet sadosta saatiin. Kyllä se kehno on, kun kehnoksi kerkiää.
MAIJASTIINA
— Mutta olihan se sille Paavollekin, muistatko, siinä laulussa, mutta kun kärsimme ja teemme työtä, niin kaikki muuttuu hyväksi.
OLLI
Paavo parka. Siltä se meni kaikki aina siemenjyviin asti.
MAIJASTIINA
Mutta Paavo kaivoi ja voitti.
OLLI
Maija — sillä Paavolla oli muuten hyvä vaimo, muitta se epäili.
MAIJASTIINA
Niinihän se teki.
OLLI
Se luota epäili ja joutui epätoivoon.
MAIJASTIINA
Mutta minä en epäile.
OLLI
— Minä vaan tuota vertauksellisesti, niin, kuin kysyin — niin, että jos sattuisi?
MAIJASTIINA
Niin', minä en joudu epätoivoon.
OLLI
Niin — että vaikka petäjäistä sitten — — —?
MAIJASTIINA
Niin minä pistän uuniin ja leivon.
OLLI
Niin — en minä muuta...
MAIJASTIINA ihmetellen.
Milloin sinusta on tullut tuollainen?
OLLI
Minkämoinen?
MAIJASTIINA
Juhlallinen kuin ylkä?
OLLI
— — Sen se — »ottiatuota» — mitä sinä tarkoitat?
MAIJASTllNA
Kun puhut min kauniisti?
OLLI
— — Kim se — »ottiatuota» — Kun me — »ottiatuota» — mehän »ottiatuota» menemme naimisiin.
MAIJASTllNA
— Nyt se ottiatuota jää jo sinun veriisi! Oleppas tässä. Minä kutsun Maijan ulos, että saamme puhua siitä roolista.
OLLI äkkiä.
Minä tulen sinne myöskin!
MAIJASTIINA varmasti.
Et. Odota täällä! (Katsoo ovelta.) — Maija!? — Maija!? — — — (Tulee takaisin.) Maija ei die vielä luhdissa. — Kuule — mene nukkumaan, minä puhun Maijan kanssa myöhemmin.
OLLI
— Tupaanko jo?
MAIJASTIINA
Tupaanpa tietysti! Isäntä arvellee, ties mitä vielä!
OLLI
— Mutta minä olisin — — —?
MAIJASTIINA
— Miltä sinä olisit?
OLLI
— — Maija, sinä et rakasta minua.
MAIJASTIINA ällistyneenä.
Mitä sinä nyt?
OLLI
Kun ajat pois, vaikka olen sulhanen.
MAIJASTIINA
Ole vouhkimatta, vanha mies! Täytyyhän sinun mennä maata.
OLLI
Mutta, minä en saa unta nyt!
MAIJASTIINA
Sekös sinulta unen vei, kun tavallisesti nukut kuin tukki.
OLLI rohkaistuen.
Minä tulen sinun luhtiisi, kun nyt kerran olemme kihloissakin.
MAIJASTIINA lyö kätensä yhteen.
Jestas tuota miestä. Ettet vähän häpee! (Polkasee jalkaansa.) — Maalta ja paikalta!
Olli pakenee nopeasti perälle. Maija menee luhtiin.
OLLI tulee kuitenkin takaisin.
Se sitten on »ottiatuota» — mitähän, jos pilkistäisi... (Aikoo mennä kurkkaamaan.)
MAIJASTIINA aukasee samalla oven.
— Mitä? Pääsetkö siitä!
Olli pakenee pois.
MAIJASTIINA
Katsos junkkaria! (Menee luhtiin takaisin.)
KARKULAINEN pilkistää ovella.
Mikä riivatun meteli täällä? Eihän tässä kristitty ihminen uskalla enää päätään kallistaa... — Oh — taas joku. (Vetäytyy takaisin.)
MAIJA tulee oikealta perältä kantaen kapsäkkiä.
Höh, hoh, kylläpä painaa! — Pian vaan luhtiin ja sitten herran 'luo. (Nostaa kapsäkin luhdin luo.)
MATTI virkapuvussa oikealta.
Siinäpä sinä oletkin! — Mitä sinä retuutat siinä?
MAIJA
Kah! — Pyykkiä, senkin kiiltonappi!
MATTI
Mutta tuohan on kapsäkki?
MAIJA
Panin kapsäkkiin, kun ei sattunut muutakaan käteen.
MATTI
Minne sinä nostat sen — minä autan sinua! (Aikoo.)
MAIJA torjuen.
Ei! Kyllä minä itse saan! — - Mitä sinä läksit?
MATTI
Jaa — minulla on suuri uutinen kerrottava, mutta mennään tonne sisälle, siellä on parempi puhella.
MAIJA
— Mitä sinä meinaat mies?
MATTI
Tässä sattuu vaikka emäntä tulemaan.
MAIJA
Puhu tässä vaan, jos sinulla on jotain puhuttavaa!
MATTI
No, sama se. Esivalta Kukkonen on nyt jättänyt tämän ajallisen ja siirtynyt isiensä tykö. Hän kuoli tunti takaperin ja minä olen saanut tehtäväkseni saattaa tiedon piiriin vallesmannille.
MAIJA
Vai on Kukkonen kuollut!
MATTI
Kellistynyt on. Ja minä se olen, joka tästä lähtien kannan hien ja vaivan teidän turvallisuutenne takia.
MAIJA
Vai on kuollut Kukkonen! No, sinä tietysti iloitset hänen kuolemastaan!?
MATTI
Iloitsen, minä? Mitä sinä Maija? Minä luonnollisesti iloitsen siitä, että hänen vaellusaikansa on loppunut — sillä sanotaanhan sanassakin, ei patsaat eikä napaa, vaan vahva virta vapaa. — Niin suuri on maailma.
MAIJA
Kunhan sinä et iloitsisi vaan muusta?
MATTI
En, en — kuule, Maija... Minä olen tässä tuuminut, että nyt kun minä olen koko poliisikin, enkä vaan virkaatekevä — — (Lähentelee.)
MAIJA
Niinhän tuota kuulut olevan.
MATTI
Niin — ja kun minulla nyt on koko palkkakin, eikä vaan virkaatekevän — — (Lähentelee.)
MAIJA kääntyy äkkiä.
'Mitä — sinä tarkoitat?
MATTI
— Maija. Tahdotko kuulla erään laulun, jonka minä osaan?
MAIJA
Ei tässä ole aikaa viisuja kuunnella. (Aikoo luhtiin.)
MATTI
— Ei, ei, elä! — Kuule!
MAIJA
Sano pian nyt! Minulla ei ole aikaa!
MATTI
Maija — — —? Minä olisin sinua kysynyt rouvaksi minulle?
MAIJA
— Poliisin rouvaksi!?
MATTI
Niin, katso. — (Polvistuu Maijan eteen.) Minä olen tässä tomussa ja tuhassa edessäsi ja kosin sinua — kaunis kukkanen, laakerioksa ja ihanin ruusu? Sano minulle nyt, jos tullet rouvaksi?
MAIJA on äkkiä jäänyt kuuntelemaan.
Joku tulee! Pian pois!
MATTI
Voi pakana! (Hyppää ylös.) Kuka — missä?