Part 13

Toiset olivat jo sillä aikaa menneet sisään ja katselivat toimettomina ja täynnä kummastusta tuon maahan kaivetun viinakeittolan kummallista sisustaa. Sen kolme seinää ja katto olivat maasta tehdyt ja varatut aidaksilla ja puilla, etteivät vierymään päässeet. Etuseinä oli siten kyhätty, että oli pantu vierekkäin pystyyn hoikkia hirsiä ja näiden päälle ulkopuolelle ladottu paksut kerrokset nurmi-mättäitä.

Kuten vieraat heti sisääntullessaan saivat huomata, oli siellä lämmin. Kodan peräpuolella oli kiviläjä, joka toimitti tulisijan virkaa. Nytkin siinä viinapannu kihisi täydessä käytännössä, vaikka tuli juuri tällä hetkellä oli lopussa ja punainen hiilusta vaan levitti kotaan himmeätä valoa. Katossa oli pieni aukko, josta liika savu sai kulkea ilmoille. Kun susivouti äkkäsi aukon, huudahti hän:

"Tuon reiän näin jo isoon matkaan äsken, kun tänne katolle kaahin ja pisti jo juoni päähäni, että mitähän, jos heitän itseni tuosta alas. Mutta sitte huomasin sen liian pieneksi. -- Kyllä olis tämä luullut vanhan Erkin tulevan tupaansa, kun minä olisin tuosta mätkähtänyt, heh".

"Olisitpa itsekin taitanut vähän oukkamustua, kun olisit lentänyt kiehuvaan sikunapataan", ivaili joku miehistä.

Nimismies otti päreen, joita kodassa kyllä löytyi, ja sytytti sen pään hiiloksesta, voidakseen valkean avulla paremmin tutkia asumuksen sisustaa.

"Hyh, hyh", pani hän ja piti nenäliinaa sieramiensa edessä. "Kylläpä haisee".

Samaa rupesivat toisetkin moittimaan ja pitelemään kintailla neniään.

"Tämäpä on asunto", ihmeteltiin. Kun päre oli syttynyt, alkoi nimismies sen valossa tarkastella ympärilleen. Siinä nähtiin nyt useankokoisia tynnereitä ja astioita, jossa oli juurta eli viinanainetta. Leilejä ynnä monellaista muuta kelpaamatonta oli myös.

"Onpa, saakelisoita, niillä ollut viljaa kokolailla haaskattavana!" huudahti Joonas nähdessään tuon paljouden happanemassa olevaa "jumalanviljaa".

"On", myönsi nimismies päätä ravistaen.

"Kyllä vaan siitä tulis monta kannua", naureskeli susivouti.

"Uusia tynnyreitäkin niillä on", ihmetteli muuan.

Nimismies kääntyi Teerinevan Kustun puoleen, valaisten pärevalkealla tämän tahraista naamaa.

"Mitä varten sinä tämmöistä tointa harjoitat?" kysyi. "Etkö sinä muulla tavalla voi itseäsi elättää?"

Kustu tuijotti lattiaan.

"Vastaa", käski nimismies.

"Mitä minä vastaan?" murahti Kustu.

"Etkö tiedä mitä vastaat?" uudisti toinen.

"En, ei mulla ole siihen mitään vastaamista".

"Etkö viime talvena jo saanut kylliksesi sakkoja ja... Vai luulitko nyt paremmin voivasi minun silmiäni välttää?"

"Luulin", naurahti Kustu ynseästi.

"Yksinkö sinä asut täällä, vai onko kumppaleita?"

"Yksin".

"Etköhän valehtele?"

Kustu mulautteli vihaisesti ympärillä seisoviin, vaan ei vastannut.

"Mitähän tässä turhaan aikaa kulutamme", sanoi nimismies. "Ottakaa miehet ja lyökää kirveellä poikki vanteet noista astioista".

Miehet tekivät työtä käskettyä.

"Mitä, vieläkö sillä Erkillä on pistooli kädes -- pelkäätkö?" ivaili susivouti.

Erkki pisti hämillään pistoolin taskuunsa.

Kirvesmiehet hyökkäsivät ensinnä suurimman astian kimppuun. Toinen toisensa jälkeen lensivät lukuisat vanteet paukahtaen poikki. Kukaan ei huomannut edeltäkäsin aavistaa seurauksia kun astian viimeinen vanne katkeaisi.

"Huu!" Se paukahti susivoudin iskusta. Sakea happamus ryvötti likimäiset ylt'yleensä ja tulvahti etäämpänä seisovain jaloille, mutta pysähtyi kuitenkin permannon keskellä olevaan notkelmaan.

Naurettiin ja laskettiin leikkiä ymmärtämättömyydestä, kun ei annettu astiain olla niin kauan hajottamatta, että olisi saatu keittokalut lumihangelle.

Toisenlaisessa tilaisuudessa olisi Kustua varmaankin naurattanut, nyt hän näytti olevan kuin kivimöhkäle, joka leikkiväin lasten päälle aikoo jyrkänteen reunalta pudota, jahka vaan joku tuuppaisi alkuun. Muuan miehistä lähetettiin nyt hevosia noutamaan.

Toisten tynnyrien vannetten katkominen jätettiin siksi kun keittokalut saatiin ulos. Valmista viinaakin oli kaksi isoa pystypäätä, ne täytyi lainmukaisesti tyhjätä lattiaan, niin mielellään kuin moni läsnäolevista olisikin halunnut panna ryypyt parempiin suihin. Kustu murjotti loukossa silmälläpidon alaisena, puri mälliä ja syleksi joskus.

"Lähde ulos, sinäkin", käski Teerelän Joonas Kustua, kun ruvettiin varustautumaan poislähtöön. Tämä nousi.

Kaikki miehet eivät olisi kuitenkaan aivan halusta siirtyneet lämpimästä suojasta kylmään pakkaseen hevosia odottelemaan, sillä heidän haistimensa eivät suurta hätää tehneet. Jotkut miehet puhuivat hyvin vähä ja näyttelivät niin syrjäistä osaa kuin mahdollista, sillä heitä jo pelotti Kustun kosto.

Nimismies rupesi ensimäisenä konttaamaan ovesta, mutta tuskin oli pistänyt päänsä ulos, kun seisahtui ja alkoi tarkasti kuunnella. Jälessä tulevan täytyi myöskin pysähtyä.

"Menkää, menkää, pian nyt vanteet kätkee, paukkuu ja naskuu kuin pääsiäisyönä", lasketteli susivouti.

"Hiljaa", sähisi nimismies.

"Hiljaa, hiljaa!" toistivat toiset.

"Häh? mitä sanotte? Kuinka ette mene?"

"Ole hiljaa!" murisi nimismies. Nyt vasta vouti käsitti, että joku syy taisi olla tuohon vitkasteluun.

Nimismiehen sai noin tarkkaavaiseksi metsästäpäin kuuluva laulu, joka lähestyi niin että jo saattoi sanojakin eroittaa, vaikka laulaja käyttikin hiljaista ääntä.

"Kun lumi paksu on mettässä, Niin viinapannu on puskassa, Lautamiehet pätkässä Ja faltesmannit tuskassa".

Viimeistä säettä laulaessaan tuli mies pyssyineen näkyviin. Hän oli jo ehtinyt aivan likelle, kun vasta näytti huomaavan lumella olevat viinapannut. Yhtä hämmästyneenä kuin äskeinen rankinkantajakin, seisahti hän ja töllisteli tuota kummaa. Sitten heitti hän silmäyksensä kodanovelle ja kumartui alaspäin paremmin nähdäkseen. Luultavasti näkikin jo kylläksensä, sillä samassa silmänräpäyksessä kun kumartui, ponnahti ylös ja alkoi paeta samaa tietä, jota oli tullutkin.

Muutamat miehet ryntäsivät takaa-ajamaan. Mutta pakeneva juoksi kuin jänes, jättäen pian vainoojansa.

"Se oli koko saakeli menemään tuo mies", sanoivat miehet kun palasivat tyhjin käsin.

"Sillä näytti olevan oikein seitsemänpeninkulman saappaat, mutta huonoja te olitte, kun ette kiini saaneet", moitti susivouti.

Hevosia ei tarvinnut kovin kauan odottaa, sillä tie, jota myöten ne tuotiin, ei ollut järin pitkä. Kun viinankeittokalut sitten olivat rekeen asetetut, lähdettiin liikkeelle. Teerinevan Kustun täytyi seurata muassa.

"Mitäs nyt tuumit, kun tehtaasi on noin mylleröity?" kysyi nimismies matkaan lähdettyä. Kustu sylki ja sanoi:

"Kyllähän semmoista on nähty".

"Minkämoista?"

"Semmoista".

"Jahah. Aiotko vielä uuden laittaa?"

"Arvatenkin, jos sattuu".

"Mutta eikö pistänyt vähän niinkuin vihaksesi, kun yrityksesi tällä tavalla...?" kyseli joku.

"Kyllä minä sen ymmärsin, että se kerran ilmi tulee".

"Mutta etkö millään tavalla voi muuten elättää itseäs, kuin tällä tavalla?"

"Tiedä. Onko tämä sen pahee kun muutkaan elinkeinot. Kelpaa se viina kelle tahansa ja kenen keittämä tahansa".

"Niin mutta kun laki kieltää".

Siihen ei Kustu katsonut maksavan vaivaa vastata.

Joku äsken juosseista kysyi:

"Mutta sano nyt, eikö se ollut sinun kumppaneitasi, joka äsken aikoi sinne tulla?"

"Mistä minä tiedän, en minä häntä nähnyt".

"Hänellä oli pyssy ja musta karvalakki", muistutti joku.

"Vai niin", vastasi Kustu.

"Etkö siitä merkistä tunne?"

"Niin mistä merkistä?"

"Lakista ja pyssystä".

"Monella miehellä on pyssy ja musta karvalakki".

Naurettiin.

"Onko tämä ammattisi ollut tuottava; oletko voinut sillä tavalla elättää vaimosi ja lapsesi?" kyseli nimismies.

"Eivätköhän ne elä".

"Mutta elätätkö sinä niitä?"

"Tiedä -- kuka heitä elättää".

"Tottahan sen tiedät", nimismies arveli.

"Niin minkä?"

"Sen kuka vaimosi ja lapsesi elättää".

"En tiedä".

"Etkö tiedä, mistä he leipää saavat?"

"Akka leipoo".

"Mutta mistä hän saa ainetta?"

"Noo, väliin yhdestä, väliin toisesta paikasta; eivätpä ne tahdo aina samat antaa".

"Mistä esimerkiksi hän on saanut viljaa?"

"Noo, olen minäkin antanut".

"Mistäs muualta?"

"Ole tullut kysyneeksi".

Nimismies naurahti.

"Koetappas laulaa, esimerkiksi sitä laulua, jota äsken lauloit".

"Mitäs te semmoisista".

"Kuulisin mielelläni".

"En minä viitsi kaikkien pilana..."

Toiset miehet nauraa kitkuttivat.

Kun oli päästy ajotielle sai Kustu istua nimismiehen rekeen, poikittain nenäpuoleen. Kotimatkalle lähdettiin pakenevan tavoin, koska toivottiin päivän aikana sinne ehdittävän. Tuotuostakin ahdisteli nimismies Kustaata kysymyksillään, mutta sai yhä lyhempiä ja kierempiä vastauksia.

* * * * *

Viime yönä tapasimme Teerelän syytinkivaarin kiroilemassa ja kolkuttelemassa talontuvan ovella. Kun hän siitä lähti, huomasi hän, ettei Tervahaudan Juha ollutkaan enää hänen tuvassaan. Sitä täytyi lähteä etsimään.

Melkein suoraa päätä meni etsijä Jaakon-Katrin luo, sillä hän muisteli Juhan luvanneen mennä sinne yöksi. Sielläpä kohtasivatkin veikkoset toisensa, vaikka Juha tuli vasta Teerelän ukon jälkeen. Viimemainittukin yöpyi sinne, sillä vanha kun oli, eivät voimansa riittäneet koko yötä remuta.

Aamulla muistui Teerelän vaarille heti mieleen eilinen päätös lähteä Varessaareen. Mielensä hänen sinne tekikin, mutta kovin pakotti päätä. Ensinnä täytyi saada kulauksen porottavaan aamutuimaan. Mutta mistä, sitä ei ukossa ollut miestä tietämään, sillä ei Katrillakaan näihin aikoihin ollut sitä tavaraa, kuten akka itse vakuutti.

Tätä tuumaili vaari päätänsä puserrellen ja ilmoittipa jo Juhallekin huolensa.

"Eiköhän tuo Katri kuitenkin ... koeta vielä puhutella häntä", ehdotti Juha.

Ja vaari puhutteli:

"Etkö sinä nyt hyvä ihminen tiedä neuvoa, kun oikein mun pääni halkee".

"Käskee juoda, taitamaton. Vanha viinamies ja juo kun... Millä sitä sitte vaihtaiskaan, jos jollakin oliskin? Ei ne anna velaksi".

Vaari kirvotti solkivyönsä tuppineen:

"Tottapa tällä saa puolituoppia? Pantiksi tarkoitan tätä, tuota. Minä sen sitte lunastan kun rahaa saan".

Katri otti vyön, pisti esiliinansa alle ja meni. Viiden minuutin kuluttua oli puolentuopin pullo viinaa Matti-vaarin tutisevassa kädessä. Ryypättiin kolmisin aamutuimaan, jonka jälkeen miehet suoriusivat matkalle Varessaarta kohti.

Eräässä mäenpoukamassa ehdotti Teerelän vaari, että vähän levähdettäisiin. Toinen suostui siihen ja niin kellahdettiin istumaan kiven päälle, jonka luminen peitto oli sujuvana pehmitteenä.

"Mutta jos joku tulee vastaamme ja kysyy mihin me menemme, niin mitä sanomme?" kysyi Teerelän vaari.

Juha kopeloitsi taskustaan suuren vihkon jäneksenpauloja ja sanoi: "Jäneksen pauloja kokemaan ja viemään".

"Taitavat uskoa", myönsi vaari ja iski tulta piippuunsa.

"Huonoa taulaapa sulla on", sanoi Juha katsellen miten toisen tulta säkenöivät iskut turhaan raukesivat.

"Kyllä tämä syttyy, kun..." vakuutti toinen. Ja samassa taula syttyikin. Tupakat saatiin palamaan, otettiin ryypyt ja lähdettiin.

Tie, jota he nyt kulkivat, oli mutkallinen. Sen kahden puolen kasvoi tiheä metsä. Juhaa riemastutti niin se toivo, että taas pian pääsee armaan viinapannunsa partaalle, että ei voinut olla lauluun ratkeamatta, jota kumppalinsakin hiljalleen säestämään yhtyi. Laulu innostutti siihen määrään, että ukot laskivat käsivartensa toistensa kaulalle. Kulku ei tahtonut oikein hyvin käydä laatuun, sillä jalat tahtoivat sotkua tehdä. He lauloivat:

"Faltesmannit vanhatkin, Lautamiehet laiskatkin, Kulkevat pitkin mettiä Viinateoksia ettivät --"

"Kuule! eikö täältä tulla hevosella?" kysyi Juha, laaten laulamasta. Vaari ei ehtinyt vielä vastaamaankaan, kun jo tienmutkasta ilmestyi heidän eteensä Varessaaresta tuleva joukko.

"Katso p----", äännähti Juha.

"Keitäs ne... Meidän tamma! -- Faltes ... no voi!"

"Päivää. Mihinkä ne miehet nyt?" kyseli Joonas pidättäen hevosensa vastaantulevain luo.

"Lähdettiin vaan", yritti vaari.

Mutta Juha selitti tolkussaan:

"Jäniksenpauloille, vien tämän äijänkin, jotta ei se takkakivelle aivan kuivetu, tuota..."

Teerinevan Kustu, joka tähän saakka oli istunut selin, kääntyi katsomaan kun kuuli Juhan äänen. Viimemainittu näytti joutuvan hämille ja tirkisteli tarkemmin jälkimäiseen rekeen. Nähtyään siellä viinapannun, oli mieheltä vähällä päästä huudahdus. Hilliten itsensä hän sylkäsi ja sanoi:

"Onko siellä viinapannu, vai?"

"Onko tuttu?" irvisteli susivouti.

"Tuttuko? Hui hai! Minä olen säilynyt niin, etten ole nähnyt viinapannua sitte kun Kuppilan äijävainajan köllis".

"Eihän se Juha sellaisia".

"Ei, en minä".

"Eikö se meidän vaari lähde kotiin?" kysyi Joonas.

"En minä vielä. Menen tämän Juhan mukana pauloille", vaari selitti.

"Eikö lie täällä huonoja jänesmaita, vai kuinka?" kysyi nimismies.

"Noo, eihän ne niin hääviäkään", sanoi Juha.

"Eikö miehet ole tuttavia?" kysyi nimismies naurahtaen ja viittasi Juhaan ja Kustaasen. Juha vastasi heti vilkkaasti:

"Hojaa, kyllä me toisemme tunnemme. Mistä siinä nyt tullaan?"

"Jänestämästä".

"Soo'o. -- Mutta mistä on taasen löydetty viinapannuja, koska niitäkin näkyy olevan. Onko Kustaa tietänyt viisata prännin?" kyseli Juha toimessaan.

"On, Kustaa sen kävi osoittamas", todisti Joonas.

"Aina ne vain uskaltavat laittaa niitä pränniä. Mutta emmeköhän me, vaari, lähde menemään, että ehditään illalla kotiin", puheli Juha siivolla tavalla ja lähti astumaan.

"Tulkaa vaari kotiin, mitä tuolla teette", kehoitti Joonas, ajaessaan hevosen liikkeelle.

Ukko ei vastannut enää, vaan alkoi astuskella Juhan perässä.

Tervahaudan Juha kirosi, kun toiset olivat menneet. Hän tuijotti neuvotonna kumppalinsa silmiin.

"Älä muuta! Mutta mikähän tuon oli jo ilmiantanut?" tuumaili vaari.

"Minä pahoin epäilen --"

"Ketä, eli mitä epäilet?"

"Että se on jollain tavalla tullut tuon Joonaan tietoon".

"Oliskohan niin? Kyllä minä hyvin uskon, että se, se..." ja ukko väänsi päätä, "että se... Mutta mistä se olis saanut tietää?"

Molemmat seisoivat mietteissään ja harmistuneina, päästäen tuo tuostakin kiukkua ilmaisevan huudahduksen.

"Minultakin meni ... kun laitoin jyviä sinne", vaikeroitsi Juha. "Jos -- jos tuo Kustu vetää vielä kanssansa vastaamaan, niin".

"En minä ymmärrä... Kun heille itselleenkin kyllä kelpaa ryyppy. Mitä lempoa siitä nyt sitte on hyötyä, tuollaisesta kiusanteosta, mitä jo", ihmetteli ja paneskeli vaari.

"Siellä oli niin pirusti valmista viinaakin ja tuos se nyt meni. Niis pystypäis oli viinaa, näitkö niitä susivoudin rees?"

"Oikeinko täynnä viinaa?" kysyi vaari vesi kielellä.

"Melkein täynnä. Ei mutta anna nyt ryyppy ja palataan kylään".

Teerelän vaari kaivoi pullon povestaan. Ryypättiin ja pantiin piippuun. Kun he vihdoin lähtivät kylää kohti astumaan sanoi Juha:

"Oikein multa pyytää itku".

"Häjy munkin on mieleni", sanoi Teerelän vaari astellen Juhan perässä jäljestä jälkeen.

XXI.

Pian saivat Teerelän miehet, niin ukko kuin Joonaskin, haaston välikäräjiin todistamaan viinanpoltosta, josta syytettiin Teerinevan Kustua ja Tervahaudan Juhaa. Ukko oli ihmeissään kun häntäkin vaadittiin todistamaan asiassa, josta ei sanonut mitään tietävänsä.

Talontuvassa ukko yhä harvemmin kävi. Silloin kun lautamies oikeuteen haastoi kävi hän siellä.

"Mitähän varten ne minuakin sinne vaativat, enkä minä tiedä koko asiaan mitään", sanoi. Joonasta kylmäsi tuon kuultuaan. Aikoneeko tuo valehdella? mietti. Mutta lohduttautui heti sillä, että ukon olisi pakko valan perästä sanoa totuus.

"Tottahan jotain tiedätte, kun kerran teitä on haastettu?" kiusasi Johanna.

"Mitä minä tiedän? En enempää kuin sinäkään. Taidat sinä tietää enemmän", vastusti ukko omituisesti huutamalla.

Johannan oli jo suu auki sanoa, että miksette te tiedä sitä, mitä Tervahaudan Juha teille jutteli. Mutta taas hän ajatteli: "Mitähän tuota härnään. Kyllähän oikeudessa täytyy sanoa, mitä tietää".

Sitä ei sopinut ukolle myöskään ilmoittaa, että Joonas oli ollut ikkunan alla urkkimassa, sillä se jotenkin hävetti.

Johanna kerran sanoi Joonaalle:

"Oletko vakuutettu, että tuo isä oli silloin selvällä päällä, kun Tervahaudan Juha hänelle kertoi olevansa osallinen siihen viinapolttimoon? Entä jos ei hän muista sitä. Pitäisi kysyä varmuuden vuoksi".

"Kyllä hän sen muistaa, ei hän ollut silloin vielä ollenkaan päissänsä. Kieräilee vaan eikä tahdo sanoa tietoansa ennen kun lain edes", arveli Joonas.

"Mutta eikö olisi parahinta puhua hänelle siitä? Tulishan todistuksennekin paremmin yhtäpitäviksi".

"Kyllähän noin vanha mies jo tietää mitä puhuu".

"Olkoon sitten", Johanna alakuloisena vastasi.

"Älä nyt sitä sure, kyllä hän sen asian varmaan muistaa yhtä hyvin, kuin minäkin", jatkoi Joonas lohduttaen. "Tahtoo vaan olla niin viisas, ettei ilmoita ennen kun oikeudes tietojaan ja siinä hän tekeekin oikein".

"Joskopahan niin olis, kun ei vaan rupeaisi sotkemaan --"

"Se on hänen oma asiansa, eikä todistajaan saa kukaan vaikuttaa; sen vaan pitää puhua, mitä tietää itse".

Silleen jäi asia käräjiin asti.

Kuppilan ylikerrassa käräjiä istuttiin. Asianomaiset, joilla juttuja oli ratkaistavana, alkoivat jo aikaisin tulla paikalle.

Teerelän vaari lähti jo klo 8 ajoissa. Käräjäpaikallakin vielä ihmetteli, kun häntä oli käsketty tänne, vaikka ei tietänyt asiaan tuon taivaallista.

Tuomari oli noussut aikaisin ja kävi jo odotustuvassa tiedustelemassa lautamiesten asuntopaikkoja. Iso aika niitä saatiin odotella, sillä he olivat tottuneet siihen että tuomari makasi myöhäälle. Vähitellen kuitenkin yksi ja toinen saapui ja istunto voitiin alottaa.

Oikeushuoneen ovi aukeni, huutaja pisti puolen ruumistaan odotustuvan puolelle ja huusi komentavalla äänellä:

"Kustaa Hedviikinpoika Teerineva ja Juha Sakariaksenpoika Trii, tulkaa sisään!" Molemmat sivuivat lakit päistään, sukivat sormillaan pörhöisiä hiuksiaan ja menivät saliin.

Ovi suljettiin heti ja ulkopuolelle jääneet koettivat laskea korvansa ovenrakojen kohdalle, kuullakseen, mitä puhuttiin.

Kului vähän aikaa. Huutaja ilmestyi taasen ovenrakoon, ja kutsui kaikki todistajat, jonka jälkeen ovi suljettiin.

Todistajina olivat Teerelän Joonas, susivouti ja Teerelän vaari. Pian oli Teerinevan Kustu syylliseksi todistettu.

Tervahaudan Juhan syyllisyyttä ei ollut vielä kukaan todistanut taikka oikeammin, hänestä ei ollut vielä ollut kysymystäkään. Ensinnä sai susivouti puhua. Hän ei tietänyt mitään.

Teerelän vaari sai mennä todistamaan. "Mitä te tiedätte tähän asiaan?" kysyi tuomari.

"Korkeasti kunnioitettava oikeus", sanoi Teerelän vaari ja kumarsi syvään. "Minä en tiedä tähän asiaan mitään ja koko kylä sen tietää todistaa, etten minä hilja-aikoina ole kulkenutkaan missään, että olisin semmoisia kuullutkaan. Mutta herra vallesmanni on varmaankin erehtynyt ja luullut minun tästä jotain tietävän, kun me tämän Tervahaudan Ju-- tuota, piti sanomani, Juha Triin kans yhdes satuimme tulemaan häntä vastaan, silloin kun tämä viinapränni oli löydetty. -- Niin minä en tiedä mitään". Vaari puhui harvinaisen kiireesti, aivan kuin hätääntynyt.

"Eikö mitään?" kysyi tuomari.

"Ei mitään, korkeasti kunnioitettava oikeus".

Sai mennä. Joonas kutsuttiin sisään. Todisti.

"Korkeasti kunnioitettava oikeus! Sen päivän edellisenä yönä, kun tämä viinapolttimo käytiin hävittämässä, kuulin minä, kun tämä Juha Trii kolkutti appeni ovella. Minä tunsin Juha Triin äänen. Kun olin vähin kuullut huhuja, että taas pitäisi oleman salapolttimo näillä mailla, arvelin, että kenties tämä Juha siitä jotain tietäisi ja alkaisi apelleni kertoa. Minä pukeuduin ja menin ikkunan taa kuultelmaan heidän puhettansa --"

"Hän puhuu vihasta, hän todistaa vainosta!" huusi ja keskeytti Juha Trii.

"Hiljaa!" ärjäsi tuomari.

"-- Minä kuulin, kun tämä Juha Trii kertoi appiukolleni muun muassa, että tämä Kustaa Teerineva on taas laittanut sala--"

"Se on vihapuhetta", keskeytti syytetty.

"Hiljaa!" ärjyi tuomari.

Joonas jatkoi:

"-- Niin, että tämä Kustaa on taas laittanut polttimon Varessaareen. Itsellänsä kertoi tämä Juha Trii olevan myös osuuden siihen, ja muuta en tiedä hänen päällensä todistaa".

Teerelän ukko kutsuttiin nyt uudestaan sisään, kerrottiin Joonaan todistuksen sisältö ja tiukattiin selitystä.

"Mi-minä olin sil-silloin juo-juovuksis, kun tämä Juha oli minun luonani ja --"

Kylmä hiki pisaroitsi vaarin vaalealla otsalla monien silmäparien häntä tutkien tarkastellessa.

"Mutta minä pyydän vielä huomauttaa, korkea oikeus, että Joonas Teerelä puhuu vihasta", keskeytti Juha Trii.

"No se on näytettävä toteen, jos syytöksessänne pysytte", sanoi tuomari.

"En minä tiedä mistä hän on minulle vihassa, mutta vihaa se, sen tiedän".

Tuomarin huomio oli taas kääntynyt Teerelän vaariin.

"Juovuksissako sanoitte olleenne silloin, kun tämä Juha Trii oli yöllä luonanne ja kertoi tästä puheena olevasta salapolttimosta?" kysyi hän. Vaari ei ensin näyttänyt havaitsevan että tuomarin kysymys koski häntä, mutta kun joku siitä huomautti, kavahti hän kuin unesta ja vastasi kysymykseen, jonka kyllä oli kuullut:

"Niin, juovuksis minä, olin pahoin".

"Ettekö muista vähääkään, mitä Juha Trii puhui?"

"En, en yhtään, tuota".

"Oliko hän juovuksissa?" kysyi tuomari Tervahaudan Juhalta.

"Oli!" vastasi Juha empimättä.

"Joonas Teerelä, oliko hän juovuksissa?"

"Sitä en voisi vannoa", vastasi Joonas vitkaan, ja hänenkin otsaltaan tippui kylmä hiki.

Tuomari oli synkeän näköinen,

"Matti Matinpoika Teerelä saapi tulevissa käräjissä vastata juopumuksesta. Saatte mennä kaikki ulos", sanoi ja silmät olivat taas kiintyneinä Teerelän vaariin.

Vastaajat ja todistajat lähtivät. Teerelän vaari näytti aikovan sanoa jotain, mutta kieli ei tehnyt palvelustaan. Horjuen seurasi hän toisia. Tuomari pudisti päätään kun ovi suljettiin.

"Lähdetään kotiin", sanoi Joonas ukolle porstuassa. Puhuteltu ei vastannut sanaakaan, loi vaan vävyynsä kummallisen käsittämättömän silmäyksen.

"Tulkaa" uudisti Joonas ja tarttui käsipuoleen.

Ukko lähti, mutta riisti kätensä irti. Sanaakaan eivät he matkalla toisilleen puhuneet.

Kului vähän aikaa. Teerelän Joonaskin oli jo ehtinyt takaisin Kuppilaan. Taas aukeni tuo suljettu oikeussalin ovi ja asianomaiset kutsuttiin sisään tuomiota kuulemaan.

Teerinevan Kustu tuomittiin toisen kerran viinanpoltosta sakkoon.

Tervahaudan Juhaa ei voitu yhden todistajan todistuksen nojalla tuomita syylliseksi, mutta nimismies huusi asian toisiin käräjiin, luvaten hankkia uusia todistajia.

Eräs kohta pöytäkirjassa oli näin kuuluva:

"Eläkemies Matti Matinpoika Teerelä ei tietänyt tähän asiaan mitään, vaikka talokas Joonas Teerelä oli kuullut syytetyn, Juha Triin, edellä mainitulle kertovan olevansa osallinen Kustaa Teerinevan viinapolttimoon. -- Matti Matinpoika Teerelä tunnusti olleensa juovuksissa ja teki sen syyksi muistamattomuuteensa".

Oli saman päivän ilta. Teerelän vaari makasi hiljaisena tuijottaen vuoteen lakeen.

Johanna pudisteli ja tomutti hänen huonettaan ja silmistä tipahteli tuo'tuostakin kyynelpisaroita.

"Tuntuuko pistos helpottavan?" kysyi Johanna lähestyessään vuodetta.

"Vähäsen. Sydänalaani pakottaa niin kamalasti. -- Kumma, kun ihminen niin äkkiä tulee kipeäksi", puhui vaari.

"Ettekö halua syödä?"

"En".

Johanna istui vuoteen viereen tuolille. Hänen kieleltään pyrki kysymys: "Teittekö väärän valan?" Mutta Joonas oli ankarasti kieltänyt siitä sanaakaan puhumasta. Johannaa puistatti. "Tuo tuossa oli hänen isänsä. Miksi ei Joonas antanut edeltäkäsin ilmoittaa, että hänkin tiesi --? Kentiesi olikin isä silloin juovuksis, eikä muista asiaa? Siinä tapauksessa hän ei olisikaan väärin vannonut! -- Kysynköhän? -- Ei uskalla, kun Joonas kielsi. -- Kumma että hän noin kipeäksi ... ja sydämessään sanoo olevan pistoksen. Varmaan puhui isä vasten tietoansa, jonka tähden tuommoiset seuraukset. Voi hirmuista! Voi Jumalani, Jumalani..."

Johanna poistui talontupaan tuskasta valittaen ja käski Amalian vaarin puolelle.

Kun Joonas tuli kotiin, kuuli hän vaarin olevan edelleen vuoteessa.

"Kovinhan se koski. Oletko puhunut siitä asiasta hänelle?" kysyi vaimoltaan.

"En, sanoithan etten saa mitään kysellä".

"Se oli sinulta oikein".

"Sydäntäni pakottaa, niinkuin olisin itse semmoisen työn tehnyt", valitti Johanna.