Part 1

TEODORA

Tanssijatar ja keisarinna

Kirj.

CHARLES DIEHL

Tekijän luvalla ranskankielestä suomennettu

Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1927.

SISÄLLYS:

Johdanto.

ENSIMMÄINEN OSA: TEODORA TANSSIJATAR

1. Teodoran ensi esiintyminen 2. Bysantin urheilu- ja hippodromielämä 3. Teodoran seikkailuja 4. Teodora ja Justinianus 5. Teodora-legenda

TOINEN OSA: KEISARINNA TEODORA

1. Bysantin pyhä palatsi 2. Keisarinnan elämä 3. Pääkaupungin juoruja 4. Teodoran siveys 5. Vihreät ja siniset. Nika-kapina 6. Teodoran hallitus 7. Kostonhimoinen Teodora 8. Teodora ja Johannes Kappadokialainen 9. Teodora ja Belisarius 10. Teodora naisena

KOLMAS OSA: HURSKAS TEODORA

1. Teodoran hurskaus 2. Politiikkaa ja teologiaa 3. Munkki- ja apostolihahmoja 4. Paavi ja keisarinna 5. Teodoran kuolema

JOHDANTO

Teodora, Bysantin keisarinna, joka nousi hippodromin näyttämöltä Caesarien valtaistuimelle, on kyennyt kaikkina aikoina herättämään uteliaisuutta ja kiihoittamaan mielikuvitusta. Jo hänen eläessään aikalaiset olivat siinä määrin tyrmistyneitä hänen ihmeellisistä vaiheistaan, että Konstantinopolin juorukellot niitä selittääkseen keksivät mitä uskomattomimpia juttuja, jotka Prokopios[1] on huolellisesti säilyttänyt jälkimaailmalle Salaisissa muistelmissaan. Teodoran kuoltua sepitettiin hänestä yhä lisää taruja. Itämaalaiset ja länsimaalaiset, syyrialaiset, bysanttilaiset ja slaavit koristelivat kilpaa hänen elämäntarinaansa romaanimaisilla yksityiskohdilla, ja juuri tämän isoisen maineensa vuoksi Teodora onkin ainoa Bysantin valtaistuimella istunut ruhtinatar, joka on yhä edelleen pysynyt tunnettuna, jopa suorastaan kansanomaisena.

San Vitalessa Ravennassa monikin kävijä koettaa tulkita hänen alttariholvin alla yksinäisessä kultamosaiikista välkkyvässä kuvassa näkyvien kalpeitten ja liikkumattomien kasvojensa arvoitusta. Pariisissa, jonne hän ilmestyi kolmisenkymmentä vuotta sitten Porte-Saint-Martin’in teatterin palkeille, ja jossa hän vieläkin elää kuin jumalolentona, hän kiihoittaa yhtäläisesti taiteilijoitten, näytelmäkirjailijain ja historioitsijain sekä välinpitämättömienkin uteliaisuutta. Ennen vanhaan, niinkuin Prokopios kertoo jokseenkin yksinkertaisesti, Konstantinopolissa kunnialliset ihmiset väistyivät hänen tieltään tavatessaan hänet, koska pelkäsivät hänen saastaisen kosketuksensa likaavan heidät. Meidän aikanamme ei enää tunneta sellaista pelkoa eikä sellaisia ennakkoluuloja. Päinvastoin Teodoran ympärillä leijaileva kevyt häväistysjuttujen tuoksu tekee hänet vain kiehtovammaksi. Hän on houkutellut peräkkäin sellaisten maalarien kuin Benjamin Constantin ja Clairin’in sivellintä, kiihoittanut Sardoun luovaa mielikuvitusta ja viehättänyt Sarah Bernhardtin naisellista kuvittelukykyä. Ei ole kauan siitä, kun luotiin mitä upein ja historian mukaisin näyttämölleasetus, jotta hän voisi esiintyä nykyajan nähtäväksi kyllin arvokkaissa kehyksissä, ja kokonaisen viikon ajan oli Teodoran siveyden pohtiminen erittäin suosittuna huvina »hyvin pariisilaisessa» keskustelussa.

Onkohan sitten niin varmaa, että me todella tunnemme tämän mainehikkaan keisarinnan, jota monet pitävät vain kuuluisana seikkailijattarena? Ja onkohan varmaa, että hän, jos nyt saattaisi puhua, olisi täysin tyytyväinen niihin melko romaanimaisiin piirteisiin, joilla vielä nykyjäänkin — samoinkuin ennen muinoin — liian usein koristetaan hänen kuvaansa? Kuinkahan lienee? On olemassa kaksi Teodoraa, toinen Salaisten muistelmien, toinen historian ilman mitään lisänimiä. Edellinen on tunnetumpi, ja hänen tarinansa on suorastaan arkipäiväinen, jos häneltä poistaa sen turmeltuneisuuden leiman, jonka Prokopios on antanut hänelle. Se on tarina tanssijattaresta, joka on myrskyisen elämän jälkeen löytänyt itselleen turvatun aseman ja tavattuaan vakavan miehen asettunut avioliiton ja uskonnon suojaan. Sitten on olemassa toinen Teodora, joka on vähemmän tunnettu, mutta mieltäkiinnittävä ja merkillinen toisella tavalla — suuri keisarinna, jolla oli Justinianuksen rinnalla huomattava asema ja joka usein otti vaikuttavasti osaa valtakunnan hallintoon, erikoisen älykäs ja voimakastahtoinen, itsevaltias ja ylpeä, väkivaltainen ja intohimoinen olento, monisärmäinen ja omituinen, mutta sanomattoman viehätysvoimainen.

Tämän jälkeen pyydän huomauttaa, että en lainkaan halua tässä vastoin kaikkea todennäköisyyttä esittää Teodoraa erikoisen kunniallisena ja hyveellisenä. Niinkuin nähdään, olen tässä teoksessa antanut paljon tilaa Salaisten muistelmien herkullisille yksityiskohdille, joskin olen koko ajan käsitellyt niitä tarpeellisen varovaisesti. Niin vähän minulla on halua kieltäytyä uskomasta niitä, että minusta päinvastoin tuntuu siltä, kuin voisi niiden nojalla — tarkkaavasti perehtymällä niihin — luoda Teodoran sielunelämästä hänen myrskyisinä nuoruusvuosinaan täydellisemmän kuvan kuin tähän asti on ollut mahdollista. On joka tapauksessa muistettava, että on toisiakin lähteitä kuin Salaiset muistelmat. Varsinkin viime vuosina on löydetty asiakirjoja, joitten perusteella saa vielä selvemmän käsityksen tästä kuuluisasta ruhtinattaresta. Paitsi hiljattain löydettyä elämäkertaa, jonka eräs hurskas munkki on kirjoittanut yhdeksännellä vuosisadalla Teodoran sedästä apotti Teodoros Khoralaisesta, on ilmestynyt »Pyhien itämaalaisten elämäkertoja», jotka muuan keisarinnan uskottu, piispa Johannes Efesolainen, kirjoitti kuudennen vuosisadan keskivaiheilla, ennen painamattomia katkelmia saman tekijän Kirkkohistoriasta ja se salanimellä julkaistu kronikka, jonka tekijäksi mainitaan Sakarias Mytileneläinen. Muitakin samanaikuisia teoksia, kuten patriarkka Severiuksen ja monofysiittiapostoli Jakob Baradaeuksen elämäkerrat, on julkaistu tai käännetty syyrialaisten käsikirjoitusten mukaan, joihin ne olivat olleet kätkettyinä ja unohtuneina, ja ne esittävät peräti omituisella tavalla sen osan, joka Teodoralla on ollut uskonnollisissa ja valtiollisissa asioissa. Näitten lisäksi on mainittava muita kirjailijoita, kuten Johannes Lydus, tai Malalaksen uudet katkelmat, mainitsemattakaan keisarikertomuksista, joitten väsyttävä sanarikkaus, niin ylen määrin kuin niissä viliseekin mieltäkiinnittäviä tietoja, on saanut monen menettämään rohkeutensa, sekä lopuksi Prokopios itse, joka on onneksi kirjoittanut muutakin kuin Salaiset muistelmat. Ja kaikista näistä ilmenee, jos viitsii vaivautua huolellisesti tutkimaan niitä, erinäisiä tosiseikkoja, jotka asettavat Justinianuksen ajan henkilöt hieman toisenlaiseen valaistukseen kuin missä me olemme tottuneet näkemään heidät.

En mainitse tällaisia seikkoja saadakseni turhamaisen mielihyvän loistaa tietorikkaudella. Tämän teoksen loppuun ei ole liitetty minkäänlaisia selityksiä eikä otteita toisista teoksista; olen ennen kaikkea halunnut kirjoittaa Teodoran romanttisen ja vaiherikkaan elämäntarinan. Tämä tarina, jonka olen koettanut esittää niin elävästi ja huvittavasti kuin mahdollista, on kuitenkin siitä huolimatta tosi. Pyydän lukijoitani ystävällisesti uskomaan, että jokainen yksityiskohta, joka tässä mainitaan, perustuu varmoihin todistuskappaleisiin, sekä että nekin otaksumat, joita joskus uskallan esittää, voidaan tarvittaessa tieteellisesti todistaa.[2] Sanalla sanoen en ole tahtonut esittää vain Teodoran romaania — toiset ovat suorittaneet sen, ja suorittaneet erinomaisesti. Mutta koettaessani kuvata niitä eri ympäristöjä, joissa hän eli, levotonta sirkusta, jossa hän vietti myrskyisen Huoruutensa, kaavamaisen juhlallista ja upeaa palatsia, jossa hän hallitsi elämänsä kukoistusvuosina, levotonta ja monivivahteista kirkkokuntaa, jonka huolet ja menestys kiinnittivät voimakkaasti hänen mieltään aina hänen kuolemaansa asti, sekä koettaessani piirtää niitä henkilöitä, jotka elivät ja liikkuivat hänen ympärillään, hänen puolisoaan Justinianusta, hänen suosikkejaan Petrus Barsymesta ja Narsesta, hänen uskottua ystävätärtään Antoninaa, hänen vastustajiaan Johannes Kappadokialaista ja Belisariusta, hänen suojattejaan Antimusta, Severusta, Johannes Egyptiläistä ja Jakob Baradaeusta, on minusta tuntunut siltä, kuin pitäisi Teodoran arvoituksellisen ja vastakkaisia ominaisuuksia sisältävän olemuksen juuri tällä tavoin esiintyä oikeissa kehyksissä ja historiallisesti totuudenmukaisena.

Todennäköisesti on tässä harvinaisessa tanssijattaressa, josta tuli keisarinna, tämän entisen kurtisaanin monivivahteisessa ja monipuolisessa luonteessa, josta tuli älynsä ja kunnianhimonsa avulla eräs historian loistavimpia valtiomiesneroja, aina säilyvä jotakin tuntemattomana ja selittämättömänä, enkä minä suinkaan itserakkaasti kuvittele ratkaisseeni kaikkia arvoituksia ja valaisseeni kaikkia hämäriä kohtia. Kuinka lieneekin, joka tapauksessa tämä todella etevä nainen, joka lumottuaan kokonaisen kansan ja hurmattuaan Justinianuksen hallitsi kaksikymmentä vuotta Bysantin valtijattarena, ansaitsee tulla tunnetuksi muittenkin kuin juoruilevien herjauskirjojen sepittäjien tai epäilyttävien tarinoiden kuvaamana, jotka perustuvat melkoisen sekaviin kulkupuheisiin. Toistan vieläkin, etten suinkaan koeta puhdistaa Teodoran mainetta. Sellainen yrityshän hipoo historiallisesti katsoen aina väärää ja naurettavaa. Ja Teodora, joka oli juhlittu näyttelijätär ja kuuluisa kurtisaani, ennenkuin hänestä tuli aikansa suurimman valtakunnan yksinvaltias, voi parhaiten antaa käsityksen koko siitä ihmeellisestä ja lumoavasta maailmasta, jossa hän eli.

_Tekijä_.

ENSIMMÄINEN OSA

TEODORA, TANSSIJATAR

1

TEODORAN ENSI ESIINTYMINEN

Kuudennen vuosisadan ensimmäisinä vuosina tunnettiin hyvin koko Konstantinopolissa miimillisen näyttelijättären ja tanssijattaren Teodoran huomiota herättävä maine.

Hänen syntymäpaikastaan ei ole juuri paljoakaan tietoa. Jotkut vanhanajan kronikankirjoittajat ovat antaneet hänen syntyä Kyprossa, Afroditen intohimoisella ja tulisella saarella, kun taas toiset — nähtävästi oikeammin — mainitsevat hänen synnyinpaikakseen Syyrian. Kuinka tämän asian laita lieneekään ollut, hän tuli joka tapauksessa jo lapsena Bysanttiin omaistensa mukana, ja tässä kevytmielisessä ja perin pohjin turmeltuneessa kaupungissa hän sai kasvatuksensa ja kehittyi lapsesta neidoksi. Hänessä säilyi kuitenkin melko huomattavana atavistisena erikoisuutena koko elämänikänsä kotimaansa leima ja rakkaus synnyinseutuunsa. Justinianuksen, joka oli syntynyt Makedonian karussa vuoristossa, ollessa sisintään myöten roomalaisen hengen läpitunkema Teodora pysyi aina puhdasverisenä itämaalaisena ja rotunsa käsitystapoihin, mielipiteisiin ja ennakkoluuloihin piintyneenä.

Ei tiedetä varmasti, millaisesta perheestä hän polveutui. Jonkinlaisesta kunnioituksesta sitä keisarillista arvoa kohtaan, johon hän sittemmin kohosi, tarina on myöhemmin luonut hänelle mainehikkaan tai ainakin täysin esittelykelpoisen sukupuun ja lahjoittanut hänelle isäksi varakkaan ja viisaan senaattorin. Hänen syntyperänsä näyttää kuitenkin todellisuudessa olleen erittäin vaatimaton. Jos voi uskoa Prokopioksen Salaisia muistelmia, hänen isänsä oli köyhä Acacios-niminen mies, joka oli ammatiltaan amfiteatterin karhunvartija. Hänen äitinsä oli vähemmän hyveellinen nainen kuuluen siihen lajiin, jonka edustajia oli paljon sirkus- ja teatterimaailmassa. Tästä taiteilija-avioliitosta syntyi kolme tytärtä: Comito, Teodora ja Anastasia. Toinen järjestyksessä, tuleva keisarinna, syntyi luultavasti noin vuonna 500.

Hippodromin vakinaiset vieraat muistivat kauan ne olosuhteet, joitten vallitessa Teodora ensi kerran esiintyi julkisuudessa. Acacios oli kuollut ja jättänyt lesken ja kolme tytärtään äärimmäiseen köyhyyteen. Vanhin lapsi ei ollut vielä täyttänyt seitsemättä vuottaan. Säilyttääkseen itselleen vainajan ammatin, perheen ainoan tulolähteen, äiti ei keksinyt mitään muuta keinoa kuin mennä naimisiin toisen miehen kanssa, joka ruvetessaan karhunvartijan toimeen samalla otti huolehtiakseen sekä perheestä että eläimistä. Tämän suunnitelman toteuttamiseen tarvittiin kuitenkin vihreän puolueen johtajan Asterioksen suostumus. Mutta Asterios oli ottanut rahoja vastaan kannattaakseen toista ehdokasta. Voittaakseen tämän ilmeisen huonon onnen Teodoran äiti päätti taivuttaa ihmiset puolelleen, ja kun kaupunkilaiset olivat eräänä päivänä koolla sirkuksessa, ilmestyi hän arenalle ohjaten edessään kolmea kukin koristettua pikku tytärtään, jotka ojentelivat rukoillen käsiään kansanjoukkoa kohti. Vihreät vain nauroivat tälle liikuttavalle vetoamiselle, mutta toinen sirkuspuolue, siniset, joka oli aina valmis tekemään kepposen vastustajalleen, kallisti heti korvansa rukoukselle, jonka toinen puolue oli jättänyt kuulematta, ja myönsi Acacioksen perheelle sen toimen, jonka se oli vähää ennen menettänyt.

Tällainen oli Teodoran ensimmäinen kosketus sen kansan kanssa, jota hän sittemmin joutui lumoamaan ja lopulta hallitsemaan. Hän ei koskaan unohtanut tätä muistoa, ja keisarinna antoi vihreitten kalliisti maksaa sen epäoikeutetun välinpitämättömyyden, jolla he olivat kerran torjuneet hänen lapsellisen vetoomuksensa.

Teodora siis kasvoi yhdessä sisartensa kanssa sellaisen äidin holhoamana, joka oli jokseenkin vapaa siveellisistä tunnonvaivoista, ja siinä verraten kevyessä ilmapiirissä, joka vallitsi hippodromin kulissien vaiheilla. Sillä tavoin hän olikin pian aivan luonnollisesti kypsynyt tulevaa kohtaloaan varten. Acacioksen leski, joka oli taipumuksiltaan käytännöllinen nainen, huomasi kaikki tyttärensä kauniiksi ja järjesti vähitellen niin, että he pääsivät teatteriin. Comito joutui ensiksi tälle uralle ja onnistui oivallisesti. Teodora seurasi hänen jälkiään. Jo varhain hän pääsi sisarensa kerällä näyttämölle ja näytteli hänen rinnallaan pieniä palvelijatarosia; mutta ennen kaikkea hän seurasi sisartaan maallismielisiin seuroihin, joissa osattiin erittäin suuresti antaa arvoa näyttelijättären kauneudelle, ja kun Teodora oli tällä tavoin aivan nuorena joutunut ylen turmeltuneeseen elostelijaseurapiiriin, sai hän hyvin pian tutustua kaksimielisiin ja sopimattomiin lähentelyihin vastaanottohuoneiden sekalaisessa seurassa. Kun hän oli vuorostaan tullut siihen ikään, että saattoi itsenäisesti esiintyä näyttämöllä, etsi hän tietysti onneaan sieltä, mistä hänen perheensä muutkin jäsenet olivat löytäneet sen.

Hän oli hyvin kaunis. Hänen ylistelijänsä vakuuttavat, että hänen kauneutensa oli niin kuninkaallinen ja niin harvinainen, etteivät mitkään sanat voineet kyllin kuvailla sitä. Vieläpä hänen parjaajansakin myönsivät, että hänen hennossa olemuksessaan oli harvinainen lumousvoima sekä että hänen suuret, ilmeikkäät, vilkkaat ja tuliset silmänsä valaisivat hohteellaan hänen viehättävät kasvonsa, joitten iho oli tumma ja jokseenkin kalpea. Tästä kaikkivallitsevasta lumousvoimasta, jolla hän myöhemmin saavutti niin monta voittoa, on kenties jotakin jäljellä siinä virallisessa muotokuvassa, jota säilytetään San Vitalessa Ravennassa. Hänen jalkoihin asti ulottuvan keisarinnanviitan verhoama vartalonsa näyttää jäykältä ja verraten kookkaalta. Otsaa peittävän raskaan diadeemin ja mustat kiharat miltei kokonaan näkyvistä kätkevän valtavan tekotukan varjostamille hennoille, hiukan alaspäin kapeneville hienopiirteisille kasvoille antaa oman leimansa juhlallinen, melkeinpä surumielinen vakavuus. Näissä kivettyneissä kasvoissa on enää huomattavissa vain yksi ainoa elonmerkki, yhteenkasvaneitten kulmakarvojen varjostamat silmät, joista Prokopios puhuu, jotka vieläkin säteilevät ja joiden hehku näyttää ikäänkuin kuluttavan hänen kasvojaan.

Jos tahtoo luoda itselleen jonkinlaisen mielikuvan tästä kuuluisasta kaunottaresta hänen ihanimpana kukoistuskautenaan, on paremminkin syytä kääntyä toisille tahoille, nimittäin niihin muotokuviin, joissa uudenaikaiset maalarit, ennen kaikkea Clairin ja Benjamin Constant, ovat koettaneet manata eloon Teodoran hävinneitä piirteitä ja onnellisella luomishetkellä osanneet antaa Ravennan mosaiikkimuotokuvan innoittamina tälle kylmälle ja liikkumattomalle olennolle hivenen sen entistä lumousvoimaa.

Teodoralla oli sentään muutakin kauneutensa lisäksi. Hän oli älykäs, henkevä ja hauska seuraihminen; hänessä oli draamallista vilkkautta, jota hän kernaasti käytti hyväkseen niiden näyttelijättärien kustannuksella, jotka esiintyivät yhdessä hänen kanssaan; ja hän oli kekseliään ja hullunkurisen sukkela, millä ominaisuudellaan hän osasi lumota huikentelevimmatkin ihailijansa. Hyväluontoinen hän ei suinkaan aina ollut, ja hänen huima riehakkuutensa ei kavahtanut ilkeyksiä, jos ne voivat herättää naurua; mutta jos hän taas tahtoi olla miellyttävä, saattoi hän olla vastustamattoman hurmaava. Rohkeana, yritteliäänä ja julkeana hän ei viitsinyt odottaa miesten tulemista luokseen, vaan turvautui huimaan ja viekkaaseen uskaliaisuuteensa kiihoittaakseen tai rohkaistakseen heitä. Koska hänellä ei muuten ollut juuri lainkaan siveellistä vastuuntunnetta — vaikeahan on kuvitella, mistä hän olisi sellaista saanut — ja kun hänellä sitäpaitsi oli ainoalaatuinen ja väsymätön eroottinen tempperamentti, menestyi hän nopeasti muillakin aloilla kuin teatterissa.

Näyttelijätär hänestä siis tuli, mutta hänellä ei ollut vähääkään halua ruveta toisten tavoin huilunsoittajattareksi, laulajattareksi tai tanssijattareksi. Mieluummin hän esiintyi kuvaelmissa, joissa saattoi peittelemättä näytellä kauneuttaan, josta hän oli niin ylpeä, sekä pantomiimeissa, joissa hänen iloisuutensa ja koomilliset lahjansa pääsivät monella tavoin näkyviin. Konstantinopolin nuorten vetelehtijöiden, jotka olivat kuitenkin tässä suhteessa hyvin paatuneita, sanotaan pitäneen suuressa arvossa hänen rohkeaa tapaansa näytellä itseään lavalla ja hänen uskaliaisuuttaan jokseenkin kaksimielisten teatterivaikutelmien tavoittelussa, joitten avulla hän herätti katselijoiden huomiota. Ja kansa tervehti häntä hurjasti riemuiten, kun hän esiintyi melkein alastomana ja antoi kesyjen lintujensa hyväillä kiihoittavasti kaunista ruumistaan. Vähemmän ei suinkaan herättänyt mieltymystä se uhmaileva viehkeys, jolla hän otti kömpelöissä pantomiimeissa vastaan tiheästi satelevat korvapuustit ja antoi yleisön katsella nauruhermoja kiihottavia ilmeitään keskellä pahinta myrskyä. Suurimmat voittonsa hän kuitenkin saavutti yksityisluontoisemmissa kohtauksissa.

Käyttääksemme vakavan historiankirjoittajan Gibbonsin kuvaavaa lausetapaa Teodoran hyväntekeväisyys oli rajaton, ja pian hän olikin yli koko Bysantin tunnettu mielettömistä illallisistaan, vapaasta puhetavastaan ja monista rakastajistaan. Hänestä oli ilmeisesti tärkeämpää olla ihailtava kauneutensa kuin häveliäisyytensä vuoksi. Toisinaan hän esitti kulissien takana juuri näyttämöltä päässeenä ja hyvin kevyessä puvussa vatsatanssin tovereittensa ja lähimpien ihailijainsa katseltavaksi ja oli erittäin ylpeä tässä taidossa saavuttamastaan sulavuudesta. Joskus hän aterian loppupuolella yleisen lamautumisen vallitessa lasketteli kerrassaan ällistyttäviä puheenparsia ja heittäytyi mitä rohkeampiin asentoihin, ja tarvittiin Prokopioksen kreikankieli sen tietoa ja kekseliäisyyttä todistavan elinvoimaisuuden kuvaamiseksi, joka ilmeni Teodoran nautinnoissa, sillä hän oli erittäin aulis kaikkia, sekä herrasväkeä että palvelijoita kohtaan, ja lähti epäröimättä alas keittiöhuoneisiin, jos salin puolella oltiin vähän väsyneitä. Hänellä oli, niinkuin eräs bysanttilainen kronikankirjoittaja sanoo, uteliaisuuden henki hedelmällisessä kekseliäisyyskyvyssään, ja jos voitaisiin yksitellen luetella Salaisten muistelmien pikku seikkailut, todistaisivat ne tämän arvostelun oikeaksi. Riittänee, kun toteamme, että jos voitaisiin uskoa nämä juorut sanan mukaisesti, niin Messalina olisi Teodoraan verrattuna erittäin vaatimaton paheellisuudessa, melkeinpä mallikelpoinen tavoiltaan. Teodora joutuikin pian näitten nautintojensa vuoksi siinä määrin huonoon maineeseen, että kunnialliset miehet tullessaan häntä vastaan kadulla väistivät häntä peläten hänen kosketuksensa saastuttavan; jo pelkkää hänen tapaamistaan pidettiin huonona enteenä.

En tiedä, välittikö Teodora paljoakaan yleisestä mielipiteestä, mutta seikkailevalla elämällään hän hankki itselleen joukon muita ikävyyksiä, jotka olivat hänelle sangen tuntuvia. Huolimatta siitä varovaisuudesta, jota hän noudatti välttääkseen sellaista onnettomuutta kuin raskautta, hän joutui kuitenkin siihen tilaan, ja kaikki yritykset, joita hän teki ennenaikaisesti vapautuakseen onnettoman sattuman synnyttämästä sikiöstään, olivat turhat. Hän synnytti pojan, jolle annettiin nimeksi Johannes, mutta tätä kiusallista lasta kohtaan hän osoitti niin suurta vastenmielisyyttä ja valitti niin katkerasti sitä haitallisuutta, mikä lapsesta olisi hänen omalla urallaan, että isä piti parhaana vapauttaa hänet tästä huolenpidosta, ja kun isän täytyi samoihin aikoihin matkustaa Arabiaan, joko virkatoimissa tai muitten asiain vuoksi, otti hän pojan mukaansa. Tämä lapsi ilmestyi myöhemmin näkyviin ja aiheutti keisarinnalle monenlaisia ikävyyksiä, mutta sillä kerralla oli kurtisaani ihastunut päästessään siitä eroon. Tämä läksy ei kuitenkaan vielä riittänyt hänelle. Tiedetään varmasti, että hänellä oli myöhemmin tytärkin, jolle hän näyttää omistaneen suurempaa huolta.

Tämä tapahtui noin vuonna 517. Niihin aikoihin, jolloin Teodorasta oli kauneutensa, sukkeluutensa ja nautinnonhalunsa vuoksi tullut Bysantin puolimaailman tähti, hän oli vasta kahdeksantoistavuotias.

2

BYSANTIN URHEILU- JA HIPPODROMIELÄMÄ

Konstantinopoli oli harvinaisen turmeltunut kaupunki kuudennen vuosisadan alussa, jolloin Teodora aloitti siellä loistavan uransa. Prostitutsioni rehoitti peittelemättä, kaupunki oli täynnä epäilyttäviä taloja, jotka menestyivät kunnianarvoisien kirkkojen ja luostarienkin suojassa. Pääkaupungin nautinnonhimon tyydyttämiseksi hankittiin joka taholta keisarikuntaa onnettomia naisia, joita houkuteltiin ansaan lupaamalla heille runsaasti kauniita vaatteita ja kallisarvoisia koristuksia. Sattuipa sellaistakin, että alle kymmenvuotiaat lapset joutuivat lurjusten uhriksi. Monenlaiset naiset, vapaat ja orjattaret, taipuivat tällaisista houkutuksista, ja kun he ensin olivat joutuneet viettelijäinsä vangeiksi, vieläpä usein allekirjoittaneet sopimuksen, jossa lupasivat olla luopumatta siitä ammatista, johon nyt olivat langenneet, täyttivät he koko Bysantin häväistysjutuillaan ja epäsiveellisellä elämällään. Eikä siinä vielä kylliksi. Kaikkein häpeällisimpiä paheita, kuten luonnotonta siveettömyyttä, harjoitettiin julkisesti. Konstantinopoli muistutti Sodomaa. Yhtä paljon oli niillä hurskailla sieluilla, jotka pelkäsivät Jumalan vanhurskasta vihaa, kauhistumisen syytä myöskin jumalattomuuden, häväistysten ja pelihimon tähden. Kaikkialla pelattiin yötä päivää sekä julkisissa paikoissa että yksityisissä kodeissa. Muodostui suuria seurueita, joissa pantiin peliin kokonaisia omaisuuksia, ja paha tuli niin yleiseksi, että se tarttui kirkonmiehiinkin. Papit kävivät usein pelihuoneistoissa ja loivat himokkaita katseita vieriviin kultarahoihin, jotka houkuttelivat ja tahrasivat heidän käsiään, silmiään ja korviaan. Turmeluksen tärkeimpiä oppilaitoksia olivat kuitenkin ennen kaikkea hippodromi ja teatteri.