Part 2

Ja sitten se toinen herra huusi sitä. — Ne menivät metsänvahdille yöksi ja lähtevät sieltä aamulla jahtiin. Niillä oli kaksi koiraakin reessä —.

HENNA (kärsimättömästi).

Mutta nythän on kysymys siitä, mistä olet saanut sormuksen?

SIIRI

No kun se olisi maksanut minulle siitä juomavedestä ja paperossin virittämisestä, mutta sillä ei ollut pientä rahaa. Ja sitten se antoi sen sormuksen, mutta kielsi hukkaamasta, kun se on muisto hänen äiti vainajaltaan ja sitten hän lupasi tulla hakemaan sen pois, kun tulee ensi kerran jahtiin.

HENNA

Ja sinä otit sen. (Huokaa ja heittäytyy pitkälleen käsi hervotonna sängyn laidalle.) Voi lapsi raukka! Sinä olet, Siiri, vielä nuori etkä tiedä, minkälainen maailma on. (Itkee.)

SIIRI (pelästyksissään).

Mitä, äiti! Oliko pahasti, että otin sormuksen? Oletko minulle siitä vihainen?

HENNA (ajattelevasti).

En sinulle vihanen ole, lapsi rukka, en.

(Hiljaisuutta. Sormus putoo Hennan kädestä, Siiri ottaa sen ja pistää taskuunsa. Vuoteelta kuuluu nyyhkytystä. Siiri alkaa kokoilla kahvikaluja ja aikoo mennä niiden kanssa ulos.)

HENNA

Voithan pestä astiat aamullakin, parasta on, että käymme nukkumaan jo.

SIIRI

Pianhan minä ne nytkin huuhdon, on kai siellä vesikin vielä sen verran lämmintä. (Ottaa päälleen takin ja menee.)

HENNA (kävellen pöydän ääreen).

Hän on vielä lapsi tietääkseen, millainen elämä on ja minkälaisia ihmiset. (Istuu kädet ristissä ojennettuina pöydän yli.) Mutta, pian — liiankin pian, hän tulee ne tuntemaan. — Antti tahtoo Siiriä tehtaaseen. Hyvä on, nälkä on ankara määrääjä. Mutta eikö sitten maailmassa olekaan muuta pyrkimisen arvoista kuin leipä? — Niin, sitä pitäisi olla ja ei olla. Köyhä ei saa mitään muuta ajatella kuin leipää. — Jos Siiri olisi Antin oma lapsi, niin ehkäpä hän kuulisi rukoukseni ja antaisi tytön jäädä kotia. Mutta minä olen itseni myynyt ja minulla ei ole oikeutta edes omaan lapseeni. — Ja mitä minä teen niillä rahoillakaan? Niillä voisin ehkä lapseni pelastaa, mutta minä en voi, minä en koskaan voi niitä käyttää. — Särkyneen elämäni hinta! — Ei, maatkoot ne siellä missä ovat. (Tulee etualalle.) — Minä menin naimisiin Antin kanssa päästäkseni pois tehtaalta ja pelastaakseni lapseni kuulemasta ihmisten ivaa ja pilkkaa. Täällä metsän korvessa ajattelin kasvattaa hänestä hyvän ihmisen — äitiänsä paremman. Mutta ajatuksemme kasvatuksesta ovat olleet erilaiset ja niin on lapsi jäänyt oman onnensa nojaan, luonnon kasvatiksi. (Kohottaa tuskaisesti kätensä ylös.) — Siiri ei tiedä, eikä saakaan tietää, että Antti ei olekaan hänen isänsä — —. Minä en laske Siiriä tehtaaseen, en. (Halveksivasti) Führer, aatelissukua! — »Onko sinä Ahola Henni lapsi?» Miksi ei yhtähyvin »onko sinä minun lapsi?» (Miettii kotvasen aikaa. Lempeästi.) — Olisihan kuitenkin synti tässä köyhyydessä estää tyttöä tienaamasta. Paras lienee hänen sittenkin mennä tehtaaseen, mutta koskaan hän ei saa tulla tietämään, että hänen suonissansa virtaa saksalaista aatelisverta, ei koskaan, ei!

Esirippu.

TOINEN NÄYTÖS.

(Torstenin kamari Vihantilassa. Siististi kalustettu, oikealla ikkuna, perällä ja vasemmalla ovet. Etualalla kulmittain kirjoituspöytä ja perällä vasemmalla sohva pöytineen. Kirjoituspöydällä paitsi kirjoitusneuvoja muutamia valokuvia kehyksissä, seinällä peuransarvi siihen ripustettuine metsästyskojeineen. Torsten, hoikka 20-vuotias nuorukainen, yllään urheilupaita, sarkatakki ja jalassa pitkävartiset saappaat, istuu esiripun noustessa kirjoituspöydän ääressä ja kirjoittaa.)

TORSTEN (Silmää viimeistä sivua, laskee hätäisesti pois kynän ja vilkasee kelloaan).

No niin! Tästä se ei enää miksikään muutu. Tunnustaa täytyy, että hyvä ei siitä tullut. — Niin saamarin vaikea ainekin... Kaksikymmenvuotias poikanalli menee puhumaan »Naisen velvollisuuksista naisena». Se ei ole niinkään helppoa. (Ottaa käteensä valokuvan, miettii.) Eläisipä hän vielä, niin toista olisi. Häneltä saisin apua ja vastauksen moneen kysymykseen... (Huokaa.) Mutta hänhän on maan mustassa mullassa — maannut siellä jo yhdeksän vuotta. —

HAGEN (Reipas, keski-ikäinen ukko. Täydellinen kartanonomistajan tyyppi, esiintyy virallisena kuten se, joka tietää olevansa herra talossaan. Tulee sisään peräovesta aamupuvussa).

Hyvää huomenta, Totti!

TORSTEN

Huomenta, isä! (Pistää paperit laatikkoon.)

HAGEN

No, kuinka on koelypsyn laita? Tänään on kai kymmenes päivä maaliskuuta? — Luulenpa, että sinulle vähitellen alkaa käydä raskaaksi nousta edes kolmeakaan kertaa kuussa neljältä ylös?

TORSTEN

Eikö mitä, isä. Olinhan minä aamulypsyllä ja (vilkasee kelloaan) kohta saa taas lähteä päivälypsyyn. Maito onkin noussut kelpo tavalla.

HAGEN (sytyttää sikarin, käy istumaan sohvalle).

No niin! Eihän tuo nyt itse asiassa olisi niin vaarallista ollut, vaikka olisit jättänyt huomiseenkin. Olisit saanut sunnuntaipäiväsi olla vapaana.

TORSTEN

Ei haittaa. Riittää sitä silti aikaa vapaanakin oloon. — Illaksi minä pyysinkin karjakon ottamaan maidot ylös, sillä silloin en jouda navettaan.

HAGEN

Haa, taidatpa lähteäkin illalla käymään Hietaniemessä? Eilen illallahan näkyi taas tulleen kirkonkylässä leimattu kirje. — Tjaa, minulla ei suinkaan ole mitään sitä vastaan. — Elli on pulska tyttö ja — kartanon ainoa perijätär.

TORSTEN

On kyllä, pulska on ja rikaskin. Mutta en minä sinne mene — ainakaan tänään.

HAGEN

No minne sitten aijot mennä illalla?

TORSTEN

Pitäisi mennä työväenyhdistyksen iltamaan.

HAGEN (kummissaan).

Työväenyhdistykseen? — Mutta johan sinä alat, Totti parka, tulla hulluksi! Työväenyhdistyksen iltamaan?

TORSTEN

Niin isä, pyysivät pitämään esitelmää ja minä lupasin. (Nousee ylös.) Ja mitä hulluksi tulemiseen tulee, niin siitä ei, isä kulta, mitään vaaraa — ainakaan toistaiseksi. (Menee sivuovesta.)

HAGEN (kävelee kiihkoissaan lattialla kädet housuntaskuissa).

Jo sen pajan on riivannut itse piru. — Kyllä minä sitten olin pöllö, kun annoin hänen mennä sinne. Ei, siitä pojasta ei sittenkään tule mitään, koska asiat alkavat tähän suuntaan kallistua. — — (Lempeästi.) Hän on äitinsä poika! — Ensiksikin jättää koulunsa, tulee kotiin ja tahtoo ruveta maanviljelijäksi. — No, siinä ei vielä mitään pahaa, mutta sitten se kanalja rupee käymään työväenyhdistyksessä — (halveksivasti) pitämässä esitelmiä. — Hm, sosialismista ja kahdeksantuntisesta työpäivästä tietenkin. Jaa, jaa! Kunpa vain ei olisi tosia ne huonot rakkausjututkin, joita olen kuullut kerrottavan. Hietaniemen Ellistä se ei ainakaan näy piittaavan tuon taivaallista. — Ei, tämä peli ei sovi. (Kivakasti.) Jumal'avita kyllä minä siitä nulikasta vielä sosialismin piiskaan pois! Tähän asti on saanut puolen päivää vapaata, mutta huomisesta alkaen nouskoon ylös viideltä joka jumalan aamu. — Ja pehtorille minä sanon, että Torstenia ei tarvitse säästää rahtuistakaan enemmän kuin muitakaan työmiehiä. (Istuu sohvalle. Äänettömyyttä.)

TORSTEN (tulee sisälle mietiskelevän näköisenä).

Mitä sanot, isä, jos menisin ensi syksynä maanviljelysopistoon?

HAGEN

Siinä sitä nyt ollaan! (Kiivaasti.) Mihin maanviljelysopistoon sinun tiedoillasi mennään? Kolmannelta luokalta erosit, ethän sinä, poika parka, pääse edes Kurkijoelle, saatikka sitten Mustialaan.

TORSTEN

Menen Harjuun, voutiosastolle.

HAGEN

No se tuntuu joltakin! (Nauraa.) Vihantilan kartanon ainoa poika Harjussa voutioppilaana! — Sepäs ei olisikaan hullumpaa, hah hah haa.

TORSTEN

Mutta, isä hyvä, minä tahtoisin niin mielelläni oppia maanviljelystä vähän perinpohjaisemmin kuin mitä opin täällä kotona.

HAGEN

Hjaa, eihän minullakaan olisi ollut mitään sitä vastaan, kunpa vain olisit viitsinyt aikanasi lukea sen verran, että olisit päässyt edes Kurkijoelle. Mutta Harjuun voutioppilaaksi! — Ei, Totti hyvä, siitä ei tule mitään —.

TORSTEN

Mitä lukemiseen tulee, niin — pääsenhän minä sen puolesta vaikka Mustialaankin, mutta minä en tahdo sinne.

HAGEN

Kas vaan, vai vielä tässä pitää kerskaillakin. Taitaa maar olla hyväkin koulu se työväenyhdistys iltamineen. — Minä todellakin ihmettelen, mistä mies on saanut päähänsä senkin verran, että pystyy pitämään heille esitelmiä?

TORSTEN

Isä! Luuletko todellakin, että olen ihan laiskana viettänyt sen puolen päivää, mikä minulla on ollut vapaata?

HAGEN (asetellen itseään mahdollisimman mukavaan asentoon).

Ei, sitä en usko. Päinvastoin uskon, että sinulla on ollut hyvinkin paljon työtä ja päänvaivaa — ainakin siitä asti kuin rupesit käymään työväen kokouksissa. Uskon, että ei ole sinunlaisellesi miehelle niinkään helppoa panna kokoon puheita ja esitelmiä.

TORSTEN

Onhan sitä mennyt vähän aikaa ja vaivaa niihinkin, mutta suurin osa sentään lukemiseen.

HAGEN

Juu, juu, täytyy tietysti tutkistella sosialistista kirjallisuutta.

TORSTEN

Ehkäpä vähän sitäkin, vaan enemmän kuitenkin muuta. — Aijon keväällä suorittaa ylioppilastutkinnon.

HAGEN (ei ole kuulevinaan viimeistä, korjaa asentoaan entistä mukavammaksi).

Ja mitä sitten vielä. (Viittaa halveksivasti kädellään.) Elä viitsi puhua pötyä, poikaseni.

TORSTEN

Ei mitään pötyä... Ja täst'edes alan myöskin seurata maanviljelystä ja karjanhoitoa koskevaa kirjallisuutta.

HAGEN (havahtuen, kiivaasti).

Taikka kirjoittelemaan entistä »repäisevämpiä» esitelmiä kahdeksantuntisesta työpäivästä, yleisestä äänioikeudesta ja sen semmoisesta. Ja jonakin kauniina heinänkorjuuaamuna tekee Vihantilan kartanon työväki lakon — johtajana kartanon omistajan oma poika. (Lyö kädellään reiteensä.) Hiivatti, siitä vasta tulee kaunis soppa. (Nauraa.)

'TORSTEN

Mutta isä hyvä! Enhän minä ole koskaan puhunut halaistua sanaa sosialismista työlakkoineen, ja hyvin vähän olen niitä ajatellutkin.

HAGEN

Et ole puhunut, ja siitä yksinkertaisesta syystä, että et ole uskaltanut. (Heittäytyy hervottomaan asentoon ja huokaa.) Mitä sinä Totti parka oikein ajattelet. — Minusta tuntuu siltä kuin et ajattelisi kerrassaan mitään — et ainakaan mitään järkevää ja sellaista kuin sinun pitäisi. (Jää ajatuksiinsa.)

TORSTEN (sytyttää paperossin, vetää hermostuneesti muutamia sauhuja. Kävelee rauhattomasti lattialla ja puhuu tuskin kuuluvasti).

Aina vain ankaruutta! (Ottaa pöydältä valokuvan ja toisen taskustaan. Katselee.) Ainoastaan näiden kahden huulilta olen kuullut sydämellisiä sanoja, he vain ovat olleet minulle helliä, vieläpä rakastaneetkin minua. — Mutta toinen niistä makaa jo maan alla, ja toinen? — Rakkaudesta taitaa tulla elämäni suurin onnettomuus. — Isäni on ankara mies, hän ei suostu koskaan siihen, että menisin Siirin kanssa naimisiin. — Mutta minä en menekään maanviljelysopistoon. (Pusertaa kiihottuneena kuvaa ristissä olevien käsiensä välissä.) Sinä olet minun, sinun täytyy olla minun! Ellei isäni suostu, jätän kotini ja menen — Amerikaan!

HAGEN (havahtuen).

Mitä? (Torsten sävähtää, jää valokuvat kädessä keskelle lattiaa.) Kuka täällä puhuu Amerikasta?

TORSTEN (hämillään).

Tuota, niin isä, — minä vain ajattelin — —.

HAGEN (nyökäyttää päätään).

Niin, niin, sinä vain ajattelit sosialismin kehityksestä siellä, mutta — tulit ajatelleeksi hiukan äänekkäästi. — Mutta näytäpäs kenen valokuva sinulla on kädessäsi? Taitaapa olla Ellin?

TORSTEN (ojentaa isälleen toisen).

Äitini kuva!

HAGEN (tutkivasti).

Entäs se toinen?

TORSTEN (antaa kuvan sanaakaan virkkamatta).

HAGEN (hämmästyen).

Jenni vainajan näköinen! (Torstenille ivallisesti.) Tämä varmaankin on joku »aatesisar» sieltä työväenyhdistykseltä? — Ehkäpä tässä nyt onkin se mielitietty, josta olen kuullut kerrottavan?

TORSTEN (vuoroin punastuen ja kalveten).

Hän on sittenkin saanut tietää!

HAGEN

— Mutta, Totti, ole mies ja puhu asia suoraan.

TORSTEN (yskäisee).

Niin, isä, hän se on. Hänen kanssaan aijon mennä naimisiin. (Kävelee lattialla peukalot liivintaskuissa. Äänettömyyttä.)

HAGEN (murtuneena).

Voi Totti raukka! Kyllä sinä sittenkin olet päästäsi vialla! (Katselee kuvaa.) — Jenni! (Ihastuu ajatuksesta.) Niin, minulla ei ole suinkaan mitään muistutettavaa ihmisen ulkonäköä vastaan, mutta olisipa hauskaa tietää, mikä tämä herranvalittu on ihmisiään?

TORSTEN (alkaa epäröidä).

Se — se on — se on Siiri! (Katsoo kelloaan.) Mutta minähän olen unohtaa koko koelypsyn. (Aikoo mennä.)

HAGEN

No, no, poikaseni! Koska sinussa on ollut miestä panemaan alkuun sellaisia asioita, niin (nousee, menee ovelle ja huutaa.) Heta! — niin on kai sinulla sisua selvitellä vyyhti loppuun saakka.

HETA (tulee ovelle ja niijaa syvään).

Mitä herra maanviljelysneuvos tahtoo?

HAGEN

Heta on hyvä ja käy sanomassa karjakolle, että nuoriherra ei tule lypsylle.

HETA (mennessään).

Kyllä. Torsten parka on nyt kovilla!

HAGEN (varmasti).

Kuule, Torsten! Isänäsi vaadin, että kerrot jutun kokonaisuudessaan. Kuka on Siiri?

TORSTEN (kävellyt edellisten keskustelun ajan rauhatonna, istuu ja vastaa hetken epäröityään).

Minä tottelen.

HAGEN

Hyvä, antaapas kuulua! Kuka on Siiri?

TORSTEN

Siiri on ruununmailta torppari Antti Vuorelan tytär. Äiti on jostain täälläpäin ja ollut nuoruutensa aikoina tehtaalla työssä —. Henna on hänen nimensä.

HAGEN (kohoaa istualleen).

Henna —? (Muistelee jotakin.) — no jaa, sama se.... Sinä tietysti olet takertunut tyttöön jahtireisullasi. Ja hänellä tietysti on äitivainajasi sormuskin, jonka joskus sanoit hukkuneen metsään? — (Heittäytyy jälleen nojalleen.) Niin, niin! Hukkuneet ovat molemmat, sekä sormus että sen kantaja.

TORSTEN

Minä tapasin Siiriä Vuorelassa vain kerran. Hän ei ole enää siellä.

HAGEN

Ymmärrän. Sinä olet tietysti tehnyt kaiken voitavasi saadaksesi hänet tänne lähemmäksi.

TORSTEN

Ei, isä. Siirin oma isä pakoitti hänet tulemaan tehtaalle jo silloin kuin hän oli 15-vuotias.

HAGEN

Ja kuinka vanha hän on nyt?

TORSTEN

Kahdenkymmenen.

HAGEN (nousee kävelemään).

No niin! Riittää jo. Kyllä minä ymmärrän, mikä lintu se on. (Jatkaa puoliksi itsekseen.) Tietysti yhtä kevytmielinen kuin äitinsäkin.

TORSTEN

Siiri on kunnon tyttö ja sekä ihmisenä että naisena paljon korkeammalla asteella kuin moni hienon maailman »daami».

HAGEN

No, no, Totti! (Heittää halveksivan katseen.) Tiedetäänhän se, minkälaista elämää useatkin tehtaantytöt viettävät.

TORSTEN

— Tiedetään kyllä, ja siihen on syynä, isä — —

HAGEN

Tjaa, kenpä ne syyt kaikki tietää. Tietysti sivistyksen puute, kehno kasvatus, ehkä...

TORSTEN (hypähtää ylös).

No siinä sitä vihdoinkin ollaan! — Ja ketkä ovat tästä vastuunalaisia?

HAGEN (katsoo kysyvästi).

Vastuunalaisia?

TORSTEN

Niin, keiden olisi käytävä korjaamaan noita epäkohtia? — Tietysti niiden, jotka siihen kykenisivät, niiden, joilla on varaa ja voimaa. Mutta kuinka moni tämänkään paikkakunnan parempiosaisista ja n.s. »sivistyneistä» panee edes korttakaan ristiin noiden kurjien syvien rivien hyväksi?

HAGEN (kärsimättömästi).

No se nyt on taas sitä sinun ainaista virttäsi ja sen me jätämme tällä kertaa, (Varmasti.) Sen vain sanon, että minun poikani ei ikinä mene naimisiin tehtaantytön kanssa. — Eei!

TORSTEN (puoliääneen).

Tämän minä jo arvasin.

HAGEN

Saan muuten ilmoittaa, että huomisaamusta alkaen lähdet työväen mukana ulos klo 5 ja olet täydellisesti pehtorin määräysten alainen.

TORSTEN (tyynenä).

Viimeisestä kiitos, isä, mutta edellisen johdosta tahtoisin vielä sanoa muutaman sanan: — En menekään naimisiin tehtaantytön kanssa.

HAGEN (äkäisesti).

No mitä juupelin peliä tämä sitten on?

TORSTEN

Siiri ei olekaan tehtaassa.

HAGEN (ihmeissään ja äkeissään).

Mutta äskenhän juuri sanoit, että hänen isänsä pakoitti hänet viidentoistavuotiaana tehtaaseen.

TORSTEN (sytyttää paperossin ja kävelee lattialla).

Siiri oli tehtaalla vain yhden vuoden, jolla aikaa hän suoritti välitöinään kansakoulukurssin tehtaan koulussa. — Sitten lähetti opettaja Arola Siirin siskonsa luo, joka on johtajattarena Etelä-Pohjanmaan kansanopistolla.

HAGEN

No jaa, tehtaantyttö tai palvelustyttö, se nyt on melkein se sama.

TORSTEN

Niin, Siiri on todellakin ollut siellä tavallaan sekä palvelijattarena että oppilaana. — Kohta sinne tultuaan saavutti hän kaikkien opettajien, erittäinkin johtajattaren suosion teräväpäisyydellään ja erinomaisella opinhalullaan. Sittemmin hän on jatkanut lukujaan heidän johdollaan ja edistynyt ihmeteltävästi.

HAGEN (ivallisesti).

Jaha, ehkäpä aijotkin hänestä opettajaa itsellesi. — No, oppia, oppia sinä poika parka tarvitsetkih.

TORSTEN

Vaikkapa niinkin! Siiri on valittu opettajattareksi täkäläisen työväenyhdistyksen iltakouluun.

HAGEN

Arvasinhan minä. — Sinä tietysti menet oppilaaksi, hah hah hah haa.

TORSTEN

Ikävä, että sattui melkein päinvastoin. — Olen nimittäin lupautunut toistaiseksi opettamaan muutamia aineita. (Jää ajatuksiinsa.)

HAGEN

Hjaa-a, näin pitkälle ollaan tultu. (Kävelee raapaisten korvallistaan.) — Saakeli soikoon, olin minä houkkio, kun annoin hänelle perää — — —. Ja millä hornan koukuilla se yhdistyskin oikeastaan pelaa? Mistä tulevat varat noihin kaikkiin hommiin — sitä en käsitä. (Torstenille.) Sen minä jo kyllä ymmärrän, missä se sinun rahapankkisi on ollut, johon aina ja alati on rahaa tarvittu.

TORSTEN (hiukan hämillään).

Minun — minun rahapankkini on — on ollut — —

HAGEN (tiuskaten).

Sinun rahapankkisi on ollut Siiri.

TORSTEN (hiljaa).

Se on erehdys, mutta olkoon. (Vilkastuen.) Isä ihmetteli äsken, mistä yhdistys saa varoja. Tehdas-Osake-Yhtiö on luvannut neljän vuoden ajalla kahdeksansataa markkaa vuotuista kannatusta ja sitäpaitsi koululle huoneet, lämmön ja valon.

HAGEN (harmissaan).

No kaikkia nekin kannattavat. — Saadaanpa sitten nähdä, kuinka moni tehtaalaisista menee tuohon kouluun?

TORSTEN

Työväestön omasta ehdoituksesta on aikomus saada tehtaan järjestyssääntöihin määräys, että jokaisen 16 ja 21 ikävuoden välillä olevan tehtaalaisen on oltava koulussa vähintäin kolmena iltana viikossa. Ja mitä vielä tulee tuohon varojen saantiin, niin on vapaaehtoisia lahjoja kertynyt melkoinen summa. Muistelen siellä jossakin keräyslistassa nähneeni niinkin tutun nimen kuin — Ernst Hagen, Smk 100:—

HAGEN (äkäisenä).

Äh, sekin olisi saanut jäädä tekemättä.

TORSTEN

Mitä vielä, hyvähän se vain — poikanne koulun kannatukseksi —.

HAGEN (tiuskaa).

Nulikka! Sinä härnäät minua. (Varmana pudistaen nyrkkiään.) Minä sanon sinulle suoraan ja kerta kaikkiaan: Perustakaa vaikka seitsemän työväenyhdistystä ja opistoa, mutta Siirin ja sinun naimisistasi ei ikänä tule mitään, niin totta kuin nimeni on Ernst Hagen, ee-ei!

TORSTEN (tyynenä).

Entäpäs jos sittenkin tulee?

HAGEN (raivostuen).

Uskallatko vastustaa isääsi? (Pudistaa nyrkkiä Torstenin edessä.) — Uskallatko, häh?

TORSTEN (nousee ylös. Varmana ja jonkun verran liikutettuna).

Uskallan tässä asiassa, muissa en.

HAGEN

Minä ajan sinut talostani, minä teen sinut perinnöttömäksi — senkin lurjus! (vaipuu sohvalle.)

TORSTEN

Tehkää miten parhaaksi näette. (Menee pöydän luo.) — Siinä tapauksessa teen myöskin minä kuten tahdon. (Ottaa laatikosta sormuksen, pistää sen sormeensa ja näyttää isälleen.) Minä olen jo kihloissa.

HAGEN (nousee ylös puhkuen vihasta).

Sinä saat minut raivoon... Tiedäthän, että sydämeni on heikko. — Ai, Jeesus auttakoon. (Putoaa hervottomana sohvalle.) Vielä sinä Totti parka kerran saat kuolemani omalletunnollesi. (Jää istumaan nojalleen.)

TORSTEN (kylmänä).

Sekin voi olla mahdollista, mutta tämän asian tähden en koskaan ota sitä taakkaa harteilleni. Tottelen sydämeni ääntä. (Ottaa pöydältä valokuvan, pusertaa sitä kiihkoissaan rintaansa vasten.) Sinä olet sittenkin minun, sinun täytyy olla minun.

(Esirippu).

KOLMAS NÄYTÖS.

(Pieni, siisti ja yksinkertaisesti kalustettu huone. Lattialla matkalaukku ja kori, siellä täällä naisen vaatekappaleita ja käärepapereita. Siiri ja Selma puetut siisteihin kesäpukuihin.)

SIIRI (istuu käsi poskella pöydän ääressä ja laulaa).

Pulmuni pieni, on purtesi hento, Merellä ärjyy myrskyt, — Monta on kaatanut aaltojen lento, Purren särkenyt hyrskyt.

Kunpa et koskaan, pulmuni pieni Suruja syämmeesi saisi. Eikä mun tähteni huolien huntu Otsaasi sumentaisi.

(Vaipuu ajatuksiinsa.)

SELMA (tulee sivulta kahvitarjottimen kanssa. Istuu pöydän ääreen).

Tuota niin, mitä minun nyt piti sanomankaan? — Kuinka ihmeessä sinä osasitkin asettaa matkasi niin, että tulit tänne juuri sunnuntaiksi? — Kuule Siiri! menisimmeköhän kirkkoon?

SIIRI

Emme viitsi. Onhan meillä vielä rupateltavaa yhtä ja toista. Ethän ole vielä kertonut minulle mitään tovereistasikaan — niistä, jotka olivat silloin meidän sakissamme minun tehtaalla ollessani.

SELMA

Enhän minä osaa niistä mitään kertoa. Kaikki ne ovat ihan ennallaan. — Kuule! (Kuiskaa.) Sarasen Katrilla on pieni tyttö.

SIIRI (hämmästyy).

Herra Jumala! — tyttö? — Oikeinko totta?

SELMA

Ihan totta, kahden kuukauden vanha, niin nätti tyttö. — Sen isä on herra. — (Vilkaisee ympärilleen ja kuiskaa nimen.) Tunnethan sinä hänet?

SIIRI

Senkö konttoristin? — Tunsinhan minä. (Vaipuu ajatuksiinsa.) Voi Katri raukkaa!

(Äänettömyyttä).

SELMA (kaataa kahvia kuppeihin).

No, mitä sinä, Siiri, suret? — Juodaanpas kahvia, ole hyvä!

SIIRI (havahtuen).

Kiitos, Selma! (Ottaa kahvia.) — On tämä elämä sentään kummallista.

SELMA

Niin, sitähän se tahtoo olla! (Ottaa kuppinsa ja poistuu.)

SIIRI

Sarasen Katri! (Juo hätäisesti kahvinsa ja nousee ylös).

Lapsi vielä itsekin, kolme vuotta minua nuorempi, ja kuitenkin jo äiti — isättömän lapsen äiti. — Voi hyvä Jumala!

(Vaipuu jälleen ajatuksiinsa ja entiseen asentoonsa).

SELMA (tulee sisään iloisena).

Muistatkos, Siiri, kuinka tässä kamarissa välistä melskattiin. (Hyppää Siirin kaulaan.) No mutta elä nyt noin sure, serkku hyvä. — Sinä nyt olet tullut niin hirmuisen vakavaksi!

SIIRI

Niin, jos tätä elämää oikein rupee ajattelemaan, niin on syytä joskus olla vakavakin. (Irtautuu ajatuksistaan.) Mutta jos nyt siistisimme vähän tätä huonetta ja menisimme sitten ulos kävelemään, eikö niin Selma? (Kokoaa papereita lattialta.)

SELMA

Tehdään niin! Minä vien nämä konttoriin. (Ottaa vaatteet ja matkalaukun, menee.)

SIIRI (Istuu jälleen. Ottaa taskustaan valokuvan ja katselee).

Sinä intoa minulle rintaan toit, Ja kanssani kuohuja kuljit. Sinä aatteet suuret poveeni loit, Ja tielleni kukkia kylvit.

SELMA (tulee sivulta).

Tyhjentäisimmekö samalla tämän korin? Saisimme sitten viedä sen vinnille.

SIIRI

Aivan niin, Selma. Siellä ei olekaan juuri muuta kuin kirjoja ja mitä lienee, papereita. (Aukaisevat korin.)

SELMA (latoen korista pöydälle tukun kasvipapereita ja kirjoja).

Mutta kylläpä sinun päässäsi on tietoja, jos vain olet nämä kaikki lukenut ulkoa.

SIIRI

Olenhan minä ne lukenut ja lienee sitä yhtä ja toista hyvää päähänkin kertynyt, mutta enemmän siellä vain pitäisi olla. (Huokaa.)

SELMA (ottaa korin ja menee palaten pian kädessään harja ja rikkalapio).

Ja nyt yks, kaks, tehdään (kokoo rikat lattialta ja vie pois) vähän puhdasta. (Tulee takaisin ja hyppää Siirin syliin.) Nyt käsketään isä tänne, eikö niin, Siiri? ja puhutaan asiasta. Ja huomenna sinä kirjoitat johtajattarelle?

SIIRI (syleilee Selmaa).

Tehdään se.

SELMA

Voi kun sinä, Sirkka, olet hyvä! (Menee.)

SIIRI (laulaa).

Tuuditan lastani turvatonta, Lempeni tummaa kukkaa. Eessäni uottaa murhetta monta — Voi mua tyttörukkaa.

Nukkuos, lapseni, nukkuos kauvan, Tuntos on puhdas vielä. Kerran ne vievät rintasi rauhan, Ilkkuvat ivamiellä. —

(Huokaa) Minun täytyy vielä tänään käydä tapaamassa Katria. (Istuu.)

SELMA (tulee juosten sisälle vetäen Levolaa takin liepeestä).

Ajatteles nyt, kun makaa umpiunessa pyhäpäivänä ja keskellä kirkkoaikaa. (Asettelee Levolaa tuolille istumaan.) No, (pudistaa) joko mies alkaa herätä?

LEVOLA (haukottelee).

Tuommoinen se on, aina yhtä vallaton kuin ennenkin. (Haukottelee.) No, on kai teillä, tytöt, ollut paljon »praakaamista». — Eletty vanhoissa muistoissa. — Niin kai, niin!

SIIRI

Onhan sitä ollut rupattelemista, ja hupaista se on ollutkin pitkästä ajasta.

SELMA (menee Levolan syliin ja tarttuu partaan).

Emmekä me olekaan vaan »praakailleet», on sitä puhuttu ja ajateltu vähän parempiakin asioita.

LEVOLA

No kerrohan nyt, minkälaisia ne »paremmat asiat» ovat.

SIIRI

Niin, eno! me olemme tuumineet, että Selma menisi sinne opistolle.

LEVOLA